Pakkasta, jäätä ja lunta marrasputkessa

Marrasputkessa, juoksua ulkona kuukauden jokaisena päivänä vähintään 25 minuuttia, sinnitellään ja toistaiseksi putki on pitänyt. Viikko sitten Komia Ilkan Polun 35 kilometrin jälkeen pohkeet olivat useamman päivän todella jumissa. Ilman putkea olisi tullut ehdottomasti kaksi tai kolme juoksematonta päivää, mutta nyt lenkille lähdin. Kun pohkeet pikku hiljaa helpottivat, kiristelivät vuorostaan lonkankoukistajat. Kehonhuolto on jäänyt vähemmälle ja selityksiä löytyisi vaikka kuinka. No onneksi päivät ja lenkit eivät ole toistensa kaltaisia ja hyviäkin lenkkejä on tullut mukaan.

3/30

Ehdottomasti parasta tässä alku marraskuussa on ollut pakkanen ja nyt taivaalta satanut lumi. Harmaiden päivien lisäksi aurinko on paistanut ja maisemat ovat olleet todella kauniita. Valitettavasti kännykälläni en saa ikuistettua näkymiä niin kuin ne silmän verkkokalvolle kuvastuu. Pääsääntöisesti lenkit olen päässyt päivän valossa tekemään ja mahdollisuuksien mukaan illalla lasten harrastusten aikana hyödynnän katuvalot keskustassa. 

4/30

Pakkanen aiheutti sen, että päälle oon pukenut yhden kerroksen enemmän vaatetta. Pahimpina vilu päivinä mulla oli kahdet pitkät kalsarit ja kaksi pitkää juoksupaitaa, eikä ollut yhtään liikaa. Myös nastakengät oli heitettävä alle, sen verran liukasta on ollut niin teillä kuin metsässä. Mun Icebugin nastakengät on kyllä enää osanastalliset, kun lähes puolet nastoista on lähtenyt irti. Taidan silti niillä sinnitellä tämän talven ja odotella hyvää tarjousta uusista kengistä. 

5/30

6/30

Paristi on tihkaissut ja rajusti lenkille lähteminen, eikä syy ole ollut fyysinen vaan pään sisäinen. Ei olisi meinannut jaksaa eikä huvittaa. Kuitenkin lyhytkin lenkki on piristänyt ja tehnyt todella hyvän mielen. Niin pienestä se on kiinni. Tällä viikolla loppu viikko on ollut tiukkaa työputkea, yöpainotteista ja nukkuminen päivälläkin on jäänyt vähäiseksi. Lenkit ovat siksi ollut lyhyitä, mutta silti noin puoli tuntia, joten yli minimi tavoitteen. Tällä hetkellä kilometrejä on 112,7.

7/30

8/30

Alkavalla viikolla ohjelmassa on hiihtämistä, tehostettua kehonhuoltoa, tulevien juttujen suunnittelemista, kokoustamista ja tietysti juoksua.

9/30

10/30

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja tänään

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

~Eija~

Marrasputkeen

Tänä vuonna tähän päivään mennessä oon juossut pikkuisen reipas 1850 kilometriä. Siihen on laskettu niin asfaltilla, pururadalla kuin poluilla juostut kilometrit. Noissa kilometreissä ei kuitenkaan ole mukana suunnistusta, josta tulisi kilometrejä 197 (linnuntietä), ei lenkkeilyä josta tulisi kilometrejä 49 (kävely-juoksu rytmi), eikä kävelykilometrejä joista tulisi 263. Tuossa lukumäärässä on vain juoksut (ottaen huomioon, että joissain polkujuoksukisoissa olen toki myös jokusen kävelyaskeleen ottanut). Tämän vuoden tavoite juosta 2019 kilometriä on erittäin todennäköisesti toteutumassa.

Lampun kanssa näkee poluilla hyvin.

Tämän vuoden yksi tavoite oli myös startata neljässäkymmenessä kilpailussa 40 ikävuoteni kunniaksi. Tämä tavoite on jo toteutunut ja huomenna lauantaina tulee mun tämän vuoden viimeinen kisa, joka on jo 46. Kyseessä on kolmatta kertaa järjestettävä Komia Ilkanpolku. Tapahtuma on niin lähellä meitä, että tottakai sinne mukaan menen. Viime vuosien tapaan matkana 35 kilometriä. Tämän juoksun jälkeen alkaa mun kisatauko, eli laitan pään huilille ja alan rakentamaan vahvaa pohjaa ensi vuoden koitoksiin. Hyppään myös kannustajan ja huoltajan rooliin, kun tyttärien kanssa treenaillaan kohti heidän tavoitteitaan.

Ihana pikku pakkanen ja auringon paiste.

Ja hei, se on ensimmäinen päivä marraskuuta! Se on MARRASPUTKI aika!

Viime vuonna marrasputkessa kilometrejä kertyi 405,6. Nyt en kuitenkaan lähde tekemään kilometri ennätystä, vaan jalkoja ja kroppaa säästäen juoksen vähemmän ahnehtien. Vähintään 25 minuutin juoksu, eli se olisi 5 kilometrin lenkki vähintään per päivä. Ei paha.

Marrasputki 1/30

Tänään juoksin töistä kotiin, 13,75km. Jalat hiukan väsyneet, joten nähtäväksi jää kuinka kulkee huomenna.

~Eija~

Viikon palauttelut

Se on ollut ihana lepoviikko. Kun hetkellisesti jättää niin sanotusti aisat maahan, erityisesti pään sisällä, huomaa kuinka paljon sitä määrä- tai tehoviikoilla puristaakin itsestänsä irti. Alku viikosta tein rauhallista lenkkiä kävellen, muuta en Kolilla ultramatkalla kipeytyneillä jalan lihaksilla olisi pystynytkään tekemään. Mulla oli toki lupa itseltäni ihan vaikka vaan makoilla sohvalla, mutta upea syyskeli veti puoleensa. Uskon vahvasti, että sopiva kevyt liikkuminen palauttaa paljon paremmin kuin sohvalla rötväily ja jos vielä saa ystävän seuraksi, hoituu myös sosiaalinen palautuminen.

Syksyn väriloistoa.

Alkuviikon yövuorot menivät odotettua "kivuttomammin" ja jaksoin suht pirteänä töissä ja kotona uni maistui. Myös ruoka on maistunut. Söisin niin kunnon ruokaa kuin herkkuja vaikka kuinka ja tämä sama nälkäilmiö on näkynyt joka ultran jälkeen. Kolin 65 kilsan yökisan jälkeen Garmin näytti mun kuluttaneen 2700kcal. En tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa, mutta tämän loppumattomalta tuntuvaan ruokahaluun se sopisi. 

Tyttären kanssa poluilla.

Torstaina, viidentenä päivänä ultran jälkeen kävin juoksemassa. Tarkoitus oli tehdä ihan kevyt, rauhallinen lenkki. Lopulta ei ollut yllätys, että jalat painoivat kuin lyijy ja sykkeet pompsahti 5-10 pykälää korkeammalle. Huhhuh, kun tuntui ilkeältä, mutta en vaipunut epätoivoon ja seuraavana päivänä lähdin juoksemaan uudelleen. Askel olikin jo parempi ja mieli koheni. 

Jalat kastui.

Eilen lauantaina sain lenkkikaveriksi tyttäreni, 9 vuotta. Valitsimme syksyisen kauniit polut ja rallattelimme 5 kilometriä. Tyttärellä oli kovastikin menohaluja ja mä rauhoittelin vauhtia. Tätä lupaavaa juoksijatyttöä en halua läkähdyttää ja väsyttää päättömällä ravaamisella. Mutta on se ihanaa, kun oma lapsi haluaa äidin kanssa juoksemaan. Sydän on pakahtua. Meillä on tyttären kanssa yhteinen juoksusuunnitelma ja -tavoite, jossa mä olen kannustajan ja jarruttelijan roolissa, kumpaa nyt kulloinkin tarvitaan.

Tälle sunnuntaille oli luvattu vesisadetta, joten siirsimme suunnitellun perheretken tuonnemmaksi. Aamulla kuitenkin oli ihan pouta. Vielä tunnin päästäkin oli poutaa ja aurinko jopa yritti pilkistellä. Ei tietoakaan vesisateesta. Enää ei ehditty retkelle ennen mun iltavuoroa, mutta semipitkiksen ehdin käydä loikkimassa. Keli oli aivan mahtava, jalat pelitti ja fiilis oli huippu. Noin vaan viikon rauhallinen palauttelu tuotti tulosta ja voisin sanoa olevani viikossa lähes palautunut ultran fyysisestä rasituksesta. Kehoahuoltavia toimia jatkan, siis venyttelyjä ja rullailua, vaikka kroppa ei erityisemmin oirehdikaan, mutta en anna sen alkaa oirehtimaankaan.

Sunnuntaipitkis.

Oli juoksu sitten pitempi tai lyhempi, mutta jos se on vaatinut erityistä keskittymistä niin ennen kuin suorituksen aikana, on silloin palauduttava myös psyykkisesti. Ensimmäiset päivät juoksun jälkeen pomppii kuin kuplassa, euforisessa fiiliksessä. On hurjan väsynyt, nälkäinen ja kroppa on kipeä. Ihmeellisen kierolla tavalla siitä olosta nauttii ja vain nauraa kun ei pääse portaita kulkemaan alaspäin tai vessanpytyltä ylös nouseminen on mahdotonta ilman tukea. Kun konkreettiset fyysiset oireet helpottavat, ajatus kirkastuu ja tulee tietoisemmaksi mitä just tuli tehtyä. Silmissä vilahtelee hetkiä, kokonaisuutta voi olla vaikea punoa yhteen, mutta sen kaiken muistaa kokeneensa. Kisaraportti blogiin, läheisten kanssa jutteleminen ja pään sisäinen analysointi helpottavat suorituksen läpi käyntiä. Joitain hetkiä ja ajatuksia unohtaa ikiajoiksi ja jotkin asiat palaavat pätkittäin mieleen. Jokaisesta reissusta joka tapauksessa oppii jotain. Minä opin Kolin pimeässä metsässä hetkessä olemista. En ole siinä mestari, mutta olen iloinen, että hetkittäin siinä onnistuin. Välillä kun energiat laski, laski myös fiilis. Silloin siirsin ajatukset muutaman kymmenen minuutin päähän, kun energiat taas imeytyvät ja alkavat vaikuttamaan. Näin pääsi pahimman yli ja taas tiesi, että homma toimii ja loppuun asti mennään. Koen olevani taas vahvempi, vaikka tavoitteisiin joita itselleni olen asettanut, on vielä matkaa.

Tälle vuodelle on vielä kaksi tai kolme kisaa kalenterissa, vaikka 40 kilpailun vuositavoite on jo aikaa sitten saavutettu. Nyt vähän niin kuin laskettelen kohti ylimenokautta, rentoa marrasputkea ja vapautan pääkoppani kisojen aiheuttamasta paineesta. Mutta ennen huilia, ne pari starttia vielä.

~Eija~

Cooperintesti syyskuun kesäkelissä

Tämän vuoden viimeinen kesäpäivä oli tämän viikon tiistaina, niin ainakin meteorologit meinasivat, joten kai se on uskottava. Ja olihan se hieno ja lämmin päivä, aurinko paistoi ja lämpötila oli reilusti yli 20. Silti mulla oli päällä pitkät juoksutrikoot ja -paita ja olin läkähtyä liikkuessani jalkaisin kohti Kurikan urheilukenttää. Jalat tuntuivat alkuun raskailta ja kankeilta, mutta asianmukaiset liikkuvuusliikkeet ja niin kroppa heräsi. Päivemmällä oli hetken ideasta herännyt ajatus kokeilla pitkästä aikaa juosta 12 minuuttia omaa kovaa, siis cooperintesti. Ja nyt mä olin sitä toteuttamassa. 

Jes, epävirallinen oma ennätys! 

Seisoin lähtöviivalla. Kaksi poikaa potki palloa nurmella, yksi nuori mies juoksi farkut jalassa kenttää ympäri ja kouluikäinen tyttö touhaili omiaan huoltorakennuksen kulmilla. Mitään isoa yleisurheilu- tai pallokouluryhmää ei näkynyt. Jospa ne pian tulisivat, niin mä en voisikaan juosta. Kävelisin vain pois. Vielä hetken puhaltelin ja kun en keksinyt mitään kunnon syytä pyörtää päätöstäni, lähdin juoksuun. 

Irtosin heti reippaaseen juoksuun ja vedin hiukan jarrusta. Ensimmäisen kierroksen kohdalla nopea vilkaisu kelloon ja se näytti tasan 400 metriä ja aikaa oli mennyt muutama sekunti alle puolitoista minuuttia. Puuskutin mutta ihan hallitusti. Kolmannen kierroksen lopussa ajatuksissa vilahti heittää kävelyksi, sillä eihän kukaan saisi tietää että olin meinannut cooperin juosta. Jalat vei eteenpäin, mutta keuhkoissa alkoi pistää ja neljännellä kierroksella jo kuulin keuhkojen vinkuvan. Puolessa välissä vasta...vai puolessa välissä jo... Ei enää kauaa. Olin laskenut, että 7 ja puoli kierrosta pitää juosta että pääsen haaveilemaani kolmeentonniin.

Garminin dataa vauhdista cooperin aikana. 

Aurinko porotti naamaan, hiki nokkui pitkin ohimoita, yhdessä kaarteessa oli aina hetkellinen vastatuuli ja kentälle norkoilemaan tulleet kaksi tyttöä silmäilivät alta kulmain mun menoa. Palloa potkineet pojat ja farkkupoika olivat lähteneet. 

Vauhti hiipui. Vilkaisu kelloon ja nostin vauhtia. Mä teen sen jos nyt vaan juoksen. 2800 metriä tuli täyteen ja mulla oli aikaa vielä reilusti yli minuutti. Näin kun kellossa tuli 3000 täyteen ja rullailin lopun hymy huulilla. Pari minuuttia vain makasin maassa ja tasoitin hengitystäni. Hoipertelin pystyyn ja sitten tuuletukset. Kolmetonnia tuli kunnon marginaalilla, jes! Epävirallinenhan tämä tulos on kun omalla kellolla ja ratamerkintöjen mukaan sen vain katsoin, mutta itse tiedän sen kuitenkin juosseeni. 

Ilkanpolulla Ilmajoella.

Cooperin jälkeen oli huikean kevyt olo. Se on hassua miten hyvä olo kunnon revittelystä tulee. Seuraavana päivänä teinkin sitten huomattavasti matala sykkeisemmän treenin poluilla. Vajaa 17 kilometriä juoksin omissa ajatuksissa, jolloin itse asiassa tulee ideoitua vaikka mitä. Nytkin sain sellaisen ajatuksen ensi vuoden kisoista, että sitä on ensin pureskeltava läheisten kanssa ja sitten vasta voin tehdä lopullisen päätöksen. 

Se piti vielä kertoa, että mun kesällä kovia kokeneet jalat, erityisesti polvet voivat tällä hetkellä oikein hyvin. Pystyn juosta ja muutenkin liikkua kivuitta. Juoksijanpolvi vaiva on hallinnassa säännöllisellä ja ammattitaitoisella hieronnalla ja omalla kehonhuollolla. Toinen, niin sanottu haava-polvi on ok. Siinä on joskus ihmeellistä leposärkyä ja arpea kutittaa, mutta ei mitään liikkumista hidastavaa. 

Kisoja tälle kaudelle vielä on ja onneksi oma mieli on pysynyt virkeänä ja into kilpailla on korkealla. Joten pysykäähän tekin vielä kyydissä 😊

~Eija~

Happoja jalkoihin ja pölyä keuhkoihin

Tässä ehti juuri sopivasti kroppa palautua ja univaje korjaantua jukolasta, joten laahaava mieli tarvitsi pienen adrenaali ruiskeen just tähän. Onneksi Päivi olikin haastanut Seinäjoen hiihtoseuran järjestämään vertikaalitonniin ja olimme saaneet kelpo joukkueen sinne suunnistusseuramme naisista koottua.

Kyseessä oli ensimmäistä kertaa järjestetty raaka juoksukilpailu 1000 metriä ylös päin. Nuo metrit kerättiin Seinäjoen Jouppiskalle rakennettuja leveitä puuportaita juoksemalla ylös ja alas. Yksi kierros oli 500 metriä, joten kokonaisuudessaan kierrettävää oli 20 kierrosta. Sarjoina oli yksilöt ja joukkueet. Joukkueessa sai olla 3-8 jäsentä ja me saatiin neljä naista liikkeelle -> Sari, Päivi, Elisa ja minä. Tämä tarkoitti jokaiselle 5 kierrosta. Ei kuulostanut pahalta yhtään.

YKV suunnistus naiset ✌

Lähtö tapahtui mäen alta. Aluksi oli 250 metriä kuntopolkua ja sitten portaille. Mä sain aloittaa ja ihan mielelläni sen tein. Joukkuueessa juoksevana sai heti alusta juosta hiukan reippaammin kuin yksilösarjalaiset, jotka siis juoksivat itse kaikki 20 kierrosta ja olinkin mäen päällä ensimmäisenä naispuolisena. Mäen päällä nypättiin laudasta aina kierroksen päälle numerolappo, joka osoitti juostut kierrokset. Ja sitten vuoron sai seuraava juoksija. Tässä välissä ehti pikkuisen palautua, hörppiä juotavaa ja kannustaa toisia juoksijoita.

Portaissa ilme hetkellisesti vakavoituu.

Porukkaa oli todella mukavasti paikalla ja vaikka tuo nouseminen on valtavan raakaa touhua, oli yleisilme osallistujilla iloinen. Hattua nostan jokaiselle osallistujalle ja erityisesti yksilösarjassa menijöille! Itsellä ensimmäinen nousu tuntui enemmän kurkussa ja keuhkoissa, kolmannella nousulla jalatkin ilmoittivat heränneensä ja viimeiset yritin vain mennä samaan tahtiin kuin edelliset. Muuten juoksin koko ajan, mutta jyrkimmät yläportaat laitoin pitkäksi kävelyaskeleeksi joka toiselle portaalle ja näin pääsi sutjakkaasti eteenpäin..tai siis ylöspäin. 

Keskisyke oli 126 (pysäytin mittauksen aina tauolla) ja maxsyke 158, joka tuli viimeisessä nousussa. Keskivauhti oli 6:41. Omaan juoksuun kului aikaa 17:40 ja matkaa oman kellon mukaan kertyi 2,65 km.

Maalissa olimme ajassa tunti ja 22 minuuttia ja sijoitus 11. Hieno juoksu koko porukalta!

Vaihtoalueen säpinää.

Melko kalliiseen osallistumishintaan kuului juoksun aikaisen vesi/mehu tarjoilun lisäksi keitto. Hotkaisin sen melko ripeästi polttaen suuni ja rullailin takaisin mäen alas pyörälleni ja polkaisin töihin. Hiki otsalla ehdin vielä töihin ja yövuoroon. Joskus...tai aika usein nämä aikataulut menee tosi tiukalle.

Kotiin päin viestittelin selvinneeni loukkaantumatta portaissa ja ehtineeni töihinkin. Oli aika kivaa. Sain vastaukseksi;

"Kiva että oli kivaa, eihän sitä muuten kannattaisi tehdäkään 😄"

~Eija~

Enkkajuoksu Kyrönjoki maratonilla

Tänään juostiin Ylistarossa Kyrönjoki maraton, joka oli järjestyksessään 34. kerta. Viime vuonna juoksin samaisessa tapahtumassa puolimaratonilla oman ennätykseni. Tänäkin vuonna ajatuksissa pyöri mahdollisuus vielä parantaa tuota omaa aikaa, vaikka taas olenkin yhden vuoden vanhempi. Samalla se olisi hyvä testi itselle, missä juoksukunnossa nyt ollaan.

Ilmoitin itseni ennakkoon puoliskalle naisten yleiseen sarjaan, vaikka olisi ollut mahdollisuus olla naiset 40 vuotiaissa. Oikea syntymäpäivä on vasta kuukauden päästä, joten kyllä mä meen vielä nuoremmissa 😄

Juomapisteellä vettä naamalle ja eteenpäin.

Tavoitteena oli 4:20-30 minuuttivauhti kilometrille ja jo parin sekunnin aikaparannus riittäisi mulle. Lähdinkin heti alussa hyvään peesiin, mulle todella kovaan vauhtiin. Ensimmäiset kilometrit läpsyteltiin 4:10-4:15 vauhdilla. Pähkäilin kovastikin jatkanko tuossa porukassa, mutta se alkoikin ihan itsestään hajoamaan parin juoksijan kiihdyttäessä vauhtia ja parin jäädessä taakse. Vauhti ei sinänsä tuntunut pahalta, mutta enemmän mietitytti kuinka kauan jaksan sitä ja mitä jos tulee totaalinen väsähdys. 

Idästä päin kävi voimistuva tuuli. Pysyttelin mahdollisuuksien mukaan miesten selkien takana ja säästin voimiani. Kuitenkin ennen ekan kierroksen täyttymistä huomasin juoksevani yksin niin vasta- kuin myötätuuleen. Oman kellon mukaan ekan kierroksen ajaksi tuli noin 45 minuuttia. 

Viimeiset juoksuaskeleet maaliin.

Yleensä en tämän pituisilla lenkeillä, saatikka kisassa juo matkan aikana mitään. Tänään kuitenkin nappasin jokaiselta juomapisteeltä mukillisen vettä, josta heitin yli puolet naamalleni ja loput suuhun. Oli meinaan melko kuuma keli juosta ja tämä tällainen ei ole mun keli ollenkaan. Kisapaikalle ajaessa auton mittari näytti +20 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vaate valinta oli siis ehdottomasti shortsit ja lyhyt hihainen paita. Ihan sai rusketusraidat juoksun sivutuotteena.

Jes! Tuntuu.

Toisen kierroksen juoksin yksin. Edessä, arviolta 50-100 metrin päässä näkyi koko ajan miehen selkä, mutta siihen ihan peesiin en päässyt. Jalat tuntuivat ihan hyviltä, yläkroppa aivan ok, mutta kävihän se koko ajan raskaammaksi. Vastatuulessa ennen 15 kilometrin tolppaa oli pakko antaa hiukan vauhdin pudota. Hitaimmat kilometrivauhdit oli 4:27. Huomasin, etten hikoile enää ja hetkittäin tuli hiukan huono olo. Loppukiriin ei ollut mahdollisuutta viime vuoden tapaan ja toinen kierros olikin ensimmäistä hitaampi. 

Oma ennätysaika kuitenkin tuli -> 1:32:05

ja sillä irtosi naisten sarjan voitto 🏆

Palkintojen jaossa.

Oon niin iloinen omasta ennätyksestäni ja että mä pystyin vielä sitä parantamaan. Juoksu oli kokonaisuudessaan hallittu ja hyvä. Ei pelkästään juoksu suorituksena, vaan myös sen hallitseminen mitä pään sisällä, ajatuksissa kävi läpi. Kroppa kun luovuttaisi paljon aikaisemmin, mutta pää vie juoksua eteenpäin jos se pää vaan kestää. Tätä vahvistuvaa päätä tulen tarvitsemaan neljän viikon päästä Rukalla, ultrapolkujuoksu matkalla. 

Muistoksi.

Pokaalin lisäksi sain kassillisen lähialueen tuotteita. Kaurahiutaleita, kotikaljaa, hunajaa ja smoothien. Tällaiset palkinnot on niin mun mieleen. Kaikki tulee käyttöön.

Tuotekassin aarteet.

Nyt on kasassa kymmenen kisaa mun tämän vuoden 40 kisan tavoitteesta, jes! Aikataulussa ollaan 😉

~Eija~

Leskenlehtiä ja hurjaa kyytiä Poriin

Perinteinen Karhuviesti juostiin tänään auringon paisteessa, lämpöisessä, plus 13 asteen kelissä ja sivumyötäisessä tuulessa. Tapahtuma järjestettiin 42. kerran ja mulle tämä oli kolmas kerta mukana. Kyseessä siis on viesti, jossa voi osallistua 7 osuutta käsittävälle matkalle Raumalta Poriin tai 5 osuutta käsittävälle matkalle Eurajoelta Poriin. Me oltiin viiden osuuden viestissä, naisten työpaikkajoukkue-sarjassa, kuten aikaisempinakin kertoina. Parina viime vuonna osallistuminen kuitenkin on jäänyt väliin kun on ollut pulaa juoksevista naisista ja tänäkin vuonna jouduttiin säätämään, mutta onnistuimme lopulta saamaan hyvän joukkueen kasaan.

Kevään leskenlehdet ja lämmittelyjä.

Meille oli järjestetty työpaikan virkistysyhdistyksen piikkiin asuntoauto, kuski ja evästä keittiöltä. Oma homma oli siis vain juosta...lujaa. Tällaisten maantiejuoksujen sokeri ja suola on just tämä. Matka on lyhyt, mutta se pitäisi jaksaa mennä melko kaasupohjassa. Maaliskuisen 5 kilsan juoksu revittelyn jälkeen kuitenkin vannotin itseni ottamaan alun rauhallisemmin ja kiristämään sitten lopussa jos pystyy. 

Meidän joukkua; Virkut/EPSHP Susanna, Eija, Kirsi, Maarika ja minä.

Susanna aloitti ensimmäisen 7,4 kilometrin osuuden loistavasti. Sarjan kärjessä vaihtoon ja terveisinä matkalta, että siellä on tosi kuuma.

Eija veti kakkos osuuden 6,3 kilometriä kevyesti ja ihmetteli miten nopeasti matka meni. Saman fiiliksen heitti Kirsi kolmannelta, 5,5 kilsan matkalta tullessa. Ja edelleen kärjessä.

Maarika epävarmoitteli kuntoaan ennen 5 kilometrin omaa osuuttaan, mutta juoksi hänkin takana tulevia karkuun ja johtomme vain kasvoi. Ja mulla oli sitten ankkuriosuus, 10,5 kilometriä. 

Maarika tuo viestiä ja mä jatkan.

Lähdin rauhassa, tasainen pätkä ja pian laskua. Sain yläkropan ja keuhkot heti juoksuum mukaan, mutta pian alku matkasta jalkoja alkoi kiristää, mutta oletin niiden pian antavan periksi. Vasemman jalan kiristys helpottikin mutta oikea jalka "läpsyi", eikä nilkka toiminut kunnolla. Silti eteenpäin, alamäkeä ja vaihtelevaan sivu-vasta ja sivu-myötä tuuleen. 

Pääsin ohi yhdestä miehestä ja naisesta, myöhemmin vielä parista lisää. Edessä pitkää suoraa, alikulkusilta ja mutkia. Arviolta puolessa välissä oikean jalan etusääri sen verran suli, että nilkka alkoi toimia. Silti alamäet oli hankalampia ja pienissä ylämäissä jalka oli parempi. Joukkuekaverit olivat pysähtyneet kannustamaan ja se kyllä antaa aina lisävirtaa. Nytkin tuon kohtaamisen jälkeen huomasin saavuttavani edellä juoksevaa naista ja hetken päästä ohi. 

Voin sanoa, että hyvällä rytmillä jaksoin maaliin asti. Aika 43:51 oli sellainen mitä tavoittelinkin, kilometrivauhti 4:11.

Oman sarjan voittajina on helppo hymyillä 🙂! 

Maalissa.

Palkinnoksi saatiin Nonamen lämmittely/treeniliivit. Oikein oiva palkinto ja käyttöön tulee.
Palkintojen jaon jälkeen syömään ja ajomatkalle kohti kotia. Nyt kotona sohvalla melko väsyneenä. Reissussa meni taas koko päivä, mutta olipa meillä taas hauskaa. Huippu tyyppejä jokainen! Kiitos jokaiselle!

Palkintojen jaossa.

~Eija~

Maaliskuu maata näytti

Maaliskuussa juoksua tuli 285 kilometriä. Suurin osa nastakengät jalassa ja alustana lunta, jäätä ja sohjoa. Tällä viikolla, kuukauden viimeisellä viikolla, kuivan maan paljastuessa talven lumihankien alta, kaivoin kesälenkkarit kaapista. Ai että sitä keveyttä ja keväistä askelta! Nautin Suomen vuodenajoista, mutta mikään kolmesta muusta ei vedä vertoja keväälle! 

Pohjankyrö-lehden juttu 3/2019

Toissa viikolla oli juttu Pohjankyrö-lehdessä, johon ystäväni Päivi viime vuoden lokakuussa mua haastatteli. Aihe koski ultrajuoksua ja viime syksyn Kolin reissua, vaikka sivuttiin myös hiukan siitä vierestäkin. Ihanasti oli Päivi ajatuksia saanut kasaan, vaikka jutun julkaisu ajankohta yllätti meidät molemmat, sillä odotimme sen tulevan ulos jo viime vuoden puolella. Tästä johtuen jotkut sanamuodot olisi pitänyt olla toisin. 

Juoksua hangilla.

Maaliskuun juoksuja piristi keväisten kelien lisäksi pienen porukan yhteislenkit poluilla. Oli hyvin tampattua polku-uraa, ihanaa hankikantoa ja yhtäkkiä pettävää hankea, jolloin eteneminen muuttui kahlaamiseksi eikä voinut olla nauramatta. Mahtavia lenkkejä! 

Lumisilla poluilla.

Myös muutaman kerran pääsin hiihtämään , mutta pitää sanoa että hiihto-kärpänen ei tänä talvena mitenkään vakuuttavasti iskenyt. Ehkä jos olisi ilmoittautunut jollekin pitkälle retkihiihtokisamatkalle, olisi tullut ladulle lähdettyä useammin. Nyt ladun sijaan juoksu houkutteli selvästi enemmän. 

Talven viimeinen hiihto tyttärien kanssa.

Ohjaamani kevään juoksuryhmä aloitti viime viikolla ja se on samanaikaisesti aina jännittävää ja innostavaa. Iso ryhmä, jossa teemme tekniikkaharjoituksia, erilaisia lenkkejä, vetotreenejä, voima- ja lihaskuntoharjoittelua sekä juttelemme kaikesta mikä liittyy juoksuun. Mukavia tyyppejä ryhmä täynnä 🙂

Juoksuryhmän treeneissä vetoja.

Pääpaino omassa tekemisessä jatkuu edelleen juoksussa. Maaliskuussa sain tehtyä vuoden toisen yli 30 kilometrin lenkin ja pyrin tekemään sellaisen vielä huhtikuussakin. Karhunkierrokselle on kaksi kuukautta ja ajatukset pyörii valtavasti sen ympärillä. Viikko kilometrit oon saanut nostettua hyvälle tasolle - kevyelläkin viikolla 60 kilometrin paikkeille. Kuitenkin edessä on viikkoja kun on pakko kisojen vuoksi keventää enemmän.

Pian pääsee suunnistamaankin ja seuramme suunnistuskoulukin alkaa - kerron siitä seuraavassa postauksessa enemmän. 

Maaliskuun laskeva aurinko.

Aurinkoista huhtikuuta kaikille 😊!

~Eija~

Sadan kilsan viikko

Viime viikon sanat olivat loma ja juoksu. Nämä sisälsivät sanat auringonpaiste, lumisade ja loskaa. Ja kun nämä kaikki ynnää yhteen, tulee siitä yli 100 kilometriä juoksua 🏃

Auringonpaistetta.

Sain todellakin vuoden ensimmäisen viikon, kun juoksukilometrit paukkui yli sadan. Tarkka määrä on 106 kilometriä. Keli vaihteli mahtavasta pikku pakkasen auringonpaisteesta sakeaan lumisateeseen muuttuen loppu viikosta polvia myöten kastelevaan loskaan. Helpohkoa sulaa asfaltti pätkää ei montaa kilometriä ollut, mutta sitä kohti mennään. Sunnuntain polkupitkis antoi lonkille ja lantiolle niiden ansaitsemaan ärsykevaihtelua tiejuoksujen lomaan.

Juoksin yli puolet kilometreistä yksin, mutta aivan mahtavaa oli saada seuraa vajaalle puolelle. Lyhin lenkki oli lauantai illan 6 kilometrin saunalenkki koko päivän laskettelun jälkeen ja pisin sunnuntai aamun 22 kilometrin polkupitkis. Aikaa kului, eikä tämä olisi ilman lomaa mahdollista ollutkaan.

Lumisadetta.

Kropan heikko hetki oli torstaina, kun vasemman jalan lonkankoukistaja oli todella ärtynyt ja pakaroissakin tuntui. Ehdin jo miettiä kuinka perjantain puolimaratonin pituisen lenkin kanssa käy, sillä lyhyenkin istumisen jälkeen otti todella kipeää. Kuitenkin hyvin nukutun yön jälkeen kroppa olikin ihan ok eikä kolotuksen kolotusta tuntunut. Ei edes pitkä autolla ajelu Ikeaan tuntunut missän. 

Joku ehkä jo miettii miksi halusin juosta juuri 100 kilometriä. Yksinkertaisesti sen vuoksi, että toukokuussa, tarkalleen ottaen vajaan 10 viikon päästä, juoksen yli 80 kilometriä Rukalla ja vajaan 17 viikon päästä yli 100 kilometriä Ylläksellä. Jalat tarvitsee iskutusta, kroppa kestävyyttä ja pää mielen hallintaa. Katsotaan ehtisinkö vielä ennen toukokuuta juosta toisen samanmoisen viikon.

~Eija~

5 kilsan raasto

Eilen koko illan keuhkoihin sattui ja jouduin kröhimään, sillä lähdin sitten sen kummemmin ajattelematta aivan liian kovaa juoksemaan lauantaina KomiaFlown talvijuoksusarjan viimeisessä kisassa 5 kilometrin pätkälle. Tuo matkahan on oikeasti ihan pikamatka, mutta kyllä tuollakin matkalla joutuu hartiavoimin tekemään töitä että jaksaa juosta kovaa koko matkan.

Sorruin pariin virheeseen. Ensinnäkin ennen lähtöä tuntui liian hyvältä kropassa (se on aina hälyttävä merkki 😉), toiseksi en laittanut sykemittaria näkyvälle ranteeseen että olisin nähnyt mitä kilometrivauhtia juoksin (tykkään niin juosta fiiliksen enkä kilometrivauhtien mukaan) ja kolmanneksi juoksin ensimmäisen kilometrin aivan liian lujaa kun vaan tuntui niin helpolta (pitkä kinttuisten miesten selkien takana oli hyvin tuulen suojassa).

Onnistuin kuitenkin muutamassa asiassa. Ensinnäkin vaikka en juossut alkua fiksusti, en kuitenkaan keskeyttänyt vaikka mieli teki (ja jäin kuitenkin henkiin!). Toiseksi nastakengät olivat oikea valinta jalkaan, sillä aika monen kuulin moittivan että lumisella ja paikoin jäisellä pyörätiellä nastaton kenkä lipsui. Ja kolmanneksi hienoa, että tuli tehtyä kova juoksu ja revittyä itseltä luulot pois. Se kummasti virkistää mieltä (vaikka ensin luuleekin "kuolevansa").

(Kuva @Komiaflow)

Vielä perjantai illalla pohdin, lähdenkö juoksemaan kympille vai vitoselle. Kympin oman talvisen pohja-ajan olin juossut helmikuussa, joten kallistuin kokeilemaan vitosta. Tavoitteeksi asetin kesäkelien kisajuoksuvauhtien perusteella 21 minuuttia. Se olisi 4:12 kilometrivauhti. Pitäisi pystyä, vaikka tiedostin kelin tuoman pienoisen lisähaasteen... Edellisenä päivänä satoi ensin lunta, sitten vettä  ja sitten se yön aikana heitti pakkaselle. Lauantai aamulla leijaili uusia lumihiutaleita taivaalta ja kylmä viima osui luihin ja ytimiin päivän lehteä postilaatikolta hakiessa. Talven aikana oon luistanut kiitettävästi vetotreeneistä, koska ne on niin kamalia. Nyt on korkea aika alkaa kiskomaan peruslenkeillä vetopyrähdyksiä tai muuten tämä vitosen kokeilu jäi tähän.

Paitsi että en todennäköisesti pysty jättämään, sillä nyt jäin omasta tavoitteestani 15 sekuntia! Eli juoksin 4:15 kilometrivauhtia. Johanna, joka repi muhun 46 sekunnin kaulan, tiesi oman mittarin kertoneen, että vedettiin eka kilometri 3:53! Niin no selittäähän tuo miksi sitten tuli niin kamala olo. Käännöspaikalla 2,5 kilometrin kohdalla oli pakko antaa Johannan selän mennä ja oli hidastettava omaa vauhtia. Vasta kilometri ennen maalia koin saaneeni itseni taas kasattua, mutta mitään saumaa kunnon loppukiriin ei ollut. Hyi kauhiaa. Juoksun maxsyke oli 163, joten siinä olisi ollut varaa vielä noustakin, mutta keuhkot teki stopin.

Juoksun jälkeen oli kotona löhöilyä pari tuntia ja sitten töihin. Iltapalaksi lauantain kunniaksi tilasin pitsaa, sen verran ärsytti ja yskitti. Ja oli tankattava sunnuntain pitkikselle, jonne Ninni haastoi. Pyysin pitää-pystyä-puhumaan -vauhtia 😊

Lauantain iltapalaa.

Ninnin kanssa juostiinkin sitten rauhallinen 20 kilometrin lenkki. Alkuun satoi kevyttä lunta, sitten paistoi aurinko ja lopuksi taas alkoi satamaan lunta. Aika mukava sunnuntailenkki, keskisyke 117.

Ninnin kanssa sunnuntailenkillä.

Nyt edessä on kahden viikon loma. Suunnitelmissa on paljon liikkumista, juoksuryhmän ja suunnistuskoulun tiimoilta vähän hommia, kotona pientä pintaremonttia, toivottavasti yksi tarpeellinen shoppailu reissu, lasten läksyjen ja kokeisiin tsemppaamista, toivottavasti innostusta tehdä hyvää ruokaa ja hyvin nukuttuja öitä. Kuulostaa hyvältä mun mielestä 😊

~Eija~

Helmikuun huhkimiset

Helmikuu on vuoden lyhin kuukausi ja nyt, helmikuun viimeisenä päivänä tuntuu, että kuukausi meni todella nopeasti. Toivuin tammikuussa viisaudenhampaan poistoleikkauksesta oikein hyvin ja enää vaivana on vain kolo entisen hampaan paikalla, jonne syödessä aina menee ruokaa. Se hyvä puoli tuossa on, että nyt tulee joka ruokailun jälkeen purskuteltua suu vedellä kunnolla että saa muruset kolosta pois. Ennakko-odotukset koko toimenpidettä kohtaan olivat pelokkaat, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja pääsin nopeasti takaisin normaaliin liikkumiseen.

Juhlavuoteni 40 kisan kerääminen pääsi alkuun, kun osallistuin kaksiin aluemestaruus hiihtosuunnistuskisoihin alku kuusta. Ei ihan mun lajini suksien, sauvojen ja karttatelineiden sekamelskassa, mutta mukavaa puuhaa kuitenkin. Komiaflown talvijuoksusarjassa sai myös numerolapon rintaan, joten siitä napsahti kolmas kisa. Olisi pitänyt keksiä vielä jokin muukin sopiva kisastartti helmikuulle, mutta aikataulullisesti se oli mahdotonta, sillä vuorotyöläisenä oon monet viikonloput töissä eikä siitä noin vaan lähdetä kovin kauas joka viikonloppu kisaamaan. Oon laskeskellut että 30 kisaa tulee melko helposti vuoden aikana, mutta ne loput kymmenen vaatii kekseliäisyyttä..

Kuukauden pisin lenkki, 30km.

Vaikka helmikuu on talvikuukausi parhaasta päästä, jäi hiihtokilometrit tosi vähäisiksi. Ainoastaan sellaiset reilu 60 kilometriä! Se on vähän. Suurin syy tähän olivat kelit. Viime ja tämän viikon vesisateeseen ei ole huvittanut lähteä suksiaan pilaamaan, vaan on ollut helpompi heittää nastalenkkarit jalkaan ja lähteä suoraan kotiovelta juoksemaan. Juostessa kun ei vesisadekaan oikeastaan haittaa yhtään. Juoksukilometrejä kertyikin 185. Ehdin tehdä yhden kunnon pitkiksen, jolle sain pituutta tasan 30 kilometriä ja näitä toivon ehtiväni tehdä tulevien viikojen aikana useamman lisää. Ninnin kanssa juostiin kevyt puolimaraton sulilla pyöräteillä, mutta muut lenkit ovat jääneet alle 20 kilometriä. Edelleen vetojen teko jäätiköllä ja lumipöperössä tökkii ja siirrän ja niitä koko ajan tuonnemmaksi. Jalat voivat hyvin, mitä nyt oikean jalan pohje on kireän tuntuinen ja samaten vasemman jalan lonkankoukistaja. Niiden kanssa teen töitä.

Juoksu on ihan parasta!

Kuukauden puolen välin paikkeilla sain pienen flunssan. Kurkku oli vajaan viikon kipeä ja karhea sekä pienesti piti köhiä. Tuossa kohdassa tuli juoksutaukoa, mutta kelit sallivat työmatkapyöräilyn. Pyöräily kilometrejä kertyikin helmikuussa 217. Kaikki työmatka polkemista. Aamu- ja iltavuorot onnistuu hyvin pyöräillä, mutta talvisin myöhäiset iltavuorot (kotiin pääsee keskiyöllä) ja yövuorot kuljen autolla. Toukokuussa, kun valoa ja lämpöä on selvästi enemmän, kehtaa yösydännäkin yksin polkea. Kunpa vielä olisi hiukan enemmän tilaa kuivatella kastuneita vaatteita työpaikan pukuhuoneissa, niin sitten olisi tosi hyvä. 

Pyörällä töihin.

Pieni flunssa, vuorotyön epäsäännöllisyys ja helmikuussa niskaan kaatuneet työstettävät asiat ovat vieneet energiaa. Joitain treenejä on jäänyt tekemättä, kun ei ole jaksanut. Tavoite viikkokilometreihin en ole päässyt, mutta ei voi vain sokeasti tuijottaa esimerkiksi kilometrejä vaan usein treenien sisältö on tärkeämpää. Oon halunnut panostaa hyviin uniin ja olenkin nukkunut muutamaa yötä lukuunottamatta todella hyvin. Nukkuminen on ihanaa. Mun ehdottomat rentoutumisniksit ovat piikkimatto, jolla makaan aina nukkumaan mennessä ja toisena on avannossa pulahtaminen. Niina on opettanut mut avantoon ja oonkin pyrkinyt siellä käymään kerran viikossa. Huomenna taas mennään kun mun 7 työvuoron putki loppuu.

Askeleet avantoon.

Näillä eväillä jatkan maaliskuulle. Tavoitteena on pysyä terveenä ja ehjänä.
Ja mikä parasta, päivä päivältä ollaan lähempänä kevättä 🌞

~Eija~