Näytetään tekstit, joissa on tunniste komiaflow. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste komiaflow. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Iltajuoksu Paukanevalla

Kävin torstaina ensimmäisen kerran ultran jälkeen tiellä juoksemassa kevyen kympin. Halusin testata jalkojani, erityisesti tuota rasittunutta oikeaa jalkaani. Kuuden kilometrin jälkeen lievää painetta alkoi polvessa tuntua ja seitsemän kilometrin jälkeen se muuttui kivuksi säteillen sääreen. Harmitti. Lenkin jälkeen tein venyttelyjä ja annoin kylmähoitoa polvelle. Myös haava-polveni kipuili. Haava itsessään on parantunut todella hyvin ja enää peukalon pään kokoinen arpi kiristää ihoa, mutta jotain kipua tuntuu polven sisälläkin. Tämäkin harmitti.

Kuitenkin perjantaina jalat tuntuivat taas paremmilta ja vaikka juoksijanpolvi-polvessa oli lievää painetta, päätin lähteä illalla juoksemaan kovan kympin Komia Paukaneva Night Trailille. Olen ollut tässä tapahtumassa kahtena edellisenäkin vuotena ja se on kyllä aina ollut ihanan kamalaa raastoa, mutta juoksun jälkeen on ollut aina niin hyvä fiilis. Epäilytti kyllä, eikä hetkittäin olisi yhtään huvittanut. Lähdin silti.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
Paukanevalla ollaan usein retkeilty lasten kanssa ja siellä on kiva käydä juoksemassakin. Suurin osa 10,2 kilometrin reitistä kulkee pitkospuita pitkin. Leveällä puupaanalla pääsee ohittelemaankin, mutta kapealla normi pitkospuilla ohittelu on lähes mahdotonta. Joten oma sopiva paikka letkassa haetaan heti alussa vajaan kilometrin matkalla. Tuo ensimmäinen kilometri juostaan aina kovaa. Oma keskittyminen meni pitkospuita tuijotellessa, joten ensimmäisen kilometrin kilometrivauhtia en saanut bongattua, mutta kovalta se tuntui. Sen jälkeen se lähtee rullaamaan omalla painollaan. Miesten kärki meni menojaan ja naisten kahden kärjen annoin myös mennä menojaan, sen verran kovaa porukkaa oli. Naisiin kyllä säilyi näköyhteys aina näkötornille asti, sitten ero kasvoi niin suureksi etten enää silmäkulmasta heitä nähnyt.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
Näkötornin jälkeen tulee pieni kierros purtsilla ja sitten takaisin samaa pitkospuuta. Tämä on haasteellisin kohta, kun vastaan tulee muita juoksijoita ja pitkospuut ovat niin kapeat. Nyt lisäksi pitkospuut olivat osittain todella huonossa kunnossa ja juoksijoita oli yli 200. Väistellessä oma rytmi meni hetkeksi ihan sekaisin. Useamman kerran piti hypätä sivupuille loikkimaan, sillä vaikka suurin osa vastaantulevista antoi tietä (kiitos), niin silti pelkäsin törmäystä. Tässä kohdassa vauhti hidastui, vaikka sykkeet nousi. Väistelemisen jälkeen oma rytmi pikku hiljaa palautui.
Kuva; KomiaFlow
Metsäisellä lenkillä vauhti ja puhti hetkellisesti tippui. Juoksijanpolvi-jalassa tuli pari vihlaisua polveen ja vasemmassakin jalassa jotain kiristeli. Jännitti kuinka polvi vielä loppu matkalla ehtii kipeytyä ja pitääkö kiriä ettei kukaan tulisi takaa ohi. Pitkospuilla taas sain sopivaa vauhtia päälle ja päätin ettei takaa ohi tulla. 6 kilometrin juoksijat ilmeisesi kuulivat raskaan askellukseni ja hengitykseni jo kaukaa ja antoivat tietä (kiitos). Ilman mitään loppukiriä ehdin maaliin ajassa 43:28 ja naisten sarjan kolmas 😊 Voittajalle jäin tasan kolme minuuttia. Viime vuoden ajasta jäin 27 sekuntia. Mutta jotenkin tuntui että silloin jouduin puristamaan enemmän. Toki silloin oli kova loppukiri, mikä vei mehut lopussa. 
Voittaja Marie Sippus oli palauttelemassa, mutta Sari Anttonen ja minä ehdimme palkintojenjakoon. Kuva; KomiaFlow
Olin todella tyytyväinen juoksuun. Ja olin todella iloinen ettei jalka sitten pahemmin kipeytynyt. Ehkä tuo kovempi vauhti säikäytti koko jalan. Vastaavaa juoksua ei olisi omin päin tullut tähän väliin tehtyä, joten hyvä vauhtikestävyys treeni tästä tuli. Muutenkin pitää pikku hiljaa hermottaa kroppaa hitaasta ja pitkäkestoisesta juoksusta nopeampiin ja lyhyempiin pyrähdyksiin. Toiveissa olisi pystyä tänä syksynä sprinttaamaan vielä lujaa.
Muistolaatta.
Kiitos järjestäjille 😊
Syksy lähestyy.
Mun 40 vuotis juhlavuoden kisatilanne on muuten melko hyvällä mallilla; tällä hetkellä 33 kisa starttia takana. Jos ei mitään sairastumisia ja loukkaantumisia tule, niin 40 heilahtaa täyteen helposti. Mutta startti kerrallaan eteenpäin.

~Eija~

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

5 kilsan raasto

Eilen koko illan keuhkoihin sattui ja jouduin kröhimään, sillä lähdin sitten sen kummemmin ajattelematta aivan liian kovaa juoksemaan lauantaina KomiaFlown talvijuoksusarjan viimeisessä kisassa 5 kilometrin pätkälle. Tuo matkahan on oikeasti ihan pikamatka, mutta kyllä tuollakin matkalla joutuu hartiavoimin tekemään töitä että jaksaa juosta kovaa koko matkan.

Sorruin pariin virheeseen. Ensinnäkin ennen lähtöä tuntui liian hyvältä kropassa (se on aina hälyttävä merkki 😉), toiseksi en laittanut sykemittaria näkyvälle ranteeseen että olisin nähnyt mitä kilometrivauhtia juoksin (tykkään niin juosta fiiliksen enkä kilometrivauhtien mukaan) ja kolmanneksi juoksin ensimmäisen kilometrin aivan liian lujaa kun vaan tuntui niin helpolta (pitkä kinttuisten miesten selkien takana oli hyvin tuulen suojassa).
Onnistuin kuitenkin muutamassa asiassa. Ensinnäkin vaikka en juossut alkua fiksusti, en kuitenkaan keskeyttänyt vaikka mieli teki (ja jäin kuitenkin henkiin!). Toiseksi nastakengät olivat oikea valinta jalkaan, sillä aika monen kuulin moittivan että lumisella ja paikoin jäisellä pyörätiellä nastaton kenkä lipsui. Ja kolmanneksi hienoa, että tuli tehtyä kova juoksu ja revittyä itseltä luulot pois. Se kummasti virkistää mieltä (vaikka ensin luuleekin "kuolevansa").
(Kuva @Komiaflow)
Vielä perjantai illalla pohdin, lähdenkö juoksemaan kympille vai vitoselle. Kympin oman talvisen pohja-ajan olin juossut helmikuussa, joten kallistuin kokeilemaan vitosta. Tavoitteeksi asetin kesäkelien kisajuoksuvauhtien perusteella 21 minuuttia. Se olisi 4:12 kilometrivauhti. Pitäisi pystyä, vaikka tiedostin kelin tuoman pienoisen lisähaasteen... Edellisenä päivänä satoi ensin lunta, sitten vettä  ja sitten se yön aikana heitti pakkaselle. Lauantai aamulla leijaili uusia lumihiutaleita taivaalta ja kylmä viima osui luihin ja ytimiin päivän lehteä postilaatikolta hakiessa. Talven aikana oon luistanut kiitettävästi vetotreeneistä, koska ne on niin kamalia. Nyt on korkea aika alkaa kiskomaan peruslenkeillä vetopyrähdyksiä tai muuten tämä vitosen kokeilu jäi tähän.

Paitsi että en todennäköisesti pysty jättämään, sillä nyt jäin omasta tavoitteestani 15 sekuntia! Eli juoksin 4:15 kilometrivauhtia. Johanna, joka repi muhun 46 sekunnin kaulan, tiesi oman mittarin kertoneen, että vedettiin eka kilometri 3:53! Niin no selittäähän tuo miksi sitten tuli niin kamala olo. Käännöspaikalla 2,5 kilometrin kohdalla oli pakko antaa Johannan selän mennä ja oli hidastettava omaa vauhtia. Vasta kilometri ennen maalia koin saaneeni itseni taas kasattua, mutta mitään saumaa kunnon loppukiriin ei ollut. Hyi kauhiaa. Juoksun maxsyke oli 163, joten siinä olisi ollut varaa vielä noustakin, mutta keuhkot teki stopin.
Juoksun jälkeen oli kotona löhöilyä pari tuntia ja sitten töihin. Iltapalaksi lauantain kunniaksi tilasin pitsaa, sen verran ärsytti ja yskitti. Ja oli tankattava sunnuntain pitkikselle, jonne Ninni haastoi. Pyysin pitää-pystyä-puhumaan -vauhtia 😊
Lauantain iltapalaa.
Ninnin kanssa juostiinkin sitten rauhallinen 20 kilometrin lenkki. Alkuun satoi kevyttä lunta, sitten paistoi aurinko ja lopuksi taas alkoi satamaan lunta. Aika mukava sunnuntailenkki, keskisyke 117.
Ninnin kanssa sunnuntailenkillä.
Nyt edessä on kahden viikon loma. Suunnitelmissa on paljon liikkumista, juoksuryhmän ja suunnistuskoulun tiimoilta vähän hommia, kotona pientä pintaremonttia, toivottavasti yksi tarpeellinen shoppailu reissu, lasten läksyjen ja kokeisiin tsemppaamista, toivottavasti innostusta tehdä hyvää ruokaa ja hyvin nukuttuja öitä. Kuulostaa hyvältä mun mielestä 😊

~Eija~

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

35km Ilkanpolulla

Meitä oli lähes 200 osallistujaa Pyhäinpäivän aamuna starttaamassa Komia Ilkan Polku-juoksutapahtumassa 35 tai 17 kilometrin matkalle tai vaihtoehtoisesti neljän osuuden viestiin. Keli lupaili hyvää kun vertaa millainen kylmä lipsuttelu juoksu oli viime vuonna, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran. Nyt mittari näytti plus 7 astetta ja aamun pieni tihkusade muuttui päivän edetessä auringon paisteeksi. Käytännön jutut ilmoittautumisista bussikyydityksiin lähtöpaikalle sujuivat jouhevasti. Tuttuja oli paljon paikalla - oli kiva nähdä teitä kaikkia 😊
35km lähtö Kurikasta. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Itse olin saanut osallistumisen palkinnoksi Komia Paukaneva Night Trail kisasta ja valinta pitkälle matkalle oli omalta kohdalta selvä. Tavoitteeksi otin parantaa viime vuotista aikaani, sillä vaikka juoksu silloin oli aivan ok, jäi siitä jotain hampaan koloon. Viime vuotista juoksua muistellessa tulee mieleen miten väsynyt loppujen lopuksi olin (ja kylmissäni!) ja en päässyt silloin itselleni asettamaan aika tavoitteeseen, vaan jäin siitä vajaa 7 minuuttia. Toivoin saavani rennon kivan juoksun, sillä tämä olisi samalla tämän vuoden viimeinen lappujuoksu. Reitti oli mulle suurimmalta osalta tuttua, koska oon juossut täällä yksin ja porukalla usein.

 Edellisenä iltana kasasin muutamat vaatevaihtoehdot esille. Aamulla päätin vetää päälleni capri-malliset juoksutrikoot ja pitkät kompressiosukat, lämmin poolopaita ja päälle ohut juoksutakki. Nastattomat polkujuoksukengät jalkaan, ohuet hanskat käsiin ja tuubihuivi otsalle. Arvasin, että osan matkaa takki tuntuisi liialta, mutta loppujen lopuksi toimi oikein hyvin. Juomaliiviä en pakannut mukaan, vaan päätin tällä kertaa nauttia järjestäjien huoltopisteiden tarjoiluista. Joka pisteellä hörppäsin kupillisen urheilujuomaa ja sillä mentiin.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Lähtö tapahtui Kurikan Tuiskulan kylästä. Hiekkatietä palan matkaa ja sitten puikahdettiin metsään. Siinä pääsi heti hakemaan itselle sopivaa paikkaa letkassa ja huomasin edessäni parin tyypin päässä Merjan. Pysyin hyvin vauhdissa mukana pari kilometriä ja päätin kokeilla kuinka pitkään siinä jaksaisin. Meitä oli kuuden juoksijan porukka, mä siinä hännillä, taakseni en vilkuillut. Ensimmäinen huoltopiste ja viestin osuuden vaihto oli vähän ennen 7 kilometrin kohtaa. Pysähdyin hörppäämään ja kuuden hengen porukkamme hajosi. Kaksi miestä jäi taakseni ja kolme muuta jatkoivat reipasta matkaansa. Enpä olisi tuota vauhtia varmaan loppuun asti jaksanutkaan, joten oli parempi rauhoitella vauhti omaksi rennoksi. Metsätietä käsijarru pois päältä alas ja sitten ihana kiipeäminen Santavuorelle. Viime vuonna kävelin tämän, mutta nyt juoksin suurimman osan. Huipulle päästyä lähdettiin heti takaisin alas liukkaita kiviä ja juurakoita tarkasti lukien.

Muutaman kerran meinasin mennä nenälleni lyödessäni varpaitani kiviin ja juurakoihin. Menin läheltä piti kaatumisissa laskuissa sekaisin, vaikka alkuun niitä laskinkin. Pystyssä kuitenkin pysyin. Tiet olivat kuivia, mutta isoja ja kuraisia lammikoita oli metsässä. Välillä sai loikkia välttääkseen kahlaamisen ja jokusen kerran pehmeä mätäs antoi jalan alla periksi ja jalat sai pohkeeseen asti viilennystä. Ramppaaminen pieniä nousuja ylös ja sitten alas alkoi tuntua jo etukäteen kireissä takareisissä ja pakaroissa, mutta hetken notkahduksen jälkeen fiilis pysyi reippaana. Pyrin pitämään omaa tasaista vauhtia yllä. Paristi pitkillä suorilla vilkaisin taakseni, sillä halusin nähdä onko joku lähellä hengittämässä niskaan.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Noin 11 kilometriä ennen maalia tuli näköpiiriin selkiä mitä tavoitella, sillä 17 kilometrin juoksijoitahan siellä oli. Se kummasti antoi virtaa ja sai pidettyä jonkinlaista vauhtia yllä. Kelloa vilkuilin ja laskeskelin, että kyllä tällä menolla oma ennätys pitäisi tulla helposti. Päätin, tai itse asiassa olin jo paljon aikaisemmin päättänyt, että helpolla en kenenkään naisen anna enää tulla ohitseni. Tiesin olevani toisena.

Ja paikkani sain pidettyä loppuun asti 😊 Oma aikani oli 3:08:45 - parani siis reilusti, sellaiset 27 minuuttia. Paljon sai laittaa kelin piikkiin, mutta kyllä nyt oli jotenkin muutenkin vahvempi juoksu. Merjalle hävisin vajaa 10 minuuttia ja Minna oli mun perässä 2 ja puolen minuuttia. Olin tyytyväinen ja tähän oli hieno päättää tämä kausi.
35km kärki; mä, Merja ja Minna. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Kiitos jälleen Komia Flown porukalle hyvin järjestetystä tapahtumasta! Hienoa, että niin moni muukin oli Kurikan ja Ilmajoen kauniille poluille löytänyt! Lukuisat enakkoilmoittautuneiden arpapalkinnot ja sarjojen kolmen kärjen palkinnot olivat hyviä ja kaikille osallistujille jaettu tapahtumalaatta on todella hieno 👍
Komia Ilkan Polku osallistumis-laatta ja mun kuraiset kengät.
Pyhäinpäivän loppu päivä vierähti kotona. Pienessä liikkeessä oli hyvä olla ja hetken tv:n ääressä istuminen jässäytti paikkoja. Erityisesti vasemman jalan lonkankoukistaja oli jotenkin ottanut nokkiinsa. Myös hartiat ja takareidet heitti jumin päälle. Onneksi tänään sunnuntaina oli sovittu suunnistusseuran naisten kanssa yhteislenkki heti aamulle, niin sain veren hyvin kiertämään kropassa. Ennen muiden saapumista paikalle, vetreytin jalkoja juoksemalla reilu 5 kilometriä, sillä olenhan marrasputkessa 😆 Sitten porukalla saman verran sauvakävelyä ja päälle sopivasti tuntuva oman kehonpainotreeni. Aivan huippu sunnuntain startti.
4. päivä
Tällä jaksaa taas uuteen viikkoon!

~Eija~

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Täysiä Paukanevalla

Kaksi päivää sitten, perjantaina järjestettiin KomiaFlown järjestyksessään toinen Paukaneva NigthTrail-polkujuoksukisa. Viime vuonnakin olin (Paukaneva NightTrial 2017) joten vähän tiesin mitä on luvassa. Hiukan taas pisti jännittämäänkin ja mieli oli tehdä tepposet, että mitä jos nyt en vaan sittenkään lähtisi itseäni kiusaamaan. Sillä siltähän se pahimmillaan tuntuu kun menee omaa täysiä. Lähdin sitten kuitenkin, sillä enhän mä nyt malttaisi olla menemättä kun kerta aikataulullisestikin pääsisin. Jännityskin kisapaikalla sitten lieventyi kuin näki aivan valtavasti tuttuja ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ja fiiliksiä. Oli kiva nähdä teitä kaikkia 💗
Tuttuja oli paljon! Kuvassa Kirsin kanssa ennen lähtöä.
Valittavana oli 6 tai 10,2 kilometrin matkat ja mä menin kympille. Viime vuonna mun aika oli 45:27 ja sillä lohkesi silloin voitto. Nyt tiesin jo etukäteen että vauhti tulee olemaan kärjessä kova ja mä testaan itseäni todella kova kuntoisessa seurassa. Menestyviä suunnistajia ja juoksijoita, joita tiedän nimeltä ja kasvoilta sekä heitä joita en tunnista. Hivuttauduin lähdössä tarkkailijan paikalle, heti mun asettamien ennakkosuosikkien perään.

Lähdössä kärki kaasutti heti menojaan, myös yksi nainen. Mun eteen jäi kaksi naista ja taakseni en sitten vilkuillutkaan, joten en tiedä yhtään mitä siellä tapahtui. Alkuun leveämmällä esteettömällä pitkospuu baanalla haettiin omaan vauhtiin sopivaa paikkaa, sillä vajaan kilometrin päässä reitti muuttui kapeaksi pitkospuuksi ja siinä ei pääse ohittamaan muuten kuin jos toinen väistää. Eka kilometri 4:20 vauhtia ja toinen 4:22. Tuo vauhti epätasaisella alustalla on mulle kova, mutta pysyin porukan kyydissä hyvin. Vauhdin päivittelyn sijaan keskityin astumaan pitkospuille kunnolla ja olemaan tässä hetkessä. Otan askeleen kerrallaan ja pysyn tässä kyydissä niin kauan kuin pysyn.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
Ensimmäiset kolme kilometriä oli jotenkin hankalat, mutta se on mulle niin tuttua ettei heti tunnu askel rullaavan. Neljän kilometrin jälkeen päästiin palan matkaa purtsilla ja se tuntui raskaalta. Juomapiste hiukan sekoitti ryhmän juoksujärjestystä, mutta edelleen pysyin edellä menevän naisen vauhdissa. Purtsin jälkeen lähdettiin samoja pitkospuita takaisin päin ja tämä kohta on haasteellisin vastaantulevien kohtaamisen vuoksi. Pitkospuut ovat todella kapeat ja siinä saa olla tarkkana ettei astu sivuun häjysti. Vauhti hidastui koko ryhmällä hiukan, mitä en toisaalta pitänyt yhtään pahana. Vastaantulijat antoivat hyvin tilaa meille hätäisille - kiitos siitä 😊 Auringonlasku oli kaunis ja neva rauhallinen. Tuumin ajatuksissani, että tänne pitäisi tulla joku ilta ihan rauhassa liikkumaan.

Vähän ennen kuin puikahdimme pitkospuilta enemmän metsän puolelle, edessä juossut nainen pyysi kahdelta mieheltä tilaa ja lähti tavoittelemaan siinä hetkessä naisten toisena juossutta, jonka olimme nähneet koko juoksun ajan. Mä en ehtinyt reagoida asiaan tarpeeksi nopeasti ja jäin miesten perään jotka toki juoksivat hyvää vauhtia. Metsän puolella kuitenkin huomasin että saavutamme naisia kunnes ohitukseen lähtenyt meni menojaan. Kärpänen lensi kurkkuun ja sitä kyökkäillessä tuli hetkellisesti tosi häjy olo. Mutta jalat vei ja tunsin, että vauhdin saan pidettyä loppuun asti.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
2 kilometriä ennen maalia miehet ohittivat edessä olleen naisen ja mä jäin vielä perään. Pyörittelin siinä vaihtoehtoja kuinka teen ja päädyin tutkailemaan tilannetta viimeiselle kilometrille sillä siinä olisi taas leveämpää pitkospuuta, jossa ohitus voisi onnistua. Ja niin mä sitten latasin reilu puoli kilometriä ennen maalia vilkun päälle ja ohi. Siinä sopivasti tultiin takaakin ohi, joten pääsin hyvään imuun. Viimeistä mutkaa odotti ja kun se lopulta tuli, oli todella helpottunut olo. 
Maalissa!
Oma aika parani viime vuodesta hurjasti, ollen nyt 43:01 ja tällä irtosi kolmas sija. Oli todella hyvä juoksu kovassa seurassa, enkä ilman tuota seuraa olisi tuollaiseen aikaan yksin pystynyt. Oman sykemittarini mukaan maximisyke oli 170, joten tein siinä oman enkkani, kun mun testattu maxsyke on 168. Ja kyllä nyt pahemmalta tuntuikin kuin testeissä 😅 Kovempaa ei olisi irronnut ja kyllä jalat hapoille veti - tuntuu vielä näin parin päivän jälkeenkin.
Huh, mutta nyt hymyilyttää :)

Palkintojen jaossa.
KomiaFlown porukka oli jälleen järkännyt hienon kisan, sillä kaikki toimi aivan mahtavasti. Kaikki saivat todella hienon muistolaatan. Mä sain lisäksi KomiaFlown tuubihuivin, Team Sportian lahjakortin ja osallistumisoikeuden marraskuiselle Komia Ilkan Polku tapahtumaan. Tykkään! Kannatti lähteä juoksemaan kauniiseen kesäiltaan ja uskon että kaikki muutkin 180 osallistujaa olivat samaa mieltä!
Palkinnot.

Punertava taivaanranta autosta käsin.
On se raakaa vetää täysiä ja käydä kamppailua oman pään sisällä jaksanko vielä, mutta jälkikäteen olo on aivan huippu. Ja on hyvä säännöllisesti tehdä kovia vetoja, että se oma vauhtikestävyys paranee. Ja kisatilanteessa sitä saa vielä pikkaisen enemmän itsestään irti, ainakin mun kohdalla se toimii. Eilen sitten sai mennä ihan pk-sykkeillä palautellen ja ai että mä tykkään siitäkin 😊

~Eija~

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Komialla Ilkan Polulla

KOMIA Ilkan polku -polkujuoksutapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran, mainioon ajankohtaan tässä marraskuun loskassa. Matkoina olivat 35 ja 17 kilometriä tai neljä osuuksinen viesti. Täyden matkan lähtö tapahtui Kurikasta ja puoli matkalaiset starttasivat Härkiluomasta, joihin järjestäjät olivat hoitaneet yhteiskuljetuksen kilpailukeskuksena ja maalina toimineelta Ilmajoen Tuomikylän koululta. Kaikkineen osallistujia oli 115, mikä on hieno määrä.

Mä olin jo aikoja sitten päättänyt, että mä lähden täydelle matkalle. Tämä olisi hyvää treeniä ensi vuoden juoksukoitoksia ajatellen. Lumi, pakkaset ja plussakelit sekä räntä-vesisateet asettivat pienen haasteen miettiessä vaatetusta ja varusteita, mutta viime viikon kahlaaminen Jämin maastoissa antoi pientä osviittaa mikä kokonaisuus voisi toimia. Mä palelen herkästi käsistä ja jaloista, erityisesti nilkoista ja kaulan haluan aina suojata. Päälle lähti siis kahdet juoksutrikoot, pitkät kompressiosukat, talvinastalenkkarit, villasäärystimet, pitkähihainen juoksupaita, ohut juoksutakki, ohuet hanskat, tuubihuivi otsalle ja juoksuliivi eväineen. Ennen lähtöä eniten kuulin pohdintaa kenkävalinnoista ja se meni aika puoliksi nastojen ja ilman nastoja kanssa. 
35km:n lähtö Kurikasta (kuva järjestäjien sivuilta)
Lähtö tapahtui jäisellä hiekkatiellä pieneen ylämäkeen muuttuen noin puolen kilometrin jälkeen neulaspoluksi. Ruuhkaa ei syntynyt ollenkaan ja näin ollen heti pääsi menemään omaa vauhtia. Yllätyinkin miten nopeasti porukka hävisi niin edestä kuin takaa. Etukäteen olin hiukan miettinyt millä taktiikalla lähden, pääsisinkö jonkun peesissä vai yritänkö pitää omaa tiettyä kilometrivauhtia. Mutta lopulta menin ihan oman fiiliksen mukaan, välillä jonkun seurassa muutaman sanan vaihtaen ja suurimman osan matkasta ihan omassa rauhassa. Alussa olisi voinut pitää kovempaakin vauhtia, mutta himmailin tietoisesti, sillä matka oli kuitenkin merkittävä ja tarkoitus oli maaliin asti tulla hyvissä voimin. 
(Kuva järjestäjien sivuilta)
Alkumatkasta oli reitin kovin nousu Santavuorelle. Sen suosista kävelin. Muutamia muitakin nousuja oli, mutta Pohjanmaalle tyypillisesti ei mitään raastoa, joten niissä sitten pidin pientä juoksun tapaista vauhtia yllä. Mielestäni suurimman haasteen reitille asettikin kylmä lumi- ja vesisohjo sekä pehmeä ja upottava pohja. Paljon joutui isoja vesilammikoita ja -kurakoita kiertelemään metsän puolelta ja se hidasti matkan tekoa ja tietysti vei voimia. Muutamat tieosuudet olivat liukkaita ja kalliot olivat märkiä ja näissä nastat purivat todella hyvin eikä tarvinnut jännittää tai etsiä sopivaa jalansijaa. Ja toisaalta nastareilla uskalsin alamäet loikkia huoletta menemään.
IceBugit eivät pettäneet!
17 kilometrin matkan lähtöpaikalla mulla oli takana jo 18 kilometriä. Meno tuntui ihan ok:lta, mutta reitin rankkuus nakersi jo naista. Kilometri kerrallaan vaan jatkoin, pitäen omaa vauhtia yllä. Vaatetus tuntui olevan sopiva, vaikka hanskat olin riisunut jo 5 kilometrin paikkeilla. Juotavaa olin hörppinyt tasaisesti koko ajan ja yhden geelin olin saanut Santavuorella nielaistua. Yhteensä geelejä oli mukana kolme, mutta nuo kaksi muuta jäi ottamatta. Ne vaan ei maistu mulle ja olin unohtanut ostaa suklaata ja salmiakkia mukaan. Onneksi jalat eivät kuitenkaan missään vaiheessa vihjailleetkaan kramppaavansa ja energiat riittivät melko hyvin, aina sinne 30 kilometriin asti. Viisi kilometriä ennen maalia oli vielä viimeinen huoltopiste, jossa pysähdyin juomaan kaikessa rauhassa ihanan lämmintä Dexalin urheilujuomaa. Olo oli pikku hiljaa käynyt huonoksi, teki vähän häjyä, käsiin oli kylmä ja mua alkoi tympimään. Alaasentien ylitys ja tästä ennenkin juosseena tiesin ettei matka maaliin enää ollut pitkä. Jaloissa painoi, syvälle pakaroihin sattui ja hartioitakin kivisti. Keskityin pitämään asennon hyvänä, rentouttamaan hartiat ja etenemään viimeiset kilometrit yksi kerrallaan. Garminin sykemittari ilmoitti piippauksella joka kilometrin välein ja kummasti ne siitä kuluivat. Sain pidettyä juoksua yllä koko loppu matkan ja lopulta maalissa oli kuin olikin hyvä voimainen ja itsensä voittanut juoksija :) 

Itselle asettamaani kolmen ja puolen tunnin tavoiteaikaan en päässyt, vaan virallinen aika oli 3:36:14. Hävisin voittajalle, jo etukäteen selvälle ykköselle, Kuusiston Merjalle yli puoli tuntia! Mutta olinhan mä ihan hyvä kakkonen :)
Päivän kakkonen ja ykkönen :)
Palkinnoksi sain ison Vilikkalan kotisäkin, joka on valmistettu kierrätysmuovipulloista. Lisäksi säkin sisältä löytyi Lentzin Space Warmerit ja pussillinen erilaisia Dexalin tuotteita. Aivan mahtava ja erityisesti hyödyllinen palkinto, näistä mä tykkään!
Päivän kakkonen ja kolmonen. Merja oli jo kiiruhtanut palkintoineen kotiin.
Juoksun jälkeen jäin toviksi juttelemaan ulos useammankin tutun kanssa ja vilu ehti tulla. Villasäärystimet olivat rullautuneet ihan alas, olin ihan litimärkä. Suihkussa varpaita nipisteli  ja niihin teki kipeää. Talvilenkkarit pitävät tiettyyn hetkeen asti kosteuden ulkona, mutta kastuessaan eivät sitten päästä sitä kosteutta pois. Normi juoksusukat kastuessaan ovat kylmät, varsinkin kun ne jatkuvati kastuvat lisää ja lisää hyytävään veteen. Ostoslistalle talvijuoksuhousujen seuraan liittyi nyt siis termosukat!

Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty! Infot ennen tapahtumaa somessa, sen aikana ja jälkeen olivat hyvin ajantasalla. Kuvia ripottelee vieläkin pikku hiljaa tulemaan, mikä on mukava extra muisto itselle. Iso kiitos järjestäjille, ison homman ootte tehnyt että me päästiin rämpimään metsään :D! 
Tänne tulen toistekin, vaikka ilmeisesti ajankohtaa tullaan muuttamaan...hmm, ja mä niin tykkäsin juuri tästä ajankohdasta. No saapa nähdä mihin sovittelevat, sillä keväästä syksyyn, sulan maan aikaan on melko täyttä monella kalentereissa.

~Eija~

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Lomapoluilla

Ensimmäinen lomaviikko hurahti koti- ja puutarhahommia tehden. Mukavaa puuhaa, kun sitä saa rauhassa, ilman kelloon vilkuilua tehdä. Monta sylillistä tavaraa lähti kiertoon ja toisaalta auton peräkontillisen verran toin kasveja puutarhaan. Omalla tavallaan siis tasapaino säilyi ;) Ystäviäkin on ehtinyt nähdä, vähän leipoa ja tietysti liikkua.

Maanantaina Niinan kanssa käytiin hyppelemässä HIIT-treenissä. Olipa veto! Viisi eri liikettä, kaikki jaloille, 45 sekuntia työ, lyhyt tauko ja sarja 4 kertaa läpi. Huh kun tuntui! Tuntui vielä monta päivää jälkeenkin ja perjantaille olin itseni ilmoittanut KOMIA Paukaneva Night Trail 10,2 kilometrin kisaan. Ehdin jo hetken pelätä kuinka jalat ehtivät palautua.

Muutenkin jännitin tulevaa kisaa ihmeellisen paljon. Koko päivän olin hermostunut ja pyörittelin mielessä millä vauhdilla matkaan tulisi lähteä. 10 kilometriä tuntuu sen verran lyhyeltä, ettei siinä kovin ole aikaa kuulostella sopivaa vauhtia ja silti sen verran pitkä, ettei välttämättä ihan täysiä voi tykittää koko matkaa. Ihmeellisen paljon stressiä viattomasta iltakisasta. Taisin vaan lastata niskaani turhaa painetta.
KOMIA Paukanevan Night Trail reitit.
Keli oli lämmin ja painostava. Sadettakin oli kuulemma luvattu, mutta ei satanut, vaan saimme valtavan kauniin auringonlaskun. Porukkaa kuhisi mukavasti kisapaikalla ja paikan päällä ilmoittautuneitakin tuntui tulevan ihan kiitettävästi. Matkoina oli 10,2 ja 6 kilometriä, kilpa- ja kuntosarjaa miehille ja naisille. Yhteensä kaikissa sarjoissa osallistujia kertyi yli 90. Tuttuja oli valtavan paljon ja kun oli paikalla ajoissa, ehti jutella mahdollisimman monen kanssa.
Mä ja kollega Sari ennen lähtöä.
Kaikki lähtivät yhtäaikaa ja mä kuopaisin matkaan heti miesten kilpasarjalaisten peesiin. Alkuun mentiin leveää, esteetöntä pitkospuupätkää ja omaa, itselle sopivaa vauhtipaikkaa pääsi hakemaan. Ensimmäinen kilometri meni niinkin vauhdikkaasti kuin 4:10! Kapeammalle perinteiselle pitkospuuosuudelle himmailin vauhdin maltillisemmaksi, noin 4:30. Onnistuin pääsemään tosi hyvään kohtaan juoksijoiden letkassa. Pyrin pitämään edessä koko ajan sopivaa välimatkaa, että näin pidemmälle mihin askeleet asettaa. Muutaman kerran tuli horjahdus, kun en malttanut olla vilkaisematta taakseni ja kun tuli kohtaamisia toisten juoksijoiden kanssa. Pitkospuilla oli todella haasteellista ohittaa vauhdissa!
Kuva Henri-Matias Latosaari
Reitti oli todella nopea. Lyhyt pätkä pururataa ja heinikkoista polkua hiukan rikkoi pitkospuujuoksun rytmiä. Paukaneva oli kaunis päivän hämärtyessä, ei tuullut nimeksikään eikä maanantain HIIT hidastanut yhtään askelta. Sykkeet olivat korkealla ja se tuntui hyvältä. 6 kilometrin kohdalla olin päässyt siihen tunteeseen, että jalat vaan vievät ja kaksi kilometriä ennen maalia tiesin, että tämän vauhdin saan pidettyä loppuun asti. Mun loppuajaksi kirjautui 45:27, johon oon todella tyytyväinen! 
Kuva Henri-Matias Latosaari
Aina on helppo hymyillä ja joskus kiva voittaa :)
Tällä vedolla voitettiin tällä kertaa naisten kilpasarja :D Palkinnoksi sain kokeilemisen arvoiset Lentz-kompressiosukat ja ilmaisen osallistumisen KOMIA Ilkan Polku-tapahtumaan marraskuussa. Hienot palkinnot! Kannatti siis jännittää :)
Tänään sunnuntaina polkujuoksuteema jatkui, kun lyöttäydyin mukaan Trail Run Kurikan - polkujuoksuporukan yhteislenkille. Aamulla kello 9 lähdettiin Ilmajoen Ahonkylästä 8 juoksijan voimalla Ilkan Polkua kulkien kohti Ilmajoen Santavuorta. Vauhti oli maltillinen, pysähdyimme välillä evästämään ja juttu lensi. Oli mukava lenkki ja oli kiva tutustua turvallisesti porukalla tuohon Ilkan Polkuun. Seuraavaksi sinne uskaltaa mennä yksinkin. Matkaa kertyi reilu 30 kilometriä. Teki niin hyvää, jalat jaksoi hyvin, energiat riitti ja eväät maistui. Ikävää oli kantaa lenkin juomat kädessä, sillä mun tilaama Salomonin juoksuliivi ei vieläkään ole tullut! Kuukausi kulunut... Lenkin jälkeen Sari nakkasi mulle taas juomareppunsa lainaan, sen saman joka mulla oli Ylläksellä. Ens viikonloppuna nimittäin pääsen fiilistelemään Suomen Tunturisuunnistukseen Kiilopäälle ja siellä erikoispitkillä matkoilla eväitä taas tarvitaan.

Polkupitkis porukalla.
Jeah, viikko taputeltu ja innokkaasti taas vaan eteenpäin :D

~Eija~