Syyskuusta jouluun

Mitäpä kertoa miten täällä menee, kun viimeisimmästä postauksesta on päässyt kulumaan viikkojen sijaan kuukausia. Yksinkertaisesti on ollut vain kaikenlaista. Monena viikkona oli kisoja, töitä, väsyä ja pitkästä aikaa myös opiskelua. Kaikkea en saa päivitettyä tähän postaukseen, mutta lyhyt katsaus syksyn kisoihin ja treeneihin.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin Ninnin kanssa MTB SM-rogaining 8h kisaan. Taka-alalla oli ajatus, että tämähän on helppoa kun saadaan suunnistaa päivällä. Ollaan edelliset lyhyet 8 tunnin rogaining kisat menty yöllä. Kahden koulupäivän jälkeen olikin kiva lähteä itseä innostavalle reissulle ja rymyämään Iitin metsiin. 

Reitin suunnittelu sujui rauhallisissa merkeissä, mutta sellainen selkeä reitti oli hankala hahmottaa. Sitten vaan päätettiin kiertää kartan oikealta ylhäältä ja alakautta takaisin. Mä sain vielä päähän pinttymän kahdesta iso pisteisestä rastista, että ne haluan hakea, vaikka jo aprikoitiin että tulee pitkää jalkautumista ja sehän on hidasta. Polkeminen ja suunnistaminen sujuikin sateessa ihan ok, mutta reittisuunnitelma ei tosiaan ollut järkevin. Nuo iso pisteiset rastit kyllä löydettiin, mutta ottihan ne aikaa. Ja lopussa meillä tuli tosi kova kiire ehtiä aikarajoissa maaliin. Viimeinen pienen pistemäärän rasti jäi löytymättä eikä löydetty suoraan takaisin pyörillekään. Voi apua mitä sähellystä. Kuitenkin maalileimaus kaksi minuuttia ennen ajan täyttymistä, joten huh. Opettavainen reissu oli.

Syyskuun alussa oli suunnistuksen SM-pitkämatka Kangasalalla ja koska se sopi hyvin matkalle, kun olin tyttäreni kanssa tulossa Lahdesta nuorten yleisurheilun SM-viesteistä, niin päätin osallistua. Suoritus oli ok, muutama tosi hyvä väli, mutta sitten pari tosi huonoa ja juosta en oikein jaksanut. En edes enää muista sijoitustani, mutta tavoite sijoittua sarjani puolen välin paremmalle puolelle taisi toteutua.

SM-pitkämatka Kangasala, Ponsa. Kuva; tytär

Sitten syksyllä oli sprinttiä Seinäjoella ja Kokkolassa, joissa molemmissa sytkytti oikein hyvin. Juoksu alkoi tuntumaan tosi hyvältä sileillä alustoilla ja vaikka ikänäkö painaa, niin näin kartasta kaiken oleellisen. Kuitenkin suunnistuksen SM kisoissa Tampereen keskustassa A-finaalissa möhlin kaksi rastiväliä pahasti. Kolmos rastille luin reittiä ysi rastin rastiympyrään. Nämä rastit oli lähekkäin toisiaan ja vähän ennen kuin olin ysi rastilla, hoksasin mitä oli tapahtumassa. Tästä virhettä 30 sekuntia. Myöhemmin pitkällä rastivälillä ensiksikin huono reitinvalinta, mutta sitten vielä juoksin tietyn rakennuksen nurkan ohi lukiessani seuraavaa rastiväliä valmiiksi ja hetken olin ihan sekaisin väärän rakennuksen takana. Siinä takkiin jopa minuutti. Lopulta sijoitus 12., mikä on todella hyvä sijoitus, mutta ilman virheitä olisin ollut hopealla. Harmitti älyttömän paljon, siis todella paljon ja mieli oli maassa jonkun aikaa. 

Seinäjoella AM-sprinteissä Ninnin kanssa mitalit kotiin.

Kokkolan suunnistajien tuplasprintti. Kivaa otatusta Tanjan ja Tuijan kanssa. Kuva: Sören

SM-sprintit Tampereella.

Lokakuussa osallistuin vielä Jämi suunnistusmaratonille, joka on aina niin mukava suunnistustapahtuma. Oli kivaa kivalla porukalla ja suunnistuskin sujui pari koukkua lukuun ottamatta oikein kivasti. Syksyn aikana kokemani kömpelyys poluilla ja metsässä alkoi helpottamaan. Mutta siitäkin huolimatta oli innostavaa ja helpottavaa siirtyä sileille juoksemaan. Seuraava tapahtuma tavoite oli asetettu ensi vuoden puolelle ja se vaatisi rataa ja sopivasti tehostuvaa iskutusta jaloille.

Seinäjoen (josta kuva) ja Kurikan urheilukenttien radat on tullut tutuksi.

Pitkälle syksyyn uimista avovesissä.

Ei ole vieläkään parempaa paikkaa kuin iskän metsä.

Vielä käväisin sileällä treenailun lomassa juoksemassa Komia Ilkanpolulle, sille pisimmälle 43km matkalle. Tänä vuonna ei ollut helppoa, kun jalat kramppasi kahdesti ihan kumoon asti ja viimeiset 15 kilometriä meni hiipien. Kuitenkin olin naisten sarjan kolmas nykyisen maajoukkue polkujuoksijan, Antilan Johannan ja entisen maajoukkue hiihtäjän, Kuusiston Merjan jälkeen. Moneen vuoteen ei ole pohkeet niin krampanneet, enkä silloin ymmärtänyt mistä mahtoi johtua. Näin parin kuukauden jälkeen on jo jotain aavistusta ja kunpa olisin jo silloin aavistanut oikein.

Komia Ilkanpolku 43km.

Kauniissa syksyssä pitkistä.

Juoksut jatkui Ronkaisen Tomin ohjelmoinnilla. Oli pitkää ja lyhyempää lenkkiä, vetoja pitemmästi tai lyhyemmästi. Esimerkiksi kilometrin VK vedot on aivan hirveitä, kun taas pk1-pk2 pitkikset lemppareita. Juoksin hiekka- ja pikiteillä, Ninnin luona juoksumatolla, ulkona ureheilukentillä ja kerran pääsin remontoituun Botniahalliin Mustasaareen.

Kunnes nyt olen ollut puolitoista viikkoa juoksematta...

Ninnin juoksumatolla vk:ta.

Joulukuun eka remontin jälkeen avatussa Botniahallissa 125 kierrosta.

Marraskuun puolen välin paikkeilla alkoi tuntumaan kipua vasemman jalan pakarassa. Sitten se alkoi tuntua reidessä ja pohkeen yläosassa asti. Erityisesti vk lenkkien jälkeen se paheni, lepo helpotti. Kiireessä kehonhuolto jäi tosi vähälle, mutta ohjelmoidut treenit halusin tehdä. Toissaviikolla juoksin töihin vk1:stä ja linkutin töissä vasemman jalan takareisi kireänä ja kipeänä. Juoksin vielä töistä kotiin lähes itkien, kun jouduin kuin heittämään jalkaa takaa eteen, jalka ei toiminut. Sisu ei antanut periksi soittaa mies hakemaan matkalta kotiin.

Syksyn krampit pohkeissa, kipu pakarassa ja ajoittaiset alaselän kivut viestitti, että nyt tulee liikaa. Mutta mä en pysähtynyt, enkä kuunnellut kroppaani. Nyt on pitänyt pysähtyä, että pääsisin pian taas juoksemaan normaalisti kivuitta. Oon käynyt nyt kahden viikon sisällä kolme kertaa hieronnassa, joista viimeisin urheiluhierojalla, joka laittoi kuivaneuloja ja käsitteli jalan fascioita tavalla jota ei ennen ole mulle tehty. Teen liikkuvuustreenejä, rullailen, venyttelen hyvin maltilliseti ja pilatestakin oon kokeillut. On valtavan hankalaa malttaa olla menemättä lenkille. On oikeasti tosi vaikeaa, kun se juokseminen on mulle kuitenkin yhdenlainen henkireikä. Toki nyt on jäänyt aikaa muuhunkin, vaikka jouluvalmisteluihin, oon esimerkiksi leiponut. Uudenvuoden juoksuun en voi osallistua, Joensuun Sisu6h sisäratajuoksuun osallistuminenkin tammikuun toisena viikonloppuna pitää miettiä tarkkaan.

Muuten kaikki on hyvin. Joulunpyhinä on töissä ja työvuorojen välissä myös kotona. Koska en mee juoksemaan, istun muun perheen seurassa jouluelokuvia katsellen ja glögiä hörppien. Ihanaa näinkin.

Leppoisan liikunnallista joulunaikaa kaikille 🌟

~Eija~

Maraton Ilkanpolulla

 SM-erikoispitkien jälkeen olin flunssassa, oireina kurkkukipua, yskää ja liman nousua. Muutama huono yö tuli nukuttua yskimisen vuoksi. Oli pakko perua seuraavalle viikolle varattu maksimaalinen juoksun kynnystesti Tampereella, sillä keuhkot eivät olleet normaalissa kunnossa. Harmitti, mutta onneksi siirto ei ollut ongelma ja nyt testi onkin huomenna. SM-erikoispitkästä viikon päästä oli Komia Ilkanpolku juoksutapahtuma ja sille osallistumista mietin viimeiseen ennakkoilmoittautumispäivän iltaan asti. Yskimistä oli edelleen, mutta joka päivä vähemmän. Päätin osallistua, sillä oon osallistunut joka vuosi kun tapahtuma on järjestetty ja olisi harmittanut jättää väliin.

kuva; Reijo

Tänä vuonna Komia Ilkanpolun pisin matka venytettiin täys maratonin pituiseksi ja se houkutteli vielä enemmän osallistumaan. Flunssatoipilaana en asettanut mitään tiukkaa aikatavoitetta, vaan ajattelin lähteä rauhallista ja kroppaa kuulostelevaa vauhtia. Testailisin taas miten energiaa otan ja saisin hyvin pitkän treenin. 

Hiukan oli vilpoisen tuntuinen aamu, mutta plussan puolella lämpötila oli. Päädyin lähtemään matkaan takki päällä ja tuubihuivi kaulassa ja hanskat käsissä. Takkia en tulisi matkalla riisumaan, mutta tarvittaessa huivin ja hanskat olisi helppo nakata juoksuliiviin. Lopulta en riisunut mitään, vaan vaatetus oli oikein hyvä.

Ensimmäiset kilometrit lähti reippaasti liikkeelle ja vaikka Miisan selän näin, en lähtenyt peesiin mukaan. Melko pian se oma sopiva etenemisvauhti löytyikin ja meitä oli jokunen siinä porukassa. Taakseni en pahemmin vilkuillut, joten tarkkaan en tiedä kuinka monta meitä oli. Kuitenkin useamman kilometrin jälkeen meitä oli kolme ja lopulta maaliin asti mä menin kaverin miehen, Henrikin kanssa. Keli oli hyvä, sillä aurinko paistoi ja metsän suojissa tuuli ei osunut kohdalle. Aurinko tosin paistoi välillä niin matalalta vastaan, että eteen oli vaikea nähdä. Energiaa otin tasaisin välein ja kaikki tuntui hyvältä. Jossain ennen 20 km kaaduin ja pari muuta läheltä piti kaatumista oli, mutta onneksi ei mitään vammoja tullut. Niin ja loppu puolella oikean jalan polveen alkoi tuntumaan pienesti kipua - samanlainen kuin joku aika sitten pitemmällä lenkillä tuli. Lihasheikkoudeksi tms oon sen tulkinnut, mutta pitää nyt seurailla jos alkaa enemmän tuntumaan.

kuva; Ninni

Kaikki siis kuitenkin meni laji huomioiden hyvin ja lopussa vielä saavutin johdossa olevaa Miisaa, mutta matka loppui kesken että olisin kiinni saanut. Oikeasti tämä oli mulle päivän kunnon mukainen hyvä juoksu ja olen todella tyytyväinen. Ihan ei alle neljän tunnin mennyt, ajan ollessa 4:03:16. Joten ensi kerralla tavoitteena voisi olla alittaa neljä tuntia! Tänäkin vuonna paukut riitti podiumin sijalle, joten putki jatkui.

kuva; Sanna

Jalat märkinä ja kengät ravassa palkintojen jakoon ja siitä suoraan töihin iltavuoroon. Jouduin illan aikana yskimään, kun limaa nousi. Myös poskia kuumotti ja pelkäsin että nouseeko kuume, mutta poskien hehku olikin vain raittiin ilman ja kirkkaan lokakuisen auringon aiheuttamaa. Flunssan viimeiset rippeet väheni päivä päivältä.

kuva; Ninni

Tällä viikolla on Yö-rogainingkisa Pirkanmaalla, jonne osallistun pyörä sarjaan Ninnin ja Hannan kanssa. On ennustettu lämmintä yötä, jopa 6 astetta lämmintä yöllä eikä pitäisi sataa! Kiva lähteä pitkästä aikaa Suo, Säntti ja Pää -jengillä liikenteeseen. Ja vielä ennen rogainingkisaa on tosiaan tuo juoksutesti ja sieltä saankin paljon vinkkejä tuleviin harjoitteluihin, joista kerron pika puoliin enemmän.

~Eija~

Marraskuun viimeinen

 Vuoden ehkä ankein kuukausi, marraskuu on tahkottu läpi. Alussa tuntui jälleen niin pitkältä selvitä tästä pimeästä kuukaudesta, mutta nyt ollaankin jo viimeisessä päivässä ja kaikki on aivan hyvin.

Lokakuun puolella oli viimeiset kisastartit tälle vuodelle, mutta väsymys oli sen verran kova, etten ole jaksanut niistä sanallakaan mainita. Palataan niihin nyt kuitenkin lyhyesti.

Kuva Ilkka Metsälä, Jämi suunnistusmaraton 

Lokakuun 23.päivä oli Jämillä perinteinen suunnistusmaraton tapahtuma. Kilpasarjojen matkat ovat erikoispitkien matkojen ohjeajoissa ja D40-sarjassa se oli tällä kertaa 12,7km (linnuntietä). Vaihtoehtona on myös kiertää kuntosarjoissa ihan 25 kilometriin asti.

Takana oli lasten syysloma, joten koulutsemppaamisen osalta oli ollut helpompi viikko, mutta reissu Tukholmassa ja napakat työvuorot tekivät olon väsyneeksi. Kuitenkin olin saanut järjestettyä työvuorot niin, että osallistumaan pääsin ja Hanna oli myös menossa, niin toki lähdin.

Yhteislähdössä lähtivät kaikki kilpasarjat omille reiteilleen. Jämin maasto on aivan ihanaa nopeaa kangasmaastoa ja vauhti oli heti alkuun sen mukaista. Teinkin klassisen virheen ykköselle seuraamalla sopivasti suurinpiirtein oikeaan suuntaan meneviä muita ja koukkasin väärän rastin kautta, ihan liikaa vasemmalta ohi. Siinä tuli arviolta kahden minuutin virhe. Oli syytä herätä suunnistamaan omaa reittiä.

Kuva Ilkka Metsälä, Jämi suunnistusmaraton 

Loppu sujuikin sitten ihan mukavasti. Pysyin muista välittämättä omilla reitinvalinnoilla. Jalat toki painoivat kuin lyijy.

Lopullinen aikani oli 1:21:17 ja olin sarjani toinen. Voittajalle hävisin reipas neljä ja puoli minuuttia, jota aikaa ei olisi kurottu umpeen ilman ykkösen pummiakaan. Tyytyväinen sai kuitenkin olla 🙂

Jämin jälkeisellä viikolla oli tarkoitus olla viimeisen viisaudenhampaani poistoleikkaus. Toimenpide kuitenkin peruttiin edellisenä päivänä. Olin odottanut leikkauksesta seuraavaa pakollista lepoa ja alkuun olinkin todella pettynyt, kun suunnitelmat meni mönkään.

Tuttuun tapaan kuitenkin uudet suunnitelmat oli lyöty lukkoon ja yksi niistä oli osallistuminen Komiaflown Komia Ilkanpolulle. Nyt oli kuudes kerta kun tämä tapahtuma järjestettiin ja mä olen ollut joka kerta mukana pisimmällä, 35 kilometrin matkalla. Tälläkin kertaa lähdin Kurikan puolelta Ilmajoelle juoksemaan.

Jalat ennen lähtöä.

Tavoitteena oli juosta mukava oma juoksu, sillä omassa enkka kunnossa ja fiiliksessä en ollut. Aika mukavasti se lähtikin kulkemaan pienessä porukassa. Hurjan märkää oli ensimmäisiltä kilometreiltä lähtien ja märkyys teki pohjasta raskaan. Viime vuonna kymmenen kilometrin paikkeilla olevassa Santavuoren kivikkoisessa alamäessä kaaduin ja tänä vuonna otin todella tarkasti. Kuitenkin sitten ihan lopussa nyrjäytin oikean jalan nilkkani ja jouduin nilkuttamaan muutaman kymmenen metriä. Ennenkin oon nilkkojani pyöräyttänyt ilman sen vakavampia seurauksia, joten osasin odottaa että tälläkin kertaa jalka antaa periksi.

Kyllähän se antoikin, mutta tietyissä nilkan asennoissa aina vihlaisi ilkeästi. Oma vauhtia tipahti ja muu porukka jatkoi matkaansa. 

Kuva Komiaflow, Komia Ilkanpolku

Rämpiminen jatkui kurakoissa ja vesilammikoissa. Paikoin upposi polvia myöten ja kaksi kertaa otin kunnolla muta kosketusta. Vauhtia en saanut enää nostettua, joten tulla köpsöttelin omaa vauhtiani. Jäin todella kauas omasta parhaasta ajastani, joka on kahden vuoden takaa. Oma vauhtini siis on pahasti hiipumassa, vaikka yritin lohduttaa itseäni sillä, että reitin kunto oli ehkä kaikista pahin ikinä.

Kuva Komiaflow, Komia Ilkanpolku

Naisten sarjan voitto tuli silti. Joten ihan kiva 😊

Jalat juoksun jälkeen.

Lopulta viisaudenhammas leikattiin kaksi viikkoa myöhemmin. Sain odotetun leponi, vaikka melko kipeäkin olin. Nyt onneksi jo asia kunnossa. En kuitenkaan ole saanut itseäni uudelleen kunnolla liikkeelle ja tavoitteellisen treenin pariin. Jotain kunnon tavoitetta ensi vuodelle pitäisi asettaa, mutta en ole vielä keksinyt mikä se olisi. Pitäisiköhän aloittaa jokin uusi laji 😁

Tyttäret harrastavat akrobatiavoimistelua. Siinä olisi haastetta mulle!

~Eija~

Pitkä kisakausi paketissa

 Tämän vuoden kisakausi on paketissa. On helpottunut olo, koska kropassa ja pääkopassa jo painaa väsy. Takana on kuitenkin kolmisenkymmentä kisastarttia, joista osa oli isompia ja toiset pienempiä kisoja, toiset enemmän tärkeitä kuin toiset. Enemmän suunnistuskisoja, sitten polkujuoksua ja pyöräsunnistusta, pari hiihtosuunnistusta ja yksi seikkailukisa. Kausi on ollut pitkä.

Jämillä lokakuussa.

Reipas viikko sitten saimme Etelä-Pohjanmaallakin jo talven tuntua, kun ensilumi satoi ja oli pari päivää pakkasta. Kutkutti ajatus, että pian pääsisi taas hiihtelemään. Tänä vuonna kuitenkin jätettiin Ninnin kanssa sukset kotiin kun viikko sitten käytiin Jämillä suunnistumaratonilla. Pari vuotta sitten samalla reissulla suunnistamisen jälkeen mentiin vielä putkeen hiihtämään. Mulla oli reissuun lähtö suoraan yövuorosta, mutta pitää sanoa näin jälkikäteen että yllättävän hyvin jaksoin tuon päivän. Seuraavat kaksi päivää olinkin sitten todella väsynyt.

Suunnistusmaratonin karttapala.

Jämillä oli valkoinen maisema ja urat rasteille muodostuivat melko nopeasti. Ainoastaan parille rastille onnistuin menemään osittain koskematonta hankea. Jämin maasto on aika ihanaa, varsinkin mun tyyppiselle suunnistajalle, joka tykkää jolkotella menemään suht selkeässä maastossa ja selkeä lukuisella kartalla. Uria, mutta myös polkuja pystyi hyvin käyttämään hyväksi ja yhtä pummia lukuun ottamatta kulki tosi hyvin. Lopussa olin päässyt huomaamatta sarjamme kärkeen (meillä oli yhteislähtö) ja sitten piti laittaa kunnolla tossua toisen eteen, että sain pidettyä kärkipaikan.

Ensilumi

Jämin tempaisun jälkeen pohkeissa tuntui raskaalta ja kireältäkin. Viikolla tein kehonhuoltoa ja kerran rullailinkin oikein kunnolla. Juoksulenkit tuntuivat suht ok:lta, mutta taisivat jalat olla melko väsyneet. Sillä eilen Komia Ilkanpolulla pohkeet kramppasivat oikein kunnolla, ei hetkeen ole ollut vastaavaa.

Komia Ilkanpolulla. Kuva; Matti Hautalahti

Komia Ilkanpolku juostaan Kurikan Tuiskulan kylältä Ilmajoen Tuomikylään. Tapahtuma järjestettiin nyt viidennen kerran. Joka vuosi olen ollut pisimmällä 35 kilometrin matkalla ja joka vuosi oon sijoittunut naisissa toiseksi. Mutta tänä vuonna tapahtui toisin, sillä voitin. Mutta tähän voi lopettaa henkselien paukuttelun, sillä juoksu oli mulle aika rankka ja viimeiset 10 kilometriä pohkeita kramppasi ja jouduin ottamaan tosi tarkasti askeleet etten kaatuisi. Reitti oli mun mielestä ehkä märin koskaan ja tämä aiheutti myös todella upottavan pohjan. Metsän kautta vesilammikoiden ja kurakkojen kiertely vei vaan aikaa ja ehkä yhtä paljon voimia kuin suoraan "uituna". Muuten energian popsiminen ja juominen onnistuivat ja parista voimasanasta huolimatta kivaakin oli. Omasta parhaasta ajastani jäin todella kauas ja viime vuodenkin ajasta jäin 10 minuuttia.

Krampeista aroille pohkeille piikkejä.

Nyt on palauttelun aika. Ainakin marras- ja joulukuun otan rennosti. Suunnitelmissa on juosta lyhyttä ja pitkää aivan täysin oman fiiliksen mukaan tai jos joku kaveri vinkkaa kivalle lenkille mukaan. Yritän päästä voimaharjoitteluun kiinni ja saada siitä rutiinia - onneksi tähän saan apuja.

Pääkopalle oon suunnitellut käsitöiden tekoa, lukemista ja äänikirjoja sekä haluan tavata ystäviä.

Eikös kuulostakin aika kivalta 😊

~Eija~

Pyhäinpäivän Komia Ilkanpolku

 Lokakuun viimeisenä päivänä, Pyhäinpäivänä juostiin neljännen kerran Komia Ilkanpolku Kurikan Tuiskulasta Ilmajoen Tuomikylään. Ilkanpolku on mulle todella tuttu, sillä se on yksi mun ns "takapihan" poluista ja tässä polkujuoksutapahtumassa oon ollut joka vuosi 35 kilsan matkalla. Edellisinä vuosina olen aina saanut parannettua omaa aikaani, mutta tänä vuonna jo lähtökohtaisesti arvioin, että ei ole mun enkkapäivä tänään.

Voisi ajatella, että vajaan kuukauden takainen Kolin 130 kilometriä painaisi vielä kintuissa ja mahdollisesti näin tekikin, mutta enemmän mietitytti viime viikkojen runsaat sateet ja plussakelit. Edellisinä vuosina reitillä on ollut märkää, jäätävän kylmää vettä, liukasta, mutta myös aurinkoa. Aavistelin, että luvassa olisi rämpimistä kurassa ja lammikoissa.

Ja niinhän me rämmittiin...

Kuva Antti Latva-Hirvelä

Tavoite oli lähteä omaa rennon reipasta ja tähtäimessä oli 3:15 alitus. Nuuksion Classicin 70 kilometrin voittaja Johanna lähti omia menojaan, mutta mun ja Assin vauhdit osuivat hyvin yksiin. Välillä mä olin edellä ja sitten Assi. Oikean jalan pohje kiristeli alusta asti ja Santavuoren nousun vajaan kymmenen kilometrin kohdalla otin kävely-juosten ja pohje hiukan hellitti, mutta ei antanut periksi kokonaan. Assi veti tässä hyvin kaulaa ja mä laskeskelin, että kakkospaikka taisi mennä siinä. Kuitenkin pitkässä alamäessä taas saavutinkin Assia ja joukkoomme oli liittynyt myös Hannu.

Lammikoiden ja kurakoiden väistely rämeikön puolelta vei voimia. Loikat, hyppelyt ja sivuttaisaskeleet toki toivat kivaa vaihtelua ja pitivät lantion ja pään hereillä, mutta ottihan se hiukan hermoon. Kylmä vesi ei tuntunut pahalta jaloissa ja yllättävän hyvin mun ikivanhat Inovin kengät piti märillä kallioilla. Alamäet ja pitkospuut otin ekstra varovasti ja valitsin jalansijan tarkkaan. Jossain vaiheessa aloin puskea lammikot läpi ja vain toivoin ettei siinä olisi mitään syvää ojaa ja homma menisi uimiseksi.

Noin puolessa välissä Assi jäi hiukan jälkeen ja myöhemmin pikku hiljaa Hannukin. Jatkoin omaa puurtamista. Energiat tuntui riittävän hyvin. Otin matkan aikana kaksi energiamarmeladia ja juotavaa. PikkuIlkan 17 kilometrin juoksijoita alkoi tulemaan selkä edellä vastaan. Tsempattiin toisiamme ja loiskuteltiin upottavilla poluilla. Ränkimäenlenkille päästyä oli reissu jo voiton puolella ja edessä reitin tutuin osuus. Oli hyvä fiilis. 

Jalkahoitoa kengät jalassa ja tämän vuoden muistolaatta.

Viimeinen huoltopiste oli viisi kilometriä ennen maalia. Tämänkin, kuin edellisetkin juoksin ohi, sillä ei ollut tarvetta pysähtyä. Hiukan lisää maltillisia nousumetrejä ja viimeiset kaksi kilometriä laskettelua. Maaliin pääsin hyvissä voimin aikaan 3:07:59 eli tasan kolme minuttia hitaammalla ajalla kuin viime vuonna. Edellis vuosien tapaan naisissa 2. sija ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Johanna veti 16 minuuttia nopeampaa ja teki naisten reittiennätyksen, hienoa!

Mä, Johanna ja Assi 🏆
Kuva; Komiaflow

Olipa jälleen kerran upeasti järjestty tapahtuma ja uutuutena oli lasten MiniIlkka, jossa mun tyttäret juoksi. Heilläkin oli kuulemma ollut kivaa. Maalissa kaikki saivat muistopuulaatan, lämmintä keittoa ja juotavaa. Tunnelma oli leppoisa ja yleisö kannusti ihanasti, kiitos 😊

Tähän päättyi mun tämän vuoden kilpailukausi. Olo on helpottunut. Tavoitteet kaudelle eivät täysin toteutuneet osittain koronan vuoksi ja osittain omasta taitamattomuudesta. Nyt kuitenkin otetaan ansaittu hengähdystauko ja annetaan kropan ja pään kunnolla palautua. Tämä tarkoittaa myös sitä, että edellis vuosien tapaan juoksun marrasputkeen en tänä vuonna lähde. Kuitenkin kehonhuollon marrasputkeen sukellan. Joka päivä teen jotain kroppaa hellivää huoltoa; venyttelyjä, liikkuvuutta, rullailua, hierontaa, avantopulahduksia ja mitä näitä nyt on. Lähde säkin putkeen mukaan!

~Eija~

Juoksumuisteloita

Hetkeksi vielä hyppään pohjoisen maisemiin, jossa olin perheeni kanssa hiihtolomaviikkoa viettämässä viime viikolla. Pääteema viikolle oli hiihtely, mutta me ehdimme myös laskettelemaan Ylläksen rinteille. Ylläksen huipulle olen juossutkin...tai no lähes konttinut kahdesti polkujuoksukisoissa. Niin paljon muistoja, väsymystä, kipua ja sisukkuutta. Nuo maisemat silmänkantamattomiin on jotain niin kaunista. Kisoissa ei ehdi kuin vilkaista hetkellisesti maisemaa ja sitten pitää taas siirtää katse alas, ettei kompuroisi.

Ylläksen rinteellä.

Hiihtoretkellä kun piipahdimme Kotamajalla eväillä, en heti tajunnut olleeni täälä ennenkin. Vasta pari päivää myöhemmin Kukastunturille hiihdettyäni palaset loksahtivat paikoilleen ja tunnistin paikat. Viime kesän NUTS Ylläs-Pallas polkujuoksukisassa 105 kilometrin reitti kulki täälä. No tietysti! Näin talvella kaikki näyttää vain niin erilaiselta ja ihmisiä on ympärillä niin paljon. Kesällä sitä taittoi matkaa niin yksin ja niin omissa ajatuksissa.

Kotamajalta maisemia.

Nytkin hiihdin yksin Kukastunturille illan jo hämärtyessä. Kylmä viima iski vastaan.

Kesällä Kukastunturin nousussa mulla oli edelliseltä huollolta seurana kaksi saman matkan miesjuoksijaa. Muutamia sanoja vaihdettiin, mutta muuten edettiin hiljaisuudessa, askel kerrallaan. Huipulta näkyi jo Ylläs, jonne olimme menossa ennen koukkua kohti Äkäslompoloa ja maalia. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Oikean jalan polvi oli todella kipeä ja tämän vuoksi alamäessä jäin miehistä. En vain pystynyt juosta kunnolla, vaan piti jarrutella. harmitti.

Kukastunturilla.

Kotamajalla oli miehittämätön huoltopiste, jossa oli tarjolla vain vettä. Mä en tarvinnut vesipulloihin täydennystä, mutta miehet edelläni pysähtyivät. Mä jatkoin matkaani olettaen, että miehet nappaavat mut kohta kiinni ja saan näin heistä seuraa ja tsemppiä eteenpäin. Koskaan he eivät kuitenkaan sitten ottaneetkaan kiinni ja jatkoin koko loppu matkan yksin. 

Kukastunturilla.

Lomamme lopulla vihdoin sain jätettyä sukset majapaikalle ja lähdin ihan vain juoksemaan lumisille poluille. Oli yllättävän vapauttavaa juosta ilman, että käsissä ja jaloissa oli juttuja kiinni. Hiihto on kivaa, mutta kyllä juoksu on ihan parasta. Mulla oli suunnitelma reilun 10 kilometrin lenkistä metsässä, mutta pari kertaa en löytänytkään haluamaani polkua. Lopulta hiukan turhauduin ja päätin vilkaista Pirunkurun, jonka kontin viime kesänä samaisessa polkujuoksukisassa. 

Kohti Pirunkurua.

Pirunkuru on todella jyrkkä, kivirakkainen ja pitkä nousu metsästä puuttomalle, yli 500 metriä korkealle Kesänkitunturille. Kesällä olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt. Matkaa maaliin oli vajaa 10 kilometriä, joka paikkaan sattui, mikään energia ei oikein enää uponnut ja pelkäsin tullaanko takaa vielä ohi. Ylös päästyäni tiesin, vai oliko se vain päättämistä, että ketään ei ohi päästetä. Silloin en vilkuillut maisemia, sillä katsetta ei jaksanut enää nostaa parin metrin päästä edestä.

Pirunkuru.

Mutta nyt juoksulenkilläni pysähdyin ihailemaan aivan uskomattoman kauniita maisemia. Viima puhalsi niin kylmästi, että sormet jäätyivät nopeasti. Pyörin ympäri ja imin itseeni hiljaisuutta. Olipas tämä kaunis paikka ja itsensä tunsi niin pieneksi, mutta samalla kaikki ympäriltä antoivat niin paljon voimaa. 

Tänne on tarkoitus kivuta tänä kesänä uudestaan. Ennen sitä koukataan myös Kukastunturin ja Kotamajan kautta. Tarkoitus on tulla Hetasta asti omin jaloin Äkäslompoloon kaikkien eteen tulevien tunturien, huoltopisteiden, kurujen ja rinteiden kautta. Matkaa taittaessa tulee varmasti muisteltua niin viime kesän kuin tämän talven reissuja ja tehdä uusia muistoja.

Lopulta tämän loman pohjoisen juoksulenkin pituudeksi tuli 17 kilometriä ja lenkiltä kotiutui onnellinen ja rauhoittunut juoksija. On onni päästä juoksemaan Suomen upeassa luonnossa.

Juoksua viimassa ja auringossa.

Eilen ei ollut tietoa tuntureista, viimasta tai hiljaisuudesta, kun Komiaflown talvijuoksusarjan viimeisessä kisassa pinkaisin 5 kilometrin matkalla oman ennätykseni 20:26. Alla oli täysin sula pyörätie, lähes tuuletonta ja plus 4 astetta lämmintä. Kroppa ei lähtökohtaisesti ollut ihan tähän valmistautunut, sillä päätöksen juoksemisesta tein edellisenä iltana yhdentoista aikaan, mutta tällä kertaa tavoitteeseeni kuitenkin pääsin ja juoksu oli muutenkin viimeistä kilometriä lukuunottamatta aika hyväntuntuinen. Ja kyllä tekee koko kropalle niin hyvää välillä juosta lujaa.

Maaliin 5km:n reitiltä. kuva; @Komiaflow

Mä olen niin kevät ihminen ja vuoden paras aika on ihan oven takana. Valon määrä on päivä päivältä niin virkistävää ja luonto heräilee pikku hiljaa. Keväästä toki alkaa aina monenmoiset kiireet, pääosin itse aiheutetut, mutta asia kerrallaan eteenpäin.

Ihanaa maaliskuuta ja tänään Naistenpäivää kaikille 🌷

~Eija~

Marraskuinen KOMIA Ilkan Polku

Viime viikon perjantaina istuin mukavaa iltaa ystävän luona ja nukkumaan meno venähti lähelle puolta yötä. Viikolle oli kertynyt muutenkin jo kilometrejä ja pari aikaista heräämistä aamuvuoroon tuntui olossa. Lauantai aamulla olisin halunnut kääntää vain kylkeä, kun herätyskello soi, mutta nousin silti ylös. Lopulliset vaatetus ja kenkä viilaukset oli jäänyt aamuun, tai itse asiassa ihan lähdön tuntumaan, sillä otin jokusen vaihtoehdon mukaan, kun hurautin vajaan 10 minuutin ajomatkan Ilmajoen Tuomikylään. Tämän vuoden viimeinen kisastarttini olisi edessä. 

KOMIA Ilkan Polku, Kurikasta Ilmajoelle, 35 kilometriä.

Santavuoren nousussa. Kuva @oskuluoma

Keli oli arvoituksellinen. Pikkuisen plussan puolella, yöllä oli käynyt pakkasen puolella ja vesi/räntäsadetta oli luvattu iltapäivälle. Viikon lenkeillä olin rekisteröinyt hiekkateiden, kallioiden ja pitkospuiden liukkauden. Laittaako jalkaan nastat vai nappulat. Tätä keskustelua kävin useammankin kanssa ja molempia vaihtoehtoja otettiin käyttöön. Mä päädyin nastoihin. En toki vetänyt jalkoihini talvijuoksukenkiäni vaan suunnistuskengät, joilla en ole noin pitkää matkaa koskaan juossut. Pelotti miten jalat kestää ahtaat ja kovahkot kengät, mutta niiden hyväpuoli on keveys ja kastuessaan asettuvat hyvin. Loppujen lopuksi isovarpaat olivat hiukan kovilla, mutta yhden yhtä hiertymää ei tullut, eikä yhden yhtä varvasta mustunut. Edessä ei siis ole kynsien menetyksiä.

Sealskinz-merkkiset sukat olivat pitämässä jalat kuivina, kahdet pitkät trikoot, paksumpi poolopaita ja takki. Käsiin ohuet hanskat ja kaulalle ja päähän tuubihuivit. Juoksuliiviin pakkasin yhden geelin ja smoothien, puoli litraa urheilujuomaa ja puoli litraa vettä. Järjestäjien taholta oli useitakin huoltopisteitä, mutta koen helpompana hörppiä matkalla pysähtymättä. Lopulta tuli juotua hätinä puoli litraa ja geelin väkisin nieleskelin.

Kuva @mattihautalahti

Lähtö tapahtui tutusti, parin viime vuoden tapaan Kurikan Kärrymiehestä, jäistä hiekkatietä pitkin metsään. Tänä vuonna omana toimivana taktiikkana polkujuoksuissa on ollut alussa lähteä hiukan reippaammin ja näin saa sopivan kohdan oma vauhtiselle juoksulle porukassa. Ensimmäiset viisi kilometriä menikin alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Viileä ilma, reipas vauhti ja viikon rasitukset tuntui jaloissa. Pohkeita kiristi. Pikku hiljaa ne siitä aukeni, mutta alun hetkellisen naisten johtopaikan annoin suosiolla Assille, joka ohitti mut jossain kolmen kilometrin paikkeilla, muistaakseni. Viime vuonna sain pidettyä voittaja Merjan näköpiirissä reiluun kuuteen kilometriin asti, nyt Assin selän näin vielä puolessa välissäkin matkaa.

Santavuoren nousu oli otettava osittain kävellen ja alamäki varovaisesti. Nastat puri hyvin, enkä edes lyönyt varpaitani minnekään, mutta rämäpäinen rohkeus oli nyt hukassa. Nousu ja lasku teki kuitenkin jaloille hyvää ja ne alkoivat olla ihan tyytyväisiä oloonsa. Yläkroppa tosin ei tykännyt. Heinäkuussä luksoitunut vasen solisluun seutu kipuili. Ehkä juoksuliivi painoi solisluuta tai sitten edellisenä päivänä jumittuneet hartiat aiheuttivat tuntemukset. Joka tapauksessa olin aika jumissa yläkropan kanssa ja kädet olivat jotenkin turrat. Pyörittelin niitä ja tietoisesti yritin rentouttaa hartioita. Aika vaikealta meno tuntui. Kilometrit kuitenkin onneksi taittuivat ja vauhti oli tasoittunut 5:00-5:30 välille.

Tuttuun tapaan ei huvittanut juoda eikä ottaa energiaa. Puolessa välissä pakotin itseni ottamaan geelin. Lopussa vatsa kurni nälkää. Tämä on niin hankala rasti mulle.

Tuomikylässä, maaliin vajaa 5km. Kuva @oskuluoma

Kun aloin lähestyä Tuomikylää, pään sisäinen lukko alkoi aueta. Juoksu alkoi tuntua helpommalta, vaikka ei se vauhdissa mitenkään näkynyt, eikä sykkeissäkään. Pururadalla oli ihania tuttuja kannustamassa, se piristi kovasti -> Kiitos Niina perheineen ja Päivi 😄 

Oli jo niin tuttua polkua, sillä käyn täälä juoksemassa, että oli helppo asettaa välietappeja ja laskea matkan vähenemistä. Toisia juoksijoita näkyi paljon enemmän ja hyvin pääsi tarvittaessa ohi. Laskeskelin myös, että tällä vauhdilla saan parannettua viime vuotista aikaani. Lopulta juoksin maaliin todella hyvillä fiiliksillä ja reittiaikani parani lähes neljällä minuutilla!

Aika oli tänä vuonna 3:04:59

Tulin toiseksi ja voittajalle jäin vain minuutin. Aika lähellä sitten kuitenkin olin.

Maalissa! kuva @komiaflow

Hienot polkujuoksu kekkerit taas oli. Ja porukka oli hienosti löytänyt tapahtuman. Kaikki toimi ja kuvia matkan varrelta ja maalista löytyi paljon. Isommissa juoksutapahtumissa mukana olleena, ei missään muualla ole vastaavan hyvin panostettu siihen, että jokaisesta löytyy edes jonkinlainen juoksukuva. Kuvat ovat ihania muistoja muistomitalien ja -laattojen lisäksi. Esimerkiksi tämän kesän NUTS Ylläs-Pallas kisan valokuvista en löydä itsestäni yhden yhtä juoksukuvaa, vaikka kahden näin kuvan musta ottavan. En tainnut olla edukseni tai jotain muuta mitä jätän nyt tässä sanomatta. Ainakin Ilkan Polulla jaksoin aina hymyillä kun hoksasin kuvaajan puskassa 😁

Iso KIITOS järjestäjille, talkoolaisille ja valokuvaajille!

Komia Ilkan Polku 35km kolmen kärki. Kuva @komiaflow.

Nyt hoidan marrasputken mahdollisimman kevyesti maaliin ja sitten ajatukset ensi vuoteen.

~Eija~

Iltajuoksu Paukanevalla

Kävin torstaina ensimmäisen kerran ultran jälkeen tiellä juoksemassa kevyen kympin. Halusin testata jalkojani, erityisesti tuota rasittunutta oikeaa jalkaani. Kuuden kilometrin jälkeen lievää painetta alkoi polvessa tuntua ja seitsemän kilometrin jälkeen se muuttui kivuksi säteillen sääreen. Harmitti. Lenkin jälkeen tein venyttelyjä ja annoin kylmähoitoa polvelle. Myös haava-polveni kipuili. Haava itsessään on parantunut todella hyvin ja enää peukalon pään kokoinen arpi kiristää ihoa, mutta jotain kipua tuntuu polven sisälläkin. Tämäkin harmitti.

Kuitenkin perjantaina jalat tuntuivat taas paremmilta ja vaikka juoksijanpolvi-polvessa oli lievää painetta, päätin lähteä illalla juoksemaan kovan kympin Komia Paukaneva Night Trailille. Olen ollut tässä tapahtumassa kahtena edellisenäkin vuotena ja se on kyllä aina ollut ihanan kamalaa raastoa, mutta juoksun jälkeen on ollut aina niin hyvä fiilis. Epäilytti kyllä, eikä hetkittäin olisi yhtään huvittanut. Lähdin silti.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

Paukanevalla ollaan usein retkeilty lasten kanssa ja siellä on kiva käydä juoksemassakin. Suurin osa 10,2 kilometrin reitistä kulkee pitkospuita pitkin. Leveällä puupaanalla pääsee ohittelemaankin, mutta kapealla normi pitkospuilla ohittelu on lähes mahdotonta. Joten oma sopiva paikka letkassa haetaan heti alussa vajaan kilometrin matkalla. Tuo ensimmäinen kilometri juostaan aina kovaa. Oma keskittyminen meni pitkospuita tuijotellessa, joten ensimmäisen kilometrin kilometrivauhtia en saanut bongattua, mutta kovalta se tuntui. Sen jälkeen se lähtee rullaamaan omalla painollaan. Miesten kärki meni menojaan ja naisten kahden kärjen annoin myös mennä menojaan, sen verran kovaa porukkaa oli. Naisiin kyllä säilyi näköyhteys aina näkötornille asti, sitten ero kasvoi niin suureksi etten enää silmäkulmasta heitä nähnyt.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

Näkötornin jälkeen tulee pieni kierros purtsilla ja sitten takaisin samaa pitkospuuta. Tämä on haasteellisin kohta, kun vastaan tulee muita juoksijoita ja pitkospuut ovat niin kapeat. Nyt lisäksi pitkospuut olivat osittain todella huonossa kunnossa ja juoksijoita oli yli 200. Väistellessä oma rytmi meni hetkeksi ihan sekaisin. Useamman kerran piti hypätä sivupuille loikkimaan, sillä vaikka suurin osa vastaantulevista antoi tietä (kiitos), niin silti pelkäsin törmäystä. Tässä kohdassa vauhti hidastui, vaikka sykkeet nousi. Väistelemisen jälkeen oma rytmi pikku hiljaa palautui.

Kuva; KomiaFlow

Metsäisellä lenkillä vauhti ja puhti hetkellisesti tippui. Juoksijanpolvi-jalassa tuli pari vihlaisua polveen ja vasemmassakin jalassa jotain kiristeli. Jännitti kuinka polvi vielä loppu matkalla ehtii kipeytyä ja pitääkö kiriä ettei kukaan tulisi takaa ohi. Pitkospuilla taas sain sopivaa vauhtia päälle ja päätin ettei takaa ohi tulla. 6 kilometrin juoksijat ilmeisesi kuulivat raskaan askellukseni ja hengitykseni jo kaukaa ja antoivat tietä (kiitos). Ilman mitään loppukiriä ehdin maaliin ajassa 43:28 ja naisten sarjan kolmas 😊 Voittajalle jäin tasan kolme minuuttia. Viime vuoden ajasta jäin 27 sekuntia. Mutta jotenkin tuntui että silloin jouduin puristamaan enemmän. Toki silloin oli kova loppukiri, mikä vei mehut lopussa. 

Voittaja Marie Sippus oli palauttelemassa, mutta Sari Anttonen ja minä ehdimme palkintojenjakoon. Kuva; KomiaFlow

Olin todella tyytyväinen juoksuun. Ja olin todella iloinen ettei jalka sitten pahemmin kipeytynyt. Ehkä tuo kovempi vauhti säikäytti koko jalan. Vastaavaa juoksua ei olisi omin päin tullut tähän väliin tehtyä, joten hyvä vauhtikestävyys treeni tästä tuli. Muutenkin pitää pikku hiljaa hermottaa kroppaa hitaasta ja pitkäkestoisesta juoksusta nopeampiin ja lyhyempiin pyrähdyksiin. Toiveissa olisi pystyä tänä syksynä sprinttaamaan vielä lujaa.

Muistolaatta.

Kiitos järjestäjille 😊

Syksy lähestyy.

Mun 40 vuotis juhlavuoden kisatilanne on muuten melko hyvällä mallilla; tällä hetkellä 33 kisa starttia takana. Jos ei mitään sairastumisia ja loukkaantumisia tule, niin 40 heilahtaa täyteen helposti. Mutta startti kerrallaan eteenpäin.

~Eija~