Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Varpaat kovilla

Takana on upean lämmin viikko, joka oli samalla palauttelu viikko Nuts Karhunkierroksen 55 kilsan matkalta. Vointi on ollut aivan mahtava ja sekä kroppa että mieli ovat palautuneet mielestäni loistavasti. Sain hurjan paljon positiivista palautetta juoksustani ja kiitän kaikkia juoksussani mukana elämisestä. Vaikka ne askeleet aina itse ottaakin, kuuluu tähän harrastukseen vahvasti myös omien henkilökohtaisten kokemusten ja fiilisten jakaminen toisten kanssa. On onni tuntea monia saman henkisiä ihmisiä ja teitä rakkaita jotka jaksatte kaikkia "hullutuksiani" 😊

Omien palauttavien lenkkien lisäksi on tällä viikolla liikutettu vielä muitakin kun 10 viikkoa kestäneet kevään juoksuryhmien viimeiset tapaamiset pidettiin. Mahtavalla porukalla ollaan liikuttu rauhallisesti ja reippaammin juoksun kikkoja opetellen. Oon vienyt porukkaa poluille ja urheilukentälle sekä mäkeen. Joka tapaamisella on kiinnitetty huomiota hyvään lämmittelyyn ja kehonhuoltoon. Hienoja viikkoja ja kohtaamisia. Haikein mielin toivotan kaikille kepeitä lenkkejä ja iloisia hetkiä juoksun parissa!

Tällä viikolla on koettu myös toisenlaista haikeutta, kun koulut jälleen päättyivät ja odotettu kesäloma alkoi koululaisilla. Vuosi on ollut koululaisten äitinä kovinkin vaihteleva ja väsymys jo painoi toukokuussa. Kuitenkin koululaisemme ovat tehneet paljon töitä ja olen iloinen hyvistä, omanlaisista todistuksista joita kotiin tuotiin. Nyt on läksyt hetkeksi pois mielestä, mutta elämän koulu jatkuu läpi kesän ja koko loppu elämän. 
Yo-juhlissa keittiön kuningattarena!
Lauantaina tein pitkän päivän ystävän pojan ylioppilasjuhlissa keittiön puolella. Pientä tassuttelua koko ajan sinne tänne, mutta olipa hieno päivä! Varpaita ahdisti juhlakengissä ja selkä hiukan väsyi normaalia korkeammasta kengän korosta, joten loppu illasta tohdin jo heittää moiset keittiön nurkkaan. 

Tänään sunnuntai aamulla sainkin sitten vetää tutummat ja mukavemmat kengät jalkaan, kun lyöttäydyin Kurikan polkujuoksu porukan yhteislenkille mukaan. Ei meitä ollut kuin minä ja kolme miestä, mutta oikein hauskat jutut ja just sopiva vauhti. Reilu 16 kilometriä neulaspolkua, kalliota, metsäteitä ja pitkospuita. Aurinko paistoi, yhden yhtä käärmettä ei näkynyt eikä hyttysiäkään tarvinnut sopivan tuulen vuoksi hätyytellä. 
Santavuoren poluilla.
Viikko sitten varpaat olivat hellinä Rukan kivien ja juurakoiden potkimisesta. Tästä muistona on oikean jalan etuvarpaan musta kynsi. Kipeä se ei ole enää yhtään, eikä kynsikään heilu, joten saattaapi olla ettei sittenkään lähde irti. Olkoon siis varvas rivistön mustalammas, sisukas pässinpää 😆
Musta etuvarvas.
Alkavalla viikolla on taas pari hommaa hoidettavana, lapsen leiri, uimakoulua ja pikku reissukin. Jossain kohdassa livistän juoksemaan ja jospa pääsisi pitemmän pyörälenkinkin tekemään...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

maanantai 28. toukokuuta 2018

Nuts Karhunkierros 55,5k - eka ultramatkani

Aa että kun vaan hymyilyttää ajatusten palatessa viime lauantain NUTS Karhunkierroksen 55,5 kilometrille 😊 Fiilikset olivat jo ennen lähtöä korkealla, keli oli just sellainen kuin olin toivonut ja mulla oli vahva luotto itseeni. Nukuin edellisen yön katkonaisesti, mutta se ei toki johtunut majapaikkamme puitteista, huonekaverista tai ajomatkan aiheuttamasta rasituksesta, vaan mua ihan rehellisesti jännitti. Kello oli herättämässä seitsemältä, mutta jo kuuden jälkeen katsoin kelloa enkä sen jälkeen enää saanut nukuttua. Hiippailin mahdollisimman hiljaa vessaan, syömään ja kiskomaan juoksuvaatteita niskaan. Normi aamupala alas hitaasti nieleskellen, paljon nestettä ja vielä jokunen viinirypäle. Edellisenä iltana pakattu juoksuliivi oli valmiina, mutta jännityksissäni tarkistin vielä kerran että kaikki oleellinen on mukana. Silmäilin vielä reittikarttaa ja olin täpinöissäni.
Vessajonossa Oulangan luontokeskuksessa.
Majapaikastamme oli muutaman sadan metrin kävelymatka Rukan kisakeskukseen ja sen takana oli bussikyytien lähtöpaikka. Ylös noustessa porukkaa tuli joka suunnalta, naamat ihanasa virneessä. Hyväntuulista puheensorinaa ja viime hetken lennokkaita heittoja. Bussimatka Rukalta Oulangan luontokeskukseen kesti noin puoli tuntia ja sen aikana ehti vielä hörppiä energiaa ja vettä. Kurvasin heti vessajonoon ja siitä olikin kätevää seurata 80 kilometrin juoksijoiden menoa. Jonotin sellaiset 40 minuuttia, mutta eipä se haitannut. Oikeastaan jo tiesin, että seuraavan kerran vessaan menen taas kämpillä, jos ei sitten jotain ihmeellistä tapahdu.
Karhunkierroksen viitat ja juoksun lähtökaari.
Porukkaa oli paljon! Tälle 55 kilometrin matkalle oli lähdössä yli 700 juoksijaa. Pari blogi kasvoa näin ja Anna löysi mut. Ehdittiin hyvä tovi jutella fiiliksistä ja Anna kertoi edellisten vuosien kokemuksistaan. Jännitys siinä sopivasti hiukan lievittyi, joten kiitos Anna 😃 Hivuttauduimme lähtöön hiukan yli puolen välin ja hetki vielä odottelua, tsempit toisille ja matkaan!
T-paita ja shortsit oli just hyvä asuvalinta!
Kuten odotettua olikin, alku oli todella hidasta ruuhkan vuoksi. Portaat ja sillat menivät kävelyksi ja kapeilla poluilla ei päässyt heti ohi. Ensimmäinen viisi kilometriä oli melkoista jojoilua monen kohdalta, mutta sitten pikku hiljaa oma vauhti löytyi. Joutui ohittelemaan paljon ja moni ampaisi hurjaa vauhtia ohi. Kahden naisen tuntomerkit pistin mieleen (vihreä juoksureppu ja valkoiset pitkät sukat ja toisella oranssi pohjainen paita ja mustat juoksutrikoot), sen verran hengästyneenä kirmasivat ohi, että löin itseni kanssa vetoa että nuo tulen vielä ohittamaan. En tykännyt yhtään juosta toisten perässä, koska silloin en nähnyt lukea polkua niin hyvin ja iskin varpaani useasti kiveen tai puunjuureen. Hain paikkaa, jossa sain juosta kenenkään häiritsemättä edessä, mutta aina sieltä joku tuli selkä edellä vastaan. 

Juotavaa ja syötävää lähdin nauttimaan 5-10 minuutin ja puolen tunnin suunnitelmalla. Alussa se pitikin tosi hyvin ja matka taittui aivan huomaamatta. En laittanut päälle omaa gbs-kelloani vaan seurasin kellostani aikaa. Vähän ennen ensimmäistä huoltoa, joka oli vasta reilussa 30 kilometrissä, olisin halunnut tietää paljonko ollaan tultu, mutta en tiedä olisiko tieto helpottanut yhtään. Ensimmäinen tunti meni helposti, samoin toinen. Kahden ja puolen tunnin jälkeen vasemmassa pakarassa tuntui väsymystä, mutta se oli ihan ok. Kitkajoen rantaa sain mennä pitkästi ihan yksin tai joku hölskyvän juomapullon kanssa tuli takana hyvän matkaa, mutta jossain kohdassa, Pähkänällä tai siinä main hölskynnän ääni vain loppui. Pienelle Karhunkierrokselle tultaessa joukkoon liittyi pirteitä 31 kilometrin menijöitä. Teki mieli lähteä kirmaamaan mukaan, mutta pidin sinnikkäästi oman vauhtini, sillä matkaa vielä oli. 

Jokunen patikoija tuli vastaan, kannustajia oli satunnaisesti ihan metsässäkin ja huollon lähestyessä alkoi kuulumaan äänekkäämpääkin kannustusta. Ensimmäisessä huollossa, Juumassa Söin pari kourallista mandariineja (oli sitten hyvää) ja suklaata. Täytin tyhjät lötköpulloni ja toiseen lorautin energiaa. Oman kellon mukaan sellaiset 4 minuuttia kesti huolto ja sitten jatkoin. Ihan tarkkaan en enää muista mitä kello tuolloin oli, vaikka yritin sen mieleeni painaa. Oli hirmu lämmin ja uusi, viileä vesi pulloissa maistui niin hyvältä.
Pikkuiset reittimerkit pitivät oikealla polulla.
Huollon jälkeen tuli kuitenkin ensimmäinen hetkellinen tympiintyminen. Oli tiejuoksupätkää, jotka toki aina ovat helpompia kuin polut, mutta onhan ne tylsiä. Ajatukset pääsivät karkailemaan jäljellä olevaan matkaan ja siihen tietoon, että rankimmat kilometrit ovat vielä edessä. Tietoisesti siirsin noita fiiliksiä sivuun ja mutustelin suklaata ja salmiakkia ja kunnolla vettä päälle. Noin puolen tunnin päästä vatsaa alkoi vääntämään. Ihmettelin mistä moinen, sillä en tietääkseni ollut syönyt mitään mikä normaalisti tuollaista voi vatsalleni tehdä. Ainut mikä tuli mieleen, oli nuo mandariinit. Onneksi olo helpotti ilman puskareissua eikä loppu matkalla palannut kuin hetkellisesti. Ehti kuitenkin säikäyttää, koska mulla ei viime vuosina ole ollut vatsan kanssa mitään ongelmia ja tiedän välttää erityisesti kisojen alla ruoka-aineita, jotka aiheuttavat turvotusta vatsaan.

Mutta matka sai jatkua ja vielä ainakin kaksi tai kolme viidenkympin naisjuoksijaa sain ohitettua, eikä kukaan nainen tullut mun ohi. Nostan hattua ja tuuppaan selästä kaikkia teitä, jotka olitte 80 ja 160 kilometrin matkalla. Teitä oli useita, joille tsempit heitin ja joillakin oli tosi rankkaa. Ootte sisukkaita ja unelmoin, että mustakin olisi joskus tuollaisiin matkoihin. Erityisesti 160 kilometrin matka kuulostaa niin järjettömältä omalla kohdalla, että en edes uskalla siitä vielä ainkaan haaveilla 😉.
En meinannut näpsiä kuvia, mutta jos nyt pari vaan.
Konttiaisessa oli toinen ja viimeinen huolto, noin 7 kilometriä ennen maalia. Jo ennen huoltoa oli nousua ja laskua mukavasti ja siellä yhdessä nousussa, ohitustilanteessa katseen kääntyessä kiittämään tietä antavalle juoksijalle, pökkäsin jalkani kiveen ja kaaduin. Kämmenet soraan ja oikea polvi sai maa kosketusta. Ei paha, pieni nirhauma polvessa ja mielessäni sadattelin. Varpaat olivat jo niin hellänä siitä kivien ja juurakoiden potkimisesta, joten nyt oli vaan jaksettava nostaa jalkaa loppuun asti ja pidettävä katse polulla kauniista maisemista huolimatta. Tässä vaiheessa molemmat pakarat olivat jo väsyneet, nousut tuntuivat pohkeissa ja alamäet hiukan polvissa. Mukaan ottamaani särkylääkettä en kuitenkaan kokenut tarvitsemani. Huollossa suklaata suuhun ja lötköpötköt taas täyteen vettä ja ei kun menoksi. Yksi viidenkympin nainen oli samaan aikaan huollossa ja halusin jättää hänet taakseni. Huollo jälkeisessä nousussa vilkuilinkin ensimmäisen kerran taakseni vain todetakseni, että kilpakumppani ei päässyt kantaan. Kummasti se mun kilpailuvietti vaan taas nosti päätään. Niin ja ne aikaisemmin mainitsemaani naista olin ohittanut jo ennen ensimmäistä huoltoa 😊
Kohti Rukaa.
Viimeiset nousut ja laskut Rukalle ovat rankkoja. Tämä oli tiedossa jo etukäteen, joten pidin ajatukseni kasassa ja yritin positiivisesti suhtautua uudestaan ja uudestaan edessä nousevaan rinteeseen. Todella jyrkkää, pölisevää ja liukasta rinnettä ylös ja alas. Muistan nämä rinteet vuosien takaa, kun mieheni kanssa oltiin täälä 75 kilometriä patikoimassa. Mieheni kantoi ylipainavaa rinkkaa ja pohdittiin, kuinka monta nousua vielä voi olla edessä. Nousujen päältä avautuvat huikeat maisemat sai hymyilyttämään ja hiukan herkistymään, sen verran kaunista oli joka puolella. Pyrin painamaan nuo maisemat ja tuon upean fiiliksen mieleeni, että voin palata noihin hetkiin myöhemmin uudestaan.
Kohti Valtavaaraa pallukka nousemassa.
Valtavaaran huipulla. Kuva: Olli
Erityisesti tuossa loppu vaiheessa tuntui mukavalta tietää, että tietyt ihmiset seuraavat mun gbs-pallukkaa ja ovat hengessä mukana. Erityisesti kotona mies ja lapset, Niina, Teija, Ninni ja Artokin taisi seurata 😊 Välillä oli kuulemma pallukan vauhti hidastunut huolestuttavasti, kunnes taas oli ilmeisesti alamäki koittanut. Olin onnekas, kun puolen nyrkin kokoisen lisäpainon sain mukaani.
Valtavaaran huipulla. Kuva:  Olli
Valtavaaran huipulla tuuli, se oli kuulemma kylmä, mutta ei tuntunut yhtään, virkisti vain. Nyt se oli huiputettu eikä enää pitkästi maaliin. Olli oli kannustamassa puoli kilometriä ennen maalia ja oli niin huippua lasketella loppu suoralle. Mun ensimmäinen ultramatka, Suomen yhdessä kauneimmista maisemissa ja kunnioitettavan rankassa maastossa. Pääsin ehjänä, iloisena ja itsensä voittajana maaliin. Tunnetta on vaikea kuvailla, se melkein pitää kokea itse!
Kuva; @onevisionfi
Lopullinen aika 6:52:16 (eli oma tavoite alle 8 tuntia alittui yli tunnilla!), sijoitus 11. kaikkiaan 284:stä naisjuoksijasta. Kisa mielessäkin meni siis todella hyvin 😁
Juuson kanssa maalissa.
Maalissa kaulaan sai hienon Nuts Karhunkierros osallistuja mitali, suuhun broilerikeittoa, patukoita ja vettä. Pääsin kuvaan Suomen kärki ultrapolkujuoksijan Juuso Simpasen kanssa, jolla muiden kisojen vuoksi tämän vuoden Karhunkierros jäi väliin. 

Istuin tovin keittoni ääressä, viestittelin kotiin ja yritin saada jotain tolkkua missä porukkamme muut jäsenet menee. Miia ja Kirsi olivat vielä omalla 30 kilometrin matkalla, joten hain varustepussini ja lähdin kävelemään majapaikkaan. Jalat olivat mukavan likaiset, jalkoihin olin saanut hienot rusketusraidat teipeistä ja huulet olin nuoleskellut rohtumille. Napsautin saunan päälle, kävin monen tunnin jälkeen taas vessassa ja odottelin tovin. Iloinen Miia tuli pian seuraan ja saunottuamme Kirsikin tuli. Kaikilta aivan mahtavat vedot kaikista pienistä hidasteista huolimatta. Illalla jaksettiin vielä käydä syömässä, vaikka ei se vatsalaukku heti vetänyt sisäänsä aivan normaalia määrää ruokaa.
Minä ja Miia yhtä hymyä!
Väsytti tolkuttomasti, kroppaa kolotti sopivasti, sillälailla että tiesi jotain tehneensä, mutta liikkuminen sujui oikein hyvin. Oikean jalan etuvarvas on arkana. Kesän aikana näkee, lähteekö kynsi irti, vai sinnitteleekö vielä mukana. Yön nukuin taas hiukan huonosti, sillä ajatuksissani edelleen juoksin poluilla ja väsyneitä jalkoja kivisti. Aamusta otinkin reissuun varaamani särkylääkkeen, että jaksan istua pitkän kotimatkan autossa. Palautteluna kotona leikkasin nurmikkoa ja tänään maanantaina edelleen tuntuu oikein hyvältä. Yllättäen hartiat ovat hiukan jumissa, ilmeisesti juoksuliivin paino niitä jäykisti, vaikka ei juostessa tuntunut yhtään. Myöskään etureidet eivät juostessa yhtään tuntuneet väsyneiltä, mutta kyllä niillä on taidettu hommia tehdä, sillä nyt on selvää arkuutta.
Kiitos Karhunkierros!
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän ja syksyn muita koitoksia. Omat rajat eivät vielä tulleet vastaan, joten syksyn Vaarojen maratonin 65 kilsaa lähdetään rohkeasti kohtaamaan ja ajatus ensi vuodelle 80 kilometriä Karhunkierroksella on täten ääneen kerrottu 😊

~Eija~

perjantai 25. toukokuuta 2018

Rukalla fiiliksissä

Monen tunnin ajamisen jälkeen ja muutaman lyhyen pysähdyksen taktiikalla vihdoin pääsimme Kuusamoon ja Rukalle. Keli huiteli koko päivän yli 20 asteessa ja se tuntui ihan autoon asti. Riittävästi juotavaa, hyviä juttuja ja porojen bongausta, mikäs siinä on ajellessa.

Rukan maisemissa.
Rukatontun huoneistoista löysimme omamme hienolla näköalalla ja varustuksella. Nopeat juoksuliivi tsekkaukset ja lähdimme verryttelemään matkasta puutuneita jalkoja hakemalla juoksun rintanumerot ja muut sälät. Tapahtumakeskuksessa maalin läheisyydessä oli ihana tunnelma. Iloisia, jännittyneitä ihmisiä ja odotuksen tunnelmaa. Puolelta päivin pitkän matkalaiset (117 osallistujaa) jo lähtivät täältä ja 160 kilometrin jälkeen heidän olisi tarkoitus palata samaan paikkaan. Aivan järjettömän huikea matka, ettei sitä pysty käsittämään. Peukutan kyllä jokaiselle omassa urakassaan 👍
Arpaonnea tai jotain, mutta mä sain gbs-seurannan 😁 160km:n menijöillä on kaikilla seuranta ja kaikkien muiden kesken arvotaan 100. Ja mä oon yksi niistä. Aika kiva , saa läheiset kotipuolessa seurata että pallukka varmasti etenee.
Täältä näkee pallukoiden etenemistä livenä.
Pikkuinen lenkki käytiin juoksemassa hiihtolatujen pohjia ja poluilla. Huikeat maisemat, mahtava keli ja fiilis ihan huippu! 

Huomenna klo.10 on lähtö ja sitten sitä mennään!

~Eija~

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Hyppy poluille

Ihana toukokuu hellii meitä lämmöllään ja vaikka hetki sitten puhuttiin, että kevät on kovasti myöhässä, pisti nämä lämpöiset päivät vauhtia luontoon. Vihreys lisääntyy päivä päivältä, ötököitä kopsahtelee naamaan lenkillä ja tulipa ensimmäinen kyykäärmekin nähtyä. Haasteellista osata vähentää vaatetta ja siksi työmatkoilla repussa vielä kulkeekin hanskat ja tuubihuivi - varmaan koko kesän.

Tällä viikolla keskiviikkona pääsin osallistumaan Komia Flown polku cupiin, kun vuorossa oli Hallilanvuoren lenkki. Aamulla poljin töihin ja töistä lähtiessä vastassa oli lämmin keli. En todellakaan ollut ymmärtänyt varautua yli 20 asteeseen joten päällä oli pitkähihainen paita ja pitkäpulttuiset housut. Jo lämmitellessä tuli melkoisen lämmin, joten luvassa olisi todella hikinen reissu...
Hallilanvuori cupin reitti.
Hallila on tuttua seutua, sillä olen asunut yli toistakymmentä vuotta sitten täälä. Toki paljon on muuttunut, mutta kalliot, purtsi ja tietyt teiden mutkat ovat pysyneet samoina. Tällä viikolla maanantaina kävin tällä Hallilanvuoren purtsilla puolimaratonin verran juoksemassa. Sopivasti nousua ja laskua, rauhaa ja hyvä pohja. Paljon ihania muistoja tältä purtsilta niin hiihtäen kuin vaunuja lykkien 😍 Keskiviikkona tosin ei ehtinyt 6 kilometrin kisalenkin aikana muistoja muistella tai ympäristöä tarkemmin tutkailla, kun yritti pitää hyvää vauhtia yllä ja pysyä merkatulla reitillä. Kahdesti menin muutaman askeleen reitiltä sivuun, sen verran mutkittelua oli eikä itse ilmeisesti keskittynyt kunnolla reittiin. Märkää ja kuraa oli paikka paikoin, mutta myös ihanaa neulaspolkua ja avokalliota. Ensimmäiset pari kilsaa suu oli rutikuiva ja neljän kilsan jälkeen jalat vasta lähti kunnolla rullaamaan. Oli kuuma ja viimeinen nousu kalliolle hapotti jalat aika mukavasti.

Oma aikani oli 28:15, 16 sekuntia naisten voittajalle jääneenä. Tyytyväinen olen vetoon, sillä niin lujaa menin kuin pystyin ja teki taas niin hyvää vetää tiukka pätkä. Tai ei se niin hyvältä siellä metsässä tuntunut, mutta maalissa olo on aina kuin voittajalla!
#komiaflow trail cup Hallila
Lumien sulettua ja metsän pikku hiljaa kuivettua, tulee mun siirryttyä juoksemaan metsään. Vaikka toistaiseksi taas jalat pelittää ihan hyvin kovalla asfaltillakin, tykkään silti pehmoisemmasta polku ja metsä alustasta. Muutenkin mun kesän kisat suurimmaksi osaksi tulee olemaan pehmoisilla pohjilla, joten on hyväksi myös harjoitella sellaisilla alustoilla.

Kevään odotetuin koitos, Nuts Karhunkierros on jo kahden viikon päästä. Oma olo ja kunto tuntuvat ihan hyviltä. Terveenä ollaan ja kunhan edessä olevan reilun viikon kiireet saan hoidettua, voin rauhassa keskittyä nauttimaan Kuusamon reissusta. Ennen sitä en taida enää yhtään pitkää, yli 20 kilsan lenkkiä tehdä, mutta lyhyempiä rauhallisia ja rentoja vetoja sekä yhdet suunnistuskisat olisi vielä luvassa. Eväät Karhunkierrokselle pitää pian miettiä valmiiksi ja tehdä suunnitelma millä aikataululla matkalla mitäkin evästä nauttii. Vaikka loppu peleissä sitä sitten mennään sen hetkisen fiiliksen mukaan. 
Tytär pyörällä seurana lenkillä.
Mulla muuten kävi ystävän kanssa mukava arpaonni, sillä yhteislipullamme saimme lähtöluvan lokakuun Vaarojen maratonille Kolille 😊 Silloin on luvassa polkuriemua reilu 10 kilometriä lisää tämän kevään Karhunkierroksen 53 kilsaan! Pala kerrallaan...tai paremminkin kilometri kerrallaan pitemmälle ja pitemmälle. Oon niin innoissani!
Kuva keskiyöllä kun poljen töistä kotiin maisemareittiä.
Juoksukilometrejä tälle viikolle kertyi reilu 55, pyöräily kilometrejä yli 100 ja pari virkistävää pulahdusta lampeen. Kehonhuolto muutoin hiukan jäänyt, mutta jospa keskittyisi tulevina päivinä siihen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille 💗

~Eija~

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kaksi kuukautta Kuusamoon

Kevättalven flunssa on voitettu, vaikka edelleen limaa nousee, erityisesti raittiissa ulkoilmassa. Mutta reilun viikon juoksemattomuuden jälkeen oli ihana taas päästä "ravaamaan". Reippaammat vedot ovat silti saaneet vielä odottaa. Mä ja vedot odotamme sulia ja kuivia teitä... Kuinkahan kauan saamme odottaa, kun tuota lunta ja pakkasta tuntuu tulevan taivaan täydeltä, monen vuoden edestä. 
Umpihankaan.
Mun ensimmäiseen polku-ultraan on tasan kaksi kuukautta, sillä NUTS Karhunkierros juostaan toukokuun lopussa Kuusamon maisemissa. Viime vuonna tapahtumaan osallistujat saivat paikka paikoin rämpiä lumessa ja sohjossa ja mitenkähän musta tuntuu että tänä vuonna käy samalla tavalla 😕 Kunnon talvikelit pakkasineen ovat taanneet sen, että jalat ovat pysyneet kuivina talven juoksulenkeillä, mutta kevät hangilla, lähellä kesäkuuta, ei taida enää pakkasta olla ja sehän sitten tarkoittaa märkää. Mua on muistuteltu, että oonhan jo hommannut kunnon sukat koitokseen ja nyt pitääkin ottaa itseä niskasta kiinni ja hoitaa homma kuntoon. 55 kilometriä märillä perussukilla kuulostaa hiertymiltä ja kylmettyneiltä varpailta. Toki edelleen toivon, että jollain ihmeen kaupalla lumet sulaisivat nopeasti pois ja retkelle pääsisi sopivassa pikkuisen alle 20 lämpöasteen kuivassa kelissä, shortsit ja t-paita päällä. 

Mutta jos nyt kuitenkin toisin käy, olen siihen sukkia lukuunottamatta jo valmistaunut rämpimällä useammankin eri pituisen juoksulenkin auraamattomilla, tuulen tuiskuttamilla ja huolimattomasti auratuilla pikkuteillä ja vielä pienemmillä pikkuteillä. Eihän mulla ole ollut muita vaihtoehtoja. Valitettavasti täällä lakeuksilla nousumetrejä ei helposti saa kasaan ja niitä pitäisi vielä ehtiä kerätä. Joupiskan mäki siis kutsuu, kunhan lumet sulaa...
Töihin kettingit "louskuen".
Jos vaan aikataulut antaa myöden, joka viikko pitäisi saada juoksukilometrejä kasaan vähintään 50 (mielellään edessä olevan matkan, 55km verran). Yksi pitkä lenkki, pari reilua kymppiä ja veto treenit vaihtelevalla matkalla. Aikataulullisesti tiukoilla viikoilla korvaan juoksua mm. hyötyliikunnalla pyöräillen töihin tai matala sykkeisillä sauvakävely, vaunuttelu tai vesijuoksulenkeillä. Tarkoitus on siedättää jalkoja rasitukselle peräkkäistenkin päivien tehokkailla kilometreillä. Lenkkien välissä mennään "askareshyssyä" töissä, hyppöötetään toisia ja kenties hetkellisesti nostetaan omia kinttuja kohti kattoa. Liikkuvuutta on pidettävä yllä venyttelyjen ja tekniikkaharjoituksien avulla. Harmillisesti aikaisemminkin oireillut alaselkä välillä taas väsyy juoksusta ja saattaa vaivata erityisesti öisin. Pieni tyyny lantion alla mahallaan maatessa auttaa tähän kyllä loistavasti ja kunnon rullailut ja venyttelyt ennaltaehkäisee. Seliseli, mutta usein päivisin ei ehdi rauhoittumaan kehonhuoltoon ja iltaisin vaan on jo niin väsynyt. Tähän pitää nyt panostaa..!
Maaliskuun hangilla.
Kun varusteasiat ovat hyvin työn alla ja juoksut nyt näin pääpiirteittäin rullaa, on vielä yksi asia mitä pitäisi Karhunkierrokselle treenata ja se on niinkin ihana asia kuin syöminen 😋 Ultramatkat kun eivät ole vain etenemistä, vaan siellä pitää turvata se että eteneminen jatkuisi maaliin asti ja sen edellytys on syöminen. Talvella ei juotavaa tule kannettua mukana, koska sehän viilenee jääkylmäksi aika nopeasti. Ja jääkylmä vesi suussa vetää suun limakalvot riekaleiksi. Mä oon sitten juonut vasta takaisin lämpöiseen päästyäni. Kevään tästä pikku hiljaa edetessä, lenkille lähtee mukaan juotavaa ja erilaista lisäenergiaa testi mielessä. Aikaisemmilla pitkillä retkillä hyviksi olen todennut suolapähkinät, salmiakkiaakkoset ja suklaapalat. Nyt sitten pitäisi vaan oppia niitä tasaisesti kaivelemaan taskuista ja saada mutustettua suussa.
Kevät väriä kaupasta.
Kun hyppään ajatuksissa toukokuulle, jännitys kouraisee vatsanpohjassa. 55 kilometriä tulee olemaan mulle pitkä matka, mutta ei mahdoton. Pääasia ei tule olemaan maaliin pääsy (mutta siihen toki tähdätään!), vaan tärkeintä ovat elämykset ja fiilikset matkan varrella. Se tulee olemaan retki omien rajojen venyttämisessä ja käsittelemisessä. Enemmän se tulee antamaan kuin ottamaan.
Niin ja retkihän on jo alkanut.

~Eija~

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Valoa marrasputken päässä

Viikko on taas juossut, kirjaimellisesti :) Tiesin jo etukäteen, että haasteellisin pätkä olisi alku viikosta, joten siihen latasin sopivan asennoitumisen ja selittelyitä en kuunnellut. Loppu viikko sitten on mennytkin rallatellessa, jopa oikein odottaessa että pääsee juoksemaan ja oonkin vain nauttinut.

Maanantaina saattelin lapset juosten kouluun ja jatkoin siitä pikkupikku pakkasen puolella omaa lenkkiäni. Oli fiilis juosta pitkään, koska edessä olisi kaksi yövuoroa ja näistä johtuen pari seuraavaa päivää menisi vähillä kilometreillä. Lunta hituloi hiljakseen ja oli niin mukava juosta. Kilometrejä kertyi vähän vajaa 18.
20.päivä
Yön valvoin töissä ja aamulla nukutti makeasti. Mulla ei pääsääntöisesti ole mitään ongelmia nukkua päivisin ja mielelläni nukkuisin yövuorojen jälkeen vaikka iltaan asti (ja siitä sitten taas piretäni seuraavaan yövuoroon), mutta kouluikäisten lasten kanssa se ei oikein ole mahdollista. Ja meidän perheessä tiistai on viikon haasteellisin päivä, joten kello oli herättämässä jo kahdelta. Nousin ylös, aamupalaa naamariin, läksyjen tarkastamista, ruuan laiton aloittamista ja sitten lenkkarit jalkaan ja päivän lenkki samalla nuorimmainen hoidosta hakien. Todellakaan en ilman putkea olisi taaskaan yövuorojen välissä juoksemaan lähtenyt, mutta nyt mentiin. Hyvin rauhallisesti 6 kilometriä. Kyllähän se hyvää teki! Jaksoi sitten illan harrastuskuskaukset omat ohjaukset ennen toiseen yövuoroon menoa.
21.päivä
Keskiviikko aamulla yövuoron jälkeen pääsin heti kotiin ehdittyä suoraan nukkumaan, kun mies oli eskarilaisen vienyt jo hoitoon. Ja mähän nukuin, heräten taas kellon soittoon ennen kahta. Aamupala, hetken hiljaisuudesta nauttimista kunnes koululaiset tulivat kotiin ja sitten taas lenkkarit jalkaan ja juoksemaan. Kiersin 8 kilometriä, tulin kotiin vaihtamaan vaatteet ja laiskasti autolla hain eskarilaisen hoidosta. Just ja just valoisalla sain lenkkini tehtyä.
22.päivä
Torstaille ennustettiin kunnon lumi-räntä-vesi myräkkää. Mutta eihän sellaiset putkea katkaise, njää. Ennen kuin sängystä aamulla nousin (oli taas niiiin ihanaa nukkua yö omassa sängyssä!!), kuulin kuinka ulkona tuuli vihelteli. Koska illaksi ennustettiin sateen muuttuvan vedeksi, valitsin lenkki ajankohdaksi ehdottomasti aamun. Taas saattelin eskarilaisen eskariin ja jatkoin siitä juosten lenkkiäni. Myötätuulessa tunsi lentävänsä, mutta voi armotonta kun tuli sivu- tai vastatuuliosuus! Kasvoille osuvat "lumihiutaleet" olivat kuin neuloja, ne todella sattuivat. Yritin piiloutua tuubihuivin taakse, mutta sen läpi hengittäminen on hankalaa. Se oli sellainen sisuuntumis-lenkki, kuten iltapäivällä tekemäni vaunulenkkikin, josta edellisessä postauksessa kirjoittelin. Voittaja fiilis oli makea 12,5 kilometrin jälkeen!
23.päivä
Perjantaina tuuli oli huomattavasti tyyntynyt ja aurinkokin pilkahti keskipäivällä. Mä kuitenkin jätin lenkkini pimeälle, kun saattelin tokaluokkalaiseni kaverisynttäreille. Neiti polki pyörällä vierellä reilu 5 kilometriä ja mä jatkoin siitä matkaa. Sain kerättyä kasaan vajaa 16 kilometriä. Juoksu tuntui ihanalta pimeydessä, jäätiköissä ja kurakoissa. Ilman nastakenkiä ja otsavaloa ei olisi pärjännyt, sen verran pimeä BlackFriday oli.
24.päivä
Viikon vapaat olivat takana, mutta edessä oli mukava viikonloppu; aamuissa yhteislenkit ja sieltä suoraan iltavuoroon. Suurimman osan lenkeistä juoksen yksin, omia polkujani, joten on aivan huippu ihanaa saada seuraa :) Viime viikon sunnuntaina olin Ninnin kanssa polkujuoksemassa Ninnin treeniohjelman mukaan ja tällä viikolla mentiin lauantaina, mutta toisille poluille. Keli oli taas tosi hyvä, aurinko pilkahteli (se ei marraskuussa paista, vain pilkahtelee) ja rauhallinen vauhti oli just hyvä tähän väliin. Juostiin liukkailla ja märillä kallioilla ja mättäillä kaksi tuntia ja yhteensä reilu 15 kilometriä.
25.päivä
Tänään sunnuntaina haastoin suunnistusseurani naisia yhteislenkille poluille. Meitä olikin neljä mukana ja oli kiva nähdä heitä pitkästä aikaa. Kesäkaudella tulee nähtyä iltarasteilla ja kisoissa, mutta kauden päätyttyä harvemmin. Niin sanotun naisten valmentajan ominaisuuksissa järjestän yhteistreenejä epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt vihdoinkin sain startattua tämän yhteisen talvikautemme. No juoksimme sitten pitkin poikin metsässä, oudoksuksesta ilman karttaa, mutta arvioidussa aikataulussa löysimme takaisin autoille vajaan 8 kilometrin jälkeen. Oli mukava lenkki :)
26.päivä
Kuukauden 300 juoksukilometrin rajapyykin saavutin tänään ja kokonais kilometrit ovat nyt 306,2. Itselle hienoa saavuttaa tuollainen kuukausi kilometri määrä ottaen huomioon, että ensimmäisen viikon jälkeiset melko pahat kireydet ovat sen jälkeen olleet poissa. Toki selkä on parina yönä hiukan vaivannut, mutta tehostan nyt taas kehonhuoltoa, jospa se sillä taas helpottaisi. 

Nastakengistä on molemmista lähtenyt yksi nasta pohjasta. Vielä ei huomaa pidossa, mutta jos tällä vauhdilla lähtee lisää niin en tykkää. Muutenkin kengät ovat lähes koko ajan märkinä, puhumattakaan tuosta lenkkivaatteiden pyykin määrästä. Huomen aamulla lähtee taas pesukone pyörimään..

Mutta plussan puolella ollaan. Eikä putkea ole enää kuin 4 päivää jäljellä! Joten nyt loppukiri ja uusi tavoite on saada 350 kilometriä täyteen :) Torstaina kuulette kuinka marrasputken ja -kilometrien kanssa lopulta käy :)

~Eija~

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Marrasputkessa edelleen

Näin vaan marrasputki jatkuu, vaikka asian tiimoilta viime postauksessa olin ehkä hiukan jo epäileväinen. Jalat protestoivat kipuilemalla, niitä kiristi ja kivisti. Lepoa ei putkessa ehdi tulla ja vaikka kuinka yrittää mennä rauhallista vauhtia, tuppaa se mulla nousemaan. No viime viikonloppuna ihanan vapaapätkän jälkeen oli taas palattava töihin ja heti ihan rytinällä pitkään vuoroon (klo.07-21). Vaihtoehtoina oli juosta joko aamulla ennen töitä tai töiden jälkeen. Mun kohdalla järkevin vaihtoehto on ehdottmasti illalla ja lopulta päädyin juoksemaan töistä kotiin, niin kotia päästyä ei enää tarvitsisi lähteä minnekään. Monen tunnin sisällä olon jälkeen oli ihana päästä raittiiseen ilmaan ja vaikka sataa tihuutti, ei se haitannut. Vaikka oli lauantai ilta, olivat kadut hiljaiset ja tyhjät. Jalat eivät auenneet koko reilun 12 kilometrin matkalla millään ja matkan teko oli melko tuskallista. Aavistin vahvasti, että putki katkeaa huomiseen.
11.pv
Auto oli siis jäänyt työpaikan parkkikselle ja koska olin menossa vasta iltavuoroon, ehdin aamulla tehdä rauhalliset venyttelyt jalkoihin ja lähteä sitten juoksemaan. Muu perhe oli menossa elokuviin, joten jos mun jalat sanoisivat sopimuksen ihan tyystin irti, voisivat he noukkia mut kyytiin. Koska oli valoisaa, juoksin maisemareittiä metsän kautta ja jalat tykkäsivät tästä paljon enemmän. 5 kilometrin jälkeen jalat lämpenivät ja vauhti kiihtyi. 13 kilometriä kulki lähes kivutta - aivan erilainen juoksu kuin edellis päivänä. Jihuu, ehkäpä tämä tästä!
12.pv
Uusi viikko alkoi ja maanantain lenkki oli tehtävä heti aamusta. 7 kilometriä samalla saatellen eskarilainen eskariin. Keli oli kurjan harmaa ja ankea. Pohkeita kiristi ja niitä lenkin jälkeen venyttelin.
13.pv
Tiistaina ihana valo loisti taivaalta ja intouduin juoksemaan reilu 15 kilometriä. Tuntui ihanalta, kun viime viikon pahat säryt olivat helpottaneet ja juoksu kulki melko kevyesti. Toki aina menee useampi kilometri ennen kuin jalat ja muu kroppa kunnolla lämpenee, mutta sen jälkeen vauhti sitten kiihtyy ihan huomaamatta. Nyt tekeminen oli sitä miltä sen kuuluukin tuntua :)
14.pv
Yövuorojen väli on tosi paha. Normaalisti en todellakaan lähtisi lenkille, varsinkin kun on muutenkin tiukka aikataulu. Mutta nyt on marrasputki, joten ylös, ulos ja lenkille. Pienellä koukulla sain kilometrejä 6 ja samalla hain eskarilaisen hoidosta. Syömään ja siitä sitten juoksuryhmää ohjaamaan. Vein innokkaat juoksijat metsään juoksemaan otsalamppujen valossa ja saatiin mukava yhteislenkki, 4 kilometriä kasaan. Oli märkää, eikä kukaan välttynyt märiltä kengiltä, mutta ei myöskään kylmä tullut.
15.pv
Toiseksi pahin lenkkiaika on yövuorojen jälkeisessä krapulassa. Torstain lenkin kuitenkin sitten hoidin tyttären muskarin aikana lumisilla kaduilla. Aivan hävetti, kun lähdön hötäkässä olin unohtanut heijastinliivin kotiin. Siellä sitten koko mustassa juoksuvaatetuksessa, hailukoissa katuvaloissa, anteeksi pyytävä ilme kasvoille juoksin 8 kilometriä.
16.pv
Perjantaina paistoikin aurinko! Vaikka Pekka Pouta ennusti sadetta koko päiväksi tänne läntiseen Suomeen! Ennusteen perusteella päätin hoitaa kauppa, leipomis ja siivous puuhat päivällä ja kipaista lenkille vasta illalla. Harmitti kun keli olisikin ollut oikein passeli juoksuun jo päivällä. No olipa hommat tehtynä ja hyvillä mielin juoksin sitten illalla, vajaa 16 kilometriä. Kulki oikein mukavasti :)
17.pv
Marrasputken TOP1 tinki-juoksu osui eiliselle. Eilisessä postauksessa kerroin meidän perheen retkestä Merenkurkussa ja pulikoinnista Tropiclandiassa. No johonkin kohtaan oli mun 25 minuutin juoksukin saatava sopimaan. Aamun laskin heti pois, koska halusin nukkua, joten ainut järkevä hetki oli heti patikoinnin jälkeen, ennen uimaan menemistä. Joten autolla kevensin vähän vaatetusta ja lähdin juoksemaan kohti Vaasaa. Perhe antoi mulle 10 minuuttia etumatkaa ja lähtivät sitten autolla hissuksiin perään. Kun saavuttivat mut, oli juostavaa vielä vajaa 10 minuuttia. Olihan se hiukan huvittavaa ja toisaalta ihan pro-meininki, kun huoltajat kannustivat auton ikkunoista ;) Sainpa siinä sitten vedettyä hiukan tiukemman reilun 5 kilometrin vedon melko liukkaalla tiellä.
18.pv
Tänään sunnuntaina oli ohjelmassa Ninnin juoksuttamista poluilla. Ninni treenaa tosissaan, itseään haastaen triatlonissa ja pyysi mua kaveriksi juoksutreeneihin. Mielelläni lähden aina kun vaan työvuoroiltani ja muilta menoiltani pääsen. Seuraa on aina kiva saada, kun muuten juoksuni lähes aina yksin juoksen, kuten tästä marrasputkestakin huomaa. Mentiin rauhallista vauhtia, 2 tunnin tavoiteaikaan. Kilometrejä kertyi 15. Mun keskisyke oli 110 ja max 125. Keli oli tosi hyvä, mutta maasto oli todella märkä, joten kuivin jaloin ei taaskaan kotiin päästy. Mulla on edelleen ne lämpöiset sukat hommaamatta...
19.pv
Marraskuun juoksukilometrit ovat nyt 223 :D Päiviä on 11 jäljellä, joten 300 kilometrin tavoite tulee saavutettua, jos ei nyt jotain kurjaa eteen tule. Huomenna tuon saavuttamiseksi lähtee tämä kone heti aamusta lenkille!

~Eija~

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Komialla Ilkan Polulla

KOMIA Ilkan polku -polkujuoksutapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran, mainioon ajankohtaan tässä marraskuun loskassa. Matkoina olivat 35 ja 17 kilometriä tai neljä osuuksinen viesti. Täyden matkan lähtö tapahtui Kurikasta ja puoli matkalaiset starttasivat Härkiluomasta, joihin järjestäjät olivat hoitaneet yhteiskuljetuksen kilpailukeskuksena ja maalina toimineelta Ilmajoen Tuomikylän koululta. Kaikkineen osallistujia oli 115, mikä on hieno määrä.

Mä olin jo aikoja sitten päättänyt, että mä lähden täydelle matkalle. Tämä olisi hyvää treeniä ensi vuoden juoksukoitoksia ajatellen. Lumi, pakkaset ja plussakelit sekä räntä-vesisateet asettivat pienen haasteen miettiessä vaatetusta ja varusteita, mutta viime viikon kahlaaminen Jämin maastoissa antoi pientä osviittaa mikä kokonaisuus voisi toimia. Mä palelen herkästi käsistä ja jaloista, erityisesti nilkoista ja kaulan haluan aina suojata. Päälle lähti siis kahdet juoksutrikoot, pitkät kompressiosukat, talvinastalenkkarit, villasäärystimet, pitkähihainen juoksupaita, ohut juoksutakki, ohuet hanskat, tuubihuivi otsalle ja juoksuliivi eväineen. Ennen lähtöä eniten kuulin pohdintaa kenkävalinnoista ja se meni aika puoliksi nastojen ja ilman nastoja kanssa. 
35km:n lähtö Kurikasta (kuva järjestäjien sivuilta)
Lähtö tapahtui jäisellä hiekkatiellä pieneen ylämäkeen muuttuen noin puolen kilometrin jälkeen neulaspoluksi. Ruuhkaa ei syntynyt ollenkaan ja näin ollen heti pääsi menemään omaa vauhtia. Yllätyinkin miten nopeasti porukka hävisi niin edestä kuin takaa. Etukäteen olin hiukan miettinyt millä taktiikalla lähden, pääsisinkö jonkun peesissä vai yritänkö pitää omaa tiettyä kilometrivauhtia. Mutta lopulta menin ihan oman fiiliksen mukaan, välillä jonkun seurassa muutaman sanan vaihtaen ja suurimman osan matkasta ihan omassa rauhassa. Alussa olisi voinut pitää kovempaakin vauhtia, mutta himmailin tietoisesti, sillä matka oli kuitenkin merkittävä ja tarkoitus oli maaliin asti tulla hyvissä voimin. 
(Kuva järjestäjien sivuilta)
Alkumatkasta oli reitin kovin nousu Santavuorelle. Sen suosista kävelin. Muutamia muitakin nousuja oli, mutta Pohjanmaalle tyypillisesti ei mitään raastoa, joten niissä sitten pidin pientä juoksun tapaista vauhtia yllä. Mielestäni suurimman haasteen reitille asettikin kylmä lumi- ja vesisohjo sekä pehmeä ja upottava pohja. Paljon joutui isoja vesilammikoita ja -kurakoita kiertelemään metsän puolelta ja se hidasti matkan tekoa ja tietysti vei voimia. Muutamat tieosuudet olivat liukkaita ja kalliot olivat märkiä ja näissä nastat purivat todella hyvin eikä tarvinnut jännittää tai etsiä sopivaa jalansijaa. Ja toisaalta nastareilla uskalsin alamäet loikkia huoletta menemään.
IceBugit eivät pettäneet!
17 kilometrin matkan lähtöpaikalla mulla oli takana jo 18 kilometriä. Meno tuntui ihan ok:lta, mutta reitin rankkuus nakersi jo naista. Kilometri kerrallaan vaan jatkoin, pitäen omaa vauhtia yllä. Vaatetus tuntui olevan sopiva, vaikka hanskat olin riisunut jo 5 kilometrin paikkeilla. Juotavaa olin hörppinyt tasaisesti koko ajan ja yhden geelin olin saanut Santavuorella nielaistua. Yhteensä geelejä oli mukana kolme, mutta nuo kaksi muuta jäi ottamatta. Ne vaan ei maistu mulle ja olin unohtanut ostaa suklaata ja salmiakkia mukaan. Onneksi jalat eivät kuitenkaan missään vaiheessa vihjailleetkaan kramppaavansa ja energiat riittivät melko hyvin, aina sinne 30 kilometriin asti. Viisi kilometriä ennen maalia oli vielä viimeinen huoltopiste, jossa pysähdyin juomaan kaikessa rauhassa ihanan lämmintä Dexalin urheilujuomaa. Olo oli pikku hiljaa käynyt huonoksi, teki vähän häjyä, käsiin oli kylmä ja mua alkoi tympimään. Alaasentien ylitys ja tästä ennenkin juosseena tiesin ettei matka maaliin enää ollut pitkä. Jaloissa painoi, syvälle pakaroihin sattui ja hartioitakin kivisti. Keskityin pitämään asennon hyvänä, rentouttamaan hartiat ja etenemään viimeiset kilometrit yksi kerrallaan. Garminin sykemittari ilmoitti piippauksella joka kilometrin välein ja kummasti ne siitä kuluivat. Sain pidettyä juoksua yllä koko loppu matkan ja lopulta maalissa oli kuin olikin hyvä voimainen ja itsensä voittanut juoksija :) 

Itselle asettamaani kolmen ja puolen tunnin tavoiteaikaan en päässyt, vaan virallinen aika oli 3:36:14. Hävisin voittajalle, jo etukäteen selvälle ykköselle, Kuusiston Merjalle yli puoli tuntia! Mutta olinhan mä ihan hyvä kakkonen :)
Päivän kakkonen ja ykkönen :)
Palkinnoksi sain ison Vilikkalan kotisäkin, joka on valmistettu kierrätysmuovipulloista. Lisäksi säkin sisältä löytyi Lentzin Space Warmerit ja pussillinen erilaisia Dexalin tuotteita. Aivan mahtava ja erityisesti hyödyllinen palkinto, näistä mä tykkään!
Päivän kakkonen ja kolmonen. Merja oli jo kiiruhtanut palkintoineen kotiin.
Juoksun jälkeen jäin toviksi juttelemaan ulos useammankin tutun kanssa ja vilu ehti tulla. Villasäärystimet olivat rullautuneet ihan alas, olin ihan litimärkä. Suihkussa varpaita nipisteli  ja niihin teki kipeää. Talvilenkkarit pitävät tiettyyn hetkeen asti kosteuden ulkona, mutta kastuessaan eivät sitten päästä sitä kosteutta pois. Normi juoksusukat kastuessaan ovat kylmät, varsinkin kun ne jatkuvati kastuvat lisää ja lisää hyytävään veteen. Ostoslistalle talvijuoksuhousujen seuraan liittyi nyt siis termosukat!

Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty! Infot ennen tapahtumaa somessa, sen aikana ja jälkeen olivat hyvin ajantasalla. Kuvia ripottelee vieläkin pikku hiljaa tulemaan, mikä on mukava extra muisto itselle. Iso kiitos järjestäjille, ison homman ootte tehnyt että me päästiin rämpimään metsään :D! 
Tänne tulen toistekin, vaikka ilmeisesti ajankohtaa tullaan muuttamaan...hmm, ja mä niin tykkäsin juuri tästä ajankohdasta. No saapa nähdä mihin sovittelevat, sillä keväästä syksyyn, sulan maan aikaan on melko täyttä monella kalentereissa.

~Eija~