Kesäsuunnistuskauden avaus

Viime viikonlopun Karhu-viestin reissu vei koko lauantai päivän ja heti perään sunnuntaina koko päivä meni suunnistuskisa reissulla Pedersöressä. Eihän sitä ihminen tietenkään paremmin voisi vapaa-aikaansa viettää 😄 Suunnistusreissulle lähti koko perhe, josta kisaamaan pääsi minä ja tytär 9 vee. Myös toinenkin perhe suunnistusseurastamme oli paikalla, joten kaikille riitti kavereita. Kisailun jälkeen kävimme miehen sukulaisten luona notkuvassa pöydässä tankkaamassa mahat täyteen. Mutta ennen tuota notkuvaa pöytää oli kaksi kisastarttia - ensimmäinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Lajina sprinttisuunnistus.

Aamupäivän kartta.

Edellis päivän reissuväsymys painoi silmiä ja kova juoksu jalkoja. Mietin miten nämä yhdistettynä vaikuttaa menoon. Toisaalta tämä oli mulle vain kesäsuunnistuskauden avaus, ei sen merkityksellisempi kisa. Osanottajia naisten 40-sarjassa oli ekassa lähdössä kaksi ja toisessa lähdössä viisi. Näiden kahden kisan kokonaistulosten perusteella sitten jaettaisiin palkinnot - tai siis meidän sarjassa vain yksi palkinto voittajalle.

Päätin keskittyä rauhalliseen suunnistamiseen ja antaa mennä. Liikkeelle lähtiessä väsymys ei tuntunut yhtään missään, vaan nautin päästessäni taas suunnistamaan. Ja onhan tämä sprintti vielä niin mielenkiintoista, niin mikäs siinä oli juostessa. Pahoja paikkoja maastollisesti oli parit lumiset kohdat ja yksi erittäin jäinen aidan nurkka jossa oli meidän kolmas rasti. Kielletyt alueet olivat oikeasti aivan selkeät, mutta silti epäröin parissa kohdassa voiko siitä mennä. Varman päälle esimerkiksi vedin yhden vallin kiertäen. Joitain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisin ja saada parempi lähestyminen rastille, mutta tällä ok suorituksella kuitenkin voitto.

Odotusaika toiseen starttiin oli pitkähkö. Lapset jaksoivat hyppiä ja pyöriä ympäriinsä, mutta me aikuiset enemmän värjöttelimme paikallamme. Keli ei yhtään tuntunut plus 10 ja taivas oli paksun pilvimassan peittämä. Onneksi ei kuitenkaan tuullut samalla tavalla kuin tämän viikon alussa.

Toinen kisa sujui melko samaan tahtiin kuin ensimmäinenkin. Jälleen pari epäröintiä ja ainakin yksi huonohko reitinvalinta, mutta rata muuten oli nopeampi kuin ensimmäinen. Myös tästä voitto kotiin ja palkinnoksi mukaani sain paikallista vuokaleipää, joka oli todella hyvää.

Omaa suoritusta tärkeämpää oli kuitenkin tyttären suunnistaminen. Tämä oli 9 vuotiaan toinen ja kolmas kerta oikeaa suunnistusta eli reitti oli ilman siimaa. Rohkeasti hän lähti matkaa ja ensimmäisen kisan jälkeen tuumasi, että tämä on kivaa. Valitettavasti toisessa kisassa jäi yksi rasti leimaamatta, vaikka hän siinä kävikin ja siitä hylsy seurauksena. Alun kovan harmituksen jälkeen pikku hiljaa mieli parani ja kotona jo hyvillä mielin tutkimme reittejä ja pohdittiin mistä olisi ollut sujuvampi mennä. Hyvää oppia ja kokemusta molemmille 😊

Jälkipuintia 7 veen kanssa.

Viikonlopun kovat juoksut ja reissaaminen todella väsyttivät. Yöt nukuin kuin naula päässä ja maanantaina olinkin nukkua pommiin. Tai siis nukuinkin sen verran myöhään, että suunnitelma mennä pyörällä töihin jäi vain suunnitelmaksi. Työmaalle sentään ehdin ajoissa. Pitkä, 14 tunnin työpäivä ja kiire söivät naista. Olin kyllä todella väsynyt!

Tiistaina alkoi suunnistusseuramme (Ylistaron Kilpa-Veljet) suunnistuskoulu, jota olen organisoinut yhdessä seuran muiden aktiivien kanssa. Osanottajia ilmoittautui todella hyvin ja paikalla oli todellinen vilinä. Ensimmäisen kerran aiheena oli karttamerkit ja -värit. Kouluikäisten lasten ryhmässä, jossa mä olin, pelasimme muunmuassa karttamerkki-muistipeliä ja suunnistimme kuvitteellisesti metsässä kivien, soiden ja tiheikköjen seassa. Oli hauskaa ja lapset olivat niin mukana  touhussa 😀 Ensi viikolla jatkuu ja aiheena on reitinvalinta.

Suunnistuskoulu materiaaleja.

Alku viikon kiireet on nyt hoidettu ja kaikki asiat mielestäni muistettu hoitaa...toivottavasti. Viikonlopun tiukat juoksuvedot tuntuu heti vaikuttaneen peruslenkkienkin vauhteihin, sillä ne ovat helposti painuneet alle 5 minuutin kilometrivauhtiin. Aivan mainio asia 👍 Toivottavasti hyvä juoksuvire säilyy ja sujuva suunnistus napsahtaa kyytiin mukaan.

~Eija~

Suunnistuskouluun

Tänä keväänä oon mukana järjestämässä Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistuskoulua Ylistarossa ja se alkaa ensi viikolla. Jo viime vuoden puolella olemme kokeneella ohjaaja porukalla kokoonnuttu ja vedetty suunnitelmia paperille ja ajatuksiin. Kaikki alkaa olla toteuttamista vaille valmista ja olemme innoissamme. Suunnistus kun on itselle todella tärkeää ja mielekästä, niin on mukava jakaa monien vuosien kokemuksen tuomaa oppia ja intoa toisillekin, jos vaikka suunnistuskärpänen puraisisi uusiakin harrastajia. Suunnistuksessa ei koskaan tule täysin valmiiksi, vaan aina oppii uutta, niin myös me ohjaajat suunnistuskoulussa.

 Suunnistuskoulussa on ryhmät alle kouluikäisille, koululaisille sekä nuorille ja aikuisille. Aiempaa kokemusta suunnistuksesta ei tarvitse olla, sillä aloitamme yhdessä tekemisen niin sanotusti aivan alusta. Käymme läpi karttamerkkejä, kuinka kartta suunnataan ja miten reitti valitaan sekä isommilla on kompassin käyttöä. Jalkaudumme tietysti myös metsään ja käymme läpi kuinka iltarasteilla ja kisoissa toimitaan. Myös tarvittavat varusteet tulee tutuksi suunnistuskoulussa.

Nyt ehtii vielä ilmoittautua mukaan! Virallinen mainos ja ilmoittautumislinkki löytyvät ykv-suunnistus.net -sivuilta. 

Tervetuloa suunnistamaan!

Nähdään rasteilla!

~Eija~

Erikoispitkää ja aaltoja

Ilmoitin itseni Vaarojen maraton viikolla suunnistuksen SM-erikoispitkille, jotka olivat viikko Kolin reissun jälkeen. Mielessä vilahti, että tokkopa olen palautunut polku-ultralta ja kuinkahan mä kisapaikalle, Saloon asti jaksan ajella. Alku viikosta, jalkojen lihakset vielä arkoina, aloin kysellä jospa saisin jotenkin porukan yhteiskyytiin, mutta erikoispitkiä edellispäivän suunnistuksen Halikko-viesti sotki sopivan porukan löytämistä. Suurin osa siis meni jo lauantaina Saloon ja mä olisin vielä silloin töissä. Kuitenkin seurakaveri tarjosi yösijaa kotoaan Ulvilasta, puolesta välistä matkaa, joten ei jäänyt sunnuntai aamulle (yölle) niin ajamista. Joten lauantaina töiden jälkeen lähdin ajelemaan pimeässä Liisan luo ja suht ajoissa pääsimme nukkumaankin.

Aamu-usvassa.

Aamu valkeni sumuisena ja niin lämpöisenä. Viikonlopun sunnuntaille oli luvattu todella poikkeuksellista keliä, lähemmäs 20 astetta! Kahden tunnin ajomatka Saloon hurahti jutellessa ja kaunista tienoota ihaillessa. 

Itse suunnistuskisa tuli olemaan tavallaan yhden etapin päätös, sillä tämä oli mun viimeinen virallinen kisani sarjassa D35. Toki mahdollisesti vielä tässä sarjassa jossain kisassa olen, mutta ensi vuonna siirryn D40-sarjaan, kun ikä pyörähtää uudelle luvulle. Suunnistuksen pääsarjoissa voivat kisata ihan kaikki, mutta siihen virallisesti kuuluvat 21-34 vuotiaat. 35 vuodesta eteenpäin sarja vaihtuu aina viiden vuoden välein. Sarjan vaihtaminen tarkoittaa yleensä lyhyempiä ratoja, mutta taso pysyy yhtä kovana suhteessa itseen.

Vaikka ikääntyminen aiheuttaa omat isommat tai pienemmät kriiseilynsä, on kuitenkin kiva päästä seuraavaan sarjaan. D35-sarjassa kun on usein niin todella vähän osallistujia. Sunnuntain erikoispitkilläkin kyseessä oleva sarja oli pienimpiä. Meitä oli 21. Kotona asetin itselleni tavoitteen päästä kymppisakkiin, hyvällä suorituksella voisi pärjätä paremminkin. Ilman odotuksia ja paineita kuitenkin lähdin, vaikka asiaan kuuluva jännitys pyöri vatsanpohjassa koko aamun.

Erikoispitkän kartta pala.

Matkana meillä oli 11,2 kilometriä linnuntietä. Karttana oli valtava "lakana" , 4xA4 kokoinen! Mittakaava 1:10 000, eli yksi senttimetri vastaa 100 metriä luonnossa. Noin ison kartan käsitteleminen ja taitteleminen pienemmäksi vaati metsässä useamman pyörittelyn.

Alussa oli kaksi helppoa rastia ja kolmaskin tie kierrolla näytti helpolta, mutta menin sen sitten huolimattomuuksissani ryssimään, kun ajauduin liikaa vasemmalle. Nelos rastin otin rauhallisemmin ja se napsahtikin heti kohdalle, mutta sitten vitoselle heitin mulle tuttuun tapaan ihan liikaa oikealle. Siinä sitten pyörin ja ihmettelin ja yritin saada jostain kiinni. Lopulta se rasti löytyi ja kohti pahan näköistä tiheikkö rastia. Sekin meni ohi! Suututti, kun juoksu kyllä kulki eikä jalkoja painanut viikon takainen vaaroilla rymyäminen yhtään, mutta suunnistaa en sitten millään osannut! Päätin yrittää pysyä tosissani suunnassa ja rauhoittaa menoa. Saman sarjalaisiakin vilaji ympärillä, eikä tällaisella suorituksella kymppisakkiin kyllä päästä.

Yhteensä meillä oli 19 rasti ja kun kolme alkupään rastia oli mennyt ihan pipariksi, niin onneksi seiska rastista eteenpäin homma alkoi rullata. Välillä sain mennä ihan omassa rauhassa ja välillä ympärillä pyöri muitakin. Kartta oli hyvä ja maastosta tykkäsin. Oli nousua ja laskua, avokallioita ja sopivasti ojia ja soita. Kipuileva vasen jalkani sain kerran kunnon tällin kivikossa, mutta ei onneksi aiheuttanut sen kummempaa harmia. Maaliin juoksentelin hyvävoimaisena ja hyvillä fiiliksillä. Aikaa kului yksi tunti ja 44 minuuttia ja oma kelloni näytti matkaa tulleen karvan verran alle 13 kilometriä. Pölläilyt lisäsi matkaa, sillä muutoin aika suoraan rastilta rastille suunnistin. Lopulta sijoitus 9. eli tavoitteeseen pääsin! Laskeskelin, että puhtaalla suorituksella olisi sijoitus voinut olla pari sijaa korkeammalla, mutta hyvä näin. Kisamakkarakioskin kautta autolle ja kotiin päin ajelemaan.

Maalissa.

Ulvilaan päin ajellessa tuli puheeksi, etten koskaan ole käynyt Yyterissä ja siitä se ajatus lähti, että piipahdetaas siellä äkkiä. Uskomattoman lämmin ja kirkas ilma ja mereltä päin puhaltava tuuli oli ihan parasta kauniilla hiekkarannalla. Jokunen uimarikin paikalla oli ja purjelautailijoita aalloissa. Todella kaunis paikka ja tänne on ehdottomasti tultava kesällä lasten kanssa.

Lokakuun auringossa.

Yyterin aaltoja.

Yyterin heikkadyynejä.

Liisa vei mut myös Kallon majakkasaarelle ihastelemaan veden silottamia kallioita. Odottelimme aina sitä seitsemättä aaltoa, joka olisi iso, saadaksemme hyvän kuvan aalloista. Paremmin kuitenkin kengät kastui aallon yltäessä pitkälle kallioille. Kaunis paikka, jossa voisi istuskella ajatuksissaan pitempäänkin.

Kallon kalliot.

Kuva: Liisa

Loppu viimein sunnuntain kisareissu oli oikein onnistunut, vaikka etukäteen moneen kertaan tuli mietittyä että mitä ihmettä mä nyt tuonne lähden. Suunnistuskausi on nyt paketissa ja muutenkin vaihdan hiukan kevyempään treenailuun hetkeksi, ihan tuon jalkanikin vuoksi. Marraskuun alussa on tarkoitus vielä mennä Komia Ilkanpolku-juoksu tapahtumaan juoksemaan 35 kilometriä, mutta siellä on enemmän sellainen oman viime vuoden ajan parantamis kuin kisaamis tavoite.

Aurinkoista ja iloista lokakuuta kaikille!

~Eija~

Kolmen tunnin mini-rogaining ja erikoispitkää

Viikonloppu piti sisällään paljon ulkoilua karttojen ja rastien parissa. Aivan huippu viikonloppu siis 👍! Lauantai aamulla piti laittaa herätyskello herättämään ja muun perheen vielä nukkuessa hiippailin ulos talosta miinus neljän asteen pakkaseen. Lipsuttelin autollani Kurikkaan Kimmon pihaan ja siellä pääsin Tuomon kyytiin ja haimme vielä Eevan ilon pitoon mukaan. Ei siis tarvinnut yksin ajella Kankaanpäähän Jämin mini-Rogaining kisaan. Jäiset tiet, tien yli jolkottelevat hirvet ja pellolle pyörineet pakettiautot vei Tuomon keskittymisen, kun me muut häirittiin jutellessa asiasta ja niiden vierestä. Hulvattoman hauskaa seuraa 😊 Kiitos asianomaiset että pääsin seuraanne!

Perillä oltiin tasan kello yhdeksän kun karttoja alettiin jakamaan. Ehdin jo hyvin silmäillä tarjolla olevien rastien pisteitä ja miettiä reittisuunnitelmaa, kun isoveljeni ehti myös paikalle. Päästiin heti yhteisymmärrykseen miten lähdetään kiertämään, mutta reitille käytettävän ajan arvioiminen oli haasteellista. Kolme tuntia olisi aikaa, mutta siinä ajassa ja mielellään muutaa sekunti alle pitäisi olla maalissa. Jokaiselta yli menevältä minuutilta saa 10 miinus pistettä. Sivusta kuulimme, että etelän rastit ovat haastavia ja maasto olisi hidasta. Silti päätimme sinne ehdottomasti mennä, koska siellä olisi kaksi yli sadan pisteen rastia. Vastaavia ei aikaisemmissa käymissämme kisoissa ole ollut. Ne piti ehdottomasti noutaa. Pohjoisen puolen rasteille tehtiin useampikin suunnitelma ja päätettiin katsoa tilanteen mukaan kuinka ja miten monta sieltä noukitaan.

Reittisuunnittelua.

Kello 11.30 kaikki joukkueet kahden ja kolmen tunnin sarjoissa saivat lähtöluvan. Rauhallista jolkottelua, lämpöä kroppaan ja pientä hakua alkupään rasteilla. Muita joukkueita vilisi edessä ja takana, mutta tuskinpa kenelläkään oli juuri samanlaista reittiä. Hyödynsimme teitä ja polkuja, pellon reunoja ja kuviorajoja. Suunnistettavat mäet olivat aivan hyvä kulkuista, vain lyhyitä pätkiä vauhti hidastui mainittavasti. Erityisen kaunista oli etelän kuusimetsässä jossa sammalmatto peitti alueen. 

Rasti kangasmaastossa.

Tunnin taivaltamisen jälkeen vasemman jalan sisäsyrjän vamma ilmoitteli itsestään, mutta pehmessä metsässä askeltaminen tuntui silti ihan ok:lta. Hörpin vettä silloin tällöin. Siirtyminen eteläosan metsästä pohjoisosan kankaalle vauhditti menoamme entisestään. Olimme reilusti arvioitua aikaamme edellä ja lähdimme kohti koillis kulmaa ja 97 pisteen rastia. Sai juosta suoraan, sillä metsänpohja oli todella helppo kulkuista. Polkujakin risteili sinne tänne ja niistä saattoi helposti mennä sekaisin. 

Kahden tunnin kohdalla, hiukan alamäkeen viettävällä tiellä jalan kipu viilsi oikein kunnolla. Piti hiukan nilkuttaa. Ärsytti! Takaisin metsään päästyä juokseminen onnistui taas paremmin, vaikka joka askeleella kipu tuntuikin. Nälkäkin kurnahti vatsassa, mutta hörpin vaan lisää vettä vaikka pientä evästäkin olisi repussa ollut. Koin, ettei ollut aikaa nyt evästää, sillä päätimme lähteä hakemaan kartan luoteis osankin rasteja niin monta kuin ehtisimme. Ne rastit olivat todella lähellä polkuja, selkeissä rastipisteissä, eikä niitä oltu piilotettu, vaikka useimmiten Ilkka pitempänä näki rastin ennen kuin mä. 

Lopulta meille jäi todella hyvin aikaa rullailla maaliin. Aikaa jäi reilu seitsemän minuuttia. Kahta rastia lukuunottamatta kaikki haettiin ja tällä suorituksella irtosi kakkostila kolmen tunnin sarjassa 😃! Oltiin todella tyytyväisiä! Etukäteen Ilkka epäili kuntoaan ja mä pelkäsin jalkani kipua, mutta vajaa 23 kilometriä vaan taitettiin hyvällä rytmillä. Ja on tämä rogaining vaan hurjan hauskaa ja innostavaa!

Puu nojaa isoveljeen 😆

Kisasta palautteluna syötiin kotimatkalla pitsat ja kotona lämmitin saunan. Siellä istuessa pidin kipeää jalkaa kylmässä vedessä ja se todella auttoi kipuun. Sunnuntai aamulla kävellessä kipu kuitenkin tuntui heti. Rogaining kisa ei todellakaan tehnyt hyvää, mutta en edes ajatellut jääväni pois suunnistuksen aluemestaruus erikoispitkiltä. Koska tiesin olevani sarjani ainut osanottaja ja maasto Alahärmän Yliviitalassa tulisi olemaan haasteellista, päätin mennä ihan rauhallisesti ja suunnistaa tarkasti. Kisakaverina mulla oli 8 vuotias tyttäreni, joka suunnisti elämänsä toisen kerran kisoissa ihan oikeaa suunnistusta ilman siimaa. Olin tosi ylpeä hänen suorituksestaan, vaikka etukäteen neitiä jännitti todella paljon. Hyvillä mielin, virheistä huolimatta maaliin neiti tuli iloisena ja sai hyväksytyn suorituksen. 

AM-kisan lähtötunnelmaa.

Omasta suorituksesta en sitten aivan tyytyväinen ollutkaan. 7,6 kilometrin (linnuntietä) matkalla alku lähti ihan ok, jalkoja lämmitellessä. Kolmoselle, neloselle ja vitoselle helpohkot tie kierrot, joista jalka ei tykännyt mutta rauhallisessa vauhdissa jotenkin siedettävää. Puolessa välissä reittiä noustiin kallioille ja olisi pitänyt tarkasti suunnistaa. Mulla meni kuitenkin yhtä kertaa lukuunottamatta koko ajan liikaa oikealle. Mun mielestä mikään ei ollut oikein selkeää. Sitten kolmanneksi viimeiselle rastille tein oikein kunnon pummin. Siellä olin kalliolla, ketään ei näkynyt eikä kuulunut missään ja mä en tarkalleen tiennyt missä kohdassa oon. Kiertelin muutaman kumpareet ja mielessä jo kävi että annanko olla. Toisaalta en ole koskaan keskeyttänyt, joten miksi ihmeessä keskeyttäisin nyt. Lopulta hain suunnan ylittämältäni ojalta ja pääsin kartalle. Rasti löytyi ja itsensä voittajana, vaikka toki hiukan lyötynä viimeisten rastien kautta maaliin. Ei ollut mun päivä.

Erikoispitkän radan loppu rasteja.

Suunnistuksen aluemestaruuskausi 2018 taputeltiin tällä kisalla valmiiksi. Aika moneen kisaan oon osallistunut ja parasta on ollut se, että kotoa on tytär ollut mukana. Yhdet suunnistuskisat olisivat vielä tälle syksyä suunnitelmissa.

Alkava viikko lepuutetaan jalkaa ja juoksulenkit jää välistä. Sen sijaan vesijuoksua ja pyöräilyä on ohjelmassa. Toivon jotain ihmeellistä ja ehkä mahdotontakin tapahtuvan, että jalka olisi ensi viikonloppuun mennessä ihan ok. Viikonlopun rasituksista huolimatta kävelen ihan normaalisti enkä edelleenkään perus arjessa tarvitse mitään särkylääkkeitä. Kyllä tämä tästä.

~Eija~

Aktiivinen viikko päätökseen

Viime viikon suunnistuksen am-sprintin lisäksi starttasin viikolla periaatteessa vielä kaksi muutakin kertaa kisaan. Ensimmäinen niistä oli keskiviikko illalla, kun Komia Flown porukka järjesti syksyn Komia Trail cupin avaus kisan Seinäjoen Pajuluomalla. Oon reilu 10 vuotta sitten muuttanut Pajuluomalta rivitalosta, mutta kaupunginosa oli kokenut sellaisen muodonmuutoksen...tai sanoisin kasvun, että ei paikkoja meinannut tuntea. Vanha rivarikämppämme oli puskien takana piilossa ja sen taakse metsikköön, jossa silloin paljon juoksin ja hiihdin, oli rakentunut valtava määrä uusia taloja. Paljon hyviä muistoja tuli mieleen 😊

Illan matkana oli 5 kilometrin lenkki, joka sisälsi noin 1/3 kuntorataa ja 2/3 metsäpolkuja. Ei nimeksikään nousua, mutta sitäkin enemmän tiukkoja kurveja. Oma idea juoksuun oli lähteä tekemään oma kova vauhtinen treeni. Yksin kun en oikein saa vastaavaa, tarpeeksi kovaa tehtyä, mutta kisassa sitä aina saa napsun verran kiristettyä. Ja omaa kovaa menin aikaan 20:54. Tyytyväinen olin vetoon.

#komiaflow

Seuraavana päivänä, eli torstaina käytiin Niinan kanssa heti aamusta Jouppiskalla hiihtohissin alla mäkeä ylös-alas ravaamassa. Alkulämmittelyjen jälkeen omaan tahtiin semmoiset puoli tuntia. Juoksin yli puolen välin ja jyrkimmän kohdan kävelin ja taas juosten alas. Tuossa ajassa ehdin kuusi kertaa mäen päälle kivuta. Hapotti niin mahtavasti 👌!

Samalla testissä oli tilaamani Nonamen suunnistussukat, joita monet suunnistaessakin käyttävät. Itse suosin enemmän perinteisiä säärisuojia ja nämä sukat olisikin enemmän juoksuun rospuutto keleille. Eniten mietitytti vaan tuo sukkien koko, sillä jalkaan vetäessä ne vaikutti todella isoilta. Varpaiden kohdasta jäi paljon tilaa ja kantapää nousi ylös. Varret sain vedettyä polvien yläpuolelle asti, mutta ikävästi kävellessä valuivat alas ja sitten tottakai menivät kasaan nilkan kohdasta. Yllätyksekseni jalkojen hiotessa pysyivät kuitenkin juostessa polvien päällä eikä sukat hinkanneet kengän sisällä yhtään. Katsotaan nyt miten reagoivat pesuihin ja pitemmillä matkoilla jalan liikkumiseen kengässä.

Nonamen suunnistussukat

Niinan kanssa huipulla.

Ja sitten viikon toinen...ei kun jo kolmas kisa oli perjantai illalla pimeyden laskeutuessa. Suunnistuksen aluemestaruus yökisat järjestettiin Teuvalla. Omalta osalta ei oikein kisasta voi puhua, kun olin sarjani ainut osallistuja 😐 Ens vuonna vaihtuu sarja, joten ehkä myös osallistujia on silloin enemmän. Päätin ottaa matkan rauhallisesti, sillä koko päivän oli ollut tukkoinen olo ja pelkäsin flunssan iskevän niskaan. Kuitenkin kosteassa ja lämpöisessä syyskuun yössä lima irtosi aivan mahtavasti kurkusta ja ilma kulki aivan loistavasti.

Lähdin koko kisan alkupäässä, joten oli helpottavaa tietää että takaa kyllä tulee valon näyttäjiä. Ei sillä että varsinaisesti pimeää pelkäisin, mutta kunnioitan ja paljon haasteellisempaahan pimeässä metsässä on asetella jalkojaan kuin päivänvalossa. Helpolta näyttävälle nelos rastille tuli kunnon pyörähdys, kun en vaan metsätieltä osannut oikeasta kohdasta nousta rinteeseen. Uudelleen vauhtia ottaessani heijastin vilahtikin puiden oksien takaa. 

AM-yökisoissa.

Yösuunnistuksessa rastit on ripoteltu metsään ihan samalla tavalla kuin päiväsuunnistuksessa, mutta näkyvyyttä helpottamaan joka rastille on laitettu heijastin. Kovin taitavasti oli rastit kyllä Teuvan Parran metsään "piilotettu", että kohdille oli osuttava melko tarkasti että sen rastin kuopasta tai kiven takaa löysi.

Hyväksytyn suorituksen sain ja kaikki muut, paitsi tuo nelos rasti löytyi aivan hyvin. Mukavaa puuhaa jälleen kerran ja tällä kertaa keli tosiaan oli aivan loistava.

Pimeää oli!

Vaikka viikko oli ollut liikunnallisesti hyvin aktiivinen ja korkea sykkeinenkin, ei se onneksi kropassa merkittävästi tuntunut. Torstain mäkitreenin pelkäsin enemmänkin kipeyttävän jalkoja, mutta lievän etureisi tuntemuksen lisäksi ei tullut muuta ja etureidetkin antoivat hyvin periksi kun vaan jatkoi liikkumista. Kuitenkin halusin lauantaista kevyemmän päivän ja niinpä lähdimme koko perhe Nurmon Paukanevalle retkelle. Reppuun pakattiin lapsille motivaatio pipareita ja mehua sekä nuotiolle paistettavaksi makkaraa ja vaahtokarkkeja. Ollaan ennenkin lasten kanssa oltu Paukanevalla ja tykätään paikasta. Paljon tutkailtiin luontoa (nähtiin elävä kyykäärmekin), juteltiin, juostiin ja naurettiin. Hulvattomia tyyppejä nuo pikku ihmiset 😊

Piparien voimalla lasten kanssa Paukanevalla

Lauantai illalla aloitin kolmen yövuoron putken, mutta se ei mulla tarkoita etten voisi kuitenkin liikkua. Olinkin sunnuntaina lupautunut Ninnin seuraksi 30 kilometrin juoksulenkille, kunhan ensin olin saanut muutaman tunnin nukuttua. Sainkin nukuttua tosi hyvin ja lenkki parinkymmenen asteen auringon paisteessa kulki oikein hyvin. Matalilla sykkeillä, litran verran vettä nauttien ja suklaata suuhun ettei energiat loppuneet kesken.

Pitkis hiet otsalla.

Nyt edessä on uusi viikko. Kisaton viikko, kun viikonloppuna on luvassa juhlat.
Iloisen liikunnallista viikkoa kaikille 😊!

~Eija~

Maakuntaviestiä ja sprinttiä

Tämän vuoden suunnistuksen maakuntaviesti kisattiin Alajärvellä ja sinnehän minäkin kaiken muun tohinan keskeltä sunnuntai aamulla kaasuttelin. Edellisenä päivänä oli 16 vuotta sitten valmistuneiden sairaanhoitaja kollegoideni joka vuotinen tapaaminen ja vaikka sieltä ennen puolta yötä kotona nukkumassa olin, väsytti silti. Ystävä perheineen oli yökylässä, joten aamulla ennen lähtöä parhaani mukaan katoin aamupalapöydän ja ehdimme vielä muutaman sanasen vaihtaa. 

Kauniin aamusumun ja -auringon vaihtuessa tihkusateeseen ajelin ajatuksissani. Omaan niskaani olin kasannut merkittävät paineet ja vaikka kuinka yritin niitä karistella, ei se onnistunut. Viime vuoden elämäni isoin suunnistuksellinen virhe ja epäonnistuminen juuri maakuntaviestissä ei jätä mua varmaan koskaan rauhaan. Onneksi joukkueiden kasaaja tasoitti henkistä tietäni tietoisesti tai tietämättään laittamalla mut ankkuroinnin sijaan aloittamaan ja selästä putosi yksi hirsi pois. 

Järjestäjät lupasivat kulkukelpoista mutta suunnistuksellisesti haastavaa maastoa. Hirvikärpäsiäkin riittäisi jokaisen niskaan useampi - voi yäk! 6 osuuksinen miestenviesti sai lähtöluvan ensiksi ja 4 osuuksinen naistenviesti 15 minuuttia myöhemmin. Yhdestä rivistä 19 naisjoukkuetta säntäsi metsään, mä muiden mukana. Taakseni en vilkuillut, mutta edessä ja ympärillä pyöri 3-5 naista ja me kaikki lähdimme metsäpolkua pitkin kohti ykkös rastia. Koko tämä sakki leimasi samalla rastilla ja porukalla kohti kakkosta. Sama rasti jälleen, kuten seuraavakin. Sitten porukalla pyörähdettiin seuraavaa, sillä oltiin kaikki liikaa oikealla. Oma suunnistus oli koko ajan pidettävä kasassa, koska hajontarasti oli jossain kohdassa tultava. Musta tuntui, että mun kompassi viirasi koko ajan liikaa oikealle ja porukalla mentiin yhtä rastia vielä oikein kunnolla liikaa oikealle. Kati tuumasi ääneen, että ollaan liikaa oikealla ja veti koko porukan perässään vasemmalle. En olisi uskonut kuinka sivussa oltiin ja ilman Katia en olisi lähtenyt niin paljon vasemmalta hakemaan. Kiitin jo metsässä. Myöhemmin kun karttaa rauhassa tutkin, tajusin että oltiin ajauduttu kuviorajalle asti.

Alku matkaa.

Matka jatkui, Kärki paikka vaihtui välillä, kuka nyt sitten osui parhaiten rastin kohdalle ensimmäisenä leimaamaan. Kymppi rastille pääsin leimaamaan ensimmäisenä ja sain pienen eron muihin. Hajontarasteja ei tuntunut olevan, tai ainakaan mä en niitä nähnyt yhtäkään ja porukka pysyi melko hyvin kasassa tai yksi oli jossain kohdassa jäänyt kyydistä. Mun rastin otot ei aina ole mitään varmimpia ja letkaa vetäessä perässä tulevat pääsevät aina hiukan helpommalla. Kuitenkin osuin rasteilleni kohdilleen ja muut naiset saavuttivat mut. Viimeiselle rastille oli otettava pientä spurttia ja loppuviitoitus vaihtoon niin lujaa kuin siinä hetkessä vielä irtosi. Jes, kärjessä vaihtoon - toki kolme muuta joukkuetta puolen minuutin sisällä peesissä!

Loppu matkaa.

Hyväksytty suoritus leimantarkastuksessa - huh! Pari hirttä lisää putosi harteilta.

Lyhyt loppuverryttely, kuivat vaateet päälle ja sitten jännittämään huojentunein mielin viestin etenemistä. Sari toi viestiä toiselta osuudelta edelleen kärjessä ja Leena jatkoi samaa varmaa jälkeä. Ero toisena oleviin oli kasvanut kahteen minuuttiin. Heini pääsi ankkuriosuudelleen täysin tietämättömänä kuinka lähellä takaa-ajajat tulevat. Paha paikka. Väliaikarasteilla etumatka oli kaventunut vain pikkuisen ja me jännitettiin maalissa. Tovin odottelun jälkeen viimeiselle rastille ryykäsi kolme naista ja loppu ratkaisu päätyi sitten kirikamppailuksi. Heini taipui toiseksi 8 sekunnin erolla, mutta oli tehnyt todella hyvän suorituksen. Mä olin niin iloinen koko joukkueen panoksesta, vaikka voitto oli taas niin lähellä. Sovittiin, että ensi vuonna jokainen petraa napsun verran, niin josko sitten olisi meidän vuoro...😏

Ilmajokiset -> mä, Sari, Leena ja Heini.

Palkintojen jaosta juoksujalkaa autolle ja lähes talla pohjassa kodin kautta töihin myöhäiseen iltavuoroon. Suihkussa ei ehtinyt käydä, syödä sentään sain kisapaikalla. Illan aikana töissä paineet, suunnistus ja helpotus saivat aikaan lievää päänsärkyä ja hurjan väsyn. Odotti, että pääsee suihkun kautta nukkumaan. Kotona oikaisinkin piikkimatolle makaamaan ja jossain kohdassa yötä oon maton sivuun heittänyt. Piikkimatto on mulle niin toimiva rentoutus ja sillä tuleekin maattua useana iltana nukkumaan mennessä. 

Myöhäisen iltavuoron ja maanantai aamulla koululaisten herättämisen vuoksi yöunet jäivät mulle liian lyhyeksi. Meinasin mennä lasten herättelyn jälkeen takaisin nukkumaan, mutta taivaan täydeltä paistava aurinko kutsui aamulenkille. Oli aivan ihana keli ja vajaan 13 kilometrin rauhallinen juoksulenkki tuntui just hyvältä. Lenkin jälkeenkään en malttanut mennä nukkumaan vaan touhailin muuta ja myöhemmin polkaisin pyörällä iltavuoroon.

Aurinkoisen aamulenkin jälkeen.

Tiistaina aamuvuoron jälkeen perheelle laitoin ruuan aluille, itselle paistoin munakkaan, pakkailin hiukan tavaroita ja kohti Ähtäriä suunnistuksen aluemestaruus-sprintti kisoja. Aivan mahtava syksyinen keli ja mukavasti arki-iltaan osanottajia.

Tykkään sprintti suunnistuksesta sen nopeatempoisuuden ja arvaamattomuuden vuoksi. Muutama väärä askel voi viedä merkityksellisiä sekunteja tai jopa suorituksen hylätyksi. Kielletyt alueet on vain sisäistettävä ja reitinvalinnat tulee pyrkiä tekemään nopeasti. Tänään nämä sujuivatkin muuten, mutta nelos rastille mentäessä tuli kunnon stoppi kun menin jotenkin pyörälle päästäni. Toiseksi viimeiselle rastille töppäilin lähtemällä hiukan kyseenalaista reittiä ja menin sitten muuttamaan reitin valintaani, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut viisasta vaan jatkaa lähdettyä reittiä pitkin. No, joka tapauksessa sarjani voitin, reilun minuutin virheestäni huolimatta.

Tiistai illan sprintissä.

Mun urheilullinen ja liikunnallinen viikko jatkuu vielä tästä. Tiedossa olisi mäkitreeniä, suunnistuksen yökisaa ja juoksu pitkistä viikonloppuna. Kivaa 😁

~Eija~

Kahden kullan viikonloppu

Viime viikon torstaina meillä alkoi koulut. Mahdollisesti pitkään jatkunut aurinkoinen ja lämmin keli aiheutti sen ettei ajatus mua oikein innostanut. Lasten kesäloman aikana tottui nukkumaan pitkään silloin kun oli oikeasti vapaapäivä ja ruokailutkin mentiin enemmän mahan kurinan kuin kellon mukaan. Koulun aloitus tarkoittaa aina aikatauluja, joista toisaalta pidän, mutta nyt olisi voinut vielä hetken vain hengailla. 

Kuitenkin ekaluokkalaisen innostus, kolmosluokkalaisen kova halu oppia englantia ja viitosluokkalaisen chillailu koulua kohtaan on nyt pikku hiljaa tarttunut muhunkin. Lapset ovat suoriutuneet ensimmäisistä läksyistään ja minä muutaman kirjan päällystämisestä, joka oikeasti on mukavaa puuhaa. Jospa se arki tästä taas lähtee rullaamaan.

Esikoisen mielipide matikasta 😕

Ennen viikonloppua laskeskelin, että tänä syksynä olisi vielä 12 kisastarttia. Aika toki näyttää pääsenkö kaikkiin osallistumaan, mutta mahdollisuuksien mukaan tarkoitus on. Näistä ensimmäiset kaksi kisattiin viikonloppuna.

Lauantaina oli suunnistuksen aluemestaruus pitkänmatkan kisat Jurvassa, Iso-Pässilässä. Mä kisaan viimeistä vuotta 35-sarjassa, jossa on usein harmittavan vähän osanottajia. Nimittäin hyvät kisaa vielä pääsarjassa, vaikka ikä riittäisi lyhyemmillekin matkoille ja osalla varmasti lapset ovat niin pieniä ettei aikaa osallistua ole. Kuitenkin lauantaille oli ilmoittautunut 4 naista, joten ihan kunnon kisa fiilistä sai ilmaan. Tyttären kanssa oltiin matkassa ja kun hänellä on tänä kesänä alkanut suunnistus sujumaan, ei hänen omaa menoaan enää tarvitse jännittää. Sain siis jännittää ihan itseäni. 

Haastavia rinnerasteja.

Ja kuten niin usein, niin taas alku oli takkuinen. Helpon näköisen ykkös rastin harpoin rinteessä liian alhaalta ohi. Ajauduin jollekin toiselle rastille enkä saanut itseäni kiinni. Tietoisena siitä että olen ihan liian pitkällä, päädyin kakkos rastilleni asti. Noin kaksisataa metriä takaisin ja näin kaksi minuuttia mun perään lähteneen suunnistajan. Kyllä suututti tuollainen tunarointi. Päätin yrittää saada toiset kiinni ja reilusti ohikin pitäisi päästä jos meinaa voiton napata. Edessä oli todella raskasta maastoa ja tarkkoja rastipisteitä. Kun ei pystynyt lujaa juosta niin sitten ehti kuitenkin karttaa ja maastoa lukea ja rastit osuivat hyvin kohdille. Mun ohittaneen suunnistajan sain ohitettua ennen vitos rastia ja kutos rastille mentäessä näin toiset kaksi sarjamme suunnistajaa. Ilokseni kasi rastilta oli pitkä tiekierto, joten pääsin vihdoin kunnolla juoksemaan. Maalissa sain jännittää sainko tarpeeksi eroa aikaan ja sainhan mä, 28 sekuntia! Huh, töitä sai tehdä 😅

Sunnuntain kisakeskus.

Sunnuntaina aluemestaruus viestit kisattiin Laihialla, Iljananmäellä. Tyttären kanssa olin jälleen matkassa. Nyt ei tarvinnut jännittää yhtään, sillä 35-sarjassa oli vain meidän joukkue, mikä harmitti kyllä kovasti. Aina jos olisi edes yksi toinenkin joukkue, niin saisi jonkinlaista kisafiilistä. Mutta nyt mentiin sitten ihan vain suunnistellen. Itse olin ankkuriosuudella enkä oikein päässyt missään vaiheessa kunnolla kartalle, saatikka että suunnistus olisi sujunut jouhevasti. Yksi isompi pummi tuli ja pari pienempää pyörähdystä. Mutta hyväksytty suoritus saatiin ja mestaruus samalla.

Viikonlopun ansiot.

Suunnistuskisojen lisäksi viikonloppuna olin molempina päivinä myös töissä myöhäisessä iltavuorossa. Tänään maanantaina vapaapäivä tulikin todella tarpeeseen, sillä väsy on ollut. Tarkoitus on ottaa hiukan rauhallisemmin tämä viikko ja viikonloppuna taas kisavaihde päälle. Luvassa on polkujuoksua ja pyöräsuunnistusta.

Kun tässä nyt selvästi kesäloma fiiliksistä pääsee eroon, on aika myös käynnistellä syksyn avoimia treenejä täälä meidän kylällä. Tarkoitus on ensi viikon tiistaina, 21.8. aloittaa. Mutta siitä lisää infoa lähipäivinä 😊

~Eija~

Kesäillan Rogaining helteessä

Astuessani tehokkaasti ilmastoidusta, lähes kylmästä työpaikastani ulos tiistai iltapäivällä, oli vastassa helteinen seinä. Ulkona mittari näytti plus 30 ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Poljin reippaalla vauhdilla kotiin, että ehdin muutaman jutun vielä heittää reppuun ja syödä nopeasti jotain ennen kuin Päivi oli tulossa mua hakeman. Lähdettiin Ikaalisiin, Kesäillan rogainingiin. Molemmilla oli takana viime viikon helteinen Fin5-suunnistusviikko ja Päivillä ennen sitä myös Merenkurkun rastipäivät. Pari lepopäivää oltiin pidetty, mutta arjen askareet yhdistettynä helteeseen eivät levossakaan päästä helpolla. Itsellä lisäksi edellis yön viiden tunnin unet eivät varsinaisesti auta pitämään päätä kylmänä. Mutta olimme tapahtumaan ilmoittautuneet ja hyvillä fiiliksillä matkaan lähdimme. Suunnittelimme etenevämme rauhallisesti ja päättäväisesti.

Reitti suunnittelua nuppineuloilla ja langalla.

Kurvasimme parkkikselle, Niiniharjulle juuri kun kartat jaettiin reittisuunnittelua varten. Kahden ja kolmen tunnin sarjoista onneksi olimme valinneet viime vuoden tapaan kaksi tuntia. Sille ajalle varaamamme juomat riittäisivät ja ehdittäisiin sitten vielä järkevään aikaan takaisin kotiinkin. 

Ensi silmäyksellä kartan alareunan suo rastit päätettiin jättää pois, vaikka sieltä olisi hyvin pisteitä saanutkin. Muutenkin maasto näytti siellä olevan paljon pieni piirteisempää ja itse ainakin tulin juoksemaan kangasmaastoon, sillä edellis viikon soissa ja tiheiköissä tarpomiset olivat vielä tuoreessa muistissa. Tarkkaan piti katsoa missä kohdassa korkeuskäyrää noustaan ja koska lasketaan. Hyvä, uusi muistisääntö mulle oli se, että suolle aina laskeudutaan!

Kuoppa rasti.

Päätimme lähteä napsimaan harjun päällä olevia rasteja, tehden kiemurtelevan kierroksen. Loppuun suunniteltiin heti mahdollisuus lyhentää reittiä. Nuppineula ja langan solmu viritelmien mukaan suunnitellun reitin pituudeksi tulisi noin 17 kilometriä. Odotimme maaston olevan nopea ja helppo kulkuista.

Lähdössä porukka jakaantui kahtia. Muutama mies partio lähti ravaamaan reipasta vauhtia ja me perään, suunniteltua reippaampaa vauhtia. Ideana on kerätä pisteitä sarjan määritetyssä ajassa mahdollisimman paljon. Yli menevästä ajasta saa miinus pisteitä. Pisteet tulevat rastikoodin mukaan, joten jos mahdollista, niin kannattaa käydä iso numeroisilla rasteilla ja mahdollisimman monella. Mulle yksi iso tärkeä asia on ehtiä maaliin määritetyssä ajassa.

Ihanaa kangasmaastoa ja Päivi.

Ekan rastin jälkeen meidän kanssa samalle suunnalle, harjun päälle lähti kaksi partiota. Neljättä rastia emme meinanneet löytää, vaikka mielestämme olimme aivan oikeassa paikassa. Siihen tuli muitakin ja lopulta joku löysi leimasimen ja kaatunut rastilippu löytyi vierestä kuopasta. Ei ihme, ettei näkynyt! Tuohon tuhraantui arviolta kaksi minuuttia... Jatkettiin harjua hiukan alaspäin ja seuraavan rastin jälkeen kaksi muuta partiota lähti jatkamaan harjulla, kun me lähdettiin lisää laskeutumaan ja etenemään kartalla keskellä kohti itäisintä reunaa. Oli mukavempi jatkaa ihan kahdestaan, omaa suunnistusta tehden. Vasta ihan lopussa taas saimme seuraa.

Hakeuduimme mahdollisimman paljon poluille, sillä vaikka kangasmaastossa kasvillisuus on matalaa ja näkee kauas, oli jäkälikkö yllättävän pehmeää ja upottavaa. Kuumuus laittoi hikikarpalot nokkumaan heti alkumatkasta ja oli tärkeää yrittää pitää vauhti maltillisena. Juotavaa tasaisesti ja Päivillä oli lisäksi siripiriä, glukoositabletteja. Tavoitteeksi asetin itselleni juoda koko litran vettä mikä mukana oli ja tässä onneksi onnistuin. Kuitenkin maaliin tulon jälkeen tuli juotua vielä illan aikana reilusti toista litraa.

Rogaining-kartta

Ennen kymmentä kilsaa himmattiin vauhtia, sillä väsymys alkoi painaa. Päivillä tuli vilunväreitä, eikä se ole hyvä merkki, vaan kertoo energioiden vähenemisestä. Aikataulussa toki oltiin, mutta että päästäisiin kahdessa tunnissa maaliin ja hyvä voimaisina, oli rauhoitettava vauhtia. Yhteistuumin päätettiin jättää ensin yksi rasti välistä. Lopulta vielä toinenkin, vaikka alkuperäisten laskelmien mukaan edelleen olimme hyvin aikataulussa. Viimeinen kolme kilometriä mentiin sitten ihan rauhassa jutustellen ja pari viimeistä rasti hakien. Olimme maalissa ajassa 1:48, eli aikaa olisi ollut vielä vajaa 12 minuuttia. Olisi sittenkin pitänyt hakea se ensimmäisenä pois jätetty rasti, se olisi ollut vain vajaan kilometrin koukku. Nyt ehdimme tuossa ajassa 16 kilometriä, aika hyvin 😊

Maalissa.

Tulimme kahden tunnin sarjassa 6. ja olemme tyytyväisiä. Kuitenkin hiukan jäi harmittamaan, sillä yhden rastin hakeminen olisi nostanut meidät viidenneksi. Kolmen kärkeen ei ollut oikeastaan minkäänlaisia saumoja. Päällimmäiseksi kuitenkin jäi huippu fiilis hyvästä lenkistä ja ihanasta suunnistusmaastosta. Kun kartalla ei ole paljon tavaraa, pysyn mäkin hyvin kärryillä 😉 Kiitos Päiville kun otti mut kaveriksi ja yhteistyö toimi. Ei jäänyt tämä viimeiseksi kerraksi.

Tulokset.

Helteiden on ennustettu jatkuvan ja jatkuvan. Suoraan sanottuna en tykkää. Aamu varhaisella ja ysin jälkeen illalla keli on passeli, mutta koko tuo aika tuossa välissä on aika rankkaa. Lähes koko ajan väsyttää ja on vetämätön olo, jatkuva hiki otsalla ja jos vähänkin laiminlyö nesteytystä, oirii se päänsärkynä. Lämmöstä yrittää nauttia, mutta kyllä keskipäivällä pitäisi voida viettää siestaa. 

Huomenna hyppään aikaisin pyörän selkään, reppu täynnä eväitä ja kotiin palaan muutaman tunnin kökkatöiden jälkeen keskellä päivää. Hikinen urakka edessä 😅

~Eija~

Suunnistusviikko päätökseen

Fin5-suunnistusviikko 2018 jää mun muistoihin kuuman helteisenä, tuskallisen hikisenä ja haastavan jännittävänä. Ehdottomasti haastavinta oli tuo kuumuus ja toiseksi haastavana pidän maastoa. Lapuan Virpimäessä riittää tiheikköjä, soita ja risukkoja. Tarkkana piti yrittää olla koko ajan, enkä virheetöntä suoritusta saanut minään päivänä. Mieluisin päivä oli ehdottomasti kaupunkisprinttikisa Seinäjoen keskustassa, vaikka sössin sieläkin. Mutta palataanpas muutamalla sanalla kolmen viimeisen päivän kisoihin...

Plus 33 astetta (ja bensakin melkein loppu!).

Tiistain välipäivä oli just passeli, sillä sain nukuttua, ehdin tapaamaan ystäviäni ja harrastaa kevyttä liikuntaa. Kuuma oli, sellaiset plus 30, mutta voi pyhä jyske miltä mittari näytti keskiviikkona iltapäivällä kun ajelin tyttäreni kanssa Lapualle! Plus 33 astetta! Parkkipaikalle päästyä teki mieli jäädä istumaan viileään autoon, kuin avata ovea ja saada kuuma hönkäys vasten kasvoja. Juotiin tyttären kanssa kilpaa ja kastelin tyttäreni pään ja kasvot ennen kuin päästin metsään lähtemään. Tytär ehti tulla maaliin ennen kuin mun vuoro oli lähteä omalle lenkilleni.

Lähdössä olo oli raskas ja tuskainen. Päätin lähteä ihan rauhassa, ilman hötkyilyjä. Ekaa rastia nätisti kohti, mutta ihan lähellä taas aloin epäröidä. Pieni koukku tuli. Neloselle mentäessä menin liikaa oikealle, mutta onneksi pääsin suht ok:sti takaisin kartalle. Päivän suurin virhe tulikin sitten kutos rastille mentäessä. Luulin olevani ihan kartalla, mutta meninkin jo aikaisemmin polulta metsään ja ajauduin aivan liikaa oikealle. Metsässä pyöri muutama muukin samaa rastia etsien ja kun he yhtäkkiä tekivät täys käännöksen, lähdin seuraamaan tilannetta, koska en ollut yhtään varma missä olimme. Kotona reittiä piirtäessä vasta tajusin missä olin käynyt kääntymässä. Ärsytti koko pyörähdys, mutta ei kun eteenpäin vaan. Seuraavat rastien välit menivätkin avonaisemmalla mäellä ja suunnassa oli helpompi taas pysyä. Ja loppusuoralla taas reipas vauhti päälle ja sarjan pohja-aika viimeiseltä rastilta maaliin omiin nimiin 😊 Keskinkertaisella suorituksella sarjani kolmas.

Fin5 3.päivän kartta.

Kotona meni tovi itseään jäähdytellessä. Piti käydä uimassa, juoda ja puhallella varjossa. Onneksi pieni tuuli osui meidän terassille, jossa silmät kiinni yritin tasoittaa humisevaa oloa. Aivan liian kuuma on!

Tyttären ja mun kisapaidat huilaa helteessä.

Eilen torstaina olikin tosiaan sitten aivan erilainen suunnistuspäivä kun rastit ripoteltiin Seinäjoen kaupungille talojen, puutarhojen ja katujen kulmille. Sprintissä juostaan lujaa ja reitinvalinnat pitää tehdä nopeasti. Yhdelläkin sekunnilla voi olla iso merkitys. Mä tykkään sprinteistä, vaikka se onkin niin tosi haavoittuvainen ja koko ajan menee kuin veitsen terällä. Hylättyjä suorituksia tulee normaalia metsäsuunnistusta herkemmin, sillä yksikin kielletyn alueen ylittäminen johtaa siihen. Itse lähdin tekemään hyväksyttyä suoritusta ja juoksemaan niin lujaa kuin kykenen. 

Fin5 4.pv, sprinttikarttaa.

Kuuma oli taas mutta auton mittari näytti "vain" plus 27 astetta! Se oikeasti tuntui viileämmältä kuin edellispäivänä, mutta ei tokikaan kylmältä. Juoda piti taas kunnolla ja sen kummempia lämmittelyjä ei tarvinnut tehdä, mitä nyt vähän jalkoja venytteli omaa lähtöä odotellessa. Ykköselle oli heti pitkähkö väli ja lähdin sen rauhassa menemään samalla karttaan tutustuen. Kakkoselta lähtiessä kartta pyörähti hiukan väärin ja olin juosta hiekkapolun sijaan tielle. Kahden sekunnin pysähdys ja suunnan vaihto. Kolmos rastia lähestyessä lähdin kiertämään rakennuksen sisäpihan kautta, vaikka päätöksen tehtyäni huomasin että toista kautta olisi ollut lyhyempi, mutta menossa jo olin. Tämä rastinväli ratkaisi mun sijoituksen, sillä tällä välillä hävisin voittajalle yli 50 sekuntia, sillä kakkos rastilta olisi pitänyt lähteä tiukemmin kohti polkua, mutta mä en sitä kohtaa huomannut. Kaikki muut rastinvälit, yhtä kahden askeleen suunnan vaihtoa lukuunottamatta, menivät mielestäni hyvin ja nautin kun sain luukuttaa kunnolla menemään. Tulin sarjassani neljänneksi, 58 sekuntia voittajalle jääneenä. Tavoite oli etten häviäisi voittajalle yli minuuttia, joten siinä kyllä onnistuin. Jäi vaan nyt harmittamaan tuo yksi huono rastin väli, mutta juuri tätä sprinttisuunnistus on.

Tyttären viimeinen rasti. Oli muuten sarjansa 4.

Maalissa, suht tyytyväisenä.

Kuuman sprinttikisan jälkeen tyttären kanssa suunnattiin rannalle ystävien kanssa suppailemaan 😊. Mulle tämä oli ensimmäinen kerta ja oli mukavaa. Tytär 8 vee istui laudan nokassa jakaen hyviä ohjeita mihin suuntaan mennään. Kun lopulta uskalsin laudalle nousta seisomaan, mun polvet täräji niin että koko lauta tärisi. Mutta kyllä ne siitä rauhoittui kun vaan rauhassa mentiin. Tytärkin sai kokeilla ja hienostihan se sujui. Joskus pitää mennä uudestaan.

Suppailemassa.

Mutta takaisin suunnistusviikolle ja sen päätöspäivään, joka kisattiin taas Lapualla metsämaastossa. Kilpasarjojen viimeisen päivän lähtöajat määräytyy sen mukaan kuinka edelliset kisat ovat menneet. Kaikkien neljän kisapäivien suoritukset on pisteytetty ja kolmen parhaan päivän suoritus lasketaan ja jollain kaavalla ne pisteet muutetaan ajaksi. Tarkemmin en ole ottanut selvää miten tämä laskutoimitus oikeasti menee. No tämän mukaan mä olin sarjassani neljäntenä ja lähimmät selät olivat 59 sekunnin ja noin 3 minuutin päässä. Ei periaatteessa kaukana, mutta sössiö ei saisi.

Mä pääsin lähtemään metsään puoli kymmeneltä aamulla ja keli oli vielä oikein passeli, jotain plus 23 astetta ja pilvistä. Tuntui niin paljon paremmalta, kun ei ollut jo ennen lähtöä ihan tuskissaan kuumuudesta. Päätös päivän matkana oli pitkä kisa, meidän sarjalla 7 kilometriä. Heti ekalle rastille pitkä väli ja mä lähdin tekemään pitkää kiertoa teitä hyväksikäyttäen. Löysinkin rastille hyvin ja toisellekin napsahti hyvin kohdilleen - hyvä alku siis. Kolmosta lähestyessä, hyvin avonaisessa rinteessä, näin edellä lähteneen selän. Yhdess sitten hiukan haettiin rastia ja loppu matka mentiinkin melko rinta rinnan, hiukan eri reitinvalintojen tehden, mutta kohta taas toinen oli näköetäisyydellä. Kilpakumppanin näkeminen on mun mielestä stressaavaa ja en täysin pysty keskittymään vain omaan tekemiseen. Nytkin kun tiesi, että maaliin pitää ehtiä ennen toista. Ysi rastia jouduin hiukan hakemaan tiheikössä ja luulin toisen nyt päässeen karkaamaan, mutta kohti 10. rastia mentäessä näinkin hänet yhtäkkiä takana vasemmalla puolellani. Sitten tulikin kiire ja pistin viimeisen vaihteen päälle, sillä ohi en enää päästäisi. Takana pysyi ja maaliin tullessa luulin tulleeni kolmanneksi, mutta lopulta olinkin toinen 😅 Toisena metsään lähteneen oon ohittanut jossain kohdassa, vaikka en häntä olekaan nähnyt.

Fin5, 5.päivän kisakartta.

Kuuden päivän sisään 5 suunnistuskisaa helteessä. Tavoite oli keskittyä suunnistamaan, sijoituksista viis. Lopulta kisapäivien edetessä huomasin tavoittelevani sittenkin myös hyvää sijoitusta. Olen tyytyväinen ja helpottunut. Oon myös niin onnellinen tyttäreni ilosta ja onnistumisista, uskon että suunnistuskipinä on roihahtanut hänelläkin 😊

Pari päivää hiukan lepäillään ja seuraava ilmoittautuminen ens viikolle on jo sisällä 😉

~Eija~