sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Komialla Ilkan Polulla

KOMIA Ilkan polku -polkujuoksutapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran, mainioon ajankohtaan tässä marraskuun loskassa. Matkoina olivat 35 ja 17 kilometriä tai neljä osuuksinen viesti. Täyden matkan lähtö tapahtui Kurikasta ja puoli matkalaiset starttasivat Härkiluomasta, joihin järjestäjät olivat hoitaneet yhteiskuljetuksen kilpailukeskuksena ja maalina toimineelta Ilmajoen Tuomikylän koululta. Kaikkineen osallistujia oli 115, mikä on hieno määrä.

Mä olin jo aikoja sitten päättänyt, että mä lähden täydelle matkalle. Tämä olisi hyvää treeniä ensi vuoden juoksukoitoksia ajatellen. Lumi, pakkaset ja plussakelit sekä räntä-vesisateet asettivat pienen haasteen miettiessä vaatetusta ja varusteita, mutta viime viikon kahlaaminen Jämin maastoissa antoi pientä osviittaa mikä kokonaisuus voisi toimia. Mä palelen herkästi käsistä ja jaloista, erityisesti nilkoista ja kaulan haluan aina suojata. Päälle lähti siis kahdet juoksutrikoot, pitkät kompressiosukat, talvinastalenkkarit, villasäärystimet, pitkähihainen juoksupaita, ohut juoksutakki, ohuet hanskat, tuubihuivi otsalle ja juoksuliivi eväineen. Ennen lähtöä eniten kuulin pohdintaa kenkävalinnoista ja se meni aika puoliksi nastojen ja ilman nastoja kanssa. 
35km:n lähtö Kurikasta (kuva järjestäjien sivuilta)
Lähtö tapahtui jäisellä hiekkatiellä pieneen ylämäkeen muuttuen noin puolen kilometrin jälkeen neulaspoluksi. Ruuhkaa ei syntynyt ollenkaan ja näin ollen heti pääsi menemään omaa vauhtia. Yllätyinkin miten nopeasti porukka hävisi niin edestä kuin takaa. Etukäteen olin hiukan miettinyt millä taktiikalla lähden, pääsisinkö jonkun peesissä vai yritänkö pitää omaa tiettyä kilometrivauhtia. Mutta lopulta menin ihan oman fiiliksen mukaan, välillä jonkun seurassa muutaman sanan vaihtaen ja suurimman osan matkasta ihan omassa rauhassa. Alussa olisi voinut pitää kovempaakin vauhtia, mutta himmailin tietoisesti, sillä matka oli kuitenkin merkittävä ja tarkoitus oli maaliin asti tulla hyvissä voimin. 
(Kuva järjestäjien sivuilta)
Alkumatkasta oli reitin kovin nousu Santavuorelle. Sen suosista kävelin. Muutamia muitakin nousuja oli, mutta Pohjanmaalle tyypillisesti ei mitään raastoa, joten niissä sitten pidin pientä juoksun tapaista vauhtia yllä. Mielestäni suurimman haasteen reitille asettikin kylmä lumi- ja vesisohjo sekä pehmeä ja upottava pohja. Paljon joutui isoja vesilammikoita ja -kurakoita kiertelemään metsän puolelta ja se hidasti matkan tekoa ja tietysti vei voimia. Muutamat tieosuudet olivat liukkaita ja kalliot olivat märkiä ja näissä nastat purivat todella hyvin eikä tarvinnut jännittää tai etsiä sopivaa jalansijaa. Ja toisaalta nastareilla uskalsin alamäet loikkia huoletta menemään.
IceBugit eivät pettäneet!
17 kilometrin matkan lähtöpaikalla mulla oli takana jo 18 kilometriä. Meno tuntui ihan ok:lta, mutta reitin rankkuus nakersi jo naista. Kilometri kerrallaan vaan jatkoin, pitäen omaa vauhtia yllä. Vaatetus tuntui olevan sopiva, vaikka hanskat olin riisunut jo 5 kilometrin paikkeilla. Juotavaa olin hörppinyt tasaisesti koko ajan ja yhden geelin olin saanut Santavuorella nielaistua. Yhteensä geelejä oli mukana kolme, mutta nuo kaksi muuta jäi ottamatta. Ne vaan ei maistu mulle ja olin unohtanut ostaa suklaata ja salmiakkia mukaan. Onneksi jalat eivät kuitenkaan missään vaiheessa vihjailleetkaan kramppaavansa ja energiat riittivät melko hyvin, aina sinne 30 kilometriin asti. Viisi kilometriä ennen maalia oli vielä viimeinen huoltopiste, jossa pysähdyin juomaan kaikessa rauhassa ihanan lämmintä Dexalin urheilujuomaa. Olo oli pikku hiljaa käynyt huonoksi, teki vähän häjyä, käsiin oli kylmä ja mua alkoi tympimään. Alaasentien ylitys ja tästä ennenkin juosseena tiesin ettei matka maaliin enää ollut pitkä. Jaloissa painoi, syvälle pakaroihin sattui ja hartioitakin kivisti. Keskityin pitämään asennon hyvänä, rentouttamaan hartiat ja etenemään viimeiset kilometrit yksi kerrallaan. Garminin sykemittari ilmoitti piippauksella joka kilometrin välein ja kummasti ne siitä kuluivat. Sain pidettyä juoksua yllä koko loppu matkan ja lopulta maalissa oli kuin olikin hyvä voimainen ja itsensä voittanut juoksija :) 

Itselle asettamaani kolmen ja puolen tunnin tavoiteaikaan en päässyt, vaan virallinen aika oli 3:36:14. Hävisin voittajalle, jo etukäteen selvälle ykköselle, Kuusiston Merjalle yli puoli tuntia! Mutta olinhan mä ihan hyvä kakkonen :)
Päivän kakkonen ja ykkönen :)
Palkinnoksi sain ison Vilikkalan kotisäkin, joka on valmistettu kierrätysmuovipulloista. Lisäksi säkin sisältä löytyi Lentzin Space Warmerit ja pussillinen erilaisia Dexalin tuotteita. Aivan mahtava ja erityisesti hyödyllinen palkinto, näistä mä tykkään!
Päivän kakkonen ja kolmonen. Merja oli jo kiiruhtanut palkintoineen kotiin.
Juoksun jälkeen jäin toviksi juttelemaan ulos useammankin tutun kanssa ja vilu ehti tulla. Villasäärystimet olivat rullautuneet ihan alas, olin ihan litimärkä. Suihkussa varpaita nipisteli  ja niihin teki kipeää. Talvilenkkarit pitävät tiettyyn hetkeen asti kosteuden ulkona, mutta kastuessaan eivät sitten päästä sitä kosteutta pois. Normi juoksusukat kastuessaan ovat kylmät, varsinkin kun ne jatkuvati kastuvat lisää ja lisää hyytävään veteen. Ostoslistalle talvijuoksuhousujen seuraan liittyi nyt siis termosukat!

Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty! Infot ennen tapahtumaa somessa, sen aikana ja jälkeen olivat hyvin ajantasalla. Kuvia ripottelee vieläkin pikku hiljaa tulemaan, mikä on mukava extra muisto itselle. Iso kiitos järjestäjille, ison homman ootte tehnyt että me päästiin rämpimään metsään :D! 
Tänne tulen toistekin, vaikka ilmeisesti ajankohtaa tullaan muuttamaan...hmm, ja mä niin tykkäsin juuri tästä ajankohdasta. No saapa nähdä mihin sovittelevat, sillä keväästä syksyyn, sulan maan aikaan on melko täyttä monella kalentereissa.

~Eija~

perjantai 3. marraskuuta 2017

Marrasputki avattu

Kolmas päivä marraskuuta ja toistaiseksi putki pitää ;) Eli somessa juoksuyhteisöissä useampanakain vuotena liikuttanut haaste otettiin tääläkin osoitteessa tänä vuonna vastaan. Pitää juosta marraskuun jokaisena päivänä vähintään 25 minuuttia. Ei tosiaankaan kuulosta pahalta, mutta haastavat hetket kalenterista kyllä bongaan... Sellaisia ovat yövuorojen välit, pitkät työvuorot sairaalalla (klo.07-21) ja muuten kiireiset ja aikataulutetut päivät. No päivä kerrallaan mennään ja tämä alku nyt ainakin pitäisi hoitua, kun keskiviikkona alkoi useamman päivän vapaat (vuorotyön etuja!). 

Lupasin pitää teitä ajan tasalla kuinka haaste etenee, joten kuvin ja lyhyin tekstein pääsette mun lenkeille mukaan :)
1.pv
Ensimmäinen päivä, keskiviikkona mulla oli yövuorot takana ja tästä johtuen univelkakooma päällä. Lenkiksi sai kelvata lyhyt, 6 kilsan ns "Kissisaaren"-lenkki ja samalla hain meidän eskarilaisen hoidosta. Oli liukasta ja nastattomat polkujuoksukengät eivät aivan toimineen. Tien reunasta piti hakea pitoa.
2.pv
Toinen päivä, eli eilen torstaina päivällä pienessä vesitihkusateessa tein yli 8 kilsan kävelylenkin ystäväni Mervin ja 4 kuukauden ikäisen kummityttöni kanssa. Meinasin laittaa nastakengät, mutta ajattelin että kävelyvauhdissa pysyn kyllä pystyssä. Toisin kuitenkin kävi ja vedin kunnon lipat lyöden oikean  polveni ja kyynärpääni jäiseen tiehen. Polvi hiukan turposi ja mustelma tuli, mutta toimii.

Sen päivän juoksulenkki kuitenkin venyi myöhäiseen iltaan ja päivän kaatumisesta viisastuneena jalkaan sujahti Icebugin nastalliset kengät ja otsalamppu tietysti päähän. Nyt sai huolettomasti rallatella menemään, vaikka polvessa tuntui joka askeleella. Reilu kasi tuli täyteen.
3.pv
Tänään perjantaina, haasteen kolmantena päivänä lenkille lähdin heti aamusta, sillä iltapäivällä menen lasten kanssa uimaan ja illalla on luvassa vaahtokarkkeja ja shampanjaa ystäväni Anun luona naisten illan merkeissä. Aamulenkki olikin ihan napakymppi auringon noustessa, pikku pakkasessa. Nastoilla mentiin, polvessa tuntuu edelleen ja reidet hiukan väsyneet. Silti kasaan tuli reilu 10 kilsaa iloittelua.

Huomenna putki saa kunnon jatkoa, kun luvassa on Komia Ilkan Polku -tapahtuma. Mä lähden juoksemaan 35 kilsaa, Kurikasta Ilmajoelle. Rauhassa mennään, omaa vauhtia, fiilistellen ja nauttien. Hienoa, että tällainen tapahtuma on järjestetty näin lähelle mua :) Ei mee matkoihin aikaa (paitsi siellä poluilla tietysti nautiskellaan useampi tunti!). Tästä juoksusta sitten oma raportti varmaan vasta sunnuntaina, sillä juoksun jälkeen lyhyellä huollolla jatkan matkaani Virroille liikunta-alan kollegoideni pikkujouluihin :D Luvassa on siis aivan huippu viikonloppu kaikin puolin!

Mukavaa, liikunnallista ja ystävien täyteistä viikonloppua kaikille!

~Eija~

lauantai 28. lokakuuta 2017

Lokakuun lumilla

Torstai aamulla ihana valkeus oli saapunut luontoon. Hetkessä tuli niin kaunista! Lopulta myöhemmin illalla ehdin tekemään lumitöitäkin, joista todella tykkään. Perjantaina oli ihan unelma talvipäivä; lunta kunnolla, aurinko paistoi ja just sopivaa pikku pakkasta. Ei voinut olla sisällä vaan hiukan taas pihan turhaa siistimistä silläkin uhalla, että lauantaille oli luvattu koko päiväksi vesi sadetta...
Parasta talvea!
Ja sitä vettä on tänään sitten tullutkin :( Ei kuitenkaan aivan niin paljon kuin alkujaan ennustettiin, mutta lumet ovat joka tapauksessa kadonneet silmissä ja sohjo lentää teillä. Mä kuitenkin suuntasin keliä uhmaten kohti Jämiä, sillä luvassa oli suunnistuskauden päätöskisat, suunnistusmaratoniksi nimetty tapahtuma, jossa matkat ovat erikoispitkät, kuntosarjoissa ihan 25 kilometriin asti. Mä jahkailujen jälkeen ilmoitin itseni ikäluokkani kilpasarjaan, 12,6km linnuntietä.

Varusteita jouduin miettimään normaalia enemmän. Normi suunnistuskengillä tulee kylmä märässä lumessa joten päädyin talvilenkkareihini Icebugeihin, joissa on nastat pohjassa. Mulla nilkat, kaula ja kädet eivät siedä kylmää, joten jalkaan tuli pitkät kompressiosukat ja säärystimet, kaulalle paidan ja takin korkea kaulus ja käsiin ohuet hanskat. Sateen vuoksi kahden ohuen pitkähihaisen paidan päälle laitoin Salomonin vettä ja tuulta pitävän juoksutakin ja jalkoihin kahdet capri-pituiset juoksutrikoot. Lopulta vaatetus osui ihan nappiin. Ei tullut liian kuuma, mutta pysyin sopivan lämpöisenä 5. rastin jälkeen varpaiden välissä litisevästä vedestä huolimatta.
Varusteet katsottuna.
Kaikki sarjat lähtivät yhteislähdöllä tasan klo.11. Sarjoissa oli hajontoja, joten omaa suoritusta sai lähteä tekemään. Lumikerroksen vuoksi Jämin runsaat polut eivät erottuneet maastosta kovin helpolla ja sen huomasi heti ensimmäiselle rastille suunnatessa. Ja vaikka maasto on polkujen ulkopuolellakin mieluisaa kangasmaastoa, teki lumi siitä nyt raskasta. Kakkoselle sitten teinkin ihmeellisen koukun lukiessani polkuja väärin. Tai itse asiassa menin sellaisesta kohdasta jossa ei edes ollut polkua, pelkkä suunnistajien tekemä juntu. Ja myöhemin tuli toinenkin polkuhässäkkä eteen, enkä siinä oikein pysynyt laskuissa. Mutta mitäs noista, matka eteni kuitenkin, koukkauksineen kaikkineen ;)

Joillain väleillä meno oli kuin polkujuoksua, sen verran uralla kulkemista se oli. Kompassilla vain tarkisti meneekö tämä ura omalle rastille päin ja ei kun jolkotella. Tykkäsin kuitenkin ja olipa ikimuistoinen reissu. Kilometrejä kertyi 14,6 ja aikaa meni puoltoista tuntia. Sarjassani tulin 3. 
Maalissa lähes läpimärkänä.
Nopsasti otin märät vaatteet pois päältä, lämmin suihku ja kuivat treenivaatteet päälle. Eväitä ja hetken huili. Ja koska olin Jämillä, ulkona satoi vettä, tulevan talven lumista ei tiedä, mulla on vapaapäivä ja niin edelleen, vaihdoin jalkaan hiihtomonot ja kävin lykkimässä hiihtoputkessa 30km vapaalla. Hiihtobaana ei nyt ihan parhaassa kunnossa ollut ja lopussa kroppa alkoi olemaan jo ihan finaalissa, mutta sisulla lykin pyöreät kilometrit kasaan :D Hiihtokausi siis avattu!
Jämin hiihtoputkessa.
Hurjan hyvä ja antoisa päivä takana. Nyt väsyttää ja kroppa saa hetken huilata, oikein tunnin pitempään, sillä tulevana yönä siirretään kelloja ;)!

~Eija~

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Talven odotusta

Hyytävä tuuli osuu terassin katteisiin ja saa melkoista ulinaa aikaan. Ensimmäinen talvimyrsky lumineen kaikkineen tekee tuloaan Ruotsin puolelta. Lasten kanssa vuorotellen ollaan käyty ikkunoiden kaihtimien välistä kurkkimassa joko lunta sataa, mutta vasta hetki sitten bongasin ensimmäiset hiutaleet. Meillä siis odotetaan talvea ja sitä LUNTA! Lasten suunnitelmissa on rakentaa lumiukko ja -linna, mulla on haaveena päästä hiihtämään. Tulevanakaan talvena en pääse lapin hangille, joten ollaan ihan taivaalta ja sahanpurujen alta tulevien lumien varassa. Tulisipa vaan kunnon talvi...
Toivottavasti kohta tässä kohtaa purtsilla hiihdetään ;)
Vaikka lunta tuliskin, ei juokseminen kuitenkaan jää talvella viikko-ohjelmasta pois. Vähintään kerran viikossa teen juoksulenkin ja muut mielelläni hiihtäisin. Lasten kanssa mennään hiukan rauhallisemmin pertsaa ja yksin sitten kelistä ja fiiliksestä riippuen pertsaa tai luistelua. Hiihtäen on todella hyvä tehdä talvella pitkikset ja juoksusta poiketen saa käsivarret, hartiat ja keskivartalon paremmin hommiin. Oma tekniikka ei aivan nappiin mene, varsinkaan luistelu, mutta hiki ja hyvä mieli tulee, joten treenailen sitä tekniikkaa sitten siinä sivussa.
Luontotaidetta.
Mutta ettei hiihtämisestä nyt vielä ennen aikojaan innostu, pidetään juoksua yllä ja kerätään kilometrejä sieltä. Mulla on suunnitelmissa marraskuussa kokeilla ensimmäistä kertaa "marras-putkea". Ja tämä siis liittyy juoksemiseen. Sen idea on, että joka päivä juostaan vähintään 25 minuuttia. Kuulostaa helpolta, mutta vaatii säätämistä ja todennäköisesti joinain päivinä kovaa tsemppaamista ja päättäväisyyttä. Tuossa vajaassa puolessa tunnissa ehtii rallatella sen 5 kilometriä, mutta mulla on tarkoitus vetää suurin osa päivistä oikein rauhallista pk-vauhtia, alle 5 kilometriä tai tuplaten, triplaten tai miten nyt kulkee ja ehtii.

No miksi? joku varmaan kysyy... No, kerään hyvät kilometrit näin loppu vuodesta, saan paljon rauhallisia juoksukilometrejä, jotka on harjoittelun perusta ja testaan miten kroppa ja pää kestää tällaista haastetta. Tuun kyllä pitämään teitä ajan tasalla tässä yhdenlaisessa ihmiskokeessani. Niin, enkä mä tätä ole keksinyt, vaan ihan somesta napannut usean vuoden ajalta. Nyt vaan ensimmäisen kerran koen mahdollisuutena siihen itsekin osallistua.
Hetken pysähdys venytellen ja sitten taas juoksu jatkuu.
Ja oli se keli mikä tahansa, niin kyllä sinne ulos lenkille voi mennä. Tänään tuo kylmä tuuli on vinkunut koko päivän, mutta niin vaan juoksuryhmän kanssa loikittiin tummenevaan iltaan. Ennen starttia kaikilla oli pikkuinen vilu päällä, mutta hetken päästä enää parilla nipisteli sormista ja varpaista. Matkaa jatkettiin eikä kohta enää kellään ollut kylmä. Viileällä ilmalla kuitenkin on tärkeää muistaa, että lyhytkin pysähdys paikallaan ja kylmä tulee nopeasti, joten liikkeessä on hyvä olla koko ajan ja lenkin jälkeen vaihtaa kuivat vaatteet heti päälle.
Juoksuryhmän kanssa.
Hyviä lenkkejä, juosten tai hiihtäen ihan jokaiselle :)

~Eija~

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Huilia nevalla

Vaarojen Maraton kokemusta olen pureskellut ja pyöritellyt, makustellut itsekseni ja kerrannut niiden kanssa, jotka vain ovat sattuneet asiasta kysymään. Päivä päivältä olen tyytyväisempi että starttasin ja suoriuduin matkasta olosuhteisiin nähden hyvin. Vältyin jalkojen lihaskrampeilta, johon luulen suolaisen juomani vaikuttaneen ja tämä yhdessä sopivan rauhallisen vauhdin, merkittäviä lihaskipuja ei juoksun jälkeen tullut. Varpaat eivät ole nätit, mutta kaikki taitavat säilyä kynsineen kaikkineen. Eikä Vaarojen Maratonia ja Kolia vielä täysin naulattu mun kohdalta ja fiilis on, että sinne vielä palataan ja nipistetään ajasta siivu pois. 
Paukanevan esteettömällä reitillä.
Vaarojen Maratonin myötä tämän vuoden suunniteltu kisakausi kuitenkin saatiin päätökseen. Startteja on ollut useita, on ollut ikimustoisia onnistumisia mutta myös sydäntä raastavia epäonnistumisia. Elokuun lopussa henkinen kantti, itseluottamus omaan tekemiseen petti pahasti epäonnistumisen vuoksi ja vaikka fyysinen kunto flunssasta huolimatta oli hyvä, homma takkusi syyskuussa. Tulipa henkilökohtaisesti koettua, että vaikka kunto olisi lähes terästä, pitää pää pysyä mukana. Nyt juuri koen selvää väsymistä kisoihin ja jännittämiseen, joten on huojentavaa antaa itsensä nyt hetki huilata. Toki ainakin pari starttia vielä tähän syksyyn tulee, mutta ne ovat sellaisia ilman paineita, ilman erityisiä tavoitteita kisoja. Muun muassa olen miettinyt osallistumista suunnistusmaraton-kisaan Jämillä ja Komiaflown Ilkanpolku -polkujuoksu Kurikan ja Ilmajoen maastoissa. Ja saa nyt nähdä mitä muuta mahdollisesti tulee keksittyä, mutta menen jos mieli tekee.
Tiukahkon työviikon jälkeen tänään sunnuntaina sain muutamaksi päiväksi heittää työkengät kaappiin ja edessä on yhteistä aikaa lasten kanssa, heillä kun alkoi syysloma. Tulevan viikon aikana ei ole mitään liikunta ohjauksiakaan, joten huilia on luvassa monessa mielessä ja tulee varmasti monelle tarpeeseen. Mä ja lapset lähdimmekin sitten kauniin aurinkoisen päivän innoittamina retkelle.
Pitkospuita lähs silmän kantamattomiin.
Heinäkuun lopussa Seinäjoen Paukanevalla juostiin KOMIA Paukaneva Night Trail ja jo silloin ajattelin, että tänne pitää lasten kanssa tulla. Itsekin olin tuolla kauniilla nevalla käynyt useita vuosia sitten ja pitkospuu reitistö oli muuttunut vuosien aikana valtavasti. Jo parkkipaikalla kävi selväksi, että pitkospuilla olisi porukkaa. Tuttujakin nähtiin ja nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja evästä laitettiin lämpenemään jatkuvasti. Ihanaa, kun ihmiset olivat lähteneet luontoon.

Reitille pääsee kätevästi Seinäjoen pohjoisen ohikulkutien, valtatie 18 varrelta. Levähdyspaikalle saa auton parkkiin ja infokatoksesta löytyy selkeä kartta mitä tutkailla.  
Mun rakkaat personal trainerit :)
Lapset tykkäsivät valtavasti kilometritolkulla jatkuvista pitkospuista, näköalapaikoista ja kanssa retkeilijöiden koirista. Hetkellisiä väsymyksiä lapsilla tuli, mutta kohta taas näkyi jotain mielenkiintoista ja taas laitettiin juoksuksi. Mulle suo on aina ollut hiljaisuuden ja rauhoittumisen paikka. Se on niin kaunis kaikessa karuudessaan ja rankkuudessaan. Suunnistaessa suot sitten kiertääkin jos vain suinkin se on mahdollista ja järkevää.
Näköala lintutornilta.

Yövuorojen jälkeen niin virkeenä...
Reipas 9 kilometriä retkeiltiin, yhdellä makkara evästystauolla. Mukavaa oli ja hiukan jo seuraavaakin retkeä suunniteltiin. Ihana lasten loman aloitus :)
Aurinko lähti jo laskemaan kun ehdimme takaisin autolle ja kotiin saunan lämmitys puuhiin. Huomenna aamulla nukutaan pitkään, ilman herätyskelloa :)
Auringonlaskuun.
Hyvää syyslomaa kaikille joilla loma on ja muillekin oikein onnistuvaa alkavaa viikkoa :)!

~Eija~

tiistai 10. lokakuuta 2017

Maraton Kolin vaaroilla

Viimeinen nukuttu yö ennen vuoden 2017 Vaarojen Maratonin 42,5 kilometrin starttia ei varsinaisesti muuttanut oloani suuntaan eikä toiseen, joten juoksun takiahan tänne olin tullut ja voi sitä harmituksen määrää jos en starttaisikaan. Ja kyllähän minä matkaan lähdin, vaikka ääni oli lähes poissa, lima pyöri kurkussa ja aiheutti yskän puuskia. Hyväksyin tosi asian, että rauhallisesti lähdetään, rauhallisesti jatketaan ja jos olo käy huonoksi, yritän käyttää järkeäni ja tarvittaessa keskeyttää, vaikka tiedän että se ei olisi mulle helppoa. Maraton matkalle oli useampikin lähtöryhmä; kuuma alle 5 tunnin tavoiteaikaan juoksevat, 5-6 tuntia, 6-7 tuntia ja yli 7 tuntia. Mä arvelin pystyväni 5-6 tunnin väliin, mutta päätös mennä rauhallisesti laittoi harkitsemaan myös yli 6 tunnin ryhmää. Niina tuuppasi mut 5-6 tunnin ryhmään, joten sinne sitten hiippailin.
Maisemia Ukko-Kolilta. (kuva Niina)
Yllättävän vähän jännitti. Hermostutti kuitenkin, oli hiukan vilu ja mietiin pitääkö vielä käydä vessassa. Tuttuja kasvoja somesta bongailin, tutkailin kanssa juoksijoiden vaatetusta, kenkiä ja varusteita. Hermostuneisuutta, jännitystä ja malttamattomuutta huokui muistakin. Kohta päästäisiin lähtemään kuuman ryhmän perään.
Vähän ennen lähtöä.
Mun varusteet olivat Inovin polkujuoksukengät, Lentzin polvipituiset kompressiosukat, suunnistustrikoot, pitkähihainen tekninen paita, Salomonin ohuen ohut juoksutakki, ohuet hanskat, kaksi tuubihuivia kaulassa ja yks päässä. Juotavat ja eväät kulkivat Salomonin juoksuliivissä.
Kohta mennään!
Ja sitten sitä lähdettiin. Alkuun vauhti oli todella hidasta, välillä muutamia kävelyaskelia. En lähtenyt hötkyilemään yhtään. Lettipäisen naisen perässä juoksentelin pari ensimmäistä kilometriä, kunnes alamäessä painelin ohi ja lähdin peesailemaan seuraavaa sopivan vauhtista juoksijaa. Heti alusta alkaen menin ylämäet kävellen vahvasti ylös, tasaisella kevyttä juoksua ja alamäet rullaillen ja ohitellen. Varsinaisesti en jarrutellut, mutta en myöskään painanut kaasua. Ensimmäinen kunnon nousu Mäkrälle tuli ja meni - tykkäsin, olihan sen jälkeen laskua ;)
Heippa, nähdään maalissa.
Kymppiin meni helposti ja oli mukavaa. Peesattavat vaihtuivat ja jutusteltua tuli niitä näitä. Kiviniemen vesistön ylitys paikalle saavuin kaksin mukavan miehen kanssa. Veneet olivat juuri toisella rannalla ja mä haastoin miehen hyppäämään mun kanssa lossiin. Vaijeria kiskomisessa auttoivat toimitsijat ja yhtäkkiä oltiin toisella rannalla ja siitä pian ensimmäisellä huollolla. Mä kiskaisin huollon ohi pysähtymättä, sillä olin laskenut että pärjään omilla juomillani koko matkan. Juotavaa oli 1,5 litraa ja tuskin saisin niitäkään kaikkia juotua. Lisäksi eväänä oli suolapähkinöitä, suklaata ja salmiakkia. Laitoin Niinalle viestin "Kaikki hyvin. 18km takana".

 Retken puolivälin saavutin hyvissä voimin ja iloisena, meno maistui, happi kulki ja oli kivaa. Hanskat olin riisunut jo aikoja sitten, mutta suunnitelmasta poiketen pidin juoksutakin päällä. Tunsin kyllä kuinka märkä paita takin alla oli, mutta juuri sen vuoksi en uskaltanut takkia pois ottaa ettei sitten tulisi kylmä. Oikeastaan näin oli oikein hyvä. Jalat olivat jo ihan märät ja kuraiset polviin asti. 
Kivikoissa sai olla tarkkana, juurakoiden yli piti vaan nostaa jalkaa ja pitkospuilla sipsutella, sillä ne olivat extra liukkaat. Alamäissä uskalsin antaa mennä, vaikka pari kaatumista sainkin todistaa. Itse pysyin pystyssä ihmeen kaupalla.

Paljon olen juttuja Ryläyksen, 323 metriin noususta kuullut ja sitä siinä matkatessa kovasti odotin. Tuli nousu ja tuli toinenkin, mutta sitten taas laskettiin, kunnes taas noustiin. Alamäissä ehti sopivasti palautua taas seuraavaan nousuun. Kun huippu lopulta tuli vastaan, olin hiukan hölmistynyt. Odotin jotain tosi rankkaa, mutta Ryläys tulikin sitten noustua ihan huomaamatta. Ei sillä, etteikö jo tuntunut, mutta ei se mua vielä katkaissut. Peiponpellon huoltoon rallattelin alamäkeen erään miehen kanssa jutellessa. Hän oli lähtenyt 10 minuuttia aikaisemmassa ryhmässä. Mä huokailin haaveillen viimeisestä noususta Kolille ja hän tuumasi, että ennen sitä oli vielä pari muutakin nousua...ei hitsi, niinhän taisi ollakin... Huollon juoksin taas läpi ja siinähän se seuraava mäki heti sitten olikin. Retki-sarjan naisen kanssa puuskutettiin ylös päin, ei tässä enää pitkästi ole.
Väsytti jo ihan hirveesti! (kuva Juha Saastamoinen)
Pikku hiljaa väsy alkoi hiipiä kroppaan. Napsin aina, lyhyelläkin tasaisella evästä suuhun, sillä jo 20 kilometrin jälkeen vatsasta oli aina välillä kuulunut kurinaa. Juotua olin saanut litran verran, jihuu. Ylämäissä piti ottaa kunnolla tukea reisistä, tasaisilla pätkillä yritin pitää juoksun tapaista yllä ja alamäissä pystyin edelleen rallatella menemään. Mutta 35 kilometrin jälkeen aloin laskea kilometrejä maaliin. Odotin ja toivoin sataman tien pian tulevan, koska sitten olisi enää se 2 kilometrin loppu nousu maaliin. Voi että mä odotin sitä, sillä siitäkin olin kuullut niin paljon juttuja! Mutta ei sitä vaan kuulunut eikä näkynyt. Vain lisää kuraa, märkiä polun mutkia, nousuja ja laskuja. Sain mennä aika yksin, mistä kyllä nautiin. Jokunen mies pääsi ohi ja mä annoin mennä.
Kuva Juha Saastamoinen
Lopulta se lyhyt hiekkatiepätkä tuli! Päätin juosta sen pätkän, vaikka jaloissa painoi matka ja konkreettisesti valtavat mutakokkareet. Viimeiseen nousuun lähtiessä laitoin Niinalle viestin "Huh. Satamasta lähdin nousemaan". Silmäilin kelloa, että se on nyt siinä ja siinä ehdinkö alle 6 tunnin maaliin. Yritettävä on! Askel kerrallaan eteenpäin ja olin niin onnellinen että olin juuri tässä. Kohta olisin maalissa. Vielä pienen pätkän pystyin hiukan tasaisemmalla pätkällä juosta, kunnes viitta kertoi "500 metriä maaliin". Jyrkkä nousu edessä. Huimasi, enkä pystynyt ketään kannustajaa katsomaan silmiin saati mitään vastaamaan. Ihanaa kuitenkin että olitte siinä. Puuskutin reisiini nojaten ylös päin. "200 metriä maaliin". Mutka ja pakotin itseni juoksemaan maaliin. Voi onni mikä fiilis :D 
Maalissa!
Lopullinen aika oli 5 tuntia ja 58 minuuttia. Naisissa sija 18. (kaikkiaan naisia oli maraton matkalla 160). Olen sijaan ja juoksuun todella tyytyväinen. Hiukan tuli huono olo maalissa kotijuustoa pureskellessa, mutta suihkun jälkeen lihakeitto ja salaatti maistuivat jo kohtuu hyvin. Molempien jalkojen pikkuvarpaat saivat hiertymät ja etuvarpaat ovat arat. Muita vaarojen vammoja ei tullut, ei fyysisiä saatikka henkisiä. Useampi kanssa juoksija kertoi kokemuksella tämän vuoden reitin olleen todella raskas märkyyden vuoksi. Keli itse juoksupäivänä oli aivan täydellinen; sateeton, plus 7 astetta, tuuleton ja aurinkokin paristi pilkahti.
Märkää ja kuraa.
Retkestä on nyt kulunut jo muutama päivä, eikä kropassa ole minkäänlaisia kipuja (noita varpaiden hiertymiä lukuunottamatta). Alkuviikon jumpat oon pystynyt ongelmitta ohjaamaan, eikä mun liikkumisesta huomaa yhtään että olen lauantaina juossut elämäni 8. maratonin ja ensimmäisen polkumaratonin. Taisin mennä oikeasti tarpeeksi hiljaa, niin hiljaa, että vaaroille vielä palataan aikaa parantamaan ;)
Pielisen rauhoittavia laineita.
Kiitän kaikkia ihanista tsempeistä ennen juoksua ja onnitteluista juoksun jälkeen. Itselle tämä oli odotettu reissu ja vaikka en ihan täydessä juoksukunnossa ollut, mä tein sen silti. Mulle tärkeä juttu ja oli ilo jakaa se teille. Tavoitelkaa unelmia ja lähtekää rohkeasti niitä kohti.

Erityis kiitos huoltojoukoilleni Kolilla miehelleni sekä Niinalle ja Harrille :)
Sekä vanhemmilleni lasten huolehtimisesta reissumme aikana!

p.s. Ensi vuoden toukokuussa musta tulee polku-ultrajuoksija -> ilmoittautuminen NUTS Karhunkierroksen 53 kilometrin matkalle on kuitattu :D!

~Eija~

perjantai 6. lokakuuta 2017

Ennen starttia

Terveiset Kolin vaaroilta, Suomen kansallismaisemista, Pielisen rannalta. Vaikka aurinkokin on pilkahdellut, on sää kuitenkin ollut pääsääntöisesti melko pilvinen ja sumusateinen. Silti miehet ovat päässeet kalaan ja me naiset haukattiin happea pitkällä kävelylenkillä. Samalla testailin kuntoani huomisen maratonia silmällä pitäen. 
Sammalmatto metsässä, kaunista. 
Olo kun ei ole ollut mikään paras. Viime sunnuntaina alkoi kolme päivää kestänyt kurkkukipu, johon tuli lisänä kuiva yskä keskiviikkona. Limaa on noussut, mutta nuhaa ei ole, eikä varsinaisesti ole tukkoinen olokaan. Eilen meni sitten ääni. Toivoin selkeää olon kohenemista, mutta ei sitä ole tapahtunut. Onneksi ei kuitenkaan pahenemistakaan. Ja yskä on jo helpottanut, että se on tämä käheä ääni mikä pistää kirjaimellisesti korvaan. Haluan lähteä vaaroja valloittamaan, mutta kovasti olen pohtinut onko se järkevää, olenko terve vai sairas. Ratkaisu on pian tehtävä. 
Pielinen
 Eilinen päivä meni autossa istuessa, joten tänään kroppa todella kaipasi liikuntaa. Hyvällä suuntavaistolla ja sporttrackerin kartan avulla askelsimme kohti Ukko-Kolia. Pehmoista pururadan pohjaa, Kolin satamaan ja sieltä iloksemme bongasimme VM-reittimerkkejä. Tästä se viimeinen nousu huomenna lähtee, Vaarojen Maratonilla. Mukava, kutkuttava ajatus. 
Viimeistä nousua kohti maalia. 
 Nousu olikin aikamoinen! Ihanaa, kapeaa, pudonneiden lehtien peittämää polkua puuskuttaen ylös asti. Ilma oli sopivan kosteaa, keuhkot tykkäsivät. 

Kolin rinteillä.
Hurjat 130 kilometriä matkakseen valinneet lähtivät tänä iltana klo.20 matkaan, pimeään yönselkään. Niinan kanssa käytiin lähtö katsomassa. Ei voi muuta kuin onnea ja varjelusta toivottaa.

Mä hain samalla oman numerolapponi. Tarkoitus on huomenna lauantaina startata klo.09 jälkeen. Aikatavoitetta höllään, lähden kokemaan jotain uutta ja toivottavasti pääsen ehjänä maaliin. Ennen huomista toivon hyvät yöunet ja ääneni takaisin...
Saako jo jännittää 😆?

~Eija~