sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Rasteja ja kipuileva jalka

Ai että tykkäsin avata ulkosuunnistuskauteni nyt jo tammikuussa, kun Kauhajoen suunnistusporukka järjesti tammirastit kahtena peräkkäisenä lauantaina. Viime viikolla en päässyt, mutta tänä viikonloppuna aikataulut salli ja pääsin osallistumaan. Vaikein rasti taisi olla lähtöpaikalle löytäminen, kun en ohjeita niin tarkkaan etukäteen lukenut, enkä tunne Kauhajoen keskustaa kovin hyvin. Mutta löytyihän se Kalkunmäen kenttä :)
Tammirasteilla.
Ratavaihtoehtoja oli kolme; noin 5, 4 ja 3 kilometriä (linnuntietä) pitkät. Mä lähdin vitoselle. Karttana oli sprinttikartta, eli reitti kulkee talojen, pyöräteiden ja polkujen verkostossa. Talojen pihoihin ei saa mennä tai oikaista niiden poikki. Leppoisan reippaalla vauhdilla menin, kunnolla hengästyen. Lunta oli metsän puolella sen verran paljon, että vain kerran oikaisin metsän poikki saaden nilkat täyteen lunta, muutoin koukkailin avattuja polkuja pitkin. Oli mukavaa, suunnistus sujui ja keli oli just passeli, hiukan pakkasen puolella.

Suunnistuksen jälkeen oli tarkoitus mennä hiihtämään Kauhajen Sotkaan, jossa en aikaisemmin hiihtämässä ole ollut. Valitettavasti siellä oli juuri hiihtokilpailut, joten kurvasin kotiin ja lähdimme perheen kesken hiihtelemään tutuille laduille.
Sprinttikartalla mentiin.
Tammihaastekin tässä samalla etenee ->
42, auringonlasku, auringonnousu, avanto, bensamittari, celsius-lukema, jäljet hangessa, järjetön jää, jäähalli, jääpuikkokellonaika, kioski, kirkko, kolmet lenkkarit, koulu, kunnan raja, kunnantalo, laituri, latuliikenneympyrä, oman kuvan heijastuminen, paikallinen nähtävyys, postin postilaatikko, ryhmäkuva (vähintään 5 osallistujaa)savuava savupiippu, silta, tehtaan valot, tikapuut, valoteos/valoilmiö, vastaantulijan tervehdys ja vesi (joki, järvi, meri).
Jäljet hangessa
Lauantaina 13.1. havainnoin hiihtolenkillä jäljet hangessa.
Postin postilaatikko
Ja tänään sunnuntaina kävin juoksulenkilläni nojailemassa postin postilaatikkoon.
Tällä viikolla hiihtoa tuli 59 kilometriä, pyöräilyä 78 kilometriä ja juoksua 30 kilometriä + suunnistusta 5 kilometriä.

Mulla on ongelmia oikean jalan kanssa. Se on itse asiassa aina ollut tuo oikea jalka joka kipuilee. Nyt tuntuu, että vaiva on pitkittynyt. Joulukuussa se kipuili sisäsyrjältä peukalon kokoiselta alueelta, penikkatautimaisesti. Pyörittelyllä ja hieronnalla sen sai paremmaksi, mutta kokonaan se ei ole pois ollut. Nyt tuo kipu tuntuu selkeästi juostessa ja lauantain reipas vauhtinen suunnistus akutisoi sen. Kipu säteilee päkiälle, polven sisäsyrjälle jopa pakaraan asti. Jalka tuntuu puutuvan, mutta se ei petä alta ja sillä pystyy juoksemaan ja astumaan, mutta se tuntuu. Juostessa tuntuu, kuin kääntäisin jalkaani sisäänpäin. Selkä kipuja on ollut syyskuun alusta asti hyvin vaihtelevasti ja olen päätellyt sen johtuvan kireistä takareisistä ja pohkeista. Edelleenkin luulen ison syyn olevan siellä ja venyttelyllä yritän hoitaa ja helpottaa kireyksiä.

Tänään sunnuntaina juoksulenkillä rauhallisella vauhdilla jalka oli ok, mutta tuntuu. Tarpeeksi rauhallisella vauhdilla tuntuu pystyvän menemään, mutta kovemmat vauhdit ei tunnu hyvältä. Nyt pohdin mitä teen...juoksutauko, hieronta, osteopaatti...nämä vaihtoehdot pyörivät mielessä päällimmäisenä. No ainakaan huomenna en juokse, mutta tiistaina olisi mäkivetoja...
Paikka mistä kivut lähtee.
Vierivä kivi ei sammaloidu, joten jotain keksitään :)

~Eija~

perjantai 12. tammikuuta 2018

Tammikuun toinen

Ajan kuluminen konkretisoituu, mutta myös tallentuu paremmin muistoihin haasteissa joissa tulee tehdä jotain tiettyä joka päivä. Se vaatii hiukan normaalia enemmän suunnittelemista päiviin ja treeneihin, mitä tänään kuvaan, onko juuri tänään hyvä keli juuri tuo asia kuvata. Tätä pohdin erityisesti auringonnousu ja -lasku kuvia miettiessä. Ja tottakai parhaimpaan auringonlasku aikaan, taivaan ollessa "tulessa" minä ajan autoa ja tiedän auttamattomasti olevani myöhässä kuvan kanssa. Mutta sitten tuli ikuistettua toisenlainen kuva, mieleenpainuva omalla tavallaan sekin :)

Kuvatessa havaintoja ympäristöstä, vaikkakin rajatuin aihein, tulee ikuistettua paljon niitä pieniä hetkiä joita ei välttämättä normaalisti huomioi, mutta ne ovatkin niitä tärkeimpiä. Tulee pysähdyttyä ajattelemaan näitä tilanteita. Nyt on tullut napsittua muutenkin normaalia enemmän kuvia, sillä luonto on antanut parastaan ja joka puolella on niin kaunista.

Tammikuun haasteessa kuvattavia aiheita oli viikon alussa jäljellä ->
42, auringonlasku, auringonnousu, avanto, bensamittari, celsius-lukema, jäljet hangessa, järjetön jää, jäähalli, jääpuikko, kellonaika, kioski, kirkko, kolmet lenkkarit, koulu, kunnan raja, kunnantalo, laituri, latu, liikenneympyrä, oman kuvan heijastuminen, paikallinen nähtävyys, postin postilaatikko, ryhmäkuva (vähintään 5 osallistujaa), savuava savupiippu, silta, tehtaan valot, tikapuut, valoteos/valoilmiö, vastaantulijan tervehdys ja vesi (joki, järvi, meri).
Auringonnousu
Maanantaina mulla oli vapaapäivä yövuorojen jälkeen ja kaikki lapset lähtivät samaan aikaan kouluun. Mä ponkaisin heti ennen ysiä ladulle aavistellen ettei välttämättä ole ihan paras keli hiihtää kun eilisillan ja yön aikana oli tullut lunta. No ei ollut latujen tekijä vielä paikalla, mutta sisukkaasti lähdin pertsan suksillani latua avaamaan. Päätin edes pari kierrosta kiertää. Ennen kuin ensimmäinen kierros oli lopussa, kuulin latukoneen äänen ja toiselle kierrokselle luistelubaana oli auki. Kolmannella pääsin jo hyvää perinteisen latua ja neljännellä paleli kädet - pakkanen kiristyi kymppiin. Lopulta tuli siis hiihdettyä 20 kilometriä ja 8. päivä kirjautui auringonnousu.
Auringonlasku
9. päivn iltana oli valtavan kaunis auringonlasku. Taivas oli tulessa. Lapsetkin ihailivat sitä ääneen. Ihan parasta väriloistoa en tosiaan ehtinyt kuvata kuin autonlasista, mutta hämärän laskeutuessa kuva musta ja 6 vuotiaasta tyttärestäni pulkkamäessä :)
Kuntien raja
10. päivä kirjautui kuntien raja. Aktiiviset vapaat takana ja oli aika mennä töihin "lepäämään". Polkaisin pyörällä mahtavassa talvikelissä ja samalla pysähdyin nopeasti ottamaan kuvan Ilmajoen ja Seinäjoen rajalla. Seinäjoen puolen viitta on aikojen saatossa tipahtanut tai sitten sitä ei ole koskaan ollutkaan. Onhan Ilmajoella pidempi historia kantapitäjänä kuin Seinäjoella. Työmatkapyöräilyä normi reittiä yhteensä 26 kilometriä.
Bemsamittari
11. päivä koukkasin aamun juoksulenkillä varta vasten läheisen kylmäaseman kautta saadakseni kuvan bensamittarista. Tämä oli mielestäni haasteen yksi oudoimmista asioista havainnoida. Kuvatessa kuitenkin tulin miettineeksi, että tälläkin viikolla on tullut säästettyä bensaa useamman eskari- ja työmatkan verran, vaikka toisaalta ladun varteen oon ajanut autolla (reilu 10 kilometriä) ja koululaisen yksi unohtunut kirja haettiin nopeasti koululta autolla.
Jääpuikko
Tänään 12.päivä kuvasin jääpuikon. Tämän oikeastaan bongasin jo muutama päivä sitten läheisen liikennehässäkän alikulussa, mutta säästelin kuvaamisen tälle päivälle. Mä toteutan haastetta tarkasti -> yksi havainto per päivä vähintään 30 minuutin liikkumisen aikana. Tarkoittanee siis myös sitä, että kaikki nuo liikkumiset pyrin tekemään ulkona ja toistaiseksi se on ollut tällaisessa kunnon talvikelissä pelkkää nautintoa. Tänään aamulla hiukan tihkaisi lähteä töihin polkemaan, mutta niin vaan tuli mentyä :)

Viikonloppu edessä ja se tarkoittaa ulkoilua ja yövuoroja.
Pysykäähän kuulolla :)

~Eija~

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tammikuun eka

Meillä täällä keskisessä Suomessa, Pohjanmaalla on lunta ja vaikka välistä on tippunut vettä maahan asti, on lumikerros pitänyt pintansa. Ulkoilu kelit ovatkin olleet mitä parhaimmat ja tänään sunnuntaina näkyi tuota ihanaa aurinkoakin. Päivät pitenevät, valoa kohti mennään :)

Ja mun tammikuun haaste KPK-ryhmäläisten kanssa etenee mukavasti. Vielä tämä on helppoa. Tästä aikaisemmassa postauksessa jo kerroinkin. Kyseessähän on vähintään 30 minuuttia liikkumista päivittäin lihasvoimalla ja ympäristön havainnoimista ja siitä kuvin tai sanoin raportoimista. Havaintojen aiheina olivat ->
42, auringonlasku, auringonnousu, avanto, bensamittari, celsius-lukema, jäljet hangessa, järjetön jää, jäähalli, jääpuikko, kellonaika, kioski, kirkko, kolmet lenkkarit, koulu, kunnan raja, kunnantalo, laituri, latu, liikenneympyrä, oman kuvan heijastuminen, paikallinen nähtävyys, postin postilaatikko, ryhmäkuva (vähintään 5 osallistujaa), savuava savupiippu, silta, tehtaan valot, tikapuut, valoteos/valoilmiö, vastaantulijan tervehdys ja vesi (joki, järvi, meri).
Näistä vastaantulijan tervehdys tuli kuvattua jo 1. päivänä.
Tämä kuvapläjäys olkoon samalla pieni otos siihen, miten tammikuun ekalla viikolla on tullut liikuttua;
Kellonaika.
2. päivä kirjautui kellonaika. Kello kuusi aamulla lähdin polkemaan pyörällä aamuvuoroon. Ihana keli ja vaikka oli paikka paikoin liukasta eikä ole tullut vaihdettua vielä nastarenkaita pyörään, pysyin pystyssä. Eestaas matkaa tuli 27km.
Latu.
3. päivänä kirjautui latu. Meidän perheen koululaisilla alkoi koulu ja mies oli töissä, mutta mulla ja eskarilaisella oli vapaata. Lähdimme hiihtämään lämpömittarin näyttäessä paria astetta plussaa. Kunnan ladunhuoltajat olivat kuitenkin taas tehneet aivan huippu työtä ja ladut olivat ihan priima kunnossa ja me tytöt hiihdettiin 5 kilometriä iloisilla mielin.
Savuava savupiipu.
4. päivänä kirjautui savuava savupiippu. Iltavuoroon poljin pyörällä kovinkin hämärässä kelissä, lämpötila nollassa. Pikku pikku koukun tein, että sain kuvattua piipun. Joskus tuo lämpölaitoksen (vai mikä lie onkin) piippu savuineen ja valoineen näyttää erityisen hienolta, mutta juuri tänään ei todellakaan. Illalla pimeällä kotiin polkiessa sateli lumiräntää ja oli valtavan kaunista. Mielelläni kulkisin pyörällä töissä aina, jos se vaan olisi mahdollista ajallisesti.
Koulu.
5. päivänä kirjautui koulu. Viimeinen päivä kun mä ja eskarilainen saatiin kahden keskistä rauhaa kotona muiden ollessa muualla. Nukuttiin pitkään, syötiin hitaasti aamupalaa eikä sitten jaksettukaan enää lähteä hiihtämään. Lopulta tytär menikin kaverin luo ja mä lähdin yksin potkukelkalla koukaten hakemaan vanhempaa tytärtä koulusta. Luisto oli hyvä ja tekipä hyvää pakaroille tuo potkuttelu. Reilu 6 kilometriä :)
6. päivänä kirjautui liikenneympyrä. Yövuorojen välissä on vaan päästävä haukkaamaan raitista ilmaa, muuten alkaa särkemään päätä ja paras terä kaikkeen tekemiseen häviää. Joten koko aamu- ja iltapäivän nukuttuani ja aamupalan syötyäni puin ja läksin juoksemaan parin asteen pakkaseen. Tuttuja reittejä rennosti rullailin ja osuihan sinne matkan varrelle liikenneympyräkin. Kun 8 kilsan kohdalla ei vielä millään malttanut kääntyä kotiin, jatkoin vielä matkaa 12 kilometriin asti. Ai että oli sopiva keli.
Tänään 7. päivänä kirjautui ryhmäkuva (vähintää 5 osallistujaa). Herättyäni yövuoron jälkeen lähdin pikku trioni kanssa hiihtämään. Jälleen kerran ladut todella hyvässä kunnossa ja luisto ihan huippu. Meidän lisäksi kuvaan kaappasin tunetmattoman ohikulkijan, joka kyllä näkyy kuvassa ladulla kauimmaisena tummana pisteenä.

Illalla alkoi sitten sataa lunta ja siellä kävin vielä juoksemassa reilun 15 kilometrin lenkin. Viikon aikana tuli yhteensä reilu 50 kilometriä juoksua ja työmatkapyöräilyä 79 kilometriä. Päälle nämä kevyet hiihtelyt, lumityöt, venyttelyt ja siivoilut. Mukavasti alkoi tämä ensimmäinen viikko uuden vuoden puolella :)

Reipasta alkavaa viikkoa kaikille :)

~Eija~

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kevätkauden treenit Neirossa

Ihanaa kirjoittaa sana kevät keskellä parasta talvea :) Mutta kyllä, kevätkausi starttaa ensi viikolla ja osallistujien toiveesta Neiron Sporttiporukka jatkaa tutulla tyylillään. Luvassa on vaihtelevalla teemalla treeniä, jonka jokainen tulee tekemään omalla tahdillaan ja fiiliksellä. Tarkoittaa siis sitä, että mihinkään tiettyyn musiikin tahtiin ei mennä, vaan musiikki luo vain fiilistä ja tarpeeksi kovalla voluumilla jokainen uskaltaa hengittää ääneen ;) Treeneihin voi tulla ihan kuka tahansa, yksin tai ystävän kanssa, hymyillen tai vakavalla fiiliksellä. Kaikille on tilaa, emme kilpaile toisiamme vastaan vaan jokainen tekee oman treeninsä toisten joukossa.
Kevään ohjelma.
Syksyllä nostin teemoiksi kyykyn, punnerruksen ja keskivartalon harjoitukset. Näitä tottakai sisältyy kevääseenkin, mutta pääteemaksi nousee kehonhuolto ja liikkuvuus. Tarkoittaa sitä, että jokaisella kerralla vähintään 15 minuutin ajan keskitytään tähän. Rakennetaan yhdessä toimivaa ja tervettä kehoa, nauttien ja iloiten liikkumisesta. Eli jos kovinkin treeneihin tullessa mieli on maassa, on mun tavoitteena että sieltä lähtisi hiukan paremmilla fiiliksillä kotiin :)
Välillä käytetään välineitäkin.
Kevään ohjelmaa jaan satunnais jaolla postilaatikoihin ja treeneissä niitä saa takuuvarmasti. Siitä on helppo tarkistaa mitä milloinkin on luvassa. Yhteensä 15 kertaa treenataan yhdessä. Mukaan ei tarvitse kuin juotavaa ja jumppapatjan tms. Salissa sisätreenikengät ovat hyvät, mutta eivät välttämättömät. Mainitsen erikseen, jos mukaan tarvitsee jotain muutakin (esimerkiksi huhtikuun kahvakuulatreeneihin!).

Koko kevätkausi maksaa 60€, joka tulee maksaa tammikuun aikana (jos esimerkiksi käyt kahdella ekalla kerralla kertamaksulla ja päätät sittenkin maksaa koko kauden, huomioidaan jo maksetut kerrat koko summaan). Kertamaksu on 5€.
Sporttiporukan kuminauhatreeni syksyllä 2017.
Tervetuloa siis tiistaisin 9.1. alkaen klo.18.30-19.30 Ilmajoen Neiron koulun liikuntasaliin yhdessä tekemään kunnon treenejä :)

~Eija~

maanantai 1. tammikuuta 2018

Ja sitten alkoi vuosi 2018

Hienosti hyvästeltiin vanha vuosi ja toivotettiin uusi vuosi 2018 Seinäjoella vastaan. Paikalliset yrittäjät tarjosivat ilotulituksen, kaikki 5 minuuttia ja hienohan se oli. Savun hajun joukossa leijaili myös hivenen haikeutta ja hymyn nostattavaa huokausta. Oli hienoa päättää taas yksi eletty vuosi ja aloittaa uusi. Uusi kalenteri ei hetkeen aivan tyhjä enää ole ollut, mutta kaikki treenit ja ohjaukset ovat edessä, vain tekemistä vaille. Paljon mahdollisuuksia sekä vanhoja ja uusia kohtaamisia.
Vuoden vaihteen räiskintää.

Omia tavoitteita alkaneelle vuodelle on liikkeessä pysyminen
  • Vähintään 120 juoksukilometriä joka kuukausi (yli 2000 kilometriä vuodessa).
  • Pyörällä ja juosten töihin mahdollisimman usein.
  • Hiihtoa fiiliksen mukaan yksin ja lasten kanssa.
  • Säännölliset lihaskuntotreenit ja voimatreenit että jaksaa tunkata poluilla ja muutenkin elämässä.
  • Säännöllisesti kehnhuoltoa ja rentoutumista.
Alustavia kisasuunnitelmia ovat;
  • Karhuviesti huhtikuussa (toivottavasti saadaan tänä vuonna työpaikkajoukkue..)
  • NUTS Karhunkierros 55k toukokuussa (ensimmäinen ultramatkani!)
  • Venlojen- ja Jukolanviestit kesäkuussa (kuinkahan monta osuutta tänä vuonna..)
  • FIN5 -suunnistusviikko heinäkuussa
  • Tunturisuunnistus elokuussa (toivon saavani jonkun kaveriksi..)
  • Vaarojen Maraton lokakuussa (matka vielä mietinnässä..)
  • Kansallisia, AM- ja SM-suunnistuskisoja mahdollisuuksien mukaan helmikuulta syyskuulle
Lisäksi haavailen pääseväni jossain juoksemaan sileän puolimaratonin, kun en ole sitä pariin vuoteen juossut. Mutta aika näyttää löytyykö sopivaa kohtaa. Meijun kanssa varmasti retkipyöräilemme taas kesällä ja muutenkin olen melko avoin kaikille uusille ja vanhoillekin kokemuksille mitä sopivasti kohdalle tulee. Toivottavasi pysyn terveenä ja vältyn vammoilta sekä saan työvuoroni ja muut kinkerit sumplittua. Asiat tärkeysjärjestyksessä mennään ja huilatakin pitää muistaa.

Ilman säntillistä treeniohjelmaa mennään. Kevyempiäkin viikkoja teen muu elämä huomioiden. Nousujohteisesti kuitenkin tarkoitus mennä kohti kevättä. Nopeuskestävyyttä ja kestävyyskuntoa treenaten. Haluan jaksaa edetä pitkään, sillä ultramatkat kiinnostaa, ei voitto mielessä vaan itsensä haastamisessa.
Kaikkea mielenkiintoista siis olisi luvassa :) Ei malttaisi odottaa!

Anun ja Rexin tervehdys kävelylenkillä.
Kuten tiedätte, tykkään haasteista. Marrasputki (juoksua joka päivä marraskussa vähintään 25min) oli oiva esimerkki siitä. Nyt KPK-ryhmässä (Kestävyyttä PintaKaasulla 24/7) alkoi tammihaaste, jossa tulee liikkua lihasvoimalla vähintään puoli tuntia joka päivä ja havannoida ympäristöä ja kertoa havainnoista sanoin tai kuvin. 

Aiheet ovat -> 42, auringonlasku, auringonnousu, avanto, bensamittari, celsius-lukema, jäljet hangessa, järjetön jää, jäähalli, jääpuikko, kellonaika, kioski, kirkko, kolmet lenkkarit, koulu, kunnan raja, kunnantalo, laituri, latu, liikenneympyrä, oman kuvan heijastuminen, paikallinen nähtävyys, postin postilaatikko, ryhmäkuva (vähintään 5 osallistujaa), savuava savupiippu, silta, tehtaan valot, tikapuut, valoteos/valoilmiö, vastaantulijan tervehdys ja vesi (joki, järvi, meri).

Tähän mä lähdin. Osa aiheista vaikuttaa helpoilta, osa haasteellisemmilta. Tekemiset ja menemiset pitää tarvittaessa miettiä niin, että treenin aikana jokin aina tulisi havainnoitua. Loppua kohdenhan tämä sitten tulee vaikeutumaan. Tänään kuitenkin starttasin ystäväni Sannan kanssa aamulla kävelylenkille ja siinä matkatessa ja tuttuja moikkaillessa päätin kuvauttaa vastaantulijan tervehdyksen. Anu ja Rexi tulivat kuin tilauksesta vastaan ja Sanna kuvasi. Kiitos osallistumisestanne mun haasteeseen :) Tulen teille raportoimaan kuinka haaste tammikuun kuluessa etenee.
Ja tekin ehditte vielä haasteeseen halutessanne mukaan!

Hienoa alkanutta vuotta kaikille!

~Eija~

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä vuosi 2017 antoi?

On vuoden viimeinen päivä. Tämä on ihana hetki, kun palaa muistoissa kuluneen vuoden tapahtumiin. Ennen kuin selasin tätä blogiani läpi, muistelin hetken mitkä asiat ja hetket ensimmäisenä nousee mieleen. Oli hyviä hetkiä, itsensä voittamista, ystäviä, väsymystä, valtavaa pettymystä, haaveiden täyttymistä ja uusien huimien haaveiden syntymistä. Hieno vuosi jälleen kerran eikä sitä onneksi ole joutunut taivaltamaan yksin :)
Viime talven Energia Juoksuryhmän kanssa metsässä.
Metraining-blogi on alkujaan mun ja Marjutin yhteinen kanava kertoa mitä ja miten kaksi erilaista ja kuitenkin niin samanlaista perheen äitiä treenaa. Tavoitteemme oli kannustaa ihmisiä liikkumaan, syömään terveellisesti ja asettamaan omia tavoitteita ja haaveita. Nykyään blogi kertoo enemmän mun liikunta harrastuksista ja siitä miten mä liikutan teitä. Ilokseni blogia luetaan ja saan kivaa palautetta. Kiitos, että kuljette mukana :)

Vuoden klikatuimmat postaukset olivat;
1. Retkellä Merenkurkun saaristossa (yllättävää!)
2. Hullut Ylläksellä (Nuts Ylläs 30km, aivan huikea reissu!)
3. Ennen starttia (Pohdintaa ennen Vaarojen maratonin 43 km starttia)

Vuodelle 2017 asetin tavoitteeksi juosta vähintään 100 kilometriä joka kuukausi ja se onnistui helposti. Juosten teillä, poluilla ja pururadoilla on juostu yhteensä 1772 kilometriä. Suunnistaen (linnuntietä) kilometrejä kertyi 262. Täten vuodelle 2017 juoksukilometrejä kertyy 2033. Mun ennätys lukemat ehdottomasti. Keskimäärin 10,5 kilometriä per tehty lenkki. Pieniä kolotuksia ja kiristyksiä lukuunottamatta ne kertyivät helposti. Marrasputkeen lähteminen oli positiivinen kokemus ja juoksu innostus sai lisää tulta alleen.
Marrasputkessa :)
Pyöräily kilometrejä kertyi 1786. Suurin osa työmatkapyöräilyä, mutta myös retkipyöräilyä Meijun kanssa. Yhteensä HeiaHeia:ssa mulla on merkintöjä 802 tunnin edestä, joista esimerkiksi siivousta 57 tuntia, lumitöitä 9 tuntia ja hiihtoa 22 tuntia (222 kilometriä).
Pyörälenkki Lapualle Heinäkuussa.
Pieni flunssa vaivasi vuoden vaihteessa ja seuraavan kerran vasta elo-syyskuun vaihteessa. Ja Vaarojen maraton oli vaarassa, kun sinnikäs yskän kröhä puski päälle. Tilastollisesti siis aivan normi vuosi sairastelun osalta. Ja viiva takaseinään, että ympärillä vellonut mahatauti ei löytänyt meille kertaakaan!

Mieleenpainuvimpia hetkiä olivat Joensuu Jukola (3 osuutta vuorokauden sisään), Nuts Ylläs 30 kilometriä (sijoitus 6./158. ja seuraavat pari päivää olin ihan jumissa ettei hetkeen. Rakastuin Suomen Lappiin.), Tunturisuunnistus Saariselällä (en saanut paria, joten menin naisten pääsarjaan. Ensimmäistä kertaa sain gbs-seurannankin.), suunnistuksen Maakuntaviesti Jurvassa (Pala tulee kurkkuun edelleen.. Tämän kisan jälkeen suunnistusvire syksyn kisoihin oli ihan kadoksissa..) ja Vaarojen Maraton Kolilla (vuoden päätavoite ja kröhän vuoksi oli otettava rauhallisesti. Silti sijoitus 18./160. Ihanan rankkaa!).
Vaarojen Maraton 2017 (kuva Teemu Takkula)
 Kisoja oli useita muitakin, erityisesti suunnistaen ja polkujuosten. Rogaining kisoissa olin Päivin (neljä päivää Ylläksen reissun jälkeen) ja isoveljeni kanssa. Multisport kisassa Ylistarossa menin Elisan ja Jannen kanssa ja syksyllä tuli pyöräsuunnistustakin kokeiltua. Jokusen mitalin ja tuotepalkinnon olen saanut, mutta ehdottomasti parasta ovat olleet kaikki ne elämykset ja kokemukset, toisten seura ja kannustus. Kiitos Niina ja Harri, Sari, Ninni, vanhempani, mieheni, lapset, suunnistusseurani väki ja muut ystäväni, jotka jaksavat kuunnella juttujani ja katsella kun taas mennään. Minkäs intohimoinen itsensä haastaja itselleen voi ;)
Kartoilla saisi useita lakanoita, niitä on niin paljon. Tässä joitain muistoja vuodelta 2017.
Vuoden aikana itseni lisäksi on tullut liikutettua teitä muitakin. Juoksuryhmiä ohjauksessa oli 5, "jumppa"ryhmiä niin Jalasjärvellä kuin Ilmajoella ja useita yksilöasiakkaita. Kevään buukkasin itselleni turhan täyteen ja aika oli loppua kesken. Tästä viisastuneena jo syksylle vähensin ryhmiä ja töissäkin tein lyhyempää työviikkoa. Nyt löytyikin sopiva määrä ohjauksia, mitä jaksan ja ehdin kunnolla tehdä. Kiitos teille kaikille ryhmissä käyneille ja yksilöasiakkaille luottamuksesta. Monen kanssa matka vielä jatkuu :)
Syksyn juoksuryhmän kanssa porrastreeneissä.
Pohjia on siis luotu alkavalle uudelle vuodelle ja sen haaveille ja unelmille. Kaikkea mukavaa ja kutkuttavaa on tulossa.
Kuitenkin hetki vielä tuumeksitaan mennyttä.

Mitä vuosi 2017 sulle antoi?

~Eija~

lauantai 23. joulukuuta 2017

Taas on joulu

Vuoden kiireet pikku hiljaa taas rauhoittuu, talven selkä on taittunut kohti valoa ja on aika pysähtyä nauttimaan joulun tunnelmista. Meillä jouluun kuuluu aito joulukuusi koristeineen, perinteisiä suomalaisia jouluruokia, suklaata, lautapelejä, ulkoilua ja saunomista. Joulukortteja lähetimme ja niitä myös ihanasti saimme (kiitos), lahjoja jaamme läheisille ja aattona käymme vielä hautausmaalla. Ihanaa, että ulkonakin näyttää niin kauniilta.
Talvipäivänseisaus.

Talven taidetta.
Tänään lauantaina pienellä porukalla vielä ehdimme käydä lenkillä Paukanevan pitkospuilla. Viileähkö tuuli ei haitannut yhtään ja loppu lenkistä voimistunut lumisade vain kruunasi hyvän fiiliksen. Joulunpyhinä suunnitelmissa on käydä lasten kanssa hiihtelemässä, tehdä pari juoksulenkkiä ja jotain muuta kevyttä treeniä. Syöminen pysyy suht samanlaisena kuin muutenkin arjessa, mitä nyt suklaata ja muita herkkuja tulee naposteltua hiukan enemmän. Tarkoitus on toki kuluttaa ne saman tien pois.
Aamun hämyssä lenkillä.
Edessä on yhteenvedon tekeminen kuluneesta vuodesta. Onnistumisia ja epäonnistumisia, eteenpäin menemistä, saavutettuja ja saavuttamattomia tavoitteita. Samalla on pikku hiljaa aika asettaa alkavalle vuodelle uudet tai saavuttamattomat tavoitteet. On niitä tavoitteita joita uskaltaa sanoa ääneen ja on niitä joita vain pyörittelee itsekseen omassa päässään. Kutkuttavan mukavaa :) Mutta niistä sitten myöhemmin. Nyt rauhoitutaan joulun viettoon.
Hiljaa hiihteli enkeli kuutamolla,
säde näkyi ikkunalla.
Kauniin ajatuksen sulle suo,
joulurauhan viestiä perille tuo.

Hyvää Joulua kaikille!

~Eija~