perjantai 2. maaliskuuta 2018

Hiihtoloma hangilla

Hiihtoloma tuo hengähdystauon lapsille koululäksyistä ja harrastuksista, suo mahdollisuuden nukkua pitkästi aamuisin (ja valvoa iltaisin piirun verran myöhempään), tehdä mitä huvittaa ja äidin määräyksestä ulkoilla vähintään tunnin joka päivä pakkasesta ja viimasta huolimatta sekä suunnata tarmo lähestyvään kevääseen. Virallisestihan nyt on kevään toinen päivä 😃

Mulla ei tällä viikolla ole lomaa ollut, mutta muu perhe on kääntänyt kylkeä kun olen lähtenyt töihin tai tullut töistä. Silti on ollut aivan ihana viikko, juuri yllä mainitsemieni asioiden vuoksi. Vaikka on tullut puuhattua paljon sisällä, olemme kuitenkin ulkoilleetkin yksin ja yhdessä paljon. Välillä se vaatii pientä patistelua, mutta kun liikkeelle päästään, on meno oikein mallikasta.
-17 asteen pakkasessa ripsihuollossa 😉
Juoksu ja hiihto ovat vuorotelleet sulassa sovussa. Kovimmilla pakkaskeleillä juoksu on vetänyt pitemmän korren, sillä hiihtäessä viima on liikaa mun sormille ja takamukselle. Kuitenkin lasten kanssa hiihtäessä vauhti pysyy maltillisena ja pystyn kunnolla kerrospukeutumaan toppavaatteita myöden ja tarkenen. Lapsillekin on puetutettu kolme kerrosta jopa pipoja myöten, niin kylmän sijasta on tullut kuuma 😏. Kuitenkin arimpia paikkoja ovat olleet varpaat, sormet ja nenänpäät. Mutta kyllä on ollut mahtava fiilis lenkkien jälkeen, posket hehkuen viltin alle käpertyä! Yritän keskittyä nauttimaan tästä mahtavasta kunnon talvesta, vaikka kovien pakkasten ystävä en olekaan. Ja kyllä torstain kympin juoksulenkki esikoinen pyörällä vierellä, vain 7 asteen pakkasessa tuntui lämpöiseltä!
Koko porukalla hiihtämässä.

Neiti 8veen kanssa laskettelemassa, pakkasta -17 ja viima.
Kevät aurinko paljastaa katon nurkissa hämähäkin seittejä ja pöly kerroksen kukkien lehdillä. Meidän aurinkopaneelit autotallin katolla tuottavat tohinalla sähköä ja suojaisissa nurkissa lumikerros hiljalleen sulaa. Sulia pyöräteitä ei vielä löydy, mutta pienellä malttamattomuudella odotan sitä hetkeä kun nastakengät vaihtuvat kesätennareihin. Odotan askelten keveyttä ja vauhdin hurmaa, veto- ja mäkitreenejä sekä heräävää luontoa. Voi että mä niin odotan kevättä!
Hiihtoretki metsässä. Pakkasta -15.
Sellainen isoin kevään odotus on NUTS Karhukierros toukokuun lopussa. Ilmoittautuminen 53 (~55) kilometrille on sisällä ja ajatukset ovat usein noissa maisemissa. Odotan mahtavaa porukkaa ja maisemia, neulaspolkuja ja kenties paikka paikoin vielä luntakin. Tiedän jossain kohdassa jalkojen alkavan painaa ja sätin itseäni koko ideasta, mutta melko varma olen että maaliin tulla vaikka konttien. Se on yksi askel kohti seuraavia haaveita päästä vielä pikkaisen pitemmälle...
Ennen talvivaatteiden pesua ja pakkaamista vielä hiihdellään ja toivottavasti ehdin käydä avannossakin. Pitkää pk-lenkkiä juosten ja pikku hiljaa lisää voimaa jalkoihin. Eikä saa unohtaa syömisen treenaamista ja nukkumista.

Kirkkaita kevätpäiviä kaikille!

~Eija~

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Hiihtolegendan Tahto

Talvi Olympialaiset PyeongChangissa ovat muutamaa päivää vaille paketissa. Suomelle on tullut tähän mennessä odotuksia heikommin mitaleita, vasta kaksi pronssia (kiitos Pärmäkoskelle!) ja useita pistesijoja, vaikka paikkoja on ollut. Parhaansa ovat urheilijat taas kautensa pääkisassa tehneet, mutta maailman huipulla vaan on oltava niin tosi hyvä ja onnistuttavat juuri oikealla hetkellä. Töitä on tehty konkreettisesti kuukausia ja vuosia. 
Luettavaa helmikuun pakkasille.
Yksi mielenkiintoinen urheilija on Aino-Kaisa Saarinen, lempinimeltään Aikku, joka juuri täytti 39 vuotta. Hän on hiihdon moninkertainen maailmanmestari ja olympiamitalisti. Vielä kuitenkin puuttuu olympiakulta, jota hän kovasti vielä himoitsee. Häntä eteenpäin, kohti unelmia ja tavoitteita vie voimakas tahto menestyä ja saavuttaa arvokisamitaleja. 

Tahto. Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot -kirja on ilmestynyt jo vuonna 2016, mutta mä sain luettua sen vasta nyt ja nytkin siinä meni yli toista kuukautta. Kirja on syntynyt Aikun ja toimittaja-kirjailija Pekka Holopaisen yhteistyönä ja useat Aikkua sivusta seuranneet ja kanssa kulkeneet ovat muutamilla sitaateilla päässeet urheiljasta kommentoimaan. 
Mukavia kuvia lapsuudesta
Odotin kirjalta paljon, mutta valitettavasti jouduin osittain pettymään sen antiin. En missään nimessä olettanutkaan ammattiurheilijan elämän olevan helppoa ja minkään asian tulevan kuin tarjottimella, mutta jo kirjan alkumetreiltä petyin siihen katkeruuteen. Oli epäoikeudenmukaisia valintoja, takkuavia ihmissuhteita, omasta paikasta kisaamista ja kärkästäkin arvostelua toisten ihmisten sanomisista ja tekemisistä. Aikku kuitenkin osasi itsekin olla melko pisteliäs sanoissaan, mikä joissakin kohdissa on ihan paikallaan mutta toisinaan myös sopii ajatella tarvitsiko avata suuta.
Ihailen kuitenkin suunnattomasti tuota tahdon ja päättäväisyyden voimaa, mitä Aikussa on. Hän on tehnyt töitä menestyksensä eteen itseään ja valmentajiaan säästelemättä. Hän tekee työnsä, eli harjoitukset tunnollisesti ja tekisi ilmeisesti enemmänkin jos annettaisiin. Hän arvostaa menestystä, oli se sitten oma tai toisten, mutta halveksii kiellettyjen aineiden käyttöä ja epärehellisyyttä. Aikku ei anna periksi, mutta antaa silti kaikkensa.
Jäin kaipaamaan enemmän niitä tunnetiloja, joita tällainen paljon saavuttanut urheilija kokee treeneissä, kisaan valmistautuessa ja niiden jälkeen. Mitä se on se keskittyminen ja omassa kuplassa leijuminen. Tavallisen sunnuntai hiihtäjän on vaikea päästä siihen sisälle ja ehkä sieltä kuplan toiselta puolelta on haasteellista sitä kertoa. 
Raudan kova urheilija Aikku on. Arvostan ja toivon, että hän vielä sen kultaisen olympiamitalin saisi, mutta aika käy vähiin, vai menikö se jo...
Lukaiseppa tämä kirja ja muodosta oma kuvasi tästä supernaisesta.

~Eija~

torstai 15. helmikuuta 2018

Kunnan mestaruushiihdot

Viime viikolla:
Äiti: Lehdessä on ilmoitus hiihtokisoista. Haluatteko tytöt mennä? Mulla on siinä vapaapäivä ja ehtisin hyvin teitä viedä.
Neidit: Ei me tiedetä...kisat jännittää niin kovaa...saako siellä palkinnon?
Äiti: Kaikki palkitaan. Onhan se jännittävää, mutta se kuuluu asiaan.
Neidit: No ok, mennään vaan.

Pari päivää sitten:
Äiti: Muistakaa tuoda monot koululta, sillä keskiviikkona on ne hiihtokilpailut.
Neiti 8v: En mä uskallakaan mennä!
Äiti: No eikö me nyt mennä vaan, ilmoittautuminenkin oli jo...
Neiti 8v: Ootko sä jo ilmoittanut meidät?
Äiti: Olen. Mä tulen teidän kanssa ja hiihdän vaikka vierellä kannustamassa. Se on tuttu latu ja varmasti siellä on muitakin tuttuja hiihtämässä.
Neiti 8v: No ok, mennään vaan mutta se jännittää.
Äiti päivällä omalla lenkillään.
Autossa matkalla kisapaikalle:
Neiti 6v: Äiti, mua jännittää ihan hirveesti. Mä yritän ennustaa miten siellä menee (istuu autossa meditointi asennossa silmät kiinni).
Neiti 8v: Mun sydän ihan hakkaa kun mua jännittää. Onkohan siellä kuitenkaan ketään tuttuja?
Neiti 6v: Shhh, nyt mä joudun aloittamaan ennustamisen alusta!
(Ollaan kaikki hetki hiljaa..)
Neiti 6v: Mä ennustin, että mä oon ekana maalissa, mä hiihdän tosi kovaa.
Äiti: Ei ole väliä kuka on ensimmäisenä ja kuka vaikka viidentenä, tärkeintä on hiihtää oma hyvä hiihto. Ja kisassa ei jäädä ihmettelmään jälkiä lumessa tai oravaa oksalla, vaan hiihdetään niin lujaa kuin pystyy.
Neiti 6v: Tuutko äiti varmasti mun mukaan hiihtämään?
Äiti: Tulen, ajattelisin että se on sallittua, mutta mä en voi tuupata vauhtia tai auttaa pystyyn jos kaatuu. Mutta mä kannustan ja varmistan että menette oikean reitin.
Neiti 6v: Kannustatko sä vain meitä vai kaikkia muitakin?
Äiti: Mä kannustan kaikkia, mutta erityisesti teitä. On hienoa iloita kaikkien hyvästä hiihdosta ja osallistumisesta.
Lähdön tunnelmaa.
Ennen startteja:
(Nähdään tuttuja ja hiihdellään muutamat lämmittelykierrokset.)
Äiti: Katsotaan rintanumeroista oma lähtöpaikka.
Neiti 6v: Mulla on ykkönen ja seiska.
Äiti: Etsitään siis ykkönen ja kutonen, se on kuusitoista ja sen jälkeen lähdet sä. Tuolla on! Mene siihen perään.
Neiti 6v: Äiti, tuutko varmasti mukaan hiihtämään? (Neidin katse kertoo paljon...)
Äiti: Tulen. Neiti 8v, jos en ole ehtinyt tulla maaliin neiti 6v:n kanssa, lähde vain omalla vuorollasi hiihtämään, mä tulen perästä!
Neiti 8v: Selvä äiti! (Iloisena ja reippaana)

Sitten hiihdetään:
Äiti: Anna mennä vaan, juuri noin vuorohiihtoa ja pieneenkin alamäkeen vahvaa tasatyöntöä! Hienosti menee!
Neiti 6v: (Hengästyneenä) Kukaan ei saa saada mua kiinni!
Äiti: Älä sinä juttele, anna mennä vaan. Ei haittaa vaikka joku ohi menisikin, hiihdät kyllä hienolla tyylillä. 
Neiti 6v: (Puuskuttaa) Kohta tulee se kiva iso mäki! Joku tulee takana!
Äiti: Niin tulee hienosti, mutta niin menet sinäkin. Nyt loppuun asti vaan että ei pääse ohi.
Neiti 6v: Jee ei päässyt ohi!
Äiti: Hyvä hyvä! Mene sinne sivuun niin mä lähden kannustamaan Neiti 8v:tä!

(Äiti hiihtää toppavaatteet päällä. Tulee kova hiki. Neiti 8v:tä ei vaan näy, se on ehtinyt jo pitkälle. Tuolla se menee ja pysähtyy nähdessään äidin.)
Äiti: Älä pysähdy, anna mennä vaan! Jatka siitä suoraan!
Neiti 8v: Äiti, mä oon meidän sarjassa ensimmäisenä!
Äiti: Voi olla että tällä hetkellä meet ensimmäisenä, mutta lopullisen sijoituksen määrittää aika, ei se kuka on konkreettisesti ensimmäisenä maalissa.
Neiti 8v: Aha, mutta mä hiihdän niin lujaa ettei kukaan ohittaisi!
Äiti: Hienosti menee, nyt on edessä melkein laskua vaan!
(Ison mäen päällä takaa tuleva huutaa "latua!" neidille. Menen hiukan hämilleni. Huudetaankos hiihtokisoissa latua ja pitääkö ohitettavan oikeasti väistää, eikö ohittaja hyppää ladulta sivuun ja ohita?)
Äiti ohittajalle: Neiti 8v ei nyt tässä alamäessä hyppää ladulta pois.
(Lopulta ohittaja ohittaa hypäten itse ladulta pois.)
Neiti 8v: Huh, alkaa väsyä!
Äiti: En ihmettele yhtään, sillä menet tosi lujaa! Koita jaksaa loppuun asti, ei ole enää paljon! Hiihdä ihan tuonne valoihin asti!
Neitin pokaalit.
Hiihdon jälkeen:
Neidit: Äiti, eikös mentykin lujaa? Meitä ei jännittänyt enää yhtään kun pääsi hiihtämään.
Äiti: Kyllä! Äidin tuli kans ihan hiki, kun yritin pysyä teidän perässä. Syödäänpäs nyt makkarat ja odotettaan palkintojen jako.
Neidit: Tuolla ulkona on hienoja pokaaleja! Saadaankohan me sellaiset?
Äiti: No katsotaan.

(Neiti 8v sijoittuu 9-10v sarjassa 3. ja Neiti 6v sijoittuu 7-8v sarjassa 4.)
Äiti: Voi että saitte hienot pokaalit, onnea!
Neiti 8v: Äiti mä olin kolmas! Katso tässä pokaalissa on niin kuin sydän, kun nyt on ystävänpäiväkin!
Äiti: No niin on, onpas hieno!
Neiti 6v: Hö, mä sain pienemmän pokaalin. Mulla meni huonosti :(
Äiti: Eikä mennyt huonosti. Hiihdit tosi hyvin ja äiti on tosi iloinen ja ylpeä!
Neiti 6v: Mä olen iloinen Nieit 8v:n hiihdosta mutta en omasta.

Kotona:
Neiti 6v: Katso äiti kuinka tämä pokaali kimaltelee kuin kulta! Ja katso, täällä sisäpuolella on aivan kuin kukkia!
Äiti: No niin näkyy olevan! Olitpas tarkka silmäinen!
Neiti 6v: Mä olen sittenkin tyytyväinen mun hiihtoon. Koska tämä pokaali on niin hieno.
Äiti: Saat ollakin tyytyväinen. Mennäänkö joskus toistekin?
Neidit: Joo, mennään!

~Eija~

maanantai 12. helmikuuta 2018

Yhdessä ystävän kanssa

Elämme ystävänpäivä viikkoa ja vaikka ystävien merkitys näkyy ja tuntuu läpi vuoden, tulee sitä erityisesti mietittyä 14.2. Ystävänpäivän lähestyessä. Mulla on ilo ja onni omistaa useita hyviä ystäviä, joita tunnen melko erilaisistakin ympyröistä. Joidenkin kanssa on hyvinkin pitkä historia kun taas toisten kanssa on tunnettu lyhyemmän aikaa. Joidenkin kanssa on yhdessä opiskeltu tai leikitty lapsena, tehdään nyt töitä, harrastetaan tai on tutustuttu lapsien kautta. Jokaisella tarinalla on oma erityislaatuinen paikkansa. 
Kuvahaun tulos haulle ystävä aforismeja
Voi olla pitkätkin välimatkat tai arjen kiireet nipistävät aikaa tapaamisilta ja rupatteluhetkiltä, mutta silti tiedän että ystävä on siellä. Tavatessa jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. 

Liikunnan harrastamisen kautta olen saanut tutustua mahtaviin ihmisiin ja ystävyttykin on. Liikkumisen intohimon, elämysten ja haasteiden jakaminen on ihanaa ja niin kantavaa. Vaikka suurimman osan lenkeistäni teen yksin, on kuitenkin ihanaa saada aina välillä seuraa sinnekin. Mennään sitten kävellen, juosten, suunnistaen, pyöräillen tai jollain muulla tavalla. Nautin näistä hetkistä ja matka taittuu aivan huomaamatta.
Kiitän ystäviäni kaikesta 💗
Huomenna tiistaina Sporttiporukan treeneissä liikutaan ystävänpäivä aaton teemalla yhdessä ystävän kanssa. Tuo siis ystäväsi mukaan ja jos et ketään just nyt saa mukaan, niin paikan päällä kyllä löytyy kaveri treeneihin. Tehdään harjoituksia hymy huulilla ja kuitenkin hiki otsalla. 
Treenit ovat klo.18.30-19.30 Neiron koulun liikuntasalissa
Mukaan juotavaa ja oma jumppapatja, kertamaksu on 5€. Nähdään!
Merjan kanssa akrobatiaa!

Hyvää Ystävänpäivää 😙

~Eija~

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Hisua ja juoksua pakkasessa

Heittipä sitten viileähkön kelin Suomen ylle. Jo perjantai illan -10 asteen pakkasessa hiihtolenkki tuntui kylmältä, mun sormet vaan on niin arat kylmälle. Lauantaille luvattiin vielä kiristyvää joten vaatetusta hiihtosuunnistuksen aluemestaruuskisoihin tuli pohtia hiukan huolellisemmin. Kyseessä kun oli vielä sprintit, niin itse suorituksessa ei mene kauaa. Ennen henkilökohtaisen kisan starttia sai tosissaan hyppiä ja liikkua että pysyi lämpöisenä. Nuorimpien ikänaisten rata oli linnuntietä noin 2,5 kilometriä ja lyhintä reittiä noin 3,5 kilometriä. Kaikilla oli alkuun heti armoton nousu mäen päälle. Ennen kuin sinne asti pääsin, oli mennyt jo minuutti ja takaa-ajajat lähtivät liikkeelle. Hetki siinä meni että pääsi kartalle ja ei kun lykkimään. Mulla ei mitkään parhaimmat käsivoimat ole ja muutenkin se on sellaista räpeltämistä suksien, sauvojen ja karttatelineen kanssa pöperöisellä hiihtoladulla, mutta hauskaa tämä kuitenkin on :)
Hisu sprintti-kartat.
Karttateline huurtui ja yritin sitä pyyhkiä. Maalin lähestyessä kummastelin, että nytkö jo maaliin... Maalileimauksen jälkeen tarkistusleimaukseen odotellessa rauhotuin katsomaan karttaa ja reittiä tarkemmin ja käsitin että olinkin jättänyt pari rastia väliin. No siitä ei enää lähdetä puuttuvia rasteja hakemaan, joten hylsyhän siitä tuli. Kotona lämpöisessä karttaa tutkiessa käsitin erehdykseni. Suunta oli ollut oikea, mutta olin vauhdissa lukenut rastiväliviivaksi korkeuskäyrää, jotka olivat samanpaksuisia ja häiritsevän saman värisiä nopeasti katsottuna. Viiva toki on suora ja käyrät harvemmin. No tällee nyt taas tuli sohlattua, mutta sai kyllä olla viimeinen kerta!
Vihreät viivat ovat latuja, joita pitkin mennään rasteille.
Henkilökohtaisen kisan jälkeen oli hetki taukoa, jolloin onneksi pääsi lämpöiseen odottelemaan iltapäivän puolella käytävää parisprinttiviestin kisaa. Siinä joukkueessa on kaksi jäsentä ja molemmat menevät vuorotellen kaksi osuutta viestinomaisesti. Mä sain pariksi Kaisan. Luvattiin toisillemme mennä tarkasti ja mä erityisesti lupasin hokea rastinvälit sitä rastin numeroa, jolle oon menossa. Kaisa aloitti ja toi kärjessä, mä toin edelleen kärjessä (ja kaikki rastit oikeassa järjestyksessä noukkien!) ja kun Kaisa kärkipaikalla toi kolmannelta osuudelta kärjessä ja huikkasi että toinen joukkue taitaa olla lähellä, mä päätin että ohi ei sitten tule. Paahdoin menemään minkä pystyin ja hoin rastinumeroita mielessäni. Takana pysyi ja nuorimpien ikänaisten mestaruus oli meidän :)

Kolme kerrosta housuja, paksu poolopaita softsell-takin alla + fleeceliivi, tuubihuivi, pipo ja kintaat kädessä pärjäsin. Hiki ei tullut missään vaiheessa ja vasta maalin lähestyessä koin kunnolla lämpeneväni. 

Sunnuntaille oli luvattu vielä kylmempää ja mulla oli sovittu pitkä lenkki Ninnin kanssa. Aamulla mittari näytti -20 astetta. Hiukan siinä viestiteltiin, että mitä tehdään, mutta eihän me nyt "pikku pakkaselle" periksi anneta. Puin lauantain vaatetuksen päälle yhden kerroksen vielä lisää ja sitten testaamaan kuinka pitkälle jalka nousee.
Ninnin kanssa tarkenee.
Ja olipa ihan mahtava lenkki heräävän Seinäjoen kaduilla. Vauhti oli just sopivan rauhallinen ja vajaan 10 kilometrin välein koukattiin parkkiksella autoilla tankkaamassa energiaa ja juotavaa. Pieni viima viilensi naamaa, hetkellisesti nipisteli sormia ja reisiä, mutta lopulta oli tunne että olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka. Pysähdyimme kuitenkin 25 kilometrin kohdalla ja järkevää se niin oli, sillä tuollaisessa pakkasessa keuhkot on kovilla.
Lenkkiripset.
Jos oon tänä viikonloppuna paljon hytissyt ulkona, niin oon myös tankannut herkkuja. Helmikuu on meidän perheessä ja ystäväpiirissä melkoista juhlaa, ihanaa :)!
Kalorit kohdilleen ;)
Kelistä viis, ulkoillaan siis ensi viikollakin :D!

~Eija~

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tammihaaste maaliin

Aa että! Se on tammikuun viimeinen ja mielestäni vuoden kolmanneksi ankein kuukausi on selätetty, jes! Hyvällä asenteella ja positiivisuudella olen pyrkinyt menemään päivästä toiseen ja tammihaaste on osuvasti pitänyt liikkeessä ja vienyt huomion erinäisiin irrallisiin havaintoihin. Viimeisen viikon aikana on selvästi huomannut valon määrän lisääntyneen ja tulppaanit ovat saapuneet kauppoihin - selvä merkki kevään lähestymisestä :D

Viimeiselle kolmelle tammikuun päivälle havainnoitavaa oli enää juuri se kolme :) ->
42, auringonlaskuauringonnousu, avantobensamittaricelsius-lukemajäljet hangessajärjetön jää, jäähallijääpuikkokellonaikakioski, kirkko, kolmet lenkkarit, koulu, kunnan raja, kunnantalo, laiturilatuliikenneympyrä, oman kuvan heijastuminen, paikallinen nähtävyyspostin postilaatikkoryhmäkuva (vähintään 5 osallistujaa)savuava savupiippu, silta, tehtaan valottikapuutvaloteos/valoilmiövastaantulijan tervehdys ja vesi (joki, järvi, meri).
42
Jo sunnuntaina perheen ulkoilupäivän innoittamana aloin haaveilla lomaviikkoni ensimmäiselle päivälle reipasta pitkää hiihtoa, 42 kilometriä koska sellainen lukema odotti vielä haasteessa. Keli lupaili hyvää ja aikataulullisesti ehtisin, joten ainoan epävarmuustekijän loi oma jaksaminen. Tuntui että runsas ulkoilu yövuorojen jälkeen viikonlopun aikana ei ollut kuitannut kunnolla univelkaa. Vaihtoehtona siis olisi jättää lenkki lyhyemmäksi ja tulla kotiin päikkäreille. Päätin katsoa miltä tuntuu ja varoiksi nappasin taskuun muutaman palan suklaata.

Lähtöpaikassa opastaulussa oli yhdelle laavulle merkattu matkaa 4,2 km, joten se olisi uupumuksen iskiessä keino saada nuo numerot 4 ja 2. Rennosti lähdin Ahonkylästä Ilmajoelta kohti Seinäjokea, josa lopulta kiersin 4 kierrosta kuntorataa ja vielä lyhyen ampumaradan ja sitten takaisin kohti Ilmajokea. Ahonkylässä lykin asutuksille asti ja sitten takaisin ja vielä parin kilsan verran ees taas ja tulihan se 42,3 kilometriä täyteen! Loppu viimein jaksoin vallan hyvin ja olisin voinut jatkaa vielä lisääkin, mutta halusin syömään! Aikaa meni vajaa 3 tuntia.
Kolmet lenkkarit
Tiistaina jälleen ladulle, maltillisesti 17 kilometriä, koska luvassa oli muutakin treeniä tälle päivää. Alkuillasta olin Ninnin kanssa juoksemassa mäkivetoja, yhteensä reilu 7 kilometriä ja sen päälle oli toiminnallisen porrastreenin ohjaus Neiron koululla. Jalat olivat melko raukeat päästessäni lopulta sohvalle makaamaan runsaan iltapalan kanssa :) Kuvasin oikeutetusti päivän menopelini, kolmet lenkkarit (vaikka yhdet ovatkin monot...).
Oman kuvan heijastuminen
Tänään keskiviikkona oli kuudes päivä peräkanaa hiihtämistä. Kelit vaan ovat mitä mainioimmat ja matka taittuu niin helposti, muutoinhan olen oikeasti aika hidas hiihtäjä. Lapset sain lähetettyä kouluun ja lähdin samasta ovenraosta suksineni ladulle. Reilu 20 kilometriä ja vaikka olisi taas tehnyt mieli jatkaa, päätin kuitenkin lähteä syömään. Oman kuvan heijastumisen ikuistin auton ikkunasta. Huomisesta on tulossa joka tapauksessa "lepopäivä", kun käyn vaan lyhyesti juoksemassa.

Tammihaaste oli mukava, vaikka jotkut havainnot olivat omalta kohdalta tosi haastavia ja jopa tympeitä (mm. tehtaan valot ja bensamittari). Helppojakin oli (mm. latu ja kirkko), mutta tammikuun pimeys ei välillä antanut armoa ja kuvien "taiteellisuus" ei ollut hääppöinen (mm. savuava savupiippu tai laituri). Mutta näillä mentiin ja liikuttua tuli :)

Tämä kuluva viikko on määrä viikko, ihan jo senkin vuoksi että olen lomalla. Loppu viikosta on siis vielä luvassa lisää hiihtoa, kisat, pitkä juoksu ja paaaaaljon synttäriherkkuja.

Kiitos tammikuu ja tervetuloa helmikuu :D!

~Eija~

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Tammikuun neljäs

Tämä kulunut viikko oli hiukan hankala. Alku viikosta oli vuorokauden kestänyt hirvee pakkanen (inhoan kovia pakkasia) ja sen päälle pari vuorokautta reilusti plussa-asteita ja jopa vesisadetta aiheuttaen kamalan pääkallokelin. Kerran koukkasin autolla ojankin kautta, mutta siitä selvisivät kaikki osapuolet naarmuitta. Koko viikon on teetellyt jonkinlaista flunssaa, mutta ei se kunnolla päälle ole tullut. Takkuista oloa pahensivat kiireiset yövuorot. 

Mutta hankaluuksia enemmän on parempi keskittyä tai ainakin päättää viikko hyvien asioiden muistelemiseen. Ensinnäkin mun jalka on tosi hyvä. Se on saanut lepoa juoksusta, sillä tällä viikolla on menty vähän kevyemmin ja juoksukilometrejä kertyi ainoastaan 16. Kävelyä kuitenkin 22 kilometriä ja hiihtoa 54 kilometriä. Menneenä viikonloppuna näin suunnistusseurani naisia yhteistreeneissä, kummityttöä ja ystävää sekä sunnuntaina vietimme perheen kesken kunnon ulkoilupäivää. Niin ja ensi viikon olen lomalla ja ehdin tehdä paljon enemmän juttuja, jos/kun terveenä pysyn.

Tammihaasteessa olen pysynyt. Aiheita, joita viikko sitten oli jäljellä ->
42, auringonlaskuauringonnousu, avanto, bensamittari, celsius-lukemajäljet hangessa, järjetön jää, jäähalli, jääpuikkokellonaika, kioski, kirkko, kolmet lenkkarit, koulu, kunnan raja, kunnantalo, laituri, latuliikenneympyrä, oman kuvan heijastuminen, paikallinen nähtävyyspostin postilaatikkoryhmäkuva (vähintään 5 osallistujaa)savuava savupiippu, silta, tehtaan valot, tikapuut, valoteos/valoilmiövastaantulijan tervehdys ja vesi (joki, järvi, meri).
Tehtaan valot
Maanantaina lähdin uhkarohkeasti polkemaan töihin pyörällä. Oli kuitenkin luvattu illalle pakkasen kiristyvän, mutta ajattelin selviäväni takaisin kotiinkin. Mennessä, 10 asteen pakkasessa varpaita paleli, enkä koko iltavuoron aikana oikein kunnolla lämmennyt. Mitä nyt poskia helotti, vilutti ja lämpö nousi 37,4. Myönnyin mieheni tarjoukseen hakea mut autolla töistä kotiin. Auton ikkunasta nopeasti räpsäisin surkean kuvan tehtaan valoista työpaikkani lähellä olevasta lämpölaitoksesta tms.
Jäähalli
Särkylääkkeellä ja kunnon yöunilla vilutus ja flunssainen olo helpottivat hetkeksi. Uskalsin ystävän kanssa kävelylenkille tyttärien harkkojen aikana. Pyysin että koukataan paikallisen jäähallin kautta, että saan asiaan kuuluvan havainnon tehtyä. Yöllinen yli 20 asteen pakkanen oli lauhtunut miinus kuuteen.
Silta
Keskiviikkona lähdin aamupäivällä rauhallisesti juoksemaan reilu 10 kilometriä ja samalla bongasin sympaattisen sillan vakioreittini varrelta. Lunta oli mukavasti ja maisemat sen mukaiset.
Laituri
Torstai aamulla pakkasesta ei ollut enää tietoakaan, vaan sai riisua talvitakkia ja liukastella peilijäällä. Lumikerros oheni reilusti ja joka paikassa oli niin märkää. Lumitöitä ja kevyt kävelylenkki olivat ohjelmassa. Kuvasin oman lammen rannalla kesää ja paljaita varpaita odottelevan laiturin.
Kunnantalo
Yövuorot takana ja lyhyiksi jääneiden unien jälkeen nousin ylös ja lähdin hiihtämään 15 kilometriä. Ennen ladulle menoa koukkasin kuvaamassa kuntamme kunnantalon. Onneksi ladulla oli luistava keli, sillä sen verran väsytti että muuten olisi matka tyssännyt jo nopemmin.
Kirkko
Lauantai illan hämärissä ystävän, kummitytön ja heidän Hilma-koissulin kanssa kävimme kävelylenkillä bongaamassa kirkon. Kuvassa on itselle rakkain kirkko ikinä, vaika kyseessä olevalta paikkakunnalta olen jo pois muuttanutkin.
Avanto
Avannon kuvaamisen olin suunnitellut jo kuun alussa ja onneksi perheemme ulkoilupäivä onnistui kuin onnistuikin :D Ohjelmassa oli pilkkimistä, hiihtoa ja eväitä. Kaikkien mielestä meillä oli aivan huippu päivä!

Näillä eväillä uuteen viikkoon!

~Eija~