perjantai 8. kesäkuuta 2018

Väsynyt lomalainen

Mä olen kolmatta viikkoa kesälomalla ja tässä vaiheessa pitää sanoa, että kesäloma fiilikseen en aivan ole päässyt. Siihen ei ole vaikuttanut mitenkään kelit, sillä ensimmäiset kaksi viikkoa oli hellettä ja tänään vihdoin saatiin odotettu sade ropsautus. Oon saanut nukuttua tarpeeksi pitkiä ja hyviä yöunia, mutta ei taida olla aamua ettei kello olisi ollut herättämässä. Kotona oon saanut puuhailtua yhtä sun toista ja naamaa oon saanut näytettyä kodin ulkopuolellakin, mutta itse aiheutetut kiireet ja odottamattomat niskaan kaatuneet hommat ovat vieneet niin ajatuksia kuin aikaa. Välillä on kiukuttanut ja väsyttänyt oikein kunnolla. Onneksi on ollut mahdollisuus lähes joka päivä "karata" jollekin lenkille yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Kummasti lenkit ovat aina selkeyttäneet ajatuksia ja kotiin on palannut hippusen itseensä armollisemmin suhtautuva ihminen. 
Kesäkuun peltomaisemaa.
Toukokuun harvinaiset helle kelit potkaisivat kesäiseen luontoon vauhtia. Monet kasvit kukkivat viikkoja etuajassa ja maanviljelijät pääsivät viime vuotta selvästi aikaisemmin pelloille. Viime vuonna tähän aikaan olikin huomattavasti vähemmän vihreää luonnossa ja kasvit kärsivät kylmyydestä. Ihanaa, että nyt on saanut nauttia jo monta viikkoa aikaisten aamujen ja myöhäisten iltojen lenkeistä. Ne ovat ihan parhaita. Nouseva ja laskeva aurinko lintukonserttien säestyksellä on niin kaunista. Tunne siitä, ettei ole kiire minnekään ja matkaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Keskiviikon 18 kilometrin asfalttilenkki.
Juostut kilometrit tuntuvat taas kropassa. Alaselkä on kipeä ja kaikki kyykistely puutarhassa on ihan hirveetä. Rangan suoristaminen kukkapenkin ääreltä ei käy ihan tuosta vaan. Ja tämä kipuilu johtuu jumiutuneista jaloista - pakarat, takareidet ja pohkeet. Juokseminen kovalla alustalla puuduttaa oikean jalan ja meno on silloin kaikkea muuta kuin rentoa. Yleensä puuduttelu kestää sen 5 kilometriä ja jos vaan on saanut mentyä tarpeeksi hitaasti, alkaa jalka sitten toimia. Venyttelyt ja liikkuvuusharjoitukset ovat nyt kova sana ja niitä olen tehnyt joka päivä lyhyesti tai hiukan pitemmällä kaavalla. Metsässä puuduttelua ei tule ollenkaan, sen verran armollisempi ja vaihtelevampi alusta se on juosta. Lepoa juoksustakin pitää välillä olla ja silloin onkin hyvä tilaisuus harrastaa muita liikuntalajeja. Torstaina pääsinkin pyöräilemään maastoon 🌲
Maastolenkillä kallioita, juurakoita ja kiviä.
Pyöräliike Cycli järjestää säännöllisesti kaikille avoimia porukka lenkkejä maastoon. Yleensä aina lenkki-iltoina mulla on ollut jotain muuta menoa, mutta vihdoinkin nyt pääsin. Ystävää en saanut mukaan toisen menon vuoksi, joten rohkenin lähteä yksin. Turhaa jännitin, sillä ensikertalainen otettiin mukavasti porukkaan mukaan. Valitsin rauhallisemman vauhdin porukan. Paljon mentiin tekniikka juttuja läpi, pysähdeltiin ja nautittiin matkan teosta. Mieleen jäi viivoitin suorat ajolinjat, alamäissä polkimet samalle tasolle ja takapuoli ylös lestalta. Ylämäissä takapuoli lestaan, polkemista ja kehon painolla joustaen ylös vaan. Harjoiteltiin myös lyhyt pätkä pitkospuilla ajamista ja lopuksi tultiin Jouppiskan mäki vauhdilla alas. Tykkäsin valtavasti joka hetkestä ja vain kerran mielessä vilahti ajatus 'mitä jos kaadun'. Reilu kaksi tuntia ja 20 kilometriä. Tämä menee jatkoon ehdottomasti!
Illan menopelit tauolla.
Ei kesälomaa ilman lukemista, vaikka siinä menikin yli kuukausi kun sain viimeisimmän kirjan kahlattua läpi. Tällä kertaa työn alla oli Oskari Saaren kirjoittama kirja Aki Hintsa - Voittamisen anatomia. Vaikka kirjassa käsiteltiin pääosin formula ykkösten huippu kuskien voittamisen polusta, on Hintsan ajatuksissa paljon yksinkertiaisia asioita joita voi ottaa ihan jokaisen ihmisen elämään. 

Erityisesti Hintsan kolme ohjetta aktiivisempaan elämään on mielestäni niin asiaa:
- Huolehdi, että saat riittävästi perusliikuntaa,
-Tee aktiivisuudesta tapa, liiku siis säännöllisesti   ja 
- Liiku monipuolisesti, niin elät pidempään.

Nämä ainakin omassa elämässäni tällä hetkellä toteutuu. Ilman näitä asioita en ehkä jaksaisi tätä kaikkea kiirettä ja paineen tunnetta. Yksistään liikkuminen ei toki tuo onnellisempaa ja terveellisempää elämää, vaan myös ravinnolla ja erityisesti levolla on valtava merkitys. Asiat ja ihmiset jotka nyt ovat tärkeitä, on syytä nähdä tärkeinä myös viiden ja kymmenen vuoden päästä. Tärkeille asioille on annettava aikaa.
Lukusuositus ☝

Ote kirjasta "Voittamisen anatomia".
Tommi Pärmäkosken viisaan moton saattelemana suuntaan ajatuksiani kohti tulevaa viikonloppua -> " Todellinen menestys on omien rajojen koettelemista, omia heikkouksia vastaan toimimista ja päivittäistä halua kehittyä." 

Omien rajojen kokeilemista, sopivia haasteita ja iloa alkavaan viikonloppuun ihan jokaiselle!

~Eija~

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Varpaat kovilla

Takana on upean lämmin viikko, joka oli samalla palauttelu viikko Nuts Karhunkierroksen 55 kilsan matkalta. Vointi on ollut aivan mahtava ja sekä kroppa että mieli ovat palautuneet mielestäni loistavasti. Sain hurjan paljon positiivista palautetta juoksustani ja kiitän kaikkia juoksussani mukana elämisestä. Vaikka ne askeleet aina itse ottaakin, kuuluu tähän harrastukseen vahvasti myös omien henkilökohtaisten kokemusten ja fiilisten jakaminen toisten kanssa. On onni tuntea monia saman henkisiä ihmisiä ja teitä rakkaita jotka jaksatte kaikkia "hullutuksiani" 😊

Omien palauttavien lenkkien lisäksi on tällä viikolla liikutettu vielä muitakin kun 10 viikkoa kestäneet kevään juoksuryhmien viimeiset tapaamiset pidettiin. Mahtavalla porukalla ollaan liikuttu rauhallisesti ja reippaammin juoksun kikkoja opetellen. Oon vienyt porukkaa poluille ja urheilukentälle sekä mäkeen. Joka tapaamisella on kiinnitetty huomiota hyvään lämmittelyyn ja kehonhuoltoon. Hienoja viikkoja ja kohtaamisia. Haikein mielin toivotan kaikille kepeitä lenkkejä ja iloisia hetkiä juoksun parissa!

Tällä viikolla on koettu myös toisenlaista haikeutta, kun koulut jälleen päättyivät ja odotettu kesäloma alkoi koululaisilla. Vuosi on ollut koululaisten äitinä kovinkin vaihteleva ja väsymys jo painoi toukokuussa. Kuitenkin koululaisemme ovat tehneet paljon töitä ja olen iloinen hyvistä, omanlaisista todistuksista joita kotiin tuotiin. Nyt on läksyt hetkeksi pois mielestä, mutta elämän koulu jatkuu läpi kesän ja koko loppu elämän. 
Yo-juhlissa keittiön kuningattarena!
Lauantaina tein pitkän päivän ystävän pojan ylioppilasjuhlissa keittiön puolella. Pientä tassuttelua koko ajan sinne tänne, mutta olipa hieno päivä! Varpaita ahdisti juhlakengissä ja selkä hiukan väsyi normaalia korkeammasta kengän korosta, joten loppu illasta tohdin jo heittää moiset keittiön nurkkaan. 

Tänään sunnuntai aamulla sainkin sitten vetää tutummat ja mukavemmat kengät jalkaan, kun lyöttäydyin Kurikan polkujuoksu porukan yhteislenkille mukaan. Ei meitä ollut kuin minä ja kolme miestä, mutta oikein hauskat jutut ja just sopiva vauhti. Reilu 16 kilometriä neulaspolkua, kalliota, metsäteitä ja pitkospuita. Aurinko paistoi, yhden yhtä käärmettä ei näkynyt eikä hyttysiäkään tarvinnut sopivan tuulen vuoksi hätyytellä. 
Santavuoren poluilla.
Viikko sitten varpaat olivat hellinä Rukan kivien ja juurakoiden potkimisesta. Tästä muistona on oikean jalan etuvarpaan musta kynsi. Kipeä se ei ole enää yhtään, eikä kynsikään heilu, joten saattaapi olla ettei sittenkään lähde irti. Olkoon siis varvas rivistön mustalammas, sisukas pässinpää 😆
Musta etuvarvas.
Alkavalla viikolla on taas pari hommaa hoidettavana, lapsen leiri, uimakoulua ja pikku reissukin. Jossain kohdassa livistän juoksemaan ja jospa pääsisi pitemmän pyörälenkinkin tekemään...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

maanantai 28. toukokuuta 2018

Nuts Karhunkierros 55,5k - eka ultramatkani

Aa että kun vaan hymyilyttää ajatusten palatessa viime lauantain NUTS Karhunkierroksen 55,5 kilometrille 😊 Fiilikset olivat jo ennen lähtöä korkealla, keli oli just sellainen kuin olin toivonut ja mulla oli vahva luotto itseeni. Nukuin edellisen yön katkonaisesti, mutta se ei toki johtunut majapaikkamme puitteista, huonekaverista tai ajomatkan aiheuttamasta rasituksesta, vaan mua ihan rehellisesti jännitti. Kello oli herättämässä seitsemältä, mutta jo kuuden jälkeen katsoin kelloa enkä sen jälkeen enää saanut nukuttua. Hiippailin mahdollisimman hiljaa vessaan, syömään ja kiskomaan juoksuvaatteita niskaan. Normi aamupala alas hitaasti nieleskellen, paljon nestettä ja vielä jokunen viinirypäle. Edellisenä iltana pakattu juoksuliivi oli valmiina, mutta jännityksissäni tarkistin vielä kerran että kaikki oleellinen on mukana. Silmäilin vielä reittikarttaa ja olin täpinöissäni.
Vessajonossa Oulangan luontokeskuksessa.
Majapaikastamme oli muutaman sadan metrin kävelymatka Rukan kisakeskukseen ja sen takana oli bussikyytien lähtöpaikka. Ylös noustessa porukkaa tuli joka suunnalta, naamat ihanasa virneessä. Hyväntuulista puheensorinaa ja viime hetken lennokkaita heittoja. Bussimatka Rukalta Oulangan luontokeskukseen kesti noin puoli tuntia ja sen aikana ehti vielä hörppiä energiaa ja vettä. Kurvasin heti vessajonoon ja siitä olikin kätevää seurata 80 kilometrin juoksijoiden menoa. Jonotin sellaiset 40 minuuttia, mutta eipä se haitannut. Oikeastaan jo tiesin, että seuraavan kerran vessaan menen taas kämpillä, jos ei sitten jotain ihmeellistä tapahdu.
Karhunkierroksen viitat ja juoksun lähtökaari.
Porukkaa oli paljon! Tälle 55 kilometrin matkalle oli lähdössä yli 700 juoksijaa. Pari blogi kasvoa näin ja Anna löysi mut. Ehdittiin hyvä tovi jutella fiiliksistä ja Anna kertoi edellisten vuosien kokemuksistaan. Jännitys siinä sopivasti hiukan lievittyi, joten kiitos Anna 😃 Hivuttauduimme lähtöön hiukan yli puolen välin ja hetki vielä odottelua, tsempit toisille ja matkaan!
T-paita ja shortsit oli just hyvä asuvalinta!
Kuten odotettua olikin, alku oli todella hidasta ruuhkan vuoksi. Portaat ja sillat menivät kävelyksi ja kapeilla poluilla ei päässyt heti ohi. Ensimmäinen viisi kilometriä oli melkoista jojoilua monen kohdalta, mutta sitten pikku hiljaa oma vauhti löytyi. Joutui ohittelemaan paljon ja moni ampaisi hurjaa vauhtia ohi. Kahden naisen tuntomerkit pistin mieleen (vihreä juoksureppu ja valkoiset pitkät sukat ja toisella oranssi pohjainen paita ja mustat juoksutrikoot), sen verran hengästyneenä kirmasivat ohi, että löin itseni kanssa vetoa että nuo tulen vielä ohittamaan. En tykännyt yhtään juosta toisten perässä, koska silloin en nähnyt lukea polkua niin hyvin ja iskin varpaani useasti kiveen tai puunjuureen. Hain paikkaa, jossa sain juosta kenenkään häiritsemättä edessä, mutta aina sieltä joku tuli selkä edellä vastaan. 

Juotavaa ja syötävää lähdin nauttimaan 5-10 minuutin ja puolen tunnin suunnitelmalla. Alussa se pitikin tosi hyvin ja matka taittui aivan huomaamatta. En laittanut päälle omaa gbs-kelloani vaan seurasin kellostani aikaa. Vähän ennen ensimmäistä huoltoa, joka oli vasta reilussa 30 kilometrissä, olisin halunnut tietää paljonko ollaan tultu, mutta en tiedä olisiko tieto helpottanut yhtään. Ensimmäinen tunti meni helposti, samoin toinen. Kahden ja puolen tunnin jälkeen vasemmassa pakarassa tuntui väsymystä, mutta se oli ihan ok. Kitkajoen rantaa sain mennä pitkästi ihan yksin tai joku hölskyvän juomapullon kanssa tuli takana hyvän matkaa, mutta jossain kohdassa, Pähkänällä tai siinä main hölskynnän ääni vain loppui. Pienelle Karhunkierrokselle tultaessa joukkoon liittyi pirteitä 31 kilometrin menijöitä. Teki mieli lähteä kirmaamaan mukaan, mutta pidin sinnikkäästi oman vauhtini, sillä matkaa vielä oli. 

Jokunen patikoija tuli vastaan, kannustajia oli satunnaisesti ihan metsässäkin ja huollon lähestyessä alkoi kuulumaan äänekkäämpääkin kannustusta. Ensimmäisessä huollossa, Juumassa Söin pari kourallista mandariineja (oli sitten hyvää) ja suklaata. Täytin tyhjät lötköpulloni ja toiseen lorautin energiaa. Oman kellon mukaan sellaiset 4 minuuttia kesti huolto ja sitten jatkoin. Ihan tarkkaan en enää muista mitä kello tuolloin oli, vaikka yritin sen mieleeni painaa. Oli hirmu lämmin ja uusi, viileä vesi pulloissa maistui niin hyvältä.
Pikkuiset reittimerkit pitivät oikealla polulla.
Huollon jälkeen tuli kuitenkin ensimmäinen hetkellinen tympiintyminen. Oli tiejuoksupätkää, jotka toki aina ovat helpompia kuin polut, mutta onhan ne tylsiä. Ajatukset pääsivät karkailemaan jäljellä olevaan matkaan ja siihen tietoon, että rankimmat kilometrit ovat vielä edessä. Tietoisesti siirsin noita fiiliksiä sivuun ja mutustelin suklaata ja salmiakkia ja kunnolla vettä päälle. Noin puolen tunnin päästä vatsaa alkoi vääntämään. Ihmettelin mistä moinen, sillä en tietääkseni ollut syönyt mitään mikä normaalisti tuollaista voi vatsalleni tehdä. Ainut mikä tuli mieleen, oli nuo mandariinit. Onneksi olo helpotti ilman puskareissua eikä loppu matkalla palannut kuin hetkellisesti. Ehti kuitenkin säikäyttää, koska mulla ei viime vuosina ole ollut vatsan kanssa mitään ongelmia ja tiedän välttää erityisesti kisojen alla ruoka-aineita, jotka aiheuttavat turvotusta vatsaan.

Mutta matka sai jatkua ja vielä ainakin kaksi tai kolme viidenkympin naisjuoksijaa sain ohitettua, eikä kukaan nainen tullut mun ohi. Nostan hattua ja tuuppaan selästä kaikkia teitä, jotka olitte 80 ja 160 kilometrin matkalla. Teitä oli useita, joille tsempit heitin ja joillakin oli tosi rankkaa. Ootte sisukkaita ja unelmoin, että mustakin olisi joskus tuollaisiin matkoihin. Erityisesti 160 kilometrin matka kuulostaa niin järjettömältä omalla kohdalla, että en edes uskalla siitä vielä ainkaan haaveilla 😉.
En meinannut näpsiä kuvia, mutta jos nyt pari vaan.
Konttiaisessa oli toinen ja viimeinen huolto, noin 7 kilometriä ennen maalia. Jo ennen huoltoa oli nousua ja laskua mukavasti ja siellä yhdessä nousussa, ohitustilanteessa katseen kääntyessä kiittämään tietä antavalle juoksijalle, pökkäsin jalkani kiveen ja kaaduin. Kämmenet soraan ja oikea polvi sai maa kosketusta. Ei paha, pieni nirhauma polvessa ja mielessäni sadattelin. Varpaat olivat jo niin hellänä siitä kivien ja juurakoiden potkimisesta, joten nyt oli vaan jaksettava nostaa jalkaa loppuun asti ja pidettävä katse polulla kauniista maisemista huolimatta. Tässä vaiheessa molemmat pakarat olivat jo väsyneet, nousut tuntuivat pohkeissa ja alamäet hiukan polvissa. Mukaan ottamaani särkylääkettä en kuitenkaan kokenut tarvitsemani. Huollossa suklaata suuhun ja lötköpötköt taas täyteen vettä ja ei kun menoksi. Yksi viidenkympin nainen oli samaan aikaan huollossa ja halusin jättää hänet taakseni. Huollo jälkeisessä nousussa vilkuilinkin ensimmäisen kerran taakseni vain todetakseni, että kilpakumppani ei päässyt kantaan. Kummasti se mun kilpailuvietti vaan taas nosti päätään. Niin ja ne aikaisemmin mainitsemaani naista olin ohittanut jo ennen ensimmäistä huoltoa 😊
Kohti Rukaa.
Viimeiset nousut ja laskut Rukalle ovat rankkoja. Tämä oli tiedossa jo etukäteen, joten pidin ajatukseni kasassa ja yritin positiivisesti suhtautua uudestaan ja uudestaan edessä nousevaan rinteeseen. Todella jyrkkää, pölisevää ja liukasta rinnettä ylös ja alas. Muistan nämä rinteet vuosien takaa, kun mieheni kanssa oltiin täälä 75 kilometriä patikoimassa. Mieheni kantoi ylipainavaa rinkkaa ja pohdittiin, kuinka monta nousua vielä voi olla edessä. Nousujen päältä avautuvat huikeat maisemat sai hymyilyttämään ja hiukan herkistymään, sen verran kaunista oli joka puolella. Pyrin painamaan nuo maisemat ja tuon upean fiiliksen mieleeni, että voin palata noihin hetkiin myöhemmin uudestaan.
Kohti Valtavaaraa pallukka nousemassa.
Valtavaaran huipulla. Kuva: Olli
Erityisesti tuossa loppu vaiheessa tuntui mukavalta tietää, että tietyt ihmiset seuraavat mun gbs-pallukkaa ja ovat hengessä mukana. Erityisesti kotona mies ja lapset, Niina, Teija, Ninni ja Artokin taisi seurata 😊 Välillä oli kuulemma pallukan vauhti hidastunut huolestuttavasti, kunnes taas oli ilmeisesti alamäki koittanut. Olin onnekas, kun puolen nyrkin kokoisen lisäpainon sain mukaani.
Valtavaaran huipulla. Kuva:  Olli
Valtavaaran huipulla tuuli, se oli kuulemma kylmä, mutta ei tuntunut yhtään, virkisti vain. Nyt se oli huiputettu eikä enää pitkästi maaliin. Olli oli kannustamassa puoli kilometriä ennen maalia ja oli niin huippua lasketella loppu suoralle. Mun ensimmäinen ultramatka, Suomen yhdessä kauneimmista maisemissa ja kunnioitettavan rankassa maastossa. Pääsin ehjänä, iloisena ja itsensä voittajana maaliin. Tunnetta on vaikea kuvailla, se melkein pitää kokea itse!
Kuva; @onevisionfi
Lopullinen aika 6:52:16 (eli oma tavoite alle 8 tuntia alittui yli tunnilla!), sijoitus 11. kaikkiaan 284:stä naisjuoksijasta. Kisa mielessäkin meni siis todella hyvin 😁
Juuson kanssa maalissa.
Maalissa kaulaan sai hienon Nuts Karhunkierros osallistuja mitali, suuhun broilerikeittoa, patukoita ja vettä. Pääsin kuvaan Suomen kärki ultrapolkujuoksijan Juuso Simpasen kanssa, jolla muiden kisojen vuoksi tämän vuoden Karhunkierros jäi väliin. 

Istuin tovin keittoni ääressä, viestittelin kotiin ja yritin saada jotain tolkkua missä porukkamme muut jäsenet menee. Miia ja Kirsi olivat vielä omalla 30 kilometrin matkalla, joten hain varustepussini ja lähdin kävelemään majapaikkaan. Jalat olivat mukavan likaiset, jalkoihin olin saanut hienot rusketusraidat teipeistä ja huulet olin nuoleskellut rohtumille. Napsautin saunan päälle, kävin monen tunnin jälkeen taas vessassa ja odottelin tovin. Iloinen Miia tuli pian seuraan ja saunottuamme Kirsikin tuli. Kaikilta aivan mahtavat vedot kaikista pienistä hidasteista huolimatta. Illalla jaksettiin vielä käydä syömässä, vaikka ei se vatsalaukku heti vetänyt sisäänsä aivan normaalia määrää ruokaa.
Minä ja Miia yhtä hymyä!
Väsytti tolkuttomasti, kroppaa kolotti sopivasti, sillälailla että tiesi jotain tehneensä, mutta liikkuminen sujui oikein hyvin. Oikean jalan etuvarvas on arkana. Kesän aikana näkee, lähteekö kynsi irti, vai sinnitteleekö vielä mukana. Yön nukuin taas hiukan huonosti, sillä ajatuksissani edelleen juoksin poluilla ja väsyneitä jalkoja kivisti. Aamusta otinkin reissuun varaamani särkylääkkeen, että jaksan istua pitkän kotimatkan autossa. Palautteluna kotona leikkasin nurmikkoa ja tänään maanantaina edelleen tuntuu oikein hyvältä. Yllättäen hartiat ovat hiukan jumissa, ilmeisesti juoksuliivin paino niitä jäykisti, vaikka ei juostessa tuntunut yhtään. Myöskään etureidet eivät juostessa yhtään tuntuneet väsyneiltä, mutta kyllä niillä on taidettu hommia tehdä, sillä nyt on selvää arkuutta.
Kiitos Karhunkierros!
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän ja syksyn muita koitoksia. Omat rajat eivät vielä tulleet vastaan, joten syksyn Vaarojen maratonin 65 kilsaa lähdetään rohkeasti kohtaamaan ja ajatus ensi vuodelle 80 kilometriä Karhunkierroksella on täten ääneen kerrottu 😊

~Eija~

perjantai 25. toukokuuta 2018

Rukalla fiiliksissä

Monen tunnin ajamisen jälkeen ja muutaman lyhyen pysähdyksen taktiikalla vihdoin pääsimme Kuusamoon ja Rukalle. Keli huiteli koko päivän yli 20 asteessa ja se tuntui ihan autoon asti. Riittävästi juotavaa, hyviä juttuja ja porojen bongausta, mikäs siinä on ajellessa.

Rukan maisemissa.
Rukatontun huoneistoista löysimme omamme hienolla näköalalla ja varustuksella. Nopeat juoksuliivi tsekkaukset ja lähdimme verryttelemään matkasta puutuneita jalkoja hakemalla juoksun rintanumerot ja muut sälät. Tapahtumakeskuksessa maalin läheisyydessä oli ihana tunnelma. Iloisia, jännittyneitä ihmisiä ja odotuksen tunnelmaa. Puolelta päivin pitkän matkalaiset (117 osallistujaa) jo lähtivät täältä ja 160 kilometrin jälkeen heidän olisi tarkoitus palata samaan paikkaan. Aivan järjettömän huikea matka, ettei sitä pysty käsittämään. Peukutan kyllä jokaiselle omassa urakassaan 👍
Arpaonnea tai jotain, mutta mä sain gbs-seurannan 😁 160km:n menijöillä on kaikilla seuranta ja kaikkien muiden kesken arvotaan 100. Ja mä oon yksi niistä. Aika kiva , saa läheiset kotipuolessa seurata että pallukka varmasti etenee.
Täältä näkee pallukoiden etenemistä livenä.
Pikkuinen lenkki käytiin juoksemassa hiihtolatujen pohjia ja poluilla. Huikeat maisemat, mahtava keli ja fiilis ihan huippu! 

Huomenna klo.10 on lähtö ja sitten sitä mennään!

~Eija~

torstai 24. toukokuuta 2018

Rastien kautta ajatukset Kuusamoon

Tällä viikolla musta tulee polku-ultrajuoksija, jos vaan kaikki menee hyvin ja selvitän Nuts Karhunkierroksen ~53 kilometriä kunnialla maaliin. Talvi on liikuttu, kilometrejä kerätty niin hiihtäen kuin erityisesti juosten. Lihaskuntoa on tullut tehtyä epäsäännöllisen säännöllisesti ja liikkuvuutta tehostetusti. Nukkuminen ja syöminen on välillä jäänyt muiden juttujen alle, mutta ymmärrän näiden tärkeyden ja asioiden eteen teen koko ajan töitä. Uskallanko jo sanoa että olen terve...? Ihan vammaton en toki ja vielä ehtii tietysti sattua vaikka mitä...
Metsässä 💓
Kisaa edeltävät pari viikkoa on järkevää ottaa kevyemmin, mikä ei kuitenkaan tarkoita sohvalle jäämistä. Viimeisen viikon aikana en ole tehnyt kuin yhden juoksulenkin Helsingissä, josta kerroin viime postauksessa. Muut lenkit ovat olleet suunnistamista; iltarastien järjestäminen ja kaksi kisaa. Yhtäkkiä ajattelisi, että kisat ovat kovia, mutta vaikka sykkeet erityisesti sunnuntain kisassa olivat korkealla, en koe että se olisi kuormittanut mua merkittävästi. Päin vastoin, ehkä kisat ovat toimineet sopivina avaavina vetoina. Kuusamossahan sen sitten näkee...

Iltarastien järjestäminen napsahtaa kohdalleni kerran vuodessa ja olin tavallaan juuri tämän viikon itselleni valinnut jo talvella, koska tiesin kesälomani tästä alkavan. En vain silloin osannut arvata kuinka kiireinen toukokuu mulle tuleekaan. Paniikki ja stressi meinasi puskea päälle, mutta tapoihini poiketen pyysin apua ja todella sitä sain. Iskäni suunniteli radat ja vei suurimman osan rasteista metsään. Asko piirsi kaikki kartat ja auttoi tulostamisessa (tai no mä katselin sujuvasti vierestä) ja Petri hoiti koko tulospalvelun. Mulle jäi rastien haku metsästä. Yhdelle ihmiselle tuossa on valtavasti hommaa, enkä olisi millään tuosta selvinnyt. Ensi vuonna kuitenkin yritän järkätä aikataulut paremmin, että pystyn itse tekemään enemmän ja ehtisin kunnolla opetella tuota kartta ohjelmaa. Samaa kyllä puhkuin vuosi sittenkin, enkä vielä tänä vuonna tuossa onnistunut. 
Iso kiitos kuitenkin miehille 😌 ja kaikille iltarasteilla käyneille!
3. rasti metsässä. Rastipiste jyrkänne.
Kaikkien tultua metsästä pois, lähdin samantien hakemaan kaikki rastit pois. Tämä on ehkä parasta. Saa suunnistaa ihan rauhassa illan pikku hiljaa viilentyessä ja auringon laskiessa. Valoa silti riittää pitkään ja olin ihan järkevään aikaan kotonakin. 
3. rasti kartalla.
Eilen keskiviikkona iltakisana käytiin suunnistuksen aluemestaruus partiomittelöt Teuvalla. Partiokisassa on jokaisessa joukkueessa/partiossa kolme suunnistajaa. K-rastilla jaetaan kaikki kartalla olevat rastit keskenään ja sitten kukin lähtee omalle suunnaalleen niitä hakemaan. Tärkeää on että kaikki merkityt rastit tulee leimattua ja vielä tosi hienoa, jos kaikki on oman lenkkinsä tehnyt suurinpiirtein samaan aikaan. Kokoontumisrastille tulevat kaikki ja siitä yhdessä kierretään viimeiset rastit ennen maalia. Oon aina tykännyt tästä kisasta sen erikoisuuden ja jännittävyyden vuoksi.

Meidän pienestä seurasta saatiin komeasti kolme naisjoukkuetta kasaan; pääsarjaan, 35- ja 45-sarjaan. Itse olin 35:ssa Päivin ja Elisan kanssa. Meillä tuhraantui jopa 7 minuuttia rastien jaossa ja se on paljon! Mä sain hakea kauimmaiset rastit, jotka olivat sopivasti polkuja pitkin helposti saavutettavissa. Juoksu tuntui ihanalta ja sopiva illan viileys oli just passeli. Parille rastille hiukan kaarsin, mahdollisesti liian kova vauhti aiheutti sen etten ehtinyt lukea karttaa tarpeeksi nopeasti. Kokoontumisrastilla Päivi jo odotti - oli odottanut 10 minuuttia. Mä en ehtinyt kuin muutaman kerran puhaltaa, kun Elisa tuli ja siitä jatkettiin yhdessä. Maalissa olimme sarjan voittajina 😅! Eli ei lopulta haitannut pitkä rastien jako. Pääsarjalla oli samat rastit ja siellä olisimme tulleet toiseksi, joten voimme olla oikein tyytyväisiä. Mulla kertyi matkaa 9 kilometriä, eli todella kivan iltalenkin sain tehtyä.
Partio-kartta.
Viime sunnuntaina telomani polvi on jo paljon parempi, vaikka ei vielä oireeton. Kylmähoito auttoi ettei kovin pahaa mustelmaa tullut, mutta kyllä polvessa sellainen kämmenen kokoinen muisto näkyy. Eiliseen juoksuun ei vaikuttanut mitenkään, mutta esimerkiksi kyykkyyn meno kiristää ja viime yönä sitä särki. Varoiksi Kuusamoon pakkaan särkylääkettä mukaan.
Polvi 24.5.
Vihdoinkin olen päässyt myös tuumailemaan mitä retkelle mukaan pakkaan. Dexalin energia smoothieita ja veteen sekoitettavia energiajauheita lähtee mukaan ja tietysti suolapähkinöitä. Juoksuliivin lötköpötköihin tulee vettä. Kauppalistalla on vielä suklaa ja salmiakki. Tunti ennen starttia kietaisen Neolifen shaken ja noin kolme tuntia aikaisemmin syön normi aamupalani. Huoltopisteillä oon suunnitellut syöväni sipsejä ja mandariineja, jälkimmäisiä erityisesti on kehuttu.
Retkievästä liivin taskuun
Huomenna aamusta lähdemme neljän hengen porukalla ajelemaan kohti Kuusamoa. Onneksi kenenkään ei tarvitse ajaa koko matkaa, vaan voimme vaihdella kuskia tarpeen mukaan. Jossain kohdassa pysähdytään syömäänkin ja perillä haluan päästä tekemään pienen lenkin vielä ennen lauantai aamun starttia.

Kyllä, jännittää. Pelkkä ajatus saa vatsaan perhosia, epäusko omiin voimiin nostaa päätään ja mielikuva 55 kilometrin matkasta tuntuu niiiiin pitkältä. Toisaalta oon niin onnellinen että oon lähdössä elämäni tähän mennessä pisimmälle matkalle ja juuri Karhunkierrokselle 2499:n muun polkuilijan kanssa. Tiedän että kunto on kuitenkin aika passeli ja sisukkuuttakin löytyy. Aavistelen elämäni yhden hienoimman reissun olevan edessä 😊

~Eija~

maanantai 21. toukokuuta 2018

Kevätretki Hesassa

Jo kuukausia sitten naisporukalla sovittiin muutaman päivän irtiotto arjesta ja varattiin hotellihuone Helsingistä. Vaikka se osui kiireiselle toukokuulle, pystyin järjestämään aikataulut niin, että reissuun pääsin. Hiukan väsyneenä ja takakireänä arjen hulinoista lähdin reissuun, mutta päätin vääntää itseni relax-moodiin. Heti kohteeseen päästyämme ja laukut purettuamme suuntasimme mahtavassa kelissä Suomenlinnaan. Muistaakseni viimeksi lapsena olen saarella käynyt. Nälkäisinä suuntasimme ensin syömään ja sitten rauhassa tallustelemaan kaduilla, poluilla, kallioilla ja muurien onkaloihin. Aivan ihana paikka, kaunista ja historian havinaa. Kuvat puhukoon puolestaan ↴

Linnan muuria ja vanhoja puita.
Suomenlinnan on rakennettu 1700-luvulla ja sieltä on puollustettu niin Ruotsin, Venäjän kuin Suomen historiallisia, silloisia vaihtuvia rajoja. Nykyään saarella asuu muutama sata helsinkiläistä - aika upeat on puitteet asua!
Salaperäisiä luolia.


Minä ja ystävä.
Saarella olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka pitkään ja tänne on ehdottomasti tultava joskus lasten kanssa. Silloin toki oma keskittyminen menee lasten perässä pysymiseen ja pelkäämiseen ettei kukaan putoa mereen...
Mukulakiviteitä.
Mutta ei reissua ilman lenkkareita ja lenkkiä. Helsingissä en osaa kulkea...ainakaan ilman karttaa, mutta niitähän löytyy vaikka mistä. Joten seuraavalle aamulle laitoin kellon herättämään ja hipsin huoneesta ennen aamupalaa haukkaamaan happea. Kartta kädessä kiertelin meren rantaa Kaivopuiston ja Eiran suunnalla kohti Länsisatamaa, pinkaisin kaupungin poikki kiertämään Töölönlahden ja pitkin Kaisaniemen rantaa kohti hotellia. Reilu 11 kilometriä mutkittelin. 

Aikaisesta arkiaamusta huolimatta, vastaan juoksi jatkuvasti lenkkeilijöitä. Tervehdin paria ensimmäistä, mutta vastaukseksi sain vain kääntyvän pään. Suovuin kaupungin tapaan ja jätin seuraavia tervehtimättä. Yritin kuitenkin edes hymyillä, mutta se ei päässyt perille, sillä katseiden ei annettu kohdata. Lopulta luovutin ja juoksentelin sitten ihan omikseni karttaa joka välissä tiiraillen. Meillä päin onneksi tervehdys otetaan pääsääntöisesti vastaan 😊
Aamulenkillä meren rannalla.
Missä ihmeessä mä oon? 😉
Parin päivän aikana tuli käveltyä paljon, vaikka käytimme kyllä ahkerasti paikallisliikennettäkin ja singahdimme mm Kirsikka puutarhaan. Valitettavasti vaaleanpunaiset kukkien terälehdet olivat juuri pudonneet maahan ja paras kukinta oli tältä keväältä ohi. Maa oli kauniin vaaleanpunainen ja vain muutamat terälehdet vielä sinnittelivät puiden oksilla. Kaunis paikka kuitenkin, omalla tavallaan.
Kirsikkapuutarhassa.
Ennen kotiin lähtöä ehdin hetken seurata ja kannustaa HCM-juoksijoita. Lämpöisessä kelissä saivat juosta. Kieltämättä olisi tehnyt mieli hypätä mukaan juoksemaan, mutta tällä kertaa jätin väliin viikon päästä olevan Nuts Karhunkierroksen vuoksi. Sinne kun en halua lähteä akut puoli tyhjillä.
HCM 2018, kauppatorin lähellä.
Mutta lyhyempää matkaa maastossa sopii tähän "keventelyyn" ja sunnuntaina pinkaisin aluemestaruus keskimatkan suunnistuskisoihin. Haastavassa, kivikkoisessa ja risukkoisessa maastosa teloin vasemman jalkani polven. Pientä lihasvauriota, turvotusta ja mustelmaa. Kyllä tästä toivutaan.
Kylmää osumaa saaneelle polvelle.
Vielä muutama asia hoidettavana ennen kuin pystyy keskittymään Kuusamon reissuun. Nyt kuitenkin jo pyrin juomaan runsaasti joka päivä vettä, ihan jo tämän lämpöisen ilman vuoksi ja tarkemmat eväs suunnitelmat teen pika puoliin. Tekisi mieli jo startata!

~Eija~

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Hyppy poluille

Ihana toukokuu hellii meitä lämmöllään ja vaikka hetki sitten puhuttiin, että kevät on kovasti myöhässä, pisti nämä lämpöiset päivät vauhtia luontoon. Vihreys lisääntyy päivä päivältä, ötököitä kopsahtelee naamaan lenkillä ja tulipa ensimmäinen kyykäärmekin nähtyä. Haasteellista osata vähentää vaatetta ja siksi työmatkoilla repussa vielä kulkeekin hanskat ja tuubihuivi - varmaan koko kesän.

Tällä viikolla keskiviikkona pääsin osallistumaan Komia Flown polku cupiin, kun vuorossa oli Hallilanvuoren lenkki. Aamulla poljin töihin ja töistä lähtiessä vastassa oli lämmin keli. En todellakaan ollut ymmärtänyt varautua yli 20 asteeseen joten päällä oli pitkähihainen paita ja pitkäpulttuiset housut. Jo lämmitellessä tuli melkoisen lämmin, joten luvassa olisi todella hikinen reissu...
Hallilanvuori cupin reitti.
Hallila on tuttua seutua, sillä olen asunut yli toistakymmentä vuotta sitten täälä. Toki paljon on muuttunut, mutta kalliot, purtsi ja tietyt teiden mutkat ovat pysyneet samoina. Tällä viikolla maanantaina kävin tällä Hallilanvuoren purtsilla puolimaratonin verran juoksemassa. Sopivasti nousua ja laskua, rauhaa ja hyvä pohja. Paljon ihania muistoja tältä purtsilta niin hiihtäen kuin vaunuja lykkien 😍 Keskiviikkona tosin ei ehtinyt 6 kilometrin kisalenkin aikana muistoja muistella tai ympäristöä tarkemmin tutkailla, kun yritti pitää hyvää vauhtia yllä ja pysyä merkatulla reitillä. Kahdesti menin muutaman askeleen reitiltä sivuun, sen verran mutkittelua oli eikä itse ilmeisesti keskittynyt kunnolla reittiin. Märkää ja kuraa oli paikka paikoin, mutta myös ihanaa neulaspolkua ja avokalliota. Ensimmäiset pari kilsaa suu oli rutikuiva ja neljän kilsan jälkeen jalat vasta lähti kunnolla rullaamaan. Oli kuuma ja viimeinen nousu kalliolle hapotti jalat aika mukavasti.

Oma aikani oli 28:15, 16 sekuntia naisten voittajalle jääneenä. Tyytyväinen olen vetoon, sillä niin lujaa menin kuin pystyin ja teki taas niin hyvää vetää tiukka pätkä. Tai ei se niin hyvältä siellä metsässä tuntunut, mutta maalissa olo on aina kuin voittajalla!
#komiaflow trail cup Hallila
Lumien sulettua ja metsän pikku hiljaa kuivettua, tulee mun siirryttyä juoksemaan metsään. Vaikka toistaiseksi taas jalat pelittää ihan hyvin kovalla asfaltillakin, tykkään silti pehmoisemmasta polku ja metsä alustasta. Muutenkin mun kesän kisat suurimmaksi osaksi tulee olemaan pehmoisilla pohjilla, joten on hyväksi myös harjoitella sellaisilla alustoilla.

Kevään odotetuin koitos, Nuts Karhunkierros on jo kahden viikon päästä. Oma olo ja kunto tuntuvat ihan hyviltä. Terveenä ollaan ja kunhan edessä olevan reilun viikon kiireet saan hoidettua, voin rauhassa keskittyä nauttimaan Kuusamon reissusta. Ennen sitä en taida enää yhtään pitkää, yli 20 kilsan lenkkiä tehdä, mutta lyhyempiä rauhallisia ja rentoja vetoja sekä yhdet suunnistuskisat olisi vielä luvassa. Eväät Karhunkierrokselle pitää pian miettiä valmiiksi ja tehdä suunnitelma millä aikataululla matkalla mitäkin evästä nauttii. Vaikka loppu peleissä sitä sitten mennään sen hetkisen fiiliksen mukaan. 
Tytär pyörällä seurana lenkillä.
Mulla muuten kävi ystävän kanssa mukava arpaonni, sillä yhteislipullamme saimme lähtöluvan lokakuun Vaarojen maratonille Kolille 😊 Silloin on luvassa polkuriemua reilu 10 kilometriä lisää tämän kevään Karhunkierroksen 53 kilsaan! Pala kerrallaan...tai paremminkin kilometri kerrallaan pitemmälle ja pitemmälle. Oon niin innoissani!
Kuva keskiyöllä kun poljen töistä kotiin maisemareittiä.
Juoksukilometrejä tälle viikolle kertyi reilu 55, pyöräily kilometrejä yli 100 ja pari virkistävää pulahdusta lampeen. Kehonhuolto muutoin hiukan jäänyt, mutta jospa keskittyisi tulevina päivinä siihen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille 💗

~Eija~