maanantai 24. toukokuuta 2021

Mitalien kilkettä pysu-kisoissa

 Olipa mahtava pyöräsuunnistuksen SM-kisaviikonloppu, kun Espoon Suunta järjesti sprintti ja keskimatkan kisat! Mä sain kaveriksi Ninnin, joka oli ekaa kertaa pysu-kisoissa ja heti SM-kisoissa. Itsellä on samanlainen tausta vuodelta 2018, kun ummikkona lähdin SM-sprinttiin ja heti seuraavana päivänä pitkälle matkalle jo hiukan selkeämmin ajatuksin. Tämä muisto mielessä yritin omien kokemusten pohjalta tsempata Ninniä ja tottahan hän heitti pallon koriin 😄

Sprintissä rastille 14 olisi kannattanut kiertää pohjoisen polkua. Mä yritin lyhintä mäen yli.

Lauantain sprintissä D40 sarjassa matka lyhintä reittiä oli 8 kilometriä ja rasteja oli jopa 17. Karttoja oli suunnistettavana kaksi ja ensimmäisessä pyörittiin teollisuusalueella, mikä on just mun juttu. Tein mielestäni aivan hyviä reitinvalintoja ja vauhtia sain pidettyä yllä. Kartan vaihdon jälkeen siirryttiin metsäiseen mäkeen ja siellähän sitten menin tekemään just toisin kuin mun kannattaisi. Lähdin 13 rastilta lyhintä reittiä kohti 14 rastia, mutta käännyin karttaan piirtämättömälle polku-uralle liian aikaisin. Sitten siitä pyörä kantoon, ojan yli, mäki ylös varvikossa ja pysähdys. Tuumaus hetki ja mäki alas rastille.

Kuva; Jarmo Koskela
Siinä tuli yli kahden minuutin virhe ja jälkeenpäin väliajoista kävi selväksi, että siinä meni kärkisija. Putosin kolmanneksi ja sen paikan pidin onneksi virheettömällä loppu reitin suorituksella. Pronssi oli kuitenkin odotettua korkeampi sijoitus, joten en jäänyt virhettä liikoja harmittelemaan. Opiksi siitä kuitenkin olisi syytä ottaa.

Ninni depytoi sijalle 7. Yksi iso virhe pudotti myös Ninnin sijoitusta, mutta kävihän muusta tekemisestä selväksi, että näiltä naisilta paukkuja löytyy!

Ystäväni Sannan luona yövyimme ja jaksoimme melko myöhään seurata Euroviisujakin. Meillä oli kyllä ihan oma mielipide voittajasta.

Pitkän matkan kakkos karttaa.
Sunnuntain pitkän matkan kisassa oli odotettavissa ihan toisenlaista maastoa Espoon keskuspuistossa. Tiheää polkuverkostoa, moneen makuun reitinvalintoja ja vielä ulkoilijoita väistettävänä. D40 sarjassa lyhintä reittiä matkan pituus oli 21,7km ja rasteja 25. Karttoja oli jopa neljä.

Eka kartta meni ihan hyvin. Muistin kiertää selviä uria ja pitää vauhdin reippaana, mutta ei täysiä. Toisella kartalla sitten alkoivat vaikeudet. Kasi rastille mentäessä kaaduin kaksi kertaa ja kallioilla oli jalkauduttava, koska en pysty niin teknisillä poluilla ajamaan ja samalla lukemaan karttaa. No kasi löytyi, mutta ysille tuli mutka vasemmalta. Ei vielä paha, eikä tuonne olisi oikein muuta reitinvalintaa ollutkaan. Seuraavat rastit polkuhässäkässä yhtä häseltämistä. Siinä olisi ollut vaihtoehtoja kiertää selviä polkuja, mutta yritin tuikata lyhyemmin näppärästi. Ei mennyt kohdalle. Mä juoksin pyöräni kanssa kevään vihreät mustikkavarvut pinnoissa kahisten.
Hetken pelastus oli kolmas kartta, jossa oli vain yksi rasti tosi pitkällä siirtymällä. Sai hetken vain polkea ja tehdä helppoa suunnistusta. Pakaroissa ja reisissä alkoi jo tuntua. Ja viimeisellä kartalla saatiin vielä kunnon siksakkia vetää, toki selkeämmillä rastiväli vaihtoehdoilla.
Olihan rankka kisa, mun lyhyen pyöräsuunnistusurani ehdottomasti rankin. Tykkäsin kuitenkin siitä, että rata ei ollut pelkkää polkemista vaan piti oikeasti suunnistaa. Ratamestari oli kirjoittanut, että reitinvalinta vaihtoehtoja on ja niistä kannattaa valita omiin taitoihin paras. Tämä todella piti paikkansa. Usemmallakin rastivälillä tämä olisi pitänyt muistaa.

Aikaa meni 1:55.46 (kilometrejä kertyi vajaa 26 km) ja yllätyksekseni sillä ylsi hopealle. Ninni suunnistus myös alle kahteen tuntiin ja voitti pronssia. Virhettä oli tullut Ninnilläkin, mutta aivan mahtava veto! 
Ikänaisissakin mitali on ja aina mitali!
Tänään maanantaina oon ollut aika väsynyt. Koko viikonlopun kestänyt reissu, kaksi kovaa kisaa ja vielä palauttelevaa pyöräilyä ja juoksua, ruokailuvälit hiukan venyivät ja pitkä ajomatka veti olon rähjääntyneeksi. Tänään oon sitten enemmän lepäillyt, kävin hieronnassa ja juoksemassa kevyen polkulenkin juoksuryhmän kanssa.
Väkisin kuitenkin aina välillä vetää naama hymyyn. Kannatti viikonlopun kisoissa vetää loppuun asti 😊
Kiitos Ninnille seurasta! Tästä jatkamme vielä!

~Eija~

P.S. Käykäähän lukemassa myös Ninnin fiilikset kisaviikonlopusta TÄÄLTÄ!

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Jahkumista

Se on 9 päivää NUTS Karhunkierroksen starttiin. Ihan mahanpohjasta vihlaisee, kun sitä pysähtyy ajattelemaan. Yhtäkkiä, tai nyt jo kuukauden on ollut olo, että tuleeko siitä mitään. Viime postauksessa jo kerroinkin, että viime viikkojen treenit eivät ole toteutuneet suunnitellusti. Erinäisistä syistä johtuen on ollut aikapula ja erityisesti pitkät lenkit on jäänyt väliin. Yksi pelastus on ollut kahden lenkin päivät, joilla oon saanut kilometrejä kasaan ja rasitusta pidettyä yllä. On monta asiaa missä voi mennä pieleen ja edelleen emmin joidenkin vaihtoehtojen ja kauhukuvien ympärillä.

Maaliskuun lopussa perus kävelylenkillä mun sauvoista meni yhtäkkiä yksi nivel kohta rikki. Sauvat siis ovat teleskooppisauvat, eli ne saa kasattua näppärämpään kokoon kun ei niitä käytä. Yksi osa katosi sauvasta ja muissa nivelkohdissa en löytänyt mitään murtumaa tms, joten en tiedä mitä rikkoutuneessa kohdassa todella tapahtui. Tällä viikolla vihdoin sain korjatun sauvan takaisin, mutta pieni epäilys on, kestääkö se. 

Kolilla viime syksynä Vaarojen maratonilla sauvat kulki mun mukana koko 130 kilometriä, mutta käytin niitä vain viimeisessä 2,5 kilometrin ylämäessä. Ovat hyvät ja mukaan nämä lähtee Rukallekin, vaikka todennäköisesti käyttö jää jälleen vähäiseksi. Todennäköisesti kuitenkin harmittelisin jos matkasta pois jättäisin. Lopun nousuissa sauvat voivat olla niin sanotusti mun viimeinen oljenkorsi että pääsen eteenpäin.

Rikkoutunut sauva.
Varusteiden testaus pitkälle matkalle pitää aloittaa ajoissa, vaikka sitten onkin vaarana niiden rikkoutuminen. Mun kengät eivät ole varsinaisesti rikkoutuneet, mutta ovat jo kovin iäkkäät ja kuluneet. Oon pohtinut lähdenkö rasittuneilla Inoveillani matkaan vai valitsenko sittenkin "uudet" La Sportivan paksumpi pohjaiset menopelit. Uudet sana oli lainausmerkeissä siksi, että nämä kengät ovat odottaneet kaapissani puoltoista vuotta 😁 Voitin kengät vuonna 2019 Vaarojen maratonilla. En osaa selittää, mutta kiinnyn asioihin ja esimerkiksi lenkkareihin ja vanhoista luopuminen on aina oma kasvutarinansa. Inovin kengätkin oon muuten voittanut juoksemalla ja niiden kanssa onkin viime vuosina kuljettu hienoja reissuja.

La Sportivan kengillä oon juossut maastossa ja poluilla lumien sulettua. Alkuun kipeytyi molempien jalkojen jalkaholvit ja jalan napakka istuvuus kengissä painoi kantapäihin. Nyt kengät tuntuvat jo paremmilta, mutta silti pohdin onko niistä vielä kaveriksi yli vuorokauden retkelle. Mahdollisesti molemmat lähtee mukaan ja teen päätöksen viimeisten lenkkien mukaan ja toiset pakkaan huoltokassiin.
Kuluneet Inovit ja uuden karheat la Sportivat.
Uudempien kenkien puolesta puhuisi jo reitillä todennäköisesti paikoittain oleva lumi. Inovien pohjat on paikoin melko kuluneet ja täten liukkaat. La Sportivan kenkien pohjat ottavat paremmin pitoa lumessa, sohjossa, kalliolla ja liukkailla juurakoilla. Tuleeko vettä (tai lunta!!), onko kylmä vai kuuma, sen näkee sitten. Karhunkierroksella kunnon tulvat ainakin nyt on, että kahlaamaan aivan varmasti pääsee.

Treenit on nyt tehty ja viimeinen viikko pidetään vain hyvää virettä..tai siis haetaan hyvää fiilistä. Pitää syödä ja juoda, että matkaan pääsee lähtemään energiavarastot täynnä. Vaikka syöminen onkin kivaa, on tämä energiavarastojen täydentäminen mun mielestä hankalaa. Ruuan valmistamiseen menee aikaa ja tuntuu ettei sitä oikein ole. Eilenkin juoksuryhmän ohjauksen ja kahvakuulatunnin välissä hotkaisin noin 5 minuutissa perunat jauhelihakastikkeella ja piimällä alas. Kohta oli taas nälkä, mutta leikkasin vielä nurmikkoa ennen kuin suihkun jälkeen istahdin sohvalle syömään mysliä jogurtilla ja teekupposella. Lisäksi iltaherkkuna voicroisantti ja nukkumaan. Aamulla olikin taas hirmu nälkä.

Syömisessä ongelmana ajankäytön lisäksi on se ettei tee mieli syödä. Kun mua jännittää, reagoin vatsallani. Vaikka on nälkä, vatsa ei vedä. Lievä etova olo velloo koko ajan. Monesti kisa-aamuina uppoaa todella vähän ruokaa ja vatsa saattaa kurnia lähtöviivalla, mutta silti saan aivan hyvän suorituksen. Ultralle ei voi lähteä samassa tilanteessa, vaan on pakko syödä. Mun kohdalla varmaan pakko kirjata paperille ylös mitä ja miten paljon pitää saada syötyä ennen lähtöä ja sitten vaan syö. Lista retkellä noudattelee edellis ultrien kaavaa ja sitä noudatetaan niin kauan kuin pystyy.

Vielä pitää hiukan korjailla juoksuliiviä, valita vaatetus, varata aika hierontaan (oikeaa jalkaa kiristää) ja kahden työvuoron jälkeen tuulettaa loman aloitusta. Heti loman kärkeen lähden Espooseen pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin. Ohjelmassa on sprintti ja pitkämatka. Treeniä pyörän ja kartan kanssa on tälle vuodelle kovin vähän alla, mutta osallistumisen ilosta menossa mukana. Kaveriksi sain Ninnin - aivan mahtavaa 😃

Oltiin maanantaina Kurikassa pyöräsuunnistuksen maajoukkueen edellis viikonlopun sprinttiharjoitus kiertämässä. Tulipa tehtyä kunnon "eksyminenkin" ja olin jo palaamassa takaisin autolle, jos vaan olisin tiennyt mihin suuntaan mennä. Jotenkin kuitenkin löysin itseni kartalle ja kiersin reitin loppuun. Hyvä että pummi tuli harjoituksessa, josko kisoissa sitten pysyisin paremmin kartalla.

Pysu-treeniä sateen kastelemassa metsässä.

Olkoot tämä viimeinen epävarmuuden tunteissa pyöritelty postaus ja ensi viikolla nostan vihdoin pääni pystyyn ja keskityn niihin asioihin jotka on mallillaan.

~Eija~

perjantai 7. toukokuuta 2021

Toukokuun alun fiiliksiä

Joka ikinen vuosi huokaisen ihastuksesta, kun toukokuu koittaa. Elämme mun ehdotonta lemppari kuukautta! Vaikka alku kuu on ollut turhankin kylmä, ei se ole mun ilon määrää vähentänyt. Ihanaa on, että valon määrä on lisääntynyt valtavasti (huolimatta harmaista päivistä), lämpeneviä kelejä kohti mennään (ensi viikolle on luvattu yli 20 astetta!) ja luonto sekä ihmiset heräävät eloon kotikoloistaan. Nyt saisi aika hidastaa tahtiaan, että ehtisi nauttia jokaisesta hetkestä ja minuutista. 

Ens viikolla on luvassa t-paita kelejä!
Tällä viikolla alkoi yhden työyhteisön tyky-juoksuryhmien ohjaukset ja Sporttiporukan tiistaitreenit siirtyivät ulos. Tarjettiin todella hyvin ja onhan se niin ihanaa treenata ulkona taas monen kuukauden sisätilojen kuminauhajumppailun jälkeen. Meillä siis oli Sporttiporukan treeneissä koko tämä alkuvuosi kuminauhajumppaa. Kuminauhat on helppo pestä ja mähän niitä kotona pesin pakkaskäsittelyn jälkeen ja seuraavalla viikolla osallistujat pystyivät turvallisin mielin taas jumpata korona-vapailla kuminauhoilla. Kuminauha on loistava treeniväline, mutta kylläpä oli kiva taas tarttua kahvakuulaan. Kahvakuulalla jatketaan loppu kevät, näillä näkymin toukokuun loppuun asti ja sitten olisi kesätauko.
Tyttärien kanssa suunnistuskisoissa.
Suunnistuksen kisakausi ja omatoimirastit ovat alkaneet ja en voi olla hehkuttamatta miten mukavaa se taas onkin. Meillä Etelä-Pohjanmaalla on järjestettyjä omatoimirasteja mukavan paljon ja nyt on tullut käytyä jo neljän eri seuran rasteilla. Homma on tehty melko helpoksi karttojen tilaamisen ja maksamisen puolesta. Tänään taas tulostin uudet kartat ja illalla on tarkoitus nuorimman tyttären kanssa lähteä yhdessä harjoittelemaan. Paikoin metsässä on vielä lunta ja ojat ovat melko täynnä vettä. Lehdettömät puut ja pensaat takaavat vielä hyvän näkyvyyden ympärille.

Vuosi sitten muistan tuskailleeni, että kartanluku jotenkin tökki eikä suunnistus lähtenyt sujumaan. Tänä keväänä oon kokenut toisin, sillä vihdoinkin oon malttanut keskittyä kartan ja maaston lukuun ja merkittäviltä virheiltä on vältytty. Viime viikonloppuna oli Lapuan Virkiän järjestämät kevätkansalliset, keski- ja pitkämatka ja aivan itsenikin yllätin kun pysyin niin hyvin kartalla. Vauhti tuntui hitaalta, mutta se olikin sivuseikka, kun kuitenkin tuloksissa nimi löytyi 1. ja 2. sijalta ja kotiin tuomisina oli kokonaiskilpailun voitto. Oli aika kiva kauden avaus, vaikka eipä parane pröyhistellä kun suunnistuksesta on kyse.

Omatoimirasteilla, tässä Kurikassa rinnerastilla.
Toukokuun tuomasta ilosta huolimatta on ollut myös väsymystä. Merkittävä asia on taas ollut yövuorot, joita on taas useampi edessä. Saan siis oikein hyvin nukutuksi yövuoroja ennen ja jälkeen, mutta ongelma on taas siinä, että en ehdi nukkua. Parasta yövuoron jälkeen on nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta mun usein pitää erinäisistä syistä johtuen nousta ylös jo aikaisin iltapäivällä. Mulle ei riitä viiden tunnin unet ja jos näitä tulee useampi peräkanaa, oon ihan takussa ja olo on hirveä. Viime viikolla ehdin tehdä vain yhden normi juoksulenkin, vaikka toki viikonloppuna oli reippaammat rustistukset kun oli suunnistukisat. Tällä viikolla oon käynyt kahdesti juoksemassa ja kerran suunnistamassa. Yhtä lenkkiä lukuunottamatta jalat ovat tuntuneet kovin raskailta ja tyhjiltä. Viikon voimatreenikin on vielä tekemättä, kun tuntuu ettei vaan pysty puristamaan.

Toki raskas olo tuntuu vain juostessa, kellosta katsottuna vauhti ja sykkeet ovat kuitenkin ihan ok tasolla. Joten tämä saattaa olla vain psyykkistä, sillä tekemättömät lenkit vaivaa ja lähestyvä Karhunkierroksen ultramatka pelottaa. Kolmen viikon päästä tähän aikaa pitäisi mun olla 166 kilsan matkallani, hyvissä voimin hymy huulilla. On useampi asia mikä mietityttää ja on tullut hetkittäin tunne, että pystynkö sittenkään siihen. Viime hetken paniikki nostaa päätään. Eilen tuli sähköpostia, että toistaiseksi näyttää siltä että tapahtuma päästään juoksemaan, mikä on hieno asia. Nyt vaan pitää oma pää taas koota, sillä kaikki muu homma on tehty, jotenkuten.
Ilmajoen kunta muiti maljakolla viime vuoden SM-hopeasta.

~Eija~

torstai 15. huhtikuuta 2021

Tänään

 Torstai 15.4.2021
Nukuin yöni jälleen kuin tukki. Unta näin kotiin unohtuneesta karttatelineestä ja se muistui heti mieleen kun pääni tyynyltä nostin. Muistankohan sen iltapäivällä...ehkä, ehkä en. En viitsinyt aamusta kolistella sitä kaapista kaivelemalla, joten  parasta on yrittää vaan muistaa.

Työmaata kohti pyörällä. Käsissä talvirukkaset, koska pakkasta oli -3 astetta. Työpaikan parkkikselle päästessä selkä oli märkä ja varpaita kipristeli. Parkissa oli yksi pyörä ennen mua mun Trekiä. Kello oli 06.35.
Työpaikan parkkiksella, jossa ei parkkipirkot pyöri.
Mulla oli kenttävuoro, eli tarkoittaa sitä että otin potilaita vastaan. Meillä on monen monta työpistettä ja roolia töissä ja vaihtelu pitää virkeänä ja motivaation hyvänä. Aina ei ole hyvä päivä, mutta tänään oli kaikin puolin mukava meininki. Ehti tehdä työnsä, pitää lakisääteiset tauot ja kuulla kollegoiden kuulumisia. Meillä on iso työyhteisö ja voi mennä pitkiä aikoja ettei joitain kollegoita näe ollenkaan.

Pientä päänvaivaa aiheutti kotoa naapurin soitto, kun nuorimmainen oli jäänyt ystävänsä kanssa lukkojen taakse ulos sisävaatteet päällä. Onneksi on ihanat naapurit ja vara-avain löytyi ja asia saatiin selvitettyä. Tytöt pääsivät kouluun.

Töissäpä töissä.
Töistä pääsin klo.14. Kotiin ehdittyä pesin Trek-pyöräni nopeasti, nakkasin Augment-pyöräni autoon, pakkasin illan varusteet ja söin. Viideltä oli treffit urheilukentällä Ninnin, Hannan ja Päivin kanssa. Mentiin tekemään vetotreeniä. Olikin aivan ihana aurinkoinen keli ja kenttä sula. Toissapäiväisestä voimatreenistä johtuen mulla on ihan järkyttävän kipeät rintalihakset, erityisesti vasen. Kättä ei saa nostettua sivulle ilman naaman vääntöjä. Tämä kireys tuntui ilkeältä vetoja juostessa, rauhallisemmassa vauhdissa maltillisemmin. Hyvä esimerkki, että kyllä sitä yläkroppaakin vaan tarvitaan juostessa.
Kentällä pitäisi käydä useammin, sen verran mukava alusta se on juosta.
Urheilukentältä jatkoin matkaa Ninnin kanssa Kauhavalle. Siellä oli entisellä kasarmialueella pyöräsuunnistusratoja kierrettäväksi. Mulla on Augment ollut talvilevolla, mutta tänään oli taas aika uskaltautua lukkopolkimille ja hiukan isomman pyörän vietäväksi. Augmentille on tehty kunnon keväthuolto ja kyllähän se rullasi taas niin ihanasti. Ja vaikka suunnistamisessa jokunen ohiajo tulikin, niin olihan se niin mukavaa. Kiersimme A- ja B-radat ristiin omaa vauhtia ja näin päästiin vertailemaan reitinvalintoja ja aikoja Ninnin kanssa.
Kauhavan entisen kasarmin alue on aika komea.
Kotiin ehdin vähän ennen ilta yhdeksää. Tavaroiden purkaminen, suihku ja ruokaa. Yhdellä silmällä tv:stä Super Nannyä, toisella silmällä muutamat sähköpostit läpi ja viestien lähettelyt ja kolmannella tyttären huomisiin enkun kokeisiin tärppisanojen ja -lauseiden kyselyä. Ajattelin vielä katsoa jonkun rästiohjelman koneelta, mutta kellon lähestyessä ilta yhtätoista, alkaa väsy tuntua. Huomenna onneksi vasta iltavuoroon töihin ja ennen sitä pääsen hierontaan.
Huhtikuun ilta-auringossa.
Oli odotetusti mukava, vaikka täysi päivä. Yllättäviä tai oikeastaan odotettuja uutisia tuli, kun Jukolan ja Venlojen viestit siirrettiin elokuulle. Harmittaa, koska elokuussa ei mulla ole lomaa ja saattaapi olla ettei sinne harrastelijat edes lähtölupaa saa. Päivään mahtui mukavia kohtaamisia työkavereiden ja ystävien kanssa ja juttuja heidän seurassa, oli naurua ja hyvää huumoria, mutta myös hiukan pettymystä ja harmitusta.

Hyvää yötä.

~Eija~

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Kilometrejä ja voimaa

 Oi ihana huhtikuu! Ei meinaa ehtiä kirjoitella blogiin, kun kirmailen pitkin maita ja mantuja. Menossa on määräkuukausi juoksussa ja onhan sitä jo suunnistuskausikin tullut avattua ja lihaskuntoharjoittelussa on otettu uusi askel vahvempaan minään.

No mikä ihana siellä taivaalla killittää :)
Luntahan meillä Etelä-Pohjanmaalla on vielä paikka paikoin oikein runsaastikin. Jotkut jopa pitävät pitovoitein ja porkin vielä kiinni hiihdosta ja onhan nuo alkutalvesta rakennetut ensilumenladut vielä melko hyvässä kunnossa. Itseä ei ladut kiehdo enää ollenkaan. Toivoisin loppujenkin lumien sulavan metsistä, että pääsisin kuivemmin kengin sinne suunnistamaan ja poluille juoksemaan.

Huhtikuun lumipeitteitä.
Juoksukilometrejä oon sitten keräillyt sulilla teillä. Jonkin verran on ollut kireyksiä lonkankoukistajissa, mutta hallinnassa tilanteen oon saanut pidettyä kehonhuollolla. Toistaiseksi pisin lenkki on ollut 43 kilometriä ja vaikka kovasti haluaisin yltää yli 50 kilometrin lenkkiin, ei sellaiseen oikein kalenterista meinaa löytyä kohtaa. 50 kilsaan pitää varata ainakin 5 tuntia kaikkine valmistautumisineen. Kuitenkin kahden lenkin päiviä oon saanut jo muutaman ja tuntuu että jalat ottavat ne hyvin vastaan. Itse asiassa on ollut valtavan hyvä fiilis juosta, vaikka joka kerta ei askel ole ihan kevyt ollut tai keli aivan nappiin.
Hannan ja Ninnin kanssa kiihtyvällä kolmellakympillä.
Tänään on kroppa niin kipeä, sillä eilen olin tutustumassa mun voimatreeni ohjelmaan. Yhteistyössä hyvinvointi- ja valmennuskeskus T2M ja Laura Lehtilän kanssa rakennamme vahvempaa mua. Mun ehdoton heikkoushan on voimatreeni. Johan toki lihaskuntoharjoittelua tulee tehtyä, mutta se on ehkä niitä ensimmäisiä treenejä mitä tulee jätettyä väliin jos aika on kortilla. Laura suunnitteli mulle hermostoa herättelevän ja kisaan valmistavan kokonaisuuden ja Jennika ohjasin sen mulle. Tähtäimessähän on reilun kuukauden päästä 166 kilometrin polkulenkki Rukalla.
Ai kauheaa mikä liike!
No olihan setti, huhhuh! Hiki irtosi jo lämmittelyissä ja mua sai jarrutella että maltoin pitää määrätyt tauot liikkeiden välillä. Luonteelleni tyypillisesti menisin vaan täydellä höyryllä eteenpäin. On opittava vaikka kellosta katsomaan parin minuutin hengähdystauot.

Setti sisälsi tuttuja, mutta myös uusia juttuja, mikä oli todella virkistävää. Saan haastaa keskivartaloani ja lantiota ja näissä sainkin kehuja. Toisaalta mun pitää muistaa laittaa paino koko jalalle ja leuanvetotangolla mun narukäsille nauraa naapuritkin. Ihan kamalaa, kun tajusin, että mun pitää tehdä viimeinen liike leuanvetotangolla. Toistoja oli ihan törkeästi. Mutta voitte arvata että loppuun asti väänsin.
Osui ja upposi, jes!
Niin, tänään tuntuu käsivarsissa, rintalihaksissa, lavanseudulla ja yläselässä sekä -kyljissä. Vatsalihaksetkin saivat selvästi osumaa. Eilen heti treenin jälkeen oli niin elävä olo ja tänään edelleen niin tyytyväinen olo, että sain liikkeet osumaan oikeisiin paikkoihin. Tätä voimatreeniä on tarkoitus tehdä nyt kerran viikossa ja kierolla tavalla jo odottaa, että pääsee taas touhaamaan.

On ollu siis hieno huhtikuun alku ja jatko näyttää yhtä hyvältä. Ajatukset ovat täysin siinä, että toukokuun lopussa NUTS Karhunkierros järjestetään. Sitä kohti pusketaan fyysisesti ja pääkopankin treenit ovat käynnissä. Ei malttaisi odottaa...

~Eija~

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Monot hyllylle ja lenkkarit jalkaan

Maaliskuussa talvi antoi edelleen parastaan. Lunta riitti, ladut olivat priimaa ja valon määrä lisääntyi päivä päivältä. Ai että mä rakastan kevättä ja paras osa siitä on vielä edessä.
Tuli hiihdeltyä aina kun mahdollista ja sain tälle talvelle ennätys hiihtokilometrit, kun viime viikon lauantai aamulla sain kasaan 1001 kilometriä. Tämä oli mun ensimmäinen (mutta tuskin viimeinen) talvi, kun sain tuhat täyteen. Ajattelin että sitten joskus eläkkeellä on aikaa. Kuitenkin hyvä lumitilanne ja pitkään kestänyt talvi, sekä se että lapset eivät ole enää niin pieniä, mahdollisti hiihtämisen. Maaliskuussa hiihdin 368km.
Viimeisen hiihtolenkin jälkeen olin kuitenkin jo niin valmis putsaamaan sukset ja nostamaan monot kaappiin. Menojalkaa vipatti juoksemaan. Asfaltti osuudet ovat sulaneet ja ovat kuivat. Hiekoitussoraa toki on ja pöly valtavaa, mutta kylläpä on ihana taas juoksu pitävällä alustalla.

Viime viikonloppuna Komian Kirkon Omatoimihölkän reitillä juoksin reippaamman vitosen (keskivauhti 4:37) ja se tuntui helpohkolta. Lisäksi kymppiä tuli kierrettyä niin Sarin kuin 11 vuotiaan tyttäreni kanssa, joka juoksi hienosti reitin alle tuntiin. Sunnuntaina aamusta olin Ninnin seurana Seinäjoki-Nurmo alueella 27 kilsan pitkiksellä ja illalla vielä hölkän puoliskan reitin kiersin (keskivauhti 5:01). 
Poluilla kävin maaliskuussa vain kolme kertaa ja tällä viikolla oli niin märkää ja raskasta, että kilometrivauhti painui päälle 7min. Vielä päälle mäkinousuja ja olin ihan puhki. 

Maaliskuun loppuun sain kivan loppukirin juoksukilometrien osalta, vaikka ei niitä paljon tullut, yhteensä 212. Kuun lopun vauhdittelut ja rämpimiset lumisohjossa tuntuu erityisesti lonkankoukistajissa ja pohkeissa. Vastapainona sitten kehonhuoltoa monella tavalla.
Sain kivan tittelin; Ylistaron Kilpa-Veljien pääseuran vuoden 2020 Ansioitunut urheiluhenkilö.

Oli yllätys, mutta oikein mukava yllätys. Olen otettu. Tämä oli sellainen kerran elämässä juttu. Toivottavasti tulevaisuudessakin osaan toimia nimityksen mukaan. 
Ihanaa, että huomenna alkaa huhtikuu, vaikka huominen aprillipäivä ei oo mun lemppari. Mutta eiköhän se siinä nopeasti mene niinkuin kaikki muutkin päivät.

Aurinkoista ja leppoista Pääsiäisen aikaa kaikille!

~Eija~




lauantai 27. maaliskuuta 2021

Nasta kokemukset

 Viime syksynä ostin uudet nastalliset talvijuoksukengät. Jo pitkään olin tiennyt, että ne tulee olemaan VJ Sportin, tutummin Sarvan Xero 5W. Olin kuullut niistä niin paljon hyvää ja mulla itsellä on saman valmistajan suunnistuskengät ja ne ovat olleet hyvät mun jalkaan. Iso plussa oli se, että VJ Sport on suomalainen yritys.

Mä oon juossut nyt monet talvet nastoilla, enkä ole kokenut että se olisi aiheuttanut ongelmia, päinvastoin oon pystynyt suht rennosti antaa mennä pelkäämättä kaatumista. Näin keväällä tiet alkavat olemaan jo sulat ja kuraiset eikä nastoja enää tarvitse, mutta lumiset polut ovat muuttuneet paikoin kovin jäisiksi. Poluille valitsen vielä alle  nastat, mutta tällä vauhdilla ehkä jo parin viikon päästä talvikengät saa pestä ja laittaa lepäämään.

Mun nastallisilta kengiltä vaadin kestävyyttä, sopivasti joustoa ja sen että nastat pysyy myös metsän puolella kengässä kiinni. Mun edelliset, Icebugin nastalenkkareiden plussaa oli kosteuden kestävä pinta ja hyvä istuvuus jalkaan. Nastat pitikin hyvin jäällä, mutta jo ensimmisenä talvena niitä irtosi useampi. Lopussa yli puolet oli lähtenyt irti ja sitten meni jo päällykangaskin rikki. Kaivellessa blogia yllätyin, kuinka monta talvea ötököillä juoksinkin.

Sarvoissa ovat pysyneet kaikki nastat kiinni ensimmäisen talven. Murtumia ei näy. Kangas on pysynyt ehjänä. Sarvat ovat ehdottomasti kevyemmät kuin icebugit, mutta kangas on ohuempi ja sukat kastuvat heti lumessa.
Sarvat vasemmalla ja vuonna 2016 ostetut Icebugit oikealla.
Tänä viikonloppuna juostaan kuitenkin sulalla asfaltilla. Ylistarossa on Komian Kirkon Omatoimihölkkä ja reitit merkattuna sunnuntai iltaan asti. Lisää infoa löytyy ykv-suunnistus nettisivuilta ja Facebookissta.
Sulat tiet Ylistarossa.
~Eija~

P.S. Postauksessa esitellyt kengät olet itse ostanut ja maksanut.
Hölkässä kuitenkin olen vahvasti mukana kilpailunjohtajan roolissa :)