perjantai 9. lokakuuta 2015

Fiiliksissä syksyllä

 Tänä syksynä on saatu ihastella kuun pimennystä, kuulaan kauniista aamuista ja illoista sekä viimeisimpinä revontulista taivaalla. Ei niinkään autolla suhatessa paikasta toiseen ehdi huomata ja ihastella näitä luonnon taideteoksia,mutta lenkillä koet sen kaikilla aisteilla. Vielä ei ole liian liukasta, vielä ei ole liian pimeää eikä vielä tarvitse tehdä joulusiivoja, vaan on aikaa vetää lenkkarit jalkaan ja fiilistellä rauhassa lenkillä.
Porkkanasta saat A-vitamiinia (näkövitamiini), kaliumia ja seleeniä. 100g porkkanoita on noin 33kcal.
 Syksyyn kuuluu myös sadonkorjuu. Meidän kasvimaalta nousi ylös tänä vuonna porkkanoita, perunoita, sipuleita, punajuuria, herneitä ja aikaisemmin kesällä jo mansikoita. Lisäksi saatiin muutamat omenat ja punaisiaviinimarjoja. Jostain syystä mustaviinimarjat jättivät tämän vuoden väliin, mutta onneksi edellis vuodelta on vielä runsaasti mehua pakastimessa.
Mustikka ja puolukka sadot olivat huippuja, joten herkkuja riittää pitkästi koko talveksi.
Vaikea valita mikä on puutarhassa mun lemppari hyötyliikuntaa, mutta nurmikonleikkuun ja kukkapenkkien kuopsutuksen ohella haravointi kiilaa kärkisijoille. Tässä työn jäljen näkee välittömästi ja kun meillä noita lehtipuita on riittämiin, puuhaa riittää hyvin. 
Syksy ~ miten mainio vuodenaika treenailuun, rentoutumiseen ja hyötyliikuntaan!
Kirjastosta iltalukemista... ;)
Tällä viikolla olin taas Kuortaneella liikunnan ammattitutkinnon lähijaksoilla. Huippu opiskelukavereita, opettajia ja ympäristö. Taas sai paljon vinkkejä itselle ja asiakkaille, eikä malttaisi odottaa päästä niitä käytännössä toteuttamaan. Nyt kuitenkin seuraavaksi viikoksi tämä liikkuja ja liikuttaja lataa lämpöä, valoa ja läheisyyttä perheen kanssa lomalla Maltalla :) 
Raporttia lähijaksolta ja reissulta tulee sitten myöhemmin.
Reipasta syyslomaviikkoa kaikille :D!

~Eija~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti