torstai 30. marraskuuta 2017

Marrasputki well done!

Ehkä ensimmäistä kertaa eläessäni marraskuu meni nopeasti ja siitä kiitos kuuluu juoksemiselle. Paljolti päivien ja viikkojen aikataulujen suunnittelu lähti siitä, että missä kohdassa käyn juoksemassa. Viimeisen vuoden aikana oon tykästynyt enemmän ja enemmän aamulenkkeihin ja niitä tuli tehtyä paljon marraskuun aikana. Arkisin juosten saattelin eskarilaisen eskariin ja jatkoin siitä eripituisille poluilleni. Aamulenkit antoivat mukavasti virtaa loppu päiväksi.

Tälle viimeiselle viikolle jäi 4 päivää juostavaksi. Etukäteen ajattelin, että helppo homma, sillä mä oon myös lomalla tämän viikon. Ja kyllähän se juoksu vielä maanantaina maistuikin, kun rullailin rauhallisesti reilu 19 kilometriä. Juoksu tuntui todella mukavalta ja pitempäänkin olisi voinut jatkaa, mutta alkoi tulla nälkä.
27.päivä
Maanantai illalla työpaikan pikkujouluissa (joo-o, vuorotyöläiset voivat juhlia minä päivänä tahansa ;)) tuli tankattua hyvää ruokaa mahan täydeltä, joten lähtökohdat tiistain lenkille olivat hyvät. Mutta yllättäen lähdön kanssa vähän tökki ja oikeaa jalkaa kiristeli pitkästä aikaa. Suurin piirtein 7 kilometrin paikkeilla jalka antoi periksi ja sai juoksuun rentouden. Vajaa 13 kilometriä yhteensä rouskuttelin nastakengilläni.
2.päivä
Ja sitten tuli keskiviikko... Jo edellisenä iltana olin itselleni listannut hommia, joita pitäisi ehtiä tehdä. Tyttären synttärijuhlat juhlittaisiin viikonloppuna ja siihen kuuluvat valmistelut pitäisi ehtiä tehdä. Myös muutamia jouluun ja koululaisten Itsenäisyysjuhlaan liittyviä asioita piti hoitaa, sekä pari puhelua soittaa. Asioita sen tarkemmin avaamatta, lista oli pitkä ja se stressasi. Ajatukset pyörivät odottavissa hommissa ja juoksu tökki tosi paljon. Askel oli raskas ja tuntui että jännitin kroppaani hartioista nilkkoihin asti. Reilu 8 kilometriä kiristelin ja sitten kotona hophop asioita hoitamaan. 

Kyllä se vaan niin on, että jos mielen päällä on jotain, ei treenit tai rennoiksi tarkoitetut lenkit välttämättä suju. Itse olen tämän tänä vuonna joutunut omalla kohdallani toteamaan. Ja kun on vielä sellainen asioiden pyörittelijä ja lähes aina haluaa tehdä itse, ei tartte auttaa -tyyppi, niin stressaantuuhan siinä. Joten eipä tämä lomaviikko aivan rentoutumisesta mene, mutta ehkä sitten toisella kertaa...
29.päivä
Tänään torstaina oli lopulta marraskuun viimeinen päivä! Aamulenkille mars, koska illalla ei moiselle olisi aikaa. Tuttuja omia lenkkireittejäni kiertelin reilun 10 kilometrin verran ja tyytyväisenä istahdin kotiportaille. Asioihin kiintyvänä ihmisenä tuntui hetkellisesti hiukan haikealta. Oli ollut mukava someyhteisössä seurata toisten päivittäisiä kuvia ja lyhyitä kertomuksia fiiliksistä miten kulkee, mutta nyt tämä olisi ohi. Vaikka suurimman osan lenkeistä juoksin yksin, niin toisaalta koin että vierellä oli juossut useita kymmeniä muitakin. 
Heitin pienet tuuletukset.
30.päivä
Oon tosi iloinen että marrasputkeen lähdin. Sain testata omaa kroppaani selvästi normaalia korkeammilla kilometri määrillä, sisukkuuttani lähteä liikkeelle ankeassakin fiiliksissä sekä sisälläni olevaa kilpailuviettiäni. Ensin asetin ihan perustavoitteen käydä juoksemassa joka päivä, kunnes kilometrien karttuessa halusin saavuttaa 300 ja tämän täyttyessä helposti, otin tähtäimeksi 350. Lopulliseksi saldoksi tuli 356,5 kilometriä! Näihin kilometreihin kului yhtäkkiä laskettuna sellaiset 35 tuntia. Lisäksi aikaa tietysti kului pukemiseen, vaatteiden kuivattamiseen ja pesemiseen, syömiseen sekä venyttelyyn. Koen, että kaikki nämä kulutetut tunnit eivät missään nimessä ole menneet hukkaan, vaan työkaluiksi ja pohjaksi tulevia silmällä pitäen.

Kuukauden aikana nukuin muutamia öitä (ja päiviä) lukuunottamatta todella hyvin. Alaselkä kivut ja mielessä pyörivät asiat kiusasivat hetkittäin ja useampana arkivapaapäivänäni olisin mielelläni nukkunut vielä pitempään, mutta noustava oli ylös ja vietävä eskarilainen eskariin. Ruokahalut ovat olleet normaalia paremmat ja erityisesti aamupala on ollut tärkeä. Pelkällä banaanilla ei lenkille aamulla jaksa, vaan Neolifen Shake on ollut aivan ehdoton, erityisesti yli tunnin lenkeille. Vasta kotiin palattua suihkun raikkaana oon kunnon aamupalan rauhassa syönyt. 

Oli hieno kuukausi.
Huomenna en mene lenkille.
Ylihuomenna sitten taas ;)

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti