Vuosi 2022

Vuoden 2022 alussa oli hiukan epävarma olo mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. UTTF edellisenä vuotena oli vienyt mehut. Nyt jälkeen päin postauksia ja kännykän kuva-albumia rullatessa läpi, voi todeta, että vuoteen mahtui kuitenkin taas kaikenlaista.

Itselle henkilökohtaisesti tärkein onnistuminen oli suunnistuksen SM-sprintin hopea sarjassa D40. Kaikesta jännittämisestä huolimatta onnistuin ja haave tossusuunnistuksen SM-mitalista toteutui. Pystyn vieläkin muistamaan sen tunteen. Pieni asia muille, mutta itselle niin merkityksellinen.

Ensimmäinen tossu suunnistuksen SM mitali.

Myös pyöräsuunnistuksessa, jossa osallistujia toki on paljon vähemmän kuin tossusuunnistuksessa, sain veteraanisarjassa SM-mitaleja, ensimmäisen henkilökohtaisen kultaisenkin keskimatkalla. Lisäksi hopeaa tuli erikoispitkillä ja pronssia sprintissä.

Pyöräsuunnistuksen kisareissut ovat olleet mukavia Ninnin kanssa. On niin paljon mukavampaa ja opettavaisempaa jakaa kokemuksia sellaisen kanssa, joka elää ja hengittää samaa juttua. 

Kolikon kääntöpuolena kuluneen vuoden kurjimmat asiat kuitenkin liittyvät osittain ja suoraan pyöräsuunnistukseen. Nimittäin kesäkuun Heinolan sprintti- ja pitkänmatkan reissulla sairastuin koronaan ja tartutin sen myös Ninniin. Ja sitten elokuussa Alajärvellä viestissä ankkuriosuudella ajoin puuta päin ja näin hetken tähtiä. Kädet täristen jatkoin matkaani ja vedin vielä kerran sarvien yli pehmoisella pururadalla. Olo oli niin lyöty ja itketti, sillä pää oli ihan pyörällä ja olin tyrinyt meidän johtoaseman. En tiedä miten se oli mahdollista, mutta kuitenkin nousin vielä loppukiriin ja hävisin puolen renkaan mitalla viestikullan.

Nämä muistot riipaisevat edelleen.

Pyöräsuunnistus koukuttaa.

Kaikkea onnistumista ei mitata mitaleissa tai voitoissa, vaan myös hienoissa kokemuksissa ja yhdessä tekemisessä ja toisenlaisissa onnistumisissa. Yksi ehdoton elämys tänä vuonna oli Lost in Kainuu, extremely lost yhdessä Ninnin ja Hannan kanssa. Seikkailimme kisan 24 tunnin sarjassa ainoana naisjoukkueena. Yhteensä seikkailuun kului 26 ja puoli tuntia. Oli hieno reissu, ihan kaikessa mielessä. Jopa sen löytymättömän rastin ympärillä pyöriminen oli just paikallaan. En unohda sitäkään koskaan ja nyt koen sen positiivisena asiana.

Meidän seikkailusta Ninni koosti huikean hienon videon. Video löytyy täältä -> Lost in Kainuu: Suo, Säntti ja Pää. Videota katsellessa tulee niin hieno fiilis. Kiitos naiset 💓

Lost In Kainuu, Extremely Lost Suo, Säntti ja Pää.
Kuva; Anni Heikkinen

Polkujuoksun puolella mitään suuria tavoitteita ei tänä vuonna ollut. Nuts Karhunkierrokselle toukokuun lopussa menin, koska en osannut poiskaan olla. 83 kilometrin reissu oli jälleen rankka. Energioiden kanssa oli ongelmia. Naisten neljäntenä selvisin maaliin, jossa vastassa olivat tyttäreni ja vanhempani sekä Ninni, joka koko yön huolsi mua. Jälleen kiitos Ninnille.

Itse hyppäsin huoltajaksi tyttärelleni, kun hän osallistui 13 kilometrin uutuus matkalle. 12 vuotias tyttäreni juoksi kolmanneksi ja tämä äiti oli äärettömän ylpeä.

Lievästi sairastetun koronan jälkeen ensimmäinen kisa oli Kainuu Traililla 55km. Koskaan aikaisemmin en Hossan kansallispuistossa olllut ollut, mutta polut, vesistöt ja maisemat todellakin lumosivat ensikertalaisen. Oli kaunista ja juoksukin meni aivan ok, kuumasta kelistä huolimatta.

Nuts Karhunkierros, 83km lähtö. Kuva; Reijo.

Lokakuun alussa juoksin Vaarojen maratonilla ihan hyvän 65 kilometrin retken. On haasteellista jättää haastamatta itseään kunnon kisaan toisia vastaan. Tai no kropan puolesta helppo, mutta ei pääkopan. Jäi kuitenkin hyvä fiilis reissusta ja oli hienoa olla ihan hyvävoimainen juoksun jälkeen.

Kainuu trail. kuva; Hannu Huttu

Hossan polkujuoksun jälkeen jatkoimme koko perheen lomailua Kainuun Rastiviikoilla Puolangalla ja Luhtakankaalla. Ohjelmassa oli niin tossu- kuin pyöräsuunnistusta. Oli mukava koko perheen lomaviikkoa. Tiukasti kisastartteja joka päivä, mutta ei tiukalla väännöllä.

Kainuun Rastiviikolla

Kainuun loman jälkeen kaiken säätämisen jälkeen sain suunnitellulle Norjan reissulle kaveriksi iskäni. Meidän reissusta voi lukea osa yksi ja osa kaksi. Siitä tuli unohtumaton reissu ja yksi parhaimmista asioista mitä olen iskäni kanssa saanut tehdä. Iskälle kiitos, että lähdit ennakkoluulottomasti mukaan ja annoit mun ajaa hurjastella kapeilla norjalaisilla teillä ja tunneleissa. Hyvin vedettiin 😁

Iskän kanssa Norjassa. Bergsbotn.

Vuoden aikana tuli osallistuttua myös useisiin suunnistuskisoihin, joissa mukana kulkivat tyttäret. Hiihdeltyä tuli mulle hyvät kilometrit, mutta juoksukilometrit jäivät edellisvuotta vähäisemmiksi. Poljin työmatkat pyörällä samaan työpaikkaan, jonne 20 vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistuttuani menin. Pidän työstäni ja todistetusti monivuorotyön kanssa onnistuu urheilla.

Sairaanhoitaja opiskelija 2000-luvun alussa.
kuva: Leenan arkistoista

Lukuina vuosina 2022 näyttää tältä;

- juoksu 1816km (polku, maasto, maantie ja juoksumatto. Lisäksi kilometrejä tuli seikkailukisassa, mutta niitä ei ole tässä.)

- suunnistus 198km

- pyöräily 3689km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)

- kävely 693km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily, retkeily ja geokätköily)

- hiihto 1006km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)

Lisäksi paljon hyötyliikuntaa, täsmä voima- ja liikkuvuustreeniä sekä yksittäisiä lajikokeiluja, kun mahdollisuus on ollut tehdä.

Kiitos vuosi 2022!

Kiitos teille blogin lukijat!

Hyvää vuotta 2023!

~Eija~

Äkäslompolo-Levi-Äkäslompolo noin 100 kilometriä

 Talvilomaa vietimme koko perheen voimin viikolla 9 Äkäslompolossa. Yhden päivän varasin omalle pitkälle hiihtoretkelleni ja haave hiihtää Äkäslompolosta Leville pitsalle kutkutti mielessä. Aamulla kahdeksalta kun napsautin pertsan suket monoihini kiinni, en vielä tiennyt toteutanko haaveeni vai suihkinko koko retkeni Pallas-Yllästunturin Kansallispuistossa, mikä ei myöskin olisi ollut huono asia.

Aamulla klo.09 kohti Kutujärveä.

Aamu oli valjennut kirkkaana ja pakkastakin oli kuutisen astetta. Repussa oli iso pullo lämmintä energiajuomaa kahteen villasukkaan piilotettuna, että ei liikaa jäähtyisi ja lisäksi pienessä termarissa kuumaa kaakaota. Kaksi kerrosvoileipää, energiamarmeladia, muutama vihreäkuula ja Tupla-suklaapatukka purtavaksi. Vaihto hanskat ja pitkähihainen paita olivat myös mukana. 

Pyhätunturin ja Pyhäjärven jälkeen maisema kohti Aakenustunturia ja suksien noukat kohti Leviä.

Karttana oli latukartta netistä. Lähdin Äkäslompolan rannalta kohti Navettagalleriaa. Järvenjäällä kaksi miestä luisteluhiihtäen saivat mut kiinni ja muutama sana vaihdettiin. Kutujärven kautta lähdin kiertämään pohjoisen puolelta Pyhätunturia kohti Pyhäjärveä, jossa pysähdyin nopealle tankkaukselle. Tässä kohdassa luistellen matkassa olleet miehet tulivat takaani. Olivat hiihtäneet harhaan ja lähteneet sitten seuraamaan mua. Tuo pätkä oli ollut hiukan raskas, kun latua ei oltu pariin päivään ajettu ja tuuli oli paikoin peittänyt lumella latubaanan. Sitten takaa tulikin leveä latukone ja luisto parani selvästi.

Jatkoin kohti seuraavaa risteystä, jossa pitäisi tehdä päätös jatkanko kohti Leviä vai käännynkö jo kiertämään Aakenuksen. Risteyksessä oli loistava kova latu kohti Leviä ja tein päätöksen kurvata sinne. Tässä vaiheessa muitakin hiihtäjiä alkoi tulla vastaan enenevässä määrin ja kun lähdin laskettelemaan Levin puolella olevan Pyhätunturin pohjoispuolella, hiihtäjiä tuli todella paljon vastaan. Jatkoin Kätkätunturin pohjoisen puolelta kiertäen ja pääsin Leville. Googletin lähimmän pitserian ja lompsin Keski-Eurooppalaisissa tunnelmissa syömään. Oli kova nälkä ja kokonainen pitsa meni helposti yhdeltä istumalta alas. Oli järkyttävän hyvää.

Levillä pitsalla 😋

Levillä todella oli erilainen tunnelma kuin Äkäslompolossa. Musiikki pauhasi, ihmisiä tuli joka suunnasta, myyntikojuja oli jos jonkinmoisia ja aurinko paistoi. Oli mukavaa syömisen jälkeen napsauttaa sukset takaisin kiinni ja lähteä paluumatkalle omissa ajatuksissa. Vaikka toki tuttujakin näkyi, kun Johanna hiihti vastaan. Pitsaa odotellessa olin vaihtanut kuivan paidan ja lähtiessä vedin kuivat hanskat käteen.

Latuverkostoa Levin puolella.

Takaisin päin ei tarvinnut hiihtää samaa latua, vaan lähdin järven poikki Kätkätunturin eteläpuolelta kohti Kätkänlaavua ja edelleen Levin Pyhätunturin ohi. Pyhätunturille on kivunnut mustaa latua, sillä laskeskelin että voisi olla mahdollisuus koukata Aakenukselle myöhemmin.

Niin tunnelmalliset autiotuvat.

Pari kertaa pysähdyin autiotuville nopeasti eväille, sillä Levillä nautittu pitsa oli melko nopeasti kulutettu. Joskus olisi ihana oikein ajan kanssa pysähtyä vaikka jopa yön yli johonkin tunnelmalliseen tupaan. Niissä oli mukavan lämmin ja kattila, kahvipannu ja vieraskirja näkyi löytyvän. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa liikaa jäädä fiilistelemään, sillä tarkoitus oli ehtiä valoisalla takaisin Äkäslompoloon. Lamppua ei ollut mukana.

Hirvikämppä

Suksi luisti ja oli sopivan lämmin vaikka pakkasen puolella pysytttin, mutta ennen Aakenuspirttiä meno alkoi tuntua puuduttavalta. Vastaantulevat väheni radikaalisti ja aurinko oli mennyt pilveen. Väsytti ja jonkin verran kolotti lantiossa. Kartan käyrien perusteella nousua oli luvassa ja aloin pohtia jaksanko ja ehdinkö Aakenukselle kivuta.

Aakenustunturi Levin suunnlta.

Lopulta en Aakenukselle noussut vaan hiihdin Totovaaralta suoraan Tammituvalle ja edelleen Karhukodalle. Latvamajalla nappasin viimeiset energiat repusta ja sitten Kesänginkeitaan ja Kesänkijärven poikki Äkäslompoloon.

Takaisin Äkäslompolassa.

97,85 kilometrin retki siitä tuli. Oli ihanaa ja niin nautin. Ai että mä todella tykkään mennä hiukan kauemmas ja tulla takaisin, laittaa kroppaa venymään ja osoittaa itselleni että kyllä mä pystyn ja voin. Siihen kuuluu välillä ne negatiivisetkin tunteet ja väsy, ärsytys ja lopulta niistä matalista fiiliksistä nouseminen. Lopulta on niin vahva ja energinen olo, että haluaisi että retki ei vielä loppuisikaan. Koko loppu päivän olin yhtä hymyä kunnes pian kömmin nukkumaan, että aamulla saisi herätä taas kohti uusia retkiä.

Palautteluna pannaria ja jäätelöä.

~Eija~

Talviloma 2022

Viime viikolla meidän perhe vietti yhteistä talvilomaa Äkäslompolossa, Ylläksen kupeessa. Ollaan vietetty lomaviikko kerran aikaisemmin talvella ja kolmasti kesällä samassa paikassa, joten paikat alkavat olemaan melko tuttuja. Kuitenkin meillä oli vielä hiihtämättömiä latureittejä ja paikkoja, joihin retkeillä ja edelleen niitä jäi. Kuitenkin on kiva käydä myös tutuissa ja muistorikkaissa paikoissa vuodesta toiseen ja näitä ovat meidän perheelle esimerkiksi Kukastunturi ja Pirunkuru. 

Lomaviikko meni nopeasti ja nyt ollaan jo oltu viikko taas arjessa kiinni. Mutta kuvien kautta on ihana palata tuohon rentoon loma-aikaan.

Kukastunturin kauneutta.

Kukastunturilla.

Meidän perheellä kertyi viikon aikana yhteensä vajaa 700 kilometriä hiihtoa, josta mun osuus oli 304 kilometriä. Tuli sellainen lievä hiihtohulluus, kun oli vaan niin välttämätöntä päästä ladulle kaksikin kertaa päivässä. Kahdesti tehtiin 30 kilometrin hiihtoretket koko perheellä ja kerran hiihtelin yksin Äkäslompolosta Leville. Tuosta omasta noin 100 kilometrin hiihtoretkestä kirjoittelen oman postauksen vielä myöhemmin. Kotiin palattua hiihto innostus on laantunut ja oon tainnut käydä vain pari kertaa suksilla. Mulla on jo kevät mielessä ja haaveilen sulista teistä.

Karhukodalla paussin paikka.

Kelit olivat melko hyvät. Alku lomasta oli pikkuisen plussalla ja aurinko möllötti ohuen pilviharson takaa. Tiistaina oli lumisadetta ja se oli mun mielestä hyvä päivä mennä lasten kanssa laskettelemaan, koska lumisateella hiihtäminen ei ole niin jees kun ladut menee umpeen ja luisto kärsii. Olihan se aika erikoinen kokemus laskea Ylläksen huipulta kun ei nähnyt kuin 5 metriä eteensä. Osa mäistä oli mulle turhan pelottavia, mutta lapsilla ei näyttänyt olevan hätää.

Pirunkuru on ihan ehdoton paikka Ylläksellä.

Kahdesti retkeiltiin jalan. Kiivettiin Pirunkurua Kesänkitunturille ja pulkat mukana Kuertunturille. Polut olivat hyvässä kunnossa. Hyvän leveät ja pohjat olivat kovat. Kerran ehdin käydä juoksemassa ja kyllä vaan oli helppoa juosta tampatuilla poluilla. Kesällä nuo polut ovat teknisempiä johtuen pyörähtelevistä kivistä, liukkaista juurakoista ja pohkeet sotkevista maa-aineksista.

Iltahiihto kaksin laskevan auringon kanssa.

Ylläksen huipulla lumisateessa.

Näkymä Kellokkaalta Ylläksen suuntaan.

Kyttäsimme revontulia ja jotain näimmekin.

Iltaisin oli niin väsynyt kaikesta siitä ulkoilun määrästä, että valvottua ei tullut. No parina iltana singahdettiin ulos bongaamaan revontulia ja iloksemme yhtenä iltana suhteellisen komeita nähtiinkin. En vain osaa niitä kuvata kännykälläni, joten kuvat eivät vastaa sitä mitä todellisuudessa näimme. Revontulet olivat kuitenkin yksi toive lomallemme ja niiden bongailu on jatkunut kotonakin.

Kuertunturilla. Pulkkakyydillä alas.

Ihana loma oli. Seuraavaa taas odotellessa keskitytään arjen tähtihetkiin. Ja yritän pitää ajatukset poissa jomottelevasta viisaudenhampaastani. Antibioottikuuri on päällä ja odottelen leikkausaikaa. Se tietää sitten taas hetken urheilutaukoa. Eikä nytkään tee mieli tehdä vetoja tai ladata tankoon maksimeja, sillä siitä jomotus vain pahenee.

~Eija~

Tammikuu

 Elossa ollaan, vaikka en millään ehdi kirjoittaa blogiin. Nyt havahduin asiaan, kun kalenterissa saa kääntää helmikuun sivun. Tammikuu on ollut hyvä. Tavallisesti en nauti tammikuusta, kun on niin kylmä ja pimeää vielä, mutta tällä kertaa on mun mielestä ollut poikkeuksellisen monta aurinkoistakin päivää, eikä liian kovia pakkasia (-20) ole ollut.

Tammikuun auringossa.

Mä oon tammikuun aikana juossut ulkona ja juoksumatolla yhteensä 215km. Oon tyytyväinen määrään ja siihen millaisia treenejä oon saanut tehtyä. On ollut tasavauhtista, nousevavauhtista ja pyramidilenkkiä. Lisäksi useampi pitkä lenkki, joista 27 kilometriä Ninnin kanssa on ollut pisin. Ulkona oon juossut nastalenkkareilla ja jalat ovat kestäneet sen hyvin, mutta kyllä on ollut mukavaa vaihtelua juosta sisälläkin matolla kevyemmillä kengillä ja kesäkamppeet päällä.

Välillä palmun katveessa matolla juoksua.

UTMB:lle en sitten lopulta laittanut arpaa vetämään. Viimeksihän sitä vielä pohdin ja välillä päädyin että kokeilen arpaonneani, mutta parin päivän päästä päädyinkin toisin. Sitten päätös tuntuikin lopulliselta ja olin oikeastaan huojentunut. Oli liian monta asiaa, jotka askarrutti mieltä. Edelleen tuntuu, että tein oikean ratkaisun. Joskus myöhemmin, ehkä elokuussa ko juoksuviikolla harmittaa kun seuraa somessa sohvalta käsin muiden edesottamuksia vuorilla.

Kuitenkin yksi uusi ilmoittautuminen juoksutapahtumaan on sisällä, kun sain viime vuoden suorituksillani etuoikeuden ilmoittautua ennen pääilmoittautumista Vaarojen maratonille. Ennen tätäkin ilmoittautumista kävin painia mielessäni, josko jätän koko tapahtuman välistä, koska samaan viikonloppuun näyttää osuvan myös SM-pyöräsuunnistuskisat. Mutta keksin ratkaisun, kun Vaaroillahan ollaan maalissa jo lauantaina ja pyöräsuunnistuskisat on sunnuntaina. Ehdin siis molempiin. Sitten pohdin 43km ja 65km matkojen välillä. En tiedä mikä oli ratkaiseva tekijä, mutta päädyin 65km matkaan. Vaarojen reissusta tulee todella erilainen kuin menneinä viimeisenä viitenä vuotena. Tällä kerralla lähden yksin. Mun tukijoukot, Tero, Niina ja Harri ei lähde mukaan, vaan mä käyn ihan päinsä Kolilla piipahtamassa. Se on mulle ihan ok, mutta voi olla että itse paikan päällä tulee ikävä ja erityisesti viimeisessä nousussa kohti maalia. Siellä on heistä aina joku ollut mua vastassa ja viime vuonna olivat kaikki kolme ja laitettiin yhdessä vielä juoksuksi kohti punaista mattoa. Ihania muistoja.

Rossingolin karvapohjasukset ovat toimineet hyvin.

Myös sukset jalassa olisi tarkoitus ensi viikonloppuna kisata, kun menen hiihtosuunnistuskisoihin. Oon ihan onneton suksien, sauvojen ja karttatelineen kanssa, mutta itse laji on kuitenkin hauska, vähän samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta latuja pitkin.

Tammikuun aikana oon saanut 382 kilometriä hiihtoa alle. Mukana on niin vapaan- kuin perinteisen tyylit. Yleensä alkukaudesta tulee hiihdettyä enemmän pertsaa, keskitalvella vaihdellen molempia ja kevättalven liukkailla keleillä vapaata. On se niin kivaa touhua ja antaa hyvää vaihtelua juoksulle.  Kelit ovat vaihdelleet suojakelistä pakkasiin, lumimyräkästä auringonpaisteeseen. Meiltä käsin on vielä niin mukavasti eri latuvaihtoehtoja suht lähellä, että ei tarvitse hinkata aina samoja latuja.

Välillä on ollut kunnon työnaisenkeli.

Tammikuussa olemme perheenä ehtineet retkeilläkin. Viime viikolla käytiin hiihtäen iltapalalla laavulla ja sattuikin todella upea keli ja sukset olivat luistavat.

Talvipoluilla käytiin toisena päivänä retkeilemässä, kun saimme Kapu-koirakaverin päiväksi taas seuraksemme. Tykkään niin kovasti näistä yhteisistä retkistä, vaikka kyllä me nahistellaankin ja kaikki ovat oppineet, että mun arviot "kohta ollaan perillä laavulla tms" tai "kilometri enää" tarkoittavat hyvin epämääräistä aikaa tai matkan pituutta. Onneksi se toistaiseksi naurattaa kaikkia.

Iltapalalla metsässä.

Koirakaveri Kapu

Tammikuussa on kertynyt kilometrejä ja treenitunteja. Tuntuu hyvältä. Oon nukkunut hyvin, mutta nähnyt paljon unia ja sen liittäisin siihen että päivät ovat olleet niin aktiivisia ja fyysisiä. Nyt taas viikko kerrallaan katson aikatauluja ja liikkumiset sen mukaan. Pitkistä lenkeistä tykkään kaikista eniten, joten niitä teen aina kun mahdollista.

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikille!

Valon määrä ainakin lisääntyy nyt roimasti ja kohta voi jo haistaa kevään.

~Eija~

Tervetuloa vuosi 2022

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2022!

Paukanevalla.

Meidän perheen vuosi vaihtui toista vuotta peräkanaa luonnossa. Vuosi sitten oltiin kotimme läheisellä laavulla ja tänä vuonna suuntasimme Paukanevan pitkospuille ja näköalatorniin, josta oli hienot näkymät kohti Seinäjokea ja Nurmoa. Puolilta öin ilotulitteiden muutaman minuutin nauha taivaanrannassa oli näyttävä. Meillä oli mukana sädetikkuja lapsille ja tiestysti asiaan kuuluvat herkkueväät. Ihanaa, että lapset vielä ovat sen ikäisiä että lähtevät tällaisille retkille ja innostuvat niistä lähes yhtä paljon kuin minä.

Saimme olla nevalla ihan omalla porukalla. Muita autoja ei parkkiksella näkynyt ja tämä oli toki erittäin odotettua. Pitkospuut suon yli olivat lumen peitossa ja meitä ennen joskus aikaisemmin päivällä oli pari ihmistä jälkien mukaan tornille kävellyt. Oli jälleen kerran mieleenpainuva retki.

Vuosi vaihtuu 🎆

Perheretki Valkelammella.

Lapsilla on ollut pitkä joululoma, joten vuoden vaihtumisen jälkeen yhdessä tekeminen on jatkunut. Loppiainen oli mullakin vapaata ja lähdimme hiihtoretkelle Valkealammelle, Alajärvelle. Halusimme jonnekin missä harvemmin tulee käytyä ja minne on kuitenkin ok matkaa lähteä. Ajattelimme, että Valkealammella on ladut ajettu, mitä ei suurella todennäköisyydellä monessa muussa paikassa ole, paitsi vilkkaimmilla hiihtoladuilla. Kaikkia latuja ei sitten kuitenkaan oltu ajettu ja myöhemmin kuulimme että näin oli rikkoutuneen latukoneen vuoksi. Toisaalta tämä ei nyt kovasti haitannut, koska olimme lähteneet retkihiihtelemään ei hikihiihtämään.

Sattuikin sitten aivan älyttömän kaunis aurinkoinen keli ja pakkasta noin 10 astetta!

Ehdimme hyvin hiihdellä valoisalla, vaikka lähtö kotoa vähän venähti. Kunnon evästauon pidimme kodalla, joka oli harvinaisen siisti ja hyvin hoidettu. Ei ollut töherryksiä seinillä, sisällä oli valmiiksi polttopuita (täydennimme laatikon jälkeemme ja omiakin puita oli mukana) ja iso roskapussikin oli ovensuussa. Kodassa kävi muitakin hiihtäjiä tulen ääressä lämmittelemässä ja kovin oli leppoisan mukava tunnelma. Kokonaisuudessaan ulkoilimme kolmisen tuntia ja siitä vajaa kaksi tuntia hiihtelimme. Meidän perheen retkeilyhaaste korkattiin tällä. Tarkoitus on tänäkin vuonna tehdä yhdessä eri teemaisia retkiä retkihaasteen aiheiden ympärillä. Viime vuonna retkiä kertyi 18, mutta joskos tänä vuonna saisimme muutaman enemmän.

Ihana valo.

Uudelle alkaneelle vuodelle, kuten en monelle edellisellekään ole tehnyt mitään lupauksia, mutta aina mietin joitain tavoitteita. Viime vuoden itselle isojen tavoitteiden ja niiden saavuttamisen jälkeen on ollut hiukan tyhjä ja päämäärätön olo. En oikein ole osannut ajatella mitä urheilullisia tavoitteita nyt asetan. Useampi mennyt vuosi on menty koko ajan eteenpäin Suomen pitkät ultrat tähtäimessä kiiluen. Nyt ne on kierretty ja Suomen tämän hetkisistä pisin, viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty NUTS Distance 300 ei ole mua varten. Tuo matka on liian pitkä yksin taivallettavaksi merkkaamattomalla reitillä.

Mulla oli haave hakea UTMB, ultra trail Mont Blanc tapahtumaan jollekin matkalle. OCC 55 kilometriä tai CCC 100 kilometriä. Viime lokakuussa Kolin Vaarojen maratonilla väsyneenä tein päätöksen, että en sinne lähde kisaa juoksemaan, vaan lähden sinne juoksuvaeltamaan omana reissuna. Tämä juoksuvaellus on alustavasti sovittu ja se toteutuisi kesällä 2023. Juoksuvaelluksella ehtii paremmin ihailla maisemia, hengittää vuoristoilmaa ja palautuminen on nopeampaa, mutta kuitenkin pääsee juoksemaan. Nyt haku UTMB:lle on auki. Tämä asia hiukan kaihertaa ja pyörii mielessä. Kisojen nettisivuilla oon käynyt silmäilemässä reittiprofiileja ja yrittänyt tajuta englanninkielisiä ohjeita. Annan asian vielä muhia ja nukun muutaman yön yli.

Oon ilmoittautunut kahteen polku-ultraan; Nuts Karhunkierros 83km toukokuun lopussa ja Kainuu Trail 55km heinäkuun alussa. Heti Kainuun juoksun jälkeen alkaa Kainuun Rastiviikko ja siellä on ilmoittautumiset sisällä niin metsä- kuin pyöräsuunnistukseen. Siinä tulee tiivis kisailupätkä ja samalla koko perheen kesälomareissu. Toki kaikkiin noihin kisoihin lähdetään hakemaan omaa hyvää suoritusta, ei niinkään kärkipaikkoja ja Karhunkierroksella olisi hienoa parantaa omaa aikaa vuodelta 2019. Silloin viileässä kelissä aikaa meni 10:16.

Muita ilmoittautumisia en ole vielä tehnyt. Tavoitteena on ehtiä mahdollisimman paljon suunnistamaan ja kiertää pyöräsuunnistuksessa myös SM-kisoissa. Sileä maraton oli ajatuksissa juosta jo viime vuonna, mutta se sitten jäi. Viimeisestä sileän maratonista on hurjan monta vuotta ja olisi kiva tehdä oma ennätys. Sileän maratoneja järjestetään paljon, joten pitää vain valita itselle sopiva. Iso mörkö on edelleen tuo korona, joka heittää valtavasti esteitä ja hidasteita kisatapahtumien kiusaksi, joten aika näyttää millainen urheilu vuosi tästä tulee.

Maisema kodan ikkunasta.

Tavoitteita mietin myös urheilun ulkopuolelta, vaikka onhan niillä merkitystä urheilemiseenkin. Yksi on syöminen. Kulutan paljon, mutta tiedän syöväni liian vähän ja toisinaan täytän energiavajetta sitten herkuilla. Tavallaan tykkään laittaa ruokaa, mutta en tykkää tehdä sitä päivästä toiseen ja erityisesti eväät töihin jää monesti melko kehnoiksi. Tämän tavoitteen kohdalla alku vuosi on mennyt samaan tahtiin kuin viime vuonna, eli en ole toistaiseksi onnistunut.

Toisena tavoitteena yritän olla stressaamatta asioista joille en voi mitään. Esimerkiksi tällä hetkellä odotan vastausta kahteen sähköpostiin, mutta mitään ei kuulu. Ihan turhaan asiaa mielessä pyöritän. 

Näillä mietteillä tähän vuoteen. Katsotaan sitten loppu vuodesta kuinka kävi.

~Eija~

Vuosi 2021

 Vuoteen 2021 oli ladattu paljon. Edellis vuoden oli korona pilata, mutta jotkin tavoitteet siirtyivätkin sitten seuraavalle vuodelle.

Se isoin juttu oli UTTF, jota kohti on tehty töitä fyysisesti ja henkisesti jo useamman vuoden ajan. Polku-ultrajuoksukiertueen läpipääseminen oli päättyvän vuoden ehdottomasti tärkein juttu. Olen edelleen siitä niin tyytyväinen ja ylpeä. Se ei tosiaankaan ollut aina hymyä ja leppoisia tuulia, vaan myös pahaa oloa ja irronneita varpaankynsiä. UTTF-kiertueen tunnelmiin voi palata Karhunkierros, Hetta-Pallas-Ylläs ja Vaarojen maraton postauksien kautta. Nuo reissut olivat fyysisesti ja henkisesti todella kasvattavia ja jollain hullulla tavalla sitä lyhyin välähdyksin kaipaa takaisin noihin kivikkoihin ja juurakoihin. Kuljin kilometri tolkulla yksin omissa ajatuksissani, joista en jälkeenpäin muista mitään ja oikeassa kohdassa oli joku kanssa juoksija tsemppaamassa vierellä. Itse täytin huolloissa kaikki vesipulloni ja puin vaatteeni, mutta silti läheiset olivat korvaamattomana tukena olkapäällä. Mitään henkilökohtaista valmentajaa ei ole, vaikka sitä jossain kohdassa olenkin miettinyt. Finisher-liivi tuli kotiin ennen joulua ja tämä kaikki oli kyllä sen arvoista.

Polku-ultrat haukkasivat ison siivun harjoittelusta ja keskittymisestä. Jotenkin kuitenkin onnistuin pitämään myös yllä nopeutta ja onnistuin suunnistuksen SM-sprintissä, jotka kisattiin syyskuussa Juvalla. Ikänaisissa 4.sija ei välttämättä ole tuuletusten arvoinen, mutta mun tavoitteet se täytti reilusti. Kommelluksitta ei tuokaan kisa mennyt ja ilmassa oli henkilökohtaisen katastrofin ainekset, kun nappasin karsinnassa väärän kartan. Onneksi finaaliin pääsin ja sain paria virhettä lukuunottamatta siinä loistavan vedon. Sprintissä säheltäminen on niin tuhoisaa, sillä siinä yhdellä sekuntillakin on merkitystä.

Vuoden kolmen kärkeen kiilaa myös pyöräsuunnistuksen SM-kisat, ne kaikki. Kaulaani pujotettin D40-sarjassa kolme hopeista mitalia (pitkämatka, keskimatka ja pariviesti) ja yksi pronssinen (sprintti). SM-sprintti ja -pitkämatka poljettiin toukokuussa Espoossa ja SM-keskimatka ja -pariviesti elokuussa Lohjalla. Reissuista ei olisi tullut mitään ilman hyvää kaveria ja siksi olenkin onnekas että Ninni myös innostui pyöräsuunnistuksesta ja teimmekin hyvän läpimurron ikäsarjassamme. Ninni saavutti heti ensimmäisenä pyöräsuunnistuskautenaan mitalisijoja! Toki takana on suunnistuskokemusta ja vahva pyöräilytausta, joten ihan pystymetsästä ei mukaan ole lähdetty. Jaetut kokemukset on ihan parhaita ja uskon että näitä tulee vielä monia lisää.

Muistellessani mennyttä vuotta, nuo kolme edellistä kokonaisuutta nousee ehdottomiksi ykkösiksi. Paljon muutakin on tietysti tullut tehtyä. Ja Ylistaron Kilpa-Veljien vuoden 2020 ansioitunut urheiluhenkilö nimityksestä olin todella otettu.

YKV Multi-Sport kesäkuussa oli mieleenpainuva. Kaunista kesäkeliä oli piisannut, mutta kun kisapäivä koitti taivaalta tippui vettä saavi kaupalla. Rapa lensi ja sitä oli ihan joka paikassa. SuoraKolmio; Sanna, Hanna ja mä hoidettiin homma kotiin ja naisten sarjan voitto. Matkalle mahtui taas vaikka mitä säheltämistäkin, mutta olihan se taas niin kivaa.

Välillä osasin mäkin ottaa rauhallisemmin ja kävin retkeilemässä Niinan kanssa Salamajärven kansallispuistossa kesäkuussa ja Mervin kanssa Ilkapolulla syyskuussa. Perheen kesken myös tehtiin eri pituisia päiväretkiä vuoden aikana, syksyllä vähemmän kun muut asiat veivät voimia ja aikaa. Komian kirkon hölkkä jouduttiin jälleen siirtämään alkukeväältä elokuulle koronan vuoksi, mutta lämpöisessä kelissä kaikki meni taas aivan hyvin ja kilpailunjohtajana sain huokaista helpotuksesta. Ilman Päiviä ja suunnistusseurani kökkäporukkaa tapahtumaa ei olisi järjestetty.

Salamajärven kansallispuistossa.

Elokuulle siirtyi myös Napapiiri-Jukola jonne teimme Sarin kanssa "pistokeikan". Vaikka oli nopea reissu, ehdin kaksi osuutta juosta, nähdä vilaukselta tuttuja ja aistia kunnon Jukola tunnelmaa. YKV:n venlojen 1.joukkueen aloittajana tulin vaihtosijalla 123. Paras osuussijoitus ikinä. Mitä sitten vaikka useita kymmeniä joukkueita jätti tapahtuman väliin.

Monia muitakin suunnistuskisoja oli. Pieniä henkilökohtaisia onnistumisia, jokunen pummi, mutta pääosin sitä omaa perusmenoa. Kisakausi päättyi Jämillä ja Ilkanpolulla. Sain niissä vielä revittyä itsestäni loput irti ja pohkeet veti ihan juntturaan. Hetkeen en ole sellaisia kramppeja jalkoihini saanut.

Tänään, vuoden viimeisenä päivänä kaunistin juoksukilometrejä vielä 8,2km verran, kun osallistuin Seinäjoen Uudenvuodenjuoksuun. Tässä on tullut pari viime kuukautta vain höntsäiltyä, niin ajattelin että on hyvä hiukan repiä keuhkoja ja nopeita lihassoluja kropassa. Aika oli 34:46, oma kello näytti keskivauhdiksi 4:17min/km. Se oli mulle hyvää vauhtia ja oon tyytyväinen miten hyvin jaksoin pitää sen loppuun asti. Teki niin hyvää!

Lukuina vuosi 2021 näyttää seuraavalta;

- juoksu 2714km (polku, maasto ja maantie)

- suunnistus 210km

-pyöräily 3254km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)

- kävely 626km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily ja retkeily)

- hiihto 1136km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)

Lisäksi useita tunteja kehonhuoltoa monissa eri muodoissaan, mm liikkuvuutta, pilatesta ja avantopulahduksia. Hyötyliikuntana lumitöitä, nurmikon leikkausta ja puutarhatöitä. Edelleen liputan monipuolisuuden puolesta ja ehkä sen vuoksi isompia vammoja ei ole tullut.

Kiitos kuluneesta vuodesta teille monin eri tavoin vierellä kulkeneille. Blogissa avaan asioita ja fiiliksiä urheilusuoritusten takana ja aikana. Muusta elämästäkin olisi vaikka mitä mielen päällä, mutta ne tarkoituksella jää blogin ulkopuolelle. Toivon olevani esimerkkinä kaikille, että ihan tällainen tavallinen perheenäitikin voi asettaa tavoitteita ja saavuttaakin ne. Ei ne kilometrimäärät, ei painot mitä saat maastavedossa, 100 metrin aika tai voitettujen mitalien määrä, vaan se mitä itse haluat saavuttaa ja mistä itselle tulee hyvä olo.

Turvallista vuoden vaihdetta kaikille ja inspiroivia tavoitteita vuodelle 2022 🎉!

~Eija~

Kolilla jälleen

 Kolilla ollaan jälleen, Vaarojen maratonin aattona. Oon pysynyt terveenä, perhe on terve eikä kukaan ole korona karanteenissa tai kotikoulussa. Työvuorot sain loksahtamaan niin että reissuun pääsimme suunnitellusti. Kotiin jääneillä kaikki on hyvin ja heilläkin on mukava viikonloppu edessä. Syksyn treenit ovat sujuneet ok:sti. Näin on just hyvä. Kaikki on aivan hyvin.

Karoliinan portaita ylös.

Viimeisimmän viikon kiireet hiukan painaa pääkopassa. Kuormaa kertyi ja oon nukkunut muutamat yöt todella huonosti. Kun ajatuksissa pyörii tuhat asiaa, katoaa multa ruokahalu, mutta onneksi ei nälkä, joten oon saanut sentään syödyksi. Paineessa pinna on kireällä ja pienikin asia saattaa  aiheuttaa läikkymistä.

Karoliinan portailta maisemia.

Tänään ajoimme tutulla jengillämme Kolille, tutulle kämpälle jo viidettä vuotta peräkanaa. Aika hienoa ja paljon on muistoja kerääntynyt näiltä vuosilta.

Matkalla pysähdyimme Viitasaarella Karoliinan jylhiä kallioportaita kiiparoimaan. Oli hieno paikka ja virallisia ohjeita uhmaten kontimme ylös asti ja puita halaillen takaisin alas. Jaloittelu teki reilun viiden tunnin ajelun lomassa hyvää.

Tyttären kanssa kotipoluilla.

Huomenna perjantaina klo.18.00 on lähtö Vaarojen maratonin 130 kilometrin perusmatkalle. Tämä on UTTF:n viimeinen kisa ja päätavoite on päästä maaliin ja saavuttaa finisher titteli.

Koko kisaviikonlopun ennakkojuttua löytyy täältä.

Jälleen jännittää, pelottaa, ei malttaisi odottaa, on niin onnellinen ja ihan fiiliksissä.

Työmatkalta yksi aamu.

~Eija~