Hidas pitkis auringossa

 Aprillipäivänä treeniohjelmassa oli 5-6 tunnin NUTS300 vauhtinen lenkki. Tarkoittaa siis pk1 (peruskestävyys) vauhtista, eli tositosi hidasta. Sellaista vauhtia, jota voisi jatkaa ja jatkaa, ihan sen 326 kilometriä. Siihen kuuluu myös kävelyä tarvittaessa ja näin teinkin. Aina kun otin jotain syötävää, heitin kävelyksi ja erityisesti ylämäissä, joita ei kovin merkittäviä ollut ja lopussa sykkeiden kohotessa vaihdoin kävelyyn, että pysyy tarpeeksi alhaalla. Mun pk1 ja pk2 raja on 120, joten tavoite oli pitää sykkeet alle 120.

Paikoin oli jo niin ihanaa sulaa polkua.

Mitenkään erityisesti en valmistautunut pitkään lenkkiin. Edeltävän viikonlopun Komian kirkon hölkässä kökkäily tuntui kropassa huonohkoina yöunina. Omat treenini olin kökkäilyn lomaan kuitenkin tehnyt ja ne koin enemmän palauttavana kuin lisäkuormituksena. Normi syömiset etukäteen, mutta en tankkaillut mitenkään kummemmin.

Lähdin aamulla liikkeelle pian lasten lähdettyä kouluihin. Edellisenä yönä oli ollut pakkasta, mutta aurinko paistoi jo ja lämmitti aukeilla paikoilla tummiin juoksutrikoisiin. Lenkin alussa ja lopussa siirtymät polulle oli hiekka- ja asfalttiteitä. Tuli jo mukavan lämmin, mutta metsän puolelle siirtyessä tunsi kuinka sieltä huokui kylmää ilmaa. Maa oli kohmeista. Lämmenneet ja hiukan hionneet sormet ohuissa hanskoissa alkoivat viiletä vaikka muuten olikin lämmin. Sitten tulikin hankaluus avata smoothie pussia ja lakupötkön papereita, kun sormet olivat kohmeessa. Onneksi ne lämpenivät jälleen toimiviksi aamupäivän edetessä ja lämpötilan kohotessa aina +12 asteeseen asti.

Evästauko vanhan sairaanhoitaja kouluni "raunioilla".

Metsässä lumi ja jää oli sulanut hurjasti sitten viime kerran. Toki oli paljon märkiä ja kuraisia kohtia, mutta yöpakkanen oli pitänyt ne paikat melko yli juostavina ja meni yli toista tuntia ennen kuin kengät kastuivat.

Parin tunnin juoksentelun kohdalla kävi mielessä, että mulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa juostavana, mutta eipä ajatus sen jälkeen mielessä käynyt. Seurailin sykkeitäni ja mietin reittiä mitä menisin. Tarkkaa reittisuunnitelmaa siis en ollut tehnyt, ihan vain jotain hahmotelmaa mielessä. Evästä otin suurin piirtein 20 minuutin välein ja se sujui ihan kivasti. Eväänä oli hedelmä smoothieta, lakua, suklaata, Pågenin pikkupullia (älyttömän hyviä) ja karkkia. Juotavana oli urheilujuomaa ja niiden loputtua poikkesin työpaikallani täyttämässä juomapullot vedellä. Ei tullut väsy, energiat upposivat, ei tullut nälkä, mutta juoda olisin voinut enemmänkin. Molempien jalkojen varpaat löin kahdesti oikein kunnolla, mutta en kaatunut kertaakaan. 

Kyrkösjärven rannalla.

Kuusi tuntia (tarkalleen 5:57) tuli juostua ja 54 kilometriä, keskisyke 116. Aurinkolasit olivat ihan ehdottomat, koska aurinko paistoi koko ajan. Oli siis niin upea keli!

Mitään erityisiä kolotuksia ei lenkin jälkeen kropassa ollut, mutta nelisen viikkoa aikaisemmin loukkaamani oikean jalan varpaat ja nyt kerran ne kunnolla kantoon tai kiveen lyödessäni, kipeytyivät jälleen. Keskivarvas hiukan turposi, mutta kylmä taisi auttaa siihen hyvin ja nyt se on taas ihan ok, vaikka ei täysin oireeton.

Ekat leskenlehdet bongattu!

On kyllä ollut niin ihana huhtikuun alku, aurinkoista ja lämmintä. Ihan on tullut toukokuu alku keleistä mieleen. Meillä Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaostolla kävi kerrankin hyvä tuuri, kun Komian kirkon hölkkä saatiin viime viikonloppuna järjestettyä upeassa kelissä. Yleensä näin keväällä on vielä jäätä juoksureiteillä, voi olla loskaa ja muutenkin kolea keli. Nyt oli täysin kuivat alustat, lähes tuuletonta ja lämmin. Eniten harmitti reipas kerros hiekoitussoraa kevyenliikenteenväylillä ja muutama kurvi hiekasta lakaistiinkin. Oli todella mukava määrä juoksijoita juoksemassa ja sehän on ihan parasta näin järjestäjän näkökulmasta.

Komian kirkon hölkkä 2025.

Komian kirkon hölkästä ja siellä juoksijoiden kovista tuloksista, ihanasta kevätkelistä ja omista sujuvista juoksutreeneistä innostuneena aloin pohtia, josko mäkin kokeilisin mihin aikaan saisin virallisen sileän puolimaratonin juostua nyt. Viimeisimmän oon juossut vuonna 2019 Kyrönjoki-maratonilla. Tuon juoksun blogi-postaukseen pääset TÄSTÄ. Työvuorot sallii mun osallistua tämän vuoden Kyrönjoki-maratonille ja sinne sain valmentaja Tomilta peukun sekä lupauksen valmistavista treeneistä. Oma enkka olisi kiva, mutta hirvittää se vauhti mitä pitäisi mennä. Mutta haluan kokeilla ja sitten lopulta joko kaikki loksahtaa juoksupäivänä kohdilleen tai sitten ei mikään. Eli nyt välipalana ohjelmaan kova puolimaraton 26.4. Kivaa!

~Eija~

Talvesta kevääseen

 Täällä ollaan, vaikka edellisestä postauksesta on kaksi kuukautta aikaa!!! Ajattelin, että matkalla kohti NUTS300 kirjoittelisin blogiin useinkin fiiliksiä ja kuinka treenit kulkee, mutta en oikein ymmärrä miksi ei olekaan tullut kirjoiteltua. No sen tunnistan, että toisinaan oon ollut treeneistä ja kaikesta muusta arjen pyörittämisestä niin väsynyt, ettei ole todellakaan jaksanut. Kirjoitettavaa kyllä olisi ollut, sillä on tämä niin mielenkiintoista ja koukuttavaa.

Ninnin luona vetoja matolla.

Mutta nyt lyhyesti miten loppu talvi, eli helmi- ja maaliskuu (vaikka maaliskuu on kyllä jo kevätkuukausi) ovat menneet. Tuossa tammikuun lopussa todennäköisesti yhdellä rämmityllä polkulenkillä loukkasin oikean jalkaterän sisäsyrjää ja se oli kipeä jonkin aikaa, hiukan myös turvoksissa. Aamuisin se oli jäykkä ja tuntui inhottavalta. Tietyt liikkeet pahensi tuntemuksia, joten epätasaisella alustalla juokseminen oli melko varovaista menoa. Kuitenkin se pikku hiljaa alkoi helpottamaan, vaikka saattaa vieläkin toisinaan olla hiukan jäykkä. Tuo kuitenkin pysäytti miettimään, että vammoja on syytä välttää jos mahdollista jo nyt treenatessa.

50km kotirataultra juostu.

Helmikuun viimeinen sunnuntai oli taas kotirataultra 50km ja sain jälleen Hanna ja Ninnin osalle matkasta seuraksi. Oli niin super lenkki taas ja aikakin oli parempi kuin tammikuussa. Pitkikset on niin mun makuuni. Ymmärrän vauhtikestävyyslenkkien idean, mutta kyllä ne kovat vedot joskus ottaa niin hietaan. Itsenäisesti treenatessa aikaisempina vuosina, en tehnyt lähellekään näin paljon vauhtikestävyystreenejä.

No olihan mulla tässä helmi-maaliskuun taitteessa kolme viikkoa töistä lomaa ja lasten hiihtoloman aikaan käväistiin muutaman päivän reissussa Rukalla. Yksi päivä kului rinteessä ja loput hiihdellen ja reippaillen Valtavaaralle.

Rukalla hiihtolomalla.

Oli mukava reissu Rukalle, jossa en olekaan aikaisemmin talvella käynyt. Valtavaaran majan ohi onkin tullut useasti juostua ja sieltä maisemia ihasteltua. Nyt reissumme aikana koko ajan oli sumua ja sateli räntää. Kaunista oli silti ja sain nopeasti juostua treenin nousumetrit kasaan.

Valtavaaralla.

Teloin sitten maaliskuun alussa vielä oikean jalan varpaitani jäisellä polulla, kun jalka luiskahti ylämäkeä varvikon puolella kävellessä. Jäätä oli siellä jossain varvikon seassa ja jalka lipesi alta, varpaat menivät yliojennukseen ja kaaduin kyljelleni. Ensin tuntui kipua kyynärpäässä ja ohimolla, jonka löin, mutta matkaa jatkaessani kovin kipu olikin varpaissa. Lenkin tein loppuun, mutta joka askel tuntui. Kotona kolme varvasta turposi ja erityisesti keskivarvas meni mustaksi. Oli kipeää laittaa painoa noille varpailla ja jouduin ontumaan. Seuraavan päivän lenkin kuitenkin myös tein, kun mulla oli juuri siinä neljään päivään 10 tuntia juoksua ja halusin sen ehdottomasti tehdä. Jouduin kivun vuoksi askeltamaan oikealla jalalla mulle epänormaalisti ja sehän alkoi tuntua sitten ihan lantiossa asti. Pari juoksutonta päivää tämän jälkeen teki hyvää ja töihin teippasin varpaat. Pikku hiljaa varpaiden kipu on antanut periksi, mutta edelleen ne tuntuvat juoksussa ponnistusvaiheessa ja erityisesti epätasaisella alustalla. Ei kipua, mutta tuntuu. Ehkä siellä on vain venähdys tai jopa pieni murtuma, mutta hoito on sama -> liikkumista kivun sallimissa rajoissa.

Onnettomat varpaat.

Onneksi liukasta ovat päivä päivältä vähemmän ja nyt on niin kevät!! Oi että rakastan kevättä ja kun nyt on saanut nauttia lämmöstä joinain päivinä jo maaliskuun puolella, oon niin iloinen. Kesälenkkareilla oon tehnyt jo useamman lenkin ja pari ilman pitkiä kalsareita - mun lenkkikaverit tietää, että oon kova tyttö pukemaan 😂 Enemmän ja enemmän lenkeistä suuntautuu poluille ja voi että metsässä onkin niin ihanaa. Odotan hiukan malttamattomana, että pääsisin taas suunnistamaan, sillä sitä on ikävä. Kauhajoella järjestettiin sisäsuunnistustapahtuma ja siellä kävin, joten pientä maistiaista olen jo päässyt makustelemaan.

Kevät 💗

Huomiselle on luvattu sellaista 10 astetta lämmintä ja auringon paistetta ja mulla on ohjelmassa kuuden tunnin lenkki. Se on mun viimeisimmän ohjelmapätkän odotetuin treeni. Pitää tänään käydä vielä kaupassa ostamassa eväät reppuun ja ajoissa vaan nukkumaan niin jaksaa.

~Eija~

Vuoden 2025 haaste

"Äärimmäinen haaste Lapin erämaassa: NUTS 300 on vaativa ultrajuoksu, joka testaa kestävyytesi äärirajoilla. Tämä matka tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Lapin luonnon keskellä, jossa jokainen askel on osa suurempaa seikkailua." 
Nuts.fi

Eniten juoksen ulkona.

Seuraava suuri seikkailu on kalenterissa ja ensi vuoden tavoite on naulattu kiinni ja sitä kohti treenit on aloitettu. Pohjatyöt on tehty kaikkien kuluneiden vuosien aikana. Ja vaikka ainakin kaksi kertaa olen sanonut, että tuolle hulluttelu matkalle en lähde, niin lähden nyt kuitenkin. NUTS300, eli sellaiset 326km Lemmenjoen Njurkulahdelta Äkäslompoloon heinäkuussa 2025.

Just nyt on ihan kamalat pääkallokelit.

Koko ikäni oon treenaillut omaan tahtiin, paljon fiiliksen mukaan tiettyjä avainharjoituksia tunnollisesti tehden. Tälle matkalle ei lähdetä vain kokeilemaan, vaan ajatus on kirkkaana tehdä homma kunnolla. Siksi päädyin palkkaamaan itselleni valmentajan, joka pystyisi katsomaan kokonaisuutta hiukan sivummalta ja mä voisin vain juosta. Päädyin monista hyvistä varteenotettavista valmentaja vaihtoehdoista Kontinjuoksuvalmennuksen Tomiin, jolla on erityisesti sileiltä ultramatkoilta vankka kokemus. En vähättele yhtään omaa kokemustani polku-ultrilta, sillä onhan tässä melkoinen matka omin päinkin kuljettu, mutta nyt koin vaan tarvetta saada kokea olla itse valmennettava.

Harjoittelen tosissani että saisin tarpeeksi energiaa.

Marraskuun alussa juoksuvalmennus alkoi. Se olisi voinut alkaa jo kuukautta aikaisemmin, mutta lokakuussa mulla oli vielä kalenterissa kaikenlaista ja Tomilla myös omia juttuja, niin aloitusta siirrettiin. Ensimmäisen ohjelmapätkän saaminen oli jännittävää ja innostavaa. Se oli räätälöity just eikä melkein mun työvuorojen mukaan ja siinä huomioitiin myös kisat ja muut harjoitteluun vaikuttavat menot. Ohjelman toteuttamisessa marraskuun alussa tekemäni kynnystasotesti oli ihan parasta ja näin solahdin toteuttamaan treenejä sykejohteisesti ja heti koin, että sain ihan toisenlaisen otteen tekemiseen. Aikaisemmin seurailin enemmän tuntemuksiani ja vauhtia. Nyt toki niitäkin, mutta enemmän sykkeitä.

Oon ekan kerran tehnyt juoksutreenin sisäradalla.

Suurin osa lenkeistä on PK2:lla, eli sitä kivaa leppoista menoa. Sitten on kiihtyvää tai vetoja, jotka vaativat aina pääkopaltakin enemmän. Lyhimmillään on ollut 45 minuutin lenkki ja pisimmillään neljä tuntia. Oon juossut ulkona teillä, sisällä juoksumatolla ja hallissa radalla. Oon tykännyt kaikista treeneistä, vaikka välillä 2 km vedot on pelottaneet kuinka saan ne toteutettua, mutta jälkikäteen on ollut ihan paras olo. Radan kiertäminen hallissa monta tuntia oli alkuun ihan älytön ajatus, mutta nyt kahden kerran jälkeen tiedän aivan ok fiiliksillä meneväni vielä monta kertaa uudestaan. Lepopäiviä on ollut yksi tai useampi joka viikko ja silloin on ohjelmassa ollut vesijuoksua, koiralenkkejä tai kehonhuoltoa. No oon mä lepopäivinä pari kertaa käynyt hiihtämässäkin, mutta kilometrit ovat olleet todella maltilliset.

Enkä mistään hinnasta halua jättää lenkkejä väliin ystävien kanssa 💗

Nyt siis keskitytään treenaamiseen. Pieniä välihaasteita oon asettanut ja pääkoitos on sitten heinäkuussa. Tarkempi reitin analysointi, matkan suunnittelu, energiat ja varusteet otan haltuun pala kerrallaan. Mun omaksi huoltajaksi on lähdössä Ninni ja matkalle ainakin alku reitille seuraksi lähtee Petra.

Edessä on varmasti yksi elämäni isoin fyysinen haaste ja oon niin innoissani.

~Eija~