Näytetään tekstit, joissa on tunniste lepo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lepo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Ääh, flunssa

Se iski sitten muhunkin, nimittäin flunssa 😣. Jo vime viikon sunnuntaina tunsin lievää kröhää kurkussa, mutta troppasin itseäni ja päätin taistella vastaan. Meidän perheessä on tätä normi flunssaa ollut kaikilla enemmän tai vähemmän, ainoastaan yhdellä lievän lämpöilyn kanssa. Mutta ei nämä ole menoa pahemmin häirinneet; lapset ovat käyneet koulussa ja harrastuksissa, ruoka on maistunut ja on jaksettu leikkiä. Maanantai aamulla mulla oli kurkku selvästi kipeämpi, mutta lähdin kuitenkin suunniteltua hiihtolenkkiä lykkimään. Alusta asti oli melko voimatonta meno ja vaikka yleensä olo virkistyy parin kilsan jälkeen, nyt ei käynyt niin. Luistavassa kelissä kuitenkin ahersin 20 kilometriä ja päätin jättää siihen. Pysähdyttyäni alkoi armoton yskiminen! Yritin vielä tropata lisää ja illalle suunniteltu juoksulenkki sai jäädä väliin. Tiistaina kurkkukipu vain paheni joten koko päivän sitten vaan istuin sohvalla kutomassa villasukkaa ja samalla imeskelin kurkkukarkkeja. Suunniteltu hiihtolenkki peruttu. Illalla Jokkerin Ventin ohjauksessa en itse tehnyt oikeastaan yhtään mitään, vaikka mieli olisi tehnyt hyppiä mukana.
Tyttärelle villasukat!
Keskiviikon suunniteltu juoksulenkki peruttu. Iltavuoron klaarasin hiukan raskaalta tuntuvalla päällä ja torstaina koulutuspäivä nyt jotenkin meni. Onneksi koulutuksen aiheena oli väkivaltaisen asiakkaan kohtaaminen, kiinnipitämisiä ja otteesta irrottautumisia. Koko päivää ei siis istuttu, vaan pääpaino oli tekemisellä. Pysyi hereillä 😃. Eilen sitten lopulta nenä meni tukkoon, mutta onneksi kurkkukipu jo hiukan helpotti. Kuumetta ei ole, mulle ei nouse kovin herkästi, ja yöt olen nukkunut tosi hyvin. Kuitenkin tällainen normi flunssakin vie yllättävän paljon voimia ja kärsimättömänä ihmisenä en jaksaisi olla vaan. Rauhalliset kävelyt juniorin kanssa eskariin ja takaisin sai alku viikosta aikaan rajun yskimisen ja se sattui henkitorveen repivästi. Nyt keuhkot taas jo pelittää.
Eskariin prinsessa kyydillä :)
Eilen Naistenpäivän kunniaksi olisi ollut tarjolla vaikka ja mitä kivaa tekemistä. Olisi ollut ilmaisia jumppia, maastopyörälenkkejä ja luentoja. Alustavasti suunniteltu avantopulahduskin oli järkevintä siirtää tuonnemmaksi. Harmitti niin vietävästi jäädä sohvalle, vaikka toisaalta, sainpa villasukat tyttärelleni valmiiksi 👍 
Lepopäivän parasta antia!
Tämä perjantai päivä vielä mennään ihan rauhallisesti, uusinta Juoksija-lehteä lueskellen ja mutakakkua herkutellen. Todellista herkkusuun energiatankkausta viikonloppua silmällä pitäen, sillä sekä lauantaina että sunnuntaina olisi hiihtosuunnistuskisat, keski- ja pitkämatka. Starttaamassa olen, vaikka jälleen kerran tämä kunto on vähän kiikun kaakun, tulee niin mieleen viime syksyltä päivä ennen Vaarojen maratonia. Rauhassa on tarkoitus mennä, sillä pelissä ei ole niin paljon että tarvtsisi itseään särkeä.

Toivottavasti te lukijat ootte pysyneet terveinä! Ja jos tauti kuitenkin iskee, toivottavasti maltatte huilata! Vaikeaa se on, mutta pitkällä tähtäimellä järkevää.

~Eija~

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lepoviikon mietteitä

Kulunut viikko oli palauttava lepoviikko ja tarpeellinen sellainen. Viime viikonloppuna piti sovitella työvuorot ja kisoja, joihin halusin osallistua ja jo etukäteis järkkäilyt vei voimia. Työvuorot tuli hoidettua ja kisatkin käytyä hyvällä sykkeellä, mutta väsy oli. Lauantaina polkujuoksukisan jälkeen vasen pohje kramppasi kunnolla ja se tuntui keskiviikkoon asti, mutta helpotti sitten huomaamattomaksi. Kuitenkin viime sunnuntaina oli suunnistuksen maakuntaviesti ja aamulla sängystä noustessa hirvitti kuinka kipeällä jalalla pääsee metsässä juoksemaan. Yllättäen juokseminen olikin kivuttomampaa kuin kävely, venyttelystä nyt puhumattakaan. 
Meillä on hyvä ja taitava suunnistava naisporukka Ilmajoen kunnassa. Oltiin viime vuonna maakuntaviestissä 3. ja sitä edellisvuonna 2. Näitä sijoja tietysti lähdettiin puolustamaan. Mä sain aloitusosuuden, että ehtisin sitten vielä töihin. Alku pätkä meni rennon ok:sti, juoksu kulki ja rastit löytyi. Muitakin naisia siinä kulki samaan tahtiin ja eri hajontaakin näytti olevan. Puolen välin jälkeen kompastuin omaan heikkoon kohtaani, kun en enää keskittynyt kunnolla ja lähdin vain sinne päin kohti seuraavaa rastia. Oikealta ampaisin ohi kahden muun suunnistajan kanssa. Sitten hakua ja suuttuneena eteenpäin seuraavalle rastille jota pummasin taas. Toiseksi viimeistä rastia koukkasin myös aivan tyhmästi! Vaihtoon tullessa harmitti ihan vietävästi :/  Laskeskelin pummanneeni ehkä noin 7 minuuttia. Ei sitä harmitusta pysty sanoin kuvaamaan. Leuka rintaan, kannustukset seuraavien osuuksien suunnistajille ja kohti työmaata.
Palkinnoksi saatu  timanttituija.
Naiset tekivät kuitenkin loistavaa työtä ja nostivat huikean hyvällä suunnistuksella ja ankkuri vielä loppukirikamppailulla meidät toiseksi :D! Aivan mahtavaa!! Palkinnoksi saimme isohkot timanttituijat :)
Itse en tosiaankaan panokseeni ollut tyytyväinen, mutta tätä tämä suunnistaminen ja viesti on. Onneksi kaikilla muilla oli hyvä päivä!
Kiitos Sari, Leena ja Sanna :D!
Tyttären kanssa Mallan Makeissa :)
Tällä viikolla oli ohjaukset, joissa päästin itseni helpommalla. Pyöräillyt en kertaakaan töihin ja juoksemaankin menin vasta perjantaina. Tauko oli tehnyt hyvää jaloille. Juoksu tuntui kevyeltä ja helpolta. Keuhkot pelitti hyvin, sykkeet pysyivät alhaalla vaikka vauhti meinasi karata. Kevyt lenkki tuntui kerrankin kevyeltä. Ja ennen kaikkea lenkille lähtö ei yhtään tympinyt vaan se tuntui hurjan mukavalta :) Itse asiassa ne olivat sellaisia terapialenkkejä, kun sai vaan olla omien ajatusten kanssa ja pistää niitä järjestykseen.
Viikon aikana tuli myös puuhailtua kotona, nautittua herkkuhetki tyttären kanssa, käytyä lasten kanssa elokuvissa ja hoidettua yhtä sun toista asiaa. Lepoviikon päätteeksi nyt on päällä yövuorojen jälkeinen hämäryys. Kolmivuorotyöläisenä ei valitettavasti aina tuo uniaika täyty. Yövuorojen jälkeen on päivärytmi käännettävä takaisin normaaliin ja vaikka se multa suht ok:sti onnistuu, univelka tuntuu pari päivää vielä yövuorojen jälkeen, Juuri tällöin auttaa liikkuminen, ulkoilu ja sopiva pikku puuhastelu. Sohvan pohjalle ei kannata jäädä.
Syyskuun auringossa.
Syyskuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä ja lenkillä vastaan kiemurteli vielä käärmekin. Saisivat jo painua horteeseen kiitos! Lepoviikko jää nyt tähän ja käännän seuraavan sivun. Uudella alkavalla viikolla pääsen taas suunnistamaan kun luvassa on sprinttiä ja yökisaa. Myös ihania juhlia ja tietysti töitä on luvassa.

Kaunista alkavaa syysviikkoa kaikille!

~Eija~