Jouppilanvuori Trail run 2018

Yöllä oli satanut kaatamalla, mutta mä olin nukkunut enkä kuullut mitään. Mä näin vain auringon säteet kaihtimia aamulla avatessa ja olin tyytyväinen just passeliin juoksukeliin. Tuuli vielä navakasti, mutta metsässä se ei pahemmin yleensä haittaa. Tänään nimittäin oli kolmannen kerran järjestettävä
Rasti-Jussien polkujuoksukisa Jouppilanvuorella.
Matka vaihtoehtoina oli 21, 10 ja 2,7 (lapsille) kilometriä. Mä olen ollut edellis vuosina 21:llä enkä tänä vuonna tehnyt poikkeusta. Tavoitteena oli hyvä, tasavauhtinen, loppua kohden mahdollisuuksien mukaan kiristyvä vauhtinen juoksu. Pienen pienenä haaveena oli parantaa viime vuotista aikaani, mutta muistin sen melko tiukkana vetona, joten en osannut sanoa pystynkö siihen.

Jo kotona tein kropan lämmittelyjä putkirullalla ja venyttelyjä. Kisapaikalle autolla ajellessa hörpin shaken ja sillä ja aikaisemmin aamulla syömälläni aamupalalla tiesin jaksavani. Numerolapon haku, tuttujen moikkailua, pienet avaavat juoksupyrähdykset ja taas tuttuja jututtamaan. Teitä oli taas niin paljon ja tuntui ettei kaikkien kanssa ehtinyt kunnolla edes jutella, sillä lähtöpamaus tuli vähän yllättäen.

Kuva Rasti-Jussit

Lähtö tapahtui Jouppiskan rinteen alapäässä ja kaikille matkoille lähdettiin yhtäaikaa. On lähdettävä sopivan reipasta vauhtia, ettei jää sumppuun, mutta toisaalta ylämäki voi vetää jalat ihan tukkoon, joten rauhallisesti on otettava. Kisoissa mun tulee tarkkailtua erityisesti naisia jotka on mun edellä. Heitä oli kourallinen edessä ja nousussa pari pääsin ohittamaan, mutta eteen jäi vielä ainakin kaksi. Ja liian kovaan peesiin en halunnut lähteä, sillä noutaja olisi tullut liian pian. Joten asemoin itseni parin miehen joukkoon. Lopulta heistä toinen meni menojaan ja toisen ohitin ja parin kilsan jälkeen taivalsinkin matkaani ihan yksin maaliin asti.

Olin toki ajatellut, kuten edellisilläkin kerroilla, että mulla on juoksun aikana seuraa, mutta nyt oli mentävä näin. Omasta kellosta seurasin vauhtiani ja pyrin pitämään vauhtini suht tasaisena. Kuntorata osuuksilla vauhti toki oli parempi, mutta aika hyvin se pysyi poluillakin reilusti 5:15 alapuolella. Juoksu tuntui todella hyvältä, paljon helpommalta kuin viime vuonna. Nyt toki oli paljon kuivempaa  metsässä, vaikka yöllinen sade oli liukastanut kalliot ja puunjuurakot. Ahonkylän päässä savinen kuntorata oli todella liukas nastattomalla polkujuoksukengällä ja yritin hakea hiekkaisempaa kohtaa askelten alle.

Kuva Mikko Kontio

Kahdekasan kilometrin kohdalla löin ensimmäisen kerran varpaani johonkin ja olin mennä nenälleni. Toisen kerran 16 kilometrin kohdalla. Lopulta 17,3 kilometrin kohdalla jalka lipesi pitkospuun kohdalla ja lensin mustikkamättäille. Samalla oikean jalan pohje veti kunnon kramppiin, vaikka ei ollut yhtään varoitellut aikaisemmin. Kaatuminen sai tämän aikaan. Paukutin muutaman sekunnin pohjetta ja sitten vaan ylös. Muutamat kävelyaskeleet ja pohje alkoi sulaa. Varovaisia juoksuaskelia ja irvistäen eteenpäin. Oli aseteltava askeleet tarkasti ettei kramppaisi uudestaan ja ei kun eteenpäin vaan. Viimeisellä kahdella kilometrillä väsy alkoi painaa ja pohjetta piti edelleen varoa. Edessä ei näkynyt selkiä, eikä takana näkynyt ketään. Kello näytti hyvää, jotta kunhan vain nyt nilkutan maaliin tätä vauhtia, niin parannan kyllä aikaani.

Lopulta maalissa olin ajalla 1:46:01 ja viime vuotinen aika parani yli kolmella minuutilla! Ja naisten kilpasarjan toinen 😏 Palkinnoksi keittiö veitsisetti ja fleecehuopa sekä kaikille osallistujille jaettu hieno puinen muistolaatta.

Oon tyytyväinen juoksuun, vaikka ihmettelin kyllä tuota pohkeen kramppia. Koko matkalla en hörpännyt miltään juomapisteeltä juotavaa, koska en kokenut tarvtsevani. Toki metsässä oli kuuma sillä viilentävä tuuli osui sinne vain muutamilla aukeilla paikoilla. Reitti oli merkitty aivan hyvin, mutta yksin juostessa ja väsyn alkaessa painaa, pari kertaa olin epähuomiossa mennä väärin.

Loppu päivä meni palautellessa serkun kihlajaisissa mukavalla porukalla. Sieltä löytyi innokas blogini lukijakin, joten vilkutukset Sirpalle ✋! Toiveena esitettiin juttua kun kaikki ei sujukaan, kun kolottaa eikä huvita. Onhan tässä hyvän aikaa mentykin, että omat ennätykset paukkuu ja fiilikset on ihan huiput. Miettinyt oon kuinka kauan tähän pystyn, milloin mun elämän kunto huippu on ja koska tulostaso lähtee laskuun. Koska hyväksyn hidastamaan menohalujani. Siinä pohdittavaa.
Vielä kuitenkin on muutama juttu mitä ehdottomasti haluan, mutta en tiedä saavutanko niitä koskaan. Ja hitsi kun edelleen nälkä kasvaa syödessä 😆

~Eija~

Täysiä Paukanevalla

Kaksi päivää sitten, perjantaina järjestettiin KomiaFlown järjestyksessään toinen Paukaneva NigthTrail-polkujuoksukisa. Viime vuonnakin olin (Paukaneva NightTrial 2017) joten vähän tiesin mitä on luvassa. Hiukan taas pisti jännittämäänkin ja mieli oli tehdä tepposet, että mitä jos nyt en vaan sittenkään lähtisi itseäni kiusaamaan. Sillä siltähän se pahimmillaan tuntuu kun menee omaa täysiä. Lähdin sitten kuitenkin, sillä enhän mä nyt malttaisi olla menemättä kun kerta aikataulullisestikin pääsisin. Jännityskin kisapaikalla sitten lieventyi kuin näki aivan valtavasti tuttuja ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ja fiiliksiä. Oli kiva nähdä teitä kaikkia 💗

Tuttuja oli paljon! Kuvassa Kirsin kanssa ennen lähtöä.

Valittavana oli 6 tai 10,2 kilometrin matkat ja mä menin kympille. Viime vuonna mun aika oli 45:27 ja sillä lohkesi silloin voitto. Nyt tiesin jo etukäteen että vauhti tulee olemaan kärjessä kova ja mä testaan itseäni todella kova kuntoisessa seurassa. Menestyviä suunnistajia ja juoksijoita, joita tiedän nimeltä ja kasvoilta sekä heitä joita en tunnista. Hivuttauduin lähdössä tarkkailijan paikalle, heti mun asettamien ennakkosuosikkien perään.

Lähdössä kärki kaasutti heti menojaan, myös yksi nainen. Mun eteen jäi kaksi naista ja taakseni en sitten vilkuillutkaan, joten en tiedä yhtään mitä siellä tapahtui. Alkuun leveämmällä esteettömällä pitkospuu baanalla haettiin omaan vauhtiin sopivaa paikkaa, sillä vajaan kilometrin päässä reitti muuttui kapeaksi pitkospuuksi ja siinä ei pääse ohittamaan muuten kuin jos toinen väistää. Eka kilometri 4:20 vauhtia ja toinen 4:22. Tuo vauhti epätasaisella alustalla on mulle kova, mutta pysyin porukan kyydissä hyvin. Vauhdin päivittelyn sijaan keskityin astumaan pitkospuille kunnolla ja olemaan tässä hetkessä. Otan askeleen kerrallaan ja pysyn tässä kyydissä niin kauan kuin pysyn.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

Ensimmäiset kolme kilometriä oli jotenkin hankalat, mutta se on mulle niin tuttua ettei heti tunnu askel rullaavan. Neljän kilometrin jälkeen päästiin palan matkaa purtsilla ja se tuntui raskaalta. Juomapiste hiukan sekoitti ryhmän juoksujärjestystä, mutta edelleen pysyin edellä menevän naisen vauhdissa. Purtsin jälkeen lähdettiin samoja pitkospuita takaisin päin ja tämä kohta on haasteellisin vastaantulevien kohtaamisen vuoksi. Pitkospuut ovat todella kapeat ja siinä saa olla tarkkana ettei astu sivuun häjysti. Vauhti hidastui koko ryhmällä hiukan, mitä en toisaalta pitänyt yhtään pahana. Vastaantulijat antoivat hyvin tilaa meille hätäisille - kiitos siitä 😊 Auringonlasku oli kaunis ja neva rauhallinen. Tuumin ajatuksissani, että tänne pitäisi tulla joku ilta ihan rauhassa liikkumaan.

Vähän ennen kuin puikahdimme pitkospuilta enemmän metsän puolelle, edessä juossut nainen pyysi kahdelta mieheltä tilaa ja lähti tavoittelemaan siinä hetkessä naisten toisena juossutta, jonka olimme nähneet koko juoksun ajan. Mä en ehtinyt reagoida asiaan tarpeeksi nopeasti ja jäin miesten perään jotka toki juoksivat hyvää vauhtia. Metsän puolella kuitenkin huomasin että saavutamme naisia kunnes ohitukseen lähtenyt meni menojaan. Kärpänen lensi kurkkuun ja sitä kyökkäillessä tuli hetkellisesti tosi häjy olo. Mutta jalat vei ja tunsin, että vauhdin saan pidettyä loppuun asti.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

2 kilometriä ennen maalia miehet ohittivat edessä olleen naisen ja mä jäin vielä perään. Pyörittelin siinä vaihtoehtoja kuinka teen ja päädyin tutkailemaan tilannetta viimeiselle kilometrille sillä siinä olisi taas leveämpää pitkospuuta, jossa ohitus voisi onnistua. Ja niin mä sitten latasin reilu puoli kilometriä ennen maalia vilkun päälle ja ohi. Siinä sopivasti tultiin takaakin ohi, joten pääsin hyvään imuun. Viimeistä mutkaa odotti ja kun se lopulta tuli, oli todella helpottunut olo. 

Maalissa!

Oma aika parani viime vuodesta hurjasti, ollen nyt 43:01 ja tällä irtosi kolmas sija. Oli todella hyvä juoksu kovassa seurassa, enkä ilman tuota seuraa olisi tuollaiseen aikaan yksin pystynyt. Oman sykemittarini mukaan maximisyke oli 170, joten tein siinä oman enkkani, kun mun testattu maxsyke on 168. Ja kyllä nyt pahemmalta tuntuikin kuin testeissä 😅 Kovempaa ei olisi irronnut ja kyllä jalat hapoille veti - tuntuu vielä näin parin päivän jälkeenkin.

Huh, mutta nyt hymyilyttää :)

Palkintojen jaossa.

KomiaFlown porukka oli jälleen järkännyt hienon kisan, sillä kaikki toimi aivan mahtavasti. Kaikki saivat todella hienon muistolaatan. Mä sain lisäksi KomiaFlown tuubihuivin, Team Sportian lahjakortin ja osallistumisoikeuden marraskuiselle Komia Ilkan Polku tapahtumaan. Tykkään! Kannatti lähteä juoksemaan kauniiseen kesäiltaan ja uskon että kaikki muutkin 180 osallistujaa olivat samaa mieltä!

Palkinnot.

Punertava taivaanranta autosta käsin.

On se raakaa vetää täysiä ja käydä kamppailua oman pään sisällä jaksanko vielä, mutta jälkikäteen olo on aivan huippu. Ja on hyvä säännöllisesti tehdä kovia vetoja, että se oma vauhtikestävyys paranee. Ja kisatilanteessa sitä saa vielä pikkaisen enemmän itsestään irti, ainakin mun kohdalla se toimii. Eilen sitten sai mennä ihan pk-sykkeillä palautellen ja ai että mä tykkään siitäkin 😊

~Eija~

Legoja ja kotimetsä

Jukolan jälkeinen, mun viiden viikon mittaisen kesälomani viimeinen viikko oli pyhitetty lepoviikoksi. Onhan tässä kaksi kuukauttaa kisattu kahta viikonloppua lukuunottamatta joka viikko! Tekee hyvää niin pääkopalle kuin kropalle olla hetki jännittämättä. Oon niin kova jännittämään, että kisan starttia edeltävä olo on niin karsea ja toisaalta kuitenkin se kuuluu niin asiaan. Ja jännityksen määrä voi vaihdella eri kisoissa valtavasti. Eikä pieneltä jännitykseltä säästytty tälläkään viikolla, kun perheenä teimme kovasti odotetun reissun Tanskan Legolandiaan. Lasten jännitys on malttamattomuutta, "koska ollaan perillä" ja "eiiii, näin pitkä jono" -fiiliksiä. Itsellä, kokemattomalla lentokenttä liikkujalla ja tosi huonoa englantia puhuvalla, jännitys näkyy keskittyneenä katseena saapuvat ja lähtevät lennot -tauluissa ajatuksen välillä karatessa miettimään tuliko kaikki mukaan. Mutta kaikki siis meni hyvin ja reissu oli menestys 😅

Legolandia, Billund.

 Meillä oli Helsingistä suorat lennot Tanskan Billundiin, joka sijaitsee Etelä-Tanskassa Jyllannin niemimaalla. Billundissa legoja on joka puolella, ihan joka puolella ja niiden vuoksi sinne matkustetaankin. Lentokenttä oli sopivan kokoinen ja vaikka arvioimmekin alakanttiin majapaikkamme etäisyyden lentokentältä, oli etäisyydet silti inhimmilliset emmekä käyttäneet kohteessa kertaakaan autoa tai taksia. Käveltyä siis tulikin paljon, mutta hyvät kengät jalassa, sopiva vaatetus ja positiivinen mieli, niin eipä se ongelmaksi muodostunut.

Majoituimme Lalandiassa, erittäin viihtyisässä ja sopivan modernissa paritalossa. Joko naapuriasunnon asukkaat olivat harvoin samaan aikaan paikalla tai todella hiljaisia, sillä mitään hälyä ei sieltä kuulunut. Asunnossa oli 6 sänkyä (+pinnasänky jota meidän perhe ei enää tarvitse) kolmessa makuuhuoneessa, kylpyhuone ja poreallas sekä koko huoneiston pituinen tupakeittiö kaikkine varustuksineen. Lakanat ja pyyheliinat toimme omat. Ruokakaupasta ostimme aamu- ja iltapalavärkit ja muutoin kävimme kerran vuorokaudessa muualla syömässä. 

Legolandian Atlantis oli yksi lasten ehdoton suosikki paikka.

 No itse Legolandia...aivan mahtava paikka! Meidän 11, 8 ja 6 vuotiaat olivat juuri kohde yleisöä! Tekemistä ja näkemistä riitti kaikille, myös meille aikuisille. Jokainen löysi oman lempparijuttunsa ja niiden parissa vietettiin sitten enemmän aikaa. Välillä jalkaannuimme kahteen porukkaan, että jokainen ehti kokeilla ja ihailla oman kiinnostuksen kohdettaan. Monet suosittelevat olemaan Legolandiassa kaksi päivää, mutta me päädyimme yhteen. Ja seitsemän tunnin kävelemisen, laitteissa pyörimisen ja rakennelmien ihastelemisen jälkeen olimme tyytyväisiä ja väsyneitä. Ajankohtana kesäkuu oli aivan loistava, sillä jonoja ei ollut lähes nimeksikään ja keli oli just passeli, alle 20 astetta lämmintä vaikkakin oli melko kova tuuli.

Legoista oli rakennettu vaikka mitä esim nuo kirahvit.

Legolandia päivän jälkeen vesileikimme lähemmes 5 tuntia Lalandiassa olevassa kylpylässä, Aquadomessa, joka kuului asunnon hintaan. Hieno paikka sekin! Isossa altaassa aaltoja kunnon meri henkeen, huimia vesiliukumäkiä, vesiratoja ja porealtaita. Löytyi sieltä saunakin, jossa kävimme välillä lämmittelemässä.

Yhden rauhallisen 5 kilometrin juoksulenkin kävin Lalandian mökkikylän ympäri juoksemassa, ihan kokeilemassa miltä jaloissa tuntuu jukolan viikonlopun jälkeen. No eihän se kevyttä ollut ja erityisesti oikea jalka oli kuin puupölkky. Jumissa on paikat ja katsotaan nyt helpottaako normi liikkumisella ja huoltamisella vai marssinko hierottavaksi. Nyt olisi kyllä sopiva tauko kisoista, niin voisi antaa runnoa kunnolla lihaskireydet auki, vaikka kipeää se tekee. 

Sopivasti Suomeen palasimme perinteiseen juhannuskeliin - vettä satoi ja lämpöasteita nippa nappa 10. No ei se meitä haitannut, sillä parasta reissussa on kotiin paluu 😊 Pyykkikone pyörimään, sauna lämpöiseksi, uimaan ja grillailua. On se oma koti aina paras paikka!

Sateen jälkeen paistaa aurinko.

Eilen, kun sadettakaan ei enää ollut luvattu, halusin lähteä pienelle lenkille metsään. Poljin naapuri kylän koululle, pyörä parkkiin ja lukkoon ja Ilkanpolun patikkareittiä juoksemaan. Metsä oli kostea muutaman päivän sateen jäljiltä, linnut lauloivat ja oli niin ihanan rauhallista. Asiaan kuuluvasti sain kengät kasteltua, pari kertaa löin varpaani kunnolla kiveen tai puun juurakkoon mutta pystyssä pysyin. Hirven jätöksien kasoja oli muutamat ja mietin mistähän puskasta mua tarkkaillaan. Pelottanut ei, miksi pelottaisi. 

Ilkanpolulla.

Metsän hiljaisuus on niin ihanaa. Pitkospuut, märät suot, kapean polun yli painuvat puun oksat, pusikosta lentoon lehahtavat linnut ja solisevat purot. Ilkanpolku on tästä kohtaa melko tasaista ja helppokulkuista, hyvää fiilistely ja kevyttä lenkkipolkua. Ei taaskaan olisi tehnyt mieli lopettaa, niin hyvä fiilis taas tuli. Jospa tänään uudestaan.

Lenkin jälkeen huippu fiilis!

~Eija~

Varpaat kovilla

Takana on upean lämmin viikko, joka oli samalla palauttelu viikko Nuts Karhunkierroksen 55 kilsan matkalta. Vointi on ollut aivan mahtava ja sekä kroppa että mieli ovat palautuneet mielestäni loistavasti. Sain hurjan paljon positiivista palautetta juoksustani ja kiitän kaikkia juoksussani mukana elämisestä. Vaikka ne askeleet aina itse ottaakin, kuuluu tähän harrastukseen vahvasti myös omien henkilökohtaisten kokemusten ja fiilisten jakaminen toisten kanssa. On onni tuntea monia saman henkisiä ihmisiä ja teitä rakkaita jotka jaksatte kaikkia "hullutuksiani" 😊

Omien palauttavien lenkkien lisäksi on tällä viikolla liikutettu vielä muitakin kun 10 viikkoa kestäneet kevään juoksuryhmien viimeiset tapaamiset pidettiin. Mahtavalla porukalla ollaan liikuttu rauhallisesti ja reippaammin juoksun kikkoja opetellen. Oon vienyt porukkaa poluille ja urheilukentälle sekä mäkeen. Joka tapaamisella on kiinnitetty huomiota hyvään lämmittelyyn ja kehonhuoltoon. Hienoja viikkoja ja kohtaamisia. Haikein mielin toivotan kaikille kepeitä lenkkejä ja iloisia hetkiä juoksun parissa!

Tällä viikolla on koettu myös toisenlaista haikeutta, kun koulut jälleen päättyivät ja odotettu kesäloma alkoi koululaisilla. Vuosi on ollut koululaisten äitinä kovinkin vaihteleva ja väsymys jo painoi toukokuussa. Kuitenkin koululaisemme ovat tehneet paljon töitä ja olen iloinen hyvistä, omanlaisista todistuksista joita kotiin tuotiin. Nyt on läksyt hetkeksi pois mielestä, mutta elämän koulu jatkuu läpi kesän ja koko loppu elämän. 

Yo-juhlissa keittiön kuningattarena!

Lauantaina tein pitkän päivän ystävän pojan ylioppilasjuhlissa keittiön puolella. Pientä tassuttelua koko ajan sinne tänne, mutta olipa hieno päivä! Varpaita ahdisti juhlakengissä ja selkä hiukan väsyi normaalia korkeammasta kengän korosta, joten loppu illasta tohdin jo heittää moiset keittiön nurkkaan. 

Tänään sunnuntai aamulla sainkin sitten vetää tutummat ja mukavemmat kengät jalkaan, kun lyöttäydyin Kurikan polkujuoksu porukan yhteislenkille mukaan. Ei meitä ollut kuin minä ja kolme miestä, mutta oikein hauskat jutut ja just sopiva vauhti. Reilu 16 kilometriä neulaspolkua, kalliota, metsäteitä ja pitkospuita. Aurinko paistoi, yhden yhtä käärmettä ei näkynyt eikä hyttysiäkään tarvinnut sopivan tuulen vuoksi hätyytellä. 

Santavuoren poluilla.

Viikko sitten varpaat olivat hellinä Rukan kivien ja juurakoiden potkimisesta. Tästä muistona on oikean jalan etuvarpaan musta kynsi. Kipeä se ei ole enää yhtään, eikä kynsikään heilu, joten saattaapi olla ettei sittenkään lähde irti. Olkoon siis varvas rivistön mustalammas, sisukas pässinpää 😆

Musta etuvarvas.

Alkavalla viikolla on taas pari hommaa hoidettavana, lapsen leiri, uimakoulua ja pikku reissukin. Jossain kohdassa livistän juoksemaan ja jospa pääsisi pitemmän pyörälenkinkin tekemään...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

Nuts Karhunkierros 55,5k - eka ultramatkani

Aa että kun vaan hymyilyttää ajatusten palatessa viime lauantain NUTS Karhunkierroksen 55,5 kilometrille 😊 Fiilikset olivat jo ennen lähtöä korkealla, keli oli just sellainen kuin olin toivonut ja mulla oli vahva luotto itseeni. Nukuin edellisen yön katkonaisesti, mutta se ei toki johtunut majapaikkamme puitteista, huonekaverista tai ajomatkan aiheuttamasta rasituksesta, vaan mua ihan rehellisesti jännitti. Kello oli herättämässä seitsemältä, mutta jo kuuden jälkeen katsoin kelloa enkä sen jälkeen enää saanut nukuttua. Hiippailin mahdollisimman hiljaa vessaan, syömään ja kiskomaan juoksuvaatteita niskaan. Normi aamupala alas hitaasti nieleskellen, paljon nestettä ja vielä jokunen viinirypäle. Edellisenä iltana pakattu juoksuliivi oli valmiina, mutta jännityksissäni tarkistin vielä kerran että kaikki oleellinen on mukana. Silmäilin vielä reittikarttaa ja olin täpinöissäni.

Vessajonossa Oulangan luontokeskuksessa.

Majapaikastamme oli muutaman sadan metrin kävelymatka Rukan kisakeskukseen ja sen takana oli bussikyytien lähtöpaikka. Ylös noustessa porukkaa tuli joka suunnalta, naamat ihanasa virneessä. Hyväntuulista puheensorinaa ja viime hetken lennokkaita heittoja. Bussimatka Rukalta Oulangan luontokeskukseen kesti noin puoli tuntia ja sen aikana ehti vielä hörppiä energiaa ja vettä. Kurvasin heti vessajonoon ja siitä olikin kätevää seurata 80 kilometrin juoksijoiden menoa. Jonotin sellaiset 40 minuuttia, mutta eipä se haitannut. Oikeastaan jo tiesin, että seuraavan kerran vessaan menen taas kämpillä, jos ei sitten jotain ihmeellistä tapahdu.

Karhunkierroksen viitat ja juoksun lähtökaari.

Porukkaa oli paljon! Tälle 55 kilometrin matkalle oli lähdössä yli 700 juoksijaa. Pari blogi kasvoa näin ja Anna löysi mut. Ehdittiin hyvä tovi jutella fiiliksistä ja Anna kertoi edellisten vuosien kokemuksistaan. Jännitys siinä sopivasti hiukan lievittyi, joten kiitos Anna 😃 Hivuttauduimme lähtöön hiukan yli puolen välin ja hetki vielä odottelua, tsempit toisille ja matkaan!

T-paita ja shortsit oli just hyvä asuvalinta!

Kuten odotettua olikin, alku oli todella hidasta ruuhkan vuoksi. Portaat ja sillat menivät kävelyksi ja kapeilla poluilla ei päässyt heti ohi. Ensimmäinen viisi kilometriä oli melkoista jojoilua monen kohdalta, mutta sitten pikku hiljaa oma vauhti löytyi. Joutui ohittelemaan paljon ja moni ampaisi hurjaa vauhtia ohi. Kahden naisen tuntomerkit pistin mieleen (vihreä juoksureppu ja valkoiset pitkät sukat ja toisella oranssi pohjainen paita ja mustat juoksutrikoot), sen verran hengästyneenä kirmasivat ohi, että löin itseni kanssa vetoa että nuo tulen vielä ohittamaan. En tykännyt yhtään juosta toisten perässä, koska silloin en nähnyt lukea polkua niin hyvin ja iskin varpaani useasti kiveen tai puunjuureen. Hain paikkaa, jossa sain juosta kenenkään häiritsemättä edessä, mutta aina sieltä joku tuli selkä edellä vastaan. 

Juotavaa ja syötävää lähdin nauttimaan 5-10 minuutin ja puolen tunnin suunnitelmalla. Alussa se pitikin tosi hyvin ja matka taittui aivan huomaamatta. En laittanut päälle omaa gbs-kelloani vaan seurasin kellostani aikaa. Vähän ennen ensimmäistä huoltoa, joka oli vasta reilussa 30 kilometrissä, olisin halunnut tietää paljonko ollaan tultu, mutta en tiedä olisiko tieto helpottanut yhtään. Ensimmäinen tunti meni helposti, samoin toinen. Kahden ja puolen tunnin jälkeen vasemmassa pakarassa tuntui väsymystä, mutta se oli ihan ok. Kitkajoen rantaa sain mennä pitkästi ihan yksin tai joku hölskyvän juomapullon kanssa tuli takana hyvän matkaa, mutta jossain kohdassa, Pähkänällä tai siinä main hölskynnän ääni vain loppui. Pienelle Karhunkierrokselle tultaessa joukkoon liittyi pirteitä 31 kilometrin menijöitä. Teki mieli lähteä kirmaamaan mukaan, mutta pidin sinnikkäästi oman vauhtini, sillä matkaa vielä oli. 

Jokunen patikoija tuli vastaan, kannustajia oli satunnaisesti ihan metsässäkin ja huollon lähestyessä alkoi kuulumaan äänekkäämpääkin kannustusta. Ensimmäisessä huollossa, Juumassa Söin pari kourallista mandariineja (oli sitten hyvää) ja suklaata. Täytin tyhjät lötköpulloni ja toiseen lorautin energiaa. Oman kellon mukaan sellaiset 4 minuuttia kesti huolto ja sitten jatkoin. Ihan tarkkaan en enää muista mitä kello tuolloin oli, vaikka yritin sen mieleeni painaa. Oli hirmu lämmin ja uusi, viileä vesi pulloissa maistui niin hyvältä.

Pikkuiset reittimerkit pitivät oikealla polulla.

Huollon jälkeen tuli kuitenkin ensimmäinen hetkellinen tympiintyminen. Oli tiejuoksupätkää, jotka toki aina ovat helpompia kuin polut, mutta onhan ne tylsiä. Ajatukset pääsivät karkailemaan jäljellä olevaan matkaan ja siihen tietoon, että rankimmat kilometrit ovat vielä edessä. Tietoisesti siirsin noita fiiliksiä sivuun ja mutustelin suklaata ja salmiakkia ja kunnolla vettä päälle. Noin puolen tunnin päästä vatsaa alkoi vääntämään. Ihmettelin mistä moinen, sillä en tietääkseni ollut syönyt mitään mikä normaalisti tuollaista voi vatsalleni tehdä. Ainut mikä tuli mieleen, oli nuo mandariinit. Onneksi olo helpotti ilman puskareissua eikä loppu matkalla palannut kuin hetkellisesti. Ehti kuitenkin säikäyttää, koska mulla ei viime vuosina ole ollut vatsan kanssa mitään ongelmia ja tiedän välttää erityisesti kisojen alla ruoka-aineita, jotka aiheuttavat turvotusta vatsaan.

Mutta matka sai jatkua ja vielä ainakin kaksi tai kolme viidenkympin naisjuoksijaa sain ohitettua, eikä kukaan nainen tullut mun ohi. Nostan hattua ja tuuppaan selästä kaikkia teitä, jotka olitte 80 ja 160 kilometrin matkalla. Teitä oli useita, joille tsempit heitin ja joillakin oli tosi rankkaa. Ootte sisukkaita ja unelmoin, että mustakin olisi joskus tuollaisiin matkoihin. Erityisesti 160 kilometrin matka kuulostaa niin järjettömältä omalla kohdalla, että en edes uskalla siitä vielä ainkaan haaveilla 😉.

En meinannut näpsiä kuvia, mutta jos nyt pari vaan.

Konttiaisessa oli toinen ja viimeinen huolto, noin 7 kilometriä ennen maalia. Jo ennen huoltoa oli nousua ja laskua mukavasti ja siellä yhdessä nousussa, ohitustilanteessa katseen kääntyessä kiittämään tietä antavalle juoksijalle, pökkäsin jalkani kiveen ja kaaduin. Kämmenet soraan ja oikea polvi sai maa kosketusta. Ei paha, pieni nirhauma polvessa ja mielessäni sadattelin. Varpaat olivat jo niin hellänä siitä kivien ja juurakoiden potkimisesta, joten nyt oli vaan jaksettava nostaa jalkaa loppuun asti ja pidettävä katse polulla kauniista maisemista huolimatta. Tässä vaiheessa molemmat pakarat olivat jo väsyneet, nousut tuntuivat pohkeissa ja alamäet hiukan polvissa. Mukaan ottamaani särkylääkettä en kuitenkaan kokenut tarvitsemani. Huollossa suklaata suuhun ja lötköpötköt taas täyteen vettä ja ei kun menoksi. Yksi viidenkympin nainen oli samaan aikaan huollossa ja halusin jättää hänet taakseni. Huollo jälkeisessä nousussa vilkuilinkin ensimmäisen kerran taakseni vain todetakseni, että kilpakumppani ei päässyt kantaan. Kummasti se mun kilpailuvietti vaan taas nosti päätään. Niin ja ne aikaisemmin mainitsemaani naista olin ohittanut jo ennen ensimmäistä huoltoa 😊

Kohti Rukaa.

Viimeiset nousut ja laskut Rukalle ovat rankkoja. Tämä oli tiedossa jo etukäteen, joten pidin ajatukseni kasassa ja yritin positiivisesti suhtautua uudestaan ja uudestaan edessä nousevaan rinteeseen. Todella jyrkkää, pölisevää ja liukasta rinnettä ylös ja alas. Muistan nämä rinteet vuosien takaa, kun mieheni kanssa oltiin täälä 75 kilometriä patikoimassa. Mieheni kantoi ylipainavaa rinkkaa ja pohdittiin, kuinka monta nousua vielä voi olla edessä. Nousujen päältä avautuvat huikeat maisemat sai hymyilyttämään ja hiukan herkistymään, sen verran kaunista oli joka puolella. Pyrin painamaan nuo maisemat ja tuon upean fiiliksen mieleeni, että voin palata noihin hetkiin myöhemmin uudestaan.

Kohti Valtavaaraa pallukka nousemassa.

Valtavaaran huipulla. Kuva: Olli

Erityisesti tuossa loppu vaiheessa tuntui mukavalta tietää, että tietyt ihmiset seuraavat mun gbs-pallukkaa ja ovat hengessä mukana. Erityisesti kotona mies ja lapset, Niina, Teija, Ninni ja Artokin taisi seurata 😊 Välillä oli kuulemma pallukan vauhti hidastunut huolestuttavasti, kunnes taas oli ilmeisesti alamäki koittanut. Olin onnekas, kun puolen nyrkin kokoisen lisäpainon sain mukaani.

Valtavaaran huipulla. Kuva:  Olli

Valtavaaran huipulla tuuli, se oli kuulemma kylmä, mutta ei tuntunut yhtään, virkisti vain. Nyt se oli huiputettu eikä enää pitkästi maaliin. Olli oli kannustamassa puoli kilometriä ennen maalia ja oli niin huippua lasketella loppu suoralle. Mun ensimmäinen ultramatka, Suomen yhdessä kauneimmista maisemissa ja kunnioitettavan rankassa maastossa. Pääsin ehjänä, iloisena ja itsensä voittajana maaliin. Tunnetta on vaikea kuvailla, se melkein pitää kokea itse!

Kuva; @onevisionfi

Lopullinen aika 6:52:16 (eli oma tavoite alle 8 tuntia alittui yli tunnilla!), sijoitus 11. kaikkiaan 284:stä naisjuoksijasta. Kisa mielessäkin meni siis todella hyvin 😁

Juuson kanssa maalissa.

Maalissa kaulaan sai hienon Nuts Karhunkierros osallistuja mitali, suuhun broilerikeittoa, patukoita ja vettä. Pääsin kuvaan Suomen kärki ultrapolkujuoksijan Juuso Simpasen kanssa, jolla muiden kisojen vuoksi tämän vuoden Karhunkierros jäi väliin. 

Istuin tovin keittoni ääressä, viestittelin kotiin ja yritin saada jotain tolkkua missä porukkamme muut jäsenet menee. Miia ja Kirsi olivat vielä omalla 30 kilometrin matkalla, joten hain varustepussini ja lähdin kävelemään majapaikkaan. Jalat olivat mukavan likaiset, jalkoihin olin saanut hienot rusketusraidat teipeistä ja huulet olin nuoleskellut rohtumille. Napsautin saunan päälle, kävin monen tunnin jälkeen taas vessassa ja odottelin tovin. Iloinen Miia tuli pian seuraan ja saunottuamme Kirsikin tuli. Kaikilta aivan mahtavat vedot kaikista pienistä hidasteista huolimatta. Illalla jaksettiin vielä käydä syömässä, vaikka ei se vatsalaukku heti vetänyt sisäänsä aivan normaalia määrää ruokaa.

Minä ja Miia yhtä hymyä!

Väsytti tolkuttomasti, kroppaa kolotti sopivasti, sillälailla että tiesi jotain tehneensä, mutta liikkuminen sujui oikein hyvin. Oikean jalan etuvarvas on arkana. Kesän aikana näkee, lähteekö kynsi irti, vai sinnitteleekö vielä mukana. Yön nukuin taas hiukan huonosti, sillä ajatuksissani edelleen juoksin poluilla ja väsyneitä jalkoja kivisti. Aamusta otinkin reissuun varaamani särkylääkkeen, että jaksan istua pitkän kotimatkan autossa. Palautteluna kotona leikkasin nurmikkoa ja tänään maanantaina edelleen tuntuu oikein hyvältä. Yllättäen hartiat ovat hiukan jumissa, ilmeisesti juoksuliivin paino niitä jäykisti, vaikka ei juostessa tuntunut yhtään. Myöskään etureidet eivät juostessa yhtään tuntuneet väsyneiltä, mutta kyllä niillä on taidettu hommia tehdä, sillä nyt on selvää arkuutta.

Kiitos Karhunkierros!

Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän ja syksyn muita koitoksia. Omat rajat eivät vielä tulleet vastaan, joten syksyn Vaarojen maratonin 65 kilsaa lähdetään rohkeasti kohtaamaan ja ajatus ensi vuodelle 80 kilometriä Karhunkierroksella on täten ääneen kerrottu 😊

~Eija~

Rukalla fiiliksissä

Monen tunnin ajamisen jälkeen ja muutaman lyhyen pysähdyksen taktiikalla vihdoin pääsimme Kuusamoon ja Rukalle. Keli huiteli koko päivän yli 20 asteessa ja se tuntui ihan autoon asti. Riittävästi juotavaa, hyviä juttuja ja porojen bongausta, mikäs siinä on ajellessa.

Rukan maisemissa.

Rukatontun huoneistoista löysimme omamme hienolla näköalalla ja varustuksella. Nopeat juoksuliivi tsekkaukset ja lähdimme verryttelemään matkasta puutuneita jalkoja hakemalla juoksun rintanumerot ja muut sälät. Tapahtumakeskuksessa maalin läheisyydessä oli ihana tunnelma. Iloisia, jännittyneitä ihmisiä ja odotuksen tunnelmaa. Puolelta päivin pitkän matkalaiset (117 osallistujaa) jo lähtivät täältä ja 160 kilometrin jälkeen heidän olisi tarkoitus palata samaan paikkaan. Aivan järjettömän huikea matka, ettei sitä pysty käsittämään. Peukutan kyllä jokaiselle omassa urakassaan 👍

Arpaonnea tai jotain, mutta mä sain gbs-seurannan 😁 160km:n menijöillä on kaikilla seuranta ja kaikkien muiden kesken arvotaan 100. Ja mä oon yksi niistä. Aika kiva , saa läheiset kotipuolessa seurata että pallukka varmasti etenee.
Täältä näkee pallukoiden etenemistä livenä.

Pikkuinen lenkki käytiin juoksemassa hiihtolatujen pohjia ja poluilla. Huikeat maisemat, mahtava keli ja fiilis ihan huippu! 

Huomenna klo.10 on lähtö ja sitten sitä mennään!

~Eija~

Hyppy poluille

Ihana toukokuu hellii meitä lämmöllään ja vaikka hetki sitten puhuttiin, että kevät on kovasti myöhässä, pisti nämä lämpöiset päivät vauhtia luontoon. Vihreys lisääntyy päivä päivältä, ötököitä kopsahtelee naamaan lenkillä ja tulipa ensimmäinen kyykäärmekin nähtyä. Haasteellista osata vähentää vaatetta ja siksi työmatkoilla repussa vielä kulkeekin hanskat ja tuubihuivi - varmaan koko kesän.

Tällä viikolla keskiviikkona pääsin osallistumaan Komia Flown polku cupiin, kun vuorossa oli Hallilanvuoren lenkki. Aamulla poljin töihin ja töistä lähtiessä vastassa oli lämmin keli. En todellakaan ollut ymmärtänyt varautua yli 20 asteeseen joten päällä oli pitkähihainen paita ja pitkäpulttuiset housut. Jo lämmitellessä tuli melkoisen lämmin, joten luvassa olisi todella hikinen reissu...

Hallilanvuori cupin reitti.

Hallila on tuttua seutua, sillä olen asunut yli toistakymmentä vuotta sitten täälä. Toki paljon on muuttunut, mutta kalliot, purtsi ja tietyt teiden mutkat ovat pysyneet samoina. Tällä viikolla maanantaina kävin tällä Hallilanvuoren purtsilla puolimaratonin verran juoksemassa. Sopivasti nousua ja laskua, rauhaa ja hyvä pohja. Paljon ihania muistoja tältä purtsilta niin hiihtäen kuin vaunuja lykkien 😍 Keskiviikkona tosin ei ehtinyt 6 kilometrin kisalenkin aikana muistoja muistella tai ympäristöä tarkemmin tutkailla, kun yritti pitää hyvää vauhtia yllä ja pysyä merkatulla reitillä. Kahdesti menin muutaman askeleen reitiltä sivuun, sen verran mutkittelua oli eikä itse ilmeisesti keskittynyt kunnolla reittiin. Märkää ja kuraa oli paikka paikoin, mutta myös ihanaa neulaspolkua ja avokalliota. Ensimmäiset pari kilsaa suu oli rutikuiva ja neljän kilsan jälkeen jalat vasta lähti kunnolla rullaamaan. Oli kuuma ja viimeinen nousu kalliolle hapotti jalat aika mukavasti.

Oma aikani oli 28:15, 16 sekuntia naisten voittajalle jääneenä. Tyytyväinen olen vetoon, sillä niin lujaa menin kuin pystyin ja teki taas niin hyvää vetää tiukka pätkä. Tai ei se niin hyvältä siellä metsässä tuntunut, mutta maalissa olo on aina kuin voittajalla!

#komiaflow trail cup Hallila

Lumien sulettua ja metsän pikku hiljaa kuivettua, tulee mun siirryttyä juoksemaan metsään. Vaikka toistaiseksi taas jalat pelittää ihan hyvin kovalla asfaltillakin, tykkään silti pehmoisemmasta polku ja metsä alustasta. Muutenkin mun kesän kisat suurimmaksi osaksi tulee olemaan pehmoisilla pohjilla, joten on hyväksi myös harjoitella sellaisilla alustoilla.

Kevään odotetuin koitos, Nuts Karhunkierros on jo kahden viikon päästä. Oma olo ja kunto tuntuvat ihan hyviltä. Terveenä ollaan ja kunhan edessä olevan reilun viikon kiireet saan hoidettua, voin rauhassa keskittyä nauttimaan Kuusamon reissusta. Ennen sitä en taida enää yhtään pitkää, yli 20 kilsan lenkkiä tehdä, mutta lyhyempiä rauhallisia ja rentoja vetoja sekä yhdet suunnistuskisat olisi vielä luvassa. Eväät Karhunkierrokselle pitää pian miettiä valmiiksi ja tehdä suunnitelma millä aikataululla matkalla mitäkin evästä nauttii. Vaikka loppu peleissä sitä sitten mennään sen hetkisen fiiliksen mukaan. 

Tytär pyörällä seurana lenkillä.

Mulla muuten kävi ystävän kanssa mukava arpaonni, sillä yhteislipullamme saimme lähtöluvan lokakuun Vaarojen maratonille Kolille 😊 Silloin on luvassa polkuriemua reilu 10 kilometriä lisää tämän kevään Karhunkierroksen 53 kilsaan! Pala kerrallaan...tai paremminkin kilometri kerrallaan pitemmälle ja pitemmälle. Oon niin innoissani!

Kuva keskiyöllä kun poljen töistä kotiin maisemareittiä.

Juoksukilometrejä tälle viikolle kertyi reilu 55, pyöräily kilometrejä yli 100 ja pari virkistävää pulahdusta lampeen. Kehonhuolto muutoin hiukan jäänyt, mutta jospa keskittyisi tulevina päivinä siihen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille 💗

~Eija~

Kaksi kuukautta Kuusamoon

Kevättalven flunssa on voitettu, vaikka edelleen limaa nousee, erityisesti raittiissa ulkoilmassa. Mutta reilun viikon juoksemattomuuden jälkeen oli ihana taas päästä "ravaamaan". Reippaammat vedot ovat silti saaneet vielä odottaa. Mä ja vedot odotamme sulia ja kuivia teitä... Kuinkahan kauan saamme odottaa, kun tuota lunta ja pakkasta tuntuu tulevan taivaan täydeltä, monen vuoden edestä. 

Umpihankaan.

Mun ensimmäiseen polku-ultraan on tasan kaksi kuukautta, sillä NUTS Karhunkierros juostaan toukokuun lopussa Kuusamon maisemissa. Viime vuonna tapahtumaan osallistujat saivat paikka paikoin rämpiä lumessa ja sohjossa ja mitenkähän musta tuntuu että tänä vuonna käy samalla tavalla 😕 Kunnon talvikelit pakkasineen ovat taanneet sen, että jalat ovat pysyneet kuivina talven juoksulenkeillä, mutta kevät hangilla, lähellä kesäkuuta, ei taida enää pakkasta olla ja sehän sitten tarkoittaa märkää. Mua on muistuteltu, että oonhan jo hommannut kunnon sukat koitokseen ja nyt pitääkin ottaa itseä niskasta kiinni ja hoitaa homma kuntoon. 55 kilometriä märillä perussukilla kuulostaa hiertymiltä ja kylmettyneiltä varpailta. Toki edelleen toivon, että jollain ihmeen kaupalla lumet sulaisivat nopeasti pois ja retkelle pääsisi sopivassa pikkuisen alle 20 lämpöasteen kuivassa kelissä, shortsit ja t-paita päällä. 

Mutta jos nyt kuitenkin toisin käy, olen siihen sukkia lukuunottamatta jo valmistaunut rämpimällä useammankin eri pituisen juoksulenkin auraamattomilla, tuulen tuiskuttamilla ja huolimattomasti auratuilla pikkuteillä ja vielä pienemmillä pikkuteillä. Eihän mulla ole ollut muita vaihtoehtoja. Valitettavasti täällä lakeuksilla nousumetrejä ei helposti saa kasaan ja niitä pitäisi vielä ehtiä kerätä. Joupiskan mäki siis kutsuu, kunhan lumet sulaa...

Töihin kettingit "louskuen".

Jos vaan aikataulut antaa myöden, joka viikko pitäisi saada juoksukilometrejä kasaan vähintään 50 (mielellään edessä olevan matkan, 55km verran). Yksi pitkä lenkki, pari reilua kymppiä ja veto treenit vaihtelevalla matkalla. Aikataulullisesti tiukoilla viikoilla korvaan juoksua mm. hyötyliikunnalla pyöräillen töihin tai matala sykkeisillä sauvakävely, vaunuttelu tai vesijuoksulenkeillä. Tarkoitus on siedättää jalkoja rasitukselle peräkkäistenkin päivien tehokkailla kilometreillä. Lenkkien välissä mennään "askareshyssyä" töissä, hyppöötetään toisia ja kenties hetkellisesti nostetaan omia kinttuja kohti kattoa. Liikkuvuutta on pidettävä yllä venyttelyjen ja tekniikkaharjoituksien avulla. Harmillisesti aikaisemminkin oireillut alaselkä välillä taas väsyy juoksusta ja saattaa vaivata erityisesti öisin. Pieni tyyny lantion alla mahallaan maatessa auttaa tähän kyllä loistavasti ja kunnon rullailut ja venyttelyt ennaltaehkäisee. Seliseli, mutta usein päivisin ei ehdi rauhoittumaan kehonhuoltoon ja iltaisin vaan on jo niin väsynyt. Tähän pitää nyt panostaa..!

Maaliskuun hangilla.

Kun varusteasiat ovat hyvin työn alla ja juoksut nyt näin pääpiirteittäin rullaa, on vielä yksi asia mitä pitäisi Karhunkierrokselle treenata ja se on niinkin ihana asia kuin syöminen 😋 Ultramatkat kun eivät ole vain etenemistä, vaan siellä pitää turvata se että eteneminen jatkuisi maaliin asti ja sen edellytys on syöminen. Talvella ei juotavaa tule kannettua mukana, koska sehän viilenee jääkylmäksi aika nopeasti. Ja jääkylmä vesi suussa vetää suun limakalvot riekaleiksi. Mä oon sitten juonut vasta takaisin lämpöiseen päästyäni. Kevään tästä pikku hiljaa edetessä, lenkille lähtee mukaan juotavaa ja erilaista lisäenergiaa testi mielessä. Aikaisemmilla pitkillä retkillä hyviksi olen todennut suolapähkinät, salmiakkiaakkoset ja suklaapalat. Nyt sitten pitäisi vaan oppia niitä tasaisesti kaivelemaan taskuista ja saada mutustettua suussa.

Kevät väriä kaupasta.

Kun hyppään ajatuksissa toukokuulle, jännitys kouraisee vatsanpohjassa. 55 kilometriä tulee olemaan mulle pitkä matka, mutta ei mahdoton. Pääasia ei tule olemaan maaliin pääsy (mutta siihen toki tähdätään!), vaan tärkeintä ovat elämykset ja fiilikset matkan varrella. Se tulee olemaan retki omien rajojen venyttämisessä ja käsittelemisessä. Enemmän se tulee antamaan kuin ottamaan.
Niin ja retkihän on jo alkanut.

~Eija~

Valoa marrasputken päässä

Viikko on taas juossut, kirjaimellisesti :) Tiesin jo etukäteen, että haasteellisin pätkä olisi alku viikosta, joten siihen latasin sopivan asennoitumisen ja selittelyitä en kuunnellut. Loppu viikko sitten on mennytkin rallatellessa, jopa oikein odottaessa että pääsee juoksemaan ja oonkin vain nauttinut.

Maanantaina saattelin lapset juosten kouluun ja jatkoin siitä pikkupikku pakkasen puolella omaa lenkkiäni. Oli fiilis juosta pitkään, koska edessä olisi kaksi yövuoroa ja näistä johtuen pari seuraavaa päivää menisi vähillä kilometreillä. Lunta hituloi hiljakseen ja oli niin mukava juosta. Kilometrejä kertyi vähän vajaa 18.

20.päivä

Yön valvoin töissä ja aamulla nukutti makeasti. Mulla ei pääsääntöisesti ole mitään ongelmia nukkua päivisin ja mielelläni nukkuisin yövuorojen jälkeen vaikka iltaan asti (ja siitä sitten taas piretäni seuraavaan yövuoroon), mutta kouluikäisten lasten kanssa se ei oikein ole mahdollista. Ja meidän perheessä tiistai on viikon haasteellisin päivä, joten kello oli herättämässä jo kahdelta. Nousin ylös, aamupalaa naamariin, läksyjen tarkastamista, ruuan laiton aloittamista ja sitten lenkkarit jalkaan ja päivän lenkki samalla nuorimmainen hoidosta hakien. Todellakaan en ilman putkea olisi taaskaan yövuorojen välissä juoksemaan lähtenyt, mutta nyt mentiin. Hyvin rauhallisesti 6 kilometriä. Kyllähän se hyvää teki! Jaksoi sitten illan harrastuskuskaukset omat ohjaukset ennen toiseen yövuoroon menoa.

21.päivä

Keskiviikko aamulla yövuoron jälkeen pääsin heti kotiin ehdittyä suoraan nukkumaan, kun mies oli eskarilaisen vienyt jo hoitoon. Ja mähän nukuin, heräten taas kellon soittoon ennen kahta. Aamupala, hetken hiljaisuudesta nauttimista kunnes koululaiset tulivat kotiin ja sitten taas lenkkarit jalkaan ja juoksemaan. Kiersin 8 kilometriä, tulin kotiin vaihtamaan vaatteet ja laiskasti autolla hain eskarilaisen hoidosta. Just ja just valoisalla sain lenkkini tehtyä.

22.päivä

Torstaille ennustettiin kunnon lumi-räntä-vesi myräkkää. Mutta eihän sellaiset putkea katkaise, njää. Ennen kuin sängystä aamulla nousin (oli taas niiiin ihanaa nukkua yö omassa sängyssä!!), kuulin kuinka ulkona tuuli vihelteli. Koska illaksi ennustettiin sateen muuttuvan vedeksi, valitsin lenkki ajankohdaksi ehdottomasti aamun. Taas saattelin eskarilaisen eskariin ja jatkoin siitä juosten lenkkiäni. Myötätuulessa tunsi lentävänsä, mutta voi armotonta kun tuli sivu- tai vastatuuliosuus! Kasvoille osuvat "lumihiutaleet" olivat kuin neuloja, ne todella sattuivat. Yritin piiloutua tuubihuivin taakse, mutta sen läpi hengittäminen on hankalaa. Se oli sellainen sisuuntumis-lenkki, kuten iltapäivällä tekemäni vaunulenkkikin, josta edellisessä postauksessa kirjoittelin. Voittaja fiilis oli makea 12,5 kilometrin jälkeen!

23.päivä

Perjantaina tuuli oli huomattavasti tyyntynyt ja aurinkokin pilkahti keskipäivällä. Mä kuitenkin jätin lenkkini pimeälle, kun saattelin tokaluokkalaiseni kaverisynttäreille. Neiti polki pyörällä vierellä reilu 5 kilometriä ja mä jatkoin siitä matkaa. Sain kerättyä kasaan vajaa 16 kilometriä. Juoksu tuntui ihanalta pimeydessä, jäätiköissä ja kurakoissa. Ilman nastakenkiä ja otsavaloa ei olisi pärjännyt, sen verran pimeä BlackFriday oli.

24.päivä

Viikon vapaat olivat takana, mutta edessä oli mukava viikonloppu; aamuissa yhteislenkit ja sieltä suoraan iltavuoroon. Suurimman osan lenkeistä juoksen yksin, omia polkujani, joten on aivan huippu ihanaa saada seuraa :) Viime viikon sunnuntaina olin Ninnin kanssa polkujuoksemassa Ninnin treeniohjelman mukaan ja tällä viikolla mentiin lauantaina, mutta toisille poluille. Keli oli taas tosi hyvä, aurinko pilkahteli (se ei marraskuussa paista, vain pilkahtelee) ja rauhallinen vauhti oli just hyvä tähän väliin. Juostiin liukkailla ja märillä kallioilla ja mättäillä kaksi tuntia ja yhteensä reilu 15 kilometriä.

25.päivä

Tänään sunnuntaina haastoin suunnistusseurani naisia yhteislenkille poluille. Meitä olikin neljä mukana ja oli kiva nähdä heitä pitkästä aikaa. Kesäkaudella tulee nähtyä iltarasteilla ja kisoissa, mutta kauden päätyttyä harvemmin. Niin sanotun naisten valmentajan ominaisuuksissa järjestän yhteistreenejä epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt vihdoinkin sain startattua tämän yhteisen talvikautemme. No juoksimme sitten pitkin poikin metsässä, oudoksuksesta ilman karttaa, mutta arvioidussa aikataulussa löysimme takaisin autoille vajaan 8 kilometrin jälkeen. Oli mukava lenkki :)

26.päivä

Kuukauden 300 juoksukilometrin rajapyykin saavutin tänään ja kokonais kilometrit ovat nyt 306,2. Itselle hienoa saavuttaa tuollainen kuukausi kilometri määrä ottaen huomioon, että ensimmäisen viikon jälkeiset melko pahat kireydet ovat sen jälkeen olleet poissa. Toki selkä on parina yönä hiukan vaivannut, mutta tehostan nyt taas kehonhuoltoa, jospa se sillä taas helpottaisi. 

Nastakengistä on molemmista lähtenyt yksi nasta pohjasta. Vielä ei huomaa pidossa, mutta jos tällä vauhdilla lähtee lisää niin en tykkää. Muutenkin kengät ovat lähes koko ajan märkinä, puhumattakaan tuosta lenkkivaatteiden pyykin määrästä. Huomen aamulla lähtee taas pesukone pyörimään..

Mutta plussan puolella ollaan. Eikä putkea ole enää kuin 4 päivää jäljellä! Joten nyt loppukiri ja uusi tavoite on saada 350 kilometriä täyteen :) Torstaina kuulette kuinka marrasputken ja -kilometrien kanssa lopulta käy :)

~Eija~