sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lepoviikon mietteitä

Kulunut viikko oli palauttava lepoviikko ja tarpeellinen sellainen. Viime viikonloppuna piti sovitella työvuorot ja kisoja, joihin halusin osallistua ja jo etukäteis järkkäilyt vei voimia. Työvuorot tuli hoidettua ja kisatkin käytyä hyvällä sykkeellä, mutta väsy oli. Lauantaina polkujuoksukisan jälkeen vasen pohje kramppasi kunnolla ja se tuntui keskiviikkoon asti, mutta helpotti sitten huomaamattomaksi. Kuitenkin viime sunnuntaina oli suunnistuksen maakuntaviesti ja aamulla sängystä noustessa hirvitti kuinka kipeällä jalalla pääsee metsässä juoksemaan. Yllättäen juokseminen olikin kivuttomampaa kuin kävely, venyttelystä nyt puhumattakaan. 
Meillä on hyvä ja taitava suunnistava naisporukka Ilmajoen kunnassa. Oltiin viime vuonna maakuntaviestissä 3. ja sitä edellisvuonna 2. Näitä sijoja tietysti lähdettiin puolustamaan. Mä sain aloitusosuuden, että ehtisin sitten vielä töihin. Alku pätkä meni rennon ok:sti, juoksu kulki ja rastit löytyi. Muitakin naisia siinä kulki samaan tahtiin ja eri hajontaakin näytti olevan. Puolen välin jälkeen kompastuin omaan heikkoon kohtaani, kun en enää keskittynyt kunnolla ja lähdin vain sinne päin kohti seuraavaa rastia. Oikealta ampaisin ohi kahden muun suunnistajan kanssa. Sitten hakua ja suuttuneena eteenpäin seuraavalle rastille jota pummasin taas. Toiseksi viimeistä rastia koukkasin myös aivan tyhmästi! Vaihtoon tullessa harmitti ihan vietävästi :/  Laskeskelin pummanneeni ehkä noin 7 minuuttia. Ei sitä harmitusta pysty sanoin kuvaamaan. Leuka rintaan, kannustukset seuraavien osuuksien suunnistajille ja kohti työmaata.
Palkinnoksi saatu  timanttituija.
Naiset tekivät kuitenkin loistavaa työtä ja nostivat huikean hyvällä suunnistuksella ja ankkuri vielä loppukirikamppailulla meidät toiseksi :D! Aivan mahtavaa!! Palkinnoksi saimme isohkot timanttituijat :)
Itse en tosiaankaan panokseeni ollut tyytyväinen, mutta tätä tämä suunnistaminen ja viesti on. Onneksi kaikilla muilla oli hyvä päivä!
Kiitos Sari, Leena ja Sanna :D!
Tyttären kanssa Mallan Makeissa :)
Tällä viikolla oli ohjaukset, joissa päästin itseni helpommalla. Pyöräillyt en kertaakaan töihin ja juoksemaankin menin vasta perjantaina. Tauko oli tehnyt hyvää jaloille. Juoksu tuntui kevyeltä ja helpolta. Keuhkot pelitti hyvin, sykkeet pysyivät alhaalla vaikka vauhti meinasi karata. Kevyt lenkki tuntui kerrankin kevyeltä. Ja ennen kaikkea lenkille lähtö ei yhtään tympinyt vaan se tuntui hurjan mukavalta :) Itse asiassa ne olivat sellaisia terapialenkkejä, kun sai vaan olla omien ajatusten kanssa ja pistää niitä järjestykseen.
Viikon aikana tuli myös puuhailtua kotona, nautittua herkkuhetki tyttären kanssa, käytyä lasten kanssa elokuvissa ja hoidettua yhtä sun toista asiaa. Lepoviikon päätteeksi nyt on päällä yövuorojen jälkeinen hämäryys. Kolmivuorotyöläisenä ei valitettavasti aina tuo uniaika täyty. Yövuorojen jälkeen on päivärytmi käännettävä takaisin normaaliin ja vaikka se multa suht ok:sti onnistuu, univelka tuntuu pari päivää vielä yövuorojen jälkeen, Juuri tällöin auttaa liikkuminen, ulkoilu ja sopiva pikku puuhastelu. Sohvan pohjalle ei kannata jäädä.
Syyskuun auringossa.
Syyskuu on alkanut aurinkoisissa merkeissä ja lenkillä vastaan kiemurteli vielä käärmekin. Saisivat jo painua horteeseen kiitos! Lepoviikko jää nyt tähän ja käännän seuraavan sivun. Uudella alkavalla viikolla pääsen taas suunnistamaan kun luvassa on sprinttiä ja yökisaa. Myös ihania juhlia ja tietysti töitä on luvassa.

Kaunista alkavaa syysviikkoa kaikille!

~Eija~

lauantai 27. elokuuta 2016

Inov-8 Trail Running polkujuoksutapahtuma Seinäjoella

Tänään koitti se päivä kun kalenterissa luki polkujuoksukisat Seinäjoella :D Vaikka poluilla ja metsissä tulee juostua osa lenkeistä ja tietysti suunnistaessa, oli tämä mulle vasta toinen virallinen polkujuoksukisa. Viime vuonna kävin itseäni testaamassa Pässilänvuorella Jurvassa. Vajaan vuoden takaisia fiiliksiä pääset lukemaan tästä.
Inov8
Kuva maastosta napattu järjestäjien sivuilta.
Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran ja järjestäjien tavoitteena on tehdä tästä perinne ja siinä tapauksessa ehdottomasti olen mukana. Eli kyllä tykkäsin!
Heti aamusta Rauli-myrsky ilmoitteli tulostaan heiluttelemalla puuskillaan. Aurinko silti paistoi ihanasti ja auton lämpömittari näytti +16 astetta. Siinä ja siinä laittaako lyhythihainen paita, mutta päädyin kuitenkin pitkään. Kisakeskuksessa tuli bongattua hurja määrä tuttuja :) Aivan mahtavaa kuinka moni oli ottanut tapahtuman kisakalenteriinsa! Odottava ja innostava fiilis oli tarttuvaa.
Ihania energisiä juoksuryhmäläisiäni ja minä.
Matkoina oli joko 10km tai 21km. Oli kuntosarjaa ajalla ja ilman sekä kilpasarjaa naisille ja miehille. Itse ilmoittauduin 21 kilometrin kilpasarjaan, vaikka en kyllä yhtään etukäteen tiennyt oliko se nyt oikeasti se mun sarja.
Alkuun oli luvassa puoli kilometriä nousua ja sitten vaihdellen sorapohjaista kuntorataa ja polkuja metsän puolella. Oletin alun olevan ruuhkaista, mutta aivan hyvin pääsi heti omaan vauhtiin menemään. Avokallioita ylös ja alas, märkiä soita ja ojia, pitkospuita sekä havunneuloilla peiteltyjä metsäpolkuja ja kiviä sekä puiden juuria. Eron tasaiseen juoksuun huomaa heti, kun hengästyy nopeasti ja sykkeet nousee normaalia korkeammalle. Itselle kolme ensimmäistä kilometriä tuntui tukkoiselta, mutta kyllä se lähti siitä sitten rullaamaan.

Vajaa neljä kilometriä meni molemmat reitit samaa juntua ja sitten pitempi erkani oikealle ja kympin juoksijat vasemmalle. Porukka harveni, mutta onneksi seuraakin jäi. Näköetäisyydellä meni kaksi naisjuoksijaa ja takana näin yhden lisää. Mentiin aika samaa vauhtia. Yhdessä alamäessä pääsin toisen edellä menevän ohi ja toisen kuittasin tien ylitys kohdalla kun hän erehtyi reitistä muutaman metrin verran.
Rupulivuorelle noustessa Tapio huikkasi että oon naisista toisena ja kärkeen kolme minuuttia. Huh mitä vauhtia joku pinkoo! Omat kilometrit taittuivat suurinpiirtein 5:30-5:45 tahtiin. Meno tuntui aivan kelvolliselta, joten sillä jatkettiin. 
Inov8
Kuva maastosta napattu järjestäjien sivuilta.
Ahonkylässä alkoi pitempi kuntorata pätkä. Hyvä rytmi poluilla hajos hiukan tässä. Vauhtia toki sai nostettua ja rennompaa juoksua aikaan, mutta polulla keskittyminen jotenkin pysyi paremmin koossa. Tässä vaiheessa edelleen toisena. 
Tosissaan mennään :) Kuva järjestäjien sivuilta. 
Miehiä loikki kantaan ja ohitse. Peesaamaan en paljon pystynyt vaan jatkoin omaan tahtiin köpöttelyä. Kun maaliin oli 6 kilometriä matkaa, jalkoja alkoi todenteolla painaa. Oikean jalan isovarvas hinkkasi kengän reunaan (Pässilänvuoren postauksessa oli sama ongelma!) ja molemmissa polvissa tuntui välillä pistosta. Alkoi väsymään. Vyölaukkuun olin varannut kaksi energiageeliä ja olin etukäteen ajatellut ottaa ekan 7km kohdalla ja toisen 14km kohdalla. Ei kuitenkaan tehnyt yhtään mieli imelää tomaatin makuista geeliä ja toivoin ennen lähtöä nautitun hiilari ja proteiini juoman kantavan maaliin asti. Geelit jäivät siis nauttimatta... Olisi ollut hyvä miettiä geelin ottaminen kuntorata pätkälle, sillä polulla juostessa ei olisi pystynyt keskittymään juoksun ohessa geelin nieleskelemiseen (tai no pitää opetella se taito!).

Kolme kilometriä ennen maalia olin jo todella väsynyt. Energiat vähissä! Kaksi kilometriä ennen maalia yksi nainen meni ohi (se joka juoksi alkumatkasta mun takana). En pystynyt jäämään peesiin, vaan päätin keskittyä pitämään omaa sopivaa vauhtia yllä. Lopussa oli puoli kilometriä laskua ja se menikin sitten rullaten käsijarru auki.

Maalissa aikaan 1tunti 58 min ja 55sek. Jes, alle kaksi tuntia, mikä oli mun itselle asettama tavoite :) Mun laskujen mukaan olin siis naisissa kolmas, mutta lopussa ohi mennyt olikin kuntosarjassa, joten kiilasin naisten kilpasarjan toiseksi. Palkinnoksi Inovin maastojuoksukengät :) Tosi hienoa!
Mun ihanat ja energiset juoksuryhmäläisetkin suoriutuivat hienosti omasta urakastaan! Hyvä naiset :D!
Palkintokengät tyttärien testattavana - kasvun varaa vielä on ;)
Kisojen päälle mulla oli verryttelyksi vielä iltavuoro. Työpaikan parkkipaikalla meni 5 minuuttia ennen kuin pääsin autosta pois, kun vasen pohje kramppasi. Eipä ole hetkeen vastaavaa ollut. Itselle hyvä muistutus, että JUO kunnolla ja TANKKAA energiaa pitemmillä matkoilla heti alusta! 

Hieno tapahtuma, hieno reitti ja hieno fiilis :)

~Eija~

torstai 25. elokuuta 2016

Maisemareittiä metsässä

Ensi viikonloppuna Seinäjoella järjestetään Inov-8 Trail Running -polkujuoksutapahtuma ensimmäisen kerran. Reitti vaihtoehtoina ovat 10km ja 21km. Järjestäjät ovat luvanneet poluilla Seinäjoen ja Ilmajoen väliset parhaat nähtävyydet. Pääosin luvassa kapeita polkuja ja parit pätkät leveämpää elämysreitin uraa. Kesän sateet ovat täyttäneet lammet ja ojat eikä poluilta tule selviytymään ilman märkiä sukkia. Paikka paikoin pahimpiin kosteikkoihin  ovat järjestäjät laittaneet uusia pitkospuita.
Kallioilla todella liukasta. Kerran onnistuin kaatumaankin.
Mä olen menossa fiilistelemään 21 kilometrin verran :)
Mielenkiinnolla odotan kuinka paljon uusi tapahtuma on porukkaa saanut liikkeelle ja erityisesti kolmen iloisen juoksuryhmäläiseni ensimmäistä polkujuoksutapahtumaa jännitän positiivisella mielellä. Ovat treenanneet tätä tapahtumaa varten koko kesän ja jos vain kaikki osauu nappiin, jokainen tulee suoriutumaan hienosti!
Sammalmättäitä ja sieniä, joista jälkimmäisistä en ymmärrä mitään.
Mä tykkään juosta hiekkateillä, poluilla, pelloilla, metsässä ja pitkospuilla. Vauhti tippuu, mutta kroppa saa aivan toisenlaista ärsykettä ja lihakset tekevät töitä tehokkaammin. Metsä ympäristönä antaa positiivista virtaa ja jos hetkeksi pystyy katseen irrottamaan maasta, näkee ympärillä paljon enemmän kuin maantienvarren roskat ja ohikiitävät autot.
Metsässä on todella märkää!
Mä kävin alkuviikosta testaamassa miltä meno tuntuu. Reidet ovat melko hyvin palautuneet vajaan kahden viikon takaisesta maratonista. Alkumatkasta purtsi jalan alla oli ihan kuin millä tahansa lenkillä. Heti epätasaiselle polulle siirryttäessä oikean jalan ulkosyrjään sattui sähköiskumaisesti. Se sattui joka askeleella, kun jalan alla oli jotain epätasaista tai se meni vinoon. Tämä sama kipu oli tuntunut viime viikolla maratonin jälkeisellä tunnustelu lenkillä tasaisella hiekkatiellä. Kävellessä se ei ollut tuntunut yhtään. Nyt joutui tarkasti asettelemaan jalkaa juurakoissa ja liukkailla kallioilla. Hiki tuli pintaan ja ärtymys, koska ilmoittautumisen polkujuoksutapahtumaan olin jo laittanut... Päätin kuitenkin jatkaa lenkkiä ja tunnustella pystyykö juoksua yhtään rentouttamaan.
Välillä helppoa leveää paanaa!
Välillä oli purtsi osuutta ja silloin pystyi ottamaan rennompaa askelta, eikä kipua silloin tullut yhtään. Metsän puolella oli keskityttävä enemmän, mutta onnekseni kipu hiukan helpotti loppu lenkkiä kohti. Juoksenneltua tuli vajaa 8km. Pakostakin pistää miettimään, kuinka sillä jalalla viikonloppuna juostaan ilman ettei mitään lisävahinkoa tule... Todennäköisesti askelluksestani johtuen jalan ulkosyrjä on ottanut siipeensä reilun 42 kilometrin asfalttijuoksusta. Järkevintä olisi antaa lepoa ja sopivaa liikkuvuutta, mutta mutta... Katsotaan nyt miten käy.
Muuten viikolla olen liikuttanut kahvakuulaa, pyöräillyt ja tyttären kanssa nautittu kauniista elokuun päivästä pienellä kävelylenkillä. Hyötyliikuntakertoja unohtamatta!

Polkujuoksutapahtumaan pystyy ilmoittautumaan vielä paikanpäälläkin, joten jos mielenkiintosi heräsi, lähde rohkasti vain mukaan! Täältä löytyy lisää infoa.
Minä ja tytär 5 vee <3
~Eija~

p.s. En ole yhteistyössä tapahtuman järjestäjien kanssa enkä hyödy tästä tapahtuman "mainostamisesta" rahallisesti tms, vaan ihan omana itsenäni kannustan lähtemään mukaan ja kokemaan polkujen tunnelman :D!

maanantai 22. elokuuta 2016

Onnistunko vai epäonnistunko?

Kesäolympialaiset Riossa ovat päättyneet, mutta syyskuussa kisat saavat vielä jatkoa, kun paralympialaiset kisataan samoilla areenoilla kuin elokuun kisat. Harvat meistä suomalaisista ovat päässeet paikanpäälle kannustamaan ja nauttimaan kisatunnelmista, mutta televisiosta kisoja tuli 24  tuntia vuorokaudesta. Hieno homma, vaikka joillakin se taisi sotkea pahasti päivärytmin kun keskellä yötä piti herätä ihailemaan Usain Boltin menoa radalla tai jännittämään keihäsmiesten kaaria. Itse olen tätä nykyä valtavan huono penkkiurheilija. Jos vaihtoehdot on istua television ääressä vääntelehtimässä jänityksestä tai lähteä omalle pään nollaus lenkille iltahämäriin, lenkki vie voiton sata nolla. Miksi näin..? No sillä omalla lenkillä on mulle paljon suurempi merkitys kuin sillä jääkiekkojoukkueen voitolla, Räikkösen shampanjasuihkutuksella tai Suomen ennätysajalla altaassa. Suomalaisten onnistumisista ja toisaalta myös epäonnistumisista kyllä kuulee koosteissa ja saa lukea seuraavan päivän lehdistä. En myöskään jaksa sitä jännittämistä, sillä oli sitten kuka tahansa kyseessä, aina joku/jotkut kisailijat saavat sympatiani ja sitten jännitän kämmenet märkinä heidän puolestaan. Eniten mua kiinnostaa ne tarinat urheilijoista, heidän matkasta juuri tähän kisaan ja miten itse koki suorituksen menneen tulokseen ja odotuksiin nähden. 
Vaikka en ole Rion olympialaisia silmätarkkana seurannut, tiedän Suomen saaneen yhden pronssisen mitalin. Nainen ja nyrkkeilystä, lajista josta en ymmärrä mitään. Hienoa Mira Potkonen!
Kaikille muillekin Suomen huippu-urheilijoille haluan nostaa hattua hienoista suorituksista!

Julkisesti odotukset ja toiveet Suomen kansalla ja urheilijoilla oli saada useampikin mitali, neljästä ainakin olen kuullut puhuttavan. Tavoite ei täyttynyt ja siitäkös suomalaiset veronmaksajat ovat suutuksissaan, kun meidän verorahoilla matkustetaan niin kauas vain hakemaan kokemusta ja nauttimaan Cobakapanan lämmöstä. No huhhuijaa ja mietitääs nyt! Varmasti urheilijalla itsellään on ne kovimmat odotukset ja paineet. H-hetkellä pitäisi onnistua, kun tähän on satsattu useita kuukausia. On koettu kipua, on ollut luopumista ja loukkaantumisia. On onnistuttu kehittymään, antamaan tuloksia ja kannustettu sitä kaveriakin. Jokainen Suomea tai ihan mitä maata tahansa edustamaan valittu on tehnyt valtavasti töitä, juuri niin TÖITÄ. Kunto on huippu juuri siinä omassa lajissa. Ja kuten jokainen meistä, emme me aina ole töissämme täydellisiä vaan pyrimme panostamaan tiettyihin tärkeisiin palavereihin, esittelyihin tai työsuorituksiin. Ja aina se "huippukunto" ei vaan osu oikeaan kohtaan, vaikka olisit kuinka tehnyt hyvän pohjatyön. 

Joten ei mollata meidän huippu kuntoisia edustajiamme!
Epäonnistuessaan suurin sättijä on urheilija itse itselleen.
Petra Olli edusti Suomea painissa ja hänen pettymyksensä hävityn matsin jälkeen oli sydäntä riipaisevaa.
Kuva netistä.
Marika Taini kirjoittaa hyvin blogissaan fiiliksistään viime viikonlopun suunnistuksen MM-kisojen alla ->  "Fiilikset ovat ristiriitaiset; olo on odottava, vähän jännittynyt ja epävarma, mutta silti tietoinen siitä, että viimeinen harjoitusjakso sujui suunnitellusti. Onko se kuitenkaan tarpeeksi? Pystynkö olemaan tarpeeksi keskittynyt, sujuva, kovavauhtinen ja nöyrä, mutta kuitenkin itsevarma, kun asetun sprintin ja keskimatkan starttiviivalle?"
MM-sprintissä Marika oli 9. MM-keskimatka suunnistetaan alkavalla viikolla. Hyvä sprintti sijoitus, uran paras, mutta pettymys paistoi kisojen jälkeisessä tweetissä. Omat toiveet ja odotukset olivat urheilijalla itsellään ja valmentajalla korkeammalle. Tavoitteiden asettaminen ohjaa määrätietoista treenaamista ja epäonnistumisen kohdatessa se käännetään pohdiskelujen jälkeen taas voimavaraksi. Siinä penkkiurheilijan some turhautumiset jäävät toissijaisiksi lausujan pahan fiiliksen purkauksiksi.

Itse aina onnistuakseen tarvitsisi olla niin ylivoimainen, että tuntuisi lähes yksinäiseltä tai että joku toinen huippu kunnossa oleva epäonnistuisi juuri tällä tärkeällä hetkellä. Oma voitto tarkoittaa toiselle aina häviötä.
Akkujen latausta samaan aikaan kun Riossa joillakin oli satalasissa.
Ammattiurheilijan elämästä, siitä raa'asta työnteosta en oikeasti ymmärrä mitään. Kuntourheilijana kuitenkin tiedän miltä tuntuu kun itselle asetetut tavoitteet eivät täyty tai hyvän suorituksen pilaan jollain pienellä omalla virheellä. Kilpailuhenkisenä ja itselle toisinaan melko armottomana ihmisenä pettymyksen tunteet jättävät muistijäljen pitkäksi aikaa. Virheistäni pyrin oppimaan, erityisesti etten tee samaa virhettä enää toista kertaa.
Kukaan toinen ei mulle tavoitteita tai paineita aseta. Mitä nyt ehkä äiti ja iskä jännittää toisinaan mun puolesta. Ja tietysti lapsilleni olen toistaiseksi vielä aina voittaja :D

Parasta urheilussa ja ylipäätänsä liikunnassa on riemu siinä itse tekemisessä. Rehellinen ja reilu peli toisia kunnioittaen. Toisille se on ammatti, toisille elämän ilo. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja urheilijan ja harrastelijan tehdä työnsä ja suorituksensa niin hyvin kuin pystyy,

~Eija~

perjantai 19. elokuuta 2016

Maraton palauttelua

Helsinki City Maraton oli viime viikonloppuna ja tämä kulunut viikko on mennyt palautellessa. Heti maaliin päästyä olo oli hyvä, paras mitä koskaan aikaisempiin juostuihin maratoneihini verrattaessa. En jäänyt juoksun jälkeen minnekään makailemaan vaan jatkoin heti kävellen juomaan ja merkittyä reittiä pitkin pois maalialueelta ja kohti linja-autoa. Siellä nappasin heti jotain suuhuni koska oli nälkä. Siis todellakin nälkä! Edellisten maratonien jälkeen pelkkä ajatus ruuasta on saanut voimaan pahoin, mutta nyt halusin heti jotain suuhun. Jogurtin ja pähkinöitä syötyäni käveleskelin rauhallisesti pesupaikalle tarkistamaan mahdolliset hiertymät. En osaa sanoa enää mistä asti reitillä olin tuntenut jonkun pienen kiven oikean jalan päkiän kohdalla. Oletin sieltä löytäväni kunnon ihorikon, mutta olikin odotettua pienempi. Vasemman jalan isovarvas oli hiukan hinkannut kenkään, mutta ulkoisia vaurioita ei ollut. Housujen vyötärö oli tehnyt punaisen jäljen kylkeen. Ilmeisesti olin vain kiristänyt liian kireälle. Ei pahat vammat ollenkaan, kun vertaa viime vuoden takaiseen kun yksi varpaankynsi ilmoitti irtoamisestaan.
Ennen kuin linja-auto lähti takaisin kotiin päin, pysyin pienessä liikeessä. Sen jälkeen olikin sellaiset viisi tuntia istumista pienessä tilassa. Toki ojentelin jalkojani parhaani mukaan. Kotimatkalla pysähdyttiin kerran syömään. Helposti upposi juustoateria limsan kera.
HCM 2016;  ei voi kuin hymyillä :)
Maratonia seuraavana päivänä kävin suunnistuskisoissa. Matkana oli 3,7 km avokalliota ja väliin märkää suopursu maastoa. Edellispäivän juoksu tuntui jaloissa, mutta mukavan helposti jalka silti nousi varvikossa. Rennosti menin, ylimääräiseen väkisin vääntämiseen en lähtenyt. Kisojen jälkeen loppu päivä meni kotona puuhastellessa ja lasten kanssa elokuvaa katsellessa. Niin ja tuli syötyä koko ajan! Hirmuinen nälkä oli.

Seuraavat työpäivät meni lievissä jalkojen lihassäryissä. Portaita alaspäin mennessä tuntui. Etureidet, erityisesti ulompi reisilihas oli hapoilla. Sopivaa venyttelyä tein sopivissa väleissä. Pumppaavia liikkeitä, etten liiaksi venyttänyt jo ärtynyttä lihasta.
Mulla oli kolme kahvakuulatuntia ohjattavana viikon aikana ja ne tuntui mukavalta liikkumiselta tähän väliin. Olisihan sitä voinut kyykky sarjan siirtää tuoreemmille jaloille jollekin toiselle viikolle, mutta näin olin ohjaukset suunnitellut, joten sillä mentiin ja ohjaajakin selvisi ;)
Yöunet jäivät töiden ja muiden kiireiden vuoksi liian lyhyiksi. Mulle kuuden tunnin yöunet ei riitä. No kyllä yksi yö menee, mutta useampi peräkanaa kostautuu päänsärkynä ja ärtyisyytenä. Nuo muutamat päivät menin sinnillä, kun tiesin että vapaapäiviä on tulossa. Unella on valtava merkitys palautumisessa. Mulla vaan on paha tapa repiä lisää aikaa vuorokausiin juuri yöunista. Tähän pitää panostaa tulevaisuudessa.
Maratonin jälkeen mun tämän hetken ykkös lenkkarit oli karmeassa kunnossa. Juoksun alussa satoi vettä sen verran. että kengät kastuivat ja koko loppu lenkin piti juosta märät sukat kengissä lotisten. Juoksun jälkeen lenkkarit piti heittää heti muovipussiin ja vaikka yöllä kotiuduttuani heitin ne heti ulos tuulettumaan, haju oli jotain hirveetä! Ajattelin ensiksi heittää vain pohjalliset pesukoneeseen, mutta lopulta päädyin nakkaamaan kengät perässä. Jännityksellä kaivoin ne pesukoneesta linkouksen jälkeen ja odottelin pari päivää että pääsin niitä testaamaan. Eniten jännitin kuinka hyvin ne istuu pesun jälkeen jalkaan ja toiseksi irtoaako/repeääkö jokin sauma, Turhaa jännitystä, sillä lenkkarit istuivat kuin valettu mun jalkoihin eikä yhden yksi sauma irvistänyt. Näiden lenkkareiden ja mun yhteinen tarina siis saa jatkoa :)
Pesukoneesta löytyi kuin uudet lenkkarit :)
Puhtaiden lenkkareiden pohjista näkyi selvästi miten askellan. Molemmat kärjet ovat kuluneet ekan kerroksen puhki ja pohjan kuviointi kulunut sileäksi. Astun selvästi ulkosyrjälle kantapään kohdalta, erityisesti oikealla jalalla. Torstaina lähdinkin tunnustelemaan juoksufiilistä. Askel tuntui raskaalta, mutta lihasmuistista juoksu sujui kuin aina. Välillä oikean jalan kantapäästä, ulkosyrjältä vihlaisi. Kantapää oli ottanut hiukan nokkiinsa reilusta 42 kilometrin asfalttijuoksusta. Välttelin kuoppiin astumista.
Lasten kanssa kävin vapaapäivän ilona vielä uimahallissa. Mukavia vesijumppaliikkeitä, poreita ja lasten kanssa polskimista. Vesi on kyllä yksi mukavimmista elementeistä palautumisessa.
Ja kaverien kanssa tehtiin leppoisa kävelylenkki elokuisen auringon paistaessa viljapeltojen keskellä.

Sopivasti liikkuvuutta, lihasharjoitusta, aerobista lenkkiä, lasten ja kaverien kanssa yhdessä oloa, ruokaa ja lepoa. Näistä oli mun palauttava viikko koottu. Fiilis on edelleen hyvä ja katse on syksyn liikunnallisiin haasteisiin suunnattu.

~Eija~

sunnuntai 14. elokuuta 2016

HCM 2016 selätetty

Joskus sitä yllättää itsensä ja mulle se tapahtui eilen Helsinki City Maratonilla :D
Maalilinjan ylitin hyvävoimaisena, iloisena ja uusi oma ennätys plakkarissa!
6. maraton maalissa :D!
Mitään tarkkaa treeniohjelmaa mulla ei ole ollut, vaan olen liikkunut monipuolisen aktiivisesti. Kuitenkin ajattelin että juoksukilometrien vähyys verrattuna esimerkiksi viime vuoteen, ei takaa vielä uuden ennätyksen juoksua. Ajatuksena oli fiilistellä tämä maraton ja syksymmällä yrittää tasaisemmalla reitillä sitä omaa ennätystä.
Muutenkin lähtökohtaisesti valmistautuminen ei ollut kuin oppikirjasta, sillä mulla oli yövuorot takana, reisissä jo valmiiksi lihaskipua viikolla ohjatuista kahvakuulatreeneistä ja aikainen herääminen maraton aamuna. Syödä olin muistanut ja lihashuoltoa rullailemalla ja venyttelemällä sopivissa kohdissa siellä täällä. Toisaalta kaikki nämä selittelyt turvasivat mulle sen tunteen, että en stressannut, enkä oikeastaan jännittänytkään. Harvinaista mulle, ehkä sitä pikku hiljaa oppii ;)
Etelä-Pohjanmaalta on pitkä matka Helsinkiin, mutta matka taittui leppoisasti juoksuhenkisten kanssa yhteiskyytillä. Heti perillä oli numerolappujen haku, paita kainaloon ja tapahtuman yhteistyökumppaneiden lahjukset. Sitten bussilla odottelua, tankaamista ja vessassa käymistä. Vihmoi vettä ja tuuli inhottavasti. Tuli mieleen viime vuoden Tukholma maraton, kun lämpöasteita oli reilusti alle 10, satoi koko juoksun ajan ja tuuli oli hyytävä. Onneksi nyt kuitenkin lämpötila oli 16, joten se tuntui lämpöiseltä.
Lähtö tapahtui Paavo Nurmen patsaalta. HCM on Suomen suurin maraton, mutta osallistujamäärä on hurjasti laskenut. Tänä vuonna kuuluttajan mukaan täydelle matkalle oli ilmoittautunut vajaa 3500 juoksijaa ja lyhyemmälle 17 km reitille 3000. Ennätysvuosina on juoksijoita täydelle matkalle riittänyt yli 7000, joten kaukana oltiin siitä. Tästä huolimtta alussa oli ruuhkaa ja jotkut puikkelehtivat ilkeästi yhtäkkiä edestä toiselle puolelle. Sai olla tarkkana ettei tapahdu mitään tapaturmia.
Lähtö ruuhkaa.
Heti lähdössä hetkeksi tauonnut sade alkoi uudestaan. Se oli sellaista sadetihkua, ei kovin pahasti häirinnyt mutta kasteli kyllä. 3:45 jänikset tupsahtivat yhtäkkiä eteeni ja päätin peesailla niitä jonkun matkaa, jospa ensiksi 10 kilometriin ja katsoa miltä tuntuu. Hyvä kuitenkin pitää 4 tunnin jänikset takana. Reidet tuntuivat raskailta heti alkuun, mutta ei paha.
7 kilometrin kohdalla nappasin oman geelini suuhun ja tämän jälkeen alkoikin vatsaa vääntää. En tiedä oliko se tuo geeli vai mikä ongelma vatsassa oli, mutta en uskaltanut enää geelejä loppu lenkillä ottaa. Vääntely oli aaltoilevaa, mutta sain pidettyä sen hallinnassa. Halusin välttää vessassa käynnin ja onneksi siinä onnistuin. Sadekin oli lakannut ja aurinkokin välillä pilkahteli pilvien takaa. Oikein soppeli keli!

Mun puolivälin aika oli 1 tunti 52 min ja 11s. Olin mennyt suunnittelemaani vauhtia nopeammin. Meno kuitenkin tuntui hyvältä, yläkroppa pelitti ja vaikka jaloissa tuntui siellä ja täällä, kaikki oli hallinnassa. 3:45 jänikset olivat välillä takana, välillä rinnalla ja välillä saivat hiukan etumatkaa. Juomapisteillä aina himmasivat ja mä juoksin koko ajan napaten vain kupin vauhdissa kyytiin ja sain näin aina etumatkaa.

Jatkoin samaa vauhtia ja silti tiedostaen että oltiin vasta puoliväli ohitettu. Kilometrit vaihtui yllättävän kepeästi ja kohta ensimmäinen kiekka (25km) oli juostu. Nyt oli enää 17km maaliin. Se tuntui vähältä se ja kun sen vielä paloitteli mielessään pienemmiksi pätkiksi, tuntui juoksu kivalta. Toisen kierroksen nousuihin piti asennoitua päättäväisyydellä. Otin kädet kunnolla käyttöön ylämäissä ja alamäissä hallitusti käsijarru pois päältä ja rennosti alas. Pyrin pysymään tuulisimmissa kohdissa kanssa juoksijoiden selkien takana ja näin säästellä itseäni.
Kuva: Eeva Einiö
Jos jokin hetki pitää vaikeimmaksi mainita, niin ehkä se oli kun maaliin oli enää 8-7 kilometriä. Se on niin vähän peruslenkillä, mutta maratonilla jalkaa painaa tuossa vaiheessa jo melko paljon. Yritin katsella maisemia, nauttia kannustajien energiasta ja pitää hyvä juoksuasento ja -askellus loppuun asti. Tässä vaiheessa annoin itseni jo hiukan iloita, että hyvä juoksu tästä tuli ja oma enkka tulee parantumaan selvästi :)
 Mielelläni pyrin saavuttamaan ja ohittamaan uupuneita kanssa juoksijoita, vaikka tulipa jokunen munkin ohi vielä lopussa. Nyt viimein päätin, että 3:45 jänikset ei mua tule ohittamaan! Kahdella viimeisellä kilometrillä juoksin rinta rinnan toisen naisen kanssa ja tsempattiin toisiamme jaksamaan loppu matka samaa vauhtia. Otettiin yhdessä loppukiri ja luultiin jo tulleemme maaliin, kun pitikin vielä juosta 20 metriä lisää ennen kuin se oikea maalilinja oli ylitetty. Eipä tuo harmittanut, sen verran hyvät fiilikset oli.

Aika oli 3:43:23 (bruttoaika) tai 3:42: 35 (nettoaika).
En oikein tiedä kumpaa aikaa tässä pitää sinä oikeana aikana. No reilu enkka joka tapauksessa :)! Ja niin tyytyväinen, kun vauhti pysyi hyvin loppuun asti, itse asiassa jopa sain kiristettyä vauhtia loppua kohden.

Tekonurmelle en heittäytynyt maaten, vaan pidin itseni koko ajan liikkeessä kävellen. Keräsin pussiin järjestäjien tarjoamat eväät ja jatkoin suoraan bussille. Siitä pesuille, syömään ja odottelemaan kotiin päin lähtöä. Aikaisempien maratonien jälkeen mulle on tullut enemmän tai vähemmän huono olo, eikä ruoka ole maistunut, mutta nyt sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Vatsakin oli rauhallinen, päätä ei särkenyt ja olo oli kaikin puolin hyvä.
Vuoden 2016 HCM mitsku :)
Kotona lopulta olin yöllä kahden jälkeen. Uni ei meinannut heti tulla ja aamulla olisi halunnut torkuttaa useamman kerran. Olo oli väsynyt, mutta kroppa muuten tuntui yllättävän rennolta. Mä pääsin tekemään palauttavan lenkin suunnistuksen aluemestaruus viestissä. Matkana oli 3,7km pienipiirteisessä maastossa. Rennosti sai lähteä omalle osuudelle. Jalat pelitti oikein hyvin ja keskityin vain suunnistamiseen. Mukava sunnuntai lenkki :)
Tämän päivän kartta ja kengät
Edelleen näin vuorokausi juoksun jälkeen on hyvät fiilikset. Jotain on tehty oikein ja samaa rataa jatketaan kohti uusia koitoksia. Kyllä juokseminen onkin ihanaa, ainakin tänä viikonloppuna se oli ;)

~Eija~

tiistai 9. elokuuta 2016

Miksi kävellä kun voi juosta 😉

Ensi viikon maanantaina (15.8.) starttaa EnergiA juoksuryhmä.  Ja nyt viimeistään on aika ilmoittautua iloiseen porukkaan mukaan. Tapaamiset ovat maanantaisin klo.18-19 Ilmajoella. Täältä lisä infoa mistä on kyse :)
Osallistujat saavat tällä viikolla sähköpostitse "lukujärjestyksen", josta selviää mitä kullakin tapaamiskerralla on ohjelmassa. Sen verran paljastan teille kaikille, että ensimmäisellä kerralla aloitamme lämmittelyn merkityksestä ja tekniikka harjoituksista. Tarkoitus ei ole, että jokainen juoksee samalla tavalla ja tyylillä, vaan että jokainen löytää itselle sen parhaimman tekniikan juosta. Kaikilla meillä on luontainen kyky juosta, joten neisot ja pienet tekniikka muutokset tehdään pitkän ajan kuluessa. Tiettyihin tekniikka seikkoihin keskittymällä saavutamme taloudellisemman juoksun ja ennaltaehkäisemme vammoja.
Itse olen vuosia keskittynyt hartioihini ja käsiini. Muistan toisen täyden maratonini jälkeen olleeni todella kipeä! Jo maratonilla joku vieras kannustaja huusi loppu matkasta, että rentouta hartiat jaksaaksesi maaliin asti. En osannut ja seuraavat päivät olinkin kaulasta ja ranteista varpaisiin asti kipeä. Voihkin nukkuessanikin kun vaihdoin asentoa.
Enää ei ranteet ja kaula tule juostessa kipeäksi, mutta edelleen mun pitää väsyessäni muistutella itselleni, että pidän hartiat rentona.
Juoksuvammat ovat valtavan yleisiä, mutta aika monet niistä olisi estettävissä kiinnittämällä huomio oikeanlaiseen ja tarkoituksenmukaiseen harjoitteluun ja tekniikkaan. Yksi merkittävimmistä asioista on ennen jokaista lenkkiä ja treeniä lämmitellä kroppa sitä varten. Mitä lyhyempi ja nopeampi harjoitus on kyseessä, sitä pitempi ja perusteellisempi lämmittelyn tulisi olla. Pitkäkestoiselle ja hitaammalle harjoitukselle sopii lyhyempikin lämmittely.
Tulemme myös kiinnittämään huomiota juoksu varusteisiimme. Niistä merkittävimmät ovat tietysti kengät. Onneksemme ja epätoivoksemme valikoimaa on hyllytolkulla! Kokeilemalla se oma toimiva toveri löytyy. Mun jalalle on toiminut toistaiseksi parhaiten New Balance tossut. Edellisissä varpaat tuli päällikankaasta läpi (pari kertaa parsin niitä, että pystyin niillä vielä juoksemaan) ja näistä nykyisistä kuluu pohja puhki. Mulla menee suurin piirtein vuoden yhdet lenkkarit.
Vaikka tämän hetken lemppari lenkkareista pohjat alkavat pettämään, meinaan silti näillä tulevana lauantaina Helsinki City Maratonilla juosta. Ne istuvat jalkaani niin hyvin, eikä hiertymän hiertymää ole koskaan tullut, vaikka terävä kantapääni on näihinkin jo kunnon reiän sisäpehmusteisiin tehnyt. Mutta onhan se kiva taas alkaa katselemaan uusia kumppaneita ;)
Kärjet melko kuluneet ;)
Oma valmistautuminen HCM:lle on sujunut suunnitelmien mukaan, ilman tarkkaa ohjelmaa. Olen pyrkinyt juoksemaan omia maraton vauhtisia lenkkejä, sopivasti lihaskuntoa ja tämän viikon erityisesti keskityn kehonhuoltoon. Hyvillä fiiliksillä olen menossa. Nyt on luvattu plus 15astetta lämmintä ja ehkä vesisadetta. Hellettä en missään tapauksessa toivo, joten parempi ehkä näin.

Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedustelut EnergiA juoksutreeneistä -> eija.anne@gmail.com.
Nähdään :D!

~Eija~