keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ei ihan helpoin rasti...

Meillä on lapsuudessa kotona pyöritelty karttoja melko paljon. Iskä on suunnitellut ratoja seuramme iltarasteille vuosia ja muistan kuinka arkea niillä käyminen meille oli. Pikkuisen makemmaksi arkipäiväksi iltarastipäivän teki pieni herkuttelu limsalla ja karkilla. Silloin kauan sitten lasten radat piirrettiin käsin, joten karttojen loppuessa kesken, niitä nopeasti väsättiin lisää. Aikuiset tietysti piirsivät reittinsä karttaan itse. Myöhemmin seurassamme siirryttiin tietokonepohjaiseen ratojen piirtelyyn ja valmiit kartat tulostui näppärästi...tai niin sitä luulisi. Tänä vuonna seurassa siirryttiin taas askeleen eteenpäin ja jokaisen iltarastien järjestäjän pitää itse hoitaa ratojen piirtäminen ja tulostus...niinpä niin.. 
Toisella koneella ohjeet ja toisella OACD-ohjelma auki..
Parina viime vuonna oon ollut iltarastijärjestely vastuussa suunnistusperheen kanssa, josta suurin osa oli jo muuttanut pois paikkakunnalta ja tämä hankaloitti järjestelyitä. Yleensä tämä perhe suunnitteli radat ja huolehti iltarasti-iltana koneen käytön ja seuran karttavastaava piirsi ja tulosti kartat. Mun tehtävänä oli viedä rastit maastoon ja hakea ne pois. Ja tämä sopi mulle oikein hyvin. 

Nyt olin järjestelyvastuussa Mervin kanssa, jolle tietokoneohjelma myös oli ihan vieras. Mervi sai apuja veljeltään ja mä päätin yrittää onnistua ohjeiden mukaan. Ei se mennyt ihan nappiin ja kone oli useasti lähellä lentää mäkeen. Yön yli nukuttua sai taas jotain tehtyä, mutta kyllä mulla meni tunteja, eikä loppu tulos oikein ollut hyvä.
Toukokuinen lumipyry...
Oon aika monessa muussakin jutussa ollut viime aikoina kiireinen, niin tämä iltarastien järjestäminenkin meni aika viime hetkeen. Onneksi ratojen suunnittelussa sain ison avun iskältäni ja karttojen tulostusvaiheessa vielä puhelimitse seuramme yhdeltä jäseneltä. Ei ollut helppoa ja loppujen lopuksi ei ne ohjeet olleet ihan ajantasalla, joten niitä seuraamalla harva ensi kertalainen onnistuisi, tai ainakaan mä en onnistunut.
Laina emitit olivat kovalla käytöllä :)
Kun tämä kaikki tausta ähellys oli saatu siihen pisteeseen, että itse iltarastit voivat alkaa, kävi pohjoisesta kamalan kylmä tuuli ja heitti se sitten kunnon lumipyräkän päälle. Mä ja Mervi ojenneltiin karttoja auton ikkunan raosta ja sormet ristissä toivottiin että tulosohjelma pelittää ja että saamme kaikille suoritusmerkinnän. Porukkaa oli ilahduttavan paljon, ottaen huomioon tuon sään :)
Rastipisteenä kivi.
Kun kaikki punaposkiset suunnistajat ja saattajat olivat löytäneet takaisin maaliin, tuuli oli tyyntynyt ja aurinko pilkotti taivaanrannassa. Mervi lähti kelaamaan rastireitin siimaa pois ja mä vuorostani vedin itselleni suunnistuskengät jalkaan. Mä lähdin hakemaan rastit pois metsästä, mikä on ehdottomasti iltarastien paras hetki rastien viemisen ohella. Metsässä ei ollut enää yhtään kylmä, linnut aloittivat iltalurittelujaan ja oli ihan rauhallista. 
Rastien haku matkalla.
Mitä tällä purkauksella nyt sitten halusin teille lukijoille kertoa.. No sen, että vaikka tämä rasti ei ihan helpoin ollutkaan, vedettiin se kuitenkin Mervin kanssa maaliin asti, ei kai meillä muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Lähtekää iltarasteille, yleisurheilu- ja tikkakisoihin, erilaisiin järjestettyihin tapahtumiin ja arvostakaa sitä vaivaa mitä niiden eteen on tehty. Positiivisuuden kautta. 
Ja ehdottomasti haluan joskus oppia tuon ohjelmankin kunnolla, mutta ensi vuoden iltarastien järjestämiseen on taas melko pitkä aika... ;)

~Eija~

torstai 4. toukokuuta 2017

Mikä meitä motivoi?

Viime aikoina oon jutellut asiakkaideni ja joidenkin ystävieni kanssa motivaatiosta ja siitä miten sitä saisi ylläpidettyä. Ulkopuolisen silmin usein toisen tekemiset opiskelu-, työ- ja harrastustoiminnassa näyttävät kadehdittavan tehokkaalta ja toimivalta. Toivoisi itsellekin uusiin haasteisiin tarttumisessa ja niissä pysymisessä lujaa tahtoa ja innostusta. Mutta melkein voisin väittää, ettei kenellekään mikään projekti ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan toisina päivinä väsyttää niin vietävästi ja joinakin viikkoina toivoisi ettei koko projektista koskaan olisi kuullutkaan. Mutta mikä on tuo asia, joka saa meidät kuitenkin jatkamaan kohti päämäärää tavalla tai toisella ja jollekin toiselle leikki jää kesken. Miten minä itse pysyn motivoituneena, kun vasen käsi vetää lenkkareita jalkaan ja oikea käsi rapisuttaa karkkipussia ja kun kuitenkin oikea kätisenä se vasen käsi on paljon heikompi?!?

Kuvahaun tulos haulle motivaatio mietelause
Mitä sun peilistä tänään näkyy?
Tavoitteen saavuttaminen ei todennäköisesti tuntuisi niin hyvältä, jos ei sen eteen ole joutunut myös tekemään työtä ja uhrauksia. Joten haastavina hetkinä tavoitteen ajatteleminen ja mielikuvaharjoittelu saattaisi auttaa pysymään raiteilla ja keskittämään ajatukset motivaatiota yllä pitäviin asioihin. Se voi olla status, ulkopuolinen tekijä, aineellinen "palkinto", järki tai oma sisäinen tahto. Kaikki hyviä asioita, kunhan oma sydän on mukana.
Kuvahaun tulos haulle motivaatio mietelauseet
Kirjoita tavoite itsellesi ylös tai kerro siitä ystävällesi. Pidä päiväkirjaa, kirjoita blogia tai liity ryhmään. Aseta rima sopivan korkealle ja mukavia välitsekkauksia siihen matkalle. Vaadi itseltäsi parhaasi yrittämistä, mutta ole itsellesi armollinen, sillä koskaan emme tiedä mitä elämä huomiselle heittää eteemme. Ole tyytyväinen pieniin ja isoihin saavutuksiin, jotka sinä itse olet tehnyt ja jatka siitä hetkestä taas kohti seuraavaa. Muista nauttia matkasta, kestää se sitten kuinka kauan tahansa.
Liikunnallisesti mua motivoi voima hallita omaa kehoa, koetella sen äärirajoja sitä kuitenkaan rikkomatta. Päästä pitemmälle, kauemmin ja nopeammin. Olla osa kokemuksia ja niiden ainutlaatuisuutta. Haluan tehdä arjessa pieniä onnistumisia kohti isoa juhlaa. 
Ei, aina ei todellakaan huvittaisi lähteä lenkille, mutta se euforia mikä lenkin jälkeen tulee, ajaa ulos räntäsateeseen ja vasten kasvoja puskevaan tuuleen. Kisoissa haastan itseni tekemään tämän päivän parhaani, toisaalta myös osoittaen toisille ettei se sunnuntain kukonlaulu-lenkki mitään huuhaata ole. 
Kuvahaun tulos haulle vaarojen maraton
Mun tämän vuoden motivaatio on Vaarojen maraton. Oikeastaan tällä hetkellä kaiken liikunnallisen mitä teen, tähtää 42,5 kilometrin matkalle ylös alas Kolin vaaroille. Ja kuitenkin voi olla, että vaarat jäävät tänä vuonna valloittamatta, jos arpaonni ei suosi. Toukokuun ensimmäisenä päivänä klo.00.03 ilmoittautuminen tapahtumaan vilahti järjestäjille ja nyt saa jännittää ensi viikolle asti kuinka mun käy. Tapahtuman osallistuja kiintiö on 1000 ja viime vuosina halukkaita on ollut enemmän kuin paikkoja. Hyvä, että osallistujat arvotaan eikä sitä ratkaise nopeus..siis netin nopeus. Vaikka tuolla omalla ilmoittautumis innokkuudella vapunaaton valvojaisissa olisin ehkä paikan saanutkin ;)

Jos paikka ei irtoa, tavoite siirtyy vuodella eteenpäin ja hetken pettymyksestä jatketaan, kenties vielä sisuuntuneempana ja motivoituneempana kuin koskaan.

Motivoitunutta ja lämpenevää loppu viikkoa kaikille

~Eija~

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Lumiset vappuaaton kisat

Kevään tiukahkon kesäsuunnistuskauden avasin eilen ja tänään kaksipäiväisillä SM-esikisoilla Lapualla, jossa varsinaiset R1:n SM-kisat suunnistetaan syksyllä. Lapuan Simpsiön seutu ei koskaan ole ollut mun lemppareita hankaline mäkineen. Mulla ei ole malttia lukea karttaa rauhassa, vaan helposti pistän tallan pohjaan ja tykkään vaan pitää vauhtia. Eilen lauantaina matkaa oli vain 3km (linnuntietä) ja rasteja oli 12. Paljon lyhyitä väliä ja jo etukäteen kuulin, että alun mäki pitää ottaa tarkasti ja sitten lopussa voi jo hiukan kaasutella. No tällä ajatuksella lähdin ja homma pysyi kasassa 5 ekaa rastia ja sitten sorruin mulle tyypilliseen poukkoiluun rinteessä sinne tänne. Pitkä väli armahti rinteestä ja pääsi vihdoin juoksemaankin. Ei nappi suoritus, mutta omaa suoritusta merkitykselllisempää olikin kuinka 7vee tyttäreni selviytyi omalta ensimmäiseltä omin päin mentävältä kisamatkaltaan. Helpotus oli suuri, kun maalissa odotti iloinen tyttö palkinto ja kartta kainalossa ❤
Minä ja tyttäreni kisan jälkeen. 
 Sunnuntai aamun verhojen aukaisu näytti toteen sen mitä oli etukäteen ennustettu -> maa oli valkoisenaan lunta ja taivaalta satoi koko ajan lisää... Hiphurraa mikä vappuaatto! Eiliseen verrattuna sellaiset 7 astetta viileämpää ja muutama sentti lunta. Suunnistuspaidan ja poolopaidan alle extrana lämpökerraston paita ja käsiin hanskat, ilman ei olisi voinut kuvitellakaan menevänsä.

Kuraa ja lunta vappuaattona...
Tänään sunnuntaina olikin sitten lauantaihin verrattuna tuplaten matkaa, lyhennetty pitkämatka, 5,9km (linnuntietä). Heti ykköselle oli piiitkä väli. Lyhyen arpomisen jälkeen päätin kiertää kunnon koukun tietä pitkin. Siinä ehti hyvin lämmetä ja lukea reittiä eteenpäin. Juoksu kulki helposti ja rastien napsiminen lähti hyvin liikkeelle. Tarkkana toki sai olla, mutta pitkillä väleillä yleensä pystyy ottamaan hiukan rennomminkin ja keskittyä havaitsemaan niitä oleellisimpia maamerkkejä. Lopussa helpon rastipisteen menin tyrimään, vaikka aivan oikeaan suuntaan olinkin koko ajan menossa. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvä fiilis tämän päiväisestä. Kahden päivän yhteistuloksissa olin sarjani toinen 😊

Sunnuntain kartta. 
Kivat kisat, kivat radat ja yksi ikimuistoisimmista vappuviikonlopuista - kiitos lumisateen 😉
Vapun vietto jatkuu tästä hiukan perinteisemmissä merkeissä, kun lähes suoraan kisojen jälkeen lähdimme ajelemaan Etelä-Suomeen kummipojan perheen luokse. Luvassa leikkiä, laulua ja kakkua 🎈

Mukavaa ja toivottavasti myös auringon paistetta Vappuunne!

-Eija-

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Hetki arjessa

Tänään aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja nostatti kasvoille ensimmäiset pisamat. Vaihdettiin vihdoin autoihin kesärenkaat ja lapsille pystytettiin trampoliini. Poistin muutamia suojaverkkoja puutarhassa, löysin uinuvan näköisistä kukkapenkeistä elonmerkkejä ja sormia syyhysi päästä niitä kuopsuttamaan. Lämpöasteetkin nousivat kahdeksaan asti, joten tuntui ihanan lämpöiseltä :)
No illalla juoksuryhmän kanssa saatiin lunta niskaan, mutta ei mennä siihen nyt ;)
Heti aamusta sain seuraa yhdestä ihanasta asiakkaastani ja lähdimme Ilmajoen Santavuorta valloittamaan. Olen tykästynyt Santavuoreen, jossa voi Ilkanpolkuja pitkin patikoida, juosta ja maastopyöräillä. Siellä voi seikkailla ja retkeillä kaikenikäiset. Maisemia kelpaa ihailla, vaikka valtavat tuulimyllyt jokseenkin rikkovat maisemaa toiseen suuntaan.
Ilmajoki maisemaa.
Me liikuimme kävellen, samalla kaikkea jutellen. Metsän hiljaisuus ja kauneus ympäröi meidät, eikä paremmin olisi viikkoa voinut aloittaa. Sopivasti joutui jalkoja nostelemaan, hengästyi ja tuli kuuma. 
Kuva on julkaistu asiakkaani luvalla.
Mä lähden mielelläni aina kun mahdollista asiakkaideni kanssa metsään. Metsässä yleensä saa hiukan paremmin etäisyyttä arjen hulinaan, aistit herkistyy ja rentoutuu. Matka taittuu huomaamatta ja aika saattaa menettää merkityksensä. Näkötornissa kaukaisuuteen katselemista olisi voinut jatkaa vielä pitkään, mutta palattava oli takaisin hulinaan.

Tässä jokaiselle tärkeä tehtävä yhdelle päivälle:
" Anna ajatuksen nousta korkeuksiin. Ilman haaveita elämä on liian arkipäiväistä. Sitä paitsi joki haaveistasi saattaa tuntua niin hyvältä, että haluat toteuttaa sen.

Usko päämäärääsi. Niin kauan kuin voit uskoa siihen, kukaan ei voi viedä sitä sinulta. Niin kauan se on jatkuva motivaation ähde, syy nousta vuoteesta elämään tämä päivä.

Kohtaa tämän päivän hasteet täydellä itseluottamuksella. Kerää huolella onnistumisesi. Niistä saat voimaa säilyttääksesi myönteisen asenteesi, kun epäily yrittää vallata mielesi.

Älä huolehdi tulevaisuudestasi. Elä hyvin tämä päivä ja olet muurannut jälleen yhden tiilen seinääsi. Eiliselle et voi mitään, keskity siis tähän päivään. Talo kyllä valmistu aikanaan."
~Positiivarit
Tuulimyllyt,

Polkujuoksukengillä mentiin, mutta villanilkkurit vielä jaloissa.
Onnistumisia kaikille tähän viikkoon!

~Eija~

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kevät pöhinää

Pääsiäisenpyhät vierähtivät osaksi töissä. Kolmivuorotyöntekijänä arjen ja pyhän raja hämärtyy, jopa vuorokaudenajat pyörähtävät välillä päälaelleen. Kuitenkin kuhunkin vuodenaikaan liittyviä juhlia juhlitaan samaan aikaan kuin muutkin ihmiset, hiukan vain sumplien ja toisinaan soveltaen. Meidänkin lapset kuitenkin pääsivät lauantai aamupäivällä trullittelemaan, vaikka äiti oli töissä ja sunnuntaina mun aamuvuoroni jälkeen vietimme ystävien kesken aikuisten iltaa. Kun maanantai aamulla olisin saanut nukkua, laitoinkin kellon herättämään puoli seitsemän, että ehdin porukkalenkille ;) Pyhien ainoan vapaapäivän halusin heti aamusta käyttää mielekkäästi.
Lasten pääsiäisaskarteluja ja kinder-kakkua ;)
Olikin tullut pyhien aikana herkuteltua sen verran, että ylikylläinen olo tuntui hyvältä saada purkaa pois. Sanonkin näin, että maanantai aamuvarhaisen 23 kilometrin ja 3 tuntia kestäneen polkujuoksulenkin tankkaus osui kohdilleen ;) Menimme rauhallista vauhtia koko ajan samalla jutellen. Vedimme vuorotellen ja jarruttelimme välillä innostuvaa vauhtia. Energiat riitti hyvin ja mukana mulla oli vain yksi geeli ja pieni pullo vettä. Viimeisen puolen tunnin aikana alkoi vatsa kurnia, mutta oloa se ei heikoksi kuitenkaan tehnyt. Keskisyke oli 122 ja maxsyke 141. Aivan älyttömän hyvä pk-lenkki. Antoi vahvan olon kesän tuleviin polkujuoksutapahtumiin :)
Mieli lepää metsässä.
Metsässä oli edelleen yllättävän paljon lunta, mutta ei onneki enää liukasta. Nastakengillä oli huoletonta mennä. Hetki vielä ja sitten voisi vaihtaa polkujuoksukenkiin.
Eeva ja Kimmo lenkkiseurana.
Juoksulenkin jälkeen suihku ja kunnolla ruokaa polttoaineeksi. Hetken huilaaminen ja luvassa oli retkipyöärilykauden avaus ystävän kanssa. Aamun muutaman asteen pakkasesta ilma oli lämmennyt plussan puolelle ja aurinko paistoi :) Aivan loistava keli pyöräilyyn. Aloitimme sopivalla, noin 30 kilometrin lenkillä Kyrkösjärven maisemissa. Hiekkatiet olivat todella kuraiset ja raskaat, joten kotiin päin pyöriteltiin myötätuulessa asfalttia pitkin.
Kiitos Meijulle lenkkiseurasta :)
Silmät jos sulkisi, voisi kuvitella olevan jo kesä.
Pyöräilyn lomassa pieni breikki tehtiin Jouppiskan hyppyrimäen kupeessa porrastreenin merkeissä. 70 porrasta juostiin, tasahypittiin ja vuoroloikittiin kuudesti ylös. Ihanasti reidet, pakarat ja hengityselimistö pääsi hommiin. Ai että, tykkäsin vaikka kuolema tuntui oleva lähellä aina portaiden yläpäässä. Positiivista, että aika nopeasti sitä palautui tuolta ns kuolemanportilta takaisin elävien kirjoihin ;)
Tänään pyörälenkillä bongasin ensimmäiset leskenlehdet :D! Kevät, ihana kevät on ihan nurkan takana. Kevät on ihan paras vuodenaika! Kunpa pian voisi heittää viimeiset toppavaatteet varastoon, vaikka toppakintaat kyllä pysyy följyssä pyörälenkeillä varmaan läpi koko kesän ;)
Leskenlehtiä!
Mukavia kevään tuoksuisia lenkkejä jokaiselle :)

~Eija~

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Komian Kirkon Hölkkä

Eilen juostiin Ylistarossa vuoden 2017 Komian Kirkon Hölkkä . Keli oli justiinsa juoksijan keli; hapekas ja pölytön aamupäivän pienestä sateesta johtuen ja 5 astetta plussalla. Edellisenä päivänä suurin osa reiteistä oli saatu harjattua hiekoitushiekasta puhtaaksi, joten juoksijoilla oli kelpo alusta keväiselle juoksulle. Mukavasti oli porukkaa paikalla ja hienoja suorituksia nähtiin.
Lähdön tunnelmaa.
Jokainen juoksija saa muistomitalin. 5 ja 10 km reiteiltä saa lasisen ja ½maratonin juosseet saavat ainutlaatuisen Ylistaron komian kirkon kuvaisen mitalin. En ollutkaan ennen tuota kirkon kuvaista mitalia nähnyt ja se on kyllä hieno! Pitääpä joku kevät lähteä puolikas juoksemaan, että saan tuon omiinkin kokoelmiini.
½maratonin muistomitali.

Sarjojen parhaat saivat kiiltävät pokaalit.
Mä sain arpoa osallistumisen haluamalleen matkalle ja facebookissa MEtrainingin sivuilla Markoa onni suosi arvonnassa :) Mutta epäonnekseen Marko oli loukannut nilkkansa eikä voinut juoksuun osallistua. Päätin arpoa uudestaan ja Maarika ystävänsä houkuttelemana osallistui arvontaan ja voitti :D 

Maarika tykkää juosta ennemmin metsässä poluilla ja mättäillä, mutta hyvillä mielin lähti 10km maantiejuoksuunkin. Ensimmäiset 6km kulki tutun kanssa jutellen ja sitten Maarika päätti nostaa vauhtia. Viimeiset 3km oli inhottavaa vastatuulta, mutta paukkuja jäi silti reippaaseen loppukiriin - sellaiseen jossa tulee hiukan häjy olo. Maalissa Maarika jaksoi hymyillä hyvän juoksun jälkeen. Keväämmällä Maarikalla on edessä muun muassa Bodom Trail. Onnea sinne ja kaikkiin muihinkin tuleviin juoksuihin ja kiitos osallistumisesta :)!
Hyvä Maarika!
Mulla kisat kulki makkaroita pyöritellen ;) Olin siis tällä kertaa toimitsijana ja sekin oli oikein mukavaa. Jos juoksemaan olisin mennyt, olisi matkana ollut 10km. Koskaanhan en ole virallisesti tarkistusmitattua kymppiä juossut ja siksipä kiinnostaisi kokeilla omaa aikaa. Pitää nyt tutkailla vaihtoehtoja ja käydä se (sekä cooperintesti) jossain sopivassa välissä rykäisemässä.
Evästä ;)
Toimitsija hommista kiirehdin vielä sairaanhoitajan hommiin iltavuoroon. Päivä oli siis melko täysi ja kiireinen, joten oli ihana palautella kroppaa ja ajatuksia juoksemalla rauhallisesti töistä kotiin. Oli ihanan lämmin ja tyyni keli ja hyvin näki ilman lamppua ilta kympin jälkeenkin. Kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka pakkasiakin kuulemani mukaan on tälle viikolle vielä luvattu...
Se on sitten Pääsiäisen hiljainen viikko alkanut ja usealla on lyhyempi työviikko. Virpomisoksia pitää lasten kanssa käydä etsimässä ja pistää koristelukökkä pystyyn. Etelä-Pohjanmaalla lapset kiertelevät virpomassa perinteisesti Pääsiäislauantaina, joten meillä on herkuttelut vielä edessä :)

Hyvää Pääsiäistä kaikille!

~Eija~

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Vielä ehtii :)

Tänään vielä ehtii osallistua komiaan arvontaan 
Komian Kirkon Hölkkään Ylistarossa
Eli tarjolla olisi yksi osallistumisoikeus haluamallesi matkalle tulevana sunnuntaina. Onko se juoksukautesi kisa-avaus, testi omasta kunnosta, fiilistely lenkki yhdessä tai ystävän kanssa vai kenties ex tempore sunnuntai lenkki? Kuinka vaan, sillä tapahtuma on juuri sopiva näihin kaikkiin.
Tuolta pääset -> arvonta postaukseen :)
Kaikki arvontaan osallistuvat ja voitti tai ei, mutta juoksemaan tulee, saavat multa pienen yllätyksen. Teidän tehtävä on vain bongata mut tapahtumasta :)
Mä siis olen myös tulossa hölkkään, mutta vielä auki että juoksemaan vai muita hommia tekemään.
Nähdään!

~Eija~