maanantai 19. helmikuuta 2024

Hiihtopitkis Kauhahiihdossa

 Viime viikolla tuli pariin otteeseen ihan kunnolla lunta, niin paljon että omakotitalo asujalla oli taattu lihaskuntotreeni omassa pihassa. Iloksemme kerran naapuri kävi useamman pihan, mm meidän konevoimin siistimässä, mutta jäihän sitä hommaa vielä itsellekin. Kotihommien lisäksi loman jälkeen palasin töihin ja tottakai työmatkan kuljen pyörällä.

Työmatkapyöräily on toisinaan ihan kunnon treeniä.
Olinkin fyysisesti melko väsynyt raskaaseen polkemiseen osittain auraamattomilla ja muhjuisilla teillä ja välillä tuulikin osui ikävästi vastaan. Perjantaina hain perinteisen sukset perusteellisesta huollosta ja kävin niitä heti testaamassa sillä seurauksella, että lonkankoukistajat kipeytyivät.

Ei ehkä ollut paras valmistautuminen sunnuntain Kauhahiihtoon, mutta onneksi en ollut tänäkään vuonna lähdössä sinne kisamielessä.
Neljä vuotta (muistaakseni) vanhoihin karvapohja suksiin tehtiin kunnon huolto pohjia myöten.
Järjestyksessään 49. Kauhahiihto järjestettiin  Lauhanvuoren kansallispuistossa Kauhajoen ja Isojoen alueella. Tyylinä perinteinen. Viime vuonna olin hiihdossa ensimmäisen kerran ja tykkäsin. Koska tämä talvi on ollut niin hyväluminen ja olen päässyt mukavasti hiihtämään, tein jo melko aikaisessa vaiheessa päätöksen osallistua tänäkin vuonna. Haaveena oli parantaa Viime vuotista aikaani, mutta se ei olisi mikään elämää suurempi harmitus jos näin ei tapahtuisikaan.
Ennakkoon edullisemmalla hinnalla pystyi vielä ilmoittautumaan perjantaina ja näin tein, kun totesin pysyneeni terveenä ja vaikka fyysistä kuormaa tosiaan oli kropassa, en pyörtänyt ajatusta lähteä. Lopulta itse tapahtumapäivälle osui mielettömän kaunis talvikeli. Aamusta oli pakkasta paikoin -15, mutta se lauhtui -10 ja myöhemmin -5 hujakoilla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli uskomattoman kaunista. Hiihdon aikana en kaivanut kännykkääni taskusta, mutta painoin kauniit mäntymetsät kimaltelevine hankineen muistoihini.
Sarin kanssa lähdössä.
Sarin kanssa oltiin spekuloitu etukäteen varusteita, energioita ja aikatauluja. Lähdettiin peräkanaa ja vaikka hiihdimme omia vauhtejamme, koin että yhdessä hiihdimme. 

Niin ja itse hiihto, ~60km (mun kello näytti matkaksi 55,5km) meni hyvin. Etukäteen jännitin kuinka sormet tarkenee ja mitä jalkaterieni jalkaholvit pärjää, niistä kun on ollut kipuilua hiihtäessä. Lopulta lämpöisessä hanskat oli tosi hyvät ja niissä oli sen verran hyvin pitoa, että sain melko helposti napattua taskustani suklaata, jota mulla oli energiana. Juomapisteitä oli 60km matkalla 7, joten omia juomia en kantanut mukana. Saapuessa juomapisteelle, kysyttiin "mehua vai urheilujuomaa?" ja lämmin kuppi tuli käteen. Sanoisin erittäin hyväksi palveluksi.

Molempien jalkojen jalkaholvit tuntui hiihtäessä, mutta ei niin pahasti kuin viime vuonna. Oikean jalan lonkankoukistaja tosin vihoitteli, mutta loppuun asti sain hyvin potkittua vauhtia. Suksi oli hyvä ja mäet pääsin suorilla suksilla ylös. Nousut olivat vahvuuteni, mutta alamäissä aina miehet, jotka olin ylämäessä saavuttanut tai jopa ohittanut, tulivat ohi. Olisin kuulemma tarvinnut 35kg lisää painoa😁

Matkalla jo laskeskelin, että taidan parantaa aikaani. Viimeisellä 2 km:llä tajusin, että taidan pystyä hiihtämään alle 4 tuntiin. Ja näin tapahtui. Maaliin saavuin ajassa 3:57 (viime vuonna aikani oli 4:41).
Sijoituin naiset 40 sarjassa 2. Mitä nyt voittajalle jäin sellaiset 20 minuuttia, mutta eipä tuo sijoitus se tärkein ollut. Mukava arvontapalkinto (hylsysarja) ilahdutti kotona.

Pitää sanoa, että tosi hiihtäjät hiihtää aivan tolkuttoman kovaa vauhtia. Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella.
Oli todella kiva hiihto ja mukava onnistuminen. Avaimet onnistumiseen oli huolletut sukset ja hyvä keli, unohtamatta talven aikana hiihdettyjä kilometrejä.

Kahden viikon päästä on Pirkanhiihto 90km perinteisellä. Kauhahiihto antoi itseluottamusta, mutta keli voi olla taas ihan mitä vaan ja hiihtäjän pitää yrittää pysyä terveenä. Hiihtopohjat on tehty, joten nyt vaan sopivasti nautiskellen talvesta ja yrittää myös levätä.

~Eija~

torstai 15. helmikuuta 2024

Osaisipa hiihtää lujaa

 Kisat uudessa ikäryhmässä, naiset 45, pääsin aloittamaan helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Laihialla, jossa järjestettiin hiihtosuunnistuskisat ja samalla jaettiin aluemestaruusmitalit henkkoht sprinttimatkalla ja parisprinttiviestissä. Pitkä kisatauko ja taitamattomuuteni suksien ja sauvojen kanssa aiheutti ihan tarpeetonta jännittämistä etukäteen. Lopulta kaikki meni hyvin ja tykkäsin. Kotiin tuomisina oli henkkoht kisasta hopeaa ja viestistä Katrin kanssa samoin hopeaa.

Hisu sprinttien järjestäjä seura oli Kouvolan suunnistajat.
Aluemestaruuskisaviikonlopun jälkeen olikin luonnollista seuraavana viikonloppuna osallistua suomenmestaruuskisoihin, heh heh. Toisen kerran elämässäni hiihtosuunnistuksen sm kisoissa. No oikeasti en olisi osallistunut, jos en olisi ollut kahden viikon talvilomallani. Joten oli kiva myös tehdä joku pikku reissu loman aikana, sillä kisat järjestettiin Kouvolassa, jonne Ilmajoelta on vajaan viiden tunnin ajomatka.
Kaveriksi reissuun sain nuorimman tyttäreni. Mulla on kolme lasta ja kahden vanhemman kanssa olen kisareissuilla kahdestaan ollut, mutta nuorimman kanssa oli vielä tekemättä. Tytär halusi tulla ihan huoltajaksi kisoihin, vaikka omakin sarja olisi sm kisan ulkopuolella ollut. Hyvä huoltaja olikin ja takki tuli hartioille aina kun mahdollisuus oli ja sain suksien ja karttatelineen kantoapua, hyvistä jutuista nyt puhumattakaan.
Meillä oli lähtö Ilmajoelta lauantai aamulla klo.04:15. Pakkasta oli kotona -27, matkalla kävi jopa -31 ja mietin, mikähän pakkasraja kisoilla on. Itselle on erittäin haastavaa tarjeta hiihtää kun lähestytään -20 astetta. Pikku hiljaa lämpötila kuitenkin koheni ja Lahden jälkeen oltiin jo -17 hujakoilla. Kylmää kyytiä olisi silti luvassa. Hiihdinkin sitten paksut trikoot ohuiden hiihtohousujen alla, ohut aluskerrastopaita + urheilupaita + ohut villapaita ja päällä seuratakki. Tuubihuivi ja hiihtopipo sekä tumput käsiin. 

Aamupäivällä oli ensimmäinen kisa ja mulla oli lähtövuoro ihan alkupäässä. Matka lyhintä reittiä oli vain reipas 2 kilometriä, mutta alustana oli kapeita ja jäisiä kelkalla ajettuja uria. Olisi tarvittu kunnon hartiavoimia lykkimään, mutta niitähän mulla ei ole. Kuitenkin oikein hyvä suoritus vain yhdellä uran ohi hiihdolla, aikaa meni 15minuuttia. Sijoitun sarjassani 8. ja meitä oli kuitenkin 20 ilmoittautunutta. Toki 2 minuuttia kärkeen ja se on paljon sprintti matkalla. Sormet eivät ehtineet reitillä lämmetä ja niitä pisteli kun maaliin pääsin.

Iltapäivällä oli toinen kisa ja näiden kahden kisan yhteistulokset ratkaisivat meillä ikäsarjalaisilla lopullisen suomenmestaruus sijoituksen. Iltapäivän reitti olikin jo paljon mukavampi, kun päästiin pururadan leveille luistelubaanoille. Rata oli todella helppo, kun puolet rasteista oli leveän baanan varrella, mutta mun etuna siinä oli se että sain jalkani hiihtoon mukaan. Nyt menikin mielestäni todella hyvin ja sijoituin 4., vain 14 sekuntia kärkeen. Lopullinen sijoitukseni oli 7. ja olen tyytyväinen. Nyt tarkenin paremmin.
Kuva: Salla Vahatalo
Lauantai iltana tyttären kanssa käytiin elokuvissa, syötiin pitsaa ja tyttären vielä katsoessa UMK-lähetystä tv:stä, mä jo nukahdin. Aikainen herätys, pitkä ajomatka ja kisat vaativat veronsa.
Meidän viestin lähtö oli klo.11.15 ja vaikka aurinko oli jo noussut ja lämmitti, vaihtoalueella varjossa oli melko kylmä.
Sunnuntai aamulla ei onneksi ollut aikainen herätys, mutta hyvissä ajoin menimme takaisin samaan kisakeskukseen kuin lauantaina ja edessä oli parisprinttiviesti. Mun parina oli Päivi ja meidän sarja on D80 (yhteisikä vähintään). Oli mukavan rento fiilis ennen kisaa, ainoastaan lähtö hiukan jännitti, ettei tulisi mitään kolarointia. Etukäteis spekulointina ajattelin, että voisimme olla sijoilla 5-7, kun sarjassamme oli 10 joukkuetta. Mutta aivan hyvin voisimme olla viimeisiäkin (mutta ei ensimmäisiä). Oli melkoisen vilpoinen aamu ja samalla vaatetuksella olin taas liikenteessä kuin edellisenäkin päivänä. 
Kuva: Salla Vahatalo
Lähdöstä selvisin kolaroimatta ja hiihto ylämäkeen nyt oli mitä oli - ei nättiä, mutta eteenpäin mentiin. Alkuun oli ruuhkaa, mutta kolmannen rastin jälkeen se alkoi helpottamaan. Oli kivaa hisuttelua, eikä merkittäviä virheitä tullut. Päivi jatkoi ja mä taas kolmannen osuuden, joka meni myös ihan kivasti. Olin jo huomannut, että meidän kanssa samoilla sekunneilla kisasi Pihkaniskat ja se antoi lisää puristusta touhuun. Sen tarkemmin emme sijoituksesta kisan aikana tienneet.

Päivi lähti vielä ankkuriosuudelle ja silloin kuulin, että olimme neljänsiä. Päivi piti hienosti sijan osuudellaan, vaikka Pihkaniskat hönki niskassa ja he jäivät vain kolme sekuntia meidän perään. Oltiin todella tyytyväisiä, sillä kisahan meni aivan yliodotusten. Pronssiin jäi kaksi minuuttia, enkä kyllä itse olisi pystynyt hiihtämään minuuttia kovempaan osuuksiani. Muutenkin huomasin, että mun iso heikkous on kovaa hiihtäminen. Viimeisten rastien loivassa alamäessä olisi voinut antaa mennä kovaa ja jalkaterien ja säärien tärinästä huolimatta olisi kropassa ollut vielä virtaa, mutta mä en vaan pysty hiihtämään lujaa. Tuntuu, ettei kovassa vauhdissa hiihto pysy hallinnassa ja pelkään kaatuvani tai sotkeutuvani sauvoihin.
Päivin kanssa vaihdossa.
Hiihtosuunnistus sm-kisareissu oli todella positiivinen kokemus. Vaikka mitaleja ei kotiin kannettu, jäi tosi iloinen ja onnistunut olo. Voisin joskus toistekin osallistua, ihan ehdottomasti.

~Eija~

lauantai 6. tammikuuta 2024

Jäätävä vuoden aloitus

 Hyvää alkanutta vuotta 2024 kaikille!

Onhan ollut kylmä vuoden alku, sillä Etelä-Pohjanmaalla on paukutellut pakkaset viisi päivää -30 asteessa läpi vuorokauden. Mekin pakon sanelemina laitoimme kotona yölämmityksen päälle, mutta siitäkin huolimatta on saanut heittää puita tulipesiin ja kulkea villavaatteet päällä. Mä en tykkää paukku paukkasista, yksi tai kaksi päivää menee, mutta tämä ei ole enää kivaa. Joutuu jännittämään miten talo kestää moisen rutistuksen ja käynnistyykö auto, eikä ulkona liikkuminen ole ihan riskitöntä.
Hyvää pakara treeniä tuo potkukelkkailu.
Vuosi onkin alkanut mm potkukelkkailemalla rauhallisesti lyhyitä aikoja kerrallaan. Samalla on kokeillut millä vaatetuksella itse pärjää ja miltä keuhkoissa tuntuu. Herkimmät paikat mulla ovat ehdottomasti alussa sormet ja myöhemmin reidet ja varpaat.  
Niin kaunista.
Ja vaikka keli on raaka, on ulkona kuitenkin uskomattoman kaunista, kun aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta. Kuvia on pitänyt pysähtyä ottamaan nopeasti ennen kuin sormet jäätyy. Aurinko on kuitenkin lupaus lähenevästä keväästä, kyllä se aikanaan sieltä tulee.
Kerrospukeutumista.
Pitkien vapaiden jälkeen oli kuitenkin lopulta töihinkin palattava ja mietin miten ihmeessä matkani taitan. Pyöräillä en vain tarkene eikä auto välttämättä lähde käyntiin, ainakaan työpaikan parkkipaikalta, kun ei ole lämmitys tolppaa. Lopulta päädyin juoksemaa.

Nyt olin jo testannut millä vaatetuksella potkukelkkaillessa tarkenen, joten uskoin onnistuvani juoksuvaatteissakin. Eka työvuoro oli aamuvuoro, joten herätys oli klo.05 ja matkaan lähdin ennen puolta kuutta. Pukemiseen meni oikeasti ainakin 10 minuuttia. Äänikirja korville ja tyttären laskettelulasit silmille. Oli todella kaunis kuunsirppi ja teki mieli ottaa siitä kuva, mutta en viitsinyt heti kaivaa puhelinta esille. Kolmen kilometrin jälkeen lasit alkoivat huurtua ja lopulta kolmisen kilometriä ennen työpaikkaa ne oli pakko riisua kokonaan pois, koska en oikeastaan enää nähnyt niiden läpi mitään. Suojasivat siis hyvin silmiä, mutta jostain rakosesta pääsi hengitysilmaa sisälle. 
Tarkenin todella hyvin ja oikeastaan olin ihan hiki märkä työpaikalle reilun tunnin juiksemisen jälkeen. Oli virkeä olo ja työpäivä sujui kivasti. Kotiin päin pääsin juoksemaan auringon laskiessa taivaanrantaan. Oli niin kaunista ja rauhallista ja oli tosi kiva fiilis. Olin kyllä melko kuurapää, kun kotiin pääsin.

Pakkasista huolimatta oon siis päässyt kevyesti liikkumaan ja oikeastaan on ollut hyvä vuoden startti. Itselleni asetin pieniä lihaskunto haasteita, kuten haluaisin jaksaa vetää 10 leukaa ja pyrin kiinnittämään huomiota syömiseeni, sillä yleensä syön aivan liian vähän.

Talven aikana haluan hiihtää paljon ja tähtäimessä on osallistua retkimielessä helmikuussa Kauha-hiihtoon 60km ja maaliskuun alussa Pirkan hiihtoon 90km. Tälle talvelle viime vuoden puolella sain hiihtokilometrejä kasaan jo 460, mikä on ihan ennätys kauden aloitus.

Juoksun pidän viikottaisessa ohjelmassa läpi vuoden. Nyt talvella pakkasissa pidetään rauhallista tahtia ja kevättä kohti ja toukokuun suunnistuksen sprinttikisoja silmällä pitäen nostetaan sitten sopivasti vauhteja. Toukokuun lopussa on osallistuminen NUTS Karhunkierroksen 55 kilometrille ja sinne tavoite on juosta mukava juoksu. Kesällä on sitten pyöräsuunnistuskisoja ja tietysti tossusuunnistusta. Syyskuun alussa tähtäimessä on Lost In Kainuu seikkailukisa ja sitä varten tavoite on treenata mm melontaa rutkasti enemmän.

Urheilun lisäksi alkaneelle vuodelle on luvassa lasten kanssa touhailuja, perhejuhlia, ehkä jotain matkustelua, vaikka pääosin varmasti urheiluun liittyen ja lisäksi töitä ja kotihommia.

~Eija~

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Vuosi 2023 pureskeltuna

Vuosi 2023 oli ehkä juuri sitä, mitä alku vuodesta aavistelinkin. Mitään yhtä isoa tavoitetta ei ollut, mutta paljon pienempiä etappeja ja elämyksiä. Liikkeessä pysyin koko vuoden, mutta sellainen parin vuoden takainen motivaatio on ollut hukassa. Vuoden alussa pohdinkin sitä, että mä olen sitä tyyppiä joka tarvitsee selvän tavoitteen ja sitten sitä kohti mennään. Nyt on riittänyt perustekeminen ja onhan silläkin toki kaikenlaista koettu.

Kuva: Suunta-Jurva
Viime talvena hiihto ei oikein napannut ja kävinkin sitten ihan satunnaisesti hiihtelemässä. Alueemme hiihtosuunnistuskisoissa kävin mahdollisuuksien mukaan, vaikka nopea suksija en olekaan. Halusin nostaa tähän vuosi muisteloon mun ja Päivin kuvan am-sprinttiviestistä, sillä se on mun mielestä niin kiva, osallistumisen iloa. Päivin kanssa päävastuussa järjestettiin huhtikuussa Komian kirkon hölkkäkin ja vuonna 2024 hölkkä järjestetään jälleen. Päivin kanssa yhteistyö sujuu siis monella tyylillä.
Kuva: Sari
Aikataulu muutosten vuoksi aukesi mahdollisuus osallistua helmikuussa Kauha-hiihtoon ja siellä sutjuttelin 60km. Oli kiva tapahtuma. Hiihdosta sain ihmeellisen turvotuksen ja kipuilun oikean jalan jalkaholvin paikkeille ja se on valitettavasti vaivannut myös uudella hiihtokaudella. En edelleenkään tiedä mistä on kyse ja mitä sille pitäisi tehdä.
Komian kirkon hölkän järjestelyjen jälkeen helpotti aikataulullisesti ja ihanaa että kevät oli täällä. Metsäsuunnistuskausi alkoi ja toukokuun alussa myös muut seikkailulliset kisat. Toukokuun alussa Ninni ja mä osallistuttiin SM Rogaining 8 tunnin MTB sarjaan sarjaan. Voitto tuli naisten sarjassa, vaikka harmillisen vähän oli osallistujia. Kokonaistuloksissa neljäntenä kolmen miesjoukkueen perässä. Hyvää kokemusta, onnistumisia ja oppia.
Kuva: Samuli Tiainen
Toukokuun viimeinen viikonloppu oli tutusti NUTS Karhunkierros ja sieltä sain hyvän onnistumisen. Tuntui, että oikealla polulla ollaan ja vaikka määrätietoisesta treenaamisesta ei voinut puhua. Kuitenkin päädyin useammasta syystä jättämään Ylläs-Pallas perusmatkan juoksematta ja lunastin tutulta lipun 100km matkalle.
Treenailu jatkui miten aikatauluihin sopi. Paljon tein Hanna ja Ninnin kanssa kaikkea kivaa. Juostiin, tehtiin mäkitreeniä, pyöräiltiin ja melottiin. Monipuolista tosiaan.
Porvoo Jukolassa hellettä piisasi.
Venlojen ja Jukolanviestit Porvoossa otin myös hyvänä kestävyystreeninä, kun nautiskelin kolmen osuuden edestä. Venlojen viestissä aloitusosuus omaa reipasta ja jukolan viestissä aloitus ja ankkuriosuus omaa rauhallista suunnistuksesta nauttien. Tykkäsin ihan hirmuisesti. Tuntuu niin mahtavalta, kun pystyy vetämään pitkään, vaikkakin vauhti on maltillinen.

Ylläksellä. Kuva: Ninni
Kesä oli töitä ja pitemmillä vapailla tehtiin perheen kanssa lyhyitä reissuja ja kävimme mm Kristiinankaupungissa ja Vaasassa teltoissa majoittuen. Oli kivaa ja edullista.

Heinäkuun Ylläksen reissu oli myös osittain lomaa, kun ehdittiin Ninnin ja tyttären kanssa maastopyöräillä ja lenkkeillä. 100km kisajuoksu ei sitten mennyt nappiin. Yötön yö meni taisteluksi maaliin, sillä energian ottaminen epäonnistui täysin ja ensimmäisen kerran oksensin kisan aikana. Tai no muistin, että olenhan mä kerran Vaarojen maratonin punaisella matolla kyökkinyt, mutta mitään ei tullut ulos. Juoksu oli pettymys.
Jurvan SM kisat. Kuva: Päivi
Ylläksen reissusta viikon päästä oli pyöräsuunnistuksen SM sprintti ja pitkänmatkan kisat lähellä meitä, Jurvassa. Jostain kumman syystä olin ladannut niskaani valtavat paineet ja en muista koska olisin viimeksi jännittänyt niin paljon. Kädet tärisi ja tuntui ettei ajatus pelannut ollenkaan. Halusin pärjätä ja tiesin, että tässä maastossa mulla on mahdollisuudet. Onnistuin ja viikonlopun saldona D40 sarjan kaksi kultaa. 

Kuva: Alppimentorit
Kesän ja ehkä koko vuoden yksi ehdoton kohokohta oli juoksuvaellus Italian Aostanlaaksossa. Oli hienoa, oli kaunista ja jaksoin hyvin. Olisin voinut jatkaa vielä muutaman päivän. Tällaisia reissuja haluan lisää. Valitettavasti reissukertomus tänne blogiin on jäänyt pahasti kesken. Yritän sen kirjoittaa jossain kohdassa loppuun...
Polkujuoksuryhmän kanssa poluilla.
Italian reissun jälkeen meno jatkui tuttuun tapaan. Syksyllä reissasin tyttärien kanssa suunnistuskisoissa, joissa välillä olin huoltajana, esim nuorten jukolassa ja välillä pääsin itsekin suunnistamaan. Mm SM sprinteissä olin tyttäreni kanssa, mutta se meni omalta osalta ihan puskiin. Harmitti, koska tämä oli yksi vuoden päätavoitteista.

Syyskuussa pyöräsuunnistuksen SM keskimatkalta sain D40 sarjan pronssia ja viestissä Ninnin kanssa hopeaa - kolmas vuosi peräkanaa. Tänä vuonna oli taas niin tiukkaa ja etukäteen spekuloituna jo mitali oli meille hyvä saavutus. Kuitenkin pistimme hyvin hanttiin ja ilman virheitä olisimme voinut jopa voittaa. Tässä edelleen meidän tavoite tuleville vuosille.
Osumaakin tuli.
Syksyn aikana ohjasin myös polkujuoksuryhmiä, retkeiltiin perheen kanssa mm geokätköillen (on hurjan mukavaa puuhaa) ja onnistuin kaatumaan pyörällä ja sain leukaani kunnon tällin. Vanhuus ei tule yksin, sillä toilailujen lisäksi sain silmälasitkin, jotka ovat helpottaneet tekstin tihrustamista ja päänsärky on jäänyt pois. Ensi vuonna kisasarja vaihtuukin D45.
Lokakuun puolella oli mm X-kaati seikkailukisa, joka oli vuoden yksi rankimmista. Rankkuus johtui monista tekijöistä, mutta kaksi merkittävintä olivat epäonnistunut melonta osuus ja epäonnistunut energian ottaminen. Oli todella lyöty olo 7 tunnin seikkailemisen jälkeen, mutta ehkä me tarvittiin Ninnin kanssa tällainen tähän väliin.

Lokakuun lopussa kävin juoksemassa Komia Flown Komia Ilkanpolulla 39km. Juoksu oli kiva ja omalla rennolla vauhdilla irtosi naisten sarjan voitto. Tämä juoksu antoi paljon uskoa, että oikealla vauhdinjaolla ja riittävällä energian nauttimisella onnistun kyllä. 
Komia Ilkanpolulla onnistuminen.
Marraskuussa, vuoden viimeinen kisa, poljettiin Nokian maisemissa, kun Ninni ja mä osallistuttiin Yö-rogaining MTB 8 tunnin kisaan. X-kaadon ja Yö-rogaining kisarapsat löytyy viime postauksesta.
Yö-rogaining kisan maalissa, klo.05:40.
Postauksessa mainitsemieni kisojen lisäksi kävin useissa alueemme suunnistuskisoissa ja mestaruusmittelöissä. Harmikseni D40 sarjalaisia ei ole paljon, tai niitä jotka kisoihin osallistuvat ja täten voitin sarjani kokonaispisteissä murskaavan ylivoimaisesti. Sain kasaan sen verran paljon pisteitä, että seuramme pisteharavapytty tuli myös mulle.
Lukuina vuosi 2023 näyttää tältä;
- juoksu 1941km (polku, maasto, maantie ja juoksumatto)
- suunnistus 176km (linnuntietä)
- pyöräily 4493km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)
-> 13 kertaa menin autolla töihin, muuten oon mennyt pyörällä ja jokusen kerran juosten.
-kävely 513km (sauvakävely ja ilman, retkaily ja geokätköily)
- hiihto 894km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)
Lisäksi useita tunteja kehonhuoltoa, metsätöitä, lihaskuntotreeniä ja niiden ohjausta, sählyä ja erilaista hyötyliikuntaa sekä palautteluna avantopulahduksia.

Kiitos menneestä vuodesta mukana kulkeneille, tiedätte kyllä ketä tarkoitan 💓
Reissut, kisat ja haasteet jatkuvat ensi vuonnakin ja olen iloinen jos pysyt mukana!

~Eija~

lauantai 23. joulukuuta 2023

Syksyn seikkailuja

 Tervehdys pitkästä aikaa!! On mennyt viikkoja ja kuukausia ja aikani olen blogikirjoittelun sijaan kuluttanut tekemällä kaikkea muuta. Oikein itseäkin harmittaa, että urheilumuistelot jää ihan päivittämättä ja tallentamatta, kun ei niitä heti pian ylös kirjoita. 

Palataan lyhyin jutuin lokakuuhun, jolloin osallistuin Ninnin kanssa X-kaato seikkailukisaan lokakuussa ja Yö-rogainingkisaan marraskuussa.

Tutusti tavarat levällään ja sitten kasaan.
X-kaato kisattiin Espoossa Oittaan ulkoilukeskuksen toimiessa kilpailukeskuksena. Lajeina oli rullahiihtoa, melontaa, juoksua, suunnistusta, pyöräilyä ja kiipeilyä sekä quest-tehtäviä. Ninnin kanssa lähdettiin matkaan jo edellisenä päivänä maastopyörät katolla ja varusteita monoista sadekamppeisiin auto pullollaan. Aamuvarhaisella kilpailukeskukseen saapuessa siellä vallitsi outo hiljaisuus ja vain yksittäisiä ihmisiä näkyi. Varovaisesti käytiin tarkistamassa ollaanko oikeassa paikassa ja oltiin, mutta olimme vain ensimmäisiä paikalla.
Tässä seikkailukisassa saimme kartat ennen starttia tutkittaviksi ja reittisuunnittelua varten. Meillä meni tämä tosi hyvin ja rauhallisesti. Ehdittiin syödä samalla ja sitten tavarat lähtöpaikalle valmiiksi ja odottelemaan lähtöä. Kuulutus ja yleinen opastus ontui pahan kerran, koska olemme tottuneet monissa muissa tapahtumissa toisenlaiseen menoon.

Alkuun juoksua ja suunnistusta metsässä ja pätkä valjaiden varassa pystysuoraa kalliota alas. Sitten kickbikeillä lenkki purtsilla ja vielä rullahiihtoa elämän ensimmäisen kerran ennen vaihtoalueelle juoksua.
Edessä oli melonta. Jos tästä seikkailusta pitää sanoa se mitä päällimmäisenä tulee mieleen, on se tämä karsea melonta. Olemme kuitenkin jonkun verran melontaa harjoitelleet, mutta nyt siitä ei tullut yhtään mitään. Kajakki vinnasi koko ajan meistä katsottuna oikealle, niin mennessä kuin palatessa. Mä kauhoin koko ajan oikealta puolelta ja Ninni otti vain jokusen kerran vasemmalta muuten myös oikealta, että päästiin edes jotenkuten eteenpäin. Takaa tultiin ohi kuin alennusmyynneissä. Meillä meni kauan, olin niin poikki, hartiat hapoilla ja kädet rakoilla, vaikka käsissä oli hanskat. Se oli aivan kamalaa. Vieläkin uuvuttaa kun vain ajattelenkin.
Melontaosuudelle...
Melonnan aikana oli alkanut tihkuttaa vettä, mutta sen verran lämmin oli kropassa, että vaatteita ei tullut vaihdettua vaan jatkettiin nopsasti pyöräily osuudelle, joka olikin meidän vahvuus ja tässä saimme kiinni muita. Välillä suunnistus tökki ja yksi rasti oli väärässä paikassa, jota etsittiin isolla porukalla. Tässä vaiheessa nousimme hetkeksi kolmansiksi, kunnes taas ulkopaikkakuntalaisina teimme huonoja reitinvalintoja ja kiersimme turhaan kauempaa seuraavalle rastille.

Välillä tuli kylmä, kun oli jo niin märkä ja hanskoista sai puristaa vettä. Unohdin ottaa energiaa ja voimat oli todella vähissä. Viimeisiä mehuja tiristettiin kuntoportaissa, jotka piti kiivetä yhdessä 8 kertaa ylös raskas rinkka selässä. En enää muista miten painava se rinkka oli, mutta PAINAVA. Ihan lopussa oli vielä suplaudalla kauhomista yhdelle rastille ja olimme viimeinen joukkue johon siihen ehti. Ei olisi enää jaksanut, mutta kauhottiin minkä jaksettiin vatsalla laudan päällä maaten. 7 tunnin aikarajan yli mentiin minuutilla. 
Vaihtoalue.
Yhteensä matkaa kertyi 62,3 kilometriä. Sijoitus kahden hengen naisten sarjassa oli oikeasti viides, mutta viralliset tulokset ovat vieläkin netissä väärin. Muutenkin tapahtumasta jäi hieman kökkö maku, eikä siihen vaikuttanut yksistään surkea melonta, vaan järjestäjien epämääräisyys. Tuli ehkä jopa tunne, että tässä tapahtumassa kävi aina samat tyypit, joten oletettiin että kaikki tietää miten on aina ennenkin tehty. Niin ja oli rumaa, miten räikeästi jotkut joukkueet rikkoi sääntöjä esimerkiksi siitä miten lähellä joukkueen jäsenien pitää rastilla leimatessa olla.

No jos ei muuta, niin hyvä treeni monessa mielessä. Väsyneinä ja hiukan allapäin ajeltiin kotiin.
Seikkailukisan gps-viiva.
Seikkailukisan jälkeen oli onneksi jokunen viikko aikaa toipua ja pureskella tapahtunutta ennen Yö-rogainingkisaa, joka oli Nokialla marraskuussa. Mä ja Ninni mentiin 8 tunnin pyöräsarjaan. Hyvänä treeninä ajateltiin tämäkin ottaa. Ja mä lupasin käsi sydämellä ottaa energiaa mahdollisimman tasaisesti.
Kartta, joka oli valtavan kokoinen, saatiin klo.20 ja reittisuunnittelu sai alkaa. Tämä sujui meiltä taas niin hyvin ja samalla syötiin. Rogainingissa siis on tarkoitus kerätä niin paljon pisteitä kuin mahdollista tietyssä ajassa. Rastit ovat eri pisteisiä. Jos aikarajan yli menee, tulee sakkominuutteja.

Lähtö tapahtui klo.22 ja maalissa piti olla viimeistään aamulla klo.06. Oli pimeää ja märkää, sataa tihuutti vettä. Heti alussa taas muiden imussa ajettiin väärälle kadulle, mutta sitten korjattiin suunnitellulle reitille ja homma lähti rullaamaan. Jokunen pieni virhe tuli ja erityisesti yhtä rastia etsittiin ihan urakalla ja lopulta löydettiinkin. Yhden rastin paikka löydettiin ja oltiin ihan varmoja siitä, mutta rastia ei missään. Tästä saatiin pisteet korjauksissa, kun se tosiaan kaikilta puuttui. Joku ulkopuolinen sen oli todennäköisesti napannut. Rasteilla leimaus tapahtui QR-koodilla kännykällä. Ekaa kertaa käytin tätä ja jännitti meneekö se oikein.
Välillä sade oli lakannut ja tarkeni aivan hyvin, vaikka oli ihan läpimärkä. Muistin ottaa energiaa ja fiilis pysyi koko ajan hyvänä. Hetkellisesti jossain kohdassa väsytti, mutta pääosin oli vain mukava fiilis.
Rasti, joka oli vohkittu.
Reissun loppu puolella, kun aikaa oli vielä puoltoista tuntia, Ninnin pyörän vaihteiden vaihtajan akku loppui. Oli unohdettu vaihtaa täysi akku, jonka Ninni oli kyllä matkalla ladannut. Päälle jäi pienin vaihde. Päätettiin hakea seuraavia suunniteltuja rasteja ja katsoa kauanko siinä menee. Ninni viuhtoi pikkuisissa mäissä ja alamäissä lykkäsin käsivarresta vauhtia. Mun tuli kuuma ja Ninnin kylmä. Pohdittiin, josko käydään autolla vaihtamassa akku, mutta itseä hirvitti miten tiukille viimeisen rastin haku sitten menisi. En haluaisi missään nimessä mennä yli ajalle. Tehtiin sitten päätös, että ollaan 20 minuuttia ennen ajan umpeutumista jo maalissa ja näin ei tule turha hätä lopussa. Ratkaisu taisi olla hyvä ja lopullisissa sijoituksissa oltiin 11./61. Näissä joukkueissa siis on kaikki mies ja sekajoukkueet sekä maajoukkue pyöräsuunnistaja joukkueet. Olimme todella tyytyväisiä ja suoritus olikin tasainen ja varma. Molemmat luimme koko ajan karttaa ja näin suunnistus sujui, koska aina vähintään toinen oli hyvin kartalla jos toinen oli tippunut syystä tai toisesta.
Märkinä ja rapaisina ja suihkun ja aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin. Koko matkan höpötettiin, että pysyttiin hereillä.

Oli kiva reissu. Kiitos Ninnille näistä reissuista!

~Eija~

maanantai 16. lokakuuta 2023

Harjua ylös ja alas

Kuukausi sitten kisattiin tämän vuoden viimeiset pyöräsuunnistuksen suomenmestaruuskisat Hämeenlinnassa, Ahvenistolla. Maasto oli polkurikasta ja aluetta halkova harju tarjosi nousumetrejä, jos kiertämisen sijaan päätti polkea harjun yli. Ja minähän poljin, tai siis juoksin pari kertaa ylös ja alas pohkeet soiden.

Reissussa olin tutusti Ninnin kanssa ja tänä vuonna olimme vielä molemmat D40 sarjassa mun ensi vuonna siirtyessä yhtä ikäsarjaa ylemmäs. Ennakkospekulointina sarjamme oli kovatasoinen ja itselle henkilökohtaisesti Ahveniston maasto oli pelottava kapeine polkuineen. Itselle paineita asetti lähteminen sarjamme viimeisenä, eli olin rankin pisteissä ykkönen.

D40 sm-tuuletukset. Hopeaa Leino Johanna, voittaja Dina ei ollut paikalla enää.
Lauantain henkilökohtainen kisa ei lähtenyt ihan toivotulla tavalla liikkeelle kun kolmos rastille mentäessä menin hukkaan. Seisoskelin polulla, mutta en tiennyt missä olin. Ensin olin hermostua, mutta sitten sain itseni rauhoitettua ja kompassin avulla ja karttaa lukemalla paikallistin itseni ja rasti löytyi. Olin polkenut vanhaa, jo lähes umpeen mennyttä polkua ihan oikeaan suuntaan, mutta ko polkua ei kartalla ollut ja siksi tulin eri kohtaan seuraavalle polulle kuin olin olettanut. No tilanne pelastettu ja tuossa vaiheessa olin sijalla 6. 

Sitten matka jatkui aivan hyvällä otteella ja nostin sijoituksia ollen parilla rastivälillä kärjessäkin, mutta enimmäkseen kakkosena. Loppu puolella oli kaksi tarkkuutta vaativaa rastia, joiden kanssa menin maltilla ja se oli hidasta, mutta tiputti mua vain yhden sijan alaspäin ja lopulta voitin sm-pronssia. Mitali tuntui voitolta!
Voitettu sm-pronssi.
Yövyimme hotellissa Hämeenlinnassa ja sunnuntai aamulla takaisin samoihin maastoihin, mutta kisakeskus oli harjun toisella puolella Ahvenistonjärven rannalla. Etukäteen spekuloimme jälleen, että kovat ovat kanssakilpailijat, että jos mitaleille päästään, niin se on todella hyvin. 

Oli ennustettu kunnon vesisadetta aamupäivään ja alkoihan se tiputtaa vettä juuri ennen meidän sarjan, D80 (yhteisikä vähintään) lähtöä. Tänä vuonna tosiaan päätettiin kokeilla viestissä osuuksien vaihtoa, että mä aloitan, Ninni on toisella osuudella, mä kolmannella ja Ninni ankkuroi. Kahtena edellisenä vuonna ollaan oltu toiste päin ja on sattunut kaikenlaista. Mua jännittää tuo lähtö kolaroinnin pelossa. Koskaan lähdössä ei ole mulle sattunut mitään, toki niissä harvoin oon ollut, mutta jostain syystä pyörien sekamelskassa koen sen niin mahdollisena. Nytkin heti lähdössä kurvattiin jyrkästi vasemmalle kohti mäkeä. Pääsin siitä kyllä sukkelaan enkä taakseni vilkuillut.
Lähdön vesisateessa. Kuva:Ninni.
Ykköselle toki menin hiukan epävarmasti, mutta sen jälkeen pyörät alkoivat pyöriä ja rastit löytyä sopivaan tahtiin. Vettä satoi ja kura lensi, mutta sillä ei paljon ollut väliä. pari kertaa näin takana meidän sarjalaisia, mutta muuten menin aivan omaan rytmiin ja yllätyksekseni tulin vaihtoon minuutin verran kärjessä.

Ninnillä meni hyvin, kunnes lopussa tuli harmillinen sekoilu rastien kanssa ja pudottiin kolmansiksi, yli 7 minuuttia kärjen taakse. Vaihdossa huomasin, että Ninniä harmitti kunnolla, mutta ei ehtinyt jäädä kyselemään mitä oli tapahtunut. Mun kolmas osuus meni aivan ok. Maasto alkoi olemaan jo tuttu, mutta silti erityisesti yksi reitinvalinta meni mönkään, kun lähdin harjun kiertämisen sijaan kapuamaan rastille yläkautta. Oli kova polkea ylös. Isommin virheitä ei tullut ja pystyssäkin pysyin, vaikka polut alkoivat olla melkoista mutavelliä. Sain kärkeä yli minuutilla kiinni ja tulin vaihtoon kolmantena.
Läpimärkänä maalissa.
Ninnin ollessa ankkuriosuudella, kuulin että edestämme on yksi ennakkosuosikki joukkue hylätty väärän leiman vuoksi. Aukesi mahdollisuus jopa hopeaan. Ja hienosti Ninni maaliin tuli, mutta ilme oli paljon puhuva. Ninni ei ollut varma, oliko ekalla osuudella leimannut rastit oikeassa järjestyksessä, joten piti jännittää vielä leimantarkastukseen. Iloksemme kaikki oli oikein ja me voitettiin hopeaa, kolmannen kerran peräkanaa!
D80 SM-viesti hopeaa Ninnin kanssa.
Hopea oikeasti tuntui tosi hyvältä. Ja kisa osoitti, että vaikka tultiin ainakin omasta mielestä altavastaajina kisaan, pystyimme sittenkin iskemään kärkikahinoihin. Ilman virheitä mestaruuskin, jota metsästämme niin kauan kuin sen voitamma, olisi jälleen ollut mahdollista. Ja ehdottoman hienoa on se, että ikäsarjassamme on kovaa kisaa, sillä ilman sitä mitali kuin mitali ei välttämättä maistuisi yhtä hyvältä.
Kiitokset jälleen kerran Ninnille ikimuistoisesta kisareissusta 💗

~Eija~

lauantai 9. syyskuuta 2023

Sekoilua ja hylsy

 Useamman vuoden ajan on tullut kilpailtua omalla tasolla tavoitteellisesti. On tullut testattua itseä erityisesti kestävyydessä, sisukkuudessa ja nopeudessa. Polkujuoksussa on tullut kokeiltua melko monenlaista matkaa ja ultrat sytytti eniten. Pyöräsuunnistuksessa oon ottanut oppia kantapään kautta ja päässyt hyvään vauhtiin. Tossusuunnistusta rakastan eniten, mutta juoksuvauhti ei riitä metsän puolella. Sprintissä se riittää omalla ikätasolla kamppailemaan kymppisakkiin ja uskallan sanoa tämän ääneen.

Tämän vuoden pääkisatavoitteita on ollut pyöräsuunnistuksen sm-kisat ja sieltä joltain matkalta omassa ikäsarjassa mitali. Sen olen saanut ja viikon päästä on vielä viesti, jossa mulla ja Ninnillä on jäänyt pahasti hampaan koloon.  Polkujuoksussa sain hyvän juoksun Nuts Karhunkierroksella toukokuussa, mutta Nuts Ylläs-Pallas oli pohjakosketus.

Vuoden tärkein henkilökohtainen kisa oli kuitenkin suunnistuksen SM-sprintti ja se oli tänään.

Ilmajoella am-sprintissä. Kuva: Timo Svahn
Heinäkuisen Alppireissun (tiedän, reissukertomus on pahasti kesken...) jälkeen alkoi valmistautuminen tähän päivään. Juoksua tasaisella, lyhyitä vetoja ja kovia sprinttitreenejä suunnistuskisoissa. Tuntui hyvältä, pysyin terveenä ja kisoissa sain hyvää otetta nopeaan suunnistamiseen. Tiesin, että mulla olisi mahdollisuudet viime vuosien tapaan sijoittua kymppisakkiin ja monen asian loksahtaessa kohdille, jopa korkeammalle. Viime vuonna olin hopealla.
Kuva; Timo Svahn
Sain kisareissu kaveriksi tyttäreni, joka pääsi osallistumaan sm kisoihin ensimmäisen kerran (täyttää tänä vuonna 14 vuotta). Perjantai illalla ajeltiin Lahteen ja lauantai aamulla vein tyttären autolla karsinnan lähtökynnykselle, mitä meillä veteraanisarjoilla ei aamulla ollut. Ajoin takaisin majapaikkaan ja jätin auton parkkiin. Lähdin kävellen kisakeskukseen, jonne oli reilu 4km. Toki mietin, onko tyhmää rasittaa kävelemällä näin pitkästi ennen kovia kisavetoja, mutta otin sen hyvänä lämmittelynä. Tytär ehti tulla maaliin ennenkuin mulla oli oma lähtö. Hyvin oli tyttärellä  mennyt.

D40 sarjan karsintalähdöt oli viimeisiä. Kaikki hyväksytyllä suorituksella pääsisi finaaliin, joten ei tarvitsisi repiä kovaa, huolehtia vain oikeat rastit ja välttää kielletyt alueet ja ylitykset. Silti jännitti. Sormet olivat ihan jäässä, vaikka keli oli lämmin.

Karsinta meni hyvin. Piti toki pysähdellä ja tiirata karttaa tarkkaan ja yksi huono S-muotoinen reitinvalinta. Kuitenkin tuntui, että suunnistaminen pysyi lähes koko ajan hallinnassa, pienistä virheistä huolimatta. Juoksu oli jopa helppoa. Muutkin sarjassa olivat menneet rennosti ja olin sarjani 5.
Sm-sprintin viimeinen rasti. Rastimerkkinä 'puu'.
Sitten oli pari tuntia odottelua kilpailukeskuksessa ennen finaaleja ja kaikkien oli ylitettävä lähtökynnys klo.13. Oma lähtö oli klo.14 joten ei tarvinnut mahdottoman kauaa odotella.

Fiilis oli oikein hyvä ja rauhallinen. Tiedossa oli haastavaa suunnistamista, mutta olisinpa vain ymmärtänyt kuinka haasteellista!
Oi voi... Eihän se sitten sujunut ollenkaan. Tein useita virheitä, jälkikäteen karttaa tutkiessa laskin 7 virhettä, joista yksi oli ISO ja jo yksin olisi pilannut suorituksen. Lisäksi oli pieniä, enkä nopeita pysähdyksiä edes laskenut. Lopussa koko suorituksen romutti kolmanneksi viimeisellä rastilla sekoilu. Olin menossa 17. rastille, mutta epähuomiossa leimasin 18. rastin ja olin jo suuntaamassa loppusuoralle kun hoksasin että nyt jotain jäi välistä ja käännös 17. rastille. Tulin rastille jonka koodi oli 117 ja jotenkin sekoitin sen tuohon rastinumeroon. Oikeasti mun 17. rastin koodi olisi ollut 116. Nuo kaikki (116, 117 ja 118) rastit olivat lähellä toisiaan.

Niin että tuli sitten hylätty suoritus. Hyväksytyllä suorituksella ajan mukaan olisin ollut kymppisakin ulkopuolella odotetusti, koska virheitä tuli aivan liikaa. 
Sprintin finaalin radasta pieni karttapala.
Olo on pettynyt. Finaalissa suunnistus ei sujunut, yritin ehkä liikaa ja rata sokkeloisine reitinvalintoineen oli mulle liian vaikea. Olihan se kaikille sama, enkä kuullut kyllä kenenkään sanovan että olisi ollut helppoa. Eikä sen helppoa tarvitse ollakaan, koska kyseessä on suomenmestaruuskisat. Kroppaan jäi olo, että vielä jäi fyysisesti paljon reserviin. Eli aamun useamman kilometrin kävely kisakeskukseen ei todellakaan ollut huono juttu.

Ensi vuonna sm-sprintti on toukokuussa. Ensi vuonna vaihtuu myös sarja D45:seen. Pääsen isompien mittakaavojen kartoille ja josko silloin näkisi lukea karttaa paremmin. En malttaisi odottaa, sillä on tämä sprintti suunnistus vaan niin kivaa kaikessa sähäkkyydessään.

~Eija~