Alppireissu 2024 osa 2

 Hyvin nukutun yön jälkeen aamu valkeni Argentieressä aurinkoisena ja lämpöisenä. Aamupalan jälkeen pakattiin Mervin kanssa reppuun evästä, kännykät ja lisävirtalähteet, joita edellis päivän seikkailun jälkeen emme enää unohtaisi, sekä varoiksi takki ja tuubihuivi. Make vei meidät Las Prazille, josta lähti hissi Le Flegerille, 1877 mpy.

Reitit oli osittain melko hyvin opastettu, mutta ei niin kuin Suomessa väritolpin tai maalein ja matkat ilmoitettin ajassa, ei kilometreissä.

Tämä on suosittu kohde kauniille alppijärville aivan mielettömän upeissa maisemissa. Mont-Blanc alppivuori kavereineen kohosi upeana taustalla, Chamonix'n laakson toisella puolella. Edellisenä päivänä olimme laakson toisella puolella ja nyt täältä toiselta puolelta näkymä oli vielä parempi.

Lähdettiin nousemaan rinnettä ylös kohti suosittua Lac Blancia, joka on 2352 mpy korkeudessa oleva alppijärvi. Reitti on melko helppo kulkuinen, vaikkakin jatkuvaa nousua ja porukkaa olikin melko paljon. Pääosin kuului olevan ranskalaisia, suomenkieltä ei ympärillä kuulunut.

Oli kuuma ja tuuli kävi selän takaa, joten kuumuus tuntui entistä enemmän. Pysähtelimme jälleen usein ihailemaan maisemia ja hörppimään vettä.

Lac Blancin järvi oli vielä osittain ihan jäässä ja lumen peitossa. Ihan sulana olisi ollut varmasti todella kaunis paikka, mutta nyt se ei ihan auennut. Enemmän vuoret järven ympärillä veti katseen. Porukkaa oli todella paljon, osa selvästi viettämässä aurinkoista päivää chillaillen tai tulemalla syömään vuoristokahvilaan. Mekin evästettiin omat eväämme kalliolla ja jatkoimme matkaa eteenpäin hiukan pienempää kivistä polkua, joka vei rinnettä alas.

Lac Blanc

Lunta oli vielä runsaasti ja teinpä sitten lumiukon, joka kuumalla kalliolla äkkiä alkoi sulamaan.

Näitä alppimajoja on Alpeilla suosittujen reittien varrella runsaasti.

Mervi oli mulla kaverina.

Oli ihan pakko hiukan juostakin.

Polku mutkitteli alaspäin. Kerran tultiin muutaman metrin pituinen kiviseinämä tikkaita pitkin alas ja joissain kohdissa oli ihmisen rakentamia portaita. Porukkaa oli selvästi vähemmän ja saatiin kivasti kävellä ja jutella rauhassa. 

Tultiin alas Le Hautiin ja siitä sovittuun Le Tourin pikku kylään, josta lähti myös hissejä viereisille vuorille. Matkaa tuli 12 kilometriä ja aikaa liikkeessä kului kolme ja puoli tuntia. Tähän päälle tauot kun syötiin ja kuvattiin ja kerran istuskeltiin pitkään kalliolla ja juteltiin.

Le Tourin kylässä.

Käytiin kämpillä syömässä ja sitten lähdettiin vielä koko porukalla iltaretkelle Le Mer de Glacelle, eli katsomaan kovaa vauhtia sulavaa jäätikköä. Matkan varrella oli pieni vesiputous ja kahvila, jonne paluumatkalla pysähdyttiin limsalle. Oli ihana retki seuraa johtajaa-leikkiä leikkimällä, nokkosia polun varressa väistelemällä ja kummitytön videota kuvaamalla.

Vesiputous.

Jäätikkö oli melko surullista katsottavaa.

Myöhään illalla oli jälleen melko väsynyt olo ja otsaa kihelmöi auringon sitä poltettua. Olisi pitänyt suojautua paremmin auringolta, mutta olen armottoman huono käyttämään aurinkorasvaa saatikka jotain lippistä tai hattua. 

~Eija~

Alppireissu 2024, osa 1

 Viime vuonna heinäkuussa olin Alppimentorien juoksuvaellusreissulla Aostanlaaksossa Italian puolella. Valitettavasti reissukertomus jäi blogiin kirjoittamatta loppuun... Kipinä vuorille roihahti ja ystävien kanssa on ollut suunnitelmia tehdä oma reissu Alpeille. Sitten toiset ystävät kysyivät mua seuraksi piipahtamaan muutamaksi päiväksi oman parin viikon reissunsa viimeisille päiville Alpeille. Innostuin ja hetken mietittyäni ja kalenteria silmäiltyäni ilmoitin lähteväni. Vaikka lomaa ei heinäkuussa mulla olisi, tekisin paljon pitkiä työpäiviä töissä ja saisin useamman vapaapäivän peräkanaa. Neljä päivää riittäisi ja kun lähtee yövuoron jälkeen ja palaa yövuoroon, niin siinä saa reippaan vuorokauden verran tunteja lisää.

Finnairin siivin Geneveen.

Majoittuisimme Ranskassa Chamonix'n viereiseen pieneen Argentieren kylään. Ystävä perhe menisi sinne jo edellisellä viikolla ja mä tulisin lentäen Sveitsin puolelle Geneveen ja hakisivat mut sieltä autollaan. Etukäteen jännittävin ja pelottavin juttu oli yksin lentokoneella matkustaminen. Koskaan en ole yksin sukkuloinut lentokentällä ja ajattelin että se olisi hirmu vaikeaa.

Lopulta kaikki meni oikein hyvin, mitään ongelmia ei ollut. Yöjunalla Seinäjoelta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Turvatarkastuksesta läpi kaikista kevyimmällä mahdollisella matkatavara määrällä, oikealle portille ja koneeseen. Make oli Geneven päässä sovitusti vastassa ja siitä tunnin verran ajeltiin Argentiereen.

Aguille du Midi

Koska lento oli Genevessä jo klo.10 paikallista aikaa, käytimme päivän hyödyksi lähtemällä heti liikkeelle. Etukäteen olimme valinneet pari kohdetta, jonne ainakin reissulla mennään ja ensimmäinen oli Aguille du Midi. Sinne nousimme ensimmäisellä hissillä 2300mpy korkeuteen ja vielä 500 metriä lisää ylös 3842mpy korkeuteen. Täältä aukesi näkymät joka suuntaan Alpeille ja tietysti Mont-Blancille. Kuitenkin näin läheltä Alppien korkein huippu (4810mpy) ei näyttänyt aivan niin upealta kuin hiukan kauempaa katseltuna. Oli kuitenkin hieno kokemus päästä näin lähelle ja tällaisiin korkeuksiin, vaikka omin jaloin ei tällä kertaa kivuttukaan.

Mont-Blanc taustalla

Näkymä Chamonix'n yli.

Paikka on "turistirysä", joten hisseille sai jonottaa ja suosittuun lasikoppiin, jonka alla oli kilometrin pudotus, sai jonottaa. Päätimme kuitenkin jonottaa ja onneksi samalla sai ihastella vuoria ympärillä silmänkantamattomiin. Lasikoppiin piti mennä aamutohvelit jaloissa, reppu piti jättää ulkopuolelle eikä omia kuvia saanut kopissa ottaa. Henkilökunta räpsi kuvia ojennetulla kännykällä. Siinä nopeat malliposeeraukset ja seuraavan vuoro. Jälkeenpäin kun muistelen, en edes ehtinyt vilkaista lasilattiaa jalkojeni alla, vaan huomio meni kuvia räpsivään henkilöön. Mutta tulipa käytyä ja kivoja kuvia sai.

Aamutossuilla lasikoppiin.

The step in the void.

Kiipeilijöitä varusteineen tuli hissillä ylös mutta myös alas. En tiedä olivatko osa kiivenneet ylös asti ja osa menisivät alas, mutta ihan ylhäällä ei ollut mitään asiaa lumipeitteisille vuoren rinteille ilman asianmukaisia varusteita. Oli se hienon ja rohkean näköistä, mutta itsellä ei maltti riittäisi varusteiden välppäämiseen ja todella hitaaseen etenemiseen. Onneksi siis vaihtoehtona oli käyttää hissiä.

Kuvia tuli odotetusti räpsittyä paljon ja valinnan vaikeus oli valtava. Kuvat kuitenkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja itse ainakin voisin vain tuijotella kuvia ja aistia alppituulen kasvoilla ja raikkaan ilman keuhkoissa. Kuvia katsellessa ei edes turistien puheen sorina häiritse.

Kuvassa näkyy pysäkki, jonne gondolihissi toi ja sitten vielä normaalilla hissillä pääsi pikkuisen ylemmäs.

Kiipeilijät tulossa tai lähdössä lumiharjaa pitkin.

Ylhäälle päästyä olimme saaneet lipun, jossa oli ilmoitettu millä hissillä pääsemme takaisin. Kaksi tuntia on normaali aika mitä ylhäällä ollaan. Saimme kuitenkin nipistettyä lyhyemmän ajan, että tulisimme nopeammin alemmalle asemalle jossa muu porukka odotti. Gondolihissi oli mennen tullen ihan täynnä porukkaa ja hissin keinahdukset tuulessa ja saivat jotkut kiljahtelemaan.

Gondolihissillä ylös ja alas.

Plan de I'Aiguillessa 2300mpy korkeudessa Mervi ja 7 vuotias kummityttöni olivat mun ja Maken "huiputuksen" aikana käyneet läheisellä järvellä ja sitten odottivat meitä. Make ja kummityttö jatkoivat hissillä alas ja mä ja Mervi lähdettiin jalkaisin kohti Montenversia.

Alppipolkuja.

Tultiin rauhallista vauhtia. Usein pysähdeltiin kuvaamaan ja napsittiin eväitä. Oli upea olo olla nyt täällä eikä silmiään saanut irti maisemista. 

Meille toki usein sattuu ja tapahtuu, myös tällä kertaa. Mervin kännykkä oli jäänyt kämpille ja mä olin ajattelematta jättänyt lisävirran myös kämpille. Video- ja valokuvaamiset vei vanhasta kännykästäni vauhdilla virtaa ja lopulta virtaa piti alkaa säännöstellä. Pääsimme suunniteltuun määränpäähän Montenverseen, josta Maken oli puhe meidät hakea. Kävi ilmi, ettei ko paikkaan ollutkaan tietä vaan rautatie. Sain vielä soitettua ja sovittiin että tulemme edelleen alas laskettelurinteen juurelle, jossa Make odottaa. Meillä ei oikeasti ollut hajuakaan missä tuo parkkipaikka olisi ja sitten kännykästä loppui virta. Ajateltiin, että se on tästä vaan alas. Oltiin vielä aika ylhäällä vuoren rinteellä. Parilta vastaantulijalta kysyttiin opastusta ja niiden mukaan vain alas. Löysimme alas ja tielle joka vie Argentiereen, mutta jalkaisin olisi jotain 8 kilometriä ja kello oli jotain ilta yhdeksän. Ehdotin että liftataan, mutta lopulta pysäytimme kaksi vastaan tulevaa kävelijää ja saimme lainata heidän kännykkää. Saimme vihdoin viestin Makelle mistä tulla hakemaan. Nauratti, koska kaikki meni lopulta hyvin, mutta loppu reissun todellakin muistimme ottaa kännykät ja lisävirrat mukaan.

Lopulta puolen yön jälkeen sänkyyn ehdittyäni uni tuli pyytelemättä. Takana olevat yövuoro töissä ja seuraavan yön matkustaminen yöjunassa olivat kasvattaneet melkoisen univelan, mutta hymyssä suin sain painaa pään tyynyyn.

~Eija~

Suomenmestaruus

 Taas pyöräsuunnistettiin, tällä kertaa Kajaanin Vimpelinvaaralla. Tämä oli Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikon ensimmäinen osakilpailu ja samalla SM yhteislähtö. Mä, Ninni ja tyttäreni oltiin kolmisin reissussa ja osallistuimme tähän yhteislähtöön ja vielä seuraavana päivänä rastiviikon toiseen osakilpailuun, jossa matkana oli sprintti.

D45 sarjan lähtörivi. kuva; Ninni

Yhteislähdössä nimensä mukaisesti sarja lähtee yhtä aikaa. Myös pari muuta sarjaa oli samassa lähdössä, sen verran vähän kuitenkin että kolaroinneilta vältyttäisiin. D45 sarjassa oli jälleen ihan mukava määrä osallistujia, kun meitä oli 7. Väliaikalähtökisassa reitti on kaikilla prikulleen sama, mutta yhteislähdössä on aina jotain hajontaa, mutta sitä ei etukäteen tiedä millaista ja kenellä mahdollisesti on sama rata. Eli omaan tekemiseen pitää keskittyä eikä peesaamisesta lopulta ole hyötyä tai ainakin siinä ottaa isohkon riskin. En pidä yhteislähdöistä tai viestin aloituksesta pyöräsuunnistuksessa, mutta toisinaan on hyvä haastaa itseään ja mennä sinne epämukavuusalueelle.

Oma suoritus lähti hyvin liikkeelle ja ampaisin vahvasti polkevien miesten perään ja sain itselleni tilaa nähdä eteeni. Pääsin hyvin kartalle ja sitten vaan eteenpäin. Taakseni en vilkuillut, mutta käännöksissä näin että perässä tuli oman sarjalaisia ja välillä ihan lähietäisyydellä. Reittejä oli kaksi kierrettävänä, eli kaksi karttaa. Ninnin ja tyttären lähdöt olivat tunti ennen omaani ja ehdin nähdä, että suurin osa oli vaihtanut jo kartan kun polkivat kilpailukeskuksen läpi toiselle kierrokselle. Ensimmäisen kartan toiseksi viimeiseltä rastilta viimeiselle rastille oli simppeli väli ja vaihdoin kartan. 

kuva; Ninni

Varvaukseen tullessa olin sarjani kärjessä. Tätä en toki tiennyt siitä polkiessani, enkä sitä että toisena tuleva oli 30s päässä. Hyvä niin, sillä pystyin keskittyä edelleen omaan hommaan. Toisella kierroksella alussa näin muitakin, mutta sitten ei oman sarjalaisia enää näkynyt. 

Maalissa kuulutuksesta kuulin, että tulin voittajana maaliin ja leimantarkastuksen jälkeen tuli niin mukava sisäinen fiilis, sillä suomenmestaruus oli mun. Lopulta kakkonen jäi reippaan 2 minuutin päähän ja kolmas viiden minuutin päähän. Selvästä erosta huolimatta oli sellainen tunne, että olin todella kisannut ja olin saanut hyvän vastuksen muista naisista. Virheetön ei suoritus ollut, sillä joitain parempia reitinvalintoja olisin voinut tehdä ja kerran hämmennyin jonkun miehen epäröinnistä, mutta muuten pysyin tosi hyvin kartalla ja teknisistä poluista huolimatta selvisin niistä. Tälle vuodelle tavoitteena oli SM mitali ja sellaisen jo sain Kankaanpäässä, hopeisen ja pronssisen, mutta olihan se hienoa onnistua saamaan koko värisuora.

D45 yhteislähtö palkntosijat. Kuva; Ninni

Ninni ja tytärkin suoriutuivat hienosti ja meillä oli oikein mukava loppu päivä Kajaanin keskustassa. Käytiin syömässä ja vielä kevyellä pyörälenkillä kiertäen Renforsinlenkki.

Seuraava aamu valkeni sateisena. Ennustukset eivät pettäneet ja luvassa oli märkä keli. Aivan vastakohta edelliseen päivään kun aurinko paistoi ja oli lämmin. Nyt pyöräilypaidan alle vedin pitkähihaisen paidan ja ennen starttia yritti pysyä mahdollisimman kuivana, mutta ei se onnistunut.

Satoi koko kisan ajan.

Sprintti lähti aivan ok:sti liikkeelle, kunnes kuudennelle rastille piti vekslata jälleen ison kartan ja pienen karttatelineen kanssa. Onnistuin vekslaamisessa, mutta rastilla pyöräni taka rattaisiin ja ketjuihin tarttui puunoksa ja se ei lähtenyt kovin helpolla. En meinannut millään saada pientä palaa irti ja kaikki ohittamani naiset meni mun ohi. Lopulta oksan sain toisella oksalla irti, mutta vieläkään ei pyörä toiminut. Lopulta hoksasin, että myös ketjut olivat hypänneet poispaikoiltaan. Eräs mua vanhempi nainen kysyi voiko auttaa ja hänen kanssaan ketjut saatiin paikoilleen. Mun ongelmahan oli se, että hätäilin kun pyörään tuli jotain enkä osannut rauhoittua ja katsoa rauhassa mistä oli kyse. Seuraavat rastit menikin sitten suutuspäissä enemmän tai vähemmän pieleen. Sitten piti uudelleen vekslata karttaa eikä se onnistunut enää niin hyvin koska kartta oli saanut sadepisaroista osumaa. Repesihän kartta siinä ja mä sähelsin. Suututti.

Sprintti kisassa olin todistetusti välillä ihan pyörällä päästä. kuva; Touho Häkkinen

Läpimärkänä ja kuraisena maaliin. Lopulta reipas 40 sekuntia voittajalle hävinneenä sarjani toiseksi. Oksan kanssa takkuamiseen meni reipas 2 minuuttia ja muutamalle rastille virhettä yhteensä toiset 2 minuuttia. Jälkeenpäin viisastuneena olisi pitänyt vain rauhoittua oksaa irrottaessa ja keskittyä suunnistamiseen niin voitto olisi tullut. Hyvä oppi, vaikka eri asia muistaako oppia ensi kerralla. Mutta onneksi oksahäslinki tuli sprintissä eikä edellisen päivän SM kisassa.

Jälleen kartta repesi. Oikeasti sateen kestävät kartat olisi tosi kivat.

Reissusta onnistumisineen ja sähläyksineen jäi hyvä mieli. Kotona olin kuitenkin melko väsynyt, yllättävänkin väsynyt, joten kai sitä tiedostamatta oli panosta kisoihin, vaikka etukäteen en kokenut jännittäväni.

~Eija~