Pitkä kisakausi paketissa

 Tämän vuoden kisakausi on paketissa. On helpottunut olo, koska kropassa ja pääkopassa jo painaa väsy. Takana on kuitenkin kolmisenkymmentä kisastarttia, joista osa oli isompia ja toiset pienempiä kisoja, toiset enemmän tärkeitä kuin toiset. Enemmän suunnistuskisoja, sitten polkujuoksua ja pyöräsunnistusta, pari hiihtosuunnistusta ja yksi seikkailukisa. Kausi on ollut pitkä.

Jämillä lokakuussa.

Reipas viikko sitten saimme Etelä-Pohjanmaallakin jo talven tuntua, kun ensilumi satoi ja oli pari päivää pakkasta. Kutkutti ajatus, että pian pääsisi taas hiihtelemään. Tänä vuonna kuitenkin jätettiin Ninnin kanssa sukset kotiin kun viikko sitten käytiin Jämillä suunnistumaratonilla. Pari vuotta sitten samalla reissulla suunnistamisen jälkeen mentiin vielä putkeen hiihtämään. Mulla oli reissuun lähtö suoraan yövuorosta, mutta pitää sanoa näin jälkikäteen että yllättävän hyvin jaksoin tuon päivän. Seuraavat kaksi päivää olinkin sitten todella väsynyt.

Suunnistusmaratonin karttapala.

Jämillä oli valkoinen maisema ja urat rasteille muodostuivat melko nopeasti. Ainoastaan parille rastille onnistuin menemään osittain koskematonta hankea. Jämin maasto on aika ihanaa, varsinkin mun tyyppiselle suunnistajalle, joka tykkää jolkotella menemään suht selkeässä maastossa ja selkeä lukuisella kartalla. Uria, mutta myös polkuja pystyi hyvin käyttämään hyväksi ja yhtä pummia lukuun ottamatta kulki tosi hyvin. Lopussa olin päässyt huomaamatta sarjamme kärkeen (meillä oli yhteislähtö) ja sitten piti laittaa kunnolla tossua toisen eteen, että sain pidettyä kärkipaikan.

Ensilumi

Jämin tempaisun jälkeen pohkeissa tuntui raskaalta ja kireältäkin. Viikolla tein kehonhuoltoa ja kerran rullailinkin oikein kunnolla. Juoksulenkit tuntuivat suht ok:lta, mutta taisivat jalat olla melko väsyneet. Sillä eilen Komia Ilkanpolulla pohkeet kramppasivat oikein kunnolla, ei hetkeen ole ollut vastaavaa.

Komia Ilkanpolulla. Kuva; Matti Hautalahti

Komia Ilkanpolku juostaan Kurikan Tuiskulan kylältä Ilmajoen Tuomikylään. Tapahtuma järjestettiin nyt viidennen kerran. Joka vuosi olen ollut pisimmällä 35 kilometrin matkalla ja joka vuosi oon sijoittunut naisissa toiseksi. Mutta tänä vuonna tapahtui toisin, sillä voitin. Mutta tähän voi lopettaa henkselien paukuttelun, sillä juoksu oli mulle aika rankka ja viimeiset 10 kilometriä pohkeita kramppasi ja jouduin ottamaan tosi tarkasti askeleet etten kaatuisi. Reitti oli mun mielestä ehkä märin koskaan ja tämä aiheutti myös todella upottavan pohjan. Metsän kautta vesilammikoiden ja kurakkojen kiertely vei vaan aikaa ja ehkä yhtä paljon voimia kuin suoraan "uituna". Muuten energian popsiminen ja juominen onnistuivat ja parista voimasanasta huolimatta kivaakin oli. Omasta parhaasta ajastani jäin todella kauas ja viime vuodenkin ajasta jäin 10 minuuttia.

Krampeista aroille pohkeille piikkejä.

Nyt on palauttelun aika. Ainakin marras- ja joulukuun otan rennosti. Suunnitelmissa on juosta lyhyttä ja pitkää aivan täysin oman fiiliksen mukaan tai jos joku kaveri vinkkaa kivalle lenkille mukaan. Yritän päästä voimaharjoitteluun kiinni ja saada siitä rutiinia - onneksi tähän saan apuja.

Pääkopalle oon suunnitellut käsitöiden tekoa, lukemista ja äänikirjoja sekä haluan tavata ystäviä.

Eikös kuulostakin aika kivalta 😊

~Eija~

Liiku-urheile-elä -kuplassa

 Takana on lomaviikko ja taas kerran pitää todeta, että olisin helposti pystynyt vielä leppoisaa lomailua jatkamaan. Päivät täyttyivät liikkumisesta, urheilusta, kotitöistä, lasten asioiden hoitamisesta, kirjoista ja käsitöistä. Katsoin myös rästissä odottaneita ohjelmia koneelta ja nukuin. Oli tarkoitus myös valvoa ja näin pidentää päiviä, mutta en jaksanut ja meninkin samaan aikaan tai jopa ennemmin kuin muu perhe. Oli hyvä loma.

SM-pitkämatka, Saarijärvellä.

Loma alkoi suunnistuksen SM-pitkänmatkan kisoilla Saarijärvellä ja Äänekoskella. Tein reissun yksin päiväseltään, koska ajomatkaa oli meiltä vain 2 tuntia. Tavoitteena on, kuten yleensä päästä omassa sarjassa puolen välin paremmalle puolelle. Nyt se tarkoitti 20 sakkiin pääsemistä. 

Ennen kisaa en erityisesti jännittänyt. Kisa ei ollut omalta kohdalta tärkeä, vaan oli kiva päästä hyvälle radalle ja kartalle suunnistamaan. Otin sen hyvänä treeninä. D40 sarjassa matkaa oli 6km linnuntietä, joten alle tuntiin pitäisi pystyä. Puoleen väliin menikin omalla tasolla hyvin ja pysyin hyvin kartalla. Sitten tuli iso virhe pienipiirteisemmässä mäessä. Toinen virhe vielä helpohkon näköisessä mäessä. Kivikkoista rinnettä varovasti viimeiselle rastille ja maaliin.

Lopulta sijoitus oli 23. ja aika painui päälle tunnin. En päässyt tavoitteeseen sijoituksellisesti enkä ajallisesti. Hyvä treeni kisa kuitenkin oli.

Maanantaina tein 40 kilometrin polkulenkin ja sain hyvin kerättyä nousumetrejäkin kun jäin Joupiskalle tahkomaan rinnettä ylös ja alas. Samalla testasin teippauksia juoksuliivin hinkkaamisen estämiseksi ja säädin energian tankkaamista vauhdissa.

Tiistaina juoksin lisää, mutta teillä ja keskiviikkona tein 10 x 400metrin vedot urheilukentällä. Kaikki juoksutreenit sujuivat hyvin ja olisi tehnyt mieli jatkaa erilaisten treenien sarjaa. Mutta torstaina ja perjantaina himmailin ja keskityin kehonhuoltoon.

Pieksämäen hiljaisella kadulla.

Perjantaina iltapäivällä lähdin esikoisen kanssa reissuun, mun kisareissuun. Edessä oli yksi mun tämän vuoden tärkeimmistä kisoista. Tavoitteena oli saada hyvä suoritus suunnistuksen SM-srintissä, jotka kisattiin Juvalla.

Me yövyimme Pieksämäellä, rauhallisella asuntoalueella, jonka vieressä oli järvi jossa pulahtaa vielä illan hämärissä. Nukuimme hyvin ja aamulla kohti kisapaikkaa.

Ai että tuntuu mahtavalta! Kuva: Liisa

Saavutin asettamani tavoitteen ja kiilasin itseni plaketeille, 4.sijalle D40-sarjassa 😊

Karsinta oli omalta kohdalta fiasko. Ensimmäisellä rastilla ihmettelin että miksi koodi ei täsmää ja mielestäni oon oikealla rastilla. Palloilin aikani ja yritin tajuta mikä on vialla. Lopulta älysin tarkistaa kartan ja olinkin ottanut väärän sarjan kartan. Täysiä takaisin lähtöpaikalle hakemaan oikea kartta. Tässä vaiheessa tuli jo kilometri täyteen. Kyllä suututti. Mun onneksi meidän sarjassa kaikki 42 osallistujaa pääsivät finaaliin, jos vaan saivat hyväksytyn suorituksen, joten maltillisesti lähdin kiertämään oikean ratani. Se meni ihan ok yhtä rastinväliä lukuunottamatta. Karsinnan sijoitukseni oli 35., en siis kuitenkaan ollut edes viimeinen.

Odotellessa finaalia sain purettua harmitukseni ja ladattua taas itseni tsemppiin. Paljon auttoi tuttujen näkeminen, erityisesti Liisa, joka aina jaksaa iloisesti tsempata. Karsinnan tulokset kääntyivät toisin päin ja häntäpää pääsi ensimmäisenä lähtemään. Oikeastaan tämä oli mulle oikein hyvä lähtöaika, että ei tarvinnut liian pitkää jännittää. Karsinnan möhläilyt ei kuitenkaan ollut mikään taktinen veto, ei ollut edes tullut mieleen.

SM-sprintissä 4.sija!

No finaali meni hyvin. Pääsin lähdön jälkeisen alikulun hämäryyden jälkeen suht nopeasti kartalle, vaikka myöhemmin karttaa tarkastellessa olisi ollut yksi lyhyempi reitinvalinta ja tässä hävisin sekunteja. Muuten mielestäni löysin optimit reitit ja juoksuvauhtikin pysyi helposti hyvänä. Kaksi kertaa jouduin pysähtymään, että pystyin tiiraamaan tarkemmin onko aita sallittu ylittää ja pääseekö portaita pitkin ylös. Tuli siis lähes täydellinen suoritus, en tiedä voiko suunnistuksessa koskaan tulla täysin täydellistä suoritusta, aina tuntuu jäävän jotain spekuloitavaa.

Mutta mä olin niin tyytväinen! Aamupäivän möhläilyjen jälkeen vaan hymyilytti. Tätä tulin hakemaan ja sen saavutin. Plaketti sija SM-kisoissa on mulle todella paljon. Tämä oli mun kolmas neljäs sija suunnistuksen SM-sprintissä. Kyllä mä sen joskus vielä kirkastan.

Lähiluonnossakin on niin kaunista.

Lomaviikon päätti rauhallinen retkeily ystävän kanssa Ilkanpolulla täälä meidän lähellä. Viiden tunnin retken aikana käveltiin 22 kilometriä, kasteltiin kengät läpimäriksi, syötiin eväitä, nypittiin hirvikärpäsiä niskasta ja juteltiin taukoamatta. Aika lensi kuin siivillä. Ei voisi olla täydellisempää.

Mm. juteltiin sienestyksestä, mutta ei poimittu yhtäkään.

Oli märkää.

Olisipa tällaisia viikkoja useamminkin, mulle kelpaisi. Kuitenkin tiistai aamulla anivarhain polkaisen taas kohti työmaata. Mukavaahan sekin omalla tavallaan on, mutta mä niin viihdyn tässä liiku-urheile-elä -kuplassani. Viikko antoi paljon virtaa ja niin ihania elämyksiä.

Ystävät 💓

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, olitte sitten lomalla tai keskellä kiireistä arkea.

~Eija~

Napapiiri-Jukola

 Jihuu! Viime viikonloppuna oli kauan odotettu Venlojen ja Jukolan viestit Rovaniemellä. Alkujaan tämän olisi pitänyt olla yöttömän yön Jukola, että Jukola osuuksillakaan ei tarvitse välttämättä lamppua, mutta viestiviikonlopun siirryttyä kesäkuulta elokuulle homma meni ihan muuksi. Nyt jopa Venlojen viestin viimeisen osuuden nautiskelijoille suositeltiin varoiksi lamppua mukaan. Ajankohta muutenkin asetti monelle omat haasteensa ja osallistujamäärät romahtivat. Tästä löytyi facebookin suunnistajat ryhmästä hyvää numerotietoa;

Rovaniemellä venlat ja jukolat ilmoittautuneita joukkueita oli yhteensä 2220 (vuonna 2019 Kangasalla 3685). Matkaan lähti yhteensä 1734 joukkuetta (Kangasalla 3642). Ilmoittautuneita joukkueita jätti lähtemättä matkaan 486. Maaliin pääsi Venloissa 692 joukkuetta ja Jukolassa 750 joukkuetta.

Jukolassa vihdoinkin!

Aikaisemmin kesällä oma fiilis Jukolaan lähtemisestä oli hiukan vaisu. Väsytti ajatus reissusta kauas hiukan tiukalla aikataululla. Ajankohdan lähestyessä fiilikset kuitenkin koheni ja lopulta olinkin aivan innoissani. Olin kuitenkin tehnyt päätöksen, että osallistun vain Venlojen viestiin ja Jukola osuudet saa tällä kertaa jäädä väliin, ihan sen vuoksi että ehdin ajoissa kotiin. Kuitenkin reissaaminen usean tunnin päähän vain yhden suunnistus urakan vuoksi herätti ajatuksen tuplata Venloissa. Tähän mahdollisti se, että sain suunnistusseurani ykkösjoukkueessa aloitusosuuden (reipas 7 kilometriä linnuntietä). Ehtisin siis myös kolmannelle tai neljännelle osuudellekin. Niistä ehdottomasti kolmas osuus (9,1 kilometriä linnuntietä), mikä oli pisin ja silti ehtisin vielä ihan hyvin kotimatkalle. Tällainen osuus mulle tarjoutui tuttujen joukkueessa ja täten sain auttaa heidän porukan hyväksytyllä suorituksella maaliin.

YKV 1 joukkueen aloittajana.

Sarin kanssa taitettiin matkat Rovaniemelle mennen tullen yöjunalla. Ei varattu älyttömän kalliita hyttipaikkoja, vaan normi penkeillä nuokuttiin päät vinossa. Asenteella mentiin. Mennen tullen juna oli reilusti yli toistatuntia myöhässä.

Kuva; Juuso Valtteri Kivimäki.

Oli mielettömän hienoa olla pitkästä aikaa lähdössä. Ei varsinaisesti jännittänyt, olin vaan niin innoissani. Ympärillä oli hyvin tilaa ja koko lähtö oli hallittu, vaikka kuvista saattaa näyttää ruuhkaiselta. Ainoastaan K-rastin kieppeillä hetkellisesti oli ruuhkaa ja osa puikkasi kielletyn nauhan ali metsään. Nopeasti tuli tilaa ja sitten sitä mentiinkin.

Kuva; Napapiiri-Jukola 2021

Kolmelle rastille tuli pientä virhettä. Lopun hätäilyt harmitti, koska siinä sijoja tippui ihan silmissä. Muutenkin koko suunnistuksen ajan oli pieni kiireen tuntu päällä. Juoksu kulki, mutta suunnistus jäikin sitten jalkoihin ja tästä johtui osa virheistäkin. Silti tykkäsin ja tulin omalla ennätys vaihtosijalla vaihtoon, 123. Jos olisin saanut virheet pois, olisi ollut mahdollisuudet 100 sakkiin. Olisihan se ollut hienoa, sellainen kerran elämässä kokemus. Mitä siitä, vaikka jengiä jäi kotiin.

Venlojen viestin 3. osuuden karttapalaa.

Koko meidän joukkue suoriutui hienosti ja lopullinen sijamme oli 199. 

Ehdin vaihtaa vaatteet ja syödä ja sitten takaisin vaihtopuomille. Toisella vedolla sain otettua rauhallisemmin. En turhia repinyt. Aloitusosuutta enemmän oli märkiä soita ja tiheikköjä, rasteja oli välillä todella tiheään. Pieniä virheitä jälleen, mutta tällä kertaa enemmän meni väsyn piikkiin. Nostin joukkueen sijoitusta 160 sijaa. Silti olimme kaukana kärjestä, itse asiassa kaukana 100 sakistakin. Veto meni sarjaan "rakkaudesta lajiin".

Raviradalla oli tilaa.

Kaikki toimi hienosti Napapiiri-Jukolassa. Korona turvallisuus oli mietitty hyvin ja maskeja pidettiin vaikka ulkotiloissa oltiinkin. Suihkussa tuli ihanan lämmintä vettä. Roskia ei taaksemme jätetty, teltta-alueella oli rauhallista ja sovussa oltiin. Hiukan harmitti jättää väliin jukolan yö, mutta jospa  ensi vuonna sitten taas. Erityisesti Jukolan pitkä yöosuus, mikä on yleensä kolmas osuus olisi ollut mahtava. Siellä oli sellainen viiden kilometrin rastiväli, jossa siirryttiin jättisuuren kartan yläreunasta alareunaan.

Kahden huonosti nukutun yön jälkeen nukuin lähes koko sunnuntai päivän. Sitten alkoikin kolme yövuoroa töissä. Yhden vapaan jälkeen taas iltavuoroa ja tänään oli vuorossa Etelä-Pohjanmaan suunnistuksen maakuntaviesti. Siellä olin tyttärieni kanssa ja vedimme kyllä kaikki oikein mallikkaasti. Meidän naisten joukkueen ankkuroin 6. raskaalta tuntuvilla jaloilla. Mutta olipa raskas maastokin, joten laitetaan sen piikkiin.

Jukolan kaikki rastit-kartta ja Venlojen pisimmän radan kartta. Tennispallo havainnollistamassa Jukola"lakanan" kokoa.

~Eija~

Kropan ja mielen palauttelua

 Se on reipas kaksi viikkoa Ylläksen polku-ultralta. Ensimmäinen palautteluviikko meni kropan kanssa hiukan kipuillessa, mutta mieli lenteli Ylläksen tuntureilla pilviä hipoen. Toisella viikolla osat vaihtuivat. Kroppa alkoi tuntumaan näennäisen hyvältä, vaikka tiedän että toipuminen on vielä pahasti vaiheessa, mutta mieli kuopaisi pohjaa. Yhtäkkiä ei oikein huvittanut mikään, varsinkaan tulevien kisojen ajatteleminen. Tuumin, miltä tuntuisi jos lopettaisi koko homman. Kävisi vielä Kolilla ja sitten se olisi siinä. Tuntui, ettei enää yhtään kestäisi koitosten tuomaa jännitystä ja painetta.

Työmatkapyöräilyä.

Pyöräilin työmatkoja, kokeilin miltä juokseminen tuntuu ja pulahdin avovesissä aina kun mahdollista. Tein sellaisia juttuja mitkä huvitti, mutta silti olo oli ärtyisä ja kellokin ilmoitti liikkumisten olevan tehotonta. 

Ultran jälkeen 7 päivän päästä ekalla juoksulenkillä.

Olin ilmoittanut itseni ja tyttäreni Merenkurkun Rastipäiville, eli kolmena arki-iltana suunnistusta. Keskiviikkona Vöyrille ajaessa ei olisi huvittanut yhtään. Väsytti aivan törkeästi. Viileä tuuli kävi kisakeskuksessa. Metsässä tuli lämmin ja ennen kuin loppusuoralle pääsin, olin jo syttynyt. Vaikka polvi ei noussut niin ketterästi kuin ehkä toivoisi, rastit kuitenkin löytyivät paikoin melko pienipiirteisessä maastossa. Hetkellinen sykkeen kohotus teki niin hyvää.

Seuraavat kisapäivät Maalahdessa ja Vähäkyrössä sujuivat myös, eivät virheittä, mutta ilman suuria pummeja. Fiiliskin koheni merkittävästi, joten jo aikaisemmin tuleviin kisoihin tekemäni ilmoittautumiset eivät harmittaneet yhtään.

Eilen pääsi vielä suunnistamaan Karijoelle, jossa pidettiin alueemme viestimestaruuskisat. Oli todella hieno maasto, jylhiä jyrkänteitä ja oivia rastipisteitä. Isot pummit taas vältin ja jarrut päällä lähestyin rasteja, niin johan kannatti. Ekalta osuudelta selvisin vaihtoon vain 33 sekuntia kärkeä perässä.

Merenkurkun rastipäivillä Vöyrillä loppusuoralla. Kuva; Päivi

Useamman vapaapäivän ja suunnistuskisojen tuoman hyvän adrenaliinin johdosta fiilis koheni. Nyt jaksaa taas tutkailla kalenteria odottavalla mielellä, vaikka siellä on kyllä tulossa melko tiukkaa pätkää elokuussa. On niin monen monta juttua hoidettavana. Mutta hetkellisen notkahduksen johdosta ehkä virtaa taas onkin.  

Työmatkajuoksua.

~Eija~

Kesäkuu oli ja meni

 Muistan kesäloman fiiliksen, rauhalliset aamut, hiukan pitempään valvotut illat, päiviä kun ei ole mitään sovittua ja päivät jolloin ehtii tehdä vaikka mitä. Kesälomalla ehti lukea, retkeillä, tehdä kyykkytreeniä kukkapenkin vierellä, syödä jäätelöä ja pyöräillä lasten kanssa.

Kesäkuun illassa geokätköilemässä lasten kanssa.

Nyt on takana jo 9 työvuoroa tämän vuoden kesälomani jälkeen. On ollut herättävää nähdä lomaansa vielä odottavia työkavereita. Itsellä on akut ladattuna, mutta vierellä töitä tekevällä kollegalla ei välttämättä. Onneksi kesää on vielä pitkästi jäljellä ja kyllä jokainen on niin lomansa ansainnut. Olisinhan minäkin vielä voinut vapailla viivähtää, mutta ei se töihin paluu niin paha asia ollut. Ja kohta on pitkä viikon vapaa edessä. Sitä ennen on kaksi tiukkaa työviikkoa.

Kesäillan lenkit ovat ihan parhaita.

Töihin palattua, on tullut huristeltua ihan ennätysaikoja työmatkoja pyörällä metsäteitä pitkin. Pari kertaa olen juostenkin töissä käynyt, autolla en kertaakaan. Voimatreenillä oon käynyt pari kertaa sitten Rukan reissun. Tavoitteena oli herätellä kroppaa, mutta niin ettei lihakset kipeydy. Onnistuin. Pitkiä juoksulenkkejä ei ole kesäkuun kalenteriin mahtunut, eikä mäkitreeniä. Tuleviin koitoksiin mennään sitten vanhoilla pohjilla ja mahdollisuuksien mukaan palautuneella kropalla. Ensi viikolla tähän aikaan olemme Ylläksellä. Kunhan nyt pysytään terveinä.

Voimatreenillä T2M-salilla.

Ensi viikolla on NUTS Ylläs Pallas. Mä en oikein osaa sanoa mitä siitä ajattelen. Toukokuun Rukan Karhunkierrokselle oli niin kovat odotukset ja panokset, että nyt en oikein osaa koota ajatuksia. Kiireet töissä ja siihen oravanpyörään hyppääminen on vienyt ajatuksia ja keskittymistä. Tuo ei välttämättä ole huono asia ja onneksi ensi viikolla on monta vapaapäivää ennen starttia, niin ehkä saa pääkopankin kasaan.

Juhannuksena pyörärasteilla Jalasjärvellä tyttären kanssa.

Monet ovat kysyneet kuinka oon palautunut Karhunkierrokselta.

Mä uskon, että kroppa ei ole vielä täysin entisellään. Näin arjessa ja perustreeneissä ei huomaa mitään erikoista, sykkeet on ok ja kulku tuntuu suht normaalilta. Mutta miltä tuntuu Lapissa ensimmäisen 30 kilsan aikana, miltä tuntuu 60 kilsassa, entä Ylläksen rinteen nousussa...en tiedä. Se jopa taas pelottaa. On niin suuri halu päästä retki taas maaliin asti, ehjänä ja itsensä sopivasti likoon laittaneena. Alustavat ennustukset ennustaa hellettä juoksun ajalle. On siis pakkoa ottaa järki mukaan. Juoksun jälkeisenäkin päivänä pitää pystyä omin jaloin liikkumaan.

Perinteisillä iltarasteilla Ilmajoella nuorimman tyttären kanssa.

Vuotta 2021 on menty nyt puoli vuotta.

Juoksukilometrejä on kertynyt 1381 kilometriä, suunnistusta 73 kilometriä, pyöräilyä 1494 kilometriä ja kävelyä 321 kilometriä, sekä monen monta tuntia kaikkea muuta liikkumista. Tästä on hyvä jatkaa toiselle puoliskalle.

~Eija~

Pureskelua ja palauttelua

 Se on reilu viikko NUTS Karhunkierrokselta ja tuntuu että siitä olisi jo pitemmästikin aikaa, vaikka toisaalta retki tuntuu vahvasti kropassa edelleen. Lapset olivat vielä viime viikon koulussa, joten mä lomalaisena sain olla päivät ihan rauhassa ja sulatella kaikkea. Reissulta on pätkiä, joista en muista oikein mitään erikoista ja on taipaleita, jotka palaavat yhä uudestaan mieleen. Enää en tavoita niitä fiiliksiä, kun tuntui tosi raskaalta vaan päinvastoin iho saattaa mennä kananlihalle kun mieleen palaa hyvinkin tunteikkaat hetket. Oon onnellinen, että mun vatsa kesti ja imeytti kaiken energian hyvin ja vaikka jalat olivat melko loppu kun takana oli 3/4 matkaa, sisulla jatkoin ja kestin sen kivun ja väsymyksen. Erityisen onnellinen olen kaikista kannustajistani, niin paikan päällä kuin kauempana. Olen otettu jälleen miten vahvasti elitte juoksussa mukana. Sanoin en osaa kuvailla, miten paljon arvostan sitä.

"Mä oon susta todella ylpeä ja niin on moni muukin! Niin upeasti sinä tavallinen ilmajokinen naikkonen siellä vedät!! Upeesti kulkee!! Nyt vaan syöt sitä mikä uppoo!" Ninni klo.04.28

Ilkka-Pohjalainen 31.5.2021

Sain myös yllättävän paljon huomiota lehdissä ja somessa. Tähän tietysti vaikutti ennakoiva juttu Ilkka-Pohjalaisessa, jonka haastatteluun suostuin, vaikka mulle ei luvattu kertoa kuka tai mistä mut oli vinkattu. Paikallisesti on hieno tuoda esille tällaisen tavallisen äiti-ihmisen touhuja, jospa se kannustaa muitakin unelmoimaan ja rohkeasti kokeilemaan. Ei satamailista juostu pelkästään lahjoilla ja sattumuksilla, vaan kyllä mä olen vuosia tehnyt töitä, unelmoinut ja epäröinytkin. Ja vielä yhden unelman jahtaaminen jatkuu, kun tavoite on läpäistä UTTF.

NUTS Ylläs-Pallakselle on vajaa viisi viikkoa aikaa! Aivan järjettömän vähän aikaa. Nyt tärkeintä on palautua Rukalta mahdollisimman hyvin ja paljon, vaikka tiedän jo nyt, että Ylläksellä startataan merkittävästi väsyneemmällä kropalla. Viime viikko meni todella rauhaksiin. Alku viikosta kävin kävelemässä ja lanatulla hiekkatiellä käveleminenkin oli jotenkin niin kömpelöä. Päivä päivältä hermotus skarppasi ja lihakset kesti ottaa kevyttä iskua vastaan. Jalkaterät olivat pari päivää turvoksissa ja molempien jalkojen etuvarpaat olivat arat. Noihin varpaisiin tuli kunnon vesikellot ja niitä muutaman kerran puhkaisin. Kynnet tulee lähtemään irti, mutta lopulta oletettua myöhemmin kuin ensin ajattelin. Pyrin pitämään vamma-alueet puhtaana, ettei mitään tulehduksia tule, kun nyt päälle vyöryi tämä mukava lämpöaaltokin. Kaikenlaiset kengät mahtuu jalkaan, muun muassa keskiviikko illalla varovaisesti sovittelin suunnistuskengät alle.

AM-partiossa. Kuva J. Heittola.

Viime viikon keskiviikkona oli suunnistuksen aluemestaruus partiokisa. Tässä kisassa yhdessä partiossa on aina kolme suunnistajaa, jotka jakavat kaikki rastit kartalta keskenään ja sitten kukin käy leimaamassa omansa. Parasta on, jos kaikki osuu kokoontumisrastille suht yhtä aikaa ja siitä jatketaan yhdessä muutaman yhteisen rastin kautta maaliin.

Polku-ultran jälkeisenä päivänä ensin ajattelin, että musta ei ehkä ole partiokisaan ja tuumin jo ketä kysyn mun paikalle, mutta odottelin kuitenkin nuo muutamat välipäivät ja koin pystyväni lähteä. Lähdössä heti jaettiin rastit, johon meillä (Hanna, Maarit ja mä) meni noin 5 minuuttia. Lähdin omille rasteilleni ihan hissuksiin. Jalat tuntuivat niin tyhjiltä, mutta muuten juokseminen tuntui yllättävänkin luontevalta. Päätin keskittyä vain rauhalliseen suunnistamiseen ja vauhti asettuisi sen mukaan. Aivan hyvin meni. Maarit oli kokoontumisrastilla odotellut minuutin ja me odoteltiin Hannaa vielä 7 minuuttia ja päästiin naisten pääsarjassa ekoina kohti maalia. Meidän sitten pitikin laittaa kunnolla tossua toisen eteen, että saataisiin pidettyä takaa lähestyvä joukkua perässä. Loppusuoralla vetivät sitten kuitenkin ohi, mutta kakkossija oli silti hieno suoritus ja oma rauhallinen meno tuntui ihan mukavalta kropassa.

Meidän trio; Hanna, mä ja Maarit

Väsy on ollut ja nälkäkin. Päikkäreitä on tullut otettua ja niin perus ruokaa kuin herkkuja on tullut syötyä lähes kaksin käsin. Torstaina kävin poluilla kevyesti juoksemassa ja olipa kiva saada kesken lenkin seuraa Johannasta, some-tutusta. Johanna oli myös ollut Rukalla juoksemassa, joten juttua riitti ja lenkki eteni ihan huomaamatta. Oli ihana juosta, vaikka etureidet muistuttivat muutaman päivän takaisesta retkestä. Samaten kun kävin Hannan kanssa rullaluistelemassa, lähettivät ensimmäisenä reidet sos-viestejä, että hapottaa hapottaa. Mutta rullaluistelukausikin oli vaan avattava, sillä ens lauantaina olisi taas YKV Multisport ja mä oon sinne menossa Hannan ja Sannan kanssa. Yleensä tämä Multisport on ollut vasta heinäkuussa, joten mun on jotenkin vaikea edelleenkin ymmärtää, että se on nyt, ihan muutaman päivän päästä. Jatkan nyt vaan syömistä, nukkumista ja kevyttä liikkumista, niin ehkä sitä lähtöviivalle itsensä saa.

Rullaluistelukausi avattu helteessä.

Lomalaisen kelit on nyt ollut ja onneksi vasta nyt, ettei tällaisia helteitä kuitenkaan Rukalle osunut. Lasten kesäloman alun iloksi käytiin retkeilemässä Vaasassa Yxgärdenin pienessä puutarhassa ja mun lapsuuden maisemissa Vanhan Vaasan Marian kirkon raunioilla. Ajettiin myös ohi vanhan kotitalon, josta on niin paljon ihania muistoja.

Yxgärdenin puutarha, Vaasa.

Vanhan Vaasan Marin kirkon kellotapuli.

Viime lauantaina puin mekkoa päälle ja jalkaan sain kuin sainkin juhlakengät, sillä juhlimme vanhimman kummilapseni ylioppilaslakkia. Oli ihana päivä. Loppu päivästä varpaita puristi ja ahdisti, mutta olisin voinut jatkaa päivää vielä tovin jos toisenkin. Juhlat ovat ihania ja on kiva hääriä siellä taustalla mukana. 

~Eija~

Toukokuun alun fiiliksiä

Joka ikinen vuosi huokaisen ihastuksesta, kun toukokuu koittaa. Elämme mun ehdotonta lemppari kuukautta! Vaikka alku kuu on ollut turhankin kylmä, ei se ole mun ilon määrää vähentänyt. Ihanaa on, että valon määrä on lisääntynyt valtavasti (huolimatta harmaista päivistä), lämpeneviä kelejä kohti mennään (ensi viikolle on luvattu yli 20 astetta!) ja luonto sekä ihmiset heräävät eloon kotikoloistaan. Nyt saisi aika hidastaa tahtiaan, että ehtisi nauttia jokaisesta hetkestä ja minuutista. 

Ens viikolla on luvassa t-paita kelejä!

Tällä viikolla alkoi yhden työyhteisön tyky-juoksuryhmien ohjaukset ja Sporttiporukan tiistaitreenit siirtyivät ulos. Tarjettiin todella hyvin ja onhan se niin ihanaa treenata ulkona taas monen kuukauden sisätilojen kuminauhajumppailun jälkeen. Meillä siis oli Sporttiporukan treeneissä koko tämä alkuvuosi kuminauhajumppaa. Kuminauhat on helppo pestä ja mähän niitä kotona pesin pakkaskäsittelyn jälkeen ja seuraavalla viikolla osallistujat pystyivät turvallisin mielin taas jumpata korona-vapailla kuminauhoilla. Kuminauha on loistava treeniväline, mutta kylläpä oli kiva taas tarttua kahvakuulaan. Kahvakuulalla jatketaan loppu kevät, näillä näkymin toukokuun loppuun asti ja sitten olisi kesätauko.

Tyttärien kanssa suunnistuskisoissa.

Suunnistuksen kisakausi ja omatoimirastit ovat alkaneet ja en voi olla hehkuttamatta miten mukavaa se taas onkin. Meillä Etelä-Pohjanmaalla on järjestettyjä omatoimirasteja mukavan paljon ja nyt on tullut käytyä jo neljän eri seuran rasteilla. Homma on tehty melko helpoksi karttojen tilaamisen ja maksamisen puolesta. Tänään taas tulostin uudet kartat ja illalla on tarkoitus nuorimman tyttären kanssa lähteä yhdessä harjoittelemaan. Paikoin metsässä on vielä lunta ja ojat ovat melko täynnä vettä. Lehdettömät puut ja pensaat takaavat vielä hyvän näkyvyyden ympärille.

Vuosi sitten muistan tuskailleeni, että kartanluku jotenkin tökki eikä suunnistus lähtenyt sujumaan. Tänä keväänä oon kokenut toisin, sillä vihdoinkin oon malttanut keskittyä kartan ja maaston lukuun ja merkittäviltä virheiltä on vältytty. Viime viikonloppuna oli Lapuan Virkiän järjestämät kevätkansalliset, keski- ja pitkämatka ja aivan itsenikin yllätin kun pysyin niin hyvin kartalla. Vauhti tuntui hitaalta, mutta se olikin sivuseikka, kun kuitenkin tuloksissa nimi löytyi 1. ja 2. sijalta ja kotiin tuomisina oli kokonaiskilpailun voitto. Oli aika kiva kauden avaus, vaikka eipä parane pröyhistellä kun suunnistuksesta on kyse.

Omatoimirasteilla, tässä Kurikassa rinnerastilla.

Toukokuun tuomasta ilosta huolimatta on ollut myös väsymystä. Merkittävä asia on taas ollut yövuorot, joita on taas useampi edessä. Saan siis oikein hyvin nukutuksi yövuoroja ennen ja jälkeen, mutta ongelma on taas siinä, että en ehdi nukkua. Parasta yövuoron jälkeen on nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta mun usein pitää erinäisistä syistä johtuen nousta ylös jo aikaisin iltapäivällä. Mulle ei riitä viiden tunnin unet ja jos näitä tulee useampi peräkanaa, oon ihan takussa ja olo on hirveä. Viime viikolla ehdin tehdä vain yhden normi juoksulenkin, vaikka toki viikonloppuna oli reippaammat rustistukset kun oli suunnistukisat. Tällä viikolla oon käynyt kahdesti juoksemassa ja kerran suunnistamassa. Yhtä lenkkiä lukuunottamatta jalat ovat tuntuneet kovin raskailta ja tyhjiltä. Viikon voimatreenikin on vielä tekemättä, kun tuntuu ettei vaan pysty puristamaan.

Toki raskas olo tuntuu vain juostessa, kellosta katsottuna vauhti ja sykkeet ovat kuitenkin ihan ok tasolla. Joten tämä saattaa olla vain psyykkistä, sillä tekemättömät lenkit vaivaa ja lähestyvä Karhunkierroksen ultramatka pelottaa. Kolmen viikon päästä tähän aikaa pitäisi mun olla 166 kilsan matkallani, hyvissä voimin hymy huulilla. On useampi asia mikä mietityttää ja on tullut hetkittäin tunne, että pystynkö sittenkään siihen. Viime hetken paniikki nostaa päätään. Eilen tuli sähköpostia, että toistaiseksi näyttää siltä että tapahtuma päästään juoksemaan, mikä on hieno asia. Nyt vaan pitää oma pää taas koota, sillä kaikki muu homma on tehty, jotenkuten.

Ilmajoen kunta muiti maljakolla viime vuoden SM-hopeasta.

~Eija~

Sprintti pettymys

 Tämä postaus on tosi lyhyt. Voisin jopa jättää kokonaan kirjoittamatta. Miksi vääntää puukkoa haavassa. Nukuttu yökään ei kohentanut fiilistä. Harmittaa (ja muutama rumasana tähän perään...). En halua selitellä, mutta kuitenkin jonkinlainen itsetutkiskelu on paikallaan. Odotinko liikaa, oletinko olemattomia, enkö vain osaa? Harmittaa lisää.

Lenkkareilla mennään sprintissä.

Eilen oli suunnistuksen SM-sprintit Salossa. Kisa oli yksi odotetuimmista tälle vuodelle, kun korona pilasi UTTF yritykseni. Toki olen satsannut tänä vuonna myös pyöräsuunnistukseen ja viikossa ajatusten suuntaaminen MTBO:sta sprintti moodiin ei ollut ihan helpointa. Se on melko yllättävää, miten raskaalta jalat tuntuvat monien maastokilometrien jälkeen siirryttäessä juoksemaan. Tuntuu, ettei pääsee oikein millään eteenpäin. Onnekseni ehdin viikon aikana käydä juoksemassa ja juoksutuntuma löytyi.

Tänä vuonna sprintissä ei ollut meillä ikätyypeillä karsintaa ollenkaan (penteleen korona!) ja se harmitti jo etukäteen. Vaikka kaksi starttia samana päivän kuulostaa raskaammalta, niin koen karsinnan kuitenkin sprintissä auttavan kroppaa heräämään ja virittäytymään sprinttiin. Varsinkin itse olisin sitä kaivannut, kun viime sprintistä oli puolitoista kuukautta. Sprintissä kaiken A ja O on se, että tekee nopeat ja hyvät reitinvalinnat, ei mene kielletyille alueille ja juoksee lujaa. Salossa onnistuin kahdessa jälkimmäisessä, mutta ensimmäinen petti ja pahasti.

Pala mun sprinttiradasta.

Nyt tulee se seli seli-osio. Mulla tuli armoton kiire lähtöön. Oltiin kisojen parkkipaikalla vartin yli yksi. Sieltä hopi hopi vauhtia kaksi kilometriä kisakeskukseen, jossa olin klo.13.30. Numerolappo paitaan, takki ja housut veks, emit, kompassi ja rastimääritekotelo messiin ja klo.13.34 juosten vajaa kaksi kilometriä lähtöön. Lähdössä olin kolme minuuttia ennen kuin mut huudettiin lähtöviivalle. Lämmittely tuli hoidettua, mutta olin kaikkea muuta kuin keskittynyt. Yritin karttasangon vieressä rauhoittaa itseni ja rastimääritteitä silmäillessä nähdä jo sieluni silmissä rastien paikat.

Heti helpolle ykköselle virhe, kakkonen ok, kolmonen ruiskaisten vaan, neloselle ja vitoselle jo paremmin. Kutoselle pitkä väli ja sen jälkeen pientä sekoilua. Ysille iso virhe ja 12. rastille mennessä olin ensin mennä 13. rastille. En tiennyt miten on järkevintä sujahtaa viimeiselle rastille ja se menikin jälkispekulointina penkin alle. Heti maalissa ihan surkea olo, sillä pommiin meni. Rastiväliajat puhuivat karua kieltään. Ykkösellä oon ollut 37. Kutos rastille mennessä olin nostanut itseni hienosti 3. sijalle, mutta sitten menin taas ryssimään ja lopulta putosin sijalle 13. Pahimmat virheet kun laskee yhteen, saa kasaan minuutin. Ei niin optimista reitinvalinnoista saisi lisää, mutta niitä en laske. Tuon minuutin kun olisi saanut pois, olisin päässyt tavoitteeseeni, eli reilusti kymppisakkiin. Siihen mulla olisi oikeasti ollut täydet mahdollisuudet. Ja nyt kun menin homman ryssimään, harmittaa niin vietävästi.

Leuka rintaan ja kohti uusia haasteita.

Keräsin kimpsut ja kampsut ja lähdin takaisin kotiin. Menihän se kaunis aurinkoinen syyspäivä näinkin. Ensi vuonna uusi yritys tässä suunnistuksen herkimmässä lajissa, josta tykkään ihan valtavasti.

~Eija~

Mitskut kotiin

 Parisen viikkoa sitten kysyin ohimennen 10 vee tyttäreltäni haluaisiko hän lähteä alueemme yösuunnistus ja pyöräsuunnistusmestaruuskisoihin, niissä kun molemmissa olisi hänelle sarja. Yllätyksekseni tytär oli heti valmis lähtemään. Onnekseni multa löytyi jo valmiiksi kaksi lamppua, jotka sopivat yösuunnistukseen, mutta muuten tyttärellä ei ollut yhtään kokemusta pimeässä suunnistamisesta. Pyöräsuunnistuksen osalta tuossa vaiheessa puuttuivat vielä tyttäreltä asianmukainen pyörä ja karttateline, sekä kokemusta polkea maastossa, puhumattakaan että suunnistaisi samalla. Näiden ei kuitenkaan annettu olla esteitä, joita ei voisi ylittää.

Perjantai illan pimentyessä meidän jännitys vain lisääntyi. Oli pilvistä ja sitten alkoi vähän sataakin. Onneksi muuten oli lämmin keli. Meiltä reilun 10 minuutin ajomatkan päässä olevalla kisapaikalla oli luottavainen mieli. Kilpailuohjeissa mainittiin, että lasten rata sopii myös ensikertalaisille ja että se tukeutuu pururataan. Tuo pururata on meille erittäin tuttu, koska se on lähin paikka jossa käymme talvisin hiihtämässä. Uskalsin luottaa, että tytär selviää koitoksesta paremmin kuin itse ensimmäisistä yökisoista joskus 16 vuotiaana. Nyt lähdin pimeään metsään 3 minuuttia ennen tytärtä. Mennessäni omalle kakkoselleni, näin tyttären määrätietoisesti suunnistavan pururadalla, joten oma mieli hiukan huojentui. Ei sillä etteikö matkalla ajatukset olisi olleet välillä tyttäressä.

Yösuunnistuskisan saalis päivänvalossa.

Lopulta meillä molemmilla meni tosi hyvin. Tytär oli suunnistanut tosi hyvin, kaikki rastit löytyi, rata oli sitä mitä luvattiinkin ja tytär oli aivan innoissaan pimeässä metsässä suunnistamisesta. Tytär oli sarjansa toinen! Mulla tuli ykköselle ja kakkoselle pientä haparointia, mutta sitten pakotin malttamaan mieleni ja hitaalla vauhdilla etenin tarkasti suunnalla. Oli haasteellista, raskasta maastoa ja pimeää. Tällä kertaa oma suoritus kuitenkin riitti sarjan voittoon.

10 vee tytär lähdössä elämänsä aikaan pysu-kisaan.

Lauantai aamulla pakattiin pyörät autoon, tarkistettiin tarvittavat varusteet ja tehtiin eväät ja suunnattiin Vaasaan. Vuorossa oli pyöräsuunnistuksen aluemestaruuskisat, jotka olivat samalla kansalliset. Viikko aikaisemmin olin hakenut itselleni hiukan edellistä isomman karttatelineen ja tytär sai mun vanhan. Olimme myös hakeneet tyttärelle pyörän ja kerran ehdimme käydä metsässä polkemassa vajaa 25 kilometriä. Tutkimme viime hetkessä vielä mun vanhoja pyöräsuunnistuskarttoja ja yritin antaa parhaat mahdolliset ohjeet tähän lajiin. Tärkein ohjeeni oli mennä ihan rauhassa ja pysähdellä niin usein kun siltä tuntui. 

Tyttären sprinttikartta.

Lauantaina oli pitkämatka, joka tarkoitti tyttärellä D11-sarjassa 6,8km lyhintä reittiä. Hyvin meni, sillä hyväksytty suoritus ja iloinen mieli oli tärkeintä. Tytär oli noudattanut ohjeitani ja mennyt rauhassa ja pysyi hyvin kartalla. Vaihteiden kanssa oli ollut hankaluuksia, kun mäkeen oli jäänyt liian iso vaihde päälle, eikä silloin oikein polkemisesta tule mitään. Mutta tämänkin oppii aikanaan.

Sunnuntaina tehtiin aamulla samat valmistelut ja taas Vaasaan. Nyt oli sprintti ja tyttärellä se oli 3,7km lyhintä reittiä. Taas oli kivaa ja hyvin meni, vaikka oli kerran joutunut kysymään toiselta suunnistajalta missä ollaan. Palkintona tuli molemmilta päiviltä aluemestaruudet :) Oon niin iloinen tyttären viikonlopun suorituksista, mutta erityisesti asenteesta jolla kisoihin lähti.

Pitkällämatkalla pöpelikössä.

Niin olin mäkin polkemassa molempina päivinä. Mulla oli lauanatina 24,9km lyhintä reittiä, mutta matkaa retkelle tuli mun mittarin mukaan yli 26 kilometriä. Alku oli todella teknistä juurakko-kivikko-polkua, jossa mulla ei taidot riitä polkemaan. Pyörän talutus-juoksuksi meni, mutta niin pääsi oikein hyvin etenemään kun vertasi yhtä aikaa polulla polkeviin. Sateet olivat tehneet polut todella liukkaiksi ja kuraisiksi. Ensiksi yritin väistellä pahimpia kurapaikkoja, mutta lopulta sitä oli naamaa myöten sotkussa. Yksi polun pätkäkin oli kuin kynnöspeltoa, siis ihan hirveetä. Ajattelin, että tulee pitkä retki, sillä meno oli hidasta ja rankkaa. Onneksi kutos rastin jälkeen, ennen puoltaväliä päästiin poljettavammille poluille ja sai vauhtiakin alle. Tuli pieniä virheitä, useita pysähdyksiä polkujen risteyksissä ja ajattelin, että mulla on mennyt aivan turkasen kauan, 1:48:51. Yllätyin, että voitin sarjani yli viidellä minuutilla.

Sprintissä rastilta lähdössä. Emit-leimaus ei onnistu vauhdissa, joten on aina pakko pysähtyä rastilla ja irrottaa ainakin toinen jalka.

Sunnuntain sprintissä heti kartan saatuani intoilin että nyt tulee kivaa. Pikaisella silmäyksellä luvassa oli kovaa alustaa, ei teknistä polkua ollenkaan. Tästä mä nautin, niin kuin tykkään normi sprintistäkin, kun saa mennä niin lujaa kuin kartan luku ja kunto antaa myöden. Lukkopolkimilla toimiminenkin jo sujuu niin hyvin, että irrottelut sujuu alitajuisesti. En muuten kaatunut kertaakaan viikonlopun aikana, se on aika hyvin.

Oli kivaa ja voitin sarjani :) Meillä oli aika hyvä viikonloppu, kotiin tuomisina yksi aluemestaruus hopea ja viisi kultaa.

Meidän perheen viikonlopun saalis.

Viikonloppuna olin myös töissä, yövuoroissa. Ei voi sanoa etteikö olisi hetkittäin väsyttänyt. Muilla työvuoroilla en olisi kisoihin ehtinyt, joten tämä järjestely oli ihan itse toivottu. Nyt onkin sitten viikon vapaat edessä, jotka järjestelin pyöräsuunnistuksen MM-kisoja ajatellen. No MM-kisoja ei koronan vuoksi ole, mutta tilalla on pyöräsuunnistuksen kansalliset perjantaina ja lauantaina ja SM-erikoispitkät sunnuntaina. Marjan kanssa lähdetään, koska nuo vapaatkin saimme järjestymään. Otan reissun hiukan kuin loman Lahden seudulle. Yritän kirjoitella reissusta loppu viikosta.

~Eija~