Uusi vuosi ja uusia kokemuksia

 Hyvää alkanutta vuotta 2025!!

Tulee olemaan mielenkiintoinen, haastava ja innostava urheilu vuosi. Vuoden kohokohta tulee tietysti olemaan NUTS300 heinäkuussa, mutta haluan jo nauttia matkasta sinne ja tehdä kaikkea muutakin.

Jo tulevana viikonloppuna pääsen mukaan johonkin sellaiseen, missä en aikaisemmin ole ollut. Nimittäin Sisu6h -juoksu juostaan lauantaina Joensuussa ja lokakuussa nappasin viimeisen paikan lähtölistalta (80 osallistujaa). Kyseessä on siis kuuden tunnin juoksukisa Joensuun sisähallissa 325 metrin pituisella radalla. Jep, sitä rataa sitten juostaan ensin kolme tuntia myötäpäivään ja sitten vaihdetaan suuntaa ja toiset kolme tuntia vastapäivään. Tarkoitus on juosta niin "pitkälle" tai siis niin paljon rataa ympäri kuin mahdollista. Tällainen sisähallijuoksu tarjoaa optimit olosuhteet, sillä ei ole vastatuulta, mutta ei toki myötätuultakaan, ei ole nousuja, mutta ei laskujakaan, alusta on tasainen eikä tarvitse kantaa energioita mukana. Niin ja saa juosta shortseissa ja t-paidassa keskellä talvea! Vuosi tai kaksi sitten en olisi kuvitellutkaan että osallistuisin tällaiseen, mutta niin sitä ihmisen mieli muuttuu ja innostuin tästä hyvänä treeninä pääkopalle ja hyvä pitkä lenkkihän se on. Toki voi olla, että tulen tekemään joitain ensikertalaisen virheitä, mutta onneksi tämä ei ole vakavaa.

Revontulet Ilmajoella vuoden 2025 ekan päivän iltana.

Juoksuvalmennuksen alettua marraskuun alussa, on nämä ensimmäisen kahden kuukauden treenit tähdänneet kohti tätä Sisua, jossa tarvitaan tietysti sitä peruskuntoa, mutta vauhtikestävyyttäkin on treenattu. Kovimmat treenit ovat ehdottomasti olleet kiihtyvä 10km maksimialueelle asti ja 20min vauhtikestävyys vedot. Etukäteen nuo treenit aivan hirvitti, että kuinka saan ne tehtyä, mutta hitsi vie ne oon saanut vedettyä ja fiilis on ollut niin mahtava niiden jälkeen. Tietysti mukana on ollut paljon peruskuntolenkkejä ja lepopäiviä sekä hiilaritankkauspäiviä. Kyllä, oon hiilaripäivinä pyrkinyt syömään runsaammin ihan perusruokaa ja joka aterialla myös leipää ja lisäksi mehua, pullaa ja karkkia. Kuulostaa kivalta, mutta loppujen lopuksi yllättävän rankkaa ja olo noina päivinä on tuntunut hiukan tuhdilta. Mielenkiintoista nähdä lauantaina Sisu6h:n juoksussa miten tankkaus tuntuu itse suorituksen aikana.

Pakkaslenkeillä on ollut rapsakkaa.

Tänä vuonna juoksu tulee haukkaamaan niin paljon ajastani, että esimerkiksi hiihtäminen tulee jäämään todella vähäiseksi. Yritän kuitenkin silloin tällöin käydä, koska sekin on niin kivaa. Kuukauden päästä itse asiassa olisi hiihtosuunnistuksen suomenmestaruuskisat tässä meitä ihan lähellä Seinäjoella ja sinne huvittaisi osallistua. Mun hiihtokilometreillä tuskin on mitään merkitystä mun menestykseen ko kisassa, joten en ota siitä stressiä. Todennäköisesti pitkät hiihtotapahtumat jätän tänä vuonna väliin.

Keväästä syksyyn sitten suunnistetaan aina kun ehtii. Aluemestaruuskisoissa nyt ainakin ja SM-kisat katson tapaus kerrallaan. Kesä-heinäkuun taitteessa lähdemme Kainuun rastiviikolle, jossa tossusuunnistuksen lisäksi osallistun pyöräsuunnistuksen kilpailuihin myös. Kaikkiin pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin haluaisin taas osallistua, mutta NUTS300:n jälkeen saattaa olla kropan hermotus loppu kesän jonkun aikaa sekaisin, niin sen mukaan mennään. En halua pelätä, etten pysyisi pyörän selässä. Tavoitteena on kuitenkin olla viimeistään syyskuussa taas toimintakunnossa, sillä haaveena on osallistua Ninnin ja Hannan kanssa Lost In Kainuu-seikkailukisaan.

Botniahalli Mustasaaressa.

Todellakin, hieno vuosi tulossa, tai hienot on ainakin suunnitelmat 😁 Ainahan voi sattua jotain odottamatonta, se on elämää. Sen mukaan sitten muutetaan suunnitelmia.

Kuitenkin nyt näyttäisi siltä, että huomenna pääsen lähtemään kohti Joensuuta. Meillä on koko muu perhe sairastellut ja mä oon pysynyt terveenä, mikä tuntuu ihan uskomattomalta. Ninni lähtee Joensuuhun mun huoltajaksi, siis ojentamaan lötköpulloja ja syötävää. Ninniltä takuuvarmasti kuulen kommenttia jos juoksu lösähtää ja tarvitsen tsemppiä. Tavoitteita oon asettanut, myös valmentajalta Tomilta tuli kommenttia ja katsotaan pääsenkö lähellekään vai mennäänkö heittämällä yli.

~Eija~

Se oli siinä vuosi 2024

 Mitä jäi mieleen vuodesta 2024?

Alku vuoden pakkaset olivat jäätäviä, joita ei ole ikävä. Inhoan kovia pakkasia vuosi vuodelta enemmän ja tuo parin viikon mittainen pätkä ei naurattanut. Liikkuminen hankaloituu ja vaikka haluaisi hautautua kotona villasukkiin ja peittoihin, ei se ole mahdollista. Tuosta kuitenkin selvittiin, enkä halua asiasta enempää kitistä, mutta kädet ristissä toivon ettei vastaavia tänä, eikä tulevinakaan talvina tulisi.

Juosten töistä kotiin yli 20 asteen pakkasessa.

Pakkasista huolimatta pyrin liikkumaan valtavat vaatekerrokset päällä. Hiihtokilometrejä kertyi mukavasti, talven aikana yli 1000. Osallistuin Kauhahiihtoon, SM-hiihtosuunnistuskioihin Kouvolassa ja Pirkan hiihtoon. Kaikki olivat mukavia tapahtumia ja itsellä hyvät suoritukset, vaikka hiihto ei ole se luonnollisin laji itselle. Vaatisi aikaa ja omaa kärsivällisyyttä opetella oikea hiihtotekniikka ja mahdollisesti päivittää sukset, mutta näinkin on kivaa. Ja se hyvä muistaa, että näihin kisoihin/tapahtumiin voi osallistua ihan kuka tahansa hiihtotyyliin ja vauhtiin katsomatta.

Hisun SM-kisoissa. Kylmä oli silloinkin.

Tossusuunnistamassa kävin niin paljon kuin mahdollista aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Oli kunto- ja kilpasarjoja, kansallisia-, aluemestaruus- ja SM-kisoja. SM-sprinteissä tuli älyttömiä virheitä, mutta SM-erikoispitkällä onnistuminen. Suunnistus sujuikin koko ajan paremmin kun kohti loppu kautta mentiin ja toistot opettivat. Harvoin jos koskaan suunnistus menee täysin virheittä, mutta mitä vähemmän tai pienempiä, niin sen parempi. Venlojen viestissä Lakia-Jukolassa tuli myös onnistuminen ja valvominen koko Jukolan yö talkoolaisena oli myös hieno kokemus. 25mannaan pääsin monen vuoden jälkeen ja vaikka tuo reissu on aina aika raskas matkustamisineen, oli paljon asioita joista nautin, erityisesti että tytär oli mukana.

Talkoolaisena oli myös mukava olla.

SM-erikoispitkän 6.sija D45 sarjassa.

Polkujuoksukisoja tälle vuodelle tuli kaksi. Toukokuussa NUTS KK 55km oli hyvä juoksu. Samoin lokakuussa Komia Ilkanpolku maraton. Perustekemistä, omaan juoksuun ja energioiden ottamiseen keskittymistä sekä juoksun ilosta nauttimista. Nämä juoksutapahtumat sopivat hyvin aikatauluihini ja nämä olivat juuri hyvät pitämään yllä motivaatiota juosta tapahtumissa. Mielessä oli jo tuolloin hurjempi ja pitempi reissu, halusin tunnustella fiiliksiäni.

Tottakai mun urheiluvuoteen kuului myös pyöräsuunnistus. Tänä vuonna pääsin osallistumaan jokaiseen SM kisastarttiin, joita veteraanisarjalaisille järjestetään. Tuloksena oli kaikilta paitsi yhdeltä matkalta mitali. Tärkeimmäksi voisin nostaa yhteislähdön suomenmestaruuden, mutta myös keskimatkan iso virhe ja viestin pronssi ovat kisoja, jotka jäivät isosti mieleen. 

Vuosi ei ole ollut vain urheilemista, vaan se on ollut myös pysähtymistä, seikkailua ja oman rajallisuuden hyväksymistä. Kaikkeen en pysty, vaikka välillä painetaan hymyillen läpi harmaan päivän. Kesän työputkessa säästin useamman vapaapäivän, että pääsin hetkeksi Alpeille ystävien kanssa hengittelemään. Oli ihanat muutamat päivät.

Kiireisten päivien jatkuessa kuitenkin luikahdettiin tyttären kanssa Coldpayn keikalle Helsinkiin ja tämä reissu on ehdottomasti jäänyt mieleen. Show oli upea, mutta reissu oli paljon muutakin.

Meidän perheen kiireisen kesän rauhoitti tyttären rippijuhlat, jotka kaikessa etukäteis härdellissään oli ihana päivä. Juhlien jälkeen hartiat rentoutuivat, unet pikku hiljaa palautuivat ja annoin itseni rötvätä sohvalla useita tunteja. Pää oli ollut melkoisessa pyörityksessä eikä ainoastaan juhlien järjestämisestä, vaan kaikesta muustakin mitä samaan aikaan tapahtui. Olin melko väsynyt.

Saatiin kuin saatiinkin kivat juhlat aikaan.

Välillä vain hengitellään.

Syksyllä olin tehnyt päätöksen, että lähden NUTS300:lle heinäkuussa 2025. Olin asiaa pyöritellyt pitkään, välillä koko idean hyläten, mutta ei se antanut rauhaa. En enää keksinyt syitä miksi en lähtisi. Lopullisen päätöksen tultua kerroin asiasta pikku hiljaa joillekin läheisille. Sain valtavasti tukea ja kannustusta, "sä jos kuka pystyt siihen". Kynnystasotesti Tampereella oli oikea veto tähän kohtaan, samoin valmentajan palkkaaminen. Motivaatio kasvoi harppauksen.

Maksimaalinen kynnystasotesti

Lukuina vuosi 2024 näyttää tältä;

-juoksu 2505km (polku, maasto, maantie, sisähalli, juoksumatto) 

- suunnistus 183km (linnuntietä)

-pyöräily 4379km (maantie, maasto, pyöräsuunnistus)

- kävely 659km (sauvakävely ja ilman sauvoja, retkeily, geokätköily, koiran ulkoiluttaminen)

- hiihto 636 km (perinteinen, luistelu, hiihtosuunnistus)

Lisäksi on voimatreeniä, kehonhuoltoa, puutarhassa touhaamista, hyötyliikuntaa kotona ja rentoutumista esimerkiksi avannossa ja avovesissä.

Kiitos ystävät vierellä kulkemisesta, kannustamisesta ja välillä jarruttamisesta. Kiitos myös blogin lukijoille, sillä teitä sinnikkäästi mukana pysyy, vaikka blogiin harvakseltaan kirjoittelen. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa vuoteen 2025! Turvallista vuoden vaihdetta ja iloa uuteen vuoteen!

~Eija~

Vuoden 2025 haaste

"Äärimmäinen haaste Lapin erämaassa: NUTS 300 on vaativa ultrajuoksu, joka testaa kestävyytesi äärirajoilla. Tämä matka tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Lapin luonnon keskellä, jossa jokainen askel on osa suurempaa seikkailua." 
Nuts.fi

Eniten juoksen ulkona.

Seuraava suuri seikkailu on kalenterissa ja ensi vuoden tavoite on naulattu kiinni ja sitä kohti treenit on aloitettu. Pohjatyöt on tehty kaikkien kuluneiden vuosien aikana. Ja vaikka ainakin kaksi kertaa olen sanonut, että tuolle hulluttelu matkalle en lähde, niin lähden nyt kuitenkin. NUTS300, eli sellaiset 326km Lemmenjoen Njurkulahdelta Äkäslompoloon heinäkuussa 2025.

Just nyt on ihan kamalat pääkallokelit.

Koko ikäni oon treenaillut omaan tahtiin, paljon fiiliksen mukaan tiettyjä avainharjoituksia tunnollisesti tehden. Tälle matkalle ei lähdetä vain kokeilemaan, vaan ajatus on kirkkaana tehdä homma kunnolla. Siksi päädyin palkkaamaan itselleni valmentajan, joka pystyisi katsomaan kokonaisuutta hiukan sivummalta ja mä voisin vain juosta. Päädyin monista hyvistä varteenotettavista valmentaja vaihtoehdoista Kontinjuoksuvalmennuksen Tomiin, jolla on erityisesti sileiltä ultramatkoilta vankka kokemus. En vähättele yhtään omaa kokemustani polku-ultrilta, sillä onhan tässä melkoinen matka omin päinkin kuljettu, mutta nyt koin vaan tarvetta saada kokea olla itse valmennettava.

Harjoittelen tosissani että saisin tarpeeksi energiaa.

Marraskuun alussa juoksuvalmennus alkoi. Se olisi voinut alkaa jo kuukautta aikaisemmin, mutta lokakuussa mulla oli vielä kalenterissa kaikenlaista ja Tomilla myös omia juttuja, niin aloitusta siirrettiin. Ensimmäisen ohjelmapätkän saaminen oli jännittävää ja innostavaa. Se oli räätälöity just eikä melkein mun työvuorojen mukaan ja siinä huomioitiin myös kisat ja muut harjoitteluun vaikuttavat menot. Ohjelman toteuttamisessa marraskuun alussa tekemäni kynnystasotesti oli ihan parasta ja näin solahdin toteuttamaan treenejä sykejohteisesti ja heti koin, että sain ihan toisenlaisen otteen tekemiseen. Aikaisemmin seurailin enemmän tuntemuksiani ja vauhtia. Nyt toki niitäkin, mutta enemmän sykkeitä.

Oon ekan kerran tehnyt juoksutreenin sisäradalla.

Suurin osa lenkeistä on PK2:lla, eli sitä kivaa leppoista menoa. Sitten on kiihtyvää tai vetoja, jotka vaativat aina pääkopaltakin enemmän. Lyhimmillään on ollut 45 minuutin lenkki ja pisimmillään neljä tuntia. Oon juossut ulkona teillä, sisällä juoksumatolla ja hallissa radalla. Oon tykännyt kaikista treeneistä, vaikka välillä 2 km vedot on pelottaneet kuinka saan ne toteutettua, mutta jälkikäteen on ollut ihan paras olo. Radan kiertäminen hallissa monta tuntia oli alkuun ihan älytön ajatus, mutta nyt kahden kerran jälkeen tiedän aivan ok fiiliksillä meneväni vielä monta kertaa uudestaan. Lepopäiviä on ollut yksi tai useampi joka viikko ja silloin on ohjelmassa ollut vesijuoksua, koiralenkkejä tai kehonhuoltoa. No oon mä lepopäivinä pari kertaa käynyt hiihtämässäkin, mutta kilometrit ovat olleet todella maltilliset.

Enkä mistään hinnasta halua jättää lenkkejä väliin ystävien kanssa 💗

Nyt siis keskitytään treenaamiseen. Pieniä välihaasteita oon asettanut ja pääkoitos on sitten heinäkuussa. Tarkempi reitin analysointi, matkan suunnittelu, energiat ja varusteet otan haltuun pala kerrallaan. Mun omaksi huoltajaksi on lähdössä Ninni ja matkalle ainakin alku reitille seuraksi lähtee Petra.

Edessä on varmasti yksi elämäni isoin fyysinen haaste ja oon niin innoissani.

~Eija~

Yö-Rogaining Pirkanmaalla

 Marraskuun toisena viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä Suo, Säntti ja Pää oli pitkästä aikaa liikkeellä, kun Pirkanmaalla järjestettiin Yö-Rogaining. Viime vuonna osallistuin Ninnin kanssa ja tänä vuonna myös Hanna pääsi mukaan 8 tunnin fillarisarjaan. Tänä vuonna kun jäi kaikki seikkailukisat välistä päällekkäisyyksien ja muiden juttujen vuoksi, oli todella kiva päästä kuitenkin tähän tapahtumaan. Tulevaisuudessa kuitenkin on tavoitteena osallistua vielä tällä porukalla mm seikkailukisoihin ja tällainen rogaining tapahtuma sopii tosi hyvin teemaan.

Tavarat kasaan.

Tuttuun tapaan kotona kasasin tavaroita levälleen ennen pakkaamista, että näen onko kaikki tarpeellinen mukana. Pyörän ja siihen kuuluvien varusteiden kuten kypärän ja valojen lisäksi tutusti mukaan otin ea-tarvikkeet ja kompassin, jotka on usein mun vastuulla. Mm. pumpun ja pyörän korjaus tarvikkeet ottaa Ninni. Energiaa ja evästä, vaihtovaatteet ja reittisuunnittelua varten nuppineuloja, viivoitin, nauhaa ja alleviivauskyniä. Kuvan nappasin ihan sen vuoksi, että seuraavalla kerralla on taas helpompi miettiä tavarat, kun tarvitsee vain katsoa kuvaa.

Kisakeskuksen paikka julkaistiin vajaa viikko ennen tapahtumaa. Sääksjärven koululla Lempäälässä oli isosti sisätilaa, jossa varattiin itsellemme pöytä paikka ja odoteltiin karttojen saamista. Se oli tasan klo.20 kun saatiin kartat ja sitten oli kaksi tuntia aikaa suunnitella mitä rasteja lähdetään hakemaan.

Tämä vaihe sujuu meiltä nykyään tosi hyvin. Rauhassa ensin silmäillään koko karttaa ja rastipisteitä. Sitten merkitään kaikki 7 ja 9, eli isoimmat rastipisteet. Sitten hahmotetaan reitti vaihtoehtoja, vähän mittaillaan matkaa ja tutkaillaan millaista maastoa siinä on. Pienimmille poluille ei lähdetä. Saatiin tehtyä hyvä reittisuunnitelma ja loppuun parikin vaihtoehtoa mitä tehdään. Itse arvioin, että ei millään ehditä lopussa niin paljon kuin villeimmässä suunnitelmassa kaavailtiin, mutta kuinka väärässä olinkaan.

Reittisuunnittelua.

Reittisuunnitelmaa tehdessä samalla syötiin ja juotiin. Ennen starttia vielä vessassa käynti ja reput selkään. Keli oli lämmin, eikä satanut. Porukkaa oli paljon. Tapahtumassa ei eritellä nais- ja miesjoukkueita eikä sekajoukkueita, vaan kaikki kisaa samassa sarjassa. Hienoa katsoa miten kauaksi taakse maajoukkue pyöräsuunnistajia ja seikkailu-urheilijoita jäämme, parhaamme kuitenkin teemme.

Lähtö klo.22.

Oltiin puhuttu, että nyt otetaan alku rauhallisesti, koska olemme sen niin usein ryssineet hätiköimällä. Yrityksestä huolimatta jälleen meni pieneksi sekoiluksi. Se on uskomatonta kuinka toiset kilpailijat vierellä sekoittavat oman tekemisen ja on sellainen ihme kiire tekemisessä. Ekalle rastille pieni virhe, joka tuli toisten perässä mennessä, vaikka itse tiedosti ettei tästä kyllä omasta mielestä pitänyt vielä mennä. No ei iso juttu, mutta ärsytti se. Lopulta päästiin toisista fillaroijista eroon, kun ei haettu yhtä 5 pisteen rastia ja ehkä kaikki muuta samaan suuntaan lähteneistä sen haki. Jälkikäteen ajateltuna meidänkin olisi se ollut järkevä hakea, koska oli melko lähellä isoa tietä, mutta se hyvä puoli että päästiin tekemään omaa juttua. Homma rauhoittui, vaikka myöhemmin vielä pieniä sekoiluja oli. 

Oli tosi tärkeää lukea rastimääritteet, sillä vain ne lukemalla saattoi löytää missä rasti todella on. Normaaleja  suunnistukseen kuuluvia rastilippuja ei ollut, vaan rastipisteessä oli punainen kuitunauha ja QR-koodi, joka piti kännykässä olevalla appilla leimata. Joillain rasteilla rastia sai todella etsiä ja rastimääritteen ymmärtäminen oli tärkeää. Esimerkiksi keskellä yötä oli jotenkin kovin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa "itäisen puoleisen sillan kolmas ratapölkky" vai miten se nyt olikaan kirjoitettu. Kompassilla piti tarkistaa missä on itä ja vasta sitten hoksasi pimeässä että ihan vieressä on toinen silta, mutta sitten piti miettiä mikä on ratapölkky. Pääsimme jyvälle ja löytyihän se, mutta meni jokunen minuutti. Sitten oli sellaisia ihan bingo osumisia, että juuri oikealla hetkellä pysähdyttiin tarkistamaan paikkaa ja rasti oli ihan viereisen kiven takana kuusessa. 

Rastipiste.

Homma kuitenkin eteni ja reittisuunnitelmiin alettiin pian puolen välin jälkeen jo tekemään muutoksia. Ne oli hyviä muutoksia ja yllätyin miten hyvin oltiin ehditty. Vielä paremmalla keskittymisellä oltaisiin tehty vielä järkevämpiäkin reitinvalintoja ja ainakin yksi pitkähkö turhah kierto tuli. Onneksi kaikki jaksoimme hyvin ja aina joku oli 100% kartalla jos kaksi muuta ei ollut. 

Pikkuisen rapainen pyörä.

Maaliin tultiin 8 tunnin aikarajoissa, pyörät niin kuraisina ja naiset melko väsyneinä. Huulet olivat taas niin rohtuneet ja nälkä kurni vatsaa. Pyöräilykilometrejä kertyi 117, nousumetrejä lähes 1300. Pisteitä saatiin 305 ja sijoituimme 14., paras täys naisjoukkue. Kokonaisuudessaan joukkueita 8 tunnin fillarisarjassa oli 56. Olimme omaan tulokseen erittäin tyytyväisiä.

Urakan jälkeen oli todella väsy. Osallistumismaksuun kuului aamupala läheisellä ABC:llä ja käytiin siellä ja sitten ajeltiin kotiin. Silmiä kirveli ja päässä humisi, mutta hereillä selvittiin kotiin. Mulla alkoi heti perään kolmen yövuoron putki ja toipumisessa valvomisesta meni sen vuoksi todella pitkään. Onneksi paikan päällä sai pestyä pyörän jo melko hyvin, mutta tarkempi pesu on edelleen tekemättä...

~Eija~

Piuhojen päässä

 Odotettu käynti Tampereen urheilulääkäriasemalla juoksun kynnystestiin jännitti etukäteen. Jouduin flunssan vuoksi kerran siirtämään omaa testiaikaani, mutta pääsin paria viikkoa aikaisemmin ennen omaa testiäni seuraamaan kun Ninni teki saman testin. Joten tiesin sentään mitä on suorassa maksimitestissä mahdollisesti luvassa - lähes oksennus.

Sprimoetria.

Ennen juoksumatolle astumista halutessaan sai Inbody kehonkoostumusmittauksen ja spirometria tutkimuksen, joka kertoo keuhkojen tilavuudesta ja ilman virtauksesta keuhkoputkissa. Halusin ehdottomasti nämä katsoa, kun mahdollisuus oli. Kehonkoostumusmittaus oli odotetunlainen ja spirometriakin hyvä. Vajaa pari viikkoa vaivannut yskiminen ei siis vaikuttanut tuloksiin.

Otettiin sekä lepo- että rasitus EKG.

Lisäksi mitattiin verenpaine ja otettiin lepo EKG. Verenpaine oli normaalia korkeampi. Mahdollisesti jännittäminen vaikutti. 

Sitten päästiin juoksumatolle, joka oli asetettu 0,6% kulmaan. EKG piuhat jäi paikoilleen ja naamalle sai maskin. Varoiksi vielä valjaisiin kiinni, että ei lennä peräseinään jos kovassa vauhdissa sekoaa jalkoihinsa ja kaatuu. Etukäteen oli haastateltu harrastuksista, normaalista harjoittelusta, juoksuvauhdeista ja tavoitteista. Näiden perusteella asetettiin henkilökohtaiset aloitusvauhdit. Tavoite on että testissä juostaan 20-30 minuuttia. Mulla oli mukana Kuortaneen Urheiluopistolla tehtyjen laktaatti juoksutestien tulokset, joista viimeisin oli vuonna 2016. Nämä oli hyvänä pohjana arvioimaan mihin tähdätään. Toki testi oli melko erilainen, vaikka tavoite oli sama, eli selvittää sykerajat harjoitteluun.

Ja sitten juostiin.

Suorassa maksimitestissä mitataan hengityskaasut ja laktaatit. 3 minuuttia on aina yksi vauhti ja sitä nostetaan aina 1km/tunti. Mulla aloitettiin 8 km/tunnissa vauhdilla ja sain heti alkaa juoksemaan. Rauhalliselta se vielä tuntui, kuten 9 km/tunnissakin, mutta 10 km/tunnissa vauhdissa jo aloin lämmetä ja sormen päästä otettava verinäyte laktaattia varten alkoi tulla paremmin. Mulla on niin usein sormet tosi kylmät. Kuulin 3 minuutin välein sykkeeni ja laktaattiarvon. Ikkunan reunalla oli sekuntikello, josta näin ajan kuluvan ja tällä olikin iso merkitys kun vauhdit nousivat korkeiksi.

Viimeisen 3 minuuttia juoksin 16km/tunnissa, eli 3:45min/km vauhtia. Jaksoin sen juuri ja juuri loppuun, mutta testi loppui siihen. Juoksin 27 minuuttia. Pääkoppa olisi halunnut vielä aloittaa seuraavan 3 minuuttisen, mutta hengitys oli jo maksimissa ja jaloissa tuntui voimakas väsy. En olisi enää missään nimessä jaksanut kokonaista 3 minuuttia, en ehkä edes yhtä minuuttia. Testintekijä totesi, että kyllä mä omaan maksimiini pääsin ja eteenpäin räpiköiminen ei olisi ollut merkittävä.

Juoksun jälkeen oli vielä 10 minuuttia palauttelua kävellen ja laktaattien mittaus loppuun asti. Ja heti sai ensiarvion tuloksista ja muutaman päivän päästä sähköpostiin tuli tarkemmat.

Tavoitteeni testistä täyttyivät. Sain just tämän hetken hyvinkin omanapaisen tietopläjäyksen ja vahvistuksen missä mennään. Tiesin jo etukäteen, että tykkään, niin kuin varmaan suurin osa meistä, juosta mukavuusalueellani, joka on pk2 alarajoilla. Tämähän on ihan jees, mutta osa pitkistä lenkeistä pitäisi mennä vieläkin matalammilla sykkeillä. Testin alkuun hengitystiheys oli hiukan korkealla, kuten laktaatitkin. Usein lenkin alussa huomaankin, että hengästyn heti, mutta tämä rauhoittuu kun lenkki etenee vaikka vauhti pysyisi vakiona tai jopa nopeutuisi. Sykerajat on todella lähellä kahdeksan vuoden takaisia, mutta vauhdit ovat paremmat. Tunne oli, että oon paremmassa kunnossa kuin edellisessä testissä ja tämä tunne piti paikkansa. Maksimisyke on alle 170, näin se vaan on. 

Sykerajat oon nyt ottanut käyttöön juoksuohjelman mukaisiin treeneihin. Hiukan enemmän se on nyt kellon vilkuilua, kun aikaisemmin oon mennyt enemmänkin tuntemusten mukaan. Ensimmäisissä vk vedoissa on ollut haastetta nostaa sykettä, mutta harjoitukset jatkuvat ja ehkä aikanaan saan itsestäni tarpeeksi irti.

Juoksuohjelmasta ja suunnitelmista tuun kertomaan pian lisää.

~Eija~

Maraton Ilkanpolulla

 SM-erikoispitkien jälkeen olin flunssassa, oireina kurkkukipua, yskää ja liman nousua. Muutama huono yö tuli nukuttua yskimisen vuoksi. Oli pakko perua seuraavalle viikolle varattu maksimaalinen juoksun kynnystesti Tampereella, sillä keuhkot eivät olleet normaalissa kunnossa. Harmitti, mutta onneksi siirto ei ollut ongelma ja nyt testi onkin huomenna. SM-erikoispitkästä viikon päästä oli Komia Ilkanpolku juoksutapahtuma ja sille osallistumista mietin viimeiseen ennakkoilmoittautumispäivän iltaan asti. Yskimistä oli edelleen, mutta joka päivä vähemmän. Päätin osallistua, sillä oon osallistunut joka vuosi kun tapahtuma on järjestetty ja olisi harmittanut jättää väliin.

kuva; Reijo

Tänä vuonna Komia Ilkanpolun pisin matka venytettiin täys maratonin pituiseksi ja se houkutteli vielä enemmän osallistumaan. Flunssatoipilaana en asettanut mitään tiukkaa aikatavoitetta, vaan ajattelin lähteä rauhallista ja kroppaa kuulostelevaa vauhtia. Testailisin taas miten energiaa otan ja saisin hyvin pitkän treenin. 

Hiukan oli vilpoisen tuntuinen aamu, mutta plussan puolella lämpötila oli. Päädyin lähtemään matkaan takki päällä ja tuubihuivi kaulassa ja hanskat käsissä. Takkia en tulisi matkalla riisumaan, mutta tarvittaessa huivin ja hanskat olisi helppo nakata juoksuliiviin. Lopulta en riisunut mitään, vaan vaatetus oli oikein hyvä.

Ensimmäiset kilometrit lähti reippaasti liikkeelle ja vaikka Miisan selän näin, en lähtenyt peesiin mukaan. Melko pian se oma sopiva etenemisvauhti löytyikin ja meitä oli jokunen siinä porukassa. Taakseni en pahemmin vilkuillut, joten tarkkaan en tiedä kuinka monta meitä oli. Kuitenkin useamman kilometrin jälkeen meitä oli kolme ja lopulta maaliin asti mä menin kaverin miehen, Henrikin kanssa. Keli oli hyvä, sillä aurinko paistoi ja metsän suojissa tuuli ei osunut kohdalle. Aurinko tosin paistoi välillä niin matalalta vastaan, että eteen oli vaikea nähdä. Energiaa otin tasaisin välein ja kaikki tuntui hyvältä. Jossain ennen 20 km kaaduin ja pari muuta läheltä piti kaatumista oli, mutta onneksi ei mitään vammoja tullut. Niin ja loppu puolella oikean jalan polveen alkoi tuntumaan pienesti kipua - samanlainen kuin joku aika sitten pitemmällä lenkillä tuli. Lihasheikkoudeksi tms oon sen tulkinnut, mutta pitää nyt seurailla jos alkaa enemmän tuntumaan.

kuva; Ninni

Kaikki siis kuitenkin meni laji huomioiden hyvin ja lopussa vielä saavutin johdossa olevaa Miisaa, mutta matka loppui kesken että olisin kiinni saanut. Oikeasti tämä oli mulle päivän kunnon mukainen hyvä juoksu ja olen todella tyytyväinen. Ihan ei alle neljän tunnin mennyt, ajan ollessa 4:03:16. Joten ensi kerralla tavoitteena voisi olla alittaa neljä tuntia! Tänäkin vuonna paukut riitti podiumin sijalle, joten putki jatkui.

kuva; Sanna

Jalat märkinä ja kengät ravassa palkintojen jakoon ja siitä suoraan töihin iltavuoroon. Jouduin illan aikana yskimään, kun limaa nousi. Myös poskia kuumotti ja pelkäsin että nouseeko kuume, mutta poskien hehku olikin vain raittiin ilman ja kirkkaan lokakuisen auringon aiheuttamaa. Flunssan viimeiset rippeet väheni päivä päivältä.

kuva; Ninni

Tällä viikolla on Yö-rogainingkisa Pirkanmaalla, jonne osallistun pyörä sarjaan Ninnin ja Hannan kanssa. On ennustettu lämmintä yötä, jopa 6 astetta lämmintä yöllä eikä pitäisi sataa! Kiva lähteä pitkästä aikaa Suo, Säntti ja Pää -jengillä liikenteeseen. Ja vielä ennen rogainingkisaa on tosiaan tuo juoksutesti ja sieltä saankin paljon vinkkejä tuleviin harjoitteluihin, joista kerron pika puoliin enemmän.

~Eija~

SM-plakettisija

Vuoden 2024 suunnistuskisakausi päättyi erittäin positiiviseen ja tuloksellisesti yllättävään suoritukseen SM-erikoispitkillä. Etulikiisesti kisat käytiin Seinäjoella, Joupiskalta lähdöt. Kilpailu- ja harjoituskiellossa alue on ollut kuukausia ja se tarkoittaa sitä, ettei ko alueella saa liikkua kartan kanssa, mutta merkatuilla reiteillä saa kulkea. Työmatkani kulkee kisamaaston läpi, mutta kiersin viimeisen viikon ennen kisaa toista reittiä, etten vahingossakaan näkisi esim rasteja. Epäilin, ettei rasteja työmatkani varrella ole, mutta varmuuden vuoksi sitten kiersin. Hyvä kun kiersin, sillä rasteja todella olikin siellä.

Tyttären yhteislähtö.

Meiltä meni 15 minuuttia ajaa kilpailukeskukseen, mikä on herkkua. Tyttären sarjalla oli yhteislähtö, mutta veteraanisarjoilla oli väliaikalähdöt ja se sopii mulle paremmin. Oikeastaan ei jännittänyt yhtään, vaan oli kiva päästä suunnistamaan pitempään matkaa, D45 sarjassa 11,2km linnuntietä. Pari päivää vaivannut kröhä hieman harmitti ja mietitytti. Päätin lähteä ja katsoa miten käy.

Olin sarjani loppupään lähtijöitä ja sehän sopii mulle. Rauhallisesti ja ajatus tyynenä lähdin. Kaksi ekaa rastia hyvin, mutta kolmoselle virhe keskittymisen hiukan herpaantuessa kalliolla. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi kunnon virheekseni, sillä muuten rastit löytyivät oikein kivasti enkä pieniä pysähdyksiä polun risteyksissä laske omalla tasollani kovin merkittäviksi. Joitain erilaisia reitinvalintoja olisi voinut tehdä ja rasteilta lähdöt voisivat olla sujuvampia, mutta mulle ihan hyvää tekemistä. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt juoksemaan tai ainakin virheiden määrä olisi saattanut kasvaa.

Mun reitti liveloxissa. Toivottavasti aukeaa tuosta linkistä. Mutta jos ei, niin googlaa livelox, hae tapahtumista SM-erikoispitkät 19.10.24 ja sarja D45. 

Maaliin. kuva; iskä

Kartta oli A3 kokoinen "lakana".

Oli tosi mukavaa menoa ja jaksoin hyvin. Mukana olisi ollut energiageeli, mutta vasta tunti 15 minuutin kohdalla hoksasin että geeli on ottamatta enkä siinäkään kohtaa lähtenyt sitä kaivelemaan. Aikaa kului 1:40 ja matkaa tuli reipas 14 kilometriä.

Niin tyytyväisenä maalissa.

Ylläri ylläri! Sijoituin sarjassamme 6. mikä tarkoitti sitä, että pääsin elämäni ekan kerran metsäsuunnistuksen SM-kisoissa plaketeille 😃 Veteraanisarjoissa kuusi parasta palkitaan, kolmen kärki SM-mitalein. Pääsarjassa ja junnusarjoissa 10 parasta palkitaan. Kerran oon ollut SM-yökisoissa 7., mutta silloisessa D35 sarjassa oli melko vähän osanottajia. Tämä oli mulle valtavan iloinen onnistuminen, jotain sellaista mitä en uskonut koskaan saavuttavani. Mutta se oli sittenkin mahdollista!

Jälkispekulointina oon kuullut, että radathan olivat ihan polkujuoksua ja rastit olivat luvattoman helppoja. No polkuja pitkin ei ollut pakko kiertää kauempaa, vaan halutessaan sai mennä suorinta reittiä metsän poikki. Ja jos kaikki rastit olivat helppoja, niin liveloxista eri suunnistajien viivoja katsomalla huomaa, ettei ne kaikki rastit niin helppoja tai selviä ollut. Suunnistus ei ole vain juoksua tai rastien löytämistä, vaan se on myös keskittymistä ja itselle sopivan reitin valitsemista. On hienoa päästä erilaisiin maastoihin ja erilaisten ratamestareiden suunnittelemille radoille.

En voi kieltää, etteikö tuollaiset kommentit jonkin verran muhun osuneet. Mullehan sopii maasto, jossa pystyy juosta lujaa, mutta kyllä siinä aina suunnistaakin pitää ja osata hidastaa oikeissa kohdissa ettei kadottaisi itseään kartalta. Tiedän kuitenkin, että osaan juoksun lisäksi suunnistaakin. Joskus se sujuu ja joskus ei. Tämän vuoden SM-erikoispitkillä pystyin käyttämään juoksuvoimaani ja keskittyminen pysyi vauhtiin nähden suht mukavasti hallinnassa. Joten annan itseni iloita plaketistani.

~Eija~