lauantai 12. syyskuuta 2020

Kansallista pysu-kisaa

 Odotin kovasti tämän vuoden syyskuuta ja jännityksellä seurasin miten koronatilanne etenee,  sillä vaakalaudalla oli "veteraanien" pyöräsuunnistuksen MM-kisat Lahden seudulla. Ja niinhän siinä kävi että lauta keikahti väärään suuntaan ja matkustusrajoitusten vuoksi kisat peruttiin. Varmasti oikea ratkaisu, mutta kyllähän se harmitti. MM-kisoihin osallistuminen olisi ollut sellainen kerran elämässä kokemus, joka jäi ainakin vielä kokematta. 

Emittag-leimaus on näppärä.

Kisajärjestäjät päätyivät kuitenkin pitämään kisat, vaikka status muuttui. Perjantai iltapäivälle tuli kansallinen sprintti Nastolaan ja lauantaille kansallinen keskimatka Vierumäelle. Koska osittainen työaika järjestyi työnantajalta ja pitkä vapaa toivomaani kohtaan listantekijältä, olin vapaa lähtemään polkemaan. Marjan kanssa ajeltiin  Vierumäelle jo torstai illalla ja oli ihan lomafiilis keskellä arkea. Meillä oli pyöräsuunnistusporukalla varattuna isompi mökki ja muu porukka saapui paikalle perjantain aikana.

No perjantain sprintti ei ihan sujunut. Lähtö oli kivikkoisella mäntyharjulla. Heti ykköselle oli pientä hapuilua polkujen kanssa ja kakkoselta lähdin ihan väärin ja tein lisää virhettä kun lähestyin kolmosta. Kympille tuli toinen iso virhe. Se oli tosi harmillinen hiekkakuoppien reunoilla. Loppu sujui paremmin, mutta siinä saikin alleen nopeampaa alustaa, niin se sujuu multa. D40-sarjassa oli neljä osallistujaa ja mä tulin toiseksi. Joo, ihan ok, mutta suoritus oli umpisurkea. Veti fiilikset apeaksi.

Sprintti kartan pala.
Mun ongelma on tekniset polut. Ne vaan ei multa suju. Ilman suunnistamistakin niissä on tekemistä, mutta kartan kanssa niin vaikeaa. Siinä on työsarkaa tuleville vuosille jos haluaa pärjätä.
Perjantai ilta meni leppoisasti mökillä. Nukkumaan meno venähti liian myöhälle, mutta onneksi sain nukuttua suht hyvin. Lauantain kisakeskukseen pystyi polkemaan mökiltä kisavarusteet valmiina päällä. Hiukan viileää oli, mutta onneksi ei satanut.
Lähdössä. A3-kokoisen kartan asetteleminen pienempään telineeseen on aika haastavaa.
Nyt pääsi alussa reipasta vauhtia tietä pitkin. Vaikka tein hiukan turhan pitkän kierron ykköselle, olin silti tuolla välillä sarjan nopein. Virheestä huolimatta homma lähti hyvin liikkeelle. Radan alkupätkä oli mulle mieluista, vaikka vielä vitoselle tuli virhe crossiradan mutkissa. Kerran olin lentää sarvien yli kun yhtäkkiä edessä oli muutaman askelman portaat. Viime hetkellä sain pyörän pysähtymään liukkaalla asfaltilla. Loppuosa radasta vaati tarkempaa suunnistamista ja heti väliajoissa näkee että jouduin hidastamaan. Ei kuitenkaan mitään pummeja ja reilun 16 kilometrin polkemisen jälkeen sarjan voittajana maalii. Olipa mukava yllätys ja fiilis nousi eilisestä.
Keskimatkan kartta pala.

Huomenna sunnuntaina onkin sitten SM-erikoispitkät. Matkana on jotain 26km, eli suurinpiirtein saman verran kuin viime lauantaina Vaasassa. Toivottavasti ei ole yhtä teknistä ettei ihan hermot mene.

Nyt on ilta huilailtu. Pitää vielä syödä ja tankata energiavarastoja. Ja ajoissa nukkumaan. Peukut pystyyn huomiselle.

~Eija~

tiistai 8. syyskuuta 2020

Mitskut kotiin

 Parisen viikkoa sitten kysyin ohimennen 10 vee tyttäreltäni haluaisiko hän lähteä alueemme yösuunnistus ja pyöräsuunnistusmestaruuskisoihin, niissä kun molemmissa olisi hänelle sarja. Yllätyksekseni tytär oli heti valmis lähtemään. Onnekseni multa löytyi jo valmiiksi kaksi lamppua, jotka sopivat yösuunnistukseen, mutta muuten tyttärellä ei ollut yhtään kokemusta pimeässä suunnistamisesta. Pyöräsuunnistuksen osalta tuossa vaiheessa puuttuivat vielä tyttäreltä asianmukainen pyörä ja karttateline, sekä kokemusta polkea maastossa, puhumattakaan että suunnistaisi samalla. Näiden ei kuitenkaan annettu olla esteitä, joita ei voisi ylittää.

Perjantai illan pimentyessä meidän jännitys vain lisääntyi. Oli pilvistä ja sitten alkoi vähän sataakin. Onneksi muuten oli lämmin keli. Meiltä reilun 10 minuutin ajomatkan päässä olevalla kisapaikalla oli luottavainen mieli. Kilpailuohjeissa mainittiin, että lasten rata sopii myös ensikertalaisille ja että se tukeutuu pururataan. Tuo pururata on meille erittäin tuttu, koska se on lähin paikka jossa käymme talvisin hiihtämässä. Uskalsin luottaa, että tytär selviää koitoksesta paremmin kuin itse ensimmäisistä yökisoista joskus 16 vuotiaana. Nyt lähdin pimeään metsään 3 minuuttia ennen tytärtä. Mennessäni omalle kakkoselleni, näin tyttären määrätietoisesti suunnistavan pururadalla, joten oma mieli hiukan huojentui. Ei sillä etteikö matkalla ajatukset olisi olleet välillä tyttäressä.

Yösuunnistuskisan saalis päivänvalossa.
Lopulta meillä molemmilla meni tosi hyvin. Tytär oli suunnistanut tosi hyvin, kaikki rastit löytyi, rata oli sitä mitä luvattiinkin ja tytär oli aivan innoissaan pimeässä metsässä suunnistamisesta. Tytär oli sarjansa toinen! Mulla tuli ykköselle ja kakkoselle pientä haparointia, mutta sitten pakotin malttamaan mieleni ja hitaalla vauhdilla etenin tarkasti suunnalla. Oli haasteellista, raskasta maastoa ja pimeää. Tällä kertaa oma suoritus kuitenkin riitti sarjan voittoon.
10 vee tytär lähdössä elämänsä aikaan pysu-kisaan.
Lauantai aamulla pakattiin pyörät autoon, tarkistettiin tarvittavat varusteet ja tehtiin eväät ja suunnattiin Vaasaan. Vuorossa oli pyöräsuunnistuksen aluemestaruuskisat, jotka olivat samalla kansalliset. Viikko aikaisemmin olin hakenut itselleni hiukan edellistä isomman karttatelineen ja tytär sai mun vanhan. Olimme myös hakeneet tyttärelle pyörän ja kerran ehdimme käydä metsässä polkemassa vajaa 25 kilometriä. Tutkimme viime hetkessä vielä mun vanhoja pyöräsuunnistuskarttoja ja yritin antaa parhaat mahdolliset ohjeet tähän lajiin. Tärkein ohjeeni oli mennä ihan rauhassa ja pysähdellä niin usein kun siltä tuntui. 
Tyttären sprinttikartta.
Lauantaina oli pitkämatka, joka tarkoitti tyttärellä D11-sarjassa 6,8km lyhintä reittiä. Hyvin meni, sillä hyväksytty suoritus ja iloinen mieli oli tärkeintä. Tytär oli noudattanut ohjeitani ja mennyt rauhassa ja pysyi hyvin kartalla. Vaihteiden kanssa oli ollut hankaluuksia, kun mäkeen oli jäänyt liian iso vaihde päälle, eikä silloin oikein polkemisesta tule mitään. Mutta tämänkin oppii aikanaan.

Sunnuntaina tehtiin aamulla samat valmistelut ja taas Vaasaan. Nyt oli sprintti ja tyttärellä se oli 3,7km lyhintä reittiä. Taas oli kivaa ja hyvin meni, vaikka oli kerran joutunut kysymään toiselta suunnistajalta missä ollaan. Palkintona tuli molemmilta päiviltä aluemestaruudet :) Oon niin iloinen tyttären viikonlopun suorituksista, mutta erityisesti asenteesta jolla kisoihin lähti.
Pitkällämatkalla pöpelikössä.
Niin olin mäkin polkemassa molempina päivinä. Mulla oli lauanatina 24,9km lyhintä reittiä, mutta matkaa retkelle tuli mun mittarin mukaan yli 26 kilometriä. Alku oli todella teknistä juurakko-kivikko-polkua, jossa mulla ei taidot riitä polkemaan. Pyörän talutus-juoksuksi meni, mutta niin pääsi oikein hyvin etenemään kun vertasi yhtä aikaa polulla polkeviin. Sateet olivat tehneet polut todella liukkaiksi ja kuraisiksi. Ensiksi yritin väistellä pahimpia kurapaikkoja, mutta lopulta sitä oli naamaa myöten sotkussa. Yksi polun pätkäkin oli kuin kynnöspeltoa, siis ihan hirveetä. Ajattelin, että tulee pitkä retki, sillä meno oli hidasta ja rankkaa. Onneksi kutos rastin jälkeen, ennen puoltaväliä päästiin poljettavammille poluille ja sai vauhtiakin alle. Tuli pieniä virheitä, useita pysähdyksiä polkujen risteyksissä ja ajattelin, että mulla on mennyt aivan turkasen kauan, 1:48:51. Yllätyin, että voitin sarjani yli viidellä minuutilla.
Sprintissä rastilta lähdössä. Emit-leimaus ei onnistu vauhdissa, joten on aina pakko pysähtyä rastilla ja irrottaa ainakin toinen jalka.
Sunnuntain sprintissä heti kartan saatuani intoilin että nyt tulee kivaa. Pikaisella silmäyksellä luvassa oli kovaa alustaa, ei teknistä polkua ollenkaan. Tästä mä nautin, niin kuin tykkään normi sprintistäkin, kun saa mennä niin lujaa kuin kartan luku ja kunto antaa myöden. Lukkopolkimilla toimiminenkin jo sujuu niin hyvin, että irrottelut sujuu alitajuisesti. En muuten kaatunut kertaakaan viikonlopun aikana, se on aika hyvin.

Oli kivaa ja voitin sarjani :) Meillä oli aika hyvä viikonloppu, kotiin tuomisina yksi aluemestaruus hopea ja viisi kultaa.
Meidän perheen viikonlopun saalis.
Viikonloppuna olin myös töissä, yövuoroissa. Ei voi sanoa etteikö olisi hetkittäin väsyttänyt. Muilla työvuoroilla en olisi kisoihin ehtinyt, joten tämä järjestely oli ihan itse toivottu. Nyt onkin sitten viikon vapaat edessä, jotka järjestelin pyöräsuunnistuksen MM-kisoja ajatellen. No MM-kisoja ei koronan vuoksi ole, mutta tilalla on pyöräsuunnistuksen kansalliset perjantaina ja lauantaina ja SM-erikoispitkät sunnuntaina. Marjan kanssa lähdetään, koska nuo vapaatkin saimme järjestymään. Otan reissun hiukan kuin loman Lahden seudulle. Yritän kirjoitella reissusta loppu viikosta.

~Eija~

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Syystreenit alkaa

 Sporttiporukan treenit alkavat tiistaina 1.9.2020 klo.18.30-19.30 Neiron koulun pihassa.

Luvassa on tuttuun tapaan vaihtuvalla ohjelmalla lihaskuntotreeniä. Välineinä käytämme kahvakuulia, kuminauhoja, käsipainoja, renkaita ja kaikkea mahdollista mitä mä keksinkään. Ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta, sillä jokainen tekee oman kuntonsa ja fiiliksensä mukaan. 

Joskus sataa ja paistaa tai on ihan pilvessä ja on poutaa.
Ainakin aluksi olemme ulkona, kelillä kuin kelillä. Mahdollisesti pääsemme jossain vaiheessa koulun saliin, mutta se selvinnee myöhemmin. Turvavälit pystymme huomioimaan ja toteuttamaan. Sairaana emme treenaa, mikä on tietysti päivän selvää ilman pandemioitakin.
Eri painoisia kahvakuulia syyskuun treeneihin mukaan.

Hinta on 5€/kerta tai 20€/5 kerran kortti. Käteismaksu paikanpäällä.

Ensimmäisellä kerralla ja 8.9. ottakaa omat kahvakuulat mukaan. Lainakuulia on jokunen saatavilla. 15.9. EI OLE treeniä päällekkäisyyksien vuoksi.

Tervetuloa 😊

~Eija~

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Draamaa

 Voi harmin paikka, sillä mun viimeinen lomaviikko on jo lähes puolessa välissä. Kohta on neljä viikkoa kulunut kuin hujauksessa. Voisin jatkaa vielä lomailua, johon kuuluu näin arkipäivisin lasten lähdettyä kouluun lenkkeilyä, lukemista, kevyitä puutarhatöitä ja jopa päikkäreitä. Lasten tultua koulusta mulla on aikaa heille ja illalla pyörii jo osa harrastuksista ja muu aika tehdään pientä puuhastelua. Illalla järkevään aikaan nukkumaan ja seuraavana päivän sama uudestaan. Viikonloppuisin käydään kisoissa.

AM-pitkämatkan karttapala.
Viime viikonloppuna oli kaksi suunnistuskisa starttia. Lauantaina oli aluemestaruus pitkämatka Alavudella. Etukäteen odotin, että sataa vettä, mutta ei satanutkaan. No tämä ei sinänsä haitannut, päinvastoin. Suunnistus ei kuitenkaan lähtenyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Ykköselle tuli pieni virhe, kakkoselle otin varman päälle ja kiersin polun kautta. Kolmoselle isompi virhe, kun ajauduin liikaa oikealle. Mutta eniten harmitti isoin virhe neloselle. Mielestäni tulin suunnalla hienosti kahden suon yli, kumpareiden kautta kohti rastia. Tiheikön oli tarkoitus olla stopparina. Rastin oikealla puolella olevaa tiheikköä en todellakaan erottanut ja oon ampunut suoraan sen yli. Siellä pyörinyt ja suosta ottanut uutta suuntaa. Gps-viivan mukaan oon mennytkin oletettua enemmän oikealta ja pyörinyt rastin takana olevilla kivillä. Mulla tuli tuossa noin 4 minuutin virhe. Onnekseni sain itseni sen verran koottua, että loppu rata meni ihan ok, vaikka jalkoja kyllä painoi. Oli jotenkin todella raskasta menoa. Kuitenkin kotiin tuomisina hopeaa.
Alkuperäinen kuva J. Heittola.
Sunnuntaina oli perinteinen suunnistuksen maakuntaviesti Kurikassa. Ilmajoen naisilla oli puolustettavana viime vuoden kolmas sija. Tänä vuonna kaikki ei mennyt ihan nappiin ja järjestimme jälleen draamaa, kuten paikallissanomalehdestä seuraavana päivänä saimme lukea. Heini suunnisti hyvin ja toi viestiä kolmantena. Sarilla tuli kakkos osuudella paha, oman arvion mukaan 10 minuutin pörräilyt ja kolmannella osuudella Leenalta puuttui yksi leima, vaikka rastilla oli käynyt. Mä tietämättä joukkueemma hylkäyksestä suunnisti ankkuri osuudellani ihan ok suorituksen.  Olisimme olleet 6. ilman hylkäystä.

Tottakai hylkäys harmittaa, mutta lopulta tämä on vain urheilua. Itsekin pahasti kerran maakuntaviestissä mokanneena tiedän miltä se tuntuu. En unohda sitä koskaan, en pääse siitä häpeästä koskaan irti, mutta elämä onneksi jatkuu ja tulee aina uusia kisoja ja onneksi myös niitä onnistumisia. Mutta kyllä me ilmajokiset osataan olla dramaattisia ;)

Viestissä oli neljällä naisjoukkueen aloittajalla ja ankkurilla gps-seuranta. Mä olin yksi "onnellinen". Etukäteen hirvitti koko juttu, pelkäsin pummeja. Lopulta sen unohti metsässä, oikeastaan vain pieniä kaartoja tehdessä näki silmissä miten muut katsoo mitä mä touhaan. Näin jälkeen päin on mielenkiintoista katsoa miten muut ankkurit menivät ja kuinka itse eteni. Gps-viivat löytyy tuolta. Mä olen tuo vihreä "Ilmajoki-1".
Maakuntaviesti karttoja.

Maakuntaviestissä oli tänä vuonna myös nuorisoviesti ja 9- ja 10-vee tyttäreni olivat myös mukana. Rastireittiläisellä meni oikein hyvin, mutta tukireittiläisellä oli tullut yksi virhe. Muuten onneksi sujui hyvin ja päasia että mieliala oli hyvä. 

Kesäloma huipentuu suunnistuksen SM-keskimatkaan sunnuntaina Jyväskylässä. Osallistujia on aivan hurja määrä, meidän daamit 40-sarjassa yli 50! Pääsarjat ihan pursuilee. Onhan se hienoa, mutta kova homma järjestäjille. Oma päätavoite on saada hyvä suoritus. Sellaisella suorituksella pitäisi päästä puolen välin paremmalle puolelle, mutta kymppisakkiin ei taida nastarien nastat riittää. Mutta siitä viis, suunnistus on vaan niin hauskaa.

Kuinka moni teistä on käynyt tänä "korona"-aikana omatoimirasteilla tai harkinnut suunnistuskoulua? Vielä ehtii. Laita viestiä jos kiinnostaa :)

~Eija~

lauantai 22. elokuuta 2020

Järjestäjän silmin

 Kaksi viikkoa ja yksi vuorokausi sitten järjestimme Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston toimesta Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa. Ensimmäisen kerran hölkkä on juostu vuonna 1976. Sen jälkeen on jäänyt jokunen kerta hölkkä juoksematta, esimerkiksi kahtena viime vuotena, mutta suurin piirtein noin vuosi sitten päätimme taas tempaista ja järjestää tämän perinteisen tapahtuman. Oikeasti hölkän ajankohta on keväällä, huhtikuussa, jolloin tapahtuma toimii hyvänä mittarina talven treeneistä kohti kesän pääkisoja. Mutta tänä vuonna kävi toisin. Korona vyöryi maailmalta ja pakotti meidät maaliskuussa kaksi viikkoa ennen h-hetkeä perumaan ja siirtämään hölkän. Näin kävi kaikille kevään kisoille ja ärsytys, suuttumus, suru ja turhautuminen oli valtavaa. Epävarmuus kaikesta oli inhottavinta. Onneksi rajoituksia ja suosituksia pystyttiin joustamaan kesäksi ja kesäkuun alussa jaostomme kokousti ja päätimme uuden päivän, perjantai 7.8., iltahölkkä. Jos hölkkä olisi jouduttu ihan kokonaan perumaan tältä vuodelta, olisi se tuntunut henkilökohtaiselta epäonnistumiselta ja häviöltä, koska tämä oli mun ensimmäinen kilpailu, jossa toimin nimellisenä kilpailunjohtajana.

Kyrönjoki
Meillä oli jo keväällä kaikki järjestyksessä. Hommat oli jaettu jaoston jäsenten kesken ja Päivin kanssa kokoustimme ja viestittelimme tiheästi. Isot suuntaviivat vedettiin jaostossa ja pienemmät käytännön asiat keskustelin Päivin kanssa. Ilman Päiviä ja jaoston jäsenten panosta alkujärjestelyt eivät olisi onnistuneet. Jaostossa on myös niin paljon kokemusta kisojen järjestelyistä, että aina oli joku jolta kysyä. Kesällä homma piti niin sanotusti sytyttää uudelleen. Aikataulut piti miettiä, korona suositukset piti huomioida ja varautua jos tulee jotain uutta.
Opasteiden askartelua
Mun hommiin kuului viralliset paperit, eli turvallisuussuunnitelma ja ilmoitus poliisille. Olen kerran aikaisemmin tehnyt turvallisuussuunnitelman, mutta ilmoitus poliisille olikin uutta ja yllätyin miten tarkasti esimerkiksi "koronasuunnitelma" piti tehdä. Piti olla tarkat selonteot lähdöistä, reiteistä, miten turvaetäisyydet huomioidaan, miten ensiapu hoidetaan ja kuinka mahdolliset altistuneet jäljitetään, muutama mainitakseni. Onneksi olimme miettineet nämä kaikki valmiiksi jo kesäkuussa ja mä vain kirjasin ne tarkasti viranomaisille. Lupa heltisi.

Päivin kanssa mietittiin palkinnot ja saatiinkin aivan mahtavia sponsoreita tapahtumaamme. Palkinto- ja arvontapalkintopöydän tapahtumaan hoiti Päivi, kuten myös ilmoittautumiset ja monet sähköpostittelut. Mä olin kilpailuttanut muistomitalit, mikä oli monen kuukauden homma, mutta lopulta olimme erittäin tyytyväisiä. Talkoolaisia tapahtumaan saimme tarpeellisen määrän, onneksi sairastumisilta vältyttiin.
Puoliskan kääntöpaikka
Taustatöinä mä ja Päivi oltiin kesäkuussa mukana kun tehtiin reittien tarkistusmittaukset. Lopullisten laskelmien jälkeen vielä mittanauhalla mittasimme puolimaratonin ja 5 kilometrin käännöspaikat ja maalin paikan. Silmäilimme reittimerkkien ja opasteiden paikkoja ja lopulta niitä tuli tulostettua ja askarreltua kymmeniä. Silti tapahtuma päivänä tolpat paukuteltua reittien ojanpenkoille, mietin tuliko niitä vieläkään tarpeeksi. Mulle oli tärkeää, että kukaan ei eksyisi tai juoksisi vahingossa harhaan reitiltä. Tämän vuoksi opastajiakin oli kriittisissä paikoissa ohjaamassa.
Komian Kirkon Hölkän muistomitali ja taustalla kirkko.
Tiedän miten tärkeää joillekin on että reitti on oikeasti sen pituinen kuin ilmoitetaan. Tämän vuoksi mä juoksin kaikki reitit läpi ja kellollani tarkistin pituudet. Kaikki reitit olivat oikein. Tarkistusmittaus tehtiin mutkat suoriksi polkien, mutta tapahtumassa ohjeistus oli juosta liikennesääntöjen mukaan, joten reitit juoksin tien vasenta reunaa.
Kympin epävirallinen tarkistusmittaus :)

Itse tapahtumapäivänä oli todella kuuma ja aurinko porotti harvojen poutapilvien lomasta. Tulospalvelun porukka hääri omiaan ja mä ja Päivi pistettiin Kirmaushallin piha muuten kuntoon. Juomapisteen naiset ja opastajat reitille tipahtelivat paikalle sovitun mukaan. Homma toimi hienosti.

Lähdöt sujuivat ongelmitta, kaikki pysyivät reitillä, tulokset tipahtelivat minuutin viiveellä nettiin, ensiapu hoiti hommansa ja palkinnot löysivät omistajansa. Vaikka itse en juoksemaan päässyt, pääsivät mun lenkkarit kuitenkin juoksemaan kun lainasin niitä ja askeleita kertyi päivän aikana pitkästi yli 20 000. Juoda yritti pitkin päivää ja jotain suuhunkin heittää, mutta kyllä siitä muistutella sai.

Oli hienoa miten moni hölkkään tuli, vaikka elokuu olikin ruuhkautunut kisoista. Kuvaajamme taisi saada jokaisesta napattua jonkinlaisen kuvan muistoksi. Kiitos kaikille ja taputukset suorituksista haastavassa kelissä. Kyllähän tämä oli kaiken tämän arvoista.

Ensi vuonna on tarkoitus järjestää hölkkä oikealla paikallaan, mutta aika näyttää onko se oikeasti mahdollista. Toimivat jutut pidetään ja kehitettäviä ja parannettavia yritetään viedä eteenpäin. Siitä ei kai koskaan pääse eroon, että muutama yö ennen ja jälkeen tapahtuman menee järjestäjillä ihan pipariksi, kun ajatukset ja tekemättömät jutut pyörii mielessä. 
Juoksijat matkaan.
Hölkän jälkeisellä viikolla oma talkoilu jatkui, kun Sarin kanssa järjestettiin YKV:n iltarastit Troiharissa. Rastit oli viety ajoissa metsään, siima vedettiin edellisenä iltana ja Jussi ystävällisesti piirsi reitit ja me sitten ihmeen kaupalla onnistuttiin kuin onnistuttiinkin kartat tulostamaan. Toki A-radan suosio yllätti ja ne kartat loppuivat kesken, mutta siitäkin selvittiin suunnistajien joustavuudella. Iltarasti iltana meni taas pitkään ennen kuin olin kotona. Väsyneenä, mutta huojentuneena.
Iltarasteilla

Tällaisen pienen ja vielä pienemmän tapahtuman järjestäjänä on taas silmät auenneet paremmin arvostamaan sitä hommaa mitä tapahtuminen järjestäminen vaatii. Pienistä asioista syntyy se kokonaisuus ja niillä pienilläkin asioilla on merkitystä. Jo ennenkin olen tykännyt osallistua pienempiinkin tapahtumiin ihan jo sen vuoksi, että joku on nähnyt vaivaa sen hoitamiseen, mutta nyt taas arvostan sitä entisestään.

Pari päivää sitten tuli tieto, että seniorien pyöräsuunnistuksen MM-kisat on syyskuulta peruttu. Samalla myös nuorten EM-kisat samassa paikassa. Syy; korona ja matkustusrajoitteet. Tämä oli odotettavissa, mutta silti olin tosi pettynyt. Tämä olisi ollut sellainen kerran elämässä kokemus osallistua MM-kisoihin. Harmittaa niin omasta kuin järjestäjien puolesta, pystyn hiukkasen kuvittelemaan miltä heistä tuntuu. Järjestäjät Lahden seudulla kuitenkin pitävät jonkinlaiset kansalliset pysu-kisat suunniteltuna ajankohtana, koska radat on suunniteltu, kartat on painettu, kaikki oli valmiina. MM-tasoisille radoille siis kuitenkin pääsisi polkemaan. Mahdollisesti Marjan kanssa sinne lähdetään, sillä molemmilla on hoidettu töistä vapaat kyseessä olevaan kohtaan.

Terveys ja elämä edellä mennään. Harmitus haihtuu tai ainakin lievenee. Elämässä tapahtuu niin paljon muutakin ja se on vielä tärkeämpää.

~Eija~

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Kuperkeikka Pyhätunturilla

 "Tervetuloa monipuolisille ja teknisille reiteille Suomen vanhimpaan kansallispuistoon Pyhä-Luostolle! Uskomattoman upeat kurut, vauhdikkaat metsäpolut ja vaativat tunturipätkät kutsuvat sinut juoksemaan. " (Nuts Pyhätunturimaratonin esittely sivulta)

Tuon kutsun olin kuullut jo pari vuotta sitten. Halusin joskus päästä Pyhälle polkujuoksemaan kisaan, ei yksistään sieltä saatavan hienon muistomitalin vuoksi, vaan myös niiden tarinoiden vuoksi mitä olin tutuilta ja somesta kuullut. Se oli kuulemma rankka maasto. Voiko tosiaan olla?

Tänä vuonna aukesi mahdollisuus lähteä, koska niin moni muu tapahtuma oli peruuntunut tai siirtynyt ja ennen kaikkea siksi että mulla on loma nyt elokuussa. Polkujuoksutapahtuma viikonlopulle ei osunut mitään muuta erikoista, joten päätös oli tehty. Lasten koulujen alkamisen vuoksi en vetänyt mukanani perhettä, mutta onnekseni sain kaveriksi kaimani Eijan. Ei tarvitsisi yksin ajella yli 8 tunnin matkaa.
Tarkoituksella ja parhaani mukaan yritin asennoitua juoksuun rennosti fiilistellen, nauttien ja lomaillen. Muutama päivä ennen juoksua järjestäjiltä tuli kysely mihin lähtöryhmään kukin asettautuu. Koronan uhka ja ennätys osanottajamäärä pakottivat porrastamaan lähtöjä. Vaihtoehdot olivat kilpa-, rento- ja rauhallinen-lähtöryhmät. No eihän siinä muu auttanut kuin klikata kilparyhmään itsensä. Oi voi, kovaa pitäisi siis taas juosta, vaikka ihan ei tuntunut siltä. Muutenkin olo oli kumman rento, ei mitään tankkailuja, kummempia varuste pähkäilyjä tai monen päivän jännitystä. Mä nyt vaan käyn juoksaisemassa, sillä sehän on vain 43 kilometriä. Näin sitä ultramatkojen jälkeen maraton kalpenee silmissä. Olisinpa vain silloin tiennyt...
Tuttuja reittimerkkejä.
Pyhälle perille päästyä kävin Eijan kanssa vetreyttämässä pitkästä istumisesta kangistuneita kroppiamme pyöräilemällä. Oli hyvä veto ottaa pyörät mukaan. Selvitettiin sopiva reitti seuraavalle aamulle lähtöön ja juoksun jälkeen takaisin kämpälle. Bongattiin reittimerkkejä. Illalla suht ajoissa nukkumaan.

Mutta eihän sitä kovin hyvin nukuttua tullut. Aamusta normi aamupala suuhun. Extra nestettä alas, juoksuliivin pakkaus, kantapäiden ja varpaiden teippaus ja menoksi. Lähtö oli klo.09 hotelli Pyhätunturin pihasta. Hakeuduin heti etujoukon tuntumaan, sillä miksi jäädä kauas taakse sumppuun. Näin pääsee paljon nopeammin juoksemaan omaa vauhtiaan.
Kuva; Rami Valonen
Alkuun oli pieni kiusoitteleva nousu ja sitten leveää baanaa, portaita ja pitkospuita. Reipasta vauhtia mentiin ja jokunen sana tuli vaihdettua kanssajuoksijoiden kanssa. Puhun kuulemma leveää pohjanmaan murretta, että heti arvasi mistä päin olen. Enpä sitä häpeilekään.

Kivirakkaa.
Ensimmäiseen huoltoon noin 6 kilometriin meni todella helposti. En pysähtynyt huollossa, ei vielä tarvinnut mitään täydennystä. Olin naisten kärjessä. Sivusilmällä näin ja hengityksestä kuulin, että hyvin lähellä taisi joku nainen tulla. Varsinaisesti en taakseni vilkuillut. Lopulta meitä taivalsi neljän juoksijan porukka, kaksi miestä ja kaksi naista. Kilometrivauhti oli noin 5:30 hujakoilla ja pitkässä alamäessä 20 kilometrin paikkeilla vauhti kiihtyi jopa 4:30. Itsekseni hirvittelin vauhtia, että tarvitseeko nyt näin kovaa juosta, mulle ehkä liian kovaa. Olo kuitenkin tuntui hyvältä.
Aivan upea Aittakuru.
Puolen välin huollosta nappasin sipsejä ja yhden geelin. Meidän porukka oli juossut tähän mennessä kaikki loivatkin rinteet ylös, mutta mä päätin kävellä nyt enemmän. Porukkamme toinen nainen, Pike tuli rinnalle ja alettiin jutella. Hän meinasi, että yrittää pysyä mun kyydissä. Sanoin, että voi vetää välillä ja mä yritän pysyä vuorostani kyydissä. Noustiin Latvavaaralle. Tuntui hiukan raskaalta ja sykkeet olivat normaalia korkeammat. Hiukan jäin porukasta, mutta tsemppasin vielä kiinni. Vaikka alkumatkasta jo olin jokusen kerran lyönyt varpaitani kiviin ja juurakoihin, paheni se entisestään. Olin useasti mennä ihan nenilleen. Ylävatsalla tuntui oudolta, teki jopa hiukan häjyä. Tasainen energian ottaminen oli mennyt ihan pilalle. Noin 26 kilsan kohdalla olin jäänyt porukasta ja oli pakko antaa enemmän periksi. Kävelin pieniäkin ylämäkiä ja yritin ottaa syötävää. Ja sitten kaaduin ja tein kunnon kuperkeikan vasemman kyljen kautta. Sipsit liivin taskuissa vain rasahtelivat ja mä päästin pari kirosanaa. Vasen käsi oli ihan kurassa olkapäästä asti ja oik käden nimettömään sattui. Tarkistin, että ei ainakaan poispaikoiltaan mennyt, sain sen taivutettua, eikä mitään haavaa tullut. Pienen järkytyksen vallassa jatkoin hidasta etenemistä.
Jaksoi sentään vielä hymyillä. Kuva; Rami Valonen
Aloin puhua itselleni ääneen. Tsemppasin ja varoitin, että nyt taas tulee pahan näköistä kivirakkaa, pysy pystyssä, nosta jalkaa. Niin, sitä kivirakkaa oli ihan järkyttävästi! Kivet pyöri ja oli liukkaita, en oikein ollut hyvä niillä. Juurakoita ja pikku kuoppia, vain vähän tasaista juoksualustaa. Nyt ymmärsin miksi Pyhän reittiä kuvailtiin Suomen yhdeksi teknisimmistä polkujuoksureiteistä. 

Juoksin yksin, kunnes tunturipuoliskan juoksijoita alkoi ilmaantua heidän kääntöpaikkansa jälkeen. Oli ihana saada seuraa, vaikka muutamaa sanaa kummempaa ei tullut kenenkään kanssa vaihdettua. Hidasta etenemistä Pyhätunturin rinteellä. Viimeisessä huollossa täytin toisen vesipulloni, tai talkoolainen täytti, kun itse en kipeällä sormellani saanut puristettua pullon korkkia auki. Sormi oli melkoisen turvonnut, mutta jonkin verran olivat muutkin sormet turvonneet.
Viimeisen nousun päällä. Kuva Rami Valonen
Reittiprofiiliin tutustumisesta tiesin, että lopussa on vielä tiukka nousu Kultakerolle ennen laskettelua maaliin. Ja olihan se näky sieltä alhaalta. Välillä lähes pystysuoraa seinää, askel askeleelta, lähes kaksin kerroin, jaloissa painoi aivan törkeästi. Ja lopulta se tunne kun pääsi sinne ylös ja näki ne maisemat ympärillään. Niin väsynyt en ollut, etten olisi hetken tallentanut tuota ääretöntä kauneutta muistoihini. Pysähtymättä kuitenkaan. Yhteensä tuolla maraton reitillä kertyi noususummaa 1145 metriä.

Jos nousu oli rankkaa, niin tällä kertaa laskukin oli rankkaa. Jyrkkää laskettelurinnettä koko ajan jarrut päällä. En vaan uskaltanut antaa mennä, kun pelkäsin väsyneiden jalkojen pettävän alta. Lopulta maaliin ajassa 4:35. Eli reilusti alle viiden tunnin, hienoa!
Pike oli maalissa mua 15 minuuttia aikaisemmin. Niin paljon jäin reilulla 15 kilometrillä jälkeen. Pidin kuitenkin kakkos sijani, johon oon niin tyytyväinen. Kolmas tuli vajaa 15 minuuttia mun jälkeen maaliin. Oli odotettua rankempi reissu, lähdin siihen aivan turhan kevyin asetelmin, mutta alkuperäinen tarkoitushan ei ollut juosta kovaa juoksua vaan vain juoksennella. En tiedä kuinka moni oikeasti sitä uskoi. Pyhä veti nöyräksi ja kiitän siitä. Se nostaa suorituksen entistä tärkeämmäksi.
NUTS Pyhätunturimaratonin muistomitali, jota lähdin hakemaan.

Ihorikot vasemmassa olkavarressa ja mustelmat vasemman jalan sääressä näkyvät ja tuntuvat vielä. Oikean käden nimetön toipuu, vaikka on vielä kipeä, mutta uskon ettei siinä ole venähdystä kummempaa. Etureidet ovat vielä hapoilla ja kevyet juoksut tällä viikolla ovat tuntuneet raskailta. Nyt pitäisi osata keventää ja palautella kunnolla, että viikonloppuna jaksaa taas suunnistaa. Joten tämä kolmas lomaviikko kuluu riippumatossa kirjoja lukien ja puutarhassa rikkaruohoja nyppien.

~Eija~

torstai 13. elokuuta 2020

SM-viikonloppu univelassa

Viime postauksen lopussa jätin tarinan tunnelmaan, jossa kiireinen loman aloitus oli konkreettisesti nähtävissä mun naamalta ja hiukan lysyyn painuneista hartioista. Edessä oli kuitenkin yksi odotettu kisastartti, jota en kuitenkaan ollut ehtinyt jännittää saatikka siihen keskittyä. Oli pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka. Oli jopa epätodellinen olo, koska ajatukset juoksivat vielä edellispäivän hölkän järjestelyissä. Kuuma päivä ei yhtään auttanut asiaa. Osasin aavistaa, että tästä vielä sytytään, mutta eipä tuo lähtötilanne ollut ihanteellinen ollenkaan.

Pyörä valmiina, polkijasta en oo niin varma..
Onnekseni ei tarvinnut ajaa Nurmijärvelle. Onneksi Marjalla oli hyvä asuntoauto, jossa sai pyörän, kaikki muut tavarat ja eväät näppärästi mukaan. Marja mietti koska lähdetään lähtöpaikalle, meillä kun oli vain muutaman minutin erolla lähtöajat ja silmäili muutenkin että molemmilla oli oleelliset asiat kunnossa. Lähdössä ehti mukavasti hetken silmäillä tilannetta ja todeta että armoa ei anneta, kun heti lähdön jälkeen saa kivuta lähes pystyseinää K-rastille. Jokunen sen polki, mutta mä en edes yrittäisi (vaikka yleisesti yllyttettävissä olisin). Minuutti ennen lähtöä saa kartan. Siinä ajassa ehtii tarkistaa että on oikean sarjan kartta ja tehdä pikaisen silmäyksen reittiin. Tarkemmin ehdin tehdä päätöksen kuinka meen ykköselle, jonne saikin heti suunnistaa tosi tarkasti. Solttilannummin ulkoilualueella oli oikomiskielto, eli sai kulkea vain karttaan merkittyjä reittejä. Tällä kiellolla pyrittiin ehkäisemään uusien polkujen syntymistä ja vanhojen kasvamista.
Pysu-SM-keskimatka, Nurmijärvi.
Suunnistaminen lähti ihan hyvin liikkeelle. Kolmoselle tosin polun ohi ajo ja vitoselle mentäessä ajauduin kulkemaan kakkos rastini kautta ja se teki turhaa koukkua, mutta ainakin tiesin tarkkaan missä olen ja siitä oli helppo jatkaa. Seiska rastilla oli kartan vaihto ja kapean, pimeän ja kuraisen alikulkutunnelin kautta siirryimme Käpylännummen puolelle. Ysi rastille epäröinti virhe ja jouduin pysähtymään jopa kaksi kertaa. Ja kympille taas virhe ja pysähdys. Tuo kymppi ärsytti eniten, koska se oli tosi typerä epäröinti virhe, kun olin koko ajan menossa ihan oikealla polulla. Loput rastit meni aivan hyvin, en keksinyt niille ainakaan parempaa reitinvalintaa, vaikka nopeampaa olisi toki voinut polkea.
Yksi mun rasteista maastossa. Kuva: Sanna

Olin sarjani, Daamit40 viides. Osanottajia oli 12. Voin olla tyytyväinen, kun otan kaikki olosuhteet huomioon. Rastiväliajoista näkyy heti tekemäni virheet ja myös se, että pärjäsin myös joillain väleillä tosi hyvin. Kun saisin epäröinnin ja typerät virheet pois, saisin nipistettyä eroa kärkeen merkittävästi. Nyt voittajalle hävisin sekuntia vaille kuusi minuttia. Pronssille jäin kaksi ja puoli minuuttia.

Aamupala.
Mä ja Marja pääsimme kisapäivän päätteeksi kuin viiden tähden hotelliin, sillä ystäväni Sanna perheineen majoitti ja ruokki meidät. Käytiin palauttavalla uinnilla ja juteltiin iltamyöhälle elokuun lämpöisessä yössä. Aivan kuin oltaisiin oltu jossain ulkomailla, niin erikoinen tuo ilma oli ja silti ilta jo pimeni ja kausivalot antoivat lisää lämpöistä tunnelmaa. Sänkyyn päästyäni nukahdin lähes heti. Aamulla edellispäivän vaivannut päänsärky oli poissa ja olo oli muutenkin niin paljon parempi. Herkullinen aamupala kummipojan lempipuurolla ja itse kerätyillä marjoilla oli niin herkkua. Kiitos Sannalle perheineen kaikesta ystävällisyydestä 💓
Pysu-SM-viesti Hyvinkää, Sonninmäki.
Viikonlopun kisailut eivät vielä loppuneet, sillä edessä oli vielä pyöräsuunnistuksen SM-viestit Hyvinkäällä. Mulla ja Marjalla oli viime vuoden mestaruus sarjassa D80 puolustettavana, mutta jo ilmoittautuneiden listaa silmäillessä peli oli selvä. Ei nosteta meidän seuran lippua korkeimmalle tänään, ei varmasti. Hyviä omia suorituksia lähdettiin ajamaan ja tämä tavoite suht hyvin saavutettiinkin.

Ikäsarjoissa suunnistajien yhteisikä ratkaisee sarjan. Pääsarjaan toki voi osallistua kuka vaan, mutta vanhempiin (eikä tietysti pääsarjaa nuorempiin) voi mennä. Mun ja Marjan ikä riitti D80-sarjaan, eli yhteisikä on vähintään 80 vuotta. D100-sarjaan ikämme ei vielä riitä. Ikäsarjoissa on yhteensä neljä osuutta, eli molemmat polkee kaksi osuutta. Marja sai aloittaa, koska mä kammoksun sitä lähdön härdelliä karttojen, pyörien ja lukkopolkimien sekamelskassa. Marja toi sijalla 10. Mä sain kartan ja järkytyin näkemästäni! Mikä hämähäkkiverkko!!
Hämähäkinverkkoa!

K-rastille polkiessa, jonne on viitoitus, pähkäilin ja tuskailin miten ihmeessä ikinä löydän ykköselle. Itseni tuntien polkuhässäkässä kulkeminen ei ole mulle helppoa. Piti löytää isoa polkua, vaikka pitemmällä kierrolla. Ja sellainen löytyi vasemmalta kaartaen. Pikku hiljaa hämähäkinverkko hahmottui isompien polkujen varaan ja näki paremmin, ei huomioinut pienempiä polkuja. Homma alkoi sujua, vaikka seiskalle mentäessä poljin hetken väärää polkua, mutta hoksasin sen onneksi arviolta 50 metrin jälkeen. Koukkaus siinä joka tapauksessa tuli, mutta olin nopeasti kartalla. Kartan mittakaava muuten oli 1:5000, kun edellispäivänä se oli 1:10000, enkä oikein päässyt ollenkaan tähän pienempään mittakaavaan sisälle ja sen vuoksi vauhdissa polkujen ohi ajoja tuli jokunen.

Mä tulossa maaliin. 

Tulin vaihtoon 9. Yhden siis olin ohittanut. Osuusajoissa olin osuuteni 3. nopein. Olin siihen todella tyytyväinen. Varjossa odottelin Marjaa toiselta osuudeltaan ja samalla 9. sijalla Marja tuli. Nyt oli jo paljon helpompi lähteä toiselle omalle osuudelle, kun tiesi mitä on vastassa. Tukeuduin heti isoihin polkuihin ja kaksi samaa rastiakin oli kuin ekalla keikalla. Ennen toiseksi viimeistä rastia näin yhden meidän sarjan polkijan edessä. Olin nähnyt hänen lähtevän ennen mua maastoon. Siinä hetkessä kilpailuvietti nosti päätään ja päätin että ohi menen ja lisäsin vauhtia. Kurvasin viimeiselle rastille jyrkemmin kuin hän ja pääsin ohi. Nostin lopullisen sijoituksemme 7. Osuusajoissa olin 4. nopein, johon myös olin erittäin tyytyväinen. 

Mä ja Marja D80-sarjan viestissä 7.

Olipa taas viikonloppu. Kiireisestä aikataulusta huolimatta oon onnellinen että vaan lähdin ja iloinen olen miten kaikki meni ja niin tyytyväinen että selvisin reissusta. Pyöräsuunnistus on niin hauskaa. Kunpa ehtisi treenata enemmän. Kuukauden päästä olisi pyöräsuunnistuksen ikäsarjojen MM-kisat Lahden suunnalla. Edelleen on hyvin epävarmaa järjestetäänkö ne vai kuinka tässä käy. Korona-tilanne on auki ja vaikka kisajärjestelyt pystytään hoitamaan ohjeistuksien mukaan, pääsevätkö ulkomaalaiset kilpailijat Suomeen. Hankala ja kurja tilanne useille osapuolille. Eniten harmittaa järjestäjien puolesta, jotka varmasti jännittävät maailman tilannetta kämmenet hikoillen.

Toivotaan parasta ja tehdään parhaamme.

~Eija~