lauantai 6. toukokuuta 2023

Rogaining kisan ennakko tsekkaus

 Tänä viikonloppuna kisataan SM rogaining titteleistä Loviisassa. Järjestäjinä ovat Extreme Endurance Athletics ja Kingsway cycling team. Sarjoja löytyy kahden tunnin tossusarjasta 24 tunnin tossuun ja neljän tunnin pyöräsarjasta 8 tunnin yöpyörään. Toki näistä suomenmestaruus tittelisarjoja ovat vain 24t tossu ja 8t pyöräily. Mutta sarjoja tosiaan on mistä valita ja ensikertalaistenkin on helppo lähteä kokeilemaan. Päätapahtuma päivä on lauantai, mutta sm-sarjojen maaliintulo on sunnuntai aamulla.

Suo, Säntti ja Pää -seikkailutiimi kiinnostui sm rogaining tapahtumasta jo viime vuonna, mutta silloin ei aikataulut sopineet. Tänä vuonna tämä toukokuun alkupuoli sopi kuitenkin oikein hyvin ja ilmoittauduimme jo talvella mukaan. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että Hanna (Suo) ei pääse kisaan loukkaantumisen vuoksi. Rogaining joukkueessa voi kuitenkin olla 2-5 jäsentä, joten mä (Säntti) ja Ninni (Pää) päätimme silti lähteä reissuun. Viime viikkojen ja päivien erinäiset asiat eivät ole syöneet osallistumisinnostusta, mutta fyysinen kunto ei olekaan ihan sitä mitä olisi toivonut. Omalla kohdalla muutamia päiviä sitten sairastettu vatsatauti vei kropan melko tilttiin. Onneksi tässä kuitenkin on ollut muutama päivä välissä ja aineenvaihdunta on lähtenyt taas liikkeelle ja oon saanut energiaa uppoamaan. Älykello ranteessa ilmoittelee edelleen rasitustilaa, mutta kehuu, että palautuminen on oikeassa suunnassa. Kisastrategiaa olemme Ninnin kanssa pyöritelleet nyt hiukan toisella tavalla, huomioiden meidän tämän hetken kroppien tilanteet ja luontaisen kilpailuhenkisyytemme. 

Tavarat levällään.
Rogaining kisassa kartalle on merkitty eri pisteisiä rasteja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan voittaja on se joukkue, joka kerää eniten pisteitä. Aikaa rasteilla käymiseen on sarjalle asetetun tuntimäärän verran. Jokaiselta yli menevältä minuutilta menettää yhden pisteen, eli jos myöhästyy 5 minuuttia asetetusta ajasta, menettää 5 pistettä. Jos kahdella joukkueella tulee saman verran pisteitä, voittaa se joukkue, joka on käyttänyt vähiten aikaa matkalla. 

Näissä kisoissa sm-sarjoissa leimausjärjestelmänä on emit-leimaus. Muissa sarjoissa on GBS-punch sovellus, joka on mulle ihan vieras. Joukkueen kaikkien jäsenten tulee käydä vähintään 5 metrin etäisyydellä rastista. Sm-sarjoissa kisaan ei oteta mukaan kännyköitä, kuin yksi turvapuhelimeksi sinetöityyn pussiin. Myös älykellot pitää laittaa pussiin. Seikkailu-urheilu tilassa kelloa voi käyttää ja onneksi mun ja Ninnin Garmeneista tämä mahdollisuus löytyy. Tässä tilassa kello ei suorituksen aikana näytä kuljettua matkaa tai vauhtia. Kellohan on siis ihan välttämätön, että pystyy aikaa seuraamaan ja tietää tulla ajoissa maaliin. 
Näillä eväillä yössä.
Kahdeksan tunnin koitokseen on syytä valmistautua ajatuksella. Ensin mieleen tulevat varusteet kirjattiin ylös ja päivien aikana siihen on aina tullut jotain lisää. Perjantaina kokosin kaikki tavarat näkyville, lamput lataukseen ja lyhyellä matikalla laskien tarvittavat energiat. Viileää keliä, aina nollaan asti, on yöllä ennustettu, joten lämmintä pitää olla laittaa päälle ja tarvittaessa vaihtaa. Pyöräillessä tulee viima ja jalkautuessa metsään rastin hakuun saattaa tulla kuuma. Sellainen kultainen keskitie pitäisi osata pukea. Mukana on neljät erilaiset hanskat, neljä vaihtoehtoa paidaksi, kaksi takki vaihtoehtoa, sealskinz sukat ja varoiksi normi urheilusukat ja muovipussit jalkoihin. Reittisuunnitteluun on tussia, nuppineuloja, lankaa ja viivoitinta. Paras tilanne olisi se, että tietäisi jo nyt mitä päällensä laittaa, eikä tarvitsisi sitä enää miettiä. 
Valo pyörään ja kypärään sekä punainen valo taaksepäin.
Jännittävää ja mukavaa on taas lähteä kokemaan jotain uutta. Toki rogaining kisassa oon aikaisemminkin ollut, niin tossu kuin pyörä, mutta sm kisassa ja näin pitkässä en ole. Säännöt ovat paljon tiukemmat ja meillä tulee olemaan gps seuranta. Seuranta linkki aukeaa tapahtuma järjestäjien sivuilla lähdön tapahduttua. Me saamme kartat suunnitteluun klo.20 ja lähtö on klo.22. Sunnuntai aamulla klo.06 viimeistään pitää olla maalissa.

Viime yönä näin unta kisasta. Hannakin oli mukana. Oltiin jossain rakennuksessa sisällä hakemassa rastia. Sen jälkeen ulkona nopeasti syötiin ja oli tarkoitus jatkaa matkaa. Mulla oli ihan hirveästi tavaraa mukana ja naisten piti auttaa mua, että saatiin ne kasaan. Mun pyörässä oli jopa joppari, jonne sidottiin joku iso sadekangas, jonka olin ottanut varmuuden vuoksi mukaan (oikeasti sellaista ei ole lähdössä mukaan). Mun kartassa oli suunniteltu seuraavaksi sellaiselle rastille meno, jota ei löytynytkään naisten kartasta. Sitä siinä sitten vängättiin ja ihmeteltiin.

Joten mielenkiinnolla tulevaan yöhön 😂

~Eija~

torstai 4. toukokuuta 2023

Jäätävää toukokuuta

 Viime viikonloppuna Lapuan Virkiän Kevätkansallisissa suunnistuskisoissa oli yhdellä sanalla jäätävää. Lauantai päivä vielä oli kohtuullinen, kun asteita oli +5 eikä satanut. Mutta sunnuntain +2, vesisade ja tuuli jäädytti sisuskaluja myöten. Ei hetkeen ole ollut niin kylmä. Omalla reissulla metsässä meni tunnin paikka, enkä koko aikana lämmennyt kunnolla ja kuitenkin pysyin koko ajan liikkeessä. Hitsi, se on toukokuu ja niin hirveän kylmä.

Viimeiseltä rastilta kurarallia maaliin.
Virpimäki, jossa kisat järjestettiin, on haastavaa maastoa. Tarkoittaa siis sitä, että oikeasti pitää suunnistaa ja olla tarkkana koko ajan. Kartta oli hyvä ja kauniita paikkojakin maastossa oli; avokallioita, jylhiä pohjanmaa tyylisiä jyrkänteitä ja vielä kohmeisia soita. Lauantain keskimatkalla tuli kolmelle rastille pummia, mutta sunnuntaina pitkällä matkalla selvittiin vain kahdella mun mittakaavassa pienellä kaarella. Juosta olisi voinut kovempaa, sillä en todellakaan laittanut kaikkea vauhtikapasiteettia peliin, mutta halusin minimoida virheet ja silloin mun pitää laskea vauhtia. Vaikka erityisesti sunnuntaina olin kylmissäni, nautin itse suunnistamisesta valtavasti. On se vaan niin ihanaa, kelissä kuin kelissä. 
Sunnuntain pitkän matkan kartta, D40-sarja.
Daamit 40 sarjassa, jossa itse asiassa kilpailen viimeistä vuotta, sijoituin näiden kahden kisan kokonaistuloksissa kolmanneksi. Ja palkinnonkin sain, ihan hyvännäköisen repun.
Maaliin läpimärkänä.
Loppu vappuviikonloppu oli tarkoitus viettää töissä. Mutta ei se sitten ihan niin mennytkään, kun nappasin jostain itselleni vatsataudin. Ai kamalaa. Kunnon tyhjennys. Eipä ole hetkeen tautia ollutkaan. Nopeasti se tulee ja nopeasti menee ohi, mutta tällä kertaa on ollut haaste saada energiat takaisin kroppaan. Tuntuu, että hengästyn vielä tosi herkästi, jalkoja hapottaa portaita noustessa ja kello "huutaa" ylikuormitusta. Taudin jälkeen oon töissä käynyt autolla, koska tuntui ettei vaan jaksa polkea pyörällä. Suunnistamassa kävin ihan rauhaksiin ja sen jaksoin. Viime yö oli kuitenkin todella huono, kun tekemättömiä asioita pyöri mielessä. Tänään oon onneksi saanut useamman asian hoidettua ja päätin asiat kirjoittaa paperille ylös, ettei tarvitse yöllä niitä miettiä.

Viime aikoina on tullut paljon juteltua kaverien kanssa elämän kuormittavuudesta. Osaan pystyy itse vaikuttamaan omilla valinnoilla, mutta on valtavan paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan. Syitä voi olla työ, vastuutehtävät, perhe-elämä, oma tai läheisten sairastuminen tai elämän eri alueiden hallitsemattomat sattumat. Toiselle jokin asia ei tuota minkäänlaista kuormaa, kun toiselle se on viimeinen pisara.

Itsellä kuormittavuus tulee selkeästi aalloissa. Väsyneenä jokin asia tuntuu niin painavalta, mutta hyvin nukutun yön jälkeen toivon kipinä syttyykin. Jonkin homman puskee vain eteenpäin, asia kerrallaan. Hyvänä esimerkkinä on Komian Kirkon Hölkän järjestäminen, kun tapahtuman jälkeen tulee iso helpotus, mutta myös iso väsy. Lasten koulunkäynnistä otan myös melko paljon, tiedän että liian paljon, omille hartioilleni. Esikoisella on kuukauden päästä peruskoulu käytynä ja voin sanoa, että on ollut melkoiset 9 vuotta. Jokuhan sanoisi tähän, että lapsen kuuluu itse hoitaa koulu, mutta kun se ei kaikkien osalta mene näin. Luonteellakin on vaikutusta ja vaikka joihinkin asioihin suhtaudun melko huolettomasti, ei se tarkoita etteikö jotkin asiat jäisi vaivaamaan. Huoh, huolettomia päiviä odotellessa.
Tyhjennyksen jälkeen metsää hengittelemässä.
Kaksi seuraavaa yötä toivon saavani hyvää unta, sillä viikonloppuna on 8 tunnin pyörärogainingkisa ja se poljetaan yöllä. Siitä sitten seuraavassa postauksessa.

~Eija~

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Kohti Aostanlaaksoa

Vuodelle 2023 en asettanut mitään isoja kilpailullisia tavoitteita, koska menneinä vuosina olen saavuttanut niin monia sellaisia, joista osasta en osannut edes haaveilla. Tänä vuonna onkin enemmän elämyksellisten haaveiden toteuttamista ja joukossa on uusia ja tuttujen turvallisten tapahtumien tunnelmaa. Yksi iso haave on ollut päästä hyvässä ja turvallisessa ryhmässä Alpeille seikkailemaan. Rohkeus ja sujuvan kielitaidon puute ei riitä lähtemään yksin ulkomaille.

Suomessa mm Alppimentorit, Anna ja Janne järjestävät ryhmiä vuoristomaisemiin. Heidän Aostanlaakson juoksuvaellus ryhmään ilmoittauduin viime vuoden lokakuussa. Kaveriksi sain Hannan.

3D kartta reissumme kohteesta.
Aostanlaakson reissu on heinäkuun lopussa ja sain kuin sainkin yhden kesälomaviikon siihen sopimaan, kiitos työkaverin joustamisen. Lennämme Milanoon ja sieltä bussilla maateitse Courmayeuriin, josta juoksuvaelluksemme lähtee. Juoksemme kuuden päivän ajan huiputtaen mm Monte Emeliuksen ja Taou Plancin, jotka ovat yli 3000 metrissä. Arviolta matkaa kertyy 175km ja 13 500 nousumetriä. Mont Plancille, Alppien korkeimmalle huipulle (4 800m) emme nouse, mutta on luvattu, että tulemme sen etäältä näkemään. Mulla on unelma joskus päästä Mont Blancille, mutta se on sitten toinen reissu joskus.
Nuuksiossa tammikuussa 2023
Ryhmämme valmistautumiseen on kuulunut yhteislenkit etelä Suomen "Alpeilla" Nuuksion kansallispuistossa. Tammikuussa meillä oli ensimmäinen, kun näimme ryhmän muut osallistujat ja teimme lyhyen lenkin lumisilla poluilla. Tuli paljon infoa, hankittavien tavaroiden lista piteni ja innostus reissuun kasvoi. Kuvat edellisiltä reissulta kasvatti nälkää nähdä nuo maisemat omin silmin, kokea vuoriston ilma keuhkoissa ja tuntea vuoristolampien puhdas vesi iholla.
Nuuksiossa maaliskuussa 2023
Helmikuun yhteistreeni peruuntui järjestäjien taholta, mutta maaliskuussa järjestettiin sitten kahden päivän yhteistreenit. Ryhmässämme on 12 ja mentorimme Anna ja Janne. Paikalle pääsi vain puolet, mutta itse toki tykkään olla pienemmässä ryhmässä kuin kovin isossa. Tutustumista se toki haittaa.

Meillä oli sekä lauantaina että sunnuntaina kolmen tunnin kalliorymyämistä Nuuksiossa. Lauantaina oli kalliot lumettomia, mutta yön aikana satoi kunnon kerros lunta ja jotkut testasivat kenkiin kiinnitettäviä jäärautoja. Itse menin talvinastareilla ja ne toimi paremmin kuin raudat, jotka keräsivät komeat kerrokset suojalunta. Molempina päivinä saatiin rauhallisella tahdilla tonnin verran nousumetrejä.
Kuva: Janne
Mentiin todella jyrkkiä ja märkyyden vuoksi liukkaita rinteitä ylös ja alas. Yhteen nousuun tuli sellaiset 50-60 nousumetriä, joten aivan saman verran kuin kotona Joupiskallakin. Vitsinä oli Jannen lohkaisu, että kaikki mäet ovat ihan juostavissa. No nelivedolla mentiin useampikin kohta. Reissussa Italiassa tulee olemaan pätkiä, kun köyttä on vuoren rinteellä tukena. Pitkää tiukkaa alamäkeä on luvassa ja vastapainoksi pisimmillään on arviolta tonnin yhtenäistä nousumetriä. Sää sanelee sen, pääsemmekö suunnitellun reitin kulkemaan, vai joudutaanko muuttamaan reittiä. Mä toivon kirkasta keliä ja mukavaa lämpötilaa, ei missään tapauksessa hellettä. Ja sitten jos sataa koko viikon, niin sitten mennään nautiskellen sadetakin hupun alta vilkuillen.
Yöllä satoi lunta ja maisema hetkellisesti kirkastui. Kuva: Janne
 Reissua varten on joutunut päivittämään varustevarastoaan. Ei ole mitään halpaa hommaa ja aikaakin on saanut ihan kiitettävästi kulumaan, kun on surffaillut erinäisissä nettikaupoissa. Nyt on kuitenkin juoksusadehousut, jääpiikit, kuivapussia ja uusi juoksureppu ostettu. Toivon, että pystyn hyödyntämään varusteita joskus toistekin. Käyn varusteita läpi jossain toisessa postauksessa lähempänä reissu.
Kuva: Janne
Alku vuoden innostuksen jälkeen on hiukan fiilis tasaantunut. Ei toki itse reissua kohtaan, mutta yhteistreenien peruuntuminen ja siirtäminen toiseen ajan kohtaan hyvin lyhyellä ajalla harmitti yllättävän paljon. Toukokuun ja kesäkuun yhteistreeneihinkään en pääse, koska toukokuulle oli jo työvuorot suunniteltu ja kesäkuussa päällekkäin osuu juhlat ja pyöräsuunnistusta. Eli isosti odottamani mentorointi maastossa ja porukalla tekeminen typistyi kahteen erilliseen kertaan. Nyt toki teen omalla aikataululla ja itseäni mentoroimalla treeniä ja säästyn matkustamiselta etelä Suomeen. Kotosalla saan onneksi kavereita mukaan keräämään nousumetrejä ja aina on hyviä äänikirjoja ja podcasteja mitä kuunnella.
Ilmajoella huhtikuussa 2023.
Just nyt parasta on kevät 💗
Huhtikuun lopusta kesäkuun alkuun aika voisi madella, sillä haluaisin nautiskella joka ikisestä valoisasta aamusta ja kirkkaasta illasta. Lempeä aurinko kasvoilla ja maasta puskeva kevään vihreä ruohonkorsi saa mut hymyilemään. Katupölyn tainnuttava kevätsade innostaa lähtemään kevyelle lenkille ja lupaus, että syksyyn on vielä pitkä matka, tekee olon levolliseksi. Just nyt eletään mun ehdottomasta lemppari vuodenaikaa.
Nautinnollista kevättä ihan jokaiselle!

~Eija~

perjantai 7. huhtikuuta 2023

KKH järjestäjän silmin

 Viime viikon sunnuntaina juostiin suunnistusseuramme järjestämä Komian kirkon hölkkä Ylistarossa. Päivin kanssa tehtiin päävastuussa iso homma talkootyönä seuramme lasten ja nuorten hyväksi. Pienelle seuralle iso ponnistus, sillä pitää sanoa että kökkäporukan kasaaminenkaan ei ole niin yksinkertaista. Osa hoidettavista asioista meni rutiinilla, esimerkiksi hölkkää edeltävänä iltana opasteiden vieminen paikoilleen ja päiväystarrat muistomitalien pohjiin läiskiminen. Sitten on asioita, joiden kanssa aina tulee jotain lisätyötä, esimerkiksi pelastusviranomaiset jälleen kerran keksivät kysyä lisäselvityksiä, vaikka viimeisten vuosien jälkeen oon osannut varautua jo moneen. No kaikki saatiin valmiiksi ja kuntoon aivan ajoissa.

Tapahtumaa edellisenä iltana kävin juoksemassa oman reippaan kympin hölkän reitillä. Aika ihanaa kesälenkkarit jaloissa.
Pitkittynyt talvi aiheuttaa aina henkilökohtaista harmitusta, koska haluaisin mahdollistaa juoksijoille kuivan ja hyvän juoksuelämyksen. Tänäkään vuonna reitit eivät olleet läheskään kokonaan sulat, mutta suurimmalta osin toki. Joillekin tämä ei ole ongelma ja kevään kisajuoksustartti juostaan sellaisilla pelimerkeillä kun osuu kohdilleen ja tekee vielä oman ennätyksen. Harmittaahan se, jos juoksu menee pieleen jäätiköllä kaatumisen tai kengän lipsumiseen lumella vuoksi. Kelille emme voi mitään ja mahdollisuuksia reittien hiekoittamiseen ei ole. Ilokseni päivän keli oli muuten aivan huippu, sillä aurinko paistoi ja pohjoisen puolen tuuli oli siedettävä.
Sulaa ja jäätä.
Parasta kaikessa järjestelyssä on itse pääpäivä ja se muutaman tunnin hetki, kun osallistujat saapuvat paikalle ja homma pyörii. Se on kiireistä ja yrittää hoitaa monta asiaa yhtä aikaa. On ihana nähdä juoksututtuja, vaihtaa nopeasti kuulumisia, jutella itselle tuntemattomien kanssa ja aistia osallistujien fiiliksiä. Omat tyttäret kommentoivat tapahtumapäivän illalla, etten paikan päällä ollenkaan ehtinyt kysellä heiltä miten heidän juoksut meni. Onneksi tämän asian saimme korjattua illalla kotona.

Kuva: Juha-Matti Nivukoski
Illalla klo.16 olin saanut kerättyä kaikki opasteet pois ja vietyä seuramme varastoon osan tavaroista. Oli kova nälkä ja vessaankin olisi ollut kiva päästä. Söin proteiinipatukan kotiin päin ajaessani ja matkalla koukkasin äänestämässä eduskuntavaaleissa. Lopullisen päätöksen puolueesta (ja henkilöstä) jolle ääneni annoin, tein matkalla. Kotona purin vielä auton ja lopulta vessaan, suihkuun, syömään ja sohvalle. Pää kävi kierroksilla. Askeleita päivään oli kertynyt 12 000.
Kuva: Juha-Matti Nivukoski
Tarkoituksella olin maanantaille suunnitellut itselleni vapaapäivän, koska tiesin edellisvuosista olevani tapahtuman jälkeen väsynyt. Nukuinkin aamulla normaalia pitempään ja otin ihan rauhallisesti. Oli helpottunut olo ja somen perusteella osallistujat olivat tyytyväisiä ja se riittää.
Kiitos juoksijoille, huoltajille, kökkäporukalle ja Päiville 😊

~Eija~

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Tervetuloa hölkkään

Tervetuloa Komian kirkon hölkkään Ylistaroon sunnuntaina 2.4.!

Tämä on mun ja Päivin neljäs vuosi, kun päävastuussa järjestämme hölkän komialla kirkolla. Seuramme suunnistusjaosto on vahvana tukena. Kahtena ensimmäisenä vuonna (2020 ja 2021) pandemia pyörityksen vuoksi hölkkä piti siirtää perinteikkäältä kevään ajankohdalta elokuulle, mutta viime vuonna saatiin juosta huhtikuun alussa. Jännitystä tuo aina miten lumet ehtii sulaa ja onko kuinka paksusti hiekoitushiekkaa. Viime vuonna paria kohtaa lukuun ottamatta asfaltti paistoi, mutta nyt näyttää huonommalta, kun lunta ja räntää satelee ja öisin pitelee pakkasta.
Kuva Kirsti Kontturi, vuonna 2022
Hölkkä on vuosien aikana tarjonnut juoksijoille hyvän mahdollisuuden testata omaa kevät kuntoa tarkistusmitatuilla matkoilla. Myös vähemmän kisa- ja aikamielessä juoksevat pääsevät aistimaan juoksutapahtuman tunnelmaa matalalla kynnyksellä ja melko edullisestikin kun vertaa tämän hetken osallistumismaksuja eri tapahtumissa. 26.3. asti ennakkoilmoittautumiset ja sen jälkeen korotetuin hinnoin. Myös paikan päällä voi ilmoittautua, mutta sujuvinta se on ennakkoon.

Reitit on hyvin merkattu ja opastajia löytyy reittien varreltakin. Tulospalvelu toimii, juomapisteillä on mehu ja vesi tarjoilu (tämäkin oli pandemia aikana pois laskuista) ja palkinnot ovat taas taattua laatua. Komian kirkon hölkässä kaikki osallistujat saavat hienon muistomitalin, kilpasarjojen nopeimmat ja kaikki alle 14 vuotiaat lapset palkitaan ja tietysti hölkkäsarjoissa on arvontapalkintoja.

Tänä vuonna paikalla on myös kaffila, jota pitää Ylistaron kappeliseurakunta. 
Komian kirkon hölkän muistomitali
Vaikka tekemistä on paljon, muistettavaa on paljon, niin onhan tämä mukavaa puuhaa. Palkitsevinta on se, että juoksijat löytävät lähtöviivalle.
Joten nähdäänkö Ylistarossa ensi viikon sunnuntaina?
Lisäinfoa löytyy ykv-suunnistus.net.

-Eija-

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Sunnuntaihiihtelyllä hisu-kisoissa

Tälle talvelle ei ole hiihtokilometrejä parin viime vuoden tapaan kertynyt. Mutta kuitenkin 450 kilometriä näytti urheilusuoritusmerkintöjen mukaan sivakoitu. Oon positiivisesti yllättynyt, sillä nämä kilometrit on todellakin tullut ihan huomaamatta, ilman urakoimista. Viime talven yli 1000 kilometrin hiihdoissa oli osittain urakoimisen makua, koska halusin vain päästä hienoon kilometri määrään. Erilaisten tavoitteiden vuoksi myös huomio juoksukilometrien määrässä on enemmän siinä mitä teen. Aika paljon treenit mennään koko elämä huomioiden ja hyötyliikunta hyödyntäen. Muutaman kuukauden jälkeen motivaatio tehdä on löytynyt ja tiedän myös miksi teen. Yritän oppia nauttimaan myös niistä täsmätreeneistä, joista en niin pidä. Tästä jossain postauksessa enemmän.

Hiihtosuunnistuksessa tarvitaan karttatelinen rintakehälle ja tietysti sukset.

 Minä sunnuntaihiihtelijä osallistuin siis tänä talvena hiihtokilpailuun ja tietysti myös alueellamme järjestettyihin hiihtosuunnistuskilpailuihin. En koskaan ole varsinaisesti nauttinut hiihtosuunnistuksesta suksien ja sauvojen vuoksi. Koen niiden olevan tiellä enkä osaa hiihtää kauniin näköisesti. Mun hiihtotekniikka on ihan hirveä, mutta sillä on menty lapsuudesta asti ja näemmä eteenpäin kuitenkin pääsen. Parasta hiihtosuunnistuksessa on kartta ja sillä suunnistaminen. Laji muistuttaa paljon tai oikeastaan täysin pyöräsuunnistusta, josta taas pidän. En ole taitava pyöränkään kanssa ja oikeasti olen sattuneesta syystä hiukan arkakin pyöräillessä teknisissä maastoissa, mutta pyörän selästä pääsen aika nopeastikin pois ja olen ilman perusteellisempaa opetusta oppinut valtavan paljon. Silti en välttämättä osaa laittaa pudonneita ketjuja takaisin rattaisiin saatikka tehdä rikkoutuneelle renkaalle mitään.  Tästä yhteenvetona se, että parasta suunnistus on kartta kädessä ja nastarit jaloissa.


Silti suunnistus kuin suunnistus ja on aina hienoa osallistua, kun jotain järjestetään.
Yleensä kisoissa on käytössä EmiTag-leimausjärjestelmä. Siinä valo vilkkuu, kun on tarpeeksi lähellä rastia.
Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli hiihtosuunnistuskisat Alajärven Valkealammella. Siellä järjestetään joka vuosi ALUN talvirastit ja samoissa maastoissa voitin viime vuonna elämäni ensimmäisen suomenmestaruuden pyöräsuunnistuksessa ja törmäsin myös mäntyyn. Maasto siis on tutuhko. Nyt talven kisamatkoina oli keskimatka ja pitkämatka. Lauantaina keskimatka oli sellaiset 7 kilometriä ja sunnuntaina pitkämatka tuplaten. Molempina päivinä oli omaa hyvää menoa, ei mitään isoja virheitä. Jyrkissä, lyhyissä alamäissä sai peljätä ja kahdesti ylämäet jalkauduin ja juoksin ylös. Molempina päivinä käsivarret ja hartiat olivat tulessa, ihan voimattomat kun maaliin pääsin. Rankkaa tasatyöntöä pienillä urilla ja leveillä baanoilla luisteluhiihtoräpiköintiä. Hyviä ulkoilupäiviä.
Pariviestin lähtö. Osuuksia on molemmilla kaksi. Mä aloitin ja Päivi jatkoi.
Viime sunnuntaista myös tuli hyvä ulkoilupäivä, kun Jurvassa järjestettiin hiihtosuunnistuksen sprintit. Aamun kireähkössä pakkasessa hiihdettiin henkilökohtainen kisa ja lauhtuneessa kelissä iltapäivällä pariviesti. Aurinko paistoi koko päivän ja lämmitti jo niin ihanasti. 
Oli aivan mielettömän kaunis keli.
Sprinttimatkat olivat vain sellaisia 2 kilometrin rykäisyjä ja ne sprinttityyliin vedetään täysillä lähdöstä maaliin. Ei virheitä ja hiihdossakin sain kaiken itsestäni irti. Olihan se kivaa ja parasta oli kun tytärkin oli mukana ja onnistui omalla reitillään. Myös seurakaverien seura on niin hauskaa, että ei näistä pois voi olla. Mestaruuksia napsittiin urakalla, mutta lajin pienen osallistujamäärän vuoksi itse tekeminen nousee mestaruuksien ohi.

Seurakaverit on parhaita.

Talven hiihdot ei vielä taida olla tässä, vaikka kovasti jo toivoisin lumien sulavan ja pakkasten väistyvän. Haluaisin juosta sulilla teillä ja päästä eroon nastalenkkareista ja piposta. Malttia nyt kuitenkin vielä.

~Eija~

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Kauha-hiihto ´23

 Kauha-hiihto tapahtuma hiihdettiin viikko sitten sunnuntaina Kauhajoella Lauhanvuoren kansallispuiston metsissä. Kansallispuisto on mulle tuttu juosten ja retkeillen, mutta oli mukava päästä se myös kokemaan hiihtäen. Hiihtokilometrejä oli ennen starttia sellaiset 200 tälle talvea enkä todellakaan ole hiihtokilpailu ihminen, joten vaikka reidessä oli numerolappo ja aika otettiin ja kaikki muu härdelli, oli oma keskittyminen tapahtuman tunnelmassa ja mahdollisuudesta osallistua. Arvostan työtä mitä pienet seurat, kyläläiset ja muut vapaaehtoiset tekevät tällaisten tapahtumien eteen ja mahdollistavat meidän vain tulla ja nauttia.

Numerolappo reiteen ja ajanotto zippi nilkkaan.
Sarin kanssa viestiteltiin edellisenä iltana varustevalinnoista ja kannattaako mukana kantaa kuinka omaa energiaa ja juotavaa. Huoltopisteitä runsain tarjoiluin olisi 60 kilometrin lenkillä jopa 7, joten juomat jäi kotiin ja taskuun lähti kaksi energiageeliä. Lisäksi otin vaihtohanskat kylmien, mutta hikoilevien käsieni pelastukseksi. Menopeleinä oli karvapohjasukset, koska muita perinteisen suksia en omista, valinta oli siis helppo. Sukset huolsi mieheni edellisenä iltana meidän eteisessä. Sari otti mukaansa voideltavat sukset ja niihin vedettiin viimeiset pidot paikan päällä voitelupisteessä. Hyvää palvelua.
Lähdön tunnelmaa. Sari 💗
Kulunut talvi on ollut todella oikukas ja monia talvitapahtumia on jouduttu huonon lumitilanteen vuoksi perumaan tai siirtämään. Kuitenkin Lauhanvuorella saatiin lumi riittämään ja pari päivää ennen tapahtumaa, lunta tuli kunnolla lisää. On siinä ollut latukoneen ajajilla kova homma aukaista ladut moneen kertaan. Tapahtuma päivänä oli siis rutkasti uutta lunta, joka teki luiston huonohkoksi ja ladut pöperöiseksi useamman sadan hiihtäjän alla. Lumiset puut, puhtaat hanget ja hiihtämisen ilo heitti homman kuitenkin plussan puolelle.
Hienoa baanaa ja metsää. Suosittelen käymään niin talvella kuin kesällä.
60 kilometrin reitti hiihdettiin kahtena 30 kilometrin lenkkinä. Lähdettiin Sarin kanssa porukan hänniltä rauhallisesti liikkeelle. Mentiin ehkä kolmisen kilometriä siinä peräkanaa, mutta sitten olinkin kiihdyttänyt vauhtiani ja Sari jäi hiukan taakse. Jatkoin omaa rauhallista menoa yrittäen saada selvää mistä takana hiihtävät ruotsinkieliset miehet puhuivat. En lopulta ymmärtänyt kuin "vill du åka starkare?" ja sitten he menivät ohi. Pitkästi hiihtelin ihan yksikseen. Joku tuli ohi tai itse ohitin jonkun. Juomapisteillä nappasin mehukupillisen ja jatkoin matkaani melko nopeasti.

Toiselle kierrokselle lähtiessä oma kello näytti matkaksi vajaa 28 kilometriä, joten 60 kilometriä ei tulisi täyteen millään. Toinen kierros meni mukavasti, tuntui helpommalta kuin eka kierros. Lauhanvuoren korkeimmalle mäelle noustessa aina saavutin muita hiihtäjiä tai jopa sain kiinni, mutta alamäissä jäin aina jälkeen. Tämä on kai vain fysiikan laki ja kevyenä on kevyempää työntää ylöspäin, mutta alamäissä ei ole yhtä paljon painoa saada vauhtia kuten mua puolta isokokoisemmilla miehillä. Ja toki hartioissa ja alaselässä tuntui lykkiminen, olinhan tämän talven pisimmällä hiihtolenkilläni.

10 kilometriä ennen maalia oikean jalan jalkaholvessa alkoi särky. Tätä särkyä on ollut ennenkin, erityisesti hiihdon alkukaudesta, mutta yleensä se on sitten helpottanut ja hävinnyt kokonaan. Nytkin oli ensin alkumatkasta lievänä, mutta helpotti nopeasti. Se tuntui kuin jalkaholvesta kramppaisi. Kipu kävi koko ajan pahemmaksi ja lopulta jalalla oli todella kivuliasta tehdä potkua taakse. Jouduin ihan irvistämään ja yritin mennä tasatyönnöllä mahdollisimman paljon.
Hieno muistomitali kotiin tuomisina. En vain tiedä mitä kuva esittää.
Maaliin kuitenkin tultiin, tottakai. Aika oli 4:41 ja naiset 40 sarjassa olin 5. 😊 Oma kello näytti matkaksi 55,12km.
Jalkaholven kivun vuoksi irvistellen menin autolle vaihtamaan kuivat vaatteet. Noustessani autosta oikealla jalalla ei pystynyt astumaan. Jalkaholvi oli aivan kosketusarka. Olin aivan ihmeissäni. Ajattelin, että on pakko vain kävellä ja nilkutin maalialueelle odottamaan Saria maaliin. Oikeastaan pystyin astumaan vain jalan ulkosyrjällä.

Sari tuli hyvissä voimin maaliin. Vaihdettiin nopeasti fiilikset ja sitten mun piti lähteä ajamaan kotiin, koska muutaman tunnin päästä pitäisi olla Ylistarossa YKV:n pääseuran viime vuoden palkintojenjako tilaisuudessa. Ehdin paikalle ja pystyin kävellä, mutta kipeää otti.
Ihmeellinen paukura oikeassa jalassa sormen osoittamassa kohdassa.
Vasta kotiin taas päästyä ehdin katsoa kunnolla miltä jalka näytti. Molemmilla jalkaholvissa oli kipua, mutta oikeassa jalassa oli kolmen ison sormenpään kokoisella alueella kova patti. Siinä ei ollut punoitusta, ihorikkoa tai mustelmaa. Jalkaterää oli hankala liikutella, koska sitä kiristi kovaa.

Seuraavana aamuna patti oli edelleen, mutta hiukan oli pehmentynyt. Astuminen teki edelleen kipeää, mutta ei tarvinnut enää irvistää. Tein palautteluna liukulumikengillä lenkin meidän takametsässä ja jalkaterä tuntui jopa paremmalta. Illalla tyttärien harkkojen aikana tein vielä rauhallisen kävelylenkin. Aristusta oli edelleen. Seuraavana päivänä alue oli pehmentynyt lisää ja nyt sitä pystyi jo painella.
Kello ilmoittaa, että olen rasittunut.

Viikko hiihdon jälkeen jalka on jo ihan ok. En tiedä mistä siinä oli kyse, mutta ilmeisimmin jostain syystä sinne kertyi nestettä. Ensin ajattelin, että saa hiihtämiset mun puolesta olla, mutta jospa nyt kuitenkin varovaisesti vielä kävisi.

Vaikka jalka on nyt ihan ok, on kroppa muuten ollut jotenkin sekaisin. Pari päivää pitkäkestoisen rasituksen jälkeen ymmärrän, että pitää palautua, mutta mun kello on ilmoitellut lyhyistä työmatkapyöräilyistä ja kevyistä lenkeistäkin, että harjoittelun tila on rasittunut. Leposyke on normaalia korkeammalla. Kellon mukaan yöunet ovat olleet tarpeeksi pitkiä ja laatu on ollut hyvää, yksi yö jopa erinomaista. Meillä ovat tytöt olleet flunssassa ja odottelin, että ehkä olen saamassa saman taudin, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole mitään tullut. Seurailen tilannetta.

~Eija~