perjantai 12. toukokuuta 2017

Perjantain nousut ja tuuletukset

Tällä viikolla on tullut testattua omaa juoksukestävyyttä rauhallisilla pitkiksillä, Sykkeet oon pyrkinyt pitämään alle 130 ja tällä menolla tuntuu että voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään (kokeilematta kuitenkaan omaa rajaani...vielä..). Lenkit oon tehnyt aamupäivällä, joten palautteluna on toiminut normi kotiaskareet, eikä kroppa ole ollut moksiskaan. Normaalia väsyneempi olen sitten toki ollut, johtuen ehkä osaltaan myös siitä että olen ollut lomalla tämän viikon ja täten voinut hiukan höllätä. Tiukka kevät vaatii jossain kohdassa veronsa ja nyt on tuntunut siltä että tarvitsen unta. 
Ai että tekee hyvää!
Lomasta huolimatta perjantai oli viikon ainut päivä, kun ei ollut mitään sovittua, joten otin itselleni harvinaisen breikin ja lähdin kaupungille ostoksille. Etupäässä lapsille sitä ja tätä, synttärilahjoja ja viikonlopulle herkkuja. Mutta tottakai reissu pitää hyödyntää myös treeni mielessä, ettei illalla tarvitse uudemman kerran lähteä :D! Autossa vaihdoin vaatteet, lenkkarit jalkaan ja sykemittari päälle. Luvassa oli lakeuksien harvinaisuus, mäkitreenit. Jouppiskan kuntoradalta löytyy mäkinenkin pätkä, suosituimman osuuden ollessa tappavan tasainen (yhtä kunnon mäkeä lukuun ottamatta). Mä lähdin tälle mäkiselle lenkuralle. Kaikki mäet, jotkut useampaan kertaan reippaalla, tasaisella vauhdilla ylös ja kovalla vauhdilla alas. Matkaa kertyi 6km, keskisyke 123 ja maxsyke 152 (mun testattu maxsyke on 168). Suht nopeasti mäkinousun jälkeen sykket laski alas ja alamäissä sykkeet laski jopa 110 paikkeille. Jaloissa tuntui mukavaa poltetta.
Pistää puuskuttamaan :)
Loppuun vielä portaiden nousut Jouppiskan hyppyrimäessä. 70 porrasta 9 kertaa ylös → juosten joka portaalle, loikkien joka toiselle ja tasahypyllä joka portaalle. Sai sopivasti jalat tärisemään. Ja huippu fiilis koko loppu päiväksi. 
Portaat voitettu.
Nyt on juoksukilometrejä pikku hiljaa kasvateltu vuoden alusta (koko talven oon juossut) ja jalkojen voimatreenejä lisätään. Mäkitreenejä pyrin tekemään joka viikko kasvatten vaativuutta. Ja syömään pitää opetella vauhdissa ja testailla mikä itselle sopii useamman tunnin matkalla. Joitain tarvikkeita on vielä hommaamatta (mm. hyvä juoksureppu juuri mun tarpeisiin), mutta kyllähän tässä vielä ehtii.

Niin, näillä suunnitelmilla olisi tarkoitus selvitä lokakuussa 42,5 kilometrin matkasta Kolilla Vaarojen maratonilla :D Arpaonni suosi mua ja mun nimi löytyi arvottujen listalta! Aivan huikeeta! Koko torstai päivä siinä menikin, että sai jännittää koska osallistujalista julkaistaan.
Omaa innostusta himmentää se, ettei ystävällä ollut yhtä hyvä onni...vielä. Nyt kyttäämme vapautuvia paikkoja ja toivottavasti Niinakin pääsee lähtöviivalle - joka tapauksessa reissuun hän on mukaan lähtemässä :)
Kuvahaun tulos haulle vaarojen maraton 2017
Ihan pöhköä, mutta en malttaisi odottaa :D!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti