Valolla yöhön

Pimeääkin pimeämmät yöt ovat täällä. Kostea maa imee kaiken valon ja kesän vehreys hiipuu vääjäämättömästi. Ruskaan taittuvien lehtipuiden lehdet loistavat päivisin auringon paisteessa ja yöllä ne kahisevat ja peittävät näkyvyyden metsässä. On aika kaivaa kaapista heijastimet ja ladata valot lenkeille. On myös aika rohkaista itsensä ja tiedostaa itselle ettei pimeä ole mikään este, vaikkakin jonkinlainen hidaste se on. 

Öinen metsä. 

Pari viikkoa sitten suunnistuksen yö-aluemestaruuskisoissa ei mennyt putkeen. Yksi rasti oli todella piilossa, tai siis mä olin ihan väärässä paikassa. No joka tapauksessa sai tehdä töitä että sen löysin. Positiivisen kautta haettuna kuitenkin kaikki muut rastit löytyivät ihan ok ja sen hukassa olleen rastinkin lopulta löysin, enkä missään vaiheessa pelännyt itse pimeää. Kisan jälkeen tovin voivoteltuani päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja ilmoittauduin sm-yökisaan, joka on huomenna lauantaina.

Lumonite BX1500 lamppu. 

Ostin uuden lampun, jossa on tehoa 1500 lumenin edestä ja pienimmällä teholla 150 lumenia) akku kestäisi lähemmäs 30 tuntia, joten sen puolesta ei totaalipimeys pitäisi metsässä kohdata. Mun ensimmäisessä suunnistuslampussa on tehoja 1400 lumenia ja oon tykännyt siitä valtavasti. Iso plussa on ollut sen monikäyttöisyys, sillä se on näppärä kiinnittää myös pyörään. Tämän vuoksi pitäydyin samankaltaisessa mallissa ja samassa merkissä, vaikka nimi onkin tässä vuosien saatossa muuttunut Lumilightista Lumoniteen. Akut sopivat ristiin ja tämä oli yksi tärkeimmistä kriteereistä.

10 vuotias tytär ilmoitti haluavansa ensi vuonna myös yösuunnistamaan, joten nyt meille molemmille on myös lamput valmiina.

Näyttää hyvältä. 

Suunnistuksen yökisoissa ei varalamppu lähde mukaan. Pienen, taskuun sopivan valon lähteen kuitenkin mukaan ihan varoiksi otan. Sen turvin tarvittaessa pimeästä metsästä suunnistan pois lähimmälle tielle. Tilanne nimittäin on sellainen, että olen ihan viimeisiä metsään lähteviä, joten valonnäyttäjiä ei perästä tule. Tämä kun selvisi mulle lähtöluetteloa silmäillessä, meinasi itku tulla. Edelleenkään en varsinaisesti pimeää metsää pelkää, mutta kyllä sinne lähtiessä pitää vahvasti itsensä psyykata. Jos taas lähestyn tilannetta positiivisesta näkökulmasta, niin saan tehdä ihan omaa suoritusta eikä muiden valot harhauta. Kunhan nyt sitten pysyisin oikeassa suunnassa enkä teloisi itseäni. 

Puska vaan. 

Viikon päästä näihin aikoihin virittelen lamppuja jälleen. Nimittäin silloin on vuorossa jälleen Vaarojen maraton -polkujuoksujuhla Kolilla. Matkavaihtoehtoja on jokaisen makuun ja mä menin sitten valitsemaan 65 kilometriä yöllä. Perjantai-ilta kello kymmenen on startti ja aamulla toivottavasti olen maalissa. Olenhan jo nähnyt Kolin maisemat päivänvalossa 43 ja 65 kilometrin matkoilla, joten seuraava askel on kokea Kolin vaarat ja varjot yöllä. 

Sellainen taka-ajatus matkavalinnalla oli, että haaveena olisi sitten ensi vuonna kiertää tuo 65 kilometrin Herajärven kierros kaksi kertaa; ensiksi yöllä ja sitten päivällä. Valmistautuminen tuota koitosta varten alkaa jo nyt.

Olkoon tuo huominen yökisa uuden lampun sisäänajoa ja pimeästä metsästä niska otteen ottamista kohti Kolia. Mitään menetettävää ei ole.

~Eija~

Rasvaa rattaisiin

Vaihteiden vaihtaja oli ihan jumissa, ketjut venyneet reilusti, toinen sisäkumi vinksallaan ja mitähän muuta. Tämä oli tuomio maastopyöräni "katsastus-todistuksessa". Oon kuulemma kisoissa ja muissa pyöräily menoissa antanut toisille huomattavaa etua huono kuntoisella pyörälläni. Voi jehna! 

Mutta tiedättekö, että nyt rullaa taas kuin uusi pyörä! Itse asiassa pyörä näyttääkin ihan uudelta paria itse aiheutettua naarmua lukuunottamatta. Pyörän perusteellisen huollon tehnyt kaverini kaveri oli myös vahannut pyörän rungon, jotta nyt se on paremmassa kunnossa kuin mun auto!

Kyllä taas rullaa ja vaihteet vaihtuu.

Kun kolme vuotta sitten Trek-maastopyöräni ostin, hurjia kilometrejä pyöräilevän työkaverini ohje oli pitää ketjuista ja rattaista huoli. Siis pitää puhtaana ja rasvata. Katsoimme myös joskus jotain Youtube-videoita liittyen ketjujen puhdistukseen ja sain ostoslistan asiallisten aineiden ostoon. Mutta se toteutus onkin sitten toinen. Kyllä mä pesin pyörääni ja rasvasin ketjut, mutta en koskaan ole uskaltanut ottaa mitään osaa irti. En itse asiassa uskalla vaihtaa edes renkaita, kun pelkään että jotain menee rikki. Hassua, sillä uskallan kyllä sitten rymyyttää metsässä polkimet kivikkoja raapien...

Joka ratas rasvattu ja runko vahattu 👌

Onneksi siis on ihmisiä, hyviä ja avuliaita ihmisiä, jotka kehtaavat omalla ajallaan toisen pyörää huoltaa. On luvattu myös opastaa kädestä pitäen rasvaamisen kanssa kunhan saamme sopivan ajan sovittua. Olen niin kiitollinen ja yritän nyt oppia paremmaksi pyörän omistajaksi. Jos ei muuta, niin vien pyöräni ainakin useammin huoltoon, koska en itse osaa tarpeeksi hyvin.

Ihanaa neulaspolkua!

Eilen mulla oli vapaapäivä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pyörä kutsui tallissa. Lähdimme lenkille, sellaiselle kunnon maastolenkille pitkästä aikaa. Meiltä reilun neljän kilsan päästä lähtee hyvät lenkkimaastot, joten sinne siis. Metsäteitä ja -polkuja, juurakoita, kiviä, pehmeitä neulaspolkuja ja pitkospuita. Olipa ihanaa ja pyörä toimii kuin unelma. Reilu 30 kilometriä kädet täristen ja selkä väsyen. 

Viikonloppuna oon taas jännän äärellä ja hippusen menen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä edessä olisi kaksi starttia pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa Vihdissä. Olen siis valtavan kiinnostunut ja tykkään lajista, mutta en ole siinä hyvä. Vähäinen maastopyöräily kokemus näkyy hiukan varovaisena liikkumisena ja kun vauhdissa pitäisi ehtiä myös lukea karttaa, oon auttamattomasti jäljessä. Mutta oma osaamattomuuteni ei silti ole este osallistumiselle ja siksipä vaan lähden haastamaan itseäni. Ainakin pyörä on nyt iskussa, kaikki muu onkin sitten kiinni pyörän käsittelijästä.
Tulevalle viikonlopulle itse asiassa oli liiankin paljon päällekkäisiä juttuja. Olisi Lakeuden viesti Jurvassa, polkujuoksutapahtuma Seinäjoella ja vielä luokkakokouskin meiltä viiden kilometrin päässä. Silti valitsin vaihtoehdoista sen kauimmaisen 😆

Huomenna perjantaina pakkaamme Marjan, seurakaverini asuntoauton ja lähdemme viettämään naisten viikonloppua. Luvassa on ainakin jännitystä, karttoja, riskuja pyörän pinnoissa, uimista ja juttua maan ja taivaan väliltä. Toivottavasti myös onnistumisia, ruhjeeton kroppa ja ehjä pyörä.

~Eija~

Äkäslompoloon

Tänään saavuimme Äkäslompoloon koko meidän perhe. Pientä vastarintaa oli havaittavissa jälleen reissuun lähtiessä. Taitaa Kainuun viikon reissu painaa vielä kaikilla. No eipä tarvitse kenenkään sitten tulla sanomaan, ettei me koskaan käydä missään, sillä tämän vuoden kesäloman alku ainakin on reissattu. Vaikkakin reissut painottuu pitkiin automatkoihin ja perillä "aina" kannustetaan äitiä kisoissa, niin eiköhän aika kultaa muistot ja lapset vanhempina muistelevat näitä ilolla...toivottavasti 😆

No on sitä itsekin hiukan väsynyt ollut nämä muutamat päivät mitä on kotona ehtinyt Kainuun ja Multi-sport kisan jälkeen olla. On tullut aamuisin nukuttua pitkään ja illalla touhattua myöhään. Latautumista puutarhatöissä ja iltarasteilla käyntiä. Mirjan käsittelyssä kävin jäsenkorjauksessa, josko se auttaisi lieviin jalkojen kolotuksiin ja ennaltaehkäisisi uusia. Ainakin jalat saatiin yhtä pitkiksi ja olo hyvinkin rentoutuneeksi.

Mutta nyt asiaan, nimittäin huomenna perjantaina puolenyön aikaan Pallaksella pamahtaa ja 105 kilometrin matkan valinneet saavat luvan aloittaa urakkansa. Minä muiden mukana. Muutaman vuoden kutkuttanut haave juosta 100 kilometriä poluilla on kohta toteuttamista vaille täyttynyt. NUTS Pallas-Ylläs viikonloppu on täällä! 

Ensimmäisen ja viimeisimmän kosketuksen Ylläksen poluille otin vuonna 2017 kun olin juoksemassa Nuts Ylläs 30km. Se oli hieno kokemus ja olin myyty niin Lapille kuin erämaapoluille. 

Lapin Kansa-lehdessä juttua.

 Hetta-Pallas-Ylläs alueella juostaan nyt NUTS-organisaation toimesta seitsemännen kerran. Tälle vuodelle on tehty reitteihin isoja muutoksia. Ennen kaikkien matkojen lähtö oli Ylläksen rinteiltä, mutta nyt pääkisakeskus on Äkäslompolossa, jonka lähistöllä 37 kilometrin matka kiertää. 55 kilometrin matkalaisten lähtöpaikka on Hetta ja maali Pallas. Meidän 105 kilometrin juoksijoiden lähtö on Pallaksella ja maali Äkäslompolossa, mutta käymme koukkaamassa Ylläksen rinteillä. 160 kilometrin matkalaiset tekevät saman matkan kuin me, mutta lähtö on Hetassa. Odotettavissa on kaikilla matkoilla nousua ja laskua, kivirakkka, upeita maisemia, ötököitä ja todennäköisesti tunneskaalan koko kirjo. 

Kisavaatteita ja tarvikkeita liiviin.

Varusteet ovat valmiina. Pakollisia varusteita 105 kilometrin matkalle olivat muun muassa juomapullot (tai juomarakko) yhteensä 1,5 litraa, avaruuslakana ja pilli, pitkähihainen urheilupaita, 10 000 vesipilarin takki, hanskat ja energiaa. Myös kuppi ja elastinen sidos tulee olla mukana. Matkalle, reilun 40 kilometrin kohdalle on mahdollisuus kuljettaa oma drob bag. Sinne laitan kuivan vaihtopaidan ja hanskat, pitkät ja lyhyet sukat (ihan vain varoiksi) sekä lisää energiaa juoksuliiviin lisättäväksi. 

Eväitä. 

Evääksi lähtee tuttuja herkkuja 😋
Vaikka kevään Karhunkierroksen 83 kilometrillä salmiakki ja suklaa eivät uponneet, lähtee niitä kuitenkin mukaan. Jos ei matkalla maistu, niin yleensä juoksun jälkeen seuraavan parin päivän ajan kyllä.
Myös suolapähkinöitä, Dexalin geelejä ja urheilujuomaa sekä mustikkakeittoa tulee liivin taskuihin. Energiakarkkeja ja smoothieta vaihtelun vuoksi.

Maali Äkäslompolossa. Vielä melko hiljaista. 

Kohta kusamateriaalien haku. Vielä kevyttä jaloittelua pitkän ajomatkan jälkeen ja toivottavasti hyvät unet ensi yönä.

Jännittää 🙂

~Eija~

Kohta Kangasalle

Tänä viikonloppuna on jälleen Venlojen ja Jukolan viestit, tuo suunnistajien vuoden ehdoton ykköstapahtuma. Tänä vuonna tannerta tömistellään Kangasalla, jonne joukkueita on ilmoittautunut venloissa 1721 ja jukolassa 1964. Venloissa on 4 osuutta ja jukolassa 7 osuutta. Jo nuo hurjat luvut kertovat sen, että vilskettä riittää niin metsässä kuin kilpailukeskuksessa, niin teltta-alueilla kuin parkkipaikoilla. Siellä on maailman huippu suunnistajia, meitä aktiivisia harrastajia ja seikkailu mielellä koottuja kaveri- ja työporukoita. Kartat ja radat ovat priimaa ja tunnelma on aina taattua. Teki mieli jo tänään lähteä paikalle, mutta koska meiltä ajomatka Kangasalle on vain reilu kaksi tuntia, on järkevämpää nukkua yö omassa sängyssä ja aamulla sitten ajoissa liikkeelle.

Lepokallion lenkillä

Ylistaron Kilpa-Veljistä on Venlojen viestiin lähdössä mahtavat neljä joukkuetta ja Jukolan viestiin kolme joukkuetta. Viime sunnuntaina meidän seuran naisilla oli Venlojen viestin viimeistely treenit Ylistaron Hanhikoskella. Alkuun juostiin uusi, juuri merkitty Lepokallion lenkki, joka oli noin 6 kilometrin mittainen.

Lenkin päälle olin järjestänyt naisille suunnistusviestiharjoituksen. Se sisälsi kartan mieleen painamista ja rastin ottoa, sekä tietysti toisten tsemppaamista. Kunnon kisa siitä saatiin, sopivasti pilke silmäkulmassa. 

Ensi kertalaisia meidän venlajoukkueissa on tänä vuonna kolme. Aivan mahtavaa, että ovat rohkaistuneet mukaan. Venla-konkarina oon yrittänyt parhaat vinkit antaa ja toivon mahdollisimman monen naisen kisapaikallakin vielä näkeväni. Pieni jännitys kuuluu asiaan ja olen ihan varma, että jokainen metsästä hienosti selviää vaihtoon ja maaliin. Omia Venlojen viesti kertojani en osaa laskea, niitä on aika monta. Jukolan viestissä taitaa olla viides kerta ja kahtena viime vuonna kahden osuuden verran. Tänä vuonna en lähde ahnehtimaan, vaikka kyselyjä on tullut kiitettävästi ja tänään jopa pienen hetken harkitsin...kunnes päätin pysyä päätöksessäni.

Suunnistusviestiharjoitus.

Mennyt viikko on ollut jälleen kiireinen. Töissä ahkeroin 7 työvuoron putken ja siihen sisältyi niin pitkää päivää kuin yövuoroja. Kuljin kahta päivää lukuun ottamatta matkat pyörällä ja työpäivän aikana tulee helposti askeltavoitteet täyteen. Keskimäärin 15 000 askelta vuorokaudessa saan täyteen, oli työpäivä tai ei. En mä kyllä osaisi tai haluaisi paikallani kököttääkään, joten tässä kohdin jalkojen päällä tapahtuva työnkuva on iso plussa.

Askeleita.

Valmistelevina treeneinä on tullut käytyä myös tyttöjen kanssa rullaluistelemassa, koko lapsi katraan kanssa suunnistamassa ja juoksemassa. 

Pikku neidin kanssa rullaluistelemassa.

Torstaina pääsin peesailemaan Ninniä iltarasteille. Pyynnöstä menin siis Ninnin perässä juoksemaan niin että Ninni suunnisti ja mä olin vain varmistelemassa. Mukavaa puuhaa, vaikka musta tuntuu että mä höpöttelin vähän turhan paljon, ettei Ninni pystynyt kunnolla keskittymään. Ja viimeiseltä rastilta lähdettäessä mä en enää edes katsonut karttaa ja olinkin ihan pihalla viimeisessä polun risteyksessä missä oltiin. No onneksi Ninni osasi!

Peesailua.

Nyt on tavarat pakattu koko perheelle, sillä parin tauko vuoden jälkeen tänä vuonna koko sakki lähtee jukolan tunnelmaan. Yövymme teltassa, joten tavaraa kertyi aikamoinen kasa. Mulla on Venlojen viestissä ankkuriosuus ja myös Jukolan viestissä ankkuriosuus. Huomenna iltapäivällä pääsen oman arvioni mukaan puoli viiden maissa metsään ja todennäköisesti sunnuntai aamulla Jukolan yhteislähdössä klo.09 toiselle ankkuriosuudelleni. Lasten kanssa ehdottomasti mennään katsomaan molempien viestien lähdöt ja toivomuksena heitin että olisivat maalissa mua vastassa.

Ihanaa, kohta taas mennään!

~Eija~

SuoraKolmio esittäytyy

Joukkue SuoraKolmio kokoontui ihka ensimmäisen kerran tänään aurinkoisessa kelissä Ylistarossa, jossa kisadepyyttimmekin Multi-Sport seikkailukilpailussa tulee tapahtumaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Multi-Sport kisassa voi olla kaksi- tai kolmihenkinen joukkue, naisia ja miehiä tai pelkästään naisia. Olen osallistunut eri kokoonpanoilla trio Open-sarjassa vuonna 2015, vuonna 2016 ja vuonna 2017 sekä viime vuonna Miian kanssa duo-sarjassa. Tänä vuonna ensimmäisen kerran olen Trio Lady sarjassa, sillä sain kaveriksi kovaakin kovemmat leidit Sannan ja Ninnin.

Sanna, meidän joukkueen juniori suunnistaa samassa seurassa kuin minä ja etukäteis odotusten valossa Sannan vahvuuksia ovat ammunta, rullaluistelu ja taktiikka silmä. Ninnin kanssa käyn juoksemassa pitkiksiä ja Ninnin vahvuus triatlonistina ovat ehdottomasti pyöräily, vesitehtävät ja voima. Mä, porukan seniori uskon pärjääväni sisukkuudellani ja vakavasti otettavalla kilpailuhenkisyydelläni 😏 Kilpailuun olemme lähdössä tosissaan hauskaa pitämään.

Kyrönjoella

Sanna oli järjestänyt meille loistavat treenit, jotka aloitimme lämmitellen paidat märiksi Kyrönjoella meloen. Melonta tehtävä on aina ollut kisassa ja tätä oli tosi hyvä harjoitella. Kolmen hengen joukkueessa yksi istuu aina keskellä ja kaksi meloo. Edessä on "moottori" ja takana ohjaaja. Harjoittelimme vetojen rytmiä ja rantautumista. Paikkojen vaihtamista keskellä vesistöä emme kokeilleet, mutta tarpeen mukaan sellaistakin tehdään jos kisassa jompi kumpi melojista väsyy. Itselle nämä vesitehtävät ovat aina hiukan jännittäviä ja hirvittäviä, mutta onneksi kisassa turvallisuus on huomioitu hyvin ja liivit ovat kaikilla käytössä.

Puolen tunnin melonnan aikana alkoi jo hartioissa ja käsivarsissa homma tuntua. Tätä olisi kuitenkin kiva päästä tekemään useamminkin. Jokikin näyttää niin erilaiselta tuosta kuvakulmasta.

Makuulta tuelta pienoiskiväärillä ampumista.

Melonnan jälkeen siirryimme ampumaradalle, jonne saimme asianmukaiset pienoiskiväärit käyttöömme ja ammattitaitoisen ohjauksen. Multi Sportissa ammunta makuulta tuelta on ollut aina mukana ja nyt kun tuli mahdollisuus ammuntaa kokeilla, niin olimme heti mukana. Mun kokemus ampumisesta on lähes kokonaan Multi Sport kisoista ja Ninnillä vuosien takaa lapsuudesta yksittäinen kerta. Sanna on kokenut aseen käyttäjä.

Ihan jo aseen käsittely on vierasta saatikka sitten taito osua maalitauluun. Vaikkakin edellisissä kisoissa osumatarkkuus on ollut kiitettävää, olisikohan vain pari kertaa tullut yksittäiset sakkojuoksut. Nyt oli kiva päästä rauhassa harjoittelemaan ja kuulla vinkkejä tekemiseen. 

Ei kymppejä mutta ei täys hutejakaan.

Ammuimme paperitauluun, pystytauluun ja makuutauluun. Paperitaulusta näki kivasti minne osumat menee. Mulla vinnasi hiukan oikealle alas. Asia olisi korjaantunut asetta säätämällä pari napsua tuonne ja toista tänne. En ole ikinä käsittänyt, että se todella on sellaista hieno säätöä suin päin räiskimisen sijaan. Mä ja Ninni saimme hyvää palautetta osuma tarkkuudestamme ja lisäksi lyhyen houkuttelu puheen lajin pariin. Varovaisuutta pyydän, sillä olemme melko innokkaita tarttumaan kaikkeen uuteen ja kiehtovaan. Melko tyyriitä ovat kisa-aseet ja ammuksetkin, että jospa nyt vielä pysytään nykyisissä lajeissa, jotka myös nielevät toisinaan euroja.

Lopuksi halusin vielä kokeilla ammuntaa pystystäkin ilman tukea. Todella haastavaa. Kädet heiluivat, jalat tärisivät ja silmä väsyi. Kuitenkin 2/5 alas. Joskus vielä paremmin. Isot kiitokset valmennuksesta ja välineiden lainasta!

Itsensä haastamista pystystä ampuen.

Jätimme ampumaradan ja siirryimme rullien päälle. Tänä vuonna rullaluistelu on mukana trio-sarjassa ja tätäkin on syytä porukalla harjoitella. Kunhan jalat lämpeni ja jonkinlainen luistelutekniikka muistui takaraivosta mieleen, harjoittelimme luistelua porukassa. Kisassa on järkevää peesata, koska se on sallittua ja vaihtaa veturia tuntemusten mukaan. Puhutaan ääneen jos väsyttää tai edessä on jokin este, esimerkiksi kiviä tai kynnyksiä.

10 kilometrin lenkki kierrettiin, loppu matka vastatuuleen. Toisen selän takana luistelu on niin paljon kevyempää. Mutta olipa taas niin mukavaa ja aivan innostuin kuinka hauskaa rullailu onkaan. Nyt tarvitsee huoltaa omat rullat ja sitten yrittää ehtiä tehdä edes jokunen lenkki ennen Multi Sport kisaa.

SuoraKolmio rullilla!

Kiitos SuoraKolmion Sanna ja Ninni 💪

~Eija~

Retkikunta Rukalla

Terveiset Rukalta!

On tämä vaan niin ihana paikka. Eilen illalla ajelimme näihin maisemiin ja kyllähän täällä kelpaa. Ruka retkikuntaamme kuuluu mieheni lisäksi ystäväni Niina ja hänen miehensä. Meillä naisilla on suunnitelmissa juosta Karhunkierroksen polkujuoksu bileissä ja miehet käyttävät tuon juoksentelu ajan kalastelemalla. Hyvä diili!

Tänään kuitenkin retkeilimme koko porukalla. Aamusta lähdimme ensin valloittamaan Valtavaaraa. 

Karhunkierroksella.

Niin kaunista!

 Valtavaara on Pohjois-Pohjanmaan korkein vaara, 492 metriä korkea. Nuts Karhunkierroksella kaikki matkat kulkevat tuon vaaran yli, mutta nyt oli mukava käydä siellä fiilistelemässä ja kuvaamassa ilman kiirettä. Reittimerkit olivat luonnollisesti jo paikoillaan. Ai että sitä fiilistä mitä nuo merkit saavat aikaan! 

Valtavaaran huipulla 

 Polut ja pitkospuut olivat kuivia, nousut olivat niin jyrkkiä kuin muistinkin ja maisemat sanoinkuvaamattomia. Niin kaunista!

 Niinan kanssa käytiin kannustamassa 166 kilometrin juoksijat matkaan. On se hurja matka, aivan käsittämätön, joten hattua nostan jokaiselle. 

166km lähtö

 Miesten laittaman ruuan jälkeen lähdimme Pikku Karhunkierrokselle Juumaan, josta Niinan 34 kilometrin matka huomenna iltapäivällä alkaa. Satuimme sopivasti näkemään 166 kilsan matkalaisia. Kevyttä askelta ja pääosin hyvällä fiiliksellä juoksijat olivat matkassa. 

Pieni Karhunkierros 

Niinan kanssa maisemassa .

 Retkeilyn jälkeen noudimme numerolappomme varustetarkastuksen kautta. Tänä vuonna tarkistettiin avaruuslakana ja elastinen tukiside. Löytyi, kuten löytyivät myös juomapullot, energiaa, pilli, 10000 vesipilaria täyttävä takki, hanskat ja kuppi. 

Kämpillä sujautin dropbagiin vaihtopaidan ja -sukat, kuivat hanskat ja lisää syötävää. Tämän pussin sisältöön pääsen käsiksi Oulangassa, kun takana on vajaa 30 kilometriä. Pussin vein varustekuljetukseen.

Varusteet kasassa.

Niinan kanssa pulahdimme kämppämme viereisessä lammessa iltauinnilla ja nyt vielä ruokaa alas. Aamulla mulla on herätys ennen viittä ja bussikuljetus Hautajärvelle lähtee täältä Rukalta klo.05.45. Sitten klo.07 se 83 kilometrin matka alkaa, viime ennusteiden mukaan vesisateessa. 

Fiilis on hyvä, terve olen ja valtavan malttamaton lähtemään jo liikkeelle. 

Niin etuoikeutettu olo olla täälä mukana! 

-Eija-

Antin maastomaratonilla

Se on kaikki mahdollinen tässä elämän tilanteessa tehty talven ja kevään aikana mitä pystyy ja kahden viikon päästä edessä on jälleen elämäni tähän mennessä pisin juoksu. Nuts Karhunkierros polkujuoksutapahtuma juhlitaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna Rukalla ja mulla on lippu 83 kilometrin matkalle. Usein sitä luettelee niitä asioita mitä jäi tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä enemmän tai paremmin, kuten niitä mäkinousuja, mutta jospa nyt yrittäisi ajatella toisin. Oon juossut läpi talven hyviä kilometrejä lumessa, jäällä, kurassa ja kuivalla maalla. Voimatreenejä oon tehnyt kuntosalilla, kotona ja ryhmäohjauksissa. Kehonhuoltoa en kokonaan ole laiminlyönyt. Olen yrittänyt syödä ja juoda järkevästi. Oon oppinut tuntemaan kroppani aika hyvin ja tiedän että pystyn taivaltamaan monta tuntia lisäenergiana suklaata, pähkinöitä ja salmiakkia, sekä voimakkaalla sisäisellä sisullani. Tunnen, että olen paremmassa kestävyyskunnossa kuin viime vuonna ja se tunne on ihana, vaikka nöyränä suhtaudun kaikkea sitä kohtaan mitä matkalla voikaan tapahtua. 

Eilen oli viimeinen kovempi pitkä juoksu ennen Karhunkierroksen ultraa. Nimittäin bongasin pienen juoksutapahtuman Kauhajoella, Antin maastomaraton. Matkavaihtoehtoina oli 12.5km, 21.5km ja 43km sekä lasten 3km. Tuo puolimaraton tuntui sopivalta tähän väliin. Se ei olisi liian kuluttava, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä. Tavoitevauhtina olisi oma reipas.

Reittikartta

Kauhajoelle oli lähdössä myös Maarika ja Susanna, joten heitimme reppumme samaan autoon ja reilun tunnin ajomatka taittui höpötellessä kaikkea juoksemisesta ja elämästä. Myös Susanna oli menossa puolikkaalle ja Maarika lyhyemmälle matkalle. Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa, joka toimi kisakeskuksena, haettiin nimikoidut numerolaput ja sitten ei kun odottelemaan lämmitellessä lähtöä. Paikalla oli mukavasti porukkaa, reilusti yli toista sataa.

Kuva maastosta järjestäjien face-sivuilta

Heti lähdöstä lähdin omaa tavoitevauhtiani, alle 5min/km-vauhtia. Polku oli helppoa tasaista, paikoin pehmeää, ei mainittavasti juurakoita tai kiviä. Kolme miestä loikki edellä kovaa kyytiä ja mä jäin heidän ja muun porukan väliin juoksemaan omassa yksinäisyydessäni. Tykkäsin juosta yksin, omaa vauhtiani. Yksin juostessa näkee hyvin eteen, eikä kukaan painosta takana. Nousu Lauhanvuoren päälle hidasti hetkellisesti vauhtia, mutta sieltä alastulo kiihdytti vauhdin reippaaksi. Siinä kovassa vauhdissa olin juosta reittimerkkien ohi, mutta muutaman harha-askeleen jälkeen huomasin että väärä polku. 

Kuva Spitaalijrveltä järjestäjien face-sivuilta

Spitaalijärvellä vastaan osui viileä tuuli. Tuli hetkellisesti ikävä hanskoja, sillä sormiin oli kylmä ja ne olivat turvoksissa. Muuten kropassa oli todella hyvä olo ja vauhtia oli helppo pitää yllä. Juomapisteitä oli puoliskan varrella jopa viisi ja juoksin kaikki ohi nauttimatta tarjoilusta. En koe tarvitsevani tankkausta näin "lyhyellä" matkalla ja eilis päivän kelissä. Lämpöasteita oli jonkin verran päälle 10 ja hetkellisesti pientä tihkusadetta tuli kasvoille.

Maalissa.

Maalissa olin aikaan 1:41 ja olen aikaan erittäin tyytyväinen. Edellä juosseet miehet olivat lyhyemmällä matkalla, joten mä olin puoliskalta ensimmäisenä maalissa. Kaikki osallistujat saivat palkinnoksi muovisen matkakuksan (tätä tarvitsen ultramatkoille 👍) ja makkaratikun. Lisäksi mä sain saunatyynyn ja arvontapalkintoja t-paidan. Yhtä juoksukokemusta rikkaampana ja syli täynnä tavaraa palattiin kotiin.

Kuksa ja makkaratikku

Nyt seuraavat kaksi viikkoa treenit ovat kevyitä, kropan hyvää tuntemusta ylläpitäviä. Arkiliikuntaa, kehonhuoltoa ja toivottavasti hyviä unia. Ennen ultra starttia on ens viikonloppuna vielä kaksi kovempaa kisastarttia, mutta ne ovat lyhyitä matkoja ja ovat hyvää kropan ärsykkeiden virittelyä. Rukalla sitten mennään rauhallisesti, nauttien maisemista ja eväistä. Se on jälleen matka itseensä ja omaan kestävyyteen niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt pitää vain pysyä nämä pari viimeistä viikkoa terveenä ja ehjänä.

Kevät on ihanaa!

Ihanaa kevättä ja Äitienpäivää tänään kaikille!

~Eija~

Menneiden ja tulevien mietteitä

Ihanaa Uutta Vuotta 2019 🎉

Toivottavasti mahdollisimman moni sai jättää viime vuoden hyvillä mielin ja aloittaa uuden ilolla ja mielenkiinnolla. Itsellä menneestä jäi hyvät fiilikset, monia hienoja kokemuksia ja kohtaamisia, iso läjä karttoja ja jokunen palkinto sekä sopiva nälkä jatkaa eteenpäin. Kisatauko marraskuun alkupuolella olleen Ilkanpolku juoksun jälkeen tuli tarpeeseen ja kisoissa "toppatakki"-tyyppinä oleminen on ollut mukavaa. Toisaalta säikähdinkin, että katosiko oma kilpailuhalu jonnekin, mutta kyllä se sieltä takaisin kuoriutuu, kun nyt olen rauhassa antanut itseni levätä. Liikunnan ohjaus juttujakin olen miettinyt, että kuinka isosti jaksan ja ehdin jatkossa niitä tehdä. Neiron sporttiporukka jatkaa ja yksilöasiakkaiden kanssa jatkan. Lisäksi olemme suunnistusseurani porukalla suunnitellut keväälle suunnistuskoulua, johon haluan oman panokseni antaa. Muu vielä mietinnässä, sillä töissäkin on nyt isoja muutoksia mitkä vievät paljon energiaa ja iltapainotteisuus vain kasvaa. Tuntuu, ettei aika oikein riitä kaikkeen, vaikka tahtoisi. Samanlaista ongelmaa on aika monella muullakin, joten varmasti ymmärrätte mitä tarkoitan.

Vuoden 2018 "saalista".

Myös blogin jatkoa olen miettinyt. Tämä kirjoittelu vie paljon aikaa enkä siltikään ehdi aivan niin hyvin tätä tehdä kuin haluaisin. Uskolliset lukijat pysyvät ja jaksavat antaa palautetta ja se merkitsee mulle paljon. Kiitos niistä 😊 Aika oma napaista kirjoitteluahan tämä on, mutta toisaalta on kiva jakaa omia henkilökohtaisia kokemuksia ja samalla ne jäävät itselle kuin päiväkirjana talteen tänne bittimaailmaan. Tiedoksi nyt, että ainakin toistaiseksi jatkan kirjoittelua, ainakin yli 100 kilometrin polku-ultraan asti.

Vuoden 2018 luetuimmat blogijutut olivat:
1. Nuts Karhunkierros 55,5k eka ultamatkani
2. Kauhea ihana vuorotyö
3. Puoliska Kyrönjoella

Vuoden 2019 tavoitteita on pysyä liikkeessä, kehittyä kestävyys urheilijana, kokea uusia juttuja, nauttia ja toteuttaa itseäni. Haluan olla ja liikkua entistä enemmän lasteni kanssa. Haluan kannustaa, ohjata ja tsempata kun sitä tarvitaan. Haluan että hymy ei katoa tai putoa matkalla ja että pettymykset osaisi kääntää kasvuksi ja opetukseksi.

Konkreettisia omia tavoitteita ovat kisat ja kilometrit. Nyt oon ilmoittautunut jo polkujuoksukarkeloihin toukokuun Karhunkierrokselle 83 kilometriä ja heinäkuun Pallas-Ylläs 105 kilometriä, joka on vuoden ehkä ehdottomasti tärkein tavoite. Tammikuussa aukeaa "nopeat syövät hitaat" -ilmoittautuminen lokakuun Vaarojen maratonille ja juuri Niinan kanssa pohdittiin lähestymis strategiaa asiaan. Uutena matkana siellä on 65 kilometriä yöllä, mikä houkuttaa mutta myös hiukan pelottaa. Osallistumisten arvonta oli mielestäni reilumpaa kuin nopeus kisa, joten tämä paluu vanhaan ei saa mun osalta yhtään kiitosta. Katsotaan miten tuon kanssa käy, mieli vaaroille kuitenkin tekisi.

Muitakin polkukisoja tulen käymään ja mahdollisimman monissa suunnistuskisoissa, jopa SM-kisoissa jos aikataulullisesti vaan ehdin. Kainuun rastiviikolle kesä-heinäkuun vaihteessa olisi tarkoitus koko perheenä mennä ja samalla lomailla jos vaan siihen kesäloman saan. Lisäksi haaveissa olisi juosta sileät puoli- ja täysmaraton, mutta en ole vielä päättänyt mitkä tapahtumat ne olisivat.

Parin vuoden tauon jälkeen toivon että jospa tänä vuonna saisimme joukkueen huhtikuussa Karhuviestiin. Rogaining kisoihin olisi kiva taas ehtiä ja multisport seikkailukisaan myös. Patikointia ja retkeilyä perheen ja ystävien kanssa vaikka ihan lähimaastoissa.

Juoksu vuosi on aloitettu rauhallisesti. 

Numeroina tavoitteena on osallistua vähintään 40 kilpailuun (tämä on mun juhlavuosi, sillä täytän pyöreät 40 vuotta 😊) ja saada kasaan vähintään 2019 juoksukilometriä. Näiden tavoitteiden kimppuun käyn joustavalla treeniohjelmalla. Joustava tarkoittaa sitä, että suuret kokonaisuudet pyrin tekemään, mutta arkikiireiden, väsymyksen tai työvuorojen vuoksi jokunen merkattu treeni voi jäädä tekemättä ja siitä stressiä en ota. Pääpaino on juoksemisessa. Rauhallisia pitkiä ja reippaita vetoja. Rasitukset tuntemusten mukaan, ei niinkään sykkeitä seuraten. Juoksukilometrejä lisään neljän viikon sykleissä ja talvella osan kilometreistä kerään hiihtäen mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi lihaskuntotreenejä kotona ja kuntosalilla.

Paljon on siis mielessä, monia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Mikään ei ole kiveen hakattua, joten katsotaan miten käy. Tervetuloa seuraamaan mun vuotta 2019!

~Eija~

Vaarojen Maraton aattona

Terveiset Kolilta. On Vaarojen maraton polkujuoksu kekkereiden aatto. Taivaalta sataa räntää, lämpötila on pikkuisen plussan puolella ja tuuli riepottaa ruskan värittämiä lehtiä puista. Mä ja noin 1000 muuta valmistautuu matkalle, jossa kokeillaan omia rajoja, kisataan, haetaan uusia elämyksiä, nautitaan luonnosta ja fyysisestä haasteesta sekä ollaan yhdessä tässä ihanassa "hulluudessa".

Ensimmäisen kerran Kolin vaaroilla, Suomen kansallismaisemissa juostiin vuonna 2006, jolloin matkaan lähti 10 juoksijaa. Muutama vuosi ja homma räjähti käsiin ja nykyään osallistujat arvotaan. Mulla oli arpaonnea viime ja tänä vuonna. 

Matkoina ovat vajaa 14, 43, 65 ja 130km. Polkujuoksussa kilometrit ovat noin matkoja, mun kokemuksesta hiukan päälle. Viime vuonna olin 43k matkalla ja aikaa kului vähän alle 8 tuntia. Huomenna aamulla klo.07 lähden 65k:lle. Samaan aikaan lähtee 43k:n retkisarja ja klo.09 kilpasarja. Kympiltä pääsee matkaan 14k:n sarjalaiset. Jo tänään illalla klo.20 lähtevät pisimmän matkan taittajat. Järjestäjät antoivat turvallisuustiedotteen jossa pyydettiin huomioimaan räntäsateen aiheuttama liukkaus ja kylmyys. Reittiopasteetkin saattavat osittain olla lumen peitossa. Onneksi sateen ennustetaan loppuvan ennen illan starttia. 

Kuva järjestäjien sivuilta. 

Kolin vaarat ovat profiililtaan jylhät. Nousua ja laskua riittää ja niitähän tänne tullaan hakemaankin. Verrattaessa sileän juoksuihin etenemisvauhti on noin puoltoista kertaa hitaampaa. Sääolosuhteet tuovat oman mausteensa liukkautena, mutaisina rinteinä ja kylmyytenä. Oikeanlaista vaatetta pitää osata valita päälle ja evääksi riittävästi energiaa (jota pitää ymmärtää myös syödä koko ajan). Olet samankaltaisten juoksijoiden seurassa, mutta käyt ihan omaa kamppailuasi itsesi kanssa. Maisemat, hetket ja hyvät sekä huonot fiilikset tallentuvat omalle kovalevylle. 

65k:n reitti profiili. 

Meidän porukka (mä ja Niina miehineen) päästiin sukeltamaan kisafiilikseen jo torstaina kun ajelimme Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan. Yli viiden tunnin ajomatka vaati pienen jaloittelun ja pysähdyimme kiertämään Maaningalla Korkeakosken kierroksen, vajaa 6km. Kosken vesi oli vähissä mutta luonnonsuojelualueen kauneus muuten tuli koettua. Kelikin oli aurinkoinen, vaikkei auringon säteet pahemmin kanjonin pohjalle osuneet. 

Korkeakoskella. 

 Tänään aamu valkeni selkeänä. Miehet lähtivät kalaan ja me naiset nukuttiin pitempään. Aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään mökkimme ikkunasta näkyvä Käränkälampi. Hiukan jäistä hiihtobaanaa pitkin ylös ja alas 6 kilometriä. Kauniit maisemat avautui puiden lomasta, vaikka valitettavasti niitä ei kännykän kameralla saa vangittua niin kuin silmän verkkokalvolle.

Käränkälammen kierto. 

 Juuri mökille päästyämme alkoi satamaan vesiräntää ja tuuli voimistui. Päivä mennyt jutellessa, syödessä ja venytellessä. Illalla lähdetään hakemaan kisamateriaalit kisakeskuksesta Ukko-Kolilta ja ehkä jaksamme juoksijan jalka aiheiselle luennollekin. Jännittää sopivasti, vatsanpohjassa kutkuttaa. Pelkään kuinka kylmä aamulla mahtaa olla ja kestääkö jalka, joka on saanut lepoa juoksusta koko viikon ja on nyt kävellessä ihan kivuton. Toivon että ymmärrän syödä tarpeeksi, pidän mielen positiivisena ja pääsen maaliin.

Minäkin kävin täällä.

~Eija~

Lasken jo päiviä

Se on 8 päivää Vaaroille, Kolille ja elämäni tähän mennessä pisimmälle polkujuoksu matkalle (heh, kuinkahan monta kertaa tämän vielä saan kirjoittaa, koskahan raja matkan pituudessa tulee vastaan 😁?). Viime vuonna selvitettiin 43 kilometriä juuri alle kuuteen tuntiin hiukan flunssa toipilaana. Tänä vuonna halusin 65 kilometrin matkalle ja pääsin 😃 Nyt olisi sitten H-hetki vahvasti lähestymässä ja myönnettävä on, että jännittää mutta myös pelottaa. Matkan pituus ei niinkään jännitä vaan se, että osaanko ottaa mukaan oikeat ja tarpeelliset eväät ja varusteet. Toistaiseksi Kolille ennustetaan ihan ok keliä -> 5 plussalla ja poutaa. Mutta viikossa se ehtii muuttua vaikka kuinka. Parasta jännityksen laannuttamista olisi päästä vain jo lähtemään matkaan. Pelottavaksi homman tekee se, että tässä ehtii vielä vaikka sairastua tai tapahtua vaikka ja mitä!

Neulaset asflatilla.

Viime viikolla kaaduin polkujuoksussa astuessani kovassa vauhdissa huolimattomasti märälle pitkospuulle ja vasen jalka meni alta. Näytti siltä, että vähillä vammoilla ja kellon remmin katkeamisella selvittiin, mutta nyt on viikon verran kiusannut kipu jalassa. Vasemman jalan sisäsyrjällä luussa, peukalon pään kokoisessa kohdassa on kipu, mikä erityisesti kengät jalassa tuntuu. Kaatuessani en huomannut tuota kohtaa lyöneeni ja kipukin ilmestyi vasta seuraavana päivänä. 

Viime lauantaina olin Ninnin seurana 20 kilometrin lenkillä ja kun viimeiselle viidelle kilometrille nostettiin vauhti 5 minuutin kilometrivauhtiin, kipu oli todella kova. Niin kova, että huomasin muuttavani askellusta jalan ulkosyrjälle ja piti irvistää. Tämän jälkeen olen tehnyt pari rauhallista vajaan tunnin juoksulenkkiä ja kyllä se kipu sieltä muutaman kilometrin jälkeen ilmestyy. Lievää turvotustakin jalassa on päivän päätteksi. Kylmägeeliä oon aamuin illoin kipeään kohtaan laittanut ja päätin sitten pitkin hampain jättää loppu viikolle suunnittelemani juoksulenkit tekemättä. Annetaan nyt jalalle lepoa iskutuksesta. Viikonloppuna kuitenkin testaan jalkaani suunnituskengät jalassa. Parasta olisi, että kipua ei tuntuisi enää ollenkaan, mutta lievän kivunkin kanssa pärjään, kunhan ei Kolilla tarvitsisi miettiä kestääkö jalka kaikki halutut kilometrit. Hermostuttaa tällaiset yllättävät lisä stressit. 

Kipu kohta vas jalassa.

Nyt onkin sitten pitänyt pitää kropan aktiivisuutta muulla tavoin yllä. Kolille lähtijä kaverien Niinan kanssa kävin vesijuoksemassa ja Sarin kanssa kävellen vaunulenkillä. Samalla sai fiilistellä tulevaa ja jakaa sitä innostusta mikä kaikkien sisällä kuplii. 

Toivottavasti kaikilla kuplii juuri innostus eikä kenelläkään teettele mitään flunssaa! Itseäni kuulostelen melko tarkkaan ja varuiksi ja omaksi mielen rauhoittajaksi aloitin muutama päivä sitten granaattiomena-acaimarja-vihreä tee tiiviste ja valkosipuli tabletti kuurit. Molempia tuotteita kiskaisen suuhun 2-3 kertaa päivässä. Lisäksi iltateehen laitan vajaan lusikallisen hunajaa ja mahdollisuuksien mukaan menen ajoissa nukkumaan, sillä univelkakin alentaa vastustuskykyä. Töissä ja esimerkiksi kaupasta kotiin tullessa tärkein flunssan torjunta keino on pestä kädet saippualla ja vedellä. Ja vielä lopuksi koputetaan puuta, sillä juuri tänään meidän perheessä kaikki ovat terveitä (kop kop).

Neolifen valkosipuli tabletti ja mehu tiiviste 👌

Muuten viikko ennen ultramatkaa syön ihan normaalisti, samaa kuin muukin perhe. Sokerikoukussa oon ollut jo pitempään ja nyt kun lapsille tuli koulusta tehtäväksi merkkailla kuinka monta oman kourallista päivässä syö hedelmiä, juureksia ja vihanneksia, voisin itsekin osan hiilareista nauttia paremmista lähteistä kuin karkista. Yritän ainakin. Evääksi Kolille toki lähtee porkkanan sijaan suklaata ja salmiakkia 😆

~Eija~

Huilia ja kompurointia

Nyt oon toista viikkoa huilaillut (eiliseen asti), siis tehnyt lenkkini tosi rauhassa ja pyrkinyt keskittymään kehonhuoltoon ja palautumiseen. Lenkit ovat olleet 8-14 kilometrin pituisia, matala sykkeisiä fiilistelyjä. Valitettavasti omissa ajatuksissa juostessa lenkkivauhdit usein loppua kohden ihan huomaamatta kiihtyy, mutta oon yrittänyt jarrutella. Viime viikon iskän synttärijuhliin lupaamani puheen miettiminen aiheutti pientä itse asettamaa stressiä, mutta parasta palautumista oli tehdä lenkkiä ja antaa ajatusten hiukan harhailla. Pääosin oon juossut sora- ja metsäteillä, mutta yksi pitempi lenkki tuli tehtyä ihan asfaltilla. Tuntuu että jalat kestää asfaltin kovan iskutuksen - kiitos hyvien kenkien.

Töihin ja vaatteiden vaihtoon.

Osittainen työaika on ollut ihan mahtava! On paremmin aikaa olla lasten kanssa, tehdä perusteellisemmin kotitöitä, nähdä ystäviä ja liikkua. Edelleen hyödynnän työmatkojani pyöräillen ja juosten ja näin ollen ei tarvitse välttämättä enää toiseen kertaan lähteä kotoa hikiliikkumaan. Lasten ollessa koulussa tai mentyä nukkumaan on aikaa kehonhuollolle. Se on lopulta niin pienestä kiinni, että tulee tehtyä rauhallisia venyttelyjä tai pallolla lihasten pyörittelyä samalla kun katsoo tv:tä. Hetkenkin aktivoituminen tässä asiassa tuntuu seuraavan päivän olossa ja jalkojen vireydessä. Suosin ennen lenkkiä lyhyitä avaavia liikkeitä ja päivän päätteeksi pitempi kestoisia ja rentouttavia liikkeitä. Lähes joka yö, jonka nukun kotona (eli kun en ole yövuorossa) aloitan makaamalla x-pitkän ajan sängyssä piikkimatolla. Usein nukahdan siihen, mutta joskus ajatusten liikaa pyöriessä en pääse toivottuun rentouteen. Joka tapauksessa aikaisemmin mua vaivannut alaselkä kipu on ollut jo pitkään poissa. Suurimpana apuna olen pitänyt tuota piikkimattoa.

#pukuhuoneselfie 😃

Aamut ja illat ovat pimentyneet ja lamppu on tullut taas keikkumaan otsalle. Syksyn värit ovat mahtavat ja ihana sade on ropissut muutamina päivinä maahan. Helteisen kesän jälkeen tykkään niin näistä lämpöisistä alku syksyn keleistä. Tiedostan kyllä, että mulle vuoden synkimmät kuukaudet loka- ja marraskuu ovat edessä, mutta kunhan pysyy liikkeessä tulee ne menemään kuin huomaamatta. 

Rauhallinen metsäreitti.

Rauhallisten lenkkien jälkeen oli aika taas laittaa jalkoja liikkeelle vinkeämmin ja eilen siihen tuli mahdollisuus KomiaFlown syksyn polku cupin toisessa kisassa. Reittinä oli Kyrkösvuoren polkuja 6,1 kilometriä. Metsä oli melko märkä ja tästä johtuen pitkospuut, kalliot ja juurakot olivat erittäin liukkaita. Tästä kaikkia varoiteltiinkin. Yhteislähdöllä jälleen kaikki lähdimme metsään. Otin yhden selän jonka perässä päätin roikkua niin pitkään kuin mahdollista. Tiedän siis, että hän on mua kovempi juoksija. Mun kellon mukaan napsuteltiin noin 4:40 kilometrivauhtia ja pysyin kyydissä hyvin. Kengät kastui nopeasti ja tarkkana sai olla mihin jalkoja asetti. Oli mukavan teknistä reittiä. Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen pienessä alamäessä ohitin tuon selän. Ei ollut tarkoitus yrittää ohitusta vielä tuossa vaiheessa, mutta mun vauhti alamäissä oli selvästi joutuisampaa. Päätin sitten jatkaa omaa vauhtiani. Pian ohituksen jälkeen astuin hiukan huolimattomasti kovassa vauhdissa pitkospuulle ja vasen jalka liukui alta. Rojahdin vasemmalle pakaralle ja vasemmalla kädellä otin vastaan. Kello lensi kädestä - remmi meni rikki. Nappasin kellon ja heti ylös ja menoksi. Kättä jomotti heti. Takaa en kuullut toisen hengitystä ja pari vilkaisua todisti sen ettei ketään näkynyt. Sen sijaan edessä oli parikin selkää, joista toisen saavutin viimeiselle kalliolle noustessa.

Aika oli 30:20. Mukava reitti oli, hyvä haasteellinen polku ja keli taas ihan huippu. Kelloon pitää nyt hommata uusi remmi. Kaatumisesta tulleet vammat vaikuttavat ainakin toistaiseksi pehmytkudosvammoilta, jotka parantuu nopeasti. Tänään aamulla toki kävellessä vasemman jalan kantapään sisäsyrjällä tuntuu kipua. En tiedä olenko senkin jotenkin lyönyt, ulkoisia vamman merkkejä ei näy. Mutta näitä kompurointeja tulee, kunhan nyt pahemmilta vältyttäisiin. Eilenkin jalkaan osuvampi valinta olisi ollut nastalliset kengät. Inovit ilman nastoja olivat pitkospuilla kuin luistimet.

Garminin remmi poikki.

Reilu kaksi viikkoa Kolille (en yhtään laske päiviä 😏). Rauhallisia lenkkejä ja kehonhuoltoa jatketaan kolin H-hetkeen asti.
Pysykää kyydissä.

~Eija~