Taas on joulu

Vuoden kiireet pikku hiljaa taas rauhoittuu, talven selkä on taittunut kohti valoa ja on aika pysähtyä nauttimaan joulun tunnelmista. Meillä jouluun kuuluu aito joulukuusi koristeineen, perinteisiä suomalaisia jouluruokia, suklaata, lautapelejä, ulkoilua ja saunomista. Joulukortteja lähetimme ja niitä myös ihanasti saimme (kiitos), lahjoja jaamme läheisille ja aattona käymme vielä hautausmaalla. Ihanaa, että ulkonakin näyttää niin kauniilta.

Talvipäivänseisaus.

Talven taidetta.

Tänään lauantaina pienellä porukalla vielä ehdimme käydä lenkillä Paukanevan pitkospuilla. Viileähkö tuuli ei haitannut yhtään ja loppu lenkistä voimistunut lumisade vain kruunasi hyvän fiiliksen. Joulunpyhinä suunnitelmissa on käydä lasten kanssa hiihtelemässä, tehdä pari juoksulenkkiä ja jotain muuta kevyttä treeniä. Syöminen pysyy suht samanlaisena kuin muutenkin arjessa, mitä nyt suklaata ja muita herkkuja tulee naposteltua hiukan enemmän. Tarkoitus on toki kuluttaa ne saman tien pois.

Aamun hämyssä lenkillä.

Edessä on yhteenvedon tekeminen kuluneesta vuodesta. Onnistumisia ja epäonnistumisia, eteenpäin menemistä, saavutettuja ja saavuttamattomia tavoitteita. Samalla on pikku hiljaa aika asettaa alkavalle vuodelle uudet tai saavuttamattomat tavoitteet. On niitä tavoitteita joita uskaltaa sanoa ääneen ja on niitä joita vain pyörittelee itsekseen omassa päässään. Kutkuttavan mukavaa :) Mutta niistä sitten myöhemmin. Nyt rauhoitutaan joulun viettoon.

Hiljaa hiihteli enkeli kuutamolla,

säde näkyi ikkunalla.

Kauniin ajatuksen sulle suo,

joulurauhan viestiä perille tuo.

Hyvää Joulua kaikille!

~Eija~

Talvi ja sen yksi ilmiö ladulla

Nyt tuntuu ihan talvelta, sillä lunta ja pikku pakkasta on ollut jo useamman päivän. Perinteisien talvilajien aika on just nyt. Meillä on kaivettu luistimet ja monot esille ja todettu että ainakin yhdet isommat monot pitää ostaa. Lapset kasvaa (ihanaa) ja meillä aikuisilla välineet kuluu ja se on hyvä se. Itsellä olisi edessä koko perinteisen hiihdon välineiden uusiminen. Onhan niillä toki reippaasti yli toistakymmentä vuotta jo mentykin :)

Huurteiset marjat lenkkipolun varrella.

Tämän viikon liikunnat painottuivat jälleen juoksuun, yli 50 kilometriä. Alku viikosta ehti tehdä pitkiksen ja loppu viikosta on joutunut lohkaisemaan ison osan ajasta töissä olemiseen. Pientä stressiäkin on niskassa ollut, lähes kirjaimellisesti, kun hartioita on jumittanut. Kehonhuollolla oon saanut apua siihen ja alku viikosta pääsen taas hierontaan. Kovilla nastakengillä (joista nastat vaan varisee..mur!) juoksu rasittaa myös jalkoja ja tällä viikolla oikea jalka on vihoitellut. Mutta kyllä tämä tästä. Kroppa vain ilmoittelee, että otappa hetki rauhallisemmin :)

Sunnuntai illalla pääsin ulkoiluttamaan väsyneitä jalkojani hiihtämällä. Jalat saivat sopivasti kevyttä hommaa ja taukoa juoksun aiheuttamasta iskutuksesta. Vaikka lunta on, on sitä kuitenkin vielä aika naftisti. Tästä huolimatta kuntien liikuntatoimet tekevät hirmuisesti töitä latujen laittamiseen ja huoltamiseen. Meidän verorahoilla meidän kaikkien iloksi. Näin siis myös meidän kunnassa, hienoa!

Tallottua latupaanaa.

Mutta suututtamaan se hiukan pisti, kun ajettu paana oli kävelemällä kuovittu koloille. Joka vuosi ihan lehdessä asti (somesta puhumattakaan!) ilmoitetaan, että pururadoilla on hiihtokausi päällä ja ajetuille paanoille EI SAA mennä kävelemään. Ja silti sielä taaperretaan enemmän tai vähemmän leveällä, koirien kanssa tai ainakin kännyköihin puhuen, jolloin huomio lähestyviin hiihtäjiin herpaantuu. Jos kävelijä ja hiihtäjä törmäävät, jää kävelijä usein kakkoseksi. Laturaivo ladulla kävelijöiltä on mielestäni todella lapsellista ja usein moinen varmasti ajattelemattomuutta onkin. Aikuisilta kuitenkin odottaisin enemmän. Ei aina tarvitse olla minäminä- ja purtsi kuuluu kaikille- meininki. Jos itse ei hiihdä, on kuitenkin toisia kunnioittavaa olla sotkematta latuja.

Tänään näin yhden kävelijän, kännykkään puhumassa. Tällä kertaa päätin pysähtyä sen sijaan että olisin ohi itsekseni jupisten jatkanut matkaani. Ystävällisesti kerroin, että huomaatko nyt on ladut ajettu ja on hiihtokausi. Kävelijöille on aurattuja, valaistuja ja hiekoitettuja kävelyteitä kilometritolkulla tuolla toisaalla. Viisasin myös paanaa, että katso miten kamalan kuntoinen ja näköinen se on. Naishenkilö kommentoi, että nuo eivät ole hänen kengänjälkiään ja että hän kulkee täälä reunassa. Pyysin häntä toimimaan esimerkillisesti ja siirtymään kävelyteille. Myöhemmin ohitin hänet uudestaan, tarpomassa siellä lumihangessa. Ohitin sanomatta mitään.

Tämä on mun mielipide. Viime aikoina olen toisaallakin, yllättävältä taholta törmännyt tähän miten erilailla me ajattelemme omista oikeuksista ja velvollisuuksista ja tarvitseeko ajatella asiaa toisen näkökulmasta. Nämä asiat eivät kai koskaan muutu, mutta omalla kohdalla yritän toimia hiukan laajemmin asioita ajatellen.

Viikon rasitukset painaa päällä ja kenties siitä tämä vuodatus. Kommentoikaa toki, jos tämä joka vuotinen latukeskustelu herättää teissä ajatuksia :)

Rentouttavaa alkavaa Jouluviikkoa :D!

~Eija~

Juosten tervettä elämää

Marras- ja joulukuun vaihde on ollut melko kiireistä. On ollut syyskauden viimeisiä ohjauksia, lasten Itsenäisyyspäiväjuhlia, harrasteryhmien päätösesityksiä, synttäreitä, arviointikeskusteluja ja tulevan suunnittelua ja näitä jatkuu lähes jouluun asti. Osa joulahjoista on vielä hommaamatta ja kaikki joulukortit kirjoittamatta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, joten lopetan sen tähän. Kaikkien tekemättömien, keskeneräisten ja jo tehtyjen (!) hommien keskellä mä kuitenkin haluan löytää tilaa myös lenkeille :) Ja jos marrasputki antoi mukavan määrän juoksukilometrejä, koukutti se myös entistä tiukemmin mut juoksuun. Parin päivän juoksutauko joulukuun alussa (en vaan meinannut ehtiä) aiheutti lähes vieroitusoireita päänsärkynä ja äksyilynä. Tavoitteena joulukuussa on antaa kilometri määrän pudota, mutta juosta kuitenkin vähintään joka toinen päivä. Rauhallisten pitkien lenkkien lomaan sujauttelen sopivasti myös tiukempia vetoja.

Joulukuun märkää metsää.

Viimeisimmässä Juoksija -lehdessä (9/2017) oli mielestäni oivallinen juttu juoksemisen elämää pidentävästä vaikutuksesta. Sen mukaan juoksijat elävät jopa yli kolme vuotta pidempään kuin juoksua harrastamattomat ja tämä perustellaan lenkkeilyn positiivisesta vaikutuksesta verenpaineeseen, veren rasva-arvoihin, sokeriaineenvaihduntaan sekä muihin lihas- ja verisuonitason asioihin. Juokseminen suojaa myös muun muassa muistisairauksilta. Pidemmän elämän tavoittelu ja terveyshyödyt saavuttaa kevyelläkin hölkällä ja vauhtia rauhallisesti lisäämällä kunto nousee nopeammin ja energiankulutus kasvaa. Parhaimman hyödyn saa juoksemalla 2-4 tuntia viikossa, mutta hätkähdyttävää että tämän jälkeen terveyshyödyt eivät enää kasva vaan voivat jopa kääntyä laskuun. Kilpaurheilussa moiset tuntimäärät paukkuu mennen tullen, mutta silloin tavoitteet ovatkin toisenlaiset.

YK-V:n naisia.

Mun kuluneen viikon juoksukilometrit olivat 54 ja aikaa näihin kului viitisen tuntia. Kaksi pitempään (17 ja 18 km) ja kaksi lyhyempää juoksulenkkiä, joista toinen poluilla suunnistusseurani naisten kanssa. Yhdellä lenkillä tein 5 kilometrin rennon reippaan, 4:35 min/kmvauhtisen vedon, jolla sain keuhkot kunnolla tuulettumaan. Naisten lenkin päälle tehtiin myös porrastreeni, jossa karstat irtosi keuhkoista. Teki hyvää :) Tänään sunnuntaina Ninnin kanssa tehtiin yli kaksi tuntinen sauvakävelylenkki matalilla sykkeillä. Haasteellista mennä tosi hiljaa, mutta yhdessä toisen kanssa se onnistuu ja oli kyllä tosi hyvä niitti tälle viikolle.

Mä taidan keikkua tuossa terveydellisen ja kilpaurheilullisen rajan tuntumassa. Tällaisen viikon tuntimäärät eivät tunnu yhtään pahalta ja lepopäiviäkin viikolle mahtui. Sopiva rytmien vaihtelu pitää kroppaa herkillä, virittelee ja palauttaa. Seura kruunasi ehdottomasti viikon liikkumisia. On ihanaa tuntea ja olla osa saman henkistä porukkaa, terveydellisiä ja kilpaurheilullisia tavoitteita tavoitellessa. 

Nastareilla portaat hävisi 6-0!

Syksyllä olen taas yhtä juoksuryhmää tutustuttanut juoksun tuomiin mahdollisuuksiin. On menty rauhallisesti, fiilistellen luonnosta, opetellen tekniikkaa ja oman kropan kuuntelua sekä välillä tehoja koneesta hakien. Aina se juoksukärpänen jotain puraisee, innostaa tavoittelemaan terveellisempää elämää ja hyvää oloa. Olen saanut tutustua erilaisissa elämäntilanteissa oleviin hienoihin ihmisiin ja kulkea tovin matkaa kanssa. Toivotan kaikille mukavia lenkkejä ja moikataan kun vastaan lenkkeillään :)

Jos juoksuvalmennus tai ryhmäohjaus kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä. Ensi vuoden kevään kalenteri on jo työn alla :)

Juoksun iloa ja terveyttä kaikille!

~Eja~

Suomi 100 vuotta

Tätä metsää rakastan: 
naavapartakuusia 
suopursusoita 
kivikkorinteitä 
neulaspolkuja. 
Rakastan iltaan hiljenneenä 
kevään lauluja helisevänä 
myrskyssä kohisevana. 
Tätä karua 
hoitamatonta. 
Keloineen pahkoineen 
lahorastaineen. 
Tätä metsää rakastan. 
Tätä maata. 
- Maaria Leinonen

Tänään on Suomen, kotimaamme 100 vuotissyntymäpäivä. Tähän juhlapäivään ovat suomalaiset valmistautuneet koko vuoden ajan erilaisin muistamisin, tempauksin ja juhlallisuuksin. Illan Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa kuuluu monille perinteeseen. Tuntematon Sotilas -elokuva tulee televisiosta, kynttiläkulkueet kunnioittavat Suomen itsenäisyydestä taistelleita ja seppeleet lasketaan sankarihautausmaille Maamme-laulun kajahtaessa. Rauhoittavaa hetkeksi pysähtyä miettimään mitä kaikki tämä on vaatinut ja mitä minä voin jatkossa tehdä itsenäisyyden hyväksi. 

Mulle itselle itsenäisyys merkitsee esimerkiksi vapautta, turvallisuutta ja tervettä ylpeyttä.

Meillä on vapaus tehdä omat valintamme ja me kannamme myös niistä vastuun. Valintoja voi tehdä järjellä tai sydämellä ja parhaimpiin ratkaisuihin pääsee kun nämä yhdistää.

Meidän on turvallista kulkea ja olla Suomessa, tai ainakin näin pitäisi olla. Rakastan sitä tunnetta kun voin teillä, toreilla ja metsissä kulkea ilman pelkoa (mitä nyt joskus metsämiehiä olen säikäitellyt ja säikähtänyt). Usein multa on kysytty enkö pelkää kulkea yksin pimeällä tai metsässä susien, karhujen tms vuoksi - en todellakaan pelkää. Jos jotain pelkään, on ne ihmisten enemmän tai vähemmän opetetut irrallaan olevat lemmikit tai arvaamattomat ihmiset, joista jälkimmäisiä ei kohdalleni toistaiseksi ole vastaan tullut..

Meillä suomalaisilla on oma historiamme ja sen kautta muovaantuneet kulttuurit ja perinteet. Näiden kautta olemme rakentaneet terveen itsetunnon ja kansallisen ylpeyden. Se ei tarkoita itsekkyyttä, kylmyyttä, pienen piirin pyöritystä tai mä ensin-asennetta, vaan kunnioitusta omalle taustallemme ja hyväksyntää muiden tehdä omalla tavallaan sen horjuttamatta omaa itseämme. 

Itsenäisyys on todella tärkeää. Kunpa suomalaiset olisivat siitä onnellisia ja ylpeitä. Toivottavasti ymmärrämme sen arvon jo nyt ja vaalimme sitä. Ainakin viime kuukausien keskustelujen ja lööppien aiheiden perusteella meillä taitaa olla asiat todella hyvin ja joillekin niin itsestään selvyyksiä.

Pidetään yhtä ja toistemme puolta. Varjellaan sitä hyvää mitä meillä on eikä häpeillä sitä. Suojellaan arvokasta luontoamme, kirkkaita vesiä ja vehreitä metsiä. Herätään jokaiseen aamuun ilolla, otetaan se uutena mahdollisuutena onnistumisille. Pidetään rakkaista ja lähimmäisistä huolta, kysytään mitä kuuluu ja kuunnellaan.

Luistelukausi avattu :)

Hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää kaikille meille suomalaisille!

~Eija~

Marrasputki well done!

Ehkä ensimmäistä kertaa eläessäni marraskuu meni nopeasti ja siitä kiitos kuuluu juoksemiselle. Paljolti päivien ja viikkojen aikataulujen suunnittelu lähti siitä, että missä kohdassa käyn juoksemassa. Viimeisen vuoden aikana oon tykästynyt enemmän ja enemmän aamulenkkeihin ja niitä tuli tehtyä paljon marraskuun aikana. Arkisin juosten saattelin eskarilaisen eskariin ja jatkoin siitä eripituisille poluilleni. Aamulenkit antoivat mukavasti virtaa loppu päiväksi.

Tälle viimeiselle viikolle jäi 4 päivää juostavaksi. Etukäteen ajattelin, että helppo homma, sillä mä oon myös lomalla tämän viikon. Ja kyllähän se juoksu vielä maanantaina maistuikin, kun rullailin rauhallisesti reilu 19 kilometriä. Juoksu tuntui todella mukavalta ja pitempäänkin olisi voinut jatkaa, mutta alkoi tulla nälkä.

27.päivä

Maanantai illalla työpaikan pikkujouluissa (joo-o, vuorotyöläiset voivat juhlia minä päivänä tahansa ;)) tuli tankattua hyvää ruokaa mahan täydeltä, joten lähtökohdat tiistain lenkille olivat hyvät. Mutta yllättäen lähdön kanssa vähän tökki ja oikeaa jalkaa kiristeli pitkästä aikaa. Suurin piirtein 7 kilometrin paikkeilla jalka antoi periksi ja sai juoksuun rentouden. Vajaa 13 kilometriä yhteensä rouskuttelin nastakengilläni.

2.päivä

Ja sitten tuli keskiviikko... Jo edellisenä iltana olin itselleni listannut hommia, joita pitäisi ehtiä tehdä. Tyttären synttärijuhlat juhlittaisiin viikonloppuna ja siihen kuuluvat valmistelut pitäisi ehtiä tehdä. Myös muutamia jouluun ja koululaisten Itsenäisyysjuhlaan liittyviä asioita piti hoitaa, sekä pari puhelua soittaa. Asioita sen tarkemmin avaamatta, lista oli pitkä ja se stressasi. Ajatukset pyörivät odottavissa hommissa ja juoksu tökki tosi paljon. Askel oli raskas ja tuntui että jännitin kroppaani hartioista nilkkoihin asti. Reilu 8 kilometriä kiristelin ja sitten kotona hophop asioita hoitamaan. 

Kyllä se vaan niin on, että jos mielen päällä on jotain, ei treenit tai rennoiksi tarkoitetut lenkit välttämättä suju. Itse olen tämän tänä vuonna joutunut omalla kohdallani toteamaan. Ja kun on vielä sellainen asioiden pyörittelijä ja lähes aina haluaa tehdä itse, ei tartte auttaa -tyyppi, niin stressaantuuhan siinä. Joten eipä tämä lomaviikko aivan rentoutumisesta mene, mutta ehkä sitten toisella kertaa...

29.päivä

Tänään torstaina oli lopulta marraskuun viimeinen päivä! Aamulenkille mars, koska illalla ei moiselle olisi aikaa. Tuttuja omia lenkkireittejäni kiertelin reilun 10 kilometrin verran ja tyytyväisenä istahdin kotiportaille. Asioihin kiintyvänä ihmisenä tuntui hetkellisesti hiukan haikealta. Oli ollut mukava someyhteisössä seurata toisten päivittäisiä kuvia ja lyhyitä kertomuksia fiiliksistä miten kulkee, mutta nyt tämä olisi ohi. Vaikka suurimman osan lenkeistä juoksin yksin, niin toisaalta koin että vierellä oli juossut useita kymmeniä muitakin. 

Heitin pienet tuuletukset.

30.päivä

Oon tosi iloinen että marrasputkeen lähdin. Sain testata omaa kroppaani selvästi normaalia korkeammilla kilometri määrillä, sisukkuuttani lähteä liikkeelle ankeassakin fiiliksissä sekä sisälläni olevaa kilpailuviettiäni. Ensin asetin ihan perustavoitteen käydä juoksemassa joka päivä, kunnes kilometrien karttuessa halusin saavuttaa 300 ja tämän täyttyessä helposti, otin tähtäimeksi 350. Lopulliseksi saldoksi tuli 356,5 kilometriä! Näihin kilometreihin kului yhtäkkiä laskettuna sellaiset 35 tuntia. Lisäksi aikaa tietysti kului pukemiseen, vaatteiden kuivattamiseen ja pesemiseen, syömiseen sekä venyttelyyn. Koen, että kaikki nämä kulutetut tunnit eivät missään nimessä ole menneet hukkaan, vaan työkaluiksi ja pohjaksi tulevia silmällä pitäen.

Kuukauden aikana nukuin muutamia öitä (ja päiviä) lukuunottamatta todella hyvin. Alaselkä kivut ja mielessä pyörivät asiat kiusasivat hetkittäin ja useampana arkivapaapäivänäni olisin mielelläni nukkunut vielä pitempään, mutta noustava oli ylös ja vietävä eskarilainen eskariin. Ruokahalut ovat olleet normaalia paremmat ja erityisesti aamupala on ollut tärkeä. Pelkällä banaanilla ei lenkille aamulla jaksa, vaan Neolifen Shake on ollut aivan ehdoton, erityisesti yli tunnin lenkeille. Vasta kotiin palattua suihkun raikkaana oon kunnon aamupalan rauhassa syönyt. 

Oli hieno kuukausi.

Huomenna en mene lenkille.

Ylihuomenna sitten taas ;)

~Eija~

Valoa marrasputken päässä

Viikko on taas juossut, kirjaimellisesti :) Tiesin jo etukäteen, että haasteellisin pätkä olisi alku viikosta, joten siihen latasin sopivan asennoitumisen ja selittelyitä en kuunnellut. Loppu viikko sitten on mennytkin rallatellessa, jopa oikein odottaessa että pääsee juoksemaan ja oonkin vain nauttinut.

Maanantaina saattelin lapset juosten kouluun ja jatkoin siitä pikkupikku pakkasen puolella omaa lenkkiäni. Oli fiilis juosta pitkään, koska edessä olisi kaksi yövuoroa ja näistä johtuen pari seuraavaa päivää menisi vähillä kilometreillä. Lunta hituloi hiljakseen ja oli niin mukava juosta. Kilometrejä kertyi vähän vajaa 18.

20.päivä

Yön valvoin töissä ja aamulla nukutti makeasti. Mulla ei pääsääntöisesti ole mitään ongelmia nukkua päivisin ja mielelläni nukkuisin yövuorojen jälkeen vaikka iltaan asti (ja siitä sitten taas piretäni seuraavaan yövuoroon), mutta kouluikäisten lasten kanssa se ei oikein ole mahdollista. Ja meidän perheessä tiistai on viikon haasteellisin päivä, joten kello oli herättämässä jo kahdelta. Nousin ylös, aamupalaa naamariin, läksyjen tarkastamista, ruuan laiton aloittamista ja sitten lenkkarit jalkaan ja päivän lenkki samalla nuorimmainen hoidosta hakien. Todellakaan en ilman putkea olisi taaskaan yövuorojen välissä juoksemaan lähtenyt, mutta nyt mentiin. Hyvin rauhallisesti 6 kilometriä. Kyllähän se hyvää teki! Jaksoi sitten illan harrastuskuskaukset omat ohjaukset ennen toiseen yövuoroon menoa.

21.päivä

Keskiviikko aamulla yövuoron jälkeen pääsin heti kotiin ehdittyä suoraan nukkumaan, kun mies oli eskarilaisen vienyt jo hoitoon. Ja mähän nukuin, heräten taas kellon soittoon ennen kahta. Aamupala, hetken hiljaisuudesta nauttimista kunnes koululaiset tulivat kotiin ja sitten taas lenkkarit jalkaan ja juoksemaan. Kiersin 8 kilometriä, tulin kotiin vaihtamaan vaatteet ja laiskasti autolla hain eskarilaisen hoidosta. Just ja just valoisalla sain lenkkini tehtyä.

22.päivä

Torstaille ennustettiin kunnon lumi-räntä-vesi myräkkää. Mutta eihän sellaiset putkea katkaise, njää. Ennen kuin sängystä aamulla nousin (oli taas niiiin ihanaa nukkua yö omassa sängyssä!!), kuulin kuinka ulkona tuuli vihelteli. Koska illaksi ennustettiin sateen muuttuvan vedeksi, valitsin lenkki ajankohdaksi ehdottomasti aamun. Taas saattelin eskarilaisen eskariin ja jatkoin siitä juosten lenkkiäni. Myötätuulessa tunsi lentävänsä, mutta voi armotonta kun tuli sivu- tai vastatuuliosuus! Kasvoille osuvat "lumihiutaleet" olivat kuin neuloja, ne todella sattuivat. Yritin piiloutua tuubihuivin taakse, mutta sen läpi hengittäminen on hankalaa. Se oli sellainen sisuuntumis-lenkki, kuten iltapäivällä tekemäni vaunulenkkikin, josta edellisessä postauksessa kirjoittelin. Voittaja fiilis oli makea 12,5 kilometrin jälkeen!

23.päivä

Perjantaina tuuli oli huomattavasti tyyntynyt ja aurinkokin pilkahti keskipäivällä. Mä kuitenkin jätin lenkkini pimeälle, kun saattelin tokaluokkalaiseni kaverisynttäreille. Neiti polki pyörällä vierellä reilu 5 kilometriä ja mä jatkoin siitä matkaa. Sain kerättyä kasaan vajaa 16 kilometriä. Juoksu tuntui ihanalta pimeydessä, jäätiköissä ja kurakoissa. Ilman nastakenkiä ja otsavaloa ei olisi pärjännyt, sen verran pimeä BlackFriday oli.

24.päivä

Viikon vapaat olivat takana, mutta edessä oli mukava viikonloppu; aamuissa yhteislenkit ja sieltä suoraan iltavuoroon. Suurimman osan lenkeistä juoksen yksin, omia polkujani, joten on aivan huippu ihanaa saada seuraa :) Viime viikon sunnuntaina olin Ninnin kanssa polkujuoksemassa Ninnin treeniohjelman mukaan ja tällä viikolla mentiin lauantaina, mutta toisille poluille. Keli oli taas tosi hyvä, aurinko pilkahteli (se ei marraskuussa paista, vain pilkahtelee) ja rauhallinen vauhti oli just hyvä tähän väliin. Juostiin liukkailla ja märillä kallioilla ja mättäillä kaksi tuntia ja yhteensä reilu 15 kilometriä.

25.päivä

Tänään sunnuntaina haastoin suunnistusseurani naisia yhteislenkille poluille. Meitä olikin neljä mukana ja oli kiva nähdä heitä pitkästä aikaa. Kesäkaudella tulee nähtyä iltarasteilla ja kisoissa, mutta kauden päätyttyä harvemmin. Niin sanotun naisten valmentajan ominaisuuksissa järjestän yhteistreenejä epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt vihdoinkin sain startattua tämän yhteisen talvikautemme. No juoksimme sitten pitkin poikin metsässä, oudoksuksesta ilman karttaa, mutta arvioidussa aikataulussa löysimme takaisin autoille vajaan 8 kilometrin jälkeen. Oli mukava lenkki :)

26.päivä

Kuukauden 300 juoksukilometrin rajapyykin saavutin tänään ja kokonais kilometrit ovat nyt 306,2. Itselle hienoa saavuttaa tuollainen kuukausi kilometri määrä ottaen huomioon, että ensimmäisen viikon jälkeiset melko pahat kireydet ovat sen jälkeen olleet poissa. Toki selkä on parina yönä hiukan vaivannut, mutta tehostan nyt taas kehonhuoltoa, jospa se sillä taas helpottaisi. 

Nastakengistä on molemmista lähtenyt yksi nasta pohjasta. Vielä ei huomaa pidossa, mutta jos tällä vauhdilla lähtee lisää niin en tykkää. Muutenkin kengät ovat lähes koko ajan märkinä, puhumattakaan tuosta lenkkivaatteiden pyykin määrästä. Huomen aamulla lähtee taas pesukone pyörimään..

Mutta plussan puolella ollaan. Eikä putkea ole enää kuin 4 päivää jäljellä! Joten nyt loppukiri ja uusi tavoite on saada 350 kilometriä täyteen :) Torstaina kuulette kuinka marrasputken ja -kilometrien kanssa lopulta käy :)

~Eija~

Säällä kuin säällä

Yleisin taattu puheenaihe seurassa kuin seurassa on sää. Sillä on helppo aloittaa keskustelu, täyttää hiljaisia hetkiä ja äimistellä ihan muuten vaan. Sää vaikutta fiiliksiin, tekemisiin ja se pysähdyttää joskus mahdillaan. Viime päivinä keli onkin taas ollut otsikoissa, kun koko Suomen yli pyyhkäisi lumi-räntä-vesi rintama rajun tuulen kanssa. Se suisti autoja ojaan, tyyppejä kumoon ja auraajilla ja hiekoittajilla oli hommia. Moni varmasti jätti turhat asioinnit tekemättä, mikä olikin ihan viisasta. 

Kuitenkaan kaikkea ei tarvitse sään takia perua, esimerkiksi suunniteltua lenkkiä :) Sään myllätessä ympärillä ja vastustaessa matkantekoa, kasvattaa se roimasti sisua ja kotona olo on kuin voittajalla. Muistan esimerkiksi kuinka kevättalvella 2015 puskin vastatuulessa, räntäsateessa suunnitellulla pitkällä lenkilläni asfalttitien reunaa. Ohi ajavat autot heittivät loskaa päälle ja mä purin hammasta yhteen. Pidin pääni kylmänä ja päättäväisesti lenkin tein loppuun asti. 

Sitten koitti toukokuun toiseksi viimeinen päivä ja Tukholman maraton. Oli järkyttävän kylmä, nippa nappa 10 plus astetta keskipäivällä, satoi ja tuuli. Siellä tuhansien muiden maratoonareiden joukossa taivaltaessa muistin tuon räntäsade lenkin ja tiesin että tämäkin lenkki vedetään loppuun asti. Vedin ja vedinkin hyvin :D!

Koskematonta hankea edessä.

Tämän viikon torstaina heti aamusta heitin marrasputki-lenkkini juosten ja sain jo tuta pistelevät jääkiteet kasvoilla. Olin myös suunnitellut myöhemmin lähteväni ystävän lasta vaunuttelemaan päiväunien aikaan ja vaikka keli hiukan pyöritti ajatuksia, halusin lenkin tehdä. Puin vaan pikkuisen enemmän, vaikka ei todellakaan olisi tarvinnut, sillä tuuli heitti muutamille tie osuuksille kunnon kinokset ja vaunujen renkaat upposivat niihin tehokkaasti, joten syke nousi tehokkaasti, jaloilla ja käsillä puskin vaunuja eteenpäin. Kyllä tuntui :)

Lenkkeilijöiden jäljeet.

Myötätuuli osuuksilla tuuli vei vaunuja ja mun piti ottaa juoksuaskelia pysyäkseni perässä. Pieni taapero nukkui koko tunnin lenkin tyytyväisenä, tuiskusta piittaamatta.

Minä kasvatin sisuani ja omaa peruskuntoani ensi vuoden haasteita silmällä pitäen. Eniten mielessä on varautuminen toukokuun NUTS Karhunkierrokselle, jossa tämän vuoden tapahtuman aikana oli vielä luntakin maassa. On hyvä tehdä tällaisia kävelylenkkejä juoksun ohessa ja ilman "laina-lasta" vaunuissa, kävelyt helposti jäisivät tekemättä. 

Tuuli vie.

Tänään perjantaina sitten pilkahti aurinkokin, kun taas sain kyytiläisen vaunuihin mukaan. Eilisen tuiskusta ei ollut kuin henkäys enää ilmassa. Puolet lumesta ehti jo yön aikana sulaa tehden hiekkatiet valtavan liukkaiksi. Nastat jaloissa oli mukavaa tepastella.

Auringon tervehdys jäätiköllä.

Kivaa viikonloppua kaikille :)

~Eija~