torstai 20. syyskuuta 2018

Huilia ja kompurointia

Nyt oon toista viikkoa huilaillut (eiliseen asti), siis tehnyt lenkkini tosi rauhassa ja pyrkinyt keskittymään kehonhuoltoon ja palautumiseen. Lenkit ovat olleet 8-14 kilometrin pituisia, matala sykkeisiä fiilistelyjä. Valitettavasti omissa ajatuksissa juostessa lenkkivauhdit usein loppua kohden ihan huomaamatta kiihtyy, mutta oon yrittänyt jarrutella. Viime viikon iskän synttärijuhliin lupaamani puheen miettiminen aiheutti pientä itse asettamaa stressiä, mutta parasta palautumista oli tehdä lenkkiä ja antaa ajatusten hiukan harhailla. Pääosin oon juossut sora- ja metsäteillä, mutta yksi pitempi lenkki tuli tehtyä ihan asfaltilla. Tuntuu että jalat kestää asfaltin kovan iskutuksen - kiitos hyvien kenkien.
Töihin ja vaatteiden vaihtoon.
Osittainen työaika on ollut ihan mahtava! On paremmin aikaa olla lasten kanssa, tehdä perusteellisemmin kotitöitä, nähdä ystäviä ja liikkua. Edelleen hyödynnän työmatkojani pyöräillen ja juosten ja näin ollen ei tarvitse välttämättä enää toiseen kertaan lähteä kotoa hikiliikkumaan. Lasten ollessa koulussa tai mentyä nukkumaan on aikaa kehonhuollolle. Se on lopulta niin pienestä kiinni, että tulee tehtyä rauhallisia venyttelyjä tai pallolla lihasten pyörittelyä samalla kun katsoo tv:tä. Hetkenkin aktivoituminen tässä asiassa tuntuu seuraavan päivän olossa ja jalkojen vireydessä. Suosin ennen lenkkiä lyhyitä avaavia liikkeitä ja päivän päätteeksi pitempi kestoisia ja rentouttavia liikkeitä. Lähes joka yö, jonka nukun kotona (eli kun en ole yövuorossa) aloitan makaamalla x-pitkän ajan sängyssä piikkimatolla. Usein nukahdan siihen, mutta joskus ajatusten liikaa pyöriessä en pääse toivottuun rentouteen. Joka tapauksessa aikaisemmin mua vaivannut alaselkä kipu on ollut jo pitkään poissa. Suurimpana apuna olen pitänyt tuota piikkimattoa.
#pukuhuoneselfie 😃
Aamut ja illat ovat pimentyneet ja lamppu on tullut taas keikkumaan otsalle. Syksyn värit ovat mahtavat ja ihana sade on ropissut muutamina päivinä maahan. Helteisen kesän jälkeen tykkään niin näistä lämpöisistä alku syksyn keleistä. Tiedostan kyllä, että mulle vuoden synkimmät kuukaudet loka- ja marraskuu ovat edessä, mutta kunhan pysyy liikkeessä tulee ne menemään kuin huomaamatta. 
Rauhallinen metsäreitti.
Rauhallisten lenkkien jälkeen oli aika taas laittaa jalkoja liikkeelle vinkeämmin ja eilen siihen tuli mahdollisuus KomiaFlown syksyn polku cupin toisessa kisassa. Reittinä oli Kyrkösvuoren polkuja 6,1 kilometriä. Metsä oli melko märkä ja tästä johtuen pitkospuut, kalliot ja juurakot olivat erittäin liukkaita. Tästä kaikkia varoiteltiinkin. Yhteislähdöllä jälleen kaikki lähdimme metsään. Otin yhden selän jonka perässä päätin roikkua niin pitkään kuin mahdollista. Tiedän siis, että hän on mua kovempi juoksija. Mun kellon mukaan napsuteltiin noin 4:40 kilometrivauhtia ja pysyin kyydissä hyvin. Kengät kastui nopeasti ja tarkkana sai olla mihin jalkoja asetti. Oli mukavan teknistä reittiä. Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen pienessä alamäessä ohitin tuon selän. Ei ollut tarkoitus yrittää ohitusta vielä tuossa vaiheessa, mutta mun vauhti alamäissä oli selvästi joutuisampaa. Päätin sitten jatkaa omaa vauhtiani. Pian ohituksen jälkeen astuin hiukan huolimattomasti kovassa vauhdissa pitkospuulle ja vasen jalka liukui alta. Rojahdin vasemmalle pakaralle ja vasemmalla kädellä otin vastaan. Kello lensi kädestä - remmi meni rikki. Nappasin kellon ja heti ylös ja menoksi. Kättä jomotti heti. Takaa en kuullut toisen hengitystä ja pari vilkaisua todisti sen ettei ketään näkynyt. Sen sijaan edessä oli parikin selkää, joista toisen saavutin viimeiselle kalliolle noustessa.

Aika oli 30:20. Mukava reitti oli, hyvä haasteellinen polku ja keli taas ihan huippu. Kelloon pitää nyt hommata uusi remmi. Kaatumisesta tulleet vammat vaikuttavat ainakin toistaiseksi pehmytkudosvammoilta, jotka parantuu nopeasti. Tänään aamulla toki kävellessä vasemman jalan kantapään sisäsyrjällä tuntuu kipua. En tiedä olenko senkin jotenkin lyönyt, ulkoisia vamman merkkejä ei näy. Mutta näitä kompurointeja tulee, kunhan nyt pahemmilta vältyttäisiin. Eilenkin jalkaan osuvampi valinta olisi ollut nastalliset kengät. Inovit ilman nastoja olivat pitkospuilla kuin luistimet.
Garminin remmi poikki.
Reilu kaksi viikkoa Kolille (en yhtään laske päiviä 😏). Rauhallisia lenkkejä ja kehonhuoltoa jatketaan kolin H-hetkeen asti.
Pysykää kyydissä.

~Eija~

maanantai 10. syyskuuta 2018

Aktiivinen viikko päätökseen

Viime viikon suunnistuksen am-sprintin lisäksi starttasin viikolla periaatteessa vielä kaksi muutakin kertaa kisaan. Ensimmäinen niistä oli keskiviikko illalla, kun Komia Flown porukka järjesti syksyn Komia Trail cupin avaus kisan Seinäjoen Pajuluomalla. Oon reilu 10 vuotta sitten muuttanut Pajuluomalta rivitalosta, mutta kaupunginosa oli kokenut sellaisen muodonmuutoksen...tai sanoisin kasvun, että ei paikkoja meinannut tuntea. Vanha rivarikämppämme oli puskien takana piilossa ja sen taakse metsikköön, jossa silloin paljon juoksin ja hiihdin, oli rakentunut valtava määrä uusia taloja. Paljon hyviä muistoja tuli mieleen 😊

Illan matkana oli 5 kilometrin lenkki, joka sisälsi noin 1/3 kuntorataa ja 2/3 metsäpolkuja. Ei nimeksikään nousua, mutta sitäkin enemmän tiukkoja kurveja. Oma idea juoksuun oli lähteä tekemään oma kova vauhtinen treeni. Yksin kun en oikein saa vastaavaa, tarpeeksi kovaa tehtyä, mutta kisassa sitä aina saa napsun verran kiristettyä. Ja omaa kovaa menin aikaan 20:54. Tyytyväinen olin vetoon.
#komiaflow
Seuraavana päivänä, eli torstaina käytiin Niinan kanssa heti aamusta Jouppiskalla hiihtohissin alla mäkeä ylös-alas ravaamassa. Alkulämmittelyjen jälkeen omaan tahtiin semmoiset puoli tuntia. Juoksin yli puolen välin ja jyrkimmän kohdan kävelin ja taas juosten alas. Tuossa ajassa ehdin kuusi kertaa mäen päälle kivuta. Hapotti niin mahtavasti 👌!

Samalla testissä oli tilaamani Nonamen suunnistussukat, joita monet suunnistaessakin käyttävät. Itse suosin enemmän perinteisiä säärisuojia ja nämä sukat olisikin enemmän juoksuun rospuutto keleille. Eniten mietitytti vaan tuo sukkien koko, sillä jalkaan vetäessä ne vaikutti todella isoilta. Varpaiden kohdasta jäi paljon tilaa ja kantapää nousi ylös. Varret sain vedettyä polvien yläpuolelle asti, mutta ikävästi kävellessä valuivat alas ja sitten tottakai menivät kasaan nilkan kohdasta. Yllätyksekseni jalkojen hiotessa pysyivät kuitenkin juostessa polvien päällä eikä sukat hinkanneet kengän sisällä yhtään. Katsotaan nyt miten reagoivat pesuihin ja pitemmillä matkoilla jalan liikkumiseen kengässä.
Nonamen suunnistussukat

Niinan kanssa huipulla.
Ja sitten viikon toinen...ei kun jo kolmas kisa oli perjantai illalla pimeyden laskeutuessa. Suunnistuksen aluemestaruus yökisat järjestettiin Teuvalla. Omalta osalta ei oikein kisasta voi puhua, kun olin sarjani ainut osallistuja 😐 Ens vuonna vaihtuu sarja, joten ehkä myös osallistujia on silloin enemmän. Päätin ottaa matkan rauhallisesti, sillä koko päivän oli ollut tukkoinen olo ja pelkäsin flunssan iskevän niskaan. Kuitenkin kosteassa ja lämpöisessä syyskuun yössä lima irtosi aivan mahtavasti kurkusta ja ilma kulki aivan loistavasti.

Lähdin koko kisan alkupäässä, joten oli helpottavaa tietää että takaa kyllä tulee valon näyttäjiä. Ei sillä että varsinaisesti pimeää pelkäisin, mutta kunnioitan ja paljon haasteellisempaahan pimeässä metsässä on asetella jalkojaan kuin päivänvalossa. Helpolta näyttävälle nelos rastille tuli kunnon pyörähdys, kun en vaan metsätieltä osannut oikeasta kohdasta nousta rinteeseen. Uudelleen vauhtia ottaessani heijastin vilahtikin puiden oksien takaa. 
AM-yökisoissa.
Yösuunnistuksessa rastit on ripoteltu metsään ihan samalla tavalla kuin päiväsuunnistuksessa, mutta näkyvyyttä helpottamaan joka rastille on laitettu heijastin. Kovin taitavasti oli rastit kyllä Teuvan Parran metsään "piilotettu", että kohdille oli osuttava melko tarkasti että sen rastin kuopasta tai kiven takaa löysi.

Hyväksytyn suorituksen sain ja kaikki muut, paitsi tuo nelos rasti löytyi aivan hyvin. Mukavaa puuhaa jälleen kerran ja tällä kertaa keli tosiaan oli aivan loistava.
Pimeää oli!
Vaikka viikko oli ollut liikunnallisesti hyvin aktiivinen ja korkea sykkeinenkin, ei se onneksi kropassa merkittävästi tuntunut. Torstain mäkitreenin pelkäsin enemmänkin kipeyttävän jalkoja, mutta lievän etureisi tuntemuksen lisäksi ei tullut muuta ja etureidetkin antoivat hyvin periksi kun vaan jatkoi liikkumista. Kuitenkin halusin lauantaista kevyemmän päivän ja niinpä lähdimme koko perhe Nurmon Paukanevalle retkelle. Reppuun pakattiin lapsille motivaatio pipareita ja mehua sekä nuotiolle paistettavaksi makkaraa ja vaahtokarkkeja. Ollaan ennenkin lasten kanssa oltu Paukanevalla ja tykätään paikasta. Paljon tutkailtiin luontoa (nähtiin elävä kyykäärmekin), juteltiin, juostiin ja naurettiin. Hulvattomia tyyppejä nuo pikku ihmiset 😊
Piparien voimalla lasten kanssa Paukanevalla
Lauantai illalla aloitin kolmen yövuoron putken, mutta se ei mulla tarkoita etten voisi kuitenkin liikkua. Olinkin sunnuntaina lupautunut Ninnin seuraksi 30 kilometrin juoksulenkille, kunhan ensin olin saanut muutaman tunnin nukuttua. Sainkin nukuttua tosi hyvin ja lenkki parinkymmenen asteen auringon paisteessa kulki oikein hyvin. Matalilla sykkeillä, litran verran vettä nauttien ja suklaata suuhun ettei energiat loppuneet kesken.
Pitkis hiet otsalla.
Nyt edessä on uusi viikko. Kisaton viikko, kun viikonloppuna on luvassa juhlat.
Iloisen liikunnallista viikkoa kaikille 😊!

~Eija~

tiistai 4. syyskuuta 2018

Maakuntaviestiä ja sprinttiä

Tämän vuoden suunnistuksen maakuntaviesti kisattiin Alajärvellä ja sinnehän minäkin kaiken muun tohinan keskeltä sunnuntai aamulla kaasuttelin. Edellisenä päivänä oli 16 vuotta sitten valmistuneiden sairaanhoitaja kollegoideni joka vuotinen tapaaminen ja vaikka sieltä ennen puolta yötä kotona nukkumassa olin, väsytti silti. Ystävä perheineen oli yökylässä, joten aamulla ennen lähtöä parhaani mukaan katoin aamupalapöydän ja ehdimme vielä muutaman sanasen vaihtaa. 

Kauniin aamusumun ja -auringon vaihtuessa tihkusateeseen ajelin ajatuksissani. Omaan niskaani olin kasannut merkittävät paineet ja vaikka kuinka yritin niitä karistella, ei se onnistunut. Viime vuoden elämäni isoin suunnistuksellinen virhe ja epäonnistuminen juuri maakuntaviestissä ei jätä mua varmaan koskaan rauhaan. Onneksi joukkueiden kasaaja tasoitti henkistä tietäni tietoisesti tai tietämättään laittamalla mut ankkuroinnin sijaan aloittamaan ja selästä putosi yksi hirsi pois. 

Järjestäjät lupasivat kulkukelpoista mutta suunnistuksellisesti haastavaa maastoa. Hirvikärpäsiäkin riittäisi jokaisen niskaan useampi - voi yäk! 6 osuuksinen miestenviesti sai lähtöluvan ensiksi ja 4 osuuksinen naistenviesti 15 minuuttia myöhemmin. Yhdestä rivistä 19 naisjoukkuetta säntäsi metsään, mä muiden mukana. Taakseni en vilkuillut, mutta edessä ja ympärillä pyöri 3-5 naista ja me kaikki lähdimme metsäpolkua pitkin kohti ykkös rastia. Koko tämä sakki leimasi samalla rastilla ja porukalla kohti kakkosta. Sama rasti jälleen, kuten seuraavakin. Sitten porukalla pyörähdettiin seuraavaa, sillä oltiin kaikki liikaa oikealla. Oma suunnistus oli koko ajan pidettävä kasassa, koska hajontarasti oli jossain kohdassa tultava. Musta tuntui, että mun kompassi viirasi koko ajan liikaa oikealle ja porukalla mentiin yhtä rastia vielä oikein kunnolla liikaa oikealle. Kati tuumasi ääneen, että ollaan liikaa oikealla ja veti koko porukan perässään vasemmalle. En olisi uskonut kuinka sivussa oltiin ja ilman Katia en olisi lähtenyt niin paljon vasemmalta hakemaan. Kiitin jo metsässä. Myöhemmin kun karttaa rauhassa tutkin, tajusin että oltiin ajauduttu kuviorajalle asti.
Alku matkaa.
Matka jatkui, Kärki paikka vaihtui välillä, kuka nyt sitten osui parhaiten rastin kohdalle ensimmäisenä leimaamaan. Kymppi rastille pääsin leimaamaan ensimmäisenä ja sain pienen eron muihin. Hajontarasteja ei tuntunut olevan, tai ainakaan mä en niitä nähnyt yhtäkään ja porukka pysyi melko hyvin kasassa tai yksi oli jossain kohdassa jäänyt kyydistä. Mun rastin otot ei aina ole mitään varmimpia ja letkaa vetäessä perässä tulevat pääsevät aina hiukan helpommalla. Kuitenkin osuin rasteilleni kohdilleen ja muut naiset saavuttivat mut. Viimeiselle rastille oli otettava pientä spurttia ja loppuviitoitus vaihtoon niin lujaa kuin siinä hetkessä vielä irtosi. Jes, kärjessä vaihtoon - toki kolme muuta joukkuetta puolen minuutin sisällä peesissä!
Loppu matkaa.
Hyväksytty suoritus leimantarkastuksessa - huh! Pari hirttä lisää putosi harteilta.
Lyhyt loppuverryttely, kuivat vaateet päälle ja sitten jännittämään huojentunein mielin viestin etenemistä. Sari toi viestiä toiselta osuudelta edelleen kärjessä ja Leena jatkoi samaa varmaa jälkeä. Ero toisena oleviin oli kasvanut kahteen minuuttiin. Heini pääsi ankkuriosuudelleen täysin tietämättömänä kuinka lähellä takaa-ajajat tulevat. Paha paikka. Väliaikarasteilla etumatka oli kaventunut vain pikkuisen ja me jännitettiin maalissa. Tovin odottelun jälkeen viimeiselle rastille ryykäsi kolme naista ja loppu ratkaisu päätyi sitten kirikamppailuksi. Heini taipui toiseksi 8 sekunnin erolla, mutta oli tehnyt todella hyvän suorituksen. Mä olin niin iloinen koko joukkueen panoksesta, vaikka voitto oli taas niin lähellä. Sovittiin, että ensi vuonna jokainen petraa napsun verran, niin josko sitten olisi meidän vuoro...😏
Ilmajokiset -> mä, Sari, Leena ja Heini.
Palkintojen jaosta juoksujalkaa autolle ja lähes talla pohjassa kodin kautta töihin myöhäiseen iltavuoroon. Suihkussa ei ehtinyt käydä, syödä sentään sain kisapaikalla. Illan aikana töissä paineet, suunnistus ja helpotus saivat aikaan lievää päänsärkyä ja hurjan väsyn. Odotti, että pääsee suihkun kautta nukkumaan. Kotona oikaisinkin piikkimatolle makaamaan ja jossain kohdassa yötä oon maton sivuun heittänyt. Piikkimatto on mulle niin toimiva rentoutus ja sillä tuleekin maattua useana iltana nukkumaan mennessä. 

Myöhäisen iltavuoron ja maanantai aamulla koululaisten herättämisen vuoksi yöunet jäivät mulle liian lyhyeksi. Meinasin mennä lasten herättelyn jälkeen takaisin nukkumaan, mutta taivaan täydeltä paistava aurinko kutsui aamulenkille. Oli aivan ihana keli ja vajaan 13 kilometrin rauhallinen juoksulenkki tuntui just hyvältä. Lenkin jälkeenkään en malttanut mennä nukkumaan vaan touhailin muuta ja myöhemmin polkaisin pyörällä iltavuoroon.
Aurinkoisen aamulenkin jälkeen.
Tiistaina aamuvuoron jälkeen perheelle laitoin ruuan aluille, itselle paistoin munakkaan, pakkailin hiukan tavaroita ja kohti Ähtäriä suunnistuksen aluemestaruus-sprintti kisoja. Aivan mahtava syksyinen keli ja mukavasti arki-iltaan osanottajia.

Tykkään sprintti suunnistuksesta sen nopeatempoisuuden ja arvaamattomuuden vuoksi. Muutama väärä askel voi viedä merkityksellisiä sekunteja tai jopa suorituksen hylätyksi. Kielletyt alueet on vain sisäistettävä ja reitinvalinnat tulee pyrkiä tekemään nopeasti. Tänään nämä sujuivatkin muuten, mutta nelos rastille mentäessä tuli kunnon stoppi kun menin jotenkin pyörälle päästäni. Toiseksi viimeiselle rastille töppäilin lähtemällä hiukan kyseenalaista reittiä ja menin sitten muuttamaan reitin valintaani, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut viisasta vaan jatkaa lähdettyä reittiä pitkin. No, joka tapauksessa sarjani voitin, reilun minuutin virheestäni huolimatta.
Tiistai illan sprintissä.
Mun urheilullinen ja liikunnallinen viikko jatkuu vielä tästä. Tiedossa olisi mäkitreeniä, suunnistuksen yökisaa ja juoksu pitkistä viikonloppuna. Kivaa 😁

~Eija~

torstai 30. elokuuta 2018

Lenkillä ajatukset vaaroilla

Se on viisi viikkoa Kolille, Vaarojen maratonille Pohjois-Karjalaan Pielisen rannalle. Se on polkujuoksutapahtuma, jota jostain syystä arvostan suuresti. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen laatuaan johon törmäsin toisten blogiteksteissä ja kertomuksissa. Suomen syksyyn sopien lokakuinen ajankohta asettaa mahdollisuuden pimeydelle, kylmyydelle ja kosteudelle. Hyvät nousumetrit ja saman verran alaspäin takaavat, että henkisen kantin lisäksi tarvitset hyvää kuntoakin. Matkaa taitetaan saman henkisten ihmisten kanssa ja silti olet yksin omien ajatustesi vietävänä.

Mun Vaarojen maraton 2017 oli mahtava elämys, juuri sitä mitä lähdinkin hakemaan. Ja tiesin heti ettei tämä tähän jää. Olin ajatellut tänä vuonna lähteväni Vaarojen reilulle 80 kilometrin matkalle, mutta järjestäjät tekivätkin muutoksia ja juuri tuo matka jäikin pois. Tilalle tuli 65 kilometrin matka. Olin aluksi todella harmissani, mutta pikku hiljaa mieli muuttui ja ymmärsin että näin tämän olikin tarkoitus mennä. Toukokuussa Karhunkierroksella juoksin 55 kilometriä, joten luonteva seuraava askel onkin 65. Näinhän mä olen polkujuoksukilometrejä maltillisesti 10 kilometristä lähtenytkin lisäämään. Eksyn välillä miettimään, kuinka pitkälle kiometrejä saankaan vielä venymään..
Yhdessä auringon kanssa kohti peltoja.
Kolin kilometrit mielessä oon viime viikkojen lenkkejäni aakeilla laakeilla metsäteillä rullaillut. Nousumetrejä on jälleen aivan liian vähän. Viime viikolla kurkun perällä kutitellut flunssan poikanen aiheutti suunniteltujen treenien karsimista ja mäkitreeni vesisateessa olisi ollut liian iso riski. Laskeskellut olen, että pari kertaa ehtisin Seinäjoelle Jouppiskaa tahkomaan syyskuussa, mutta ei se taaskaan ole aivan sitä mitä olin etukäteen tavoitteeksi asettanut. Herääminen asiaan, näin muutama viikko aikaisemmin harmittaa. Mutta ei Kolille lähdetä asiaa harmittelemaan, vaan sitten kiivetään vaaroja niillä voimilla mitä on. Joka tapauksessa kiivetään ja alas rullaillaan.
Metsässä.
Peruskestävyyskunto tuntuu olevan ihan hyvä, tiedän jaksavani jos vaan maltan syödä ja juoda matkalla tarpeeksi. Varusteet löytyy, hiukan myös jo kokemusta (paitsi niiltä 10 viimeiseltä kilometriltä) ja valtavasti sisua. Tiedän, että rankkaa tulee olemaan ja itkukin voi tulla, mutta ennen kaikkea se tulee olemaan elämyksellinen retki. Tätä kirjoittaessa malttamattomuus kasvaa ja tekisi mieli jo päästä starttaamaan.
Lenkin jälkeen.
Syksyn saapuminen, lasten koulujen ja samalla mun osittaisen työajan alkaminen ovat mahdollistaneet jälleen ihanat aamulenkit. Tällä viikollakin yhdessä auringon kanssa oon juossut ja päivät ovat lähteneet mahtavasti käyntiin. Hyvin rauhallista lenkkiä, sillä edelleen hiukan pelkään sitä flunssaa. Lenkin jälkeen aamupala rauhassa ja hyvää luettavaa.

Suosittelenkin Tarja Virolaisen; Juoksijan sielu -kirjaa jos yhtään tosi kertomus juoksemisesta ja siihen hurahtamisesta kiinnostaa! Ihan tavallinen ihminen jää koukkuun juoksemiseen, juoksutapahtumiin ja saavuttaakin itselleen merkittäviä elämyksiä. Niin allekirjoitan hänen monia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.
Aamupala.
Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille 😊

~Eija~

maanantai 20. elokuuta 2018

Ampiaisen pisto ja kultaa

En ole onneksi allerginen ampiaisen myrkylle, sillä muuten olisi jäänyt sunnuntain kisat kisaamatta Kurikassa. Ampiainen tuikkasi mua ilkeästi niskaan odotellessani pyöräsuunnistuksen sprintin aluemestaruuskisojen lähdössä. Kipeää teki ja pistos kohtaa kihelmöi, mutta lievää punoitusta lukuunottamatta muita oireita ei tullut. Sarjamme, naiset 35 ainoat kaksi osanottajaa pääsivät metsään 6,9 kilometrin matkalle (lyhintä reittiä) viimeisinä, mutta eipä oltu sitten muiden jaloissa...tai paremminkin pyörän renkaissa 😁

Mutta kivaa puuhaa oli taas! Ensimmäinen rasti oli tosi pahassa pusikossa, traktoriurien viidakossa. Menin väärää polkua, mutta onni oli kohdilla kun satuin juuri oikeasta kohdasta taluttaa pyöräni toiselle polulle ja rasti olikin suoraan edessä. Toiselle rastille pääsikin isompaa polkua, mutta vauhdin huumassa porhalsin suunnittelemani reitinvalinta polun ohi. No pieni koukku, mutta ei nyt niin kamalan paha. Välillä pääsi luukuttamaan tieosuuksilla, vaikka eipä mun vauhti Suomen ja maailmanmestarien vauhdeille vedä vertoja, niitäkin kun samoissa kisoissa oli. Lopussa vielä toinen polun ohi kaahailu ja mahdollisimman nopeasti yritin korjata virheeni. Kaikista pikku virheistä ja hitaista reitinvalinta päätöksistä huolimatta olin tyytyväinen ja nappasin sarjamme voiton. Naisten pääsarjalla oli sama rata ja siellä Suomen huippu veti yli 7 minuuttia kovempaa. No kyllähän mä löydän ne kohdat joissa pahasti jälkeen jäin. 
Pyörä kisakondikseen.
Tunnin verran oli aikaa hiukan palautella ja valmistautua seuraaviin startteihin, sillä samoilla kisajärjestelyilla Rasti-Kurikka järjesti myös pyöräsuunnistuksen parisprintin aluemestaruuskisat. Parisprintissä yhdessä joukkueessa on kaksi suunnistajaa ja molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä 4 osuutta. Päivin kanssa oltiin jo keväällä puhuttu, että mennään sitten yhdessä, joten kiva Päivi että lähdit kaveriksi 😙 Meillä molemmilla on maastossa pyöräilystä ja pyöräsuunnistuksesta melko vähän kokemusta, oikeastaan vasta tänä vuonna ollaan tälle sytytty, mutta hyvillä fiiliksillä lähdettiin naisten pääsarjaan, sillä ikä ei vanhempiin vielä riittänyt.
Päivi ja mä ennen parisprintin starttia.
Mä lupasin aloittaa meidän viestin. Mutta en luvannut vetää heti alussa talla pohjassa, sillä startti pyörien kanssa hiukan jännitti. Pelkäsin kolareita ja mietin miten ihmeessä siinä päästään sujuvasti kun kaikki lähtevät suurin piirtein samaan suuntaan. Ja kyllähän siinä pieni sumppu tulikin, mutta haavereilta taisi kaikki välttyä. Heti oli tiukka nousu raskasta purtsia ylämäkeen. Pisti puuskuttamaan, mutta kyllähän se kone siitä taas käyntiin lähti. Suunnistus lähti ihan hyvin sujumaan, pieniä arvailuja taas, mutta mun mittapuussa ihan ok. Muihin en erityisesti kiinnittänyt huomiota, muutoin kuin antamalla vastaan tulijoille tilaa ja takaa ohittaville samaten. Kerran löin sormeni vastaantulijan sarveen, mutta hetkellistä kipua kummempaa ei siitä seurannut. 
Parisprintin karttapala.
Ensimmäiseen vaihtoon tulin kolme sekuntia kärjen perässä. Päivi nosti meidät johtoon ja mun toinen veto oli samanlainen tasaisen varma, pieniä virheitä ja epäröintejä sisältävä, mutta johdossa tulin vaihtoon. Muut joukkueet napsivat hylättyjä suorituksia väärillä rastileimauksilla ja Päivillä oli mukava homma ankkuroida meidät voittajina maaliin. Etukäteen vähän harmiteltiin, että joudumme pääsarjaan, mutta lopulta altavastaajina hoidimmekin homman mallikkaasti. Olimme erittäin tyytyväisiä! 
Voittajat :)

Tämäkin viikonloppu sitten meni kisatessa ja kyllähän se kropassa jonkin verran tuntuu. Lauantain pohjekramppi tuntui sunnuntaina kävellessä ja metsässä polkeminen hapotti jalkoja lisää. Tuntuu että pyöräily veti myös hartiat hiukan jumiin eikä saunominen ja piikkimatolla makoilu sitä vielä täysin helpottanut. Alkava viikko kuitenkin liikutaan samaan malliin, silti poikkeuksellisesti ilman kisoja. Luvassa on rauhallisia pitkiä lenkkejä, mäkitreenit ja kehonuoltoa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ✋!

~Eija~

lauantai 18. elokuuta 2018

Jouppilanvuori Trail run 2018

Yöllä oli satanut kaatamalla, mutta mä olin nukkunut enkä kuullut mitään. Mä näin vain auringon säteet kaihtimia aamulla avatessa ja olin tyytyväinen just passeliin juoksukeliin. Tuuli vielä navakasti, mutta metsässä se ei pahemmin yleensä haittaa. Tänään nimittäin oli kolmannen kerran järjestettävä
Rasti-Jussien polkujuoksukisa Jouppilanvuorella.
Matka vaihtoehtoina oli 21, 10 ja 2,7 (lapsille) kilometriä. Mä olen ollut edellis vuosina 21:llä enkä tänä vuonna tehnyt poikkeusta. Tavoitteena oli hyvä, tasavauhtinen, loppua kohden mahdollisuuksien mukaan kiristyvä vauhtinen juoksu. Pienen pienenä haaveena oli parantaa viime vuotista aikaani, mutta muistin sen melko tiukkana vetona, joten en osannut sanoa pystynkö siihen.

Jo kotona tein kropan lämmittelyjä putkirullalla ja venyttelyjä. Kisapaikalle autolla ajellessa hörpin shaken ja sillä ja aikaisemmin aamulla syömälläni aamupalalla tiesin jaksavani. Numerolapon haku, tuttujen moikkailua, pienet avaavat juoksupyrähdykset ja taas tuttuja jututtamaan. Teitä oli taas niin paljon ja tuntui ettei kaikkien kanssa ehtinyt kunnolla edes jutella, sillä lähtöpamaus tuli vähän yllättäen.
Kuva Rasti-Jussit
Lähtö tapahtui Jouppiskan rinteen alapäässä ja kaikille matkoille lähdettiin yhtäaikaa. On lähdettävä sopivan reipasta vauhtia, ettei jää sumppuun, mutta toisaalta ylämäki voi vetää jalat ihan tukkoon, joten rauhallisesti on otettava. Kisoissa mun tulee tarkkailtua erityisesti naisia jotka on mun edellä. Heitä oli kourallinen edessä ja nousussa pari pääsin ohittamaan, mutta eteen jäi vielä ainakin kaksi. Ja liian kovaan peesiin en halunnut lähteä, sillä noutaja olisi tullut liian pian. Joten asemoin itseni parin miehen joukkoon. Lopulta heistä toinen meni menojaan ja toisen ohitin ja parin kilsan jälkeen taivalsinkin matkaani ihan yksin maaliin asti.

Olin toki ajatellut, kuten edellisilläkin kerroilla, että mulla on juoksun aikana seuraa, mutta nyt oli mentävä näin. Omasta kellosta seurasin vauhtiani ja pyrin pitämään vauhtini suht tasaisena. Kuntorata osuuksilla vauhti toki oli parempi, mutta aika hyvin se pysyi poluillakin reilusti 5:15 alapuolella. Juoksu tuntui todella hyvältä, paljon helpommalta kuin viime vuonna. Nyt toki oli paljon kuivempaa  metsässä, vaikka yöllinen sade oli liukastanut kalliot ja puunjuurakot. Ahonkylän päässä savinen kuntorata oli todella liukas nastattomalla polkujuoksukengällä ja yritin hakea hiekkaisempaa kohtaa askelten alle.
Kuva Mikko Kontio
Kahdekasan kilometrin kohdalla löin ensimmäisen kerran varpaani johonkin ja olin mennä nenälleni. Toisen kerran 16 kilometrin kohdalla. Lopulta 17,3 kilometrin kohdalla jalka lipesi pitkospuun kohdalla ja lensin mustikkamättäille. Samalla oikean jalan pohje veti kunnon kramppiin, vaikka ei ollut yhtään varoitellut aikaisemmin. Kaatuminen sai tämän aikaan. Paukutin muutaman sekunnin pohjetta ja sitten vaan ylös. Muutamat kävelyaskeleet ja pohje alkoi sulaa. Varovaisia juoksuaskelia ja irvistäen eteenpäin. Oli aseteltava askeleet tarkasti ettei kramppaisi uudestaan ja ei kun eteenpäin vaan. Viimeisellä kahdella kilometrillä väsy alkoi painaa ja pohjetta piti edelleen varoa. Edessä ei näkynyt selkiä, eikä takana näkynyt ketään. Kello näytti hyvää, jotta kunhan vain nyt nilkutan maaliin tätä vauhtia, niin parannan kyllä aikaani.

Lopulta maalissa olin ajalla 1:46:01 ja viime vuotinen aika parani yli kolmella minuutilla! Ja naisten kilpasarjan toinen 😏 Palkinnoksi keittiö veitsisetti ja fleecehuopa sekä kaikille osallistujille jaettu hieno puinen muistolaatta.
Oon tyytyväinen juoksuun, vaikka ihmettelin kyllä tuota pohkeen kramppia. Koko matkalla en hörpännyt miltään juomapisteeltä juotavaa, koska en kokenut tarvtsevani. Toki metsässä oli kuuma sillä viilentävä tuuli osui sinne vain muutamilla aukeilla paikoilla. Reitti oli merkitty aivan hyvin, mutta yksin juostessa ja väsyn alkaessa painaa, pari kertaa olin epähuomiossa mennä väärin.

Loppu päivä meni palautellessa serkun kihlajaisissa mukavalla porukalla. Sieltä löytyi innokas blogini lukijakin, joten vilkutukset Sirpalle ✋! Toiveena esitettiin juttua kun kaikki ei sujukaan, kun kolottaa eikä huvita. Onhan tässä hyvän aikaa mentykin, että omat ennätykset paukkuu ja fiilikset on ihan huiput. Miettinyt oon kuinka kauan tähän pystyn, milloin mun elämän kunto huippu on ja koska tulostaso lähtee laskuun. Koska hyväksyn hidastamaan menohalujani. Siinä pohdittavaa.
Vielä kuitenkin on muutama juttu mitä ehdottomasti haluan, mutta en tiedä saavutanko niitä koskaan. Ja hitsi kun edelleen nälkä kasvaa syödessä 😆

~Eija~

torstai 16. elokuuta 2018

Get ready!

Jes, syksyn lähestymisen jo aistii, vaikka lämpö helliikin vielä meitä ja perhoset lentelevät puutarhassa. Aamulla on kuulasta kirpeyttä ilmassa sen verran että haluaa laittaa jo hanskat käsiin ja pitempi vartista sukkaa jalkaan. Kesän helteiden jäljet näkyvät palaneena nurmikkona (toipuukohan se koskaan), mutta nyt sentään jo pystyy vetämään sopivan treenin puutarhassa ilman että tuskan hiki nousisi pintaan jo lenkkareiden nauhoja sitoessa. Nyt on just oikea aika aloittaa yhteiset treenit ystävän kanssa, ilmoittautua johonkin kansalaisopiston ryhmään tai asettaa tavoite ensi keväälle, jota kohti lähteä. Neiron koululla, Ilmajoella aloitamme myös kaikille avoimessa Sporttiporukassa vaihtelevalla teemalla monipuoliset lihas- ja kestävyyskuntotreenit ensi viikolla.

Jos olet hiukan "kesäterässä" tai muuten vaan haluat liikettä niveliin, niin tässä on mun ja Niinan mukava kropan herättely treeni tehtäväksi vaikka omalla nurmikolla ↴

1. Peruskyykky
Selkä suorana, polvet varpaiden suuntaisesti, takapuoli alas kuin istuisit tuolille ja kädet eteen tuomaan tasapainoa.

2. Maastaveto kahvakuulalla
Selkä suorana, polvet koukussa, molemmat kädet kiinni kahvassa tuo kuula ylös. Ylhäällä suorista asentosi ja purista pakarat tiukoiksi.

3. Lankku
Koko kroppa kuin lankku. Hallitse hartiat, keskivartalo ja reidet. Hengittele rauhallisesti.

Tee kyykky ja maastaveto  molemmet 15 kertaa ja lankku 45s (tai niin kauan kuin jaksat. Muista oikea asento!). 5 kierrosta ennen tai jälkeen lenkin tai vaikka kesken kotitöiden.
Kuvahaun tulos haulle keep calm its training
Neiron koululla ensimmäiset treenit ovat tiistaina 21.8. klo.18.30-19.30.
Koulun salivuoroja ei ole vielä päätetty, joten aloitamme ulkotreeneillä. Toki sekään ei ole ihan niin simppeliä, sillä koulun markki on vielä ihan mullin mallin väliaikaisen parakkipäiväkodin rakentamisen vuoksi. Pihan tilanne voi muuttua yhtäkkiä, mutta yritetään mahtua sisäpihalle tai koulun taakse nurmikolle. Jostain sieltä mut kuitenkin löydätte 😊

Ensimmäisellä kerralla treenivälineenä meillä on kahvakuula, väline jolla olen ohjaajaurani aloittanutkin 5 vuotta sitten. Muutama laina kuula on saatavilla, mutta mahdollisuuksien mukaan ottakaa omiakin mukaan. 

5€/kerta tai 20€/5 kerran kortti, joka on voimassa myös ensi kevään puolelle.

Tervetuloa treeneihin, joissa joka kerta lämmittelemme tarkoituksen mukaisesti, jokainen tekee treenin oman kunnon mukaan ja lopuksi rentoutamme kroppaa ja mieltä palauttelevalla kehonhuollolla. Mukaan juotavaa ja jumppapatja tms.

Mukava nähdä taas 😃

~Eija~