maanantai 28. joulukuuta 2020

Vuosi 2020

 Onpas taas yksi vuosi mennyt hurjan nopeasti. Ja tämä vuosi 2020 tullaan muistamaan koronasta - valitettavasti.  Vuosi sitten joulukuussa en olisi uskonut millainen hässäkkä on edessä. Korona vaikutti meidän kaikkien elämään, tavalla tai toisella. Omalta kohdalta kisojen peruuntuminen ja siirtyminen, Komian Kirkon Hölkän siirtäminen keväältä kesään ja kokoontumisrajoitukset jopa ulkona liikkumisessa harmitti aivan älyttömästi. Edelleen rajoitukset vaikuttavat ja on niin epävarma olo mitä milloinkin voidaan järjestää ja miten mä pystyn niihin erityisesti työvuorojeni kanssa varautumaan. Vuoden päästä ollaan taas joissain asioissa viisaampia ja pähkitään taas uusia ongelmia.

Onneksi kohta päättyvään vuoteen mahtui ihaniakin juttuja, onnistumisia ja elämyksiä. Yksi meidän perheen kohokohta oli hiihtoloma Ylläksellä. Sen ehdimme turvallisesti tehdä ennen kuin korona jyräsi Suomeenkin. Muistelemme edelleen tuota lomaa, lumikinoksia, latuja, retkiä, pakkasta ja valoa. Niin mieleni tekisi taas pohjoiseen.

Ylläksellä 💗
Maalis- ja huhtikuu menivät omin päin liikkuessa, vaikka juoksuryhmät sain vedettyä loppuun jakamalla porukan pienempiin ryhmiin. Pääsiäisen virtuaalipolkujuoksukisa omalla takapihalla lasten kanssa oli hauska ja omatoimirastit olivat ihan parasta mitä korona-aikana suunnistus piireissä yleistyi. Helmikuussa ostamaani Augment maastopyörään oon ollut äärettömän tyytyväinen ja lukkopolkimilla toimiminen sujuu jo suht hyvin - en olisi ikinä uskonut!

Toukokuu, mun lempikuukausi oli ihan paras! Erilainen arki ja peruuntuneet menot oli lopulta hyväksynyt ja jotain suunnitelmia pystyi jo tekemään. Paljon juoksua, pyöräilyä ja omatoimirasteja. Luonto heräsi jälleen ja aurinko paistoi. Peruuntuneen Karhunkierroksen lomaviikollani juoksin tavoitteena olleet 166 kilometriä kasaan. Tuolla toukokuun viikolla Sarin kanssa käytiin nauttimassa myös Lauhanvuorella
Lauhanvuorella toukokuussa.
Kesäkuu oli kuuma ja pyöräsuunnistuksessa pääsi kuin pääsikin SM-kisoihin kisaamaan. Ei mennyt hyvin, sillä tuli sähläystä niin suunnistamisessa kuin pyörän käsittelyssä. Ehjänä kuitenkin maaliin asti, niin pyörä kuin ajajakin. Tuli juostua niin virtuaali"polkukisaa" kuin ihan paikan päälläkin, kun Lapualla pidettiin Simpsiö trail run. Komian Kirkon Hölkän reittien tarkistusmittaukset tehtiin helteessä.
Pysun Sm-kisoissa kohti maalia.
Heinäkuussa viileni merkittävästi eikä siis ihme, että YKV-Multisportissa mulla oli pitkähihainen paita päällä 😁. Mutta kova oli Fiini Fröökynä tiimillä meno ja naisten triosarjan voitto tuli! Oli hurjan mukava veto taas. Hannan kanssa käytiin heinäkuun lopussa vielä rogaining kisassa Jämillä. Ja sehän oli jälleen myös mukavaa, vaikka virheittä ei selvitty.
Heinäkuusta muuten jäi mieleen kasvava väsy. Se oli monien asioiden summa. Töiden jälkeen piti oikein ottaa päikkäreitä, jos se vaan oli mahdollista. Eikä se elokuun lomakaan alkanut levolla, vaan ensimmäinen viikko oli todella täyteen aikataulutettu..
Fiini Fröökynät melontaosuudelle.
Väsyneenä kävin juoksemassa Paukaneva Night traililla kelvollisesti oman ennätysaikani ollen 10,2 kilometrin matkalla naisten sarjan toinen. Sitten oli vuorossa suunnistustreenejä, AM-sprinttiä ja rastien viemistä metsään. Komian Kirkon Hölkän kilpailunjohtajan ominaisuudessa hommaa riitti ihan hirveästi, mutta onneksi perjantaina 7. päivä elokuuta kaikki lopulta iltakisassa meni aivan hyvin, vaikka helle oli aivan järkyttävä. Olin niin väsynyt kun iltamyöhällä lopulta ehdin kotiin ja heti piti alkaa taas pakkaamaan..
Komian Kirkon Hölkässä vietiin lenkkaritkin jalasta 😆
Pyöräsuunnistuksen SM-kisat, keskimatka ja pariviesti Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä olivat heti hölkän jälkeen. Marjan kyydissä pääsin, enkä itse olisi kyllä ollut ajokuntoinen huonosti nukutun yön jälkeen. Kisat menivät jo hiukan paremmin kuin juhannuksena, mutta edelleen typeriä virheitä. Kuitenkin kaatumisilta vältyin ja hyviäkin pätkiä oli. 
Mä ja mun Augment ollaan ystäviä.
SM-viikonlopun jälkeen ehdin hiukan paremmin levätä ja palautua kunnes kaimani kanssa lähdimme juoksemaan Pyhätunturi maratonille. Reissu oli opettavainen. 43 kilometriä kivirakassa, alku liian kovaa, kuperkeikka josta muistona edelleen kipuileva sormi, mutta sisulla maaliin asti naisten sarjan toisena. Tuonne voisi joskus palata rauhallisempaan tahtiin maisemia ihailemaan.
Pyhältä puulaatta mukaan.
Syyskuu oli lisää pyöräsuunnistusta ja parasta oli tyttären innostuminen myös lajista ja oma SM-hopea erikoispitkiltä. Koronana takia pyöräsuunnistuksen MM-kisat oli peruttu ja tilalla oli kansallisia ja nämä yhden SM-kisat. Tämä harmitti, mutta ilman muutosta olisi tämä vuosi jäänyt ilman SM-mitalia, joten oli tässä jotain positiivista. MM-kisoihin kuitenkin joskus olisi niin hienoa osallistua. Ja omassa tekemisessä pyörän käsittely oli kehittynyt valtavasti. Rohkeus on lisääntynyt ja lukkopolkimien kanssa toimi jo alitajuisesti.

Vaarojen maratonin 130 kilometrin naisten sarjan voitto oli tämän vuoden ehdoton ykkönen! Oon palannut niihin hetkiin, katkonaisiin ajatuksiin ja tuntemuksiin monesti. Olen edelleen niin otettu siitä tuesta ja kannustuksesta mitä sain ennen juoksua ja juoksun aikana sekä muistamisista juoksun jälkeen. Oli ilo järjestää jännitystä somen välityksellä tutuille ja tuntemattomillekin. En unohda tätä koskaan.
Kolilla maalisuoran tuuletus.
Komia Ilkanpolulla nappasin jälleen naisten sarjan kakkos sijan. Omaa ennätystä ei tullut, mutta muuten aivan passeli juoksu suht ok:sti Kolilta palautuneena. Kuitenkaan en lähtenyt edellis vuosien tapaan marraskuun juoksuputkeen, koska fiilis kropassa huusi lepoa. Ja loppu vuosi tässä onkin liikuttu ihan rauhallisesti, nautiskellen mun lemppareista eli hitaista tasavauhtisista lenkeistä. Hiihtämäänkin on ensilumenladulla Seinäjoella päässyt ja nyt tuntuu jälleen jalkojen jaksavan taas juosta.

Lopulta vuosi on ollut hyvä. Saavutin itselle merkityksellisiä asioita, oon mennyt eteenpäin ja oon osannut tehdä järkeviäkin päätöksiä. Mukavia muistoja ja hyvää oppia eteenpäin.
Kiitos.

~Eija~

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulutervehdys

 Joulutervehdys Ilmajoelta!
Talven kohokohta on just nyt. Rakkaita perinteitä noudattaen kotiimme on tuotu aito oikea joulukuusi iskän metsästä. Meillä on tupakeittiössä korotettu katto, joten kuusikin on yli kolme metriä korkea. Latvatähden ripustaminen oli lähes urheilusuoritus, koska en suostunut tikkaita ulkoa hakemaan. Ensi vuonna pitää yrittää muistaa laittaa tähti ennen kuin kuusi nostetaan pystyyn ☺ Mutta onhan se taas komea ja tuoksuu niin ihanalta. Loppiaisena kuusi kannetaan sitten ulos. Ja sen jälkeen alkaa kevään ja valon odotus.

Tänään lapset leipoivat vielä yhden satsin pipareita (ja mä siivosin jäljet). Yhdessä käytiin metsästä hakemassa käpyjä joulupöydän koristeluun, vähän vielä siivotaan, valmistellaan huomisen ruokia ja illalla vielä saunaan. Tänä vuonna saan olla jouluaaton vapaalla ja isovanhemmat ja osa mun veljistä tulee meille. Muut joulunpyhät olen töissä. 

Tarkoitus on liikkua joka päivä, mutta hyvin kevyesti aina ensi vuoden puolelle asti. Sitten tammikuussa alkaa määrän ja tehojen nosto hallitusti. Voimaa ja kehonhallintaa pitää saada kroppaan lisää. On ollut ihanaa taas olla tämä loppu vuosi rennosti, ilman kilpailuja. Vaikka lähes kaikki loppu vuoden kilpailut kyllä peruttiinkin ja aika näyttää kuinka ensi vuonna käy. En voi sille mitään, mutta hiukan pahaa pelkään joidenkin pippaloiden osalta. Tämä on nyt tätä korona-aikaa. Ärsyttää, mutta asialle ei mitään voi, joten annetaan olla.

Sain kuin sainkin "pipari"-joulukalenterisukat valmiiksi ennen joulua.
Leppoisia joulunpyhiä, sopivasti touhua ja jännitystä toivon teille!
Se on Joulu taas 🌟

~Eija~

lauantai 12. joulukuuta 2020

Retkeilyä Nuijapolulla

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus osallistua tyttärien kanssa suunnistajien ja kestävyysjuoksijoiden leirille Kuortaneella, mutta korona ryökäle pilasi tämänkin. Lauantaille ei ilmaantunut mitään muuta erikoista, joten suuntasimme omalla perheellä jälleen metsään retkeilemään. Monet polut ja laavut on lähitienoolla jo kierretty, mutta hetken googlailun jälkeen löysimme lisää karttoja naapurikunnasta, Kurikasta. Oon näillä poluilla jonkin verran juossut porukoissa, mutta nyt pääsimme hyödyntämään niitä rauhallisemmassa vauhdissa. Täältä löytyi muun muassa Nuijapolun kartta, jonka pohjalta suunnittelimme oman retkemme.

Kartta ei ollut ihan niin tarkka kuin suunnistajana toivoisin, mutta parin risteyksen ja yhteisen pohtimisen jälkeen pysyimme kuin pysyimmekin oikealla reitillä. Osa opasteista oli melko vanhoja ja piilossa, mutta jotkut taas oikein priima kunnossa. 
Löysin ihanan retrotakin kaapista :D

Pirunpesä

Palan matkaa myös pitkospuita pitkin.

Jätettiin arvoituksellisia jälkiä taaksemme ;)
Asteen pakkanen, pieni sumu ja tuuleton keli oli just hyvä. Aurinko ei suostunut edes käväisemään paikalla. Reippaan viiden kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme evästämään Morajärven laavulle. Mukana oli omat polttopuut, mutta paikalta löytyi myös järeitä pöllejä pilkottavaksi. Oli hieno ja siisti laavu, vaikka järveä emme kyllä nähneet.
Morajärven laavulla

Vajaa 8 kilometriä tuli retkelle mittaa ja juuri ennen pimeän tuloa päästiin takaisin autolle. Mukava retki oli jälleen, eikä nähty kuin kaksi pyöräilijää metsässä. Tänne tullaan toistekin ja miehen kanssa oli puhetta, että voitaisiin lähteä juoksemaan tuonne, niin polkujen risteykset ja käännökset tulisi vielä paremmin tutuiksi. Ihanaa, että läheltä löytyy polkuja, rauhallista metsää ja sinne on kaikilla ihan vapaa pääsy. Tämä voittaa huvipuistot ja ostoskeskukset 6-0.
Illalla vielä pulahdus, itse asiassa kolme pulahdusta avannossa. Mukava päivä ja nyt niin valmiina nukkumaan.

~Eija~

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Häivähdys valoa

 Täälä ollaan edelleen, vaikka marraskuu onkin ollut blogin puolella hiljainen. Siitä ei pääse mihinkään, että marraskuu on vuoden harmainta ja ankeinta aikaa. Monena päivänä ei ole kuin hetkellisesti päivä kirkastunut ja sitten taas yhtä harmautta. Päivä kerrallaan eteenpäin, yrittäen nauttia pienistä jutuista joita kuran ja loskankin keskellä on. Valoja puutarhan puissa ja pensaissa, kevyt lumikerros nurmikolla, auringon pikainen tervehdys taivaanrannassa ja avanto kevyesti jäätyneessä lammessa. Ja kirkas tähtitaivas keskellä yötä tai varhain aamulla kun polkee metsäteitä pitkin töihin. Ihania hetkiä pysähtyä ja nauttia.

Perheen ja vanhempieni kanssa tehtiin viikko sitten retki Palaneetkallioille Ylistaron ja Härmän rajamaille. Kaunis paikka, vaihtelevaa alustaa ja monia mielenkiintoisia koloja (lue; rastipisteitä). Ollaan retkeilty näillä kallioilla ennenkin ja tämän vuoden Multisport-kisassa polkujuoksu pätkä juostiin täällä. Pitää tulla kesällä uudemman kerran, jos vaikka pitkään etsimämme geokätkökin sitten löytyisi.

Marraskuun retki Palaneetkallioilla.

Marraskuun juoksuputkeen en tänä vuonna lähtenyt, onneksi. Kolin 130 ja Ilkanpolun 35 tuntuivat kropassa. Kiristi jalan lihaksia, erityisesti oikean jalan pohjetta ja siitä sisäsääreen ja kantapäähän. Hieronnassa jalat käsiteltiin voimakkaasti, myös vasen jalka jossa oli samankaltaisia kireyksiä, vaikka se ei oireillut.

Oon pystynyt juoksemaan, enkä juoksutaukoa ylimenokaudelle kokenut tarvitsevani saati haluavani. Vauhdit oon pitänyt maltillisina ja tuntuu ettei kropassta olisi kovin enempää irronnutkaan. Jalkaterien iho alkaa olemaan jo kunnossa. Nimittäin molempien jalkapohjien iho kuoriutui kokonaan. Kaksi varpaankynttä on vielä mustana, irtoamatta, todennäköisesti kasvattavat nätisti uutta ja ensi kesänä ovat taas tosi somat.
Neitin perässä suunnistustreeneissä.

Yksi marraskuinen aamu ajoin päin puuta, kaatunutta puuta. Menin ympäri ja onneksi vakavilta vammoilta vältyin.

Aamuvuorosta kotiin, kun aurinko jo laskee ja kuu nousee taivaanrannan takaa.
Marraskuun hämäriin hetkiin on sopinut sohvalla istuskelu lankakerät jaloissa pyörien. Tykkään tehdä käsitöitä, tykkäisin tehdä niitä enemmänkin ja lempparit talvella ovat ehdottomasti villasukat. Sopivasti silmiin osui Novitan joulukalenterisukat, joista julkaistaan joka viikko pätkä ohjetta lisää. Niin koukuttavaa. En vielä tiedä kuka nämä saa, mutta omiin jalkoihin tuntuvat hiukan liian isoilta.

Oon istunut välillä myöhäiseen iltaan asti ohjeet edessä läppärillä, puikot ja langat sormissa ja äänikirja korvilla. Kaksi rentouttavaa ja koukuttavaa juttua yhtäaikaa työnalla.
Sukkaa pukkaa.
Ens viikolla päästään ihanaan joulukuuhun. Meillä se tarkoittaa heti alkukuusta synttärijuhlia ja myöhemmin lasten pitkää joululomaa. Onhan tässä monta viikkoa luettu ja harjoiteltu moniin kokeisiin ja muakin jo väsyttää. 

Tulisipa vielä lunta, vaikka meidänkin kulmilla pääsee jo hiihtämään kun Seinäjoella levitettiin viime talvena säilölumet purtsille. Eilen avasin hiihtokauden 16 kilometrin tykityksellä. Oli rankkaa, mutta kyllä niin tykkäsin.

Hyvää alkavaa joulukuuta 🤶

~Eija~

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Pyhäinpäivän Komia Ilkanpolku

 Lokakuun viimeisenä päivänä, Pyhäinpäivänä juostiin neljännen kerran Komia Ilkanpolku Kurikan Tuiskulasta Ilmajoen Tuomikylään. Ilkanpolku on mulle todella tuttu, sillä se on yksi mun ns "takapihan" poluista ja tässä polkujuoksutapahtumassa oon ollut joka vuosi 35 kilsan matkalla. Edellisinä vuosina olen aina saanut parannettua omaa aikaani, mutta tänä vuonna jo lähtökohtaisesti arvioin, että ei ole mun enkkapäivä tänään.

Voisi ajatella, että vajaan kuukauden takainen Kolin 130 kilometriä painaisi vielä kintuissa ja mahdollisesti näin tekikin, mutta enemmän mietitytti viime viikkojen runsaat sateet ja plussakelit. Edellisinä vuosina reitillä on ollut märkää, jäätävän kylmää vettä, liukasta, mutta myös aurinkoa. Aavistelin, että luvassa olisi rämpimistä kurassa ja lammikoissa.

Ja niinhän me rämmittiin...

Kuva Antti Latva-Hirvelä
Tavoite oli lähteä omaa rennon reipasta ja tähtäimessä oli 3:15 alitus. Nuuksion Classicin 70 kilometrin voittaja Johanna lähti omia menojaan, mutta mun ja Assin vauhdit osuivat hyvin yksiin. Välillä mä olin edellä ja sitten Assi. Oikean jalan pohje kiristeli alusta asti ja Santavuoren nousun vajaan kymmenen kilometrin kohdalla otin kävely-juosten ja pohje hiukan hellitti, mutta ei antanut periksi kokonaan. Assi veti tässä hyvin kaulaa ja mä laskeskelin, että kakkospaikka taisi mennä siinä. Kuitenkin pitkässä alamäessä taas saavutinkin Assia ja joukkoomme oli liittynyt myös Hannu.

Lammikoiden ja kurakoiden väistely rämeikön puolelta vei voimia. Loikat, hyppelyt ja sivuttaisaskeleet toki toivat kivaa vaihtelua ja pitivät lantion ja pään hereillä, mutta ottihan se hiukan hermoon. Kylmä vesi ei tuntunut pahalta jaloissa ja yllättävän hyvin mun ikivanhat Inovin kengät piti märillä kallioilla. Alamäet ja pitkospuut otin ekstra varovasti ja valitsin jalansijan tarkkaan. Jossain vaiheessa aloin puskea lammikot läpi ja vain toivoin ettei siinä olisi mitään syvää ojaa ja homma menisi uimiseksi.

Noin puolessa välissä Assi jäi hiukan jälkeen ja myöhemmin pikku hiljaa Hannukin. Jatkoin omaa puurtamista. Energiat tuntui riittävän hyvin. Otin matkan aikana kaksi energiamarmeladia ja juotavaa. PikkuIlkan 17 kilometrin juoksijoita alkoi tulemaan selkä edellä vastaan. Tsempattiin toisiamme ja loiskuteltiin upottavilla poluilla. Ränkimäenlenkille päästyä oli reissu jo voiton puolella ja edessä reitin tutuin osuus. Oli hyvä fiilis. 
Jalkahoitoa kengät jalassa ja tämän vuoden muistolaatta.
Viimeinen huoltopiste oli viisi kilometriä ennen maalia. Tämänkin, kuin edellisetkin juoksin ohi, sillä ei ollut tarvetta pysähtyä. Hiukan lisää maltillisia nousumetrejä ja viimeiset kaksi kilometriä laskettelua. Maaliin pääsin hyvissä voimin aikaan 3:07:59 eli tasan kolme minuttia hitaammalla ajalla kuin viime vuonna. Edellis vuosien tapaan naisissa 2. sija ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Johanna veti 16 minuuttia nopeampaa ja teki naisten reittiennätyksen, hienoa!
Mä, Johanna ja Assi 🏆
Kuva; Komiaflow

Olipa jälleen kerran upeasti järjestty tapahtuma ja uutuutena oli lasten MiniIlkka, jossa mun tyttäret juoksi. Heilläkin oli kuulemma ollut kivaa. Maalissa kaikki saivat muistopuulaatan, lämmintä keittoa ja juotavaa. Tunnelma oli leppoisa ja yleisö kannusti ihanasti, kiitos 😊

Tähän päättyi mun tämän vuoden kilpailukausi. Olo on helpottunut. Tavoitteet kaudelle eivät täysin toteutuneet osittain koronan vuoksi ja osittain omasta taitamattomuudesta. Nyt kuitenkin otetaan ansaittu hengähdystauko ja annetaan kropan ja pään kunnolla palautua. Tämä tarkoittaa myös sitä, että edellis vuosien tapaan juoksun marrasputkeen en tänä vuonna lähde. Kuitenkin kehonhuollon marrasputkeen sukellan. Joka päivä teen jotain kroppaa hellivää huoltoa; venyttelyjä, liikkuvuutta, rullailua, hierontaa, avantopulahduksia ja mitä näitä nyt on. Lähde säkin putkeen mukaan!

~Eija~

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Miten teillä nukutaan?

 Kiitos kysymystä, oikein hyvin, mutta ei joka yö.

Nukkumisesta kysytään useimmiten pienten lasten vanhemmilta, mutta se on yhtä oleellinen kysymys kaikilta ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta. Nukkumiseen vaikuttaa niin monet tekijät. Joihinkin pystyy vaikuttamaan, toisiin pitää opetella löytämään ratkaisuja ja onneksi pienistä lapsista aikanaan kasvaa isompia ja nukkumisrytmi löytyy heilläkin. Jotkut ihmiset vaikuttavat perineen hyvät unigeenit ja toiset eivät tunnu edes tarvitsevan paljon unta. 

Itse haluaisin olla aamuvirkku, mutta en sitä ole. Aamuisin itse asiassa olen melko äreä riippumatta siitä olenko nukkunut hyvin vai huonosti. Useimmiten aamuisin haluan olla ihan yksin ja vasta aamupalan jälkeen pystyn kohtaamaan muita. Harvoin otan päiväunia, paitsi jos ennen yövuoroa siihen on mahdollisuus tai jos takana on rankempi fyysinen rasitus. Pystyn valvomaan, mutta kotona valvon harvoin myöhään. En siis ole iltavirkkukaan. Tykkään nukkua ja yksi päivän parhaista hetkistä on kun hyvän päivän jälkeen pääsee sänkyyn. Mutta on niitäkin tilanteita, että päivä ei ole ollut hyvä ja sitten ei saakaan unta.

Piikkimatto rentouttaa uneen pääsemisessä.
Mulla on käytössä kolme toimivaa juttua, jotka parantavat mun nukkumista. Niistä ehdoton ykkönen on korvatulpat. Ilman niitä en nuku enää koskaan. Alun pitäen korvatulppia käytin vain yövuorojen jälkeen saadakseni tarpeeksi hiljaisuutta kun muu perhe oli kotona. Lopulta ajauduin käyttämään niitä myös öisin, sillä meidän perheessä miehet kuorsaa ja se on ihan hirveää kuunneltavaa kun yrittää päästä unen päähän tai herää siihen keskellä yötä. Korvatulppien läpi kuulee jos puhelin soi, mutta kaikki muut piippaukset sen ploggaa tehokkaasti.

Toinen hyvin aktiivisesti käytössä oleva hyödyke on piikkimatto. Menen sen päälle nukkumaan joka ilta, mutta en yövuorojen jälkeen. Matto yltää hartioista alaselkään asti ja yleensä aina nukahdan siihen. Muutamia kertoja olen nukkunut sen päällä koko yön, mutta joskus vain hetken, kun se ei ole tuntunut hyvältä juuri siinä hetkessä. Normaalisti jossain kohdassa yöllä, puoliunessa heitän maton lattialle ja käännyn kyljelleni nukkumaan.

Kolmas juttu on avannossa pulahdus ennen nukkumaan menoa. Avantokaudella pyrin käymään vähintään kerran viikossa ja kesällä avovesissä niin usein kuin mahdollista. Meillä on onneksi oma uimiseenkin soveltuva lampi takapihalla, joten sinne voi hiippailla todella helposti. Oman kokemuksen mukaan kylmä vesi todella rentouttaa ja pulahduksen jälkeen kuuma teekupponen villasukat jalassa on jotain niin ihanaa.
Yövuorot kesällä on ihan jees, koska on niin valoisaa.
Vuorotyöläisenä sellaista suositeltua terveellistä unirytmiä on mahdoton toteuttaa. Normi aamuvuoroon mennään aamu seitsemäksi, iltavuoroon yhdeksi ja yövuoroon puoli yhdeksäksi. Sitten välivuoro vai alkaa aamulla klo.8, 10 tai iltapäiviällä klo.16 tai 18. Nukkumaan meneminen siis on mitä milloinkin, siis suurin piirtein silloin kun väsyttää. Yövuoroista kertyy aina univelkaa, mutta omalla kohdalla myös aamuvuoroista. Aikainen herätys, mun kohdalla puoli kuudelta, on vaikeaa. Työvuoro menee heräämisen jälkeen jotenkin, mutta iltapäivällä iskee jäätävä väsy. Tämä väsy voi riipoa koko illan ja sitä odottaa vain koska pääsee taas nukkumaan. Liian monta aamuvuoroa peräkanaa on tuskaa. 

Tässä elämänvaiheessa en kuitenkaan vielä vaihtaisi vuorotyöstä pois. Opiskelujen aikana sai tehdä riittämiin sitä päivätyörytmiä ja olin yleensä keskiviikkona jo ihan puhki. Vaikka vuorotyössä joutuu paljon sumplimaan menoja ja laittamaan esimerkiksi kisoja tärkeysjärjestykseen, en missään nimessä vaihtaisi arkivapaita pois. Onneksi meillä on töissä tämän korona kevään ja kesän jälkeen taas autonominen työvuorosuunnittelu käytössä ja saamme itse suunnitella työvuorot tietyt pykälät huomioiden. Tällä on valtava merkitys omaan jaksamiseen. Kesän aikana sen erityisesti huomasi.

Tänään keskiviikkona on ollut vapaapäivä. Oon tehnyt 13 kilometrin maastolenkin purtsilla. Juoksun päälle olin uimahallissa vesijuoksemassa. Sitten kotiin syömään, plarasin lehtiä kodin hiljaisuudessa kunnes tytöt tulivat kotiin. Silmäilin heidän läksyjen tekoa ja kohta alan valmistaa meille päivällistä. Illalla vielä ystävän kanssa pitkälle sauvakävelylenkille. Olo on hyvä ja levännyt. Huomenna onkin sitten 14 tunnin työpäivä...
Vajaan 22 tunnin juoksun jälkeen jaksaa vielä hymyillä.
Monet ovat kysyneet kuinka jaksan ultrajuoksuissa juosta läpi yön. Vastaan, että hyvin. Sellainen univäsy ei ole vaivannut, muuten on kyllä ollut uupunut olo. Viime kesänä Ylläksellä 105 kilometrin lenkille lähtö oli puolilta öin. Yötön yö oli jotain niin kaunista eikä todellakaan väsyttänyt. Tänä vuonna Kolilla ehti lähdön jälkeen juosta ilman lamppua vajaan tunnin ja sen jälkeen monta tuntia tuijotti valokeilaa polulla. Siinä sulkeutui kaikki muut ympäristön ärsykkeet ja eteni askel askeleelta. Päässä pyöri monia ajatuksia, joita ei enää seuraavana päivänä muistanut. Mutta ei, mun ei tehnyt mieli ruveta nukkumaan ja keskittyminen oli seuraavassa askeleessa ja itselle asetetussa etapissa. Yön valkeneminen aamuksi ja kirkastuessa päiväksi oli ihanaa. Yhteensä 31 tuntia tuli valvottua putkeen ja sitten kyllä jo väsytti. Nukuinkin yllättävän hyvin, vaikka lyhyesti.

Kovien fyysisten rasitusten jälkeen yksi tärkeä asia palautumisessa on nukkuminen. Kolin jälkeen mulla oli kaksi niin sanottua normaalia yötä aikaa nukkua ja sitten tuli yövuorot töissä. Ei mikään paras ratkaisu, mutta selvittiin siitäkin.

Epäsäännöllisen rytmin ja rankan fyysisen rasituksen lisäksi mielessä pyörivät murheet saattavat häiritä pahastikin unta. On tullut nukuttua katkonaisesti tai jopa valvottua kun asiat pyörii mielessä. Tekemättömät tai ratkaisemattomat asiat, jännittäminen ennen kisaa tai muuta tapahtumaa. Viime elokuun Komian Kirkon Hölkän jälkeisenä yönä en nukkunut paljon yhtään, sillä kelasin järjestelyjä edelleen ja pari asiaa vaivasi. Olin aamulla kuin krapulassa, vaikka tippaakaan alkoholia en ollut nauttinut. Silloin olin todella puhki. Seuraavan yön sainkin sitten nukuttua hyvin, vaikka en kotona ollutkaan ja elämä taas voitti.
Tänään Ilmajoki-lehdessä oli Anniinan kirjoittama juttu mun Kolin retkestä. Oli kiva juttu ja Anniina osaa niin hyvin kirjoittaa. Mun UTTF-tavoitteen tietävät nyt kaikki ilmajokiset, jotka jutun lukivat. Enää ei siis voi perääntyä 😁

Hyviä huolista vapaita unia kaikille!

~Eija~

maanantai 19. lokakuuta 2020

Syyslomaretkiä

 Viime viikko oli lasten syyslomaviikko ja se oli samalla itsellekin kuin lomaa, kun ei tarvinnut patistaa läksyjen tekoon tai kokeisiin lukemiseen. Mä kun en pysty olla sekaantumatta lasten koulunkäyntiin, stressaa kaikki kokeet ja projektit välillä yli oman sietokyvyn. Lasten loman aikana saatiin nukkua pitkään, leivottua pitkästä aikaa ja retkeiltyä yhdessä. Tavattiin myös ystäviä ja mä sain oikein hyvän toisen lepoviikon ultran jälkeen. Keskellä viikkoa olin tiukat työvuorot töissä ja sitten oli aikaa olla lasten kanssa.

Näkyvä Kauhalammin kierroksen näkötornista aamu-usvassa.

Perjantaina lähdimme Kauhajoelle Kauhalammin kierros kiertämään. Paikka on Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa ja paikka ei ollut tuttu ennestään, mutta olin todella positiivisesti yllättynyt. Reipas 5 kilometrin reitti oli todella kaunis keskellä soita ja Kauhalammi kierrettiin hyväkuntoisia pitkospuita pitkin. Itse rakastan soita, vaikka suunnistaessa ne pyrinkin kiertämään 😆 Hyvät opasteet, näkötorni, pitkä pätkä esteetöntä sorapolkua, kaivot ja useampi siisti taukopaikka ja vessat olivat priimaa. Uimaankin pääsisi monessa kohtaa. Lintujen bongailijoille Kauhalammi on upea paikka.

Niin kaunista suota.

Ihania pitkospuita soilla.
Meidän lapset ovat tottuneet jo pitkiinkin retkiin ja tylsiinkin talousmetsä pätkiin, mutta Kauhalammilla oli koko ajan kaunista katseltavaa, joten pitkästymään ei kukaan päässyt. Kelikin kirkastui aamun usvasta auringon paisteeksi. Pohjoispään parkkipaikalle tullessamme siellä oli vasta yksi auto. Salomaan taukopaikalla, jossa oli ihan uusi laavu, olimme ensimmäiset, mutta pian siellä oli kuutisen muutakin eri kokoista retkeilyporukkaa. Hyvin kuitenkin mahduimme tämän hetken suositukset huomioon ottaen ja kaksi tulenteko paikkaa helpotti myös asiaa. Meillä oli tällä kertaa trangiaeväät ja nuotiota emme tarvinneet. Takaisin parkkipaikalle tultuamme, oli siellä reilusti yli toistakymmentä autoa. Kaunis ilma ja loma oli saanut monet muutkin perheet luontoon.
Mun retkikumppanit 💗

Kauhalammi
Lauantaina retkeilimme ystävän ja lasten kanssa Ylistarossa meidän omalla laavulla isäni metsässä. Siellä ei kilometrejä paljon kertynyt, mutta sitäkin enemmän ulkoilua. Nyt oli eväänä makkarat, tikkupullaa ja tietysti vaahtokarkkeja. Aktiviteettina oli muun muassa patsas- ja sardiinihippaa. Oli muuten todella tehokasta sykettä nostavaa juosta kumpparit jalassa kosteassa metsässä ja sammaleiden luistaessa jalan alla. Meillä oli tosi hauskaa ja vaikka luvattiin sadetta, ei sitä tullut.
Vuoden ankeimmat kuukaudet päällä, mutta eteenpäin mennään.

Herkkuja nuotiolla.
Eilen sunnuntaina saimme ensilumen - aivan ihanaa! Meidän pihaan ilmestyi välittömästi lumipupuja, -kyläläisiä ja -lyhtyjä. Mä lipsuttelin  kesärenkailla ennen töihin menoa Kurikkaan suunnistamaan ja olihan se pienen tauon jälkeen taas niin kivaa, vaikka varpaisiin tuli melkoisen kylmä. Ensi kerralla Sealkinz-sukat jalkaan!

Oma suunnistuskisakausi tältä vuodelta on naulattu kiinni. Lauantaina olisi ollut SM-erikoispitkät, mutta päätin jo viikkoja sitten etten sinne lähde. Oon tyytyväinen etten lähtenyt, sillä ei kroppa ihan ole vielä ultralta palautunut. Juoksuvauhdit lenkillä on jo löytynyt, mutta ensimmäisten kilometrien fiilis on melko raskas. Jaloissa on kireyksiä ja tällä viikolla menen yläkropan hierontaan, kun tuntuu sieltäkin jumittavan. Tarkoitus on ottaa rennosti, käydä viimeisillä omatoimirasteilla lähistöllä ja Komia Ilkanpolulla juoksemassa marraskuun alussa. Sitten jos pian pääsisi hiihtämään ja ottaa pari kuukautta tosi kevyesti juosten, mutta joukkoon muutama kunnon pitkä lenkki. Katsotaan miten onnistuu.
Suunnistaminen onnistuu, vaikka vähän lunta satelikin.
~Eija~