lauantai 2. tammikuuta 2021

Vuosi 2020 lukuina

En ehtinyt viime vuoden puolella ynnätä vuoden 2020 lukuja, sillä viimeiset retkikilometrit tulivat puolen yön aikaan perheen kanssa kotimme lähellä olevalle laavulle. Vaihdoimme vuoden ihan omalla porukalla. Juhlajuomana oli kuumaa kaakaota muovimukista ja raketteina sädetikut, joiden roskat toimme kotiin omaan roskikseen. Retkeily olikin menneen vuoden yksi perheemme yhteisesti harrastuksista. Uutena vuonna suunnitelmissa on jälleen ottaa retkeilyhaaste vastaan, uusin aihein.

Ylläksellä hiihtoa, juoksua ja retkeilyä upeissa maisemissa.
Mutta mennyt vuosi 2020 kilometrien osalta näyttää tältä;
- Juoksukilometrejä 2500 (teillä, maastossa ja poluilla)
- Suunnistuskilometrejä 230 (linnuntietä)
- Pyöräilykilometrejä 3628 (teillä, maastossa ja pyöräsuunnistaen)
- Kävelykilometrejä 781 (tässä mukana retkeilyä 144km)
- Hiihtokilometrejä 551
Omat kelpo vedot talvijuoksusarjassa. Kuva; KomiaFlow
Joulun aikoihin huomasin, että juoksussa 2500 kilometrin tolppa ei ole kovin kaukana. Tämän tolpan saavuttaminen motivoi vuoden viimeisinä päivinä juoksemaan tiuhemmin ja muutaman viikon rentoilu tuntuikin auttaneen ja juoksu tuntui todella helpolta ja kevyeltä. Kilometrit oli yllättävän helppo saada kasaan. Juoksin paljon poluilla ja ilokseni lumessa, kun Etelä-Pohjanmaallekin satoi hiukan parempi kerros lunta.

Tasaiset puolimaraton ja täysmaraton matkat virallisesti kellotettuna jäivät juoksematta. Poluilla kuitenkin nuo matkat tuli taitettua moninkertaisesti. Omasta virallisesti tasaisen maratonista on kuitenkin sen verran aikaa ja koen olevani paremmassa juoksukunnossa kuin silloin, niin siinä pitäisi oma uusi enkka käydä juoksemassa. Toivottavasti tänä vuonna se onnistuisi.
Kevät; ihmisen parasta aikaa!

Lauhanvuoren kansallispuistossa.
Suunnistuksen omatoimirastit olivat mainio juttu. Kisoja oli selvästi vähemmän, mutta rasteilla tuli kuitenkin käytyä ahkerasti. Kuitenkaan suunnistus ei oikein sujunut, no hetkittäin kyllä, mutta muuten tuntui meno aika hermostuneelta. En oikein osaa tai jaksa keskittyä, on liian kiire. Osaltaan ehkä omaan suoritukseen keskittyminen kärsii, kun jännitän tyttärieni suorituksien vuoksi. Mulle tärkeintä on että he tulevat maaliin innostuneina ja tyytyväisinä omaan suoritukseen. Ihanaa, että omat lapset lähtevät jo mukaan kisoihin ja välillä on kiva olla ihan vain huoltajan roolissa.
Juoksin kaikki Komian Kirkon Hölkän tarkistusmitatut matkat kilpailunjohtajan ominaisuudessa.
Kuukausien juoksukilometrien keskiarvot näyttää seuraavalta;
Tammikuu 59,2km
Helmikuu 39,2km
Maaliskuu 59,9km
Huhtikuu 60,7km
Toukokuu 98,7km
Kesäkuu 40,1km
Heinäkuu 60,4km
Elokuu 61,3km
Syyskuu 43,4km
Lokakuu 37,5km
Marraskuu 44,5km
Joulukuu 57,4km.

Askeleita kertyi joka kuukausi keskimäärin yli 15000 päivässä ja eniten toukokuussa, vajaa 24000. Pyöräilykilometrejä kertyi kaikista eniten kesäkuussa, keskimäärin 154,3km viikossa. Olin kesäkuussa vielä töissä ja oli todella kuuma, joten pyörällä oli näppärää kulkea niin työmatkat kuin tehdä perheen kanssa retkiä.
Pyhätunturi maratonilla viimeisen nousun jälkeen ihan uupuneena. Kuva; Rami Valonen

Vuoden juoksukilometrit täynnä.
Eniten on tullut taas juostua yksin. Uutena nosteena kuitenkin äänikirjat ja podcastit, joita on tullut kuunneltua syksyn lenkeillä enenevästi. Uudet napit korviin pitää hommata, koska käytössä olevat ei yhdistä enää ihan niin kuin toivoisin.
Uutena lenkkiseurana tänä vuonna ilokseni olen saanut mieheni, joka oma-aloitteisesti halusi alkaa käymään juoksemassa. Lapset lähtevät joskus pyörällä vielä seuraksi, joten pimeinä iltoina meillä on ihan oma valonheittäjäkin. Muuten lenkeille oon saanut seuraa jälleen Niinasta, Ninnistä, seurakavereista, polkujuoksuryhmästä ja keväällä ohjaamistani juoksuryhmistä. Varmasti samalla jengillä jatketaan tänäkin vuonna 😊

Menneen vuoden lukemiin olen oikein tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Reipasta uutta vuotta jokaiselle!

~Eija~

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Salamajärven kansallispuiston talvi

 Meidän perhe on retkeillyt aina, mutta tänä vuonna vielä enemmän. Helenalta bongasin vuoden alussa retkihaasteen, jossa oli 52 erilaista retkiaihetta. Niitä olemme toteuttaneet mielikuvitustakin käyttäen. Joulun välipäivinä oli tarkoitus piipahtaa isoveljeni luona Jyväskylässä, mutta se ei nyt onnistunutkaan, joten oli keksittävä muuta. Joka tapauksessa jonkinlainen "maisemanvaihdosretki" oli tehtävä ja lopulta päädyimme Salamajärven kansallispuistoon Keski-Pohjanmaalle, Perhon ja Kivijärven alueelle.

Paikka on meille erittäin tuttu, sillä mieheni on käynyt alueen koirajärvillä vuosia kalassa kaikkina vuodenaikoina. Kalastusluvallisille lammille istutetaan taimenta ja kirjolohta. Ennen lasten syntymää olin mäkin monena vuonna mukana. Oon ollut veneessä soutamassa kalojen perässä, retkeillyt poluilla ja nauttinut paikan hiljaisuudesta. Harvemmin toki mustan aukon reunalla oon kyykkinyt. Nyt on ollut monen vuoden tauko viime vierailustani, joten oli kiva palata näihin maisemiin pitkästä aikaa.

Iso Koirajärven rannalla.
Majoituimme Koirasalmen kämppään, jossa saimme olla koko reilun vuorokauden vierailumme ajan ihan yksin. Paikkaa ylläpitävä pariskunta asuu kämpän toisessa päässä, mutta heitä ei paljon näkynyt. Kuitenkin sauna lämpeni tilauksestamme ja kaikki toimi muutenkin kuin unelma. Kämppä on siisti, lämmin, keittiö täysin varusteltu ja saunaa saa erikoismaininnan. Saunominen ja pulahdus pieneen Koirajärveen on yhtä hemmottelua. Oli jo vuosia sitten ja on edelleen.
Lumisuihkussa.
Meidän reissun päätavoite oli ulkoilla paljon ja olla yhdessä. Mies tietysti nappasi myös pilkkivehkeet mukaan ja kantoikin sitten mukanaan kalaa kotiin 😊

Ensimmäisenä reissupäivänä olimme heränneet ajoissa kotona ja hämärässä lähdimme jo ajamaan. Reilun kahden tunnin ajon jälkeen olimme perillä. Pieni välipala kaikille ja sitten heti liikkeelle. Lunta oli Koirasalmella selvästi enemmän kuin meillä kotona, joten muutimme suunnitelemaamme reittiä lyhyemmäksi. Kävelimme Ahvenlammelle ja eväiden nauttimisen jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin. Retken pituudeksi tuli reipas 9 kilometriä.
Vanhoja kauniita mäntyjä.
Reitti oli tasainen, välillä kovinkin kivikkoinen ja lumisilla pitkospuilla käveleminen oli hankalaa. Jalka lipsahti aikaajoin sivuun, mutta onneksi kastuneilta jaloilta vältyttiin. Lumiset puut olivat kauniita ja useamman lumisuihkun saimme niskaan naurujen kera. 
Ahvenlammen rannalla nuotio, lapset jäällä.

Sarilta saadut jouluherkut jälkkärinä, nam 😋
Päästyämme takaisin kämpälle, mä vaihdoin kevyempää päälle ja nastalenkkarit jalkaan ja pinkaisin lamppu päässä keikkuen takaisin metsään. Lähdin kiertämään Isoa Koirajärveä ja koukkasin Pyydyskosken ja Heikinjärven kautta. Palan matkaa polku näkyi todella heikosti, eikä siitä ollut kukaan kulkenut samana päivänä. Kuitenkin Pyydyskoskella oli porukkaa ja sen jälkeen polku olikin taas hyvin tallaantunut ja vauhtia sai taas nostettua. Heikinjärven jälkeen oli kahdet jäljet kohti Koirajärveä. En varsinaisesti pelännyt missään vaiheessa eksyväni, koska koko ajan tiesin että voin aina palata omia jälkiä seuraten takaisin. Kaksi kertaa kaaduin pehmeään lumeen, kun jalka lipsahti pitkospuulta sivuun. Oli tunnelmallista ja niin vapaata juosta pimeässä metsässä ihan yksin. Tuntui etuoikeutetulta.
Polkulenkillä lamppuna Lumonite Air 1500.
Nukuimme yön hyvin, koko perhe samassa huoneessa ja hyvin mahduimme. Mies lompsi ulos aamulla hämärän turvin ja mä ja lapset otettiin hiukan hitaampi aamu. Pakkasimme reppuun keksejä ja suklaata sekä kaakaota termariin ja patistin jengimme taas liikkeelle. Lähdimme Metsäperäläisen taipaleelle.
Maasto oli samanlaista kuin edellispäivänä. Paljon soita, vanhoja mäntymetsiä isoine puineen ja pirunpeltoineen. Aurinko ei tänään pilkahtanut, mutta muuten oli ihana päästä liikkumaan päivän valossa. Loppua kohden sai tsempata lapsia eteenpäin, sen verran alkoi kahden päivän retkeilyt lumessa painamaan jaloissa. Vajaa 7 kilometriä tuli matkaa. Hyvää treeniä ja valmistautumista ensi kesän perhevaellukselle tämä kuitenkin oli.
Pitkospuita yli pirunpellon.

"Hyvät eväät-retki"

Retrotakilla taas matkassa.
Eräällä suolla on mun ihan lempparipaikka jo vuosien takaa. Siellä on vanha suoniittyaitta, Siellä on aivan hiljaista, vain tuulen kuiskaus kuuluu, jos lapset hetken vaan malttaa olla ihan hiljaa.
Keskellä suota kaunis aitta.
Kahden retken ja yhden yön reissu teki todella hyvää ja se toimi hyvänä arjen katkaisijana. Talvi ei todellakaan ole mikään este patikkapoluille, varsinkaan kun lunta ei ole paljon. Tarvittaessa jalkaan voisi heittää sukset ja yhdet metsäsuksien jäljet polkujen varrella nähtiinkin.

Meillä jäi 20 retken aihetta tältä vuodelta tekemättä, mutta nyt jo mielenkiinnolla odotan mitä ensi vuoden retkihaaste aiheina mahtaa olla 😊

~Eija~

maanantai 28. joulukuuta 2020

Vuosi 2020

 Onpas taas yksi vuosi mennyt hurjan nopeasti. Ja tämä vuosi 2020 tullaan muistamaan koronasta - valitettavasti.  Vuosi sitten joulukuussa en olisi uskonut millainen hässäkkä on edessä. Korona vaikutti meidän kaikkien elämään, tavalla tai toisella. Omalta kohdalta kisojen peruuntuminen ja siirtyminen, Komian Kirkon Hölkän siirtäminen keväältä kesään ja kokoontumisrajoitukset jopa ulkona liikkumisessa harmitti aivan älyttömästi. Edelleen rajoitukset vaikuttavat ja on niin epävarma olo mitä milloinkin voidaan järjestää ja miten mä pystyn niihin erityisesti työvuorojeni kanssa varautumaan. Vuoden päästä ollaan taas joissain asioissa viisaampia ja pähkitään taas uusia ongelmia.

Onneksi kohta päättyvään vuoteen mahtui ihaniakin juttuja, onnistumisia ja elämyksiä. Yksi meidän perheen kohokohta oli hiihtoloma Ylläksellä. Sen ehdimme turvallisesti tehdä ennen kuin korona jyräsi Suomeenkin. Muistelemme edelleen tuota lomaa, lumikinoksia, latuja, retkiä, pakkasta ja valoa. Niin mieleni tekisi taas pohjoiseen.

Ylläksellä 💗
Maalis- ja huhtikuu menivät omin päin liikkuessa, vaikka juoksuryhmät sain vedettyä loppuun jakamalla porukan pienempiin ryhmiin. Pääsiäisen virtuaalipolkujuoksukisa omalla takapihalla lasten kanssa oli hauska ja omatoimirastit olivat ihan parasta mitä korona-aikana suunnistus piireissä yleistyi. Helmikuussa ostamaani Augment maastopyörään oon ollut äärettömän tyytyväinen ja lukkopolkimilla toimiminen sujuu jo suht hyvin - en olisi ikinä uskonut!

Toukokuu, mun lempikuukausi oli ihan paras! Erilainen arki ja peruuntuneet menot oli lopulta hyväksynyt ja jotain suunnitelmia pystyi jo tekemään. Paljon juoksua, pyöräilyä ja omatoimirasteja. Luonto heräsi jälleen ja aurinko paistoi. Peruuntuneen Karhunkierroksen lomaviikollani juoksin tavoitteena olleet 166 kilometriä kasaan. Tuolla toukokuun viikolla Sarin kanssa käytiin nauttimassa myös Lauhanvuorella
Lauhanvuorella toukokuussa.
Kesäkuu oli kuuma ja pyöräsuunnistuksessa pääsi kuin pääsikin SM-kisoihin kisaamaan. Ei mennyt hyvin, sillä tuli sähläystä niin suunnistamisessa kuin pyörän käsittelyssä. Ehjänä kuitenkin maaliin asti, niin pyörä kuin ajajakin. Tuli juostua niin virtuaali"polkukisaa" kuin ihan paikan päälläkin, kun Lapualla pidettiin Simpsiö trail run. Komian Kirkon Hölkän reittien tarkistusmittaukset tehtiin helteessä.
Pysun Sm-kisoissa kohti maalia.
Heinäkuussa viileni merkittävästi eikä siis ihme, että YKV-Multisportissa mulla oli pitkähihainen paita päällä 😁. Mutta kova oli Fiini Fröökynä tiimillä meno ja naisten triosarjan voitto tuli! Oli hurjan mukava veto taas. Hannan kanssa käytiin heinäkuun lopussa vielä rogaining kisassa Jämillä. Ja sehän oli jälleen myös mukavaa, vaikka virheittä ei selvitty.
Heinäkuusta muuten jäi mieleen kasvava väsy. Se oli monien asioiden summa. Töiden jälkeen piti oikein ottaa päikkäreitä, jos se vaan oli mahdollista. Eikä se elokuun lomakaan alkanut levolla, vaan ensimmäinen viikko oli todella täyteen aikataulutettu..
Fiini Fröökynät melontaosuudelle.
Väsyneenä kävin juoksemassa Paukaneva Night traililla kelvollisesti oman ennätysaikani ollen 10,2 kilometrin matkalla naisten sarjan toinen. Sitten oli vuorossa suunnistustreenejä, AM-sprinttiä ja rastien viemistä metsään. Komian Kirkon Hölkän kilpailunjohtajan ominaisuudessa hommaa riitti ihan hirveästi, mutta onneksi perjantaina 7. päivä elokuuta kaikki lopulta iltakisassa meni aivan hyvin, vaikka helle oli aivan järkyttävä. Olin niin väsynyt kun iltamyöhällä lopulta ehdin kotiin ja heti piti alkaa taas pakkaamaan..
Komian Kirkon Hölkässä vietiin lenkkaritkin jalasta 😆
Pyöräsuunnistuksen SM-kisat, keskimatka ja pariviesti Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä olivat heti hölkän jälkeen. Marjan kyydissä pääsin, enkä itse olisi kyllä ollut ajokuntoinen huonosti nukutun yön jälkeen. Kisat menivät jo hiukan paremmin kuin juhannuksena, mutta edelleen typeriä virheitä. Kuitenkin kaatumisilta vältyin ja hyviäkin pätkiä oli. 
Mä ja mun Augment ollaan ystäviä.
SM-viikonlopun jälkeen ehdin hiukan paremmin levätä ja palautua kunnes kaimani kanssa lähdimme juoksemaan Pyhätunturi maratonille. Reissu oli opettavainen. 43 kilometriä kivirakassa, alku liian kovaa, kuperkeikka josta muistona edelleen kipuileva sormi, mutta sisulla maaliin asti naisten sarjan toisena. Tuonne voisi joskus palata rauhallisempaan tahtiin maisemia ihailemaan.
Pyhältä puulaatta mukaan.
Syyskuu oli lisää pyöräsuunnistusta ja parasta oli tyttären innostuminen myös lajista ja oma SM-hopea erikoispitkiltä. Koronana takia pyöräsuunnistuksen MM-kisat oli peruttu ja tilalla oli kansallisia ja nämä yhden SM-kisat. Tämä harmitti, mutta ilman muutosta olisi tämä vuosi jäänyt ilman SM-mitalia, joten oli tässä jotain positiivista. MM-kisoihin kuitenkin joskus olisi niin hienoa osallistua. Ja omassa tekemisessä pyörän käsittely oli kehittynyt valtavasti. Rohkeus on lisääntynyt ja lukkopolkimien kanssa toimi jo alitajuisesti.

Vaarojen maratonin 130 kilometrin naisten sarjan voitto oli tämän vuoden ehdoton ykkönen! Oon palannut niihin hetkiin, katkonaisiin ajatuksiin ja tuntemuksiin monesti. Olen edelleen niin otettu siitä tuesta ja kannustuksesta mitä sain ennen juoksua ja juoksun aikana sekä muistamisista juoksun jälkeen. Oli ilo järjestää jännitystä somen välityksellä tutuille ja tuntemattomillekin. En unohda tätä koskaan.
Kolilla maalisuoran tuuletus.
Komia Ilkanpolulla nappasin jälleen naisten sarjan kakkos sijan. Omaa ennätystä ei tullut, mutta muuten aivan passeli juoksu suht ok:sti Kolilta palautuneena. Kuitenkaan en lähtenyt edellis vuosien tapaan marraskuun juoksuputkeen, koska fiilis kropassa huusi lepoa. Ja loppu vuosi tässä onkin liikuttu ihan rauhallisesti, nautiskellen mun lemppareista eli hitaista tasavauhtisista lenkeistä. Hiihtämäänkin on ensilumenladulla Seinäjoella päässyt ja nyt tuntuu jälleen jalkojen jaksavan taas juosta.

Lopulta vuosi on ollut hyvä. Saavutin itselle merkityksellisiä asioita, oon mennyt eteenpäin ja oon osannut tehdä järkeviäkin päätöksiä. Mukavia muistoja ja hyvää oppia eteenpäin.
Kiitos.

~Eija~

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulutervehdys

 Joulutervehdys Ilmajoelta!
Talven kohokohta on just nyt. Rakkaita perinteitä noudattaen kotiimme on tuotu aito oikea joulukuusi iskän metsästä. Meillä on tupakeittiössä korotettu katto, joten kuusikin on yli kolme metriä korkea. Latvatähden ripustaminen oli lähes urheilusuoritus, koska en suostunut tikkaita ulkoa hakemaan. Ensi vuonna pitää yrittää muistaa laittaa tähti ennen kuin kuusi nostetaan pystyyn ☺ Mutta onhan se taas komea ja tuoksuu niin ihanalta. Loppiaisena kuusi kannetaan sitten ulos. Ja sen jälkeen alkaa kevään ja valon odotus.

Tänään lapset leipoivat vielä yhden satsin pipareita (ja mä siivosin jäljet). Yhdessä käytiin metsästä hakemassa käpyjä joulupöydän koristeluun, vähän vielä siivotaan, valmistellaan huomisen ruokia ja illalla vielä saunaan. Tänä vuonna saan olla jouluaaton vapaalla ja isovanhemmat ja osa mun veljistä tulee meille. Muut joulunpyhät olen töissä. 

Tarkoitus on liikkua joka päivä, mutta hyvin kevyesti aina ensi vuoden puolelle asti. Sitten tammikuussa alkaa määrän ja tehojen nosto hallitusti. Voimaa ja kehonhallintaa pitää saada kroppaan lisää. On ollut ihanaa taas olla tämä loppu vuosi rennosti, ilman kilpailuja. Vaikka lähes kaikki loppu vuoden kilpailut kyllä peruttiinkin ja aika näyttää kuinka ensi vuonna käy. En voi sille mitään, mutta hiukan pahaa pelkään joidenkin pippaloiden osalta. Tämä on nyt tätä korona-aikaa. Ärsyttää, mutta asialle ei mitään voi, joten annetaan olla.

Sain kuin sainkin "pipari"-joulukalenterisukat valmiiksi ennen joulua.
Leppoisia joulunpyhiä, sopivasti touhua ja jännitystä toivon teille!
Se on Joulu taas 🌟

~Eija~

lauantai 12. joulukuuta 2020

Retkeilyä Nuijapolulla

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus osallistua tyttärien kanssa suunnistajien ja kestävyysjuoksijoiden leirille Kuortaneella, mutta korona ryökäle pilasi tämänkin. Lauantaille ei ilmaantunut mitään muuta erikoista, joten suuntasimme omalla perheellä jälleen metsään retkeilemään. Monet polut ja laavut on lähitienoolla jo kierretty, mutta hetken googlailun jälkeen löysimme lisää karttoja naapurikunnasta, Kurikasta. Oon näillä poluilla jonkin verran juossut porukoissa, mutta nyt pääsimme hyödyntämään niitä rauhallisemmassa vauhdissa. Täältä löytyi muun muassa Nuijapolun kartta, jonka pohjalta suunnittelimme oman retkemme.

Kartta ei ollut ihan niin tarkka kuin suunnistajana toivoisin, mutta parin risteyksen ja yhteisen pohtimisen jälkeen pysyimme kuin pysyimmekin oikealla reitillä. Osa opasteista oli melko vanhoja ja piilossa, mutta jotkut taas oikein priima kunnossa. 
Löysin ihanan retrotakin kaapista :D

Pirunpesä

Palan matkaa myös pitkospuita pitkin.

Jätettiin arvoituksellisia jälkiä taaksemme ;)
Asteen pakkanen, pieni sumu ja tuuleton keli oli just hyvä. Aurinko ei suostunut edes käväisemään paikalla. Reippaan viiden kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme evästämään Morajärven laavulle. Mukana oli omat polttopuut, mutta paikalta löytyi myös järeitä pöllejä pilkottavaksi. Oli hieno ja siisti laavu, vaikka järveä emme kyllä nähneet.
Morajärven laavulla

Vajaa 8 kilometriä tuli retkelle mittaa ja juuri ennen pimeän tuloa päästiin takaisin autolle. Mukava retki oli jälleen, eikä nähty kuin kaksi pyöräilijää metsässä. Tänne tullaan toistekin ja miehen kanssa oli puhetta, että voitaisiin lähteä juoksemaan tuonne, niin polkujen risteykset ja käännökset tulisi vielä paremmin tutuiksi. Ihanaa, että läheltä löytyy polkuja, rauhallista metsää ja sinne on kaikilla ihan vapaa pääsy. Tämä voittaa huvipuistot ja ostoskeskukset 6-0.
Illalla vielä pulahdus, itse asiassa kolme pulahdusta avannossa. Mukava päivä ja nyt niin valmiina nukkumaan.

~Eija~

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Häivähdys valoa

 Täälä ollaan edelleen, vaikka marraskuu onkin ollut blogin puolella hiljainen. Siitä ei pääse mihinkään, että marraskuu on vuoden harmainta ja ankeinta aikaa. Monena päivänä ei ole kuin hetkellisesti päivä kirkastunut ja sitten taas yhtä harmautta. Päivä kerrallaan eteenpäin, yrittäen nauttia pienistä jutuista joita kuran ja loskankin keskellä on. Valoja puutarhan puissa ja pensaissa, kevyt lumikerros nurmikolla, auringon pikainen tervehdys taivaanrannassa ja avanto kevyesti jäätyneessä lammessa. Ja kirkas tähtitaivas keskellä yötä tai varhain aamulla kun polkee metsäteitä pitkin töihin. Ihania hetkiä pysähtyä ja nauttia.

Perheen ja vanhempieni kanssa tehtiin viikko sitten retki Palaneetkallioille Ylistaron ja Härmän rajamaille. Kaunis paikka, vaihtelevaa alustaa ja monia mielenkiintoisia koloja (lue; rastipisteitä). Ollaan retkeilty näillä kallioilla ennenkin ja tämän vuoden Multisport-kisassa polkujuoksu pätkä juostiin täällä. Pitää tulla kesällä uudemman kerran, jos vaikka pitkään etsimämme geokätkökin sitten löytyisi.

Marraskuun retki Palaneetkallioilla.

Marraskuun juoksuputkeen en tänä vuonna lähtenyt, onneksi. Kolin 130 ja Ilkanpolun 35 tuntuivat kropassa. Kiristi jalan lihaksia, erityisesti oikean jalan pohjetta ja siitä sisäsääreen ja kantapäähän. Hieronnassa jalat käsiteltiin voimakkaasti, myös vasen jalka jossa oli samankaltaisia kireyksiä, vaikka se ei oireillut.

Oon pystynyt juoksemaan, enkä juoksutaukoa ylimenokaudelle kokenut tarvitsevani saati haluavani. Vauhdit oon pitänyt maltillisina ja tuntuu ettei kropassta olisi kovin enempää irronnutkaan. Jalkaterien iho alkaa olemaan jo kunnossa. Nimittäin molempien jalkapohjien iho kuoriutui kokonaan. Kaksi varpaankynttä on vielä mustana, irtoamatta, todennäköisesti kasvattavat nätisti uutta ja ensi kesänä ovat taas tosi somat.
Neitin perässä suunnistustreeneissä.

Yksi marraskuinen aamu ajoin päin puuta, kaatunutta puuta. Menin ympäri ja onneksi vakavilta vammoilta vältyin.

Aamuvuorosta kotiin, kun aurinko jo laskee ja kuu nousee taivaanrannan takaa.
Marraskuun hämäriin hetkiin on sopinut sohvalla istuskelu lankakerät jaloissa pyörien. Tykkään tehdä käsitöitä, tykkäisin tehdä niitä enemmänkin ja lempparit talvella ovat ehdottomasti villasukat. Sopivasti silmiin osui Novitan joulukalenterisukat, joista julkaistaan joka viikko pätkä ohjetta lisää. Niin koukuttavaa. En vielä tiedä kuka nämä saa, mutta omiin jalkoihin tuntuvat hiukan liian isoilta.

Oon istunut välillä myöhäiseen iltaan asti ohjeet edessä läppärillä, puikot ja langat sormissa ja äänikirja korvilla. Kaksi rentouttavaa ja koukuttavaa juttua yhtäaikaa työnalla.
Sukkaa pukkaa.
Ens viikolla päästään ihanaan joulukuuhun. Meillä se tarkoittaa heti alkukuusta synttärijuhlia ja myöhemmin lasten pitkää joululomaa. Onhan tässä monta viikkoa luettu ja harjoiteltu moniin kokeisiin ja muakin jo väsyttää. 

Tulisipa vielä lunta, vaikka meidänkin kulmilla pääsee jo hiihtämään kun Seinäjoella levitettiin viime talvena säilölumet purtsille. Eilen avasin hiihtokauden 16 kilometrin tykityksellä. Oli rankkaa, mutta kyllä niin tykkäsin.

Hyvää alkavaa joulukuuta 🤶

~Eija~

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Pyhäinpäivän Komia Ilkanpolku

 Lokakuun viimeisenä päivänä, Pyhäinpäivänä juostiin neljännen kerran Komia Ilkanpolku Kurikan Tuiskulasta Ilmajoen Tuomikylään. Ilkanpolku on mulle todella tuttu, sillä se on yksi mun ns "takapihan" poluista ja tässä polkujuoksutapahtumassa oon ollut joka vuosi 35 kilsan matkalla. Edellisinä vuosina olen aina saanut parannettua omaa aikaani, mutta tänä vuonna jo lähtökohtaisesti arvioin, että ei ole mun enkkapäivä tänään.

Voisi ajatella, että vajaan kuukauden takainen Kolin 130 kilometriä painaisi vielä kintuissa ja mahdollisesti näin tekikin, mutta enemmän mietitytti viime viikkojen runsaat sateet ja plussakelit. Edellisinä vuosina reitillä on ollut märkää, jäätävän kylmää vettä, liukasta, mutta myös aurinkoa. Aavistelin, että luvassa olisi rämpimistä kurassa ja lammikoissa.

Ja niinhän me rämmittiin...

Kuva Antti Latva-Hirvelä
Tavoite oli lähteä omaa rennon reipasta ja tähtäimessä oli 3:15 alitus. Nuuksion Classicin 70 kilometrin voittaja Johanna lähti omia menojaan, mutta mun ja Assin vauhdit osuivat hyvin yksiin. Välillä mä olin edellä ja sitten Assi. Oikean jalan pohje kiristeli alusta asti ja Santavuoren nousun vajaan kymmenen kilometrin kohdalla otin kävely-juosten ja pohje hiukan hellitti, mutta ei antanut periksi kokonaan. Assi veti tässä hyvin kaulaa ja mä laskeskelin, että kakkospaikka taisi mennä siinä. Kuitenkin pitkässä alamäessä taas saavutinkin Assia ja joukkoomme oli liittynyt myös Hannu.

Lammikoiden ja kurakoiden väistely rämeikön puolelta vei voimia. Loikat, hyppelyt ja sivuttaisaskeleet toki toivat kivaa vaihtelua ja pitivät lantion ja pään hereillä, mutta ottihan se hiukan hermoon. Kylmä vesi ei tuntunut pahalta jaloissa ja yllättävän hyvin mun ikivanhat Inovin kengät piti märillä kallioilla. Alamäet ja pitkospuut otin ekstra varovasti ja valitsin jalansijan tarkkaan. Jossain vaiheessa aloin puskea lammikot läpi ja vain toivoin ettei siinä olisi mitään syvää ojaa ja homma menisi uimiseksi.

Noin puolessa välissä Assi jäi hiukan jälkeen ja myöhemmin pikku hiljaa Hannukin. Jatkoin omaa puurtamista. Energiat tuntui riittävän hyvin. Otin matkan aikana kaksi energiamarmeladia ja juotavaa. PikkuIlkan 17 kilometrin juoksijoita alkoi tulemaan selkä edellä vastaan. Tsempattiin toisiamme ja loiskuteltiin upottavilla poluilla. Ränkimäenlenkille päästyä oli reissu jo voiton puolella ja edessä reitin tutuin osuus. Oli hyvä fiilis. 
Jalkahoitoa kengät jalassa ja tämän vuoden muistolaatta.
Viimeinen huoltopiste oli viisi kilometriä ennen maalia. Tämänkin, kuin edellisetkin juoksin ohi, sillä ei ollut tarvetta pysähtyä. Hiukan lisää maltillisia nousumetrejä ja viimeiset kaksi kilometriä laskettelua. Maaliin pääsin hyvissä voimin aikaan 3:07:59 eli tasan kolme minuttia hitaammalla ajalla kuin viime vuonna. Edellis vuosien tapaan naisissa 2. sija ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Johanna veti 16 minuuttia nopeampaa ja teki naisten reittiennätyksen, hienoa!
Mä, Johanna ja Assi 🏆
Kuva; Komiaflow

Olipa jälleen kerran upeasti järjestty tapahtuma ja uutuutena oli lasten MiniIlkka, jossa mun tyttäret juoksi. Heilläkin oli kuulemma ollut kivaa. Maalissa kaikki saivat muistopuulaatan, lämmintä keittoa ja juotavaa. Tunnelma oli leppoisa ja yleisö kannusti ihanasti, kiitos 😊

Tähän päättyi mun tämän vuoden kilpailukausi. Olo on helpottunut. Tavoitteet kaudelle eivät täysin toteutuneet osittain koronan vuoksi ja osittain omasta taitamattomuudesta. Nyt kuitenkin otetaan ansaittu hengähdystauko ja annetaan kropan ja pään kunnolla palautua. Tämä tarkoittaa myös sitä, että edellis vuosien tapaan juoksun marrasputkeen en tänä vuonna lähde. Kuitenkin kehonhuollon marrasputkeen sukellan. Joka päivä teen jotain kroppaa hellivää huoltoa; venyttelyjä, liikkuvuutta, rullailua, hierontaa, avantopulahduksia ja mitä näitä nyt on. Lähde säkin putkeen mukaan!

~Eija~