perjantai 7. huhtikuuta 2023

KKH järjestäjän silmin

 Viime viikon sunnuntaina juostiin suunnistusseuramme järjestämä Komian kirkon hölkkä Ylistarossa. Päivin kanssa tehtiin päävastuussa iso homma talkootyönä seuramme lasten ja nuorten hyväksi. Pienelle seuralle iso ponnistus, sillä pitää sanoa että kökkäporukan kasaaminenkaan ei ole niin yksinkertaista. Osa hoidettavista asioista meni rutiinilla, esimerkiksi hölkkää edeltävänä iltana opasteiden vieminen paikoilleen ja päiväystarrat muistomitalien pohjiin läiskiminen. Sitten on asioita, joiden kanssa aina tulee jotain lisätyötä, esimerkiksi pelastusviranomaiset jälleen kerran keksivät kysyä lisäselvityksiä, vaikka viimeisten vuosien jälkeen oon osannut varautua jo moneen. No kaikki saatiin valmiiksi ja kuntoon aivan ajoissa.

Tapahtumaa edellisenä iltana kävin juoksemassa oman reippaan kympin hölkän reitillä. Aika ihanaa kesälenkkarit jaloissa.
Pitkittynyt talvi aiheuttaa aina henkilökohtaista harmitusta, koska haluaisin mahdollistaa juoksijoille kuivan ja hyvän juoksuelämyksen. Tänäkään vuonna reitit eivät olleet läheskään kokonaan sulat, mutta suurimmalta osin toki. Joillekin tämä ei ole ongelma ja kevään kisajuoksustartti juostaan sellaisilla pelimerkeillä kun osuu kohdilleen ja tekee vielä oman ennätyksen. Harmittaahan se, jos juoksu menee pieleen jäätiköllä kaatumisen tai kengän lipsumiseen lumella vuoksi. Kelille emme voi mitään ja mahdollisuuksia reittien hiekoittamiseen ei ole. Ilokseni päivän keli oli muuten aivan huippu, sillä aurinko paistoi ja pohjoisen puolen tuuli oli siedettävä.
Sulaa ja jäätä.
Parasta kaikessa järjestelyssä on itse pääpäivä ja se muutaman tunnin hetki, kun osallistujat saapuvat paikalle ja homma pyörii. Se on kiireistä ja yrittää hoitaa monta asiaa yhtä aikaa. On ihana nähdä juoksututtuja, vaihtaa nopeasti kuulumisia, jutella itselle tuntemattomien kanssa ja aistia osallistujien fiiliksiä. Omat tyttäret kommentoivat tapahtumapäivän illalla, etten paikan päällä ollenkaan ehtinyt kysellä heiltä miten heidän juoksut meni. Onneksi tämän asian saimme korjattua illalla kotona.

Kuva: Juha-Matti Nivukoski
Illalla klo.16 olin saanut kerättyä kaikki opasteet pois ja vietyä seuramme varastoon osan tavaroista. Oli kova nälkä ja vessaankin olisi ollut kiva päästä. Söin proteiinipatukan kotiin päin ajaessani ja matkalla koukkasin äänestämässä eduskuntavaaleissa. Lopullisen päätöksen puolueesta (ja henkilöstä) jolle ääneni annoin, tein matkalla. Kotona purin vielä auton ja lopulta vessaan, suihkuun, syömään ja sohvalle. Pää kävi kierroksilla. Askeleita päivään oli kertynyt 12 000.
Kuva: Juha-Matti Nivukoski
Tarkoituksella olin maanantaille suunnitellut itselleni vapaapäivän, koska tiesin edellisvuosista olevani tapahtuman jälkeen väsynyt. Nukuinkin aamulla normaalia pitempään ja otin ihan rauhallisesti. Oli helpottunut olo ja somen perusteella osallistujat olivat tyytyväisiä ja se riittää.
Kiitos juoksijoille, huoltajille, kökkäporukalle ja Päiville 😊

~Eija~

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Tervetuloa hölkkään

Tervetuloa Komian kirkon hölkkään Ylistaroon sunnuntaina 2.4.!

Tämä on mun ja Päivin neljäs vuosi, kun päävastuussa järjestämme hölkän komialla kirkolla. Seuramme suunnistusjaosto on vahvana tukena. Kahtena ensimmäisenä vuonna (2020 ja 2021) pandemia pyörityksen vuoksi hölkkä piti siirtää perinteikkäältä kevään ajankohdalta elokuulle, mutta viime vuonna saatiin juosta huhtikuun alussa. Jännitystä tuo aina miten lumet ehtii sulaa ja onko kuinka paksusti hiekoitushiekkaa. Viime vuonna paria kohtaa lukuun ottamatta asfaltti paistoi, mutta nyt näyttää huonommalta, kun lunta ja räntää satelee ja öisin pitelee pakkasta.
Kuva Kirsti Kontturi, vuonna 2022
Hölkkä on vuosien aikana tarjonnut juoksijoille hyvän mahdollisuuden testata omaa kevät kuntoa tarkistusmitatuilla matkoilla. Myös vähemmän kisa- ja aikamielessä juoksevat pääsevät aistimaan juoksutapahtuman tunnelmaa matalalla kynnyksellä ja melko edullisestikin kun vertaa tämän hetken osallistumismaksuja eri tapahtumissa. 26.3. asti ennakkoilmoittautumiset ja sen jälkeen korotetuin hinnoin. Myös paikan päällä voi ilmoittautua, mutta sujuvinta se on ennakkoon.

Reitit on hyvin merkattu ja opastajia löytyy reittien varreltakin. Tulospalvelu toimii, juomapisteillä on mehu ja vesi tarjoilu (tämäkin oli pandemia aikana pois laskuista) ja palkinnot ovat taas taattua laatua. Komian kirkon hölkässä kaikki osallistujat saavat hienon muistomitalin, kilpasarjojen nopeimmat ja kaikki alle 14 vuotiaat lapset palkitaan ja tietysti hölkkäsarjoissa on arvontapalkintoja.

Tänä vuonna paikalla on myös kaffila, jota pitää Ylistaron kappeliseurakunta. 
Komian kirkon hölkän muistomitali
Vaikka tekemistä on paljon, muistettavaa on paljon, niin onhan tämä mukavaa puuhaa. Palkitsevinta on se, että juoksijat löytävät lähtöviivalle.
Joten nähdäänkö Ylistarossa ensi viikon sunnuntaina?
Lisäinfoa löytyy ykv-suunnistus.net.

-Eija-

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Sunnuntaihiihtelyllä hisu-kisoissa

Tälle talvelle ei ole hiihtokilometrejä parin viime vuoden tapaan kertynyt. Mutta kuitenkin 450 kilometriä näytti urheilusuoritusmerkintöjen mukaan sivakoitu. Oon positiivisesti yllättynyt, sillä nämä kilometrit on todellakin tullut ihan huomaamatta, ilman urakoimista. Viime talven yli 1000 kilometrin hiihdoissa oli osittain urakoimisen makua, koska halusin vain päästä hienoon kilometri määrään. Erilaisten tavoitteiden vuoksi myös huomio juoksukilometrien määrässä on enemmän siinä mitä teen. Aika paljon treenit mennään koko elämä huomioiden ja hyötyliikunta hyödyntäen. Muutaman kuukauden jälkeen motivaatio tehdä on löytynyt ja tiedän myös miksi teen. Yritän oppia nauttimaan myös niistä täsmätreeneistä, joista en niin pidä. Tästä jossain postauksessa enemmän.

Hiihtosuunnistuksessa tarvitaan karttatelinen rintakehälle ja tietysti sukset.

 Minä sunnuntaihiihtelijä osallistuin siis tänä talvena hiihtokilpailuun ja tietysti myös alueellamme järjestettyihin hiihtosuunnistuskilpailuihin. En koskaan ole varsinaisesti nauttinut hiihtosuunnistuksesta suksien ja sauvojen vuoksi. Koen niiden olevan tiellä enkä osaa hiihtää kauniin näköisesti. Mun hiihtotekniikka on ihan hirveä, mutta sillä on menty lapsuudesta asti ja näemmä eteenpäin kuitenkin pääsen. Parasta hiihtosuunnistuksessa on kartta ja sillä suunnistaminen. Laji muistuttaa paljon tai oikeastaan täysin pyöräsuunnistusta, josta taas pidän. En ole taitava pyöränkään kanssa ja oikeasti olen sattuneesta syystä hiukan arkakin pyöräillessä teknisissä maastoissa, mutta pyörän selästä pääsen aika nopeastikin pois ja olen ilman perusteellisempaa opetusta oppinut valtavan paljon. Silti en välttämättä osaa laittaa pudonneita ketjuja takaisin rattaisiin saatikka tehdä rikkoutuneelle renkaalle mitään.  Tästä yhteenvetona se, että parasta suunnistus on kartta kädessä ja nastarit jaloissa.


Silti suunnistus kuin suunnistus ja on aina hienoa osallistua, kun jotain järjestetään.
Yleensä kisoissa on käytössä EmiTag-leimausjärjestelmä. Siinä valo vilkkuu, kun on tarpeeksi lähellä rastia.
Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli hiihtosuunnistuskisat Alajärven Valkealammella. Siellä järjestetään joka vuosi ALUN talvirastit ja samoissa maastoissa voitin viime vuonna elämäni ensimmäisen suomenmestaruuden pyöräsuunnistuksessa ja törmäsin myös mäntyyn. Maasto siis on tutuhko. Nyt talven kisamatkoina oli keskimatka ja pitkämatka. Lauantaina keskimatka oli sellaiset 7 kilometriä ja sunnuntaina pitkämatka tuplaten. Molempina päivinä oli omaa hyvää menoa, ei mitään isoja virheitä. Jyrkissä, lyhyissä alamäissä sai peljätä ja kahdesti ylämäet jalkauduin ja juoksin ylös. Molempina päivinä käsivarret ja hartiat olivat tulessa, ihan voimattomat kun maaliin pääsin. Rankkaa tasatyöntöä pienillä urilla ja leveillä baanoilla luisteluhiihtoräpiköintiä. Hyviä ulkoilupäiviä.
Pariviestin lähtö. Osuuksia on molemmilla kaksi. Mä aloitin ja Päivi jatkoi.
Viime sunnuntaista myös tuli hyvä ulkoilupäivä, kun Jurvassa järjestettiin hiihtosuunnistuksen sprintit. Aamun kireähkössä pakkasessa hiihdettiin henkilökohtainen kisa ja lauhtuneessa kelissä iltapäivällä pariviesti. Aurinko paistoi koko päivän ja lämmitti jo niin ihanasti. 
Oli aivan mielettömän kaunis keli.
Sprinttimatkat olivat vain sellaisia 2 kilometrin rykäisyjä ja ne sprinttityyliin vedetään täysillä lähdöstä maaliin. Ei virheitä ja hiihdossakin sain kaiken itsestäni irti. Olihan se kivaa ja parasta oli kun tytärkin oli mukana ja onnistui omalla reitillään. Myös seurakaverien seura on niin hauskaa, että ei näistä pois voi olla. Mestaruuksia napsittiin urakalla, mutta lajin pienen osallistujamäärän vuoksi itse tekeminen nousee mestaruuksien ohi.

Seurakaverit on parhaita.

Talven hiihdot ei vielä taida olla tässä, vaikka kovasti jo toivoisin lumien sulavan ja pakkasten väistyvän. Haluaisin juosta sulilla teillä ja päästä eroon nastalenkkareista ja piposta. Malttia nyt kuitenkin vielä.

~Eija~

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Kauha-hiihto ´23

 Kauha-hiihto tapahtuma hiihdettiin viikko sitten sunnuntaina Kauhajoella Lauhanvuoren kansallispuiston metsissä. Kansallispuisto on mulle tuttu juosten ja retkeillen, mutta oli mukava päästä se myös kokemaan hiihtäen. Hiihtokilometrejä oli ennen starttia sellaiset 200 tälle talvea enkä todellakaan ole hiihtokilpailu ihminen, joten vaikka reidessä oli numerolappo ja aika otettiin ja kaikki muu härdelli, oli oma keskittyminen tapahtuman tunnelmassa ja mahdollisuudesta osallistua. Arvostan työtä mitä pienet seurat, kyläläiset ja muut vapaaehtoiset tekevät tällaisten tapahtumien eteen ja mahdollistavat meidän vain tulla ja nauttia.

Numerolappo reiteen ja ajanotto zippi nilkkaan.
Sarin kanssa viestiteltiin edellisenä iltana varustevalinnoista ja kannattaako mukana kantaa kuinka omaa energiaa ja juotavaa. Huoltopisteitä runsain tarjoiluin olisi 60 kilometrin lenkillä jopa 7, joten juomat jäi kotiin ja taskuun lähti kaksi energiageeliä. Lisäksi otin vaihtohanskat kylmien, mutta hikoilevien käsieni pelastukseksi. Menopeleinä oli karvapohjasukset, koska muita perinteisen suksia en omista, valinta oli siis helppo. Sukset huolsi mieheni edellisenä iltana meidän eteisessä. Sari otti mukaansa voideltavat sukset ja niihin vedettiin viimeiset pidot paikan päällä voitelupisteessä. Hyvää palvelua.
Lähdön tunnelmaa. Sari 💗
Kulunut talvi on ollut todella oikukas ja monia talvitapahtumia on jouduttu huonon lumitilanteen vuoksi perumaan tai siirtämään. Kuitenkin Lauhanvuorella saatiin lumi riittämään ja pari päivää ennen tapahtumaa, lunta tuli kunnolla lisää. On siinä ollut latukoneen ajajilla kova homma aukaista ladut moneen kertaan. Tapahtuma päivänä oli siis rutkasti uutta lunta, joka teki luiston huonohkoksi ja ladut pöperöiseksi useamman sadan hiihtäjän alla. Lumiset puut, puhtaat hanget ja hiihtämisen ilo heitti homman kuitenkin plussan puolelle.
Hienoa baanaa ja metsää. Suosittelen käymään niin talvella kuin kesällä.
60 kilometrin reitti hiihdettiin kahtena 30 kilometrin lenkkinä. Lähdettiin Sarin kanssa porukan hänniltä rauhallisesti liikkeelle. Mentiin ehkä kolmisen kilometriä siinä peräkanaa, mutta sitten olinkin kiihdyttänyt vauhtiani ja Sari jäi hiukan taakse. Jatkoin omaa rauhallista menoa yrittäen saada selvää mistä takana hiihtävät ruotsinkieliset miehet puhuivat. En lopulta ymmärtänyt kuin "vill du åka starkare?" ja sitten he menivät ohi. Pitkästi hiihtelin ihan yksikseen. Joku tuli ohi tai itse ohitin jonkun. Juomapisteillä nappasin mehukupillisen ja jatkoin matkaani melko nopeasti.

Toiselle kierrokselle lähtiessä oma kello näytti matkaksi vajaa 28 kilometriä, joten 60 kilometriä ei tulisi täyteen millään. Toinen kierros meni mukavasti, tuntui helpommalta kuin eka kierros. Lauhanvuoren korkeimmalle mäelle noustessa aina saavutin muita hiihtäjiä tai jopa sain kiinni, mutta alamäissä jäin aina jälkeen. Tämä on kai vain fysiikan laki ja kevyenä on kevyempää työntää ylöspäin, mutta alamäissä ei ole yhtä paljon painoa saada vauhtia kuten mua puolta isokokoisemmilla miehillä. Ja toki hartioissa ja alaselässä tuntui lykkiminen, olinhan tämän talven pisimmällä hiihtolenkilläni.

10 kilometriä ennen maalia oikean jalan jalkaholvessa alkoi särky. Tätä särkyä on ollut ennenkin, erityisesti hiihdon alkukaudesta, mutta yleensä se on sitten helpottanut ja hävinnyt kokonaan. Nytkin oli ensin alkumatkasta lievänä, mutta helpotti nopeasti. Se tuntui kuin jalkaholvesta kramppaisi. Kipu kävi koko ajan pahemmaksi ja lopulta jalalla oli todella kivuliasta tehdä potkua taakse. Jouduin ihan irvistämään ja yritin mennä tasatyönnöllä mahdollisimman paljon.
Hieno muistomitali kotiin tuomisina. En vain tiedä mitä kuva esittää.
Maaliin kuitenkin tultiin, tottakai. Aika oli 4:41 ja naiset 40 sarjassa olin 5. 😊 Oma kello näytti matkaksi 55,12km.
Jalkaholven kivun vuoksi irvistellen menin autolle vaihtamaan kuivat vaatteet. Noustessani autosta oikealla jalalla ei pystynyt astumaan. Jalkaholvi oli aivan kosketusarka. Olin aivan ihmeissäni. Ajattelin, että on pakko vain kävellä ja nilkutin maalialueelle odottamaan Saria maaliin. Oikeastaan pystyin astumaan vain jalan ulkosyrjällä.

Sari tuli hyvissä voimin maaliin. Vaihdettiin nopeasti fiilikset ja sitten mun piti lähteä ajamaan kotiin, koska muutaman tunnin päästä pitäisi olla Ylistarossa YKV:n pääseuran viime vuoden palkintojenjako tilaisuudessa. Ehdin paikalle ja pystyin kävellä, mutta kipeää otti.
Ihmeellinen paukura oikeassa jalassa sormen osoittamassa kohdassa.
Vasta kotiin taas päästyä ehdin katsoa kunnolla miltä jalka näytti. Molemmilla jalkaholvissa oli kipua, mutta oikeassa jalassa oli kolmen ison sormenpään kokoisella alueella kova patti. Siinä ei ollut punoitusta, ihorikkoa tai mustelmaa. Jalkaterää oli hankala liikutella, koska sitä kiristi kovaa.

Seuraavana aamuna patti oli edelleen, mutta hiukan oli pehmentynyt. Astuminen teki edelleen kipeää, mutta ei tarvinnut enää irvistää. Tein palautteluna liukulumikengillä lenkin meidän takametsässä ja jalkaterä tuntui jopa paremmalta. Illalla tyttärien harkkojen aikana tein vielä rauhallisen kävelylenkin. Aristusta oli edelleen. Seuraavana päivänä alue oli pehmentynyt lisää ja nyt sitä pystyi jo painella.
Kello ilmoittaa, että olen rasittunut.

Viikko hiihdon jälkeen jalka on jo ihan ok. En tiedä mistä siinä oli kyse, mutta ilmeisimmin jostain syystä sinne kertyi nestettä. Ensin ajattelin, että saa hiihtämiset mun puolesta olla, mutta jospa nyt kuitenkin varovaisesti vielä kävisi.

Vaikka jalka on nyt ihan ok, on kroppa muuten ollut jotenkin sekaisin. Pari päivää pitkäkestoisen rasituksen jälkeen ymmärrän, että pitää palautua, mutta mun kello on ilmoitellut lyhyistä työmatkapyöräilyistä ja kevyistä lenkeistäkin, että harjoittelun tila on rasittunut. Leposyke on normaalia korkeammalla. Kellon mukaan yöunet ovat olleet tarpeeksi pitkiä ja laatu on ollut hyvää, yksi yö jopa erinomaista. Meillä ovat tytöt olleet flunssassa ja odottelin, että ehkä olen saamassa saman taudin, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole mitään tullut. Seurailen tilannetta.

~Eija~

torstai 9. helmikuuta 2023

Talviloma

Ehkä on paikallaan heittää kuulumisia, miten täällä menee ja kuinka kulkee. Jostain ihmeen syystä blogiin kirjoittelu jää muiden asioiden jalkoihin, vaikka useita ideoita syntyy, erityisesti lenkeillä. Mutta ei ne ideat enää sohvalla istuessa niin hyviltä kuulosta ja sitten jo väsyttääkin ja haluaa mennä nukkumaan. Ei täällä mitään erikoista ole, mutta mä heräilen pikku hiljaa, samaa vauhtia kun valon määrä lisääntyy.

Aamupäivä lenkillä. Aurinko jo lämmittää!
Kaikki perusasiat siis on hyvin, normaalia arkea ylä- ja alamäkineen, iloa ja toisinaan hiljaiseksi vetävää murhetta. Sitä elämää, jota kaikki elää, mutta silti erilaista ja jokaisella ainutlaatuista ja erikoista. Ei onnea koe, jos ei joskus harmitakin. Toisinaan hammasta purren ja leuka rintaan painaen eteenpäin, kun taas joinain päivinä ei voi olla ilosta hyppimättä ja innostustaan läheisille jakamatta. Aina se innostus ei tartu läheisiin, sen verran älyttömyyksiä ja päättömiä haasteita ja unelmia itselleen keksii. Sillä jotain on mielessä ja katsotaan kuinka vahvaksi ajatus kasvaa.
Iltalenkillä.
Viime vuoden lopun alavireinen olo kropassa ja vuoden alun influenssa pakotti huilaamaan ja istumaan sohvalla kutimet käsissä. Tuntui vaikealta päästä taas vauhtiin, mutta nyt muutaman viikon ja erityisesti viime viikon loman jälkeen voin todeta, että vauhtiin on päästy. Tavoite on ollut saada juoksu taas sujumaan ja ajatus NUTS Ylläs-Pallaksen satamailiselle elää edelleen. Oon tehnyt pitkiä pk-lenkkejä, pari kertaa lyhyitä rentoja vetoja ja välillä ihan vaan mukavaa fiilistelyä poluilla tai saunalenkillä omalla kylällä. On ollut tosi kivaa äänikirjat korvilla ja välillä ystävien seurassa. Juoksemisen lisäksi on tullut käveltyä paljon, jota oon aina pitänyt hyvänä palauttavana tekemisenä.
Ilmajoella on tilaa juosta ja hengittää.
Tänä talvena on hiihdeltyä tullut todella vähän. Kuitenkin lomalla tuli käytyä muutaman kerran ja hiihto kilometrit on nyt lähes 200. Kahteen viime talveen verrattuna ollaan siis huimasti takana, mutta näin mennään tällä kertaa. Vähäisistä hiihtokilometreistä huolimatta innostuin ajatuksesta osallistua usean vuoden tauon jälkeen "hiihtokilpailuun". Heh, kuulostaa komealta, mutta onnekseni oikeasti kyseessä on enemmänkin retkeilyhiihto numerolappo rinnassa. Kyseessä on Kauha-hiihto ensi viikon sunnuntaina. Hiihtopäivälle alunperin ohjelmoitu yhteistreeni Etelä-Suomessa peruuntui, joten oli hienoa löytää tilalle jotain yhtä innostavaa ja se, että saan ainakin Sarin kaveriksi, on ihanaa.
Poluilla :)

Ekan kerran sain aikaiseksi lähteä Lapua-Kauhava välille hiihtämään.
Viime viikon loma kului siis juosten ja hiihtäen, pari kävelylenkkiä ystävien kanssa ja lisäksi oli sulkapalloa lumisella pihalla tyttären kanssa, kävin talvirasteilla ja kylän naisten kanssa pelattiin sählyä. Palautteluna tein venyttelyjä, pilatesta ja useampi kerta suoraan lenkiltä pulahdin avantoon. Iltaisin oli todella väsy ja meninkin samaan aikaan nukkumaan kuin muukin perhe. Loma oli mun näköinen ja kieltämättä olisin voinut jatkaa toisen samanmoisen perään.
Kalajaisissa oli lunta enemmän kuin Ilmajoen kaakkoisosassa.
Mutta töihin paluu on ollut takkuinen ja on ollut hakemista työfiilikseen pääsemisen kanssa. Aikaiset aamuheräämiset, jos ei kyse ole lenkille tai kisoihin lähtemisestä, on mulle vaikeita. Tänään on vasta iltavuoroon meno, joten oon heti aivan kuin toinen ihminen, kun saan nukkua aamu kahdeksaan asti. Todella harvoin vapaapäivinä nukun myöhään ja kello 10 on mun mielestä jo myöhään. Tänään tarkoitus on polkea pyörällä ensin salille tekemään voimatreeni ja sieltä suoraan töihin. Illalla klo.22 sitten kotiin ja todennäköisesti suoraan nukkumaan. Huomenna perjantaina on vapaapäivä ja jos vaan jalat on ihan ok, teen parin tunnin juoksulenkin. Jalat, varsinkin tuo oikean jalan pohje, oikuttelee isosta rasitus kuormasta. Tänään aamulla teinkin taas täsmä iskun jalkoihin venyttelemällä oikein kunnolla. Hierontaan pitää varata pian aika.
Sulkkis onnistuu talvellakin :)

Pojan synttäriaterialla.
Kuten huomasitte, perus meininkiä on täällä suunnalla.
Hyvää helmikuuta kaikille!

~Eija~

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Mietteitä vuodelle 2023

 Hyvää alkanutt vuotta 2023

Kehonhuoltoa tähänkin vuoteen.
Vuosi vaihtui ja kun kellon viisarit konkreettisesti pyörähtivät uuden vuoden puolelle, olin jo unessa. En siis jäänyt valvomaan puoleen yöhön, vaan menin nukkumaan jo senkin vuoksi, että vuoden ensimmäisenä päivänä mulla oli aamuvuoro. 

Edeltävästi vuoden 2022 viimeisenä päivänä työvuoron jälkeen olin huoltamassa tytärtäni Seinäjoen Uudenvuodenjuoksussa. Itse en juossut, sillä nyt ei yhtään ollut sellainen tuntuma, että olisi irronnut. Mutta huoltajan roolissakin on mukavaa ja josko sitten ensi kerralla itsekin olisi viivalla. Juoksun jälkeen kävimme katsomassa kaupungin ilotulituksen ja sitten kotiin. Aikaisemmin oli suunnitelmissa lähteä perinteisesti koko perheellä metsään eväiden kanssa vuosi vaihtamaan, mutta koska osalla oli flunssaa, päädyimme kipaista omalle takapihalle kotaan. Se oli ihan sopiva tähän kohtaan ja mä tosiaan pääsin ajoissa nukkumaan.
Metsäretkellä.
Vuosi lähti mukavasti liikkeelle ja heti ekalle päivälle saatiin sovittua kiihtyvävauhtinen 15 kilometrin lenkki Ninnin ja Hannan kanssa. Seuraavana päivän Niinan kanssa tehtiin pitkä koiran ulkoilutuslenkki. Saimme ystäviä pariksi päiväksi meille ja heidän kanssa retkeiltiin otsalamppujen valossa metsässä, käytiin uimahallissa ja pelattiin useita lautapelejä. Oli ihana nähdä muita, tehdä yhdessä, sillä edessä on kuitenkin taas pitkät viikot ja mahdollisesti kylmiä tammi- ja helmikuun pakkaskausia.

Mä ja 11 vuotias tyttäreni pääsimme paikalliseen Ilmajoki-lehteen kannustamaan kaikki liikkumaan. Samassa jutussa pureskeltiin mun menneiden vuosien kokemuksia ja kyseltiin alkaneen vuoden urheilullisia tavoitteita. Tuo kysymys on pyörinyt omassa päässä paljon ja toisinaan jopa tuntuu pahalta, etten mitään kunnollista ole saanut asetettua näköpiiriin. Aina ei tarvitse olla mitään kisaa tai tapahtumaa tavoitteena, mutta joitakin se motivoi tekemiseen ja mä taidan kyllä vahvasti kuulua tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Kyllähän mä aina liikun ja teen, mutta se viimeinen puristus ja itsensä koville laittaminen vaatii jonkin siellä horisontissa.

Lehden toimittajan haastattelussa puhuin paljon ja jännityksellä luin jutun lehdestä, että mitä lopulta paperille asti tuli. Juttu oli tosi kiva ja sieltä bongasin yhden tavoitteeni ja hiukan innostuin siitä. Se on eri asia onko se vielä tänä vuonna. Seuraavat pari kuukautta osoittaa ehdinkö tavoitteeseeni.
Ilmajoki-lehdessä tyttären kanssa.
Tulin nimittäin kipeäksi. Meillä on kaikki muut joulunaikana sairastaneet flunssan, parin päivän kuumeilulla. Mä olin viimeinen joka sairastuin. Kurkun karheutta, tukkoisuutta ja lievää yskää. Sairaanhoitajana päivystyksessä hommaan kuuluu edelleen käydä tikulla, jossa nykyään covid-19 lisäksi testataan influenssa A ja B sekä Rs-virus. Sieltä kohdalle osui influenssa A. Eli kaikilla muillakin perheenjäsenillä on se melko varmasti ollut.
Rasittunut.
Oon nyt ollut kaksi viime päivää sairaslomalla ja on tullut istuttua sohvalla tunti tolkulla ja samalla oon kutonut villasukkia ja katsonut tv:tä. Hunajalla aloin heti lääkitä itseäni, kun yskä antoi merkkejään ja joko siitä johtuen tai ihan silkasta sattumasta, yskä helpotti reippaassa vuorokaudessa. Pahin on ollut tukkoisuus ja väsy, mutta ei mitään normaalia flunssaa kummempaa. Joka päivä oli pakko päästä haukkaamaan raitista ilmaa ja uskalsin sen tehdäkin, koska kuume ei missään vaiheessa noussut. Hidas, yli 11 minuutin kilometrivauhdilla, kolmen kilometrin lenkki ja kello ilmoitti rasittunutta tilaa. Eilen alle 10 minuutin kilometrivauhdilla kuuden kilometrin lenkki ja kello ilmoitti palautunut ja siltä se tuntui kropassakin. Viime kesäkuussa sairastetun koronankin aikana tein ensin kevyitä puutarhahommia ja sitten rauhallista kävelyä, kun ei kuumetta enää ollut. Mun kroppa ei vaan jaksa pitkään paikalla oloa ja pienikin liikkuminen kohentaa mielialaa.

Edelleen on lievää tukkoisuutta ja limaa nousee, mutta tänään meen töihin. Ensi viikon otan vielä melko rauhallisesti, mutta jospa sitten saisi taas nostettua tekemiseen meininkiä.
Loppiaisena lähti kuusi ulos ja puikoilta putosi sukat.
Niin ja niistä tämän vuoden tavoitteista...
Yksi iso haaveen toteutuminen on heinäkuun lopulla juoksuvaellusreissu Pohjois-Italiaan, Aostanlaaksoon. Tästä olen haaveillut vuosia ja nyt reissuun on ilmoittauduttu. Ei se ihan simppeli juttu ollut, kun omasta kesäloman ajankohdasta ei vielä tiedä ja paikat meni niin hirmu nopeaa, että kun päätöksen aika tuli, se piti vain tehdä ja nyt sormet ristissä toivon, että kaikki järjestyy. Kaveriksi lähtee Hanna ja meidän porukan ensimmäinen tapaaminen on nyt parin viikon päästä Espoossa. Uskon, että tulee mielenkiintoinen ja innostava matka.

Oon ilmoittautunut vasta yhteen polkujuoksukisaan ja se on Nuts Karhunkierros toukokuun lopulla. Matkaksi valitsin 55km. Olisi hienoa yrittää parantaa omaa aikaani vuosien takaa, mutta saa nähdä. Ehkä tuo reissu olisi jäänyt väliin tänä vuonna, mutta tytär haluaa jälleen 13 kilometrin matkalle, niin toki sinne sitten lähdetään. Harmillisesti samalle viikonlopulle osuu suunnistuksen SM-kisat Vaasassa ja vaikka siellä en mitenkään menestyisi, olisi kiva ollut mennä, kun ne olisi niin lähellä kotoa. 

Suunnistuskisoissa haluan menestyä sprintissä, jonka SM-kisat on tänä vuonna syyskuussa. Valitettavasti se osuu täysin Lost in Kainuu seikkailukisan kanssa päällekkäin. Seikkailukisa olisi myös ollut vuoden yksi odotetuimmista reissusta. Edessä on siis isoja henkilökohtaisia valintoja.

Pyöräsuunnistuskisoihin pyrin taas mahdollisimman usein osallistumaan. Viime vuonna pääsin kaikkiin järjestettyihin SM-kisoihin ja se olisi hyvä tavoite tällekin vuodelle. Viesti kulta D80 sarjassa on se, mitä mä ja Ninni lähdetään hakemaan. Katsotaan, olisiko tänä vuonna meidän vuoro.

Palatakseni Ilmajoki-lehden juttuun ja mitä sieltä oivalsin. Nimittäin vuoden 2021 UTTF:llä rankin reissu oli ehdottomasti 160km Ylläksellä. Haastattelussa sanoin, että se on matka, joka vaatinee revanssia. Siitä lähti ajatus, että olisiko revanssin paikka tänä vuonna. Miksi ei, mutta nyt pitää saada rutkasti juoksua alle, nousumetrejä mittariin ja pääkoppa kuosiin. Kevään aikana teen päätöksen starttaanko heinäkuussa Ylläksellä vai siirränkö revanssia vielä hiukan.

Tällä mennään ja vajaan 12 kuukauden päästä katsotaan minne asti päästiin.

Antoisaa vuotta meille kaikille!

~Eija~

lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuosi 2022

Vuoden 2022 alussa oli hiukan epävarma olo mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. UTTF edellisenä vuotena oli vienyt mehut. Nyt jälkeen päin postauksia ja kännykän kuva-albumia rullatessa läpi, voi todeta, että vuoteen mahtui kuitenkin taas kaikenlaista.

Itselle henkilökohtaisesti tärkein onnistuminen oli suunnistuksen SM-sprintin hopea sarjassa D40. Kaikesta jännittämisestä huolimatta onnistuin ja haave tossusuunnistuksen SM-mitalista toteutui. Pystyn vieläkin muistamaan sen tunteen. Pieni asia muille, mutta itselle niin merkityksellinen.

Ensimmäinen tossu suunnistuksen SM mitali.
Myös pyöräsuunnistuksessa, jossa osallistujia toki on paljon vähemmän kuin tossusuunnistuksessa, sain veteraanisarjassa SM-mitaleja, ensimmäisen henkilökohtaisen kultaisenkin keskimatkalla. Lisäksi hopeaa tuli erikoispitkillä ja pronssia sprintissä.

Pyöräsuunnistuksen kisareissut ovat olleet mukavia Ninnin kanssa. On niin paljon mukavampaa ja opettavaisempaa jakaa kokemuksia sellaisen kanssa, joka elää ja hengittää samaa juttua. 

Kolikon kääntöpuolena kuluneen vuoden kurjimmat asiat kuitenkin liittyvät osittain ja suoraan pyöräsuunnistukseen. Nimittäin kesäkuun Heinolan sprintti- ja pitkänmatkan reissulla sairastuin koronaan ja tartutin sen myös Ninniin. Ja sitten elokuussa Alajärvellä viestissä ankkuriosuudella ajoin puuta päin ja näin hetken tähtiä. Kädet täristen jatkoin matkaani ja vedin vielä kerran sarvien yli pehmoisella pururadalla. Olo oli niin lyöty ja itketti, sillä pää oli ihan pyörällä ja olin tyrinyt meidän johtoaseman. En tiedä miten se oli mahdollista, mutta kuitenkin nousin vielä loppukiriin ja hävisin puolen renkaan mitalla viestikullan.
Nämä muistot riipaisevat edelleen.

Pyöräsuunnistus koukuttaa.

Kaikkea onnistumista ei mitata mitaleissa tai voitoissa, vaan myös hienoissa kokemuksissa ja yhdessä tekemisessä ja toisenlaisissa onnistumisissa. Yksi ehdoton elämys tänä vuonna oli Lost in Kainuu, extremely lost yhdessä Ninnin ja Hannan kanssa. Seikkailimme kisan 24 tunnin sarjassa ainoana naisjoukkueena. Yhteensä seikkailuun kului 26 ja puoli tuntia. Oli hieno reissu, ihan kaikessa mielessä. Jopa sen löytymättömän rastin ympärillä pyöriminen oli just paikallaan. En unohda sitäkään koskaan ja nyt koen sen positiivisena asiana.

Meidän seikkailusta Ninni koosti huikean hienon videon. Video löytyy täältä -> Lost in Kainuu: Suo, Säntti ja Pää. Videota katsellessa tulee niin hieno fiilis. Kiitos naiset 💓
Lost In Kainuu, Extremely Lost Suo, Säntti ja Pää.
Kuva; Anni Heikkinen
Polkujuoksun puolella mitään suuria tavoitteita ei tänä vuonna ollut. Nuts Karhunkierrokselle toukokuun lopussa menin, koska en osannut poiskaan olla. 83 kilometrin reissu oli jälleen rankka. Energioiden kanssa oli ongelmia. Naisten neljäntenä selvisin maaliin, jossa vastassa olivat tyttäreni ja vanhempani sekä Ninni, joka koko yön huolsi mua. Jälleen kiitos Ninnille.

Itse hyppäsin huoltajaksi tyttärelleni, kun hän osallistui 13 kilometrin uutuus matkalle. 12 vuotias tyttäreni juoksi kolmanneksi ja tämä äiti oli äärettömän ylpeä.
Lievästi sairastetun koronan jälkeen ensimmäinen kisa oli Kainuu Traililla 55km. Koskaan aikaisemmin en Hossan kansallispuistossa olllut ollut, mutta polut, vesistöt ja maisemat todellakin lumosivat ensikertalaisen. Oli kaunista ja juoksukin meni aivan ok, kuumasta kelistä huolimatta.
Nuts Karhunkierros, 83km lähtö. Kuva; Reijo.
Lokakuun alussa juoksin Vaarojen maratonilla ihan hyvän 65 kilometrin retken. On haasteellista jättää haastamatta itseään kunnon kisaan toisia vastaan. Tai no kropan puolesta helppo, mutta ei pääkopan. Jäi kuitenkin hyvä fiilis reissusta ja oli hienoa olla ihan hyvävoimainen juoksun jälkeen.
Kainuu trail. kuva; Hannu Huttu
Hossan polkujuoksun jälkeen jatkoimme koko perheen lomailua Kainuun Rastiviikoilla Puolangalla ja Luhtakankaalla. Ohjelmassa oli niin tossu- kuin pyöräsuunnistusta. Oli mukava koko perheen lomaviikkoa. Tiukasti kisastartteja joka päivä, mutta ei tiukalla väännöllä.
Kainuun Rastiviikolla
Kainuun loman jälkeen kaiken säätämisen jälkeen sain suunnitellulle Norjan reissulle kaveriksi iskäni. Meidän reissusta voi lukea osa yksi ja osa kaksi. Siitä tuli unohtumaton reissu ja yksi parhaimmista asioista mitä olen iskäni kanssa saanut tehdä. Iskälle kiitos, että lähdit ennakkoluulottomasti mukaan ja annoit mun ajaa hurjastella kapeilla norjalaisilla teillä ja tunneleissa. Hyvin vedettiin 😁
Iskän kanssa Norjassa. Bergsbotn.
Vuoden aikana tuli osallistuttua myös useisiin suunnistuskisoihin, joissa mukana kulkivat tyttäret. Hiihdeltyä tuli mulle hyvät kilometrit, mutta juoksukilometrit jäivät edellisvuotta vähäisemmiksi. Poljin työmatkat pyörällä samaan työpaikkaan, jonne 20 vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistuttuani menin. Pidän työstäni ja todistetusti monivuorotyön kanssa onnistuu urheilla.
Sairaanhoitaja opiskelija 2000-luvun alussa.
kuva: Leenan arkistoista
Lukuina vuosina 2022 näyttää tältä;
- juoksu 1816km (polku, maasto, maantie ja juoksumatto. Lisäksi kilometrejä tuli seikkailukisassa, mutta niitä ei ole tässä.)
- suunnistus 198km
- pyöräily 3689km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)
- kävely 693km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily, retkeily ja geokätköily)
- hiihto 1006km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)
Lisäksi paljon hyötyliikuntaa, täsmä voima- ja liikkuvuustreeniä sekä yksittäisiä lajikokeiluja, kun mahdollisuus on ollut tehdä.

Kiitos vuosi 2022!
Kiitos teille blogin lukijat!
Hyvää vuotta 2023!

~Eija~